M E T S Ä- ja kotibileet: Taide yhteisön rakentamisessa

Totti Korpua Totti Korpua

M E T S Ä-

M E T S Ä- ja ja

kotibileet:

kotibileet:

Taide yhteisön Taide yhteisön

rakentamisessa

rakentamisessa

Totti Korpua

M E T S Ä- ja kotibileet :

Taide yhteisön rakentamisessa Taiteen kandidaatin opinnäyte

Kuvataidekasvatusksen koulutusohjelma Taiteen laitos

Opponentit: Saara Kolehmainen, Hanna Vuorivirta Ohjaaja: Tomi Slotte Dufva

2021

Kansi: Kuva 1: Ilja Pippa

Tämä sivu: Kuva 2: Annika Luukko

Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi Taiteen kandidaatin opinnäytteen tiivistelmä

Tekijä Totti Korpua

Työn nimi M E T S Ä- ja kotibileet: Taide yhteisön rakentamisessa Laitos Taiteen laitos

Koulutusohjelma Kuvataidekasvatus

Vuosi ²⁰²¹ Sivumäärä ⁴⁸ Kieli ^suomi

Tiivistelmä

Opinnäytteeni käsittelee yhteisön rakentamista sosiaalisesti osallistavan taiteen viitekehyksessä.

Sosiaalisesti osallistava taide toimii ihmisten keskuudessa, julkisen alueella, ja pyrkii luomaan osallistujilleen mahdollisuuksia kehittyä yhdessä ja yksilöinä. Tässä yhteydessä syntyvät erilaiset yhteisöt ovat taiteellisen tutkimukseni lähtökohta. Haen vastausta kysymyksiin ”Kuinka taide ja taidekokemus vaikuttavat yhteisön rakentumiseen?”, “Millaisia tiloja, millaisia ihmisiä, millaista kokemusta tarvitaan ja kuinka näiden asioiden skaalautuminen vaikuttaa yksilön ja yhteisön kokemukseen?” ja “Mikä ylipäänsä määrittää yhteisön?”

Tutkimuksessa tarkasteltiin yhteisöjen rakentumista taiteellisen tutkimuksen keinoin kahdessa eri mittakaavan ympäristössä. Suurempana ympäristönä toimi Observatoriofestivaali Metsähovin radiotutkimusasemalla elokuussa 2019. Pienempänä ympäristönä toimivat Kodinvaltausklubin neljä toteutusta kodeissa ja internetissä helmi-elokuussa 2020. Aineistona toimivat dokumentit, kuvat, pienlehdet ja muistiinpanot tapahtumista.

Aineistosta erottautuu neljä teemaa: toimijuus ja tekijyys, jakaminen, myötäeläminen ja skaala. Näitä teemoja peilaan Paulo Freiren praksiksen eli tietoisen toiminnan ja Suzana Milevskan osallistavan käänteen käsitteiden kautta. Toimijuus ja tekijyys korostuvat horisontaalisessa päätöksenteossa ja yhteisön luottamuksessa. Yhteisön rakentumisen kannalta tilan, ajan ja kokemuksen jakaminen näyt- täytyvät tärkeinä. Yhteisön toimivuuden ja luottamuksen pysymisen kannalta myötäeläminen, jossa toimintaa fasilitoivan tahon luoma tila on tärkeässä roolissa, on merkittävää. Eri skaalalla tapahtuva toiminta näyttää synnyttävän tiiveydeltään erilaisia yhteisöjä.

Sosiaalisesti osallistava taide ja taidekokemus vaikuttavat yhteisön rakentumiseen moninaisin tavoin, jotka ovat riippuvaisia ihmisistä, jotka yhteisön olisivat muodostamassa. Taiteelle ja sen mie- lekkäälle kokemiselle otollisimpia tiloja ovat turvalliset tilat, joissa ihmisten välillä vallitsee luottamus ja jossa myös kokemuksen jakaminen koetaan mielekkääksi. Yhteisön määrittää tila, toimijuus ja teki- jyys sekä yhteiset intressit ja yhteenkuuluvuuden tunne, joita jakaminen ja myötäeläminen tukevat.

Avainsanat sosiaalisesti osallistava taide, yhteisö, teemoittelu, taiteellinen tutkimus, Metsähovin radiotutkimusasema, praksis

SISÄLLYSLUETTELO:

1 Johdanto 5

2 Käsitteitä 8

2.1 Yhteisö 9

2.2 Yhteisötaide & sosiaalisesti osallistava taide 10

2.3 Taide ja yhteisö 13

2.4 Taideyhteisö 14

2.5 Horisontaalisuus >< Vertikaalisuus 15 3 Taiteellinen tutkimus tiedonhankintamenetelminä 18 4 Taide yhteisön rakentamisen välineenä 22

4.1 Observatoriofestivaali 23

4.2 Kodinvaltausklubi 26

4.3 Toimijuus ja tekijyys 30

Jakaminen 32

Myötäeläminen 35

Skaala 37 5 Tehdäkö pientä ja kaunista vai suurta ja spektaakkelimaista? 40

Lähteet

Jos viettää tarpeeksi aikaa samojen ihmisten kanssa samassa metsässä, saat- taa syntyä yhteisöjä.

Tältä minusta tuntui, kun olimme järjestämässä festivaalia keskelle metsää.

Yhteisöjä voi syntyä monella tapaa ja monissa paikoissa. Kuitenkin yhteiset intressit, jokin paikka, jossa kokoontua ja yhteinen jaettu tuottavat yhteisöjä, joilla voi olla yksilötasolla merkittävä vaikutus identiteettiin (Douglas, 1986;

Arendt, 2002). On tunne siitä, ettei ole yksilöä ilman toista yksilöä (Bishop, 2006, s. 66). Näin nämä kaikki läsnä kyseisessä metsässä olevassa väkijou- kossa.

Seuraan kandidaatin opinnäytteessäni taiteellisen tutkimuksen keinoin yhtei- sön muodostumista sekä yhteisössä tai yhteisön luomiseksi tehtävää taidet- ta. Vertailen sosiaalisesti osallistavan taiteen vaikutuskeinojen eroja yhteisön skaalan muuttuessa kahden eri tapahtuman, Metsähovin radiotutkimusase- malla elokuussa 2019 järjestetyn Observatoriofestivaalin ja useissa paikois- sa järjestettyjen Kodinvaltausklubien kautta. Näiden tapahtumien kautta lähestyn seuraavia kysymyksiä: Kuinka taide ja taidekokemus vaikuttavat yhteisön rakentumiseen? Millaisia tiloja, millaisia ihmisiä, millaista kokemus- ta tarvitaan ja kuinka näiden asioiden skaalautuminen vaikuttaa yksilön ja yhteisön kokemukseen? Mikä ylipäänsä määrittää yhteisön?

Pohdin yhteisön merkitystä ihmisille, ja tutkin yhteisön muodostumisen vaa- timuksia ja erilaisten yhteisöjen toiminnan edellytyksiä. Tarkastelen taidetta suhteessa yhteisöihin ja niiden muotoutumiseen. Katson, kuinka ne muuttuvat ja kuinka niitä muutetaan. Samalla tarkastelen taiteen roolia vakiintuneissa pienissä yhteisöissä sekä yhteiskunnassa yleensä. Käsittelen yhteisötaiteen, sosiaalisesti osallistavan taiteen eroja, yhtäläisyyksiä ja käyttötapoja suoma- laisessa taiteen diskursseissa. Avaan yhteisötaiteen ja sosiaalisesti osallista- van taiteen syntyhistorioita ja yhteiskunnallisen keskustelun ja taiteen rahoi- tuksen suhdetta näiden kahden taiteenlajin praktiikaan.

1 JOHDANTO

5

Taideyhteisö on taiteen alalla toimia yhteisö, jonka muodostumiseen voi olla monia syitä. Pohdin näiden merkittävyyttä muiden yhteisöjen joukossa.

Samalla käyn läpi erilaisia yhteisöjä, joita Observatoriofestivaali ja Kodinvaltausklubit ovat synnyttäneet tai joiden syntymisessä ne ovat olleet osavaikuttajana.

Luvussa Horisontaalisuus >< Vertikaalisuus kerron taiteen kentän, kuten mui- denkin, instituutioiden painottumisesta vertikaalisiin päätöksenteon muo- toihin sen käytännöllisyyteen ja tehokkuuteen vedoten (Douglas, 1986).

Samalla tutkin horisontaalisen päätöksenteon mahdollisuutta yhteisöissä, taideyhteisöissä ja yhteiskunnassa yleensä.

Toimijuus ja tekijyys ovat opinnäytetyössäni vallitsevia teemoja. Käytän Paulo Freiren (2015, s. 69) praksiksen eli tietoisen toiminnan käsitettä apunani toimijuuden ja tekijyyden mahdollistamisessa. Käsittelen kuvataidekasvatuk- sen roolia yksilön kannustamisessa aktiiviseen toimijuuteen, sen myönteisiin ja negatiivisiin polkuihin ja niihin haasteisiin, jotka on huomioitava sosiaa- lisesti osallistavaa taidetta tehdessä ja ohjatessa. Käyn myös läpi erilaisia toimijuuteen ja tekijyyteen liittyviä haasteita, jotka nousivat esille Observato- riofestivaalin ja Kodinvaltausklubien yhteydessä.

Käsittelen sosiaalisesti osallistavan taiteen potentiaalia yhteisön ja yksilön empatiakyvyn kehittämiseen sekä avoimuuteen ja jakamiseen perustuvan vuorovaikutukseen kannustamisen ja ohjaamisen kannalta, sekä näiden omi- naisuuksien suhdetta yhteiskunnalliseen kuvitteluun vallitsevassa ilmastokrii- sissä ja sen ratkaisemisessa.

Luvussa Skaala tutkin tapahtuman kokoluokan ja sen piirissä olevien ihmisten määrän suhdetta yhteisöjen syntymahdollisuuksiin.

Lopuksi kappaleessa Tehdäkö pientä ja kaunista vai suurta ja spektaakke- limaista? pohdin ruohonjuuritasolla tehdyn taiteellisen toiminnan merkitystä yhteisölle, yhteiskunnalle ja yksilölle peilaten sitä suurten tapahtumien vas- taavaan.

6

Kuva 3: Ilja Pippa

Tässä luvussa esittelen tarkemmin opinnäytteeni ydinkäsitteet:

yhteisön, yhteisötaiteen ja sosiaalisesti osallistavan taiteen, taideyhteisön sekä horisontaalisuuden ja vertikaalisuuden. Samalla tutustu- tan lukijan yhteisön, osallisuuden ja sosiaalisesti osallistavan taiteen teoriaan käsitteiden ympärillä.

2 KÄSITTEITÄ

8 Kuva 4: Totti Korpua

Mary Douglas pohtii yhteisön muodostumista kirjassaan How Institutions think seuraavasti:

Not just any busload or haphazard crowd of people deserves the name of society: there has to be some thinking or feeling alike among members.

(Douglas, 1986, s. 9.)

Yhteisön muodostumiselle on tärkeää jaetut arvot tai ajattelumallit tai jokin muu tapa, jolla yhteenkuuluvuuden tunne saavutetaan. Tällaisia voivat olla esimerkiksi jaettu poliittinen näkemys, harrastukset, kiinnostuksen kohteet tai asuinalue.

Elämme jokainen lukuisten eri yhteisöjen risteyskohdassa käyden jatkuvaa vuoropuhelua jokaisen yhteisön kanssa. Identiteettimme ja yhteisön iden- titeetti muuttuu ja kehittyy suhteessa tekoihimme ja tekemiimme valintoihin sekä arvoihin, joita heijastamme. Näiden yhteisöjen skaala vaihtelee laajasti ja jotkin yhteisöistä ovat tiiviimpiä ja aktiivisempia kuin toiset.

Hannah Arendt (2002) kuvaa yhteisöä yhdessäolona. Yhteen- kuuluvuudentunne ja läsnäolo voidaan nähdä yhteisön perusta- na, jossa yhteisön arvot ja toimintaperiaatteet rakennetaan. Arendt jakaa teoksessaan elämän aktiiviseen ja kontemplatiiviseen eloon, jois- ta edellinen liittyy sosiaalisesti osallistavaan taiteeseen, yhdessäoloon ja kanssaelämiseen. Arendt korostaa toiminnan sosiaalista tasoa jopa niin pitkälle, että näkee eristyksessä tapahtuvan toiminnan mahdottomana (ibid.

s. 190).

Yhteisön rakenteesta ja sen olemassaolon edellytyksenä olevasta yhteisestä sopimuksesta puhuttaessa on useita erilaisia ratkaisuja. Yhteisö voi olla löy- hästi tai tiukasti intressiperustainen, se voi tulla luoduksi ja puretuksi monta kertaa. Rogoff pitää yhteisöä potentiaalina, joka sisältää erilaisia mahdolli- suuksia olla ja tapahtua, samoin potentiaalia olla olematta (Rogoff, 2007).

Yhteisö on jatkuvassa muutoksessa, jonka takia sen toiminnan takaamiseksi on jatkuvasti myös annettava riittävä panos, ja se on nähtävä sitoutumisen tuloksena.

2.1 YHTEISÖ

9

Yhteisötaiteen ja sosiaalisesti osallistavan taiteen perusta on Herbert Beyerin kehottoman silmän paradigman murtamisessa, ideaalissa siitä, ettei taiteen ja kokijan välissä olisi enää etäisyyttä (Haapalainen, 2020). Passiivinen etäältä tarkkaileva yleisö on kadonnut ja sen paikan on ottanut aktiivinen toimija.

Yhteisötaide terminä tarkoittaa yhteisön piirissä tapahtuvaa taiteellista toi- mintaa, johon liittyy usein vuorovaikutteisuutta ja dialogisuutta toimintaan osallistuvien kesken (Tate, 2020c). Yhteisötaide 1960-luvulta lähtien nähtiin sosiaalisen muutosvoiman lähteenä, jonka avulla voidaan antaa ääni sellai- sille ihmisille, joiden ääni ei muutoin kuuluisi (ibid.). Nykyisin yhteisötaiteen yleisin muoto on ammattitaiteilijan pitämä työpajamuotoinen yhteisötaide- teoksen tuotanto, jossa taiteilija ylhäältä päin ohjaa taiteellista prosessia ja täten myös lopputulosta. Yhteisötaide kantaa monenlaisia merkityksiä, joista monimutkaisimpia ovat mm. julkisen – valtion ja kuntien rahoittaman – yhtei- sötaiteen vahva linkittyminen mm. hoitolaitosympäristöihin tai ylhäältä päin ohjattuun taiteelliseen toimintaan, joka on ollut vahvaa 2000-luvulla.

Termiä sosiaalisesti osallistava taide voidaan käyttää kutsumaan mitä tahan- sa sellaista taiteellista toimintaa, jossa ihmiset ja yhteisöt ovat toimijoina, ak- tiivisina keskustelun osasina tai vain sosiaalisesti vuorovaikutuksessa taiteen äärellä (Tate, 2020a). Sosiaalisesti osallistava taide kannustaa usein siihen osallistuvia ihmisiä kasvamaan aktiivisiksi ja kriittisiksi toimijoiksi, jonka vuok- si se nähdään usein myös aktivismin muotona. Se on tiiviisti osa 1990-lu- vulla tapahtunutta taiteen osallistavaa käännettä, jossa Milevskan mukaan katsojan passiivinen rooli vaihtuu aktiiviseksi taiteen tekijyydeksi (Milevska, 2006). Taiteen ja kokijan suhde muuttuu taiteen ja tekijän suhteeksi vuorovai- kutuksen muuttuessa kaksisuuntaiseksi. Taide ei ole enää ainoastaan yksilölle tarjottuja ärsykkeitä, vaan siitä pyritään tekemään tila, jossa uusi tieto keh- keytyy ja rakentuu vuorovaikutuksessa.

Sosiaalisesti osallistava taide käyttää yhteisötaidetta selkeämmin projektiin osallistuvien ihmisten sosiaalista pääomaa hyödyksi, mahdollisesti jopa koko

2.2 YHTEISÖTAIDE & SOSIAALISESTI OSALLISTAVA TAIDE

10

prosessin ajan suunnittelusta valmiiseen teokseen tai tekoon saakka. Siksi osallistujien ja projektin alullepanijan on helpompi luoda horisontaalinen yh- teisö, jossa valta ei ole jakautunut yhteisötaiteen nykytilan kaltaisesti pää- asiassa kuvataiteilijalle, osallistujien saadessa päättää usein lopputuloksen sijaan siitä, kuinka siihen päästään. Ei perinteinen yhteisötaidekaan ole tai- teilijan etukäteen lukitseman päämäärän vangitsema, mutta sen prosesseja ohjataan useimmiten huomattavasti tiukemmin (Milevska, 2006): esimerkiksi yhteisö voi olla huomattavan rajattu (esim. Taidetta hoitolaitoksiin -hanke) tai yksittäisen osallistujan rooli teoksessa on ennalta tarkemmin rajattu (Kalleinen

& Kochta-Kalleinen, Valituskuorot 2006-).

Haapalaisen (2020) mukaan taiteilijan paikka sosiaalisesti osallistavassa taiteessa on olla katalysaattori, ohjaaja, kasvattaja, soluttautuja, väliintulija, toimija, tekijä, osakas tai hyväntekijä. Tällainen rooli vaatii tekijältään sekä ymmärrystä erilaisista sosiaalisista tilanteista ja ympäristöistä että kykyä tu- kea muita projektiin osallistuvia heidän työskentelyssään ja ajatusprosesseis- saan. Hänen on oltava tietoinen siitä, ettei kaikki ole jatkuvasti hänen omassa hallinnassaan ja ymmärrettävä tämän luomat mahdollisuudet taiteellisesti.

Taiteilijan rooli sosiaalisesti osallistavassa taiteessa vaatii tietynlaista peda- gogista herkkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jotta vuorovaikutus taiteellisen työskentelyn aikana on hedelmällistä.

Paulo Freire (2005, s. 69) kutsuu yhteisöllistä vapautumista älyllisen ja toi- minnallisen yhteydellä praksikseksi eli tietoiseksi toiminnaksi. Hänen mukaan- sa vapautuminen eli toimijuuden lisääminen vaatii sekä kriittistä ja vapautta- vaa dialogia että toimintaa. Freire painottaa myös luottamusta ja toimivaa kommunikaatiota tietoisen toiminnan edellytyksenä, mitä ilman sitä ei synny ja toiminta jää yksiulotteiseksi eikä tuo todellista vapautumista, vaan yksin- kertaistuu ylhäältä tulevaksi sananhelinäksi (ibid, s. 70). Tähän kommunikaa- tioon ja luottamuksen rakentamiseen pyrkivät myös Observatoriofestivaali ja Kodinvaltausklubit, vaikkakin tavoitteet ovat aikakaudesta, yhteiskunnasta ja osallistujien sosiaalisesta asemasta johtuen huomattavasti erilaiset kuin Frei- ren ajan Brasiliassa.

Kun rakennetaan luottamusta ja toimivaa kommunikaatiota sosiaalisesti osallistavassa taiteessa, jokaisella on jonkinlainen ajatus omasta suhteesta

11

meneillään olevaan prosessiin sekä ajatus omasta osallisuudesta ja tekijyy- destä siinä. Jos taiteellinen prosessi ei tunnu siltä, että oma osallisuus ja teki- jyys olisi tärkeää, on jossakin epäonnistuttu.

Sosiaalisesti osallistavan taiteen suurin ongelma on taiteilijuuden ja tekijyy- den häilyvä määritelmä, joka vaikeuttaa osallistavien ja yhteisöllisten tai- deteosten, siis sellaisten teosten, joissa usean ihmisen panos teokselle on merkittävä, tekijän ja taitelijan osoittamista projektissa. Lecklin nostaa esiin ongelman, ettei taideopetuksessa korkeakoulutasolla puhuta taiteilijuuden ja tekijyyden problematiikasta tarpeeksi etenkään silloin, kun kyseessä on teos, johon on käytetty monien ihmisten työpanosta (Lecklin, 2018). Osallistava taide verrattuna yhteisötaiteeseen on selkeästi useammin demokraattinen ja horisontaalinen kenttä, jossa valta ja vastuu prosessista ja teoksen lopputu- loksesta on jakautunut tasaisemmin lähtökohtaisen taiteilijan ja muiden osal- listujien kesken. Tällöin tullaan myöntäneeksi osallistavan taiteen ydin yhtei- sön rakentamisessa tai vahvistamisessa ja teoksen kumpuamisessa tämän yhteisön panoksesta. Bell hooks (2009) käsittelee oppilas-opettaja-suhteen potentiaalista horisontaalisuutta juuri painottamalla keskustelujen tärkeyttä tämän suhteen siirtämisessä pois hierarkkisesta ja ylhäältä päin johdetusta tilasta (hooks, 2009, s. 43).

Andrzejewski, Baker-Doyle, Glazier & Reimer puhuvat opettamisen hakke- roimisesta (Andrzejewski ym., 2019). Opetuksen hakkeroiminen keskittyy opetuksen systemaattiseen ja kokonaisvaltaiseen opetuksen muutokseen toi- minnan, tilojen ja koko instituution ja lopulta koko kasvatuksen kentän mur- rokseen, jotta todellinen tasavertaisuus olisi mahdollista. Tämä hakkerointi vaatii heidän mukaansa kollektiivista työtä, avointa ja julkista osallisuutta, tarkoituksellisen ja systemaattisen lähestymisen, tekijäsuuntautumisen ja toi- mijuuteen kannustavien välineiden käytön (ibid.). Tämä opetuksen hakke- roiminen näyttäytyy sosiaalisesti osallistavassa taiteessa erityisesti toimintaa fasilitoivan taiteilijan tavassa parantaa kykyä myötäelämiseen ja luoda myö- täelämisen mahdollisuuksia taiteen kautta. Samassa opettajana toimivien herkkyys ja haavoittuvuus osoittavat voimavaransa.

Sosiaalisesti osallistava taide toimii yhteisöissä tai niitä luoden. Taiteen ja yhteisön suhdetta käsittelemme seuraavassa luvussa.

12

Taide ja yhteisö liittyvät tiiviisti toisiinsa. Taide syntyy yhteisöissä ja yhteiskun- nassa, muuttuu yhteiskunnan ja yhteisöjen mukana ja pyrkii vaikuttamaan ympäröivään maailmaan käsittelemiensä aiheiden, luomansa kuvaston ja luomiensa utopioiden kautta. Haapalaisen (2018) mukaan taide yhteiskun- taan suuntautuneena luo muutosta huolimatta siitä, onko sitä asetettu teoksen tavoitteeksi (Haapalainen, 2018, s. 15).

Helken mukaan yhtenäistä taidekäsitystä, jonka kaikki ihmiset jakaisivat, ei ole tässä ajassa olemassa (Helke, 2016, I). Sen rooli kulttuurin puhtaimpana ja varjelluimpana käsitteenä on kyseenalaistettu tai sitä ei ole koskaan tun- nustettu. Taidetta on joka paikassa ympärillämme ja se ylettyy yhteiskunnan kaikkiin näkyviin ja näkymättömiin osiin (ibid.).

Vaikka institutionaalinen yhteisöjen ja yhteiskunnan standardoitu taidekäsitys on olemassa ja vaikuttaa suurten massojen kuvataiteen ymmärtämiseen ja niihin taidekäsityksiin, jotka ovat löydettävissä päivälehtien sivuilla olevista kritiikkiä etäisesti muistuttavista näyttelyteksteistä, on taiteen kentällä nähtä- vissä valtava määrä erilaisia taidekäsityksiä. Kuvataidekasvatuksella on myös mahdollisuus avata erilaisia mahdollisuuksia taidekäsityksen laajentamiseen sen vähäisen tuntimäärän aikana, joka kuvataiteelle on perus- ja lukio-ope- tuksessa annettu. Taidekäsityksen laajentaminen voi myös turhauttaa taiteen kentän tullessa entistä enemmän ulkoisten tekijöiden ohjailemiksi, esimerkiksi rahoituksen varmistamisen vuoksi. Toisaalta suuren yleisön löytäessä muse- ot uudestaan mm. uusien suurten taideinstituutioiden tai erittäin populististen strategioiden kanssa toimivien instituutioiden madaltavat kynnystä museoon tulemiselle, minkä voi nähdä positiivisena asiana taiteen saavutettavuuden kannalta.

Yhtenevät taidekäsitykset luovat taideyhteisöjä, kuten kollektiiveja, kuraatto- rien verkostoja, gallerioita ja muita taiteen esittämisen ja tapahtumisen tiloja, sekä taidekouluja. Ne ovat niitä yhteisöjä, jotka muokkaavat taiteen kenttää ja siinä käytyjä diskursseja. Yhteisöt myös muokkaavat käsitystä siitä, millais- ta taidetta tehdään ja millaista potentiaalia taiteella on.

2.3 TAIDE JA YHTEISÖ

13

Taideyhteisöksi voidaan kutsua yhteisöä, joka on syntynyt tietyn taiteen alan tekijöistä tai on syntynyt tietyssä paikassa työskentelevistä eri taiteen alojen tekijöistä, jotka ovat luoneet yhteisön jakaessaan tilan toistensa kanssa.

Taideyhteisöille on useita tarkoituksia ja näiden eri tarkoitusten vuoksi sa- malla paikkakunnalla toimivien yhteisöjen limittyminen ja kanssaelo on usein merkki elävästä taiteen kentästä. Toiseen suuntaan ajatellessa taiteella on valtavat mahdollisuudet yhteisön rakentamisessa. Se voi olla pääsyy yhtei- sön rakentumiselle yleensä tai se voi olla mukava kaupanpäällinen, joka seu- raa yhteisön syntyä. Kuten muissakaan yhteisöissä, eivät taideyhteisötkään useimmiten synny ilman työtä yhteisön muodostumisen eteen.

Yhteinen linja sekä se, kuinka yhteisön nimeä tai verkostoja käytetään, on hyvin tärkeä osa. Monet taideyhteisöistä näkevät tärkeäksi tietynlaisen este- tiikan (esim. Sorbus tai SIC) ja joissakin tapauksissa myös ideologian (esim.

Mustarinda ja ekologinen jälleenrakennus) tulevan läpi koko yhteisön toi- minnasta.

Kun mietitään niitä yhteisöjä, joita Observatoriofestivaali ja Kodinvaltausklu- bit ovat synnyttäneet, on kullakin niistä oma ajatus siitä, kuinka yhteisöä ja sen tuomia verkostoja ja resursseja käytetään suhteessa yhdessä sovittuun linjaan. Osa näistä yhteisöistä toimii tiiviimmin vastuullaan olevaan tilaan ja siihen liittyvään poliittiseen traditioon liittyvänä yhteisönä, kuten Maka- mik-talo Kumpulassa. Toisten pääpaino on taiteellisen linjan ja määrätyn muotoisen taiteellisen toiminnan kehittäminen ja yhteisön jäsenten tukemi- nen, kuten Kulttuuriosuuskunta Kultin toimintaa voisi kuvailla. Muut yhteisöt ovat pienempiä ja keskittyvät usein eri projektien, kuten yhtyeiden tai näytte- lyiden, teatteriesitysten ja julkaisujen loppuun saattamiseen.

Kaikilla yhteisöillä on oma tapansa toimia ja tehdä päätöksiä, jotka koskevat yhteisön taiteellista työskentelyä, näyttäytymistä ulospäin ja sitä, kuinka yh- teisö tukee tai vaikuttaa jäseniinsä ja heihin, joita toiminta kulloinkin koskee.

Suuri osa näistä malleista voidaan jakaa joko vertikaalisen tai horisontaali- sen päätöksenteon tavan piiriin. Näitä tapoja ja niiden vaikutusta taideyhtei- söön käsittelemme seuraavassa luvussa.

2.4 TAIDEYHTEISÖ

14

Yhteisöjen päätöksenteko voi olla vaikeaa. Useimmiten päätöksentekoval- taa päätetään kuitenkin jakaa joko mahdollisimman laajalle osalle yhteisöä horisontaalisesti, tai päätöksentekoprosessit toteutetaan vertikaalisesti yhtei- söön liittyvän päätöksentekoelimen, kuten hallituksen tai vastaavan sekä toi- minnanjohtajan avulla.

Horisontaalinen päätöksenteko mahdollistaa sen, että jokaisella on mahdol- lisuus osallistua päätöksentekoon ja kokea toiminta mielekkäämmäksi oman osallisuuden vuoksi, joskin vaarana on päätöksenteon hidastuminen ja pro- sessiin turhautuminen. Horisontaalinen päätöksenteko on siis huomattavasti helpompaa pienemmissä yhteisöissä. Vertikaalisessa päätöksenteossa pie- nen edustuston vuoksi päätöksiin ei tarvita mukaan yhtä suurta osaa yhteisön jäsenistä, mutta vaarana on, etteivät kaikki saa ääntään kuuluviin ja yhtei- sön linja ei ole kaikkien intressien mukainen. Vertikaalinen päätöksenteko on huomattavasti yleisempää suurissa yhteisöissä ja yhteisöissä, joissa päätök- senteolta odotetaan tehokkuutta. Tällöin päätöksenteon hoitavat johtoryh- mät, hallitukset ja erilaiset johtajat (Douglas, 1986).

Kuten muidenkin yhteisöjen ja instituutioiden kanssa, on myös taideyhteisö- jen kohdalla hierarkkisuus ja vallan jakamiseen liittyvät kysymykset tärkeässä roolissa toiminnan sujuvuuden ja jatkuvuuden kannalta. Näiden kysymysten ratkaiseminen on suhteessa taiteelliseen linjaan ja toiminnan mielekkyyteen.

Observatoriofestivaalin ja Kodinvaltausklubien synnyttämien yhteisöjen pää- töksentekomallit ovat pääsääntöisesti horisontaalisia, vaikka tämän mallin haasteet ovat tiedostettu. Makamik ja Kulttuuriosuuskunta Kultti toimivat kum- pikin horisontaalisesti yhteisöjen verrattain suuresta henkilömäärästä huoli- matta. Samaan aikaan pienemmissä yhteisöissä, kuten yhtyeissä taiteellinen päätäntävalta saattaa jakautua huomattavasti epätasaisemmin. Näissä pro- jekteissa lyhytaikaisuus ja tehokkuus pienen aikaikkunan sisällä näyttäytyvät suurimpina motiiveina vertikaalisen päätöksenteon käyttämiselle.

2.5 HORISONTAALISUUS >< VERTIKAALISUUS

15

Kuva 5: Suvi Tuomisto

Kuinka voin väittää sosiaalisesti osallistavaa taidetta, jonka tekijyys ei ole ainoastaan minun, vaan lisäkseni lukuisten muidenkin omaa, taiteelliseksi tut- kimukseksi, josta voin luoda omaa itsenäistä tietoa riippumatta siitä, millaista tietoa samat taiteelliset prosessit ovat luoneet muille tekijöille? Puhun tässä opinnäytteessä siitä tiedosta, jota oma taiteellinen työskentelyni ja osalli- suuteni Observatoriofestivaalien ja Kodinvaltausklubien kohdalla on luonut.

Muut prosessissa mukana olleet ovat voineet luoda toisenlaista tietoa. Sen luokse minulla ei kuitenkaan ole samanlaista pääsyä.

Juha Varto teoksessaan Taiteellinen tutkimus ; Mitä se on? Kuka sitä tekee?

Miksi? (2017) kuvailee taiteellista tutkimusta tiedon tuottamiseksi taiteellisilla menetelmillä. Taiteellinen tutkimus on jatkuvassa muutoksessa, jonka myön- tävät Hannula, Suoranta, Vadén (2003). Taiteellinen tutkimus on myös nähty prototyyppinä, jollaisena sen näkeminen auttaa havaitsemaan myös sen jat- kuvuuden prosessista toiseen ja mahdollisuuden koota näkökulmia yhteen ja tarkkailla niiden suhteita (Heikkinen, Kaverma & Ziegler, 2017, s. 1). Ajatus prosessista toiseen käymisessä on tarpeen myös, kun ajatellaan taiteen teke- mistä tutkimusta varten. Taiteellinen prosessi voi olla koeluontoista luonnos- taan, kuten essee tai tutkielma ovat (Varto, 2017, s. 87). Se voi muuttua myös koeluontoiseksi tilanteessa, jossa taiteen tekemiseen kohdistuu tutkimista joko sen aikana tai sen jälkeen (ibid.).

Lähtökohdat koeluontoistuvat entisestään, kun mukaan otetaan sosiaalinen materia. Varto puhuu taideteoksen aukollisuudesta, yllättävistä avautumis- suunnista ja epäjatkuvuudesta (Varto, 2017, s. 88). Pyrin löytämään yhteisö- jen jatkuvuuden ja taiteen epäjatkuvuuden lomasta ne yllättävät avautumis- suunnat, joista Varto edellä kirjoittaa.

3 TAITEELLINEN TUTKIMUS

TIEDONHANKINTAMENETELMINÄ

18

Tutkin taiteen suhdetta yhteisön luomisessa ja niitä sosiaalisesti osallistavan taiteen keinoja, jotka soveltuvat yhteisön luomiseen parhaiten. Tutkimukseni perustuu taiteelliseen työskentelyyn, jossa intresseinä ovat ihmisiin tutustumi- nen, ihmisten tutustuttaminen toisiinsa ja yhteisön luominen samaan aikaan kuin ihmiset altistavat itsensä taiteelle ja sen tuomille kokemuksille. Näin taiteellinen tutkimus sopii taiteen ja yhteisöjen suhteen tarkasteluun.

Taiteellisen tutkimukseni aikana keräämäni aineisto koostuu useista hyvin eri- tyyppisistä aineistoista, joiden tarkastelun apuna käytän teemoittelua. Ob- servatoriofestivaalia koskeva aineisto on huomattavasti laajempi verrattuna Kodinvaltausklubeihin. Erilaiset muistiinpanot, keskustelut, pienlehdet, doku- mentti ja konserttitallenteet toimivat kaikki aineistona yhtä tärkeinä. Aineiston keräämisen aika on laaja suhteessa festivaaliin, sillä sitä on kerääntynyt en- nen ja jälkeen festivaalin, sekä festivaalin aikana. Ne haastavat ja osin täy- dentävät toisiaan ja käsitystä sekä yhteisön muodostumisesta, sen tiiveydestä tai löyhyydestä ja taidekokemukseen liittyvistä tasoista. Kodinvaltausklubien kohdalla aineisto rajautuu kustakin klubista tehdyn zinen lisäksi keskustelui- hin, muistiinpanoihin ja pienimuotoisiin dokumentointeihin pääasiassa klubi- en aikana ja välittömästi niiden tapahtumisen jälkeen.

Teemoittelun avulla olen löytänyt aineistosta seuraavat teemat, joiden kautta tarkastelen tutkimuskysymyksiäni: toimijuus ja tekijyys, jakaminen, myötäelä- minen ja skaala. Näiden teemojen kautta vertailen myös tapahtumien annin eroja yhteisön muodostumisen suhteen luvussa 4.3.

19

Kuva 6: Suvi Tuomisto

English Art Councilin yhteydessä toimivan Situations-ryhmän 2015 tekemissä Julkisen taiteen uusissa säännöissä New Rules of Public Art kerrotaan

4. Don’t do for a community, build one. (Situations, 2015)

Sosiaalisesti osallistavan taiteen tärkeänä osana nähdään siis se, ettei asioita tehdä yhteisölle, joka on tarkkarajaisesti olemassa jo entuudestaan kuin tar- jottuna palveluna, jonka potentiaali kriittiseen ajatteluun ja yhteiskunnalliseen kuvitteluun on häivytetty. Sosiaalisesti osallistavan taiteen päämääränä näh- dään usein aktiivisen ja kriittiseen ajatteluun kykenevän yksilön identiteetin lujittaminen ja tukeminen hänen pyrkimyksissään toimia yhteisöissä, vapau- tuen ja toimijuutta lujittaen. Tähän voidaan pyrkiä esimerkiksi kasvattamalla yhteenkuuluvuudentunnetta, myös johonkin jo olemassa olevaan yhteisöön tai sosiaalisesti rajattuun ryhmään (Milevska, 2006).

Taidetta on käytetty yhteisöjen rakentamisessa ja yhteisöllisyyden luomisessa monin erilaisin motiivein. Kansallisvaltiot ovat pyrkineet taiteella ja oman taidehistoriansa kirjoittamisen kautta luoda kansallistunnetta ja erottaa naapurivaltioista kulttuurisesti. Toisaalta myös osallistavalla taiteella on omat päämääränsä ja tapansa vaikuttaa kulttuuriin ja ympäröivään yhteiskuntaan tietyllä tavalla (Milevska, 2006).

Yhtenä Observatoriofestivaalien tavoitteista voidaan nähdä eri lähellä toi- siaan toimivien yhteisöjen ja niihin kuuluvien ihmisten törmäyttäminen, tutustuttaminen ja uuden yhteisöllisyyden mahdollistaminen. Törmäytettäviä yhteisöjä ovat eri paikkakunnilla vaikuttavien esittävien taiteiden, musiikin ja kuvataiteen yhteisöt. Festivaali on ikään kuin linkki näiden yhteisöjen välillä, vaikka festivaali luo myös omia yhteisöjään ja yhteyksiä eri henkilöiden välillä.

Seuraavaksi esittelen Observatoriofestivaalin ja Kodinvaltausklubin sekä kä- sittelen niiden tuomasta aineistosta löytyneitä teemoja: toimijuutta ja tekijyyt- tä, jakamista, myötäelämistä ja skaalaa.

4 TAIDE YHTEISÖN RAKENTAMISESSA

22

Observatoriofestivaali järjestettiin Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Maanmittauslaitoksen yhteisen radiotutkimuasema-alueen Helsingin yliopiston osassa Kirkkonummen Metsähovissa elokuussa 2019. Se koostui konserteista, lavarunoudesta, elokuvanäytöksistä, teatteri-, sirkus- ym. esi- tystaiteesta, installaatioista, olemisesta tilassa ja yhteisössä sekä hetkessä luoduista interventioista. Ne kilpailivat kukin yleisön huomiosta ja osallistu- misesta kuin Cabaret Voltairen kakofonisessa ympäristössä noin sata vuotta aiemmin, pyrkimyksenään kadottaa etäisyys katsojan ja teoksen välillä (ks.

Haapalainen, 2018 s. 19).

Festivaalin tarkoituksena oli alusta alkaen synnyttää pääkaupunkiseudun laajuinen vaihtoehtokulttuurin yhteisö, joka ei keskittyisi ainoastaan yhteen taiteenlajiin kerrallaan, vaan kykenisi toimimaan eri taiteenaloilla ja luo- maan keskusteluyhteyksiä eri vaihtoehtotaiteen tekijöiden välille. Projektiin osallistuneiden ihmisten ystäväpiiriin kuului laajasti eri taiteen aloilla toimivia ihmisiä, joiden välillä tapahtuva yhteistyö nähtiin yhtenä päämotiivina ta- pahtuman järjestämiselle sen lisäksi, että halusimme nähdä laajasti ystävä- piiriämme esiintymässä juhlissa metsän keskellä.

Observatoriofestivaali lähti Ilja Pipan minulle kertomasta puolikkaasta vitsistä Satakuntalaisen osakunnan kerhotilassa sijaitsevassa treenikämpässä pidetyn konsertin jälkeen. Pippa haaveili konsertin, festivaalin tai vastaavan järjestämisestä Metsähovin radiotutkimusasemalla, jonka minä, Tommi Kok- konen, Ester Jalonen, Francis Machado de Lima, Maija Harju, Aapeli Haka- la, Lauri Kalo, Lempi Saurén, Eli Kaarto ym. otimme tosissamme sitä mukaa, kun ideasta meille kerrottiin. Metsähovin radiotutkimusasema, joka sijaitsee tutkimusalansa vuoksi erittäin syrjäisellä ja hiljaisella paikalla, jossa vallitsee täysi RFI-signaalikielto, oli omiaan ihmisten väliselle kanssakäymiselle ilman esimerkiksi mobiililaitteiden aiheuttamaa häiriötä, sillä kännyköitä ei saanut käyttää alueella käytännössä lainkaan.

Ennen festivaaliviikonloppua järjestimme useita kokouksia, joissa tuotimme, suunnittelimme ja festivaaliviikolla myös rakensimme festivaalia ja muutimme

4.1 OBSERVATORIOFESTIVAALI

23

alueen mieleiseksemme. Näiden kokousten aikana tulleita ongelmia ja ris- tiriitoja kykenimme pääasiassa selvittämään täydentämällä omaa osaamis- tamme muiden kokouksissa olleiden kompetenssilla tai vertaisoppien. Koko projekti oli vertaisoppimisen ja autodidaktiikan riemujuhlaa, sillä kenellä- kään meistä ei ollut kokemusta tuolla skaalalla tapahtuvan kuratoinnin, tuot- tamisen tai käytännön tekemisen suhteen, ainakaan metsäolosuhteissa.

Arttu Porkan kuvaaman VHS-videomateriaalin pohjalta tehty dokument- tielokuva Observatoriofestivaali (2020) kertoo festivaalin syntyyn, rakenta- miseen, tapahtumiseen sekä jälkipuintiin liittyvistä prosesseista. Dokumentin hahmot ovat todellisia, haastattelut ja kuvamateriaali itse festivaalin aikana kuvattuja, mutta ihmisten tietoisuus kamerasta on erittäin ilmeinen. Lecklin pu- huu taiteen performatiivisuudesta ja pitää sen potentiaalia elokuvan illuusion rikkomisessa merkittävänä (Lecklin, 2018). Performatiivisena lausumisena hän pitää tekoja, jotka luovat uuden asiantilan sen sijaan, että kuvailisivat toista (ibid.).

Samanlaisia asiaintiloja on käytössä Observatoriofestivaalin dokumentaa- risessa osuudessa ja etenkin haastatteluissa ja silloin, kun kuvattavat ihmiset ovat tietoisia kamerasta. Performatiivista lausumista tapahtuu siis sekä sanal- lisen että sanattoman kommunikaation alueilla, joista huomaamme sanalli- sen kommunikaation performatiivisuuden herkemmin.

Festivaalin skaala oli huomattavasti suunniteltua suurempi. Alkujaan yhtenä iltana järjestettävästä, muutaman konsertin, elokuvan ja lavarunoesityksen sisältävästä, vain joidenkin kymmenien ihmisten kokoisesta tapahtumasta kasvoi juuri alle 200 henkilön festivaali, jonka kautta ihmiset ovat luoneet valtavan määrän uusia kontakteja, luoneet uutta taidetta ja solmineet ystä- vyyssuhteita tavalla, joka on erityinen juuri tapahtumapaikan syrjäisen sijain- nin ja signaalikiellon vuoksi. Matkapuhelimien lähes totaalinen käyttökielto lisäsi ihmisten välistä kommunikaatiota huomattavasti. Signaalikielto loi myös eräänlaista yhteisöllisyyttä, kun ihmiset alkoivat kertoa toisilleen ketjussa, kuinka puhelimet tulee pitää pois päältä tai lentokonetilassa.

24

Kuva 7: Totti Korpua

Kodinvaltausklubi ideana sai alkunsa erään poikkitaiteellisen klubin ollessa vaarassa peruuntua eräässä helsinkiläisessä teatterissa, minkä vuoksi jou- duimme keksimään itsellemme muuta tekemistä. Äänisuunnittelija Lauri Ka- lon ja muusikko Ester Jalosen kanssa pohdimme vaihtoehtoisia tapoja toimia samalla, kun huomasimme pitävämme konserttia olohuoneessani. Tästä in- nostuneina aloimme suunnitella sarjaa tapahtumia, joiden keskiössä on ystä- vien kutsuminen kylään kuuntelemaan jonkun toisen kutsutun ystävän soittoa.

Tavoitteena on ystävien tapaaminen ja ystäväpiirien muuttaminen luovaksi yhteisöksi, joka on aktiivinen laajasti eri taiteenaloilla.

Ensimmäinen klubi tapahtui luonani Hakaniemessä. Yksiöön ahtautuneet kol- mekymmentä minun sekä Ester Jalosen, joka soitti noise-konsertin parveltani käsin, ystävät löysivät yhteisen sävelen viimeistään Esterin keikan ja Sattuu ja tapahtuu -hattu -nimisen osallistavan performanssin välissä näytetyn liet- tuankielisen elokuvan livedubbaamisen aikana. Tästä muodostui hyvä poh- ja seuraavalle performanssille, joka vaatii osallistujiltaan tiettyä rentoutta ja luottamusta yhteisen tilan turvallisuuteen.

Sattuu ja tapahtuu -hattu on pukusuunnittelijaäitini, Ulpu Korpuan, minulle lapsena tekemä salamanterihattu, jonka siirtäminen ihmiseltä toiselle toimii vuoron vaihtumisen merkkinä. Sattuu ja tapahtuu -hatun esitykset ovat pää- asiassa perustuneet tietokoneen ja videotykin, tai muun vastaavan visuali- soinnin, yhteiskäyttöön tavalla, jossa kukin osallistuja on saanut toimia kuten tilanteessa parhaaksi näkee. Esitykseen valtavasti vaikuttavia asioita ovat siis yksilön lisäksi muut tilassa olevat ihmiset, performatiivinen lausuminen (Le- cklin, 2018) ja käytössä olevat välineet. Esitys pyrkii toimimaan erilaisena vuorovaikutuksen välineenä ja luomaan keskustelun tapoja, jotka eivät ole puhtaasti kielellisiä.

Toisella kerralla kodinvaltaus tapahtui Ester Jalosen, Olavi Tantun ja Arttu Porkan kotona Myllypurossa. Ensimmäisestä kerrasta poiketen esiintyjinä oli selkeästi musiikkiin luokiteltavissa oleva Nuoruus-yhtye, Arttu Porkan put- kitelevisioon tekemien visuaalien maustamana. Esillä oli myös Mea Espon

4.2 KODINVALTAUSKLUBI

26

sarjakuvia. Klubin erityspiirteinä voidaan todeta se, että vaikka kyseessä oli- kin konserttimuotoinen tilanne, yhteisöllisyys on kautta tapahtuman selkeästi läsnä. Ihmiset loivat verkostoja niiden ihmisten kanssa, joita eivät tunteneet ja jatkoivat projektejaan niiden ihmisten kanssa, joihin olivat edellisellä kerralla tutustuneet.

Kolmas kodinvaltausklubi fyysisenä kokoontumisena peruttiin koronaviruksen leviämisen estämiseksi ja järjestettiin striimattuna Facebookissa ja Instagra- missa. Iiris Laisin ulkona esittämät runonsa ja Felix Lybeckin Kuuhullu-projektin keikka hänen sohvallaan keräsivät oikein hyvin yleisöä ja kirvoittivat jonkun verran myös vuorovaikutusta lähetyksessä olevan keskustelualustan kautta.

Sen saavuttamasta suuremmasta yleisöstä huolimatta sen yhteisöllinen ulot- tuvuus jäi edellisiä huomattavasti heikommaksi. Keskustelu ja ihmisten väliset kontaktit jäivät monin tavoin etäisemmiksi kuin edellisissä.

Neljäs kodinvaltausklubi tapahtui nimellä Iltasatuklubi Manaatti-työhuo- neella syyskuussa. Työhuone on ollut usean ihmisen koti ennen muuttoamme siihen, sillä se on entinen talonmiehen asunto. Emme kuitenkaan virallisesti nimenneet klubia Kodinvaltausklubiksi, jotta selkeä linja pitäisi. Rajoitimme myös kävijämäärää huomattavasti edellisiin verrattuna. Tästä syystä kovin suurta ystäväpiirien törmäytystä edellisiin verrattuna ei tällä kertaa tapah- tunut. Esiintyjinä olivat iltasatuja, noisea ja saippuaoopperaa esityksissään yhdistelevä Pörrö, Timo Kuutin esitys Kuutti vai Kivi, sekä ESTER. Lisäksi oli ohjelmaan merkattuna mm. traktorijunatyöpaja, joka kuitenkin jouduttiin pe- rumaan esiintyjien estyttyä.

Vaikka suunnitelmissa oli järjestää kahdeksan kodinvaltausklubia, näistä vain puolet toteutui koronaepidemian sotkiessa alkuperäisen suunnitelman. Näis- täkin puolet jouduttiin toteuttamaan huomattavan erilaisella formaatilla kuin olimme kuvitelleet. Klubien määrän laskiessa myös tavoitteet muuttuivat huo- mattavasti, kun eri yhteisöjä ei voinut törmäyttää toivotulla tavalla. Yksittäiset ihmiset löysivät kuitenkin toisistaan uusia ystäviä ja saivat uusia ideoita ja kutsuivat toisiaan eri yhteisöihin. Tapahtumien merkittävyys uusien yhteisöjen luomisessa oli kuitenkin huomattavan erilainen, kuin alun perin oli ajateltu.

27

Kuva 8: Siri Haapanen

Kuva 9: Totti Korpua

Toimijuudella tarkoitetaan kunkin yksilön tai yhteisön kykyä ja mahdollisuutta tehdä ja olla tekemättä valintoja ja olla tai olla olematta vastuussa asioista, jotka koskevat häntä tai joissa hän kokee tärkeäksi muutoin olla mukana. Se tarkoittaa sitä, etteivät rakenteet tai muut ulkopuoliset vaikuttimet tee valinto- ja yksilön tai yhteisön puolesta. (Tieteen termipankki, 2020.)

Toimijuus ja tekijyys Observatoriofestivaali ja Kodinvaltausklubien kohdalla pohjaa useilta osin Freiren ajatukseen praksiksesta eli tietoisesta toiminnas- ta (Freire, 2005, s. 69). Tähän tietoiseen toimintaan on pyritty osoittamal- la luottamusta yksilö- ja yhteisötasolla horisontaalisen päätöksenteon, mm.

projekteihin jakamisen kautta, joissa tekijällä on suuri vapaus lopputuloksen ja sen muuhun tapahtumaan yhdistämisen suhteen.

Observatoriofestivaalin kohdalla on nähtävissä ajattelua, jossa yksittäisen ihmisen taiteelliset valinnat ei vaikuta taidekokemukseen kokonaisuutena niin paljon. Päätöksenteko, ohjelmiston laajuus ja festivaalin ajatus varsin avoi- mena temmellyskenttänä, jonkinlaista aikataulua lukuun ottamatta on huo- mattavan erilainen näkökulma taiteeseen, jossa joukko ihmisiä on mukana.

Toisaalta festivaalilla on selkeä ydinryhmä, joka on ollut ideoimassa, toteut- tamassa ja ohjaamassa sen muotoutumista. Tässä ydinryhmässä kukin on ot- tanut itselleen sen roolin, jonka on kulloinkin kokenut itselleen mielekkääksi.

Toisaalta tietyt roolit ovat ainoastaan ajautuneet tiettyjen ihmisten tehtäviksi.

Esiintyjien ja yleisön rooli tekijyydessä on tämän ydinryhmän kanssa ver- rattain yhtäläinen, kun tarkastellaan sosiaalisia tilanteita festivaalin aikana.

Kaikkien eri festivaalin ryhmien edustajat ovat festivaalin aikana samanlai- sissa tilanteissa, joskin järjestävä ydinryhmä usein omissa tehtävissään. Tästä riippuen osa ihmisistä saattaa olla hyvinkin samaan tapaan yleisön joukossa suuren osan festivaalista, kun taas osa ihmisistä ovat huomattavasti enemmän kiinni esimerkiksi ruoan, infopisteen tai esitystekniikan kimpussa. Ydinryhmä voidaan nähdä yhtenä omana yhteisöjä sisältävänä olionaan, jonka yhdis- tyminen tapahtuu festivaalin aikana, sekä poikkeuksena esiintyjistä ja ylei- söstä, myös ennen festivaalia. Toimijuus ja tekijyys festivaalin osalta voidaan

4.3 TOIMIJUUS JA TEKIJYYS

30

nähdä olevan kaikilla festivaaliin osallistuneilla ihmisillä, jotka kaikki olivat muovaamassa festivaalin luonnetta, luomassa tilan ja potentiaalin taiteelle, joka tapahtui esityksissä, esitysten välissä, keskusteluissa ja suhteissa, jotka festivaalin aikana luotiin.

Kodinvaltausklubin suhteen toimijuuden ja tekijyyden kysymykset ovat sup- peammat, koska tilat, joihin tapahtumat sijoittuvat, ovat selkeästi jonkun paikalla olevan henkilökohtaisia tiloja. Toisaalta kodit ja suljetut tilat mah- dollistavat keskusteluyhteyden, jollaista suuressa ja jatkuvasti muutoksessa olevassa tilassa, joka ei ole kenenkään paikalla olevan enemmän kuin toi- sen, ei välttämättä synny. Klubien rajoitetumpi aika ja tila loivat myös tarkem- man jaon yleisön ja esiintyjän välille, kun erilaiset ohjelmanumerot nostivat tiettyjen henkilöiden tekijyyttä enemmän esille kuin toisen, lähes kokonaan keskeyttäen muun toiminnan klubille varatussa tilassa. Kodinvaltausklubien tapauksessa toimijuuden ja tekijyyden tutkiminen jäi selkeästi kesken korona- virustilanteen tehdessä tapahtumien järjestämisen mahdottomaksi siinä muo- dossa, jossa ne oli alun perin ajatus pitää.

Toimijuus ja tilan antaminen näyttäytyivät olennaisina asioina molemmissa tapahtumissa. Luottamus ja kommunikaatio, sekä mahdollisuus toimia itse- näisenä toimijana olivat keskeisessä asemassa. Mielenkiintoisena aspekti- na on nähtävä myös se seikka, että osa festivaaliin ja klubiin osallistuneista näkivät roolinsa huomattavasti rajoitetumpana kuin oli ajateltu. Omat en- nakko-oletukseni osallistujien näkemyksistä siitä, mitä ja kuinka he haluavat tehdä asioita eivät vastanneet tapahtunutta ja tästä nousseet tunteet vastuus- ta toisten ihmisten toimijuuden avaamisessa olivat myös pinnalla. Toisaalta myös mahdollisuus antaa tehdä tiettyä, rajattua toimintaa kuuluu toimijuuden piiriin ja tällaisen valinnan tehnyttä pitää kunnioittaa.

Vaikka toimijuus ja tekijyys näyttäytyivätkin suuressa roolissa sekä festivaalin että klubien osalta, ei aineistoa analysoivana voi kuitenkaan kompastua aja- tukseen taiteesta kuin kutsuna välittömään vallankumoukseen, jossa toimin- nan arvo mitattaisiin sen välittömillä sosiaalisilla vaikutuksilla (ks. Milevska, 2006). Toiminnan vähittäinen muotoutuminen ja sen hitauden ja pitkäjäntey- den arvostaminen toimivat pohjana, jolle tulevaa toimintaa rakennetaan.

Toimijuus ja tilan antaminen liittyvät vahvasti myös seuraavaan käsiteltävään teemaan, joka on jakaminen.

31

Riikka Haapalainen kertoo Yksilö ja yhteisöt -kurssin luennollaan sosiaali- sesti osallistavan taiteen uusien muotojen perustuvan ajatukselle jakamisesta (Haapalainen, 2020). Tällä jakamisella voidaan tarkoittaa esimerkiksi het- ken, tilan, idean, keskustelun, tekijyyden, toimijuuden jakamista ja sen motii- vina nähdään taiteen hierarkioiden murtaminen ja saavutettavuuden paran- taminen sekä yksilöiden kannustaminen taiteelliseen tai luovaan toimintaan, sekä aktiiviseen osallistumiseen yhteiskunnan kehittämisessä ja asioihin vai- kuttamiseen.

Sosiaalisesti osallistavan taiteen tapahtumiseksi on oltava sille suotuisa tila.

Tällaisia tiloja on löytynyt usein mm. julkisesta tilasta, taiteilijavetoisista galle- rioista tai vapaista taiteen tiloista, ihmisten yksityisasunnoista, kellareista, au- totalleista tai pakettiautoista, jotka on muutettu galleria- ja työpajakäyttöön.

Monenlaiset tilat ja mahdollisuus mukauttaa tekeminen kulloisenkin tilanteen ja ympäristön kannalta sopivaksi ovat sosiaalisesti osallistavan taiteen etuja, sillä toiminta ei välttämättä vaadi suuria investointeja tai tietynlaisella teknii- kalla varustettuja tiloja tai jättimäistä rahoitusta. Tästä huolimatta sosiaalisesti osallistavaa taidetta on myös tällaisissa tiloissa, esimerkiksi museoiden tai julkisten toimijoiden mahdollistaessa.

Jakaminen näyttäytyy Observatoriofestivaalin ja Kodinvaltausklubien osalta usealla eri tavalla. Esittelen näistä tavoista molempien tapahtumien kohdalla tilan, ruoan, kokemuksen ja ajan. Näiden lisäksi tapahtumissa jaettiin teki- jyyttä, jota käsiteltiin edellisessä osiossa.

Observatoriofestivaali on kestoltaan pidempi, leirimäinen tapahtuma, jossa yhteisen tilan jakaminen on erittäin keskeisessä roolissa yhdessä kahden ja puolen vuorokauden ajan. Tila tarjosi valtavasti myönteisiä vaikutuksia, kuten signaalikieltoalueen vaikutus käytyihin keskusteluihin ja jaettuihin kokemuk- siin tavalla, joka ei toisessa tilassa olisi ollut mahdollista saavuttaa. Festivaali loi osallistujiensa kautta alueelle uusia tiloja, joita löytyi esimerkiksi metsään muuttamisesta muutamalla elementillä, kuten kankailla ja leluilla, tähtitornin kävelysillan alle rakennetusta oleskelutilasta ja festivaalin info- ja singaalin

JAKAMINEN

32

tarkkailupisteen muuttamisesta tilalliseksi ja ajalliseksi teokseksi osana koh- taamista. Koko festivaalialuetta sanottiin useaan otteeseen taikametsäksi, joka näyttäytyy arkisesta maailmasta huomattavasti erillisenä tilana.

Jaettu ruoka näyttäytyi festivaalin aikana tärkeänä ja yhteisöllisenä element- tinä, joka toi ihmisiä yhteen ja tarjosi mahdollisuuden keskusteluille, joita ei olisi voitu käydä ilman ruokaa. Samalla tavalla kuin useissa ruokaan liittyvis- sä performansseissa (Haapalainen, 2013), myös festivaalin aikana jaetussa ruoassa, josta sai maksaa mitä tahansa tai vaihtoehtoisesti ei mitään, ruo- kailu ja sen kautta tilan ja kokemuksen jakaminen tulivat yhteen. Toisin kuin Haapalaisen nostamassa esimerkeissä, ei ruokailua ollut festivaalin aikana määritelty taiteeksi, vaan osaksi festivaalia yleensä, jollaisena se kuitenkin voi näyttäytyä taiteena.

Jaetut kokemukset ovat festivaalin osalta ehkä tärkeimpiä. Eri esitykset, met- sässä ilman puhelinta oleminen, hirvikärpäsen löytäminen, aamukahvin juo- minen, karjakutsuun herääminen, tähtitornissa tai metsässä katsominen, ole- minen ja kuunteleminen toivat kaikki oman osansa jaettuun kokemukseen, yhdessä erilaisten keskustelujen kautta kokemuksen purkamisen kautta. Fes- tivaalin kokemusten jakaminen on myös luonut omaa kieltään, jota ihmisten voi olla ilman näitä kokemuksia vaikea ymmärtää. Jaetut kokemukset näyt- täytyvät suurena tekijänä yhteisten intressien löytämiselle ja lopulta yhteisö- jen muodostumiselle.

Kodinvaltausklubin henkilökohtaisen tilan jakaminen näyttäytyy huomatta- vasti merkittävämpänä kuin Observatoriofestivaalin kohdalla, sillä jaettu tila on yhden tai useamman tapahtumaan osallistuvan koti tai työhuone. Ihmi- set ovat kutsuttu tietyn henkilön tilaan, joka ei välttämättä mahdollista yhtä vapaata toimijuutta tilassa, mutta mahdollistaa erilaisen keskustelun tietyistä aiheista, juuri henkilökohtaisen tilan jakamisen kautta.

Kunkin klubin, paitsi internetissä toteutetun kolmannen klubin, kohdalla esiin nousi myös ruoan jakaminen ja keskustelut ja kokemusten jakaminen ruo- kailun yhteydessä. Keittiö erillisenä, rauhallisena tilana mahdollisti yhdessä ruoan kanssa keskusteluja, jotka madalsivat kynnystä tutustua toisiin ihmisiin.

33

Kodinvaltausklubeista saadut kokemukset jaetaan usein ainoastaan tapahtu- man jälkeen, kun taas kokemuksia jaettiin valtavasti jo Observatoriofestivaa- lin aikana. Tämä selittyy myös klubien kestolla, joka on usein vain muutama tunti, jonka jälkeen kokemuksia jaetaan yhteisillä kotimatkoilla. Kokemusten reflektointi tapahtuu siis hieman eri tahdissa kuin festivaalin aikana ja tästä syystä myös reflektoinnin tulokset ovat käytössä vasta seuraavassa tapahtu- massa. Tästä syystä klubeja oli tarkoitus järjestää monta ja suhteellisen sään- nöllisesti, jolloin reflektion kautta saatuja tuloksia olisi saatu jaettua parem- min.

Kun kokemuksia jaetaan, on läsnä myös myötäelämisen kysymykset, jotka ovat tärkeitä kokemuksen mielekkyyden ja eri ihmisten välisen luottamuksen rakentamisessa. Myötäelämistä käsitellään seuraavassa osiossa.

34

Kuva 10: Ilja Pippa

Opettajan ja osallistavaa taidetta tekevän taiteilijan tärkeitä ominaisuuksia on myötäeläminen, empatia, herkkyys ja haavoittuvuus. Kun sosiaalisesti osallistavaa taidetta tehdään, on toimintaa fasilitoivien henkilöiden myötä- eläminen ja kyky käyttää herkkyyttään ja haavoittuvuuttaan voimavarana tärkeässä roolissa. Myös Milevska (2006) korostaa yhteisön fragmentaari- suutta osallistavassa taiteessa.

Osallistavan taiteen kontekstissa kollektiivisella työllä voidaan tarkoittaa teoksen suunnitteluprosessiin, toteutukseen, dokumentointiin tai jälkeenpäin tapahtuvan analyysin tekemistä. Andrzejewski ym. (2019) mukaan kollektii- visen työn tekijöiden ei ole välttämätöntä olla joukko ihmisiä, jotka tekisivät samaa asiaa, vaan jakavat saman tavoitteen järjestelmän kehittämisestä.

Heidän ajatuksiaan voi siten soveltaa myös yhteisöihin, joiden tavoitteena on rakenteiden ja järjestelmän ravistelu. Tarkoituksellinen ja systemaattinen tapa tehdä liittyy pääasiassa osallistuvien henkilöiden positioiden tiedosta- miseen ja järjestelmälliseen hierarkioiden purkamiseen. Projektiin tekijäsuun- tautuminen puolestaan pitää sisällään osallistujien jatkuvat suuntautumisen kohti omaa aktiivista tekijyyttä ja toimijuutta teossa (ibid.).

Taiteen suhde myötäelämiseen on monimutkainen, sillä taiteen materiaalit, aiheet ja tavat käsitellä siitä, esityspaikat ja tekijät vaihtelevat huomattavas- ti ja samalla myös näkemykset merkityksellisistä asioita ja olennoista, sekä siitä, mitä myötäeläminen on, voivat olla huomattavan erilaisia (vrt. Beuys, Tiravanija, Mäki, Heikinaho työskentelyineen). Samaan aikaan taiteen po- tentiaali myötäelämisen käsittelyssä ja siihen liittyvien tunteiden kohtaamises- sa on erityinen. Sosiaalisesti osallistavat taiteen kohdalla mahdollisuus myö- täelämiseen voi tapahtua useilla tavoilla, kohteen ollessa esimerkiksi toinen ihminen tai yhdessä kohdattu toinen elävä olento, ympäristö ja tila.

MYÖTÄELÄMINEN

35

Myötäeläminen Observatoriofestivaalin tapauksessa kohdistuu toisiin osal- listujiin sekä ympäristöön kasvillisuutensa, rakennustensa ja tehdyn tutki- muksen osalta. Myötäelämistä tapahtuu keskusteluissa, esityksiä seurates- sa (esim. tanssiessa, kaatuessa, tilaa antaessa), ruokaillessa, levätessä ja yhdessä tehtäessä. Osallisuus ja tekijyys, sekä luottamus toiseen suhteutuu myötäelämiseen, kukin syventäen toisiaan.

Myötäeläminen ja sen kohteet Kodinvaltausklubeissa riippuvat huomatta- vasti siitä, missä tilassa klubi tapahtuu, usein kohteina ovat kuitenkin toiset ihmiset, kokemukset, muut olennot, rakennukset ja ympäristö, sekä toisten ihmisten henkilökohtainen tila. Myötäelämisen eleitä jaettiin paljon yksittäi- sissä keskusteluissa kielellisessä ja fyysisessä kommunikaatiossa.

36

Kuva 11: Ilja Pippa

Tutkittavien tapahtumien skaala poikkeaa huomattavasti. Kodinvaltausklubit, jotka olivat tapahtumista pienimuotoisempia, eivät vaatineet valmistelua, ra- hoitusta tai viestintää samalla tavalla kuin suurempi tapahtuma, Observato- riofestivaali, joka myös otti huomattavasti enemmän työtä useilta henkilöiltä klubien ollessa huomattavasti enemmän yksittäisten ihmisten suhteellisen vä- häisen panoksen varassa.

Klubit olivat n. 10–30 hengen tapahtumia, kun Observatoriofestivaali 200 henkilön tapahtuma. Ihmisten kodit ja työhuoneet eivät pinta-alaltaan pää- se lähelle Metsähovin radiotutkimusaseman ulko- tai sisätilojen pinta-alaa, joten myös tässä suhteessa skaala on huomattavasti erilainen.

Pienen tapahtuman järjestämisen suhteen on otettava huomioon se, että kaikki kokevat olonsa tervetulleiksi, turvallisiksi ja valmiiksi mahdollisesti tii- viiseenkin sosiaaliseen kanssakäymiseen. Pienten tapahtumien kohdalla on hyvin mahdollista, että kaikki osallistujat tuntevat toisensa jo valmiiksi hyvin.

Kodinvaltausklubien kohdalla paikalle kutsutut valittiin tavalla, joka mah- dollisti uusien tuttavuuksien löytämisen ja uuden yhteisön rakentumisen, sillä yleisö koostui useimmiten kolmen-neljän ihmisen eri kaveriporukoiden osa- sista. Menettely oli tuloksellinen siinä, että uusia yhteyksiä eri kaveriporu- koihin syntyi. Tilaisuudet eivät kuitenkaan avautuneet laajennetun, yhteisen sosiaalisen piirimme ulkopuolelle lainkaan, jonka vuoksi uusia yhteisöjä ei varsinaisesti syntynyt. Klubien määrän ja luonteen vuoksi jatkuvuus oli myös huomattavasti heikompaa kuin aluksi oli ajateltu.

SKAALA

37

Suuremman tapahtuman suhteen samat vaatimukset tervetulleen kokemuk- sesta ja turvallisuudesta ovat läsnä. Valmiutta tiiviiseen sosiaaliseen kanssa- käymiseen ei kuitenkaan tarvita samalla tavalla kuin pienemmässä tapahtu- massa, koska ihmisiä ja tilaa on huomattavasti enemmän. Tällöin kontakteja voi syntyä enemmän, mutta niiden syventyminen ei välttämättä tapahdu sa- massa mittakaavassa. Toisaalta Observatoriofestivaalin kesto on huomatta- vasti Kodinvaltausklubeja pidempi, jonka vuoksi tiivistymistä kuitenkin tapah- tui, festivaalin leirimäisen luonteen vuoksi.

Paljon yhteistä tapahtumilla kuitenkin on senkin lisäksi, että tarkoituksena mo- lemmissa on tutustuttaa ihmisiä toisiinsa ja luoda ja tiivistää yhteisöjä. Kumpi- kin tapahtuma lukeutuvat ruohonjuuriin, eikä institutionaalisia piirteitä löydy.

Molempien tapahtumien luonne pysyy vapaana ja ihmisten vapaata olemis- ta ja tekemistä kannustetaan. Molemmissa tapahtumissa kävi jonkin verran samoja ihmisiä ja niissä esiintyi samoja artisteja tai artisteja, jotka ovat tiiviisti toistensa kanssa tekemisissä.

38

Kuva 12: Totti Korpua

Kuva 13: Valo Rinne

Tämän tutkielman tarkoituksena on ymmärtää taiteen mahdollisuuksia yhtei- sön rakentamisessa ja yhteisöllisyyden potentiaalin esiin nostamisessa. Toivon tutkielman näyttävän kuvataidekasvatuksen merkityksen taiteen ja yhteiskun- nan välissä toimivana liimana, joka käy jatkuvaa keskustelua kumpaankin suuntaan. Sosiaalisesti osallistavaa taidetta ei ole tutkittu paljon, koska se on yhteisötaiteesta vähittäin irtautuneena taiteenlajina verrattain nuori. Sosiaa- lisesti osallistavan taiteen osalta myös taiteellista tutkimusta on tehty vähän, minkä vuoksi olen kiitollinen mahdollisuudesta tutkia aihetta näin.

Taiteellisen tutkimuksen tuoman tiedon luonne on erityislaatuista, eikä sitä välttämättä voida saada esiin ilman taiteellisten prosessien apua. Se luo kuitenkin epävarmuutta tiedon sovellettavuudesta ja käytettävyydestä, sekä tutkimustulosten varmuudesta yleensä. Koen kuitenkin saaneeni tutkimukseni aikana esiin sellaista tietoa, joka auttaa eteenpäin niitä yhteisöjä, joilla tai- teellinen toiminta tai taiteeseen liittyvät kokemukset ovat yhdistävä element- ti. Tällaista tietoa ovat jakamisen, myötäelämisen, toimijuuden ja tekijyyden teemoihin keskittyminen ja niihin syventyminen. Taiteellisen tutkimuksen haas- teena on myös aiheen henkilökohtaisuus omaan taiteelliseen prosessiin su- keltaessa ja se aiheutti haasteita ja epävarmuuksia myös omalla kohdallani.

Koen kuitenkin suoriutuneeni tästä koitoksesta hyvin.

Yhteisön rakentuminen voi tapahtua millaisella skaalalla tapahtuvassa toiminnassa hyvänsä, ottaen huomioon se tosiseikka, ettei yhteisöä synny ilman jonkinlaista vaivannäköä. Teoksen esittäminen, tapahtuman järjestäminen, ihmisten kanssa keskusteleminen ja turvallisen tilan tekeminen sekä näiden kaikkien yhteistyössä tapahtuva rakentuva tila ovat nähtävissä yhteisön muodostumisen keskiössä. Pelkästään tapahtuman järjestäminen harvoin saa aikaan yhteisön muodostumista. Ympäristöjä, missä yhteisön muodostuminen on valtavasti, eikä tutkimus ottanut huomioon kuin kaksi:

signaalikieltoalueella sijaitsevan metsän ja ystäväpiirin kodit ja työhuoneen.

Näillä kaikilla on oma tapansa vaikuttaa yhteisön syntyyn, jotka liittyvät ihmisten suhteeseen ympäristöönsä, sekä sen mahdollistamiin tai suosittamiin kommunikointikeinoihin.

5 TEHDÄKÖ JOTAKIN PIENTÄ JA KAUNISTA VAI SUURTA JA SPEKTAAKKELIMAISTA?

40

Observatoriofestivaalin tuloksena voidaan nähdä useita yhteisöjä ja projek- teja, jotka ovat tarvinneet festivaalien kautta tulleiden kontaktien kautta syn- tyneen yhteisön tuekseen. Tällaisina voidaan nähdä esimerkiksi pääasiassa Helsingissä toimiva Kulttuuriosuuskunta Kultti, jonka suuri osa jäsenistöstä tutustui toisiinsa viimeistään festivaalien aikana, tai useat yhtyeet kuten Äiti Heresia, Kirje. Myös erästä Makamik-nimistä Helsingin kaupungilta vuokrat- tua, aiemmin vallattuna ollutta taloa hoitava yhteisö oli hetken huomattavasti Metsähovissa toisiinsa tutustuneiden ihmisten täyttämä.

Kysyin, kuinka taide ja taidekokemus vaikuttaa yhteisön rakentumiseen? Mil- laisia tiloja, millaisia ihmisiä, millaista kokemusta tarvitaan ja kuinka näiden asioiden skaalautuminen vaikuttaa yksilön ja yhteisön kokemukseen? Mikä ylipäänsä määrittää yhteisön? Näistä jokaiseen sain vastauksia, jotka nosti- vat ilmaan uusia kysymyksiä ja kyseenalaistivat edellisiä vastauksia.

Tällä hetkellä muotoilisin vastaukseni näin: Taide ja taidekokemus vaikuttavat yhteisön rakentumiseen moninaisin tavoin, jotka ovat riippuvaisia ihmisistä, jotka yhteisön olisivat muodostamassa, sekä taidekokemuksesta ja mahdolli- suuksista sen jakamiseen, sen kautta myötäelämiseen ja tätä kautta yhteisten intressien löytämiseen. Taiteelle ja sen mielekkäälle kokemiselle otollisimpia tiloja ovat turvalliset tilat, joissa ihmisten välillä vallitsee luottamus ja jossa myös kokemuksen jakaminen koetaan mielekkääksi. Yhteisön määrittää tila, toimijuus ja tekijyys sekä yhteiset intressit ja yhteenkuuluvuuden tunne, joita jakaminen ja myötäeläminen tukevat.

Seuraavat tutkimuskohteet voisivat löytyä joko näistä yhteisöistä tai uusista ta- pahtumista, jotka on rakennettu niiden toimijuuteen, tekijyyteen, jakamiseen ja myötäelämiseen liittyvien huomioiden perustalle, joita tässä tutkielmassani olen tehnyt. Toisaalta nyt tutkitut kysymykset ovat niin suuria, että perusteet tutkimuksen laajentamiseksi maisterin opinnäytteeksi ovat olemassa.

Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että mullakin on merkitys täs maailmas.

(Porkka, 2019, 2:46)

41

Kuva 14: Valo Rinne

KUVALUETTELO:

Kuva 1: Kansi Ilja Pippa: Observatoriofestivaali, 2019 Kuva 2: s. 2 Annika Luukko: Observatoriofestivaali, 2019 Kuva 3: s. 7 Ilja Pippa: Observatoriofestivaali, 2019 Kuva 4: s. 8 Totti Korpua: Metsähovi, 2019

Kuva: 5: s. 16-17 Suvi Tuomisto: Observatoriofestivaali, 2019 Kuva 6: s. 20-21 Suvi Tuomisto: Observatoriofestivaali, 2019 Kuva 7: s. 25 Totti Korpua: Observatoriofestivaali, 2019

Kuva 8: s. 28 Siri Haapanen: Sivariteatterin kesäevankeliumi, 2019 Kuva 9: s. 29 Totti Korpua: Metsähovi, 2019

Kuva 10: s. 34 Ilja Pippa: Observatoriofestivaali, 2019 Kuva 11: s. 36 Ilja Pippa: Observatoriofestivaali, 2019 Kuva 12: s. 38 Totti Korpua: Metsähovi, 2019

Kuva 13. s. 39 Valo Rinne: Observatoriofestivaali, 2019 Kuva 14: s. 42 Valo Rinne: Kodinvaltausklubi 1, 2020 Kuva 15: s. 47 Totti Korpua: Observatoriofestivaali, 2019

LÄHTEET:

AINEISTO:

KIRKKONUMMI ELÄÄ - Tarina Observatoriofestivaaleista, Sk, K, O, T: Observatoriofestivaali, VHS-kasetti, kesto 96min. E: 8.4.2020.

Korpua, T. (2020a) Kodinvaltauszine 1, omakustanne, Helsinki.

Korpua, T. (2020b) Kodinvaltauszine 2, omakustanne, Helsinki.

Korpua, T. (2020c) Internetinvaltaus 3 https://tottikorpua.tumblr.com/internetinvaltausklubi Haettu:

12.3.2021.

Korpua, T. (2020d) Manaatinvaltauszine 4, omakustanne, Helsinki.

Porkka A. (2019) Observatoriofestivaalin kasettikooste, Youtube-video. Kesto 3.12. https://www.

youtube.com/watch?v=wcH3B_gflhw Haettu 25.3.2020.

Porkka. A. (2020) Elämäni Porkkana - Kodinvaltausklubi Vol.2. Youtube-video. Kesto 13.45.

https://www.youtube.com/watch?v=cweug6SoT6Q Haettu 25.3.2020.

Muistiinpanot ja päiväkirjamerkinnät Observatoriofestivaalin (2019) järjestämisen ajoilta.

KIRJALLISUUS:

Aalto-yliopisto (2021) Metsähovin radiotutkimuslaitoksen internet-sivu: https://www.aalto.fi/fi/met- sahovin-radiotutkimusasema Haettu 23.2.2021.

Andrzejewski, C., Baker-Doyle, K. Glazier, J. & Reimer, K. (2019). (Re)framing vulnerability as social justice work: Lessons from hacking our teacher education practices, Review of Education, Pedagogy, and Cultural Studies, 41:4-5, 317-351, DOI: 10.1080/10714413.2019.1694358 Haettu 25.3.2020.

Arendt H. (2002) Vita activa. suom. Oittinen, R. Alkuteos 1958. Tampere: Vastapaino.

Bishop, Claire (2006) Participation. Lontoo: Whitechapel; Cambridge, MA: MIT Press.

Douglas, M. (1986) How institutions think (The Frank W. Abrams lectures). Syracuse: Syracuse Uni- versity Press.

Freire, P. (2005) Sorrettujen pedagogiikka. Suom. Juha Kuortti. Alkuteos 1970. Tampere: Vastapaino.

Haraway, D. (1988) Situated Knowledges: The Science Question in Feminism and the Privilege of Partial Perspective julkaisussa Feminist Studies , Autumn, 1988, Vol. 14, No. 3 s. 575-599, Feminist Studies, Inc. https://www.jstor.org/stable/3178066 Haettu 23.2.2021.

hooks, b. (2009) Teaching critical thinking: Practical wisdom. https://ebookcentral.proquest.com Haettu 24.3.2020.

Haapalainen, R. (2013) Radikaalia vieraanvaraisuutta – ilmaisen aterian lahja. Mustekala. Taide ja aktivismi 2/2013. http://mustekala.info/teemanumerot/taide-ja-aktivismi-2-13/radikaalia-vie- raanvaraisuutta-ilmaisen-aterian-lahja/ Haettu 11.3.2021

Haapalainen, R. (2018) Utopioiden arkipäivää : Osallistumisen ja muutoksen paikkoja nykytaitees- sa 1980–2011, Helsinki: Helsingin Yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-4007-4 Haettu:

11.3.2021

Helke, S. (2016) ‘Osallisuus ja Poliittiset Eleet‘, RUUKKU - Studies in Artistic Research, 6 https://doi.

org/10.22501/ruu.264671 Haettu 25.03.2020.

Heikkinen, T., Kaverma, P. & Ziegler, D. (2017). Taiteellinen tutkimus – jatkuva prototyyppi. Korjattu artikkeli Tiede & edistys -lehteen, 4/2017. Haettu 25.3.2020.

Kuusela, H. (2015). Collaborative Processes and the Crisis of Attentiveness, RUUKKU - Studies in Ar- tistic Research, 4 https://doi.org/10.22501/ruu.141545 Haettu 25.03.2020.

Kwon, M. (2002) One place after another : site-specific art and locational identity. Cambridge, MA:

MIT Press.

Lecklin J. (2018). Esitettyä aitoutta. Osallistavasta taiteesta ja sen etiikasta. Helsinki: Taideyliopiston Kuvataideakatemia. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-7131-55-8 Haettu 25.03.2020.

Martin, M. (2020) Sensory excursion as a site of encounter, RUUKKU - Studies in Artistic Research, 14 https://doi.org/10.22501/ruu.683792 Haettu 22.09.2020.

Milevska, S. (2006) Participatory art: A paradigm shift from objects to subjects. Springerin, 2 June 2006. https://www.eurozine.com/participatory-art/ Haettu 11.3.2021

O’Neill, P., Wilson, M. (toim.) (2010). Curating and the educational turn. Open Editions; Amsterdam:

de Appel.

O’Neill, P. (toim.) (2011). Curating subjects. Lontoo: Open Editions; Amsterdam: de Appel.

O’Neill, P., Steeds, L., Wilson, M. (toim.) (2017) How Institutions Think: Between Contemporary Art and Curatorial Discourse. Cambridge, MA: MIT Press.

Rogoff, I. (2007) Academy as Potentiality, zehar – The Open School No 60/61, 2007, 4–9.

Situations. (2015) The New Rules of Public Art. pdf-julkaisu.

https://studiotosituation.files.wordpress.com/2015/01/the_new_rule_of_public_art.pdf Haettu 24.3.2020.

Tate (2020a): Socially engaged art https://www.tate.org.uk/art/art-terms/s/socially-enga- ged-practice Haettu 22.3.2020.

Tate (2020b): Social turn https://www.tate.org.uk/art/art-terms/s/social-turn Haettu 22.3.2020.

Tate (2020c): Community art https://www.tate.org.uk/art/art-terms/c/community-art Haettu 22.3.2020.

Tieteen termipankki (2020): Kasvatustieteet:toimijuus. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kasvatustie- teet:toimijuus Haettu 23.2.2021.

Tuukkanen, J. (2020). Curatorial Practice Embedded in the City – A Case Study of Curating New Gen- re Public Art in a Festival Context sarjassa JYU dissertations. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto http://urn.

fi/URN:ISBN:978-951-39-8219-5 Haettu 23.2.2021.

Varto. J. (2017) Taiteellinen tutkimus : Mitä se on? Kuka sitä tekee? Miksi? Helsinki: Aalto ARTS Books.

Värri, V. (2018) Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Tampere: Vastapaino.

MUUT LÄHTEET:

Haapalainen, R., FT, vanhempi yliopistonlehtori, Yksilö ja yhteisöt -kurssin luento 21.1.2020 (Totti Kor- pua, luentomuistiinpanot).

Kuva 15: Totti Korpua