Mielenterveystyö

Mielenterveystyötä tekevien hoitajien asenteilla on merkitystä mielenterveystyön laatuun.

Linden & Kavanagh (2011) Irlannissa ja Cremonini ym. (2018) tutkimuksessa Pohjois-Ita-liassa on tutkittu hoitajien asenteita potilaita kohtaan mielenterveystyössä. Linden & Kava-naght (2011) tutkimuksessa asenteita on tutkittu skitsofreniaa sairastavia kohtaan. Cremo-nin ym. (2018) tutkimuksessa kohderyhmää ei ole valittu diagnoosin perusteella. Kummas-sakin tutkimuksessa on huomattu, että sairaalahoidossa työskentelevillä hoitajilla on hie-man negatiivisempia asenteita potilaita kohtaan, kun muilla mielenterveystyön hoitota-hoilla. Cremonini ym. (2018) tutkimuksessa syitä tähän nähtiin resursseissa, vuorovaiku-tuksessa henkilökunnan ja potilaan välillä, sekä työn stressaavuudessa. Linden & Kava-naght (2011) tutkimuksessa työkokemuksella nähtiin olevan vaikutusta asenteisiin. Koke-mattomilla hoitajilla asenteet olivat kokeneita hoitajia negatiivisempia. Positiiviset asenteet helpottivat terapeuttista ja potilaskeskeistä hoitoa. Potilaskeskeisessä hoidossa potilaat eivät ole passiivisia hoidon vastaanottajia, vaan aktiivisia toimijoita hoidossaan ja muussa elä-mässään. (Cremonini ym. 2018.) Kielteiset asenteet voivat vaikuttaa sosiaaliseen vuorovai-kutukseen ja sitä kautta hoitosuhteeseen. Kielteiset asenteet saattavat myös lisätä potilaiden leimautumista. (Linden & Kavanaght 2011.) Mielenterveysalan ammattilaiset voivat osal-listua ymmärryksen lisääntymiseen psyykkisistä sairauksista ja vaikuttaa palveluiden käyt-täjien asemaan. Heidän on oltava tietoisia sortavista sosiaalisista rakenteista ja tuettava täy-sivaltaiseen kansalaisuuteen häpeän ja demoralisaation voittamiseksi. (Hamer ym. 2014.) Yleinen ongelma mielenterveyden häiriöitä sairastavilla on stigma eli häpeäleima tai koke-mus leimautuneeksi joutumisesta (mm. Benbow ym. 2014, Garvalho & Tavares 2016, Da-vey & Gordon 2017, Cremonini ym. 2018). Stigma liittyy usein tiedon puutteeseen ja ai-heuttaa ennakkoluuloja ja syrjintää (Carvalho & Tavares 2016). Leimautumisen nähdään vaikuttavan työllistymiseen ja asumismahdollisuuksiin. Sairastuneet kokevat, että ihmiset kohtelevat heitä huonommin. Sairastavat saattavat itse kokea, että muut ihmiset kokevat heidät emotionaalisesti epävakaiksi, vaarallisiksi ja ei-uskottavaksi. (Davey & Gordon

2017.) Stigma vaikuttaa siihen, miten ihminen näkee itsensä. (Benbow ym. 2014). Sairas-tuneiden kokemukset ovat ymmärrettäviä, sillä mielenterveyden häiriöitä sairastavia saate-taan pitää uhkana yhteiskunnalle, arvaamattomina ja väkivaltaisina (Cremonini ym. 2018).

Huggett ym. (2018) tutkimuksen osallistujien eli mielenterveyden häiriöitä sairastavien si-säisen leimautumisen tunteelle merkitystä oli sillä, että sairaus on elinikäinen. Osallistujat olivat huolissaan siitä, että muut saavat tietää heidän diagnoosinsa. He kokivat diagnoosin leimaavana, sillä ihmiset olettavat tietyn diagnoosin omaavan ihmisen käyttäytyvän tietyllä tavalla. Leimautuminen koskettaa yksilön lisäksi hänen lähipiiriään. Perheenjäsenet kokivat häpeää ja syyttivät itseään läheisen sairastumisesta. Osallistujat kokivat menettäneensä ys-tävyyssuhteita sairastumisen vuoksi ja tämä vaikuttaa heidän sosiaalisiin suhteisiinsa tule-vaisuudessa. Voidaan puhua ”stigmahierarkiasta”, jonka mukaan ihmiset suhtautuvat sai-rauteen. Osallistujat kokivat, että fyysisiä sairauksia ymmärretään paremmin. Psyykkisten sairauksien nähdään olevan eri tasoilla hierarkiassa, esimerkiksi masennusta ei koeta niin uhkaavana, kun psykoosisairauksia. (Huggett ym. 2018.) On muistettava, että mielenter-veyden häiriöiden käsite on kulttuurisidonnainen (Carvalho & Tavares 2016).

Terveydenhuollon henkilökunnan on oltava tietoisia leimautumisen vaikutuksista (Cremo-nini ym. 2018). Tietämättömyys lisää leimautumista ja tietämättömyyttä voi olla myös am-mattilaisilla. Huggett ym. (2018) tutkimukseen osallistujat kokivat, että ammattilaiset eivät nähneet osallistujien työmahdollisuuksia. Ammattilaisen näkökulma saattaa olla pessimis-tinen sen suhteen, että osallistujalla olisi mahdollista saada töitä. Osallistujat uskoivat, että ammattilaisten etäisyys on vaikuttanut heidän ymmärtämättömyyteensä. Työ- tai toiminta-kyvyn arvioinnin lisäksi ammattilaisten on myös ymmärrettävä leimautumisen vaikutus so-siaalisiin suhteisiin. Auttaakseen potilaita mielenterveysalan ammattilaisten on oltava tie-toisia sortavista asenteista. Ammattilaisten tehtävänä on tukea ihmisiä voittamaan häpeä ja elämään täysipainoisena kansalaisena yhteiskunnassa. (Hammer ym. 2014.)

Mielenterveystyö koostui useista osa-alueista. Huomioimalla vakavia mielenterveyden häi-riöitä sairastavien tarpeita, on mahdollista vähentää terveysriskejä ja lisätä hyvinvointikäyt-täytymistä (Cronister ym. 2015). Cronister ym. 2015 tutkimuksessa nousi esiin kuusi sosi-aalisen tuen aluetta, joissa mielenterveyden häiriöitä sairastavat toivovat tukea terveyden-huollon ammattilaisilta ja myös läheisiltään. Tutkimuksen mukaan mielenterveyden häiri-öitä sairastavat tarvitsevat hyvät tukiolosuhteet, jotka sisältävät apua päivittäisessä elä-mässä, apua sairauksien hallinnassa, resursseja ja tietoja, opasta ja neuvontaa, sekä yhteisön

tukea. Osallistujat toivoivat ammattilaisilta ja läheisiltä psyykkisen sairauden tuntemusta, hyväksyvää asennetta, kunnioitusta ja toivon antamista. Osallistujat toivoivat, että muut ih-miset ymmärtävät miten sairaus voi vaikuttaa arkeen ja kuinka vaikeita jotkut oireet voivat olla, esimerkiksi kotoa lähteminen tai muiden seurassa oleminen. Osallistujat toivovat, että heidän mielipiteitään ja päätöksiään kunnioitetaan, ja että heitä kohdellaan tasavertaisina.

Lähipiiriltä toivotaan myös suoraa palautetta. Päivittäiseen elämään toivotaan tukea esimer-kiksi kuljetuksen tarpeisiin, erilaisten tukien ja etuuksien hakemiseen (asuminen, rahoitus, oikeudellinen tieto) ja neuvoja mistä saisi ruokaa ja vaatteita (ruuan/vaatteiden jakelut).

Sairauksien hallinnassa toivotaan keskustelua lääkityksestä ja sen hyödyistä. Lääkityksen suhteen toivotaan ammattilaiselta edunvalvontaa ja asiantuntijuutta siitä, mikä on potilaan parhaaksi. Ainoastaan lääkitystä ei voi tarjota ainoaksi ratkaisuksi monitahoisiin ongelmiin (Huggett ym. 2018). Sairastuneet kaipaavat apua myös oireidenhallintaan. Sairastuneet toi-vovat tietoa siitä, kuinka oireiden kanssa selviää parhaiten. Resursseja ja tietoa toivotaan ammatillisista asioista ja muista hoitoon liittyvistä asioista. Tukea toivotaan myös sosiaali-seen elämään ja erilaisten vapaa-ajan aktiviteettien löytämisosiaali-seen ja käyttämisosiaali-seen. (Cronister ym. 2015.)

Mielenterveystyössä voidaan myös muilla keinoilla auttaa sairastuneita. Yhtenä auttavana hoitomuotona on terapia, jonka avulla potilas voi käsitellä asioita ja oppia tuntemaan it-sensä. Tukiverkoston merkitys sairastuneelle on suuri. Sairastunut hyötyy myös psy-koedukaatiosta. (Huggett ym. 2018.) Vertaistukea saman kokeneilta pidettiin hyvänä me-netelmänä tukea ja osallistaa potilasta (Benbow ym. 2014, Huggett ym. 2018). Mielenter-veyden häiriöitä sairastaville hyödyllistä voi olla häpeän ja mielenterMielenter-veyden kokemusten jakaminen ammattilaisille eli kokemusasiantuntijana toimiminen. Asioista puhuminen on lisäksi tärkeää julkisen ja sisäisen stigman torjumiseksi. On kuitenkin ymmärrettävä, että kaikki eivät halua puhua julkisesti sairaudestaan. (Huggett ym. 2018.) Hoidolta toivotaan tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta (Benbow ym. 2014). Elliott & Masters (2009) poh-tivat artikkelissaan, että sosiaalisen pääoman merkitystä mielenterveydessä ja sitä, että hoi-tajat voivat lisätä sosiaalista pääomaa parantamalla potilaiden itsehoitoa. Hoihoi-tajat voivat vaikuttaa myös palvelujen suunnitteluun ja tarjoamiseen tietyille ryhmille, sekä tehdä yh-teistyötä muiden tahojen kanssa vaikuttaakseen sosiaalisiin ongelmiin. Terveyden ja mie-lenterveyden epätasa-arvoisuuteen vaikuttavat talouden vaikutukset sosiaalisten roolien muodostumisessa, sukupuolten määrittely sosiaalisesti, etnisten ryhmien väliset sosiaaliset

erot ja erot mielenterveyspalveluissa. Mielenterveystyön epäkohtana on, että mielenter-veyspalveluita saatetaan käyttää ja tarjota eri sosiaalisten luokkien kesken epätasaisesti.

Tämä voi luoda ja ylläpitää epätasa-arvoisuutta. Mielenterveyden epätasa-arvoon on siis useita eri syitä ja sen määrittely on vaikeaa. Näin ollen, on vaikea määritellä tarkkaan myös sitä, mikä on hoitotyön opiskelijan rooli eriarvoisuuden vähentämisessä.