T I E TE ES
S
ÄTA
A P TU H U
6
TIETEESSÄ TAPAHTUU 1/2005
Kirjoitus perustuu puheeseen Tieteen päivien avajai- sissa 12.1.2005. Kirjoittaja oli tämän vuotisten Tie- teen päivien järjestelytoimikunnan puheenjohtaja sekä Helsingin yliopiston emeritus kansleri.
paino julkisen vallan osuuden nostamista lähel- le 40 prosenttia.
Silloin vapaa perustutkimus voisi riittävän hyvin hyödyttää soveltavan tutkimuksen ja tuotekehitystyön onnistumista.
Suomalaisen yhteiskunnan suhde tieteeseen ja tieteentekijöihin määrittää osaltaan yhteis- kunnan menestystä. Ilman kriittistä tieteellis- tä tietoa ja sen kautta kumpuavaa osaamista ei yhteiskunnassamme olisi voitu luoda niitä hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita, joista tä- nään nautimme. Tiede ja tieto ovat olleet rat- kaisevassa asemassa tässä kehityksessä, meil- lä Suomessa tieteen arvo onkin ymmärretty varhain.
Yhteiskunnan ja tieteen suhteen erityisyys on näkynyt siinä, kuinka vahva asema yliopistolai- tokselle on Suomessa annettu. Maassamme on alueellisesti erittäin kattava yliopistoverkosto ja käytämme vuosittain tutkimus- ja kehittämis- toimintaan noin 3,5 prosenttia bruttokansan- tuotteesta. Panostukset yliopistolaitoksen ke- hittämiseen ja tieteen tekemiseen ovat olleet ar- vokkaita, olemme olleet monilla tieteen aloilla maailman huippua.
Yhteiskunnan kannalta on merkittävää, että tiede on antanut meille keinot käyttää luon- nonvarojamme ja henkistä pääomaamme talo- udelliseen toimintaan, joka on kiistämättä ollut tuottoisaa. Suomen kansantuote on toisen maa- ilmansodan jälkeen noussut huimasti. Perintei- sen savupiipputeollisuuden rinnalle olemme onnistuneet saamaan vireän informaatiotekno- logiateollisuuden.
Mutta viime vuosikymmenen aikana olem- me kuitenkin siirtyneet avoimempaan talous- järjestelmään maailmankaupan avautuessa.
Tällä on ollut vaikutuksensa suomalaisen teol- lisuuden tulevaisuuden näkymiin ja mahdolli- suuksiin. Tämän kehityksen rinnalla yhteiskun- nallinen, taloudellinen ja tieteellinen toimin- ta on muuttunut moniulotteisemmaksi ja vaa- tivammaksi. Tulevaisuudessa haasteenamme on kansantalouden tuottavuuden kasvattami- nen tuotantorakenteen muuttuessa. Oman lisä- mausteensa tälle haasteelle antaa vähenevä työ- ikäinen väestö.
On selvää, että tuottavuuden kasvua on tu- levaisuudessa etsittävä entistä kovemmin huip- puosaamisesta ja sen tuotteistamisesta. Kansain- välistyminen ja vahvuusalueillamme profiloitu-
minen ovat Suomelle ja suomalaiselle tieteelle merkittäviä haasteita. Kansallisen selviytymis- strategian olennainen osa on tutkimuksen ja tuo- tekehityksen, siis tieteen roolin, kasvattaminen.
Konkreettisena tavoitteena on oltava julki- sen tutkimusrahoituksen kasvattaminen seit- semällä prosentilla vuodessa. Tämän rahoitta- miseksi on voitava käyttää valtion omaisuu- den myyntituloista voittoja nykyistä enemmän.
Hallituksessa aiemmin sovittua voitontuloutus- suhdetta on muutettava. Mihin muuhun kuin osaamisen vahvistamiseen näitä tuloja kannat- taisi käyttää?
Pidän tärkeänä, että tutkimuksen rahoituk- sen vahvistamisen lisäksi myös tutkimustoi- minnan hallinnollista rakennetta arvioidaan.
Tieteellisen tutkimuksen hyödyntämisen tehos- tamiseksi yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja tie- teentekijöiden on tiivistettävä rivejään. Suoma- laisen tiedepolitiikan vahvuudeksi mainitaan usein kansainvälisessä vertailussa se, että pys- tymme tekemään poikkihallinnollista yhteis- työtä tiede- ja teknologiapolitiikassa. Näitä vah- vuuksia on vahvistettava. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että tutkimusjärjestelmän hallintoa ja ohjausjärjestelmää on arvioitava kriittisesti.
Yhteiskunta on modernissa maailmassa yhä riippuvaisempi tieteellisen toiminnan aktiivi- suudesta. Kansakunnan on osattava hyödyn- tää tuorein tieto taloudellisen tuottavuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Olennaista tässä ke- hityksessä on, että tieteellä on kansalaisten tuki ja luottamus. Tieteentekijöiden ja kansalaisten välistä vuoropuhelua on vahvistettava kehittä- mällä tiedottamisen käytäntöjä ja tapoja. Lop- pujen lopuksi tässä on kysymys eri tahojen yh- teistyöstä. Osaltaan lapsille voidaan aloittaa tie- dekasvatusta aiemmin, ja osaltaan kysymys on tieteen tekijöiden kyvystä tuottaa tieto muotoon jossa kansalaiset voivat sen ymmärtää. Näihin talkoisiin meidän on osallistuttava.
Kirjoittaja on opetusministeri. Kirjoitus perustuu puheenvuoroon Tieteen päivillä 14.1. järjestetyssä keskustelussa ”Tieteen ja yhteiskunnan väliset suh- teet”.
