TAITEEN MONIAMMATILLISET KONTEKSTIT

(1)

TAITEEN MONIAMMATILLISET KONTEKSTIT

Ilona Tanskanen & Pirita Juppi (toim.)

(2)

TAITEEN MONIAMMATILLISET KONTEKSTIT

Ilona Tanskanen & Pirita Juppi (toim.)

(3)

Turun ammattikorkeakoulun puheenvuoroja 94 Turun ammattikorkeakoulu

Turku 2017

Graafinen suunnittelu: Tiina Vaahtera Kannen kuva: Petra Kallio

ISBN 978-952-216-646-3 (painettu) ISSN 1457-7941 (painettu)

Painopaikka: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy, Tampere 2017 ISBN 978-952-216-647-0 (pdf)

ISSN 1459-7756 (elektroninen) Jakelu: http://loki.turkuamk.fi

(4)

SISÄLLYS

I JOHDANTO 5

Timo Tanskanen

Kulttuurialan ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot

työelämän kehittäjinä 6

Minna Haapasalo & Leena Kela

Taiteen muuttujia – taidetta erilaisissa konteksteissa 19

II TAIDE VÄLINEENÄ NÄHDÄ

JA TULLA NÄHDYKSI 35

Petra Kallio

Näkyviin piirretyt. SuMu-taiteilijakirjat taidelähtöisenä

kohtaamisen metodina 36

Minna Hemgård

Vahvuudet näkyviksi. Digitaalinen tarinankerronta osana

nuoria aktivoivaa ryhmätoimintaa 61

Helena Tuura

Kohtaamispaikka. Omakuvallinen taidetyöpaja

naisvangin kanssa 82

Marjukka Irni

Aktivistitaiteilijasta artivismiin. Yli 50-vuotiaita

seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä näkyväksi tekemässä 108 Niina Huovinen & Viliina Koivisto

Make Sense.Tutkimuksia kuvataiteen kokemisesta 137 Heli Mäki-Arvela

Linnankatumme. Yhteisötaideprojekti 151

(5)

III TAIDE OPETUKSESSA 173 Maria Leivonen

Lennä, lennä Pikkuli! Uuden opetuskonseptin

kehittäminen Pikkulin tv-sarjasta 174

Satu Sälpäkivi

Pakkopullaa vai terveellistä herkkua? Arviointitutkimus

Hyvinkään kaupungin Kulttuuripolku-toiminnasta 199 Heli Vihersaari

Taide työvälineeksi. Taideherkkyyttä lähihoitajaopintoihin

kokemuksellisen oppimisen keinoin 225

IV TAIDE TUOTTAMISESSA 251 Paula Puikko-Laakso

Taiteilijaelämää. Myynti, markkinointi ja media 252 Kati Sirén

Rajatapaus. Taiteilija-tuottaja sektorirajat ylittävää

kulttuurista yhteistyötä rakentamassa 274

ABSTRACTS 299

(6)

I

JOHDANTO

(7)

6

Kulttuurialan ylemmät

ammattikorkeakoulututkinnot työelämän kehittäjinä

Timo Tanskanen

Tiivistelmä

Kulttuuri- ja taidealan ammattikenttä laajenee perinteisen toimialamäärit- telyn ulkopuolelle. Laajentuminen nähdään tärkeäksi sekä taiteellisen ilmaisun monimuotoistumisen että taiteilijoiden työllistymismahdollisuuk- sien vuoksi. Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot ovat yksi väylä osaamisen työelämälähtöiseen kehittämiseen.

Tarkastelen tässä artikkelissa uusien kulttuurialan ylempien ammattikorkeakoulututkintojen tavoitteiden määrittelyä ja koulutusten suunnittelua Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa. Uudet luovan tuottajan ja soveltavan taiteen koulutukset olivat yhteishaussa ensimmäistä kertaa vuoden 2015 keväällä, ja ensimmäiset opiskelijat aloittivat opintonsa samana syksynä. Jatkossa luovan tuottajan koulutus muuttuu media- ja kulttuuriyrit- täjyyden koulutukseksi.

Tässä julkaisussa tuodaan esiin Turun ammattikorkeakoulun Taideakate- mian kulttuurialan ylempien ammattikorkeakoulututkintojen asiantuntijoiden – valmistuneiden opiskelijoiden ja henkilökunnan – näkemyksiä taiteen moniammatillisista konteksteista. Artikkeleissa nostetaan esiin perinteiset toimiala- ja työryhmärajat ylittävää taiteellista toimintaa ja sen tuomia uusia mahdollisuuksia.

(8)

7

Kulttuurialan työ ja siinä tarvittava osaaminen

Kulttuurialan ylemmälle ammattikor- keakoulututkinnolle on työelämässä tarvetta. Tarve juontuu kulttuurialan työn ominaispiirteistä mutta myös perinteisen taidealan koulutuksen luon- teesta.

Kulttuurialan työelämä on monimuo- toista. Vakiintuneissa organisaatioissa on perinteisiä työsuhteita, mutta valtaosa työstä tapahtuu erilaisissa mää- räaikaisissa itsenäisissä tehtävissä.

Toiminta on pitkälti projektimaista.

Tähän ohjaa esimerkiksi apurahara- hoitus ja työryhmien muodostuminen produktiokohtaisesti. Kentällä on painetta entistä laaja-alaisempien ja mo- niammatillisempien projektien tekemiseen. Moniammatillisella yhteistyöllä taiteelle saadaan erilaisia yleisöjä ja osaamista voidaan hyödyntää uudenlaisissa ansaintaympäristöissä.

Perinteisestä taidealan koulutuksesta valmistuneilla projektinhallinnallin- nan taidot ja ymmärrys oman osaamisen hyödyntämismahdollisuuksista oman taiteenalan ulkopuolella eivät ole olleet useinkaan kovin vahvoja.

Projektinhallinnan taitoja ei ole paino- tettu perinteisessä taidekoulutuksessa.

Tyypillisesti taide- ja media-alan työ- suhteet ovat tilastollisesti epätyypil-

liseiksi luokiteltuja. Merkittävä osa uusista työllistymismahdollisuuksista on vakiintuneiden työnantajaorgani- saatioiden ulkopuolella. Työllistymi- nen tapahtuu usein freelancer-tyyppi- sissä työsuhteissa tai yrittäjämäisesti olemassa olevan kontaktiverkoston kautta. Näiden alojen työpaikkoja ei ole juurikaan tarjolla TE-toimistoissa, vaan opiskelijoille tulee opintojen aikana syntyä valmius työllistää itse it- sensä. Luoda työtä sinne, missä sitä ei vielä ole.

Vuosina 2010–2014 ammattikorkeakoulujen humanistisilta ja taidealoil- ta valmistuneista vuoden sisällä työl- listyneistä keskimäärin 8,3 prosenttia toimi yrittäjinä. Yrittäjien osuudet valmistuneista vaihtelevat merkittävästi oppilaitoksittain. Vähiten yrittäjinä toimivia (3,3 %) on Humanistises- ta ammattikorkeakoulusta valmistuneissa ja eniten (14,5 %) Lahden ammattikorkeakoulusta valmistuneissa.

Turun ammattikorkeakoulusta valmistuneista ja työllistyneistä 13,2 % toimi yrittäjinä vuosi valmistumisen- sa jälkeen. (Vipunen 2017, Opetushal- linnon tilastopalvelu.)

Toimintakentän muutos on laajen- tanut osaamistarpeita osin ristiriitai- sesti. Kentällä toimivien osaamiseen kohdistuu suuria paineita: ammatti- laisilta edellytetään uudenlaista renes- sanssineroutta. Keskeisinä teemoina

(9)

8

ovat taiteen, teknologian ja ammatti-identiteetin kehittyminen ja näiden osatekijöiden erilaiset painotukset yk- silön ammatillisessa roolissa.

Spesialisoitunut osaaminen ↔ laa- ja-alainen osaaminen. Työelämä on polarisoitunut. Toisaalta tarvitaan entistä spesialisoituneempia ammattilaisia, mutta tarvitaan myös kykyä yhdistää asioita uudella tavalla. Esi- merkiksi television uutistuotannossa journalistilta edellytetään journalisti- sen osaamisen lisäksi myös teknillis- taiteellista osaamista, jotta hän pystyy suunnittelemaan juttunsa visuaalisesti ja toteuttamaan sen erilaisissa olosuh- teissa kuvallisesti ja äänellisesti toi- mivaksi kokonaisuudeksi sekä jälki- työstämään jutun eri jakelukanaviin.

Toisaalla elokuvien jälkituotannon erikoistehosteiden tekijät keskittyvät kehittämään omaa taiteellista ja tek- nistä osaamistaan entistä syvemmälle juuri tämän erityisalueen hallintaan.

Substanssiosaaminen ↔ verkosto- osaaminen. Tarvitaanko tehtävässä menestymiseen ammattialan huippu- osaamista vai ovatko työn sujumi- sessa tärkeämpiä vuorovaikutukseen, tiimityöskentelyyn, verkostojen hyö- dyntämiseen ja kansainväliseen osaamiseen liittyvät taidot?

Kulttuuriala ↔ muut alat. Nähdään- kö oman ammattiosaamisen areenana

kulttuurialan eri ammattilaisten välillä tapahtuva toiminta, vai viedäänkö toimintaa kontaktiin muiden alojen kanssa? Tällä hetkellä uskotaan, että uudet hyödynnettävät innovaatiot syntyvät pääosin alojen välisillä rajapinnoilla. Esimerkkejä tällaisesta ovat muun muassa kulttuurihyvinvointi, sairaala- musiikki, pelikehitys ja julkinen taide.

Tuotteet ↔ palvelut. Onko taiteellinen työ itsenäinen teos, esimerkiksi maalaus, sävellys tai elokuva, vai palvelu, kuten teosvuokraus, sairaalamuusikon työ, Spotify tai Netflix?

Mikä on teoksen itseisarvo? Minkä lisäarvon yksittäinen teos tuo palve- lulle? Mille kohderyhmälle se on tar- koitettu? Miten tekijän ja palvelun ansainta muodostuu? Millaisia jake- lukanavia käytetään?

Kulttuurialan koulutuksissa opiskeli- jalle rakentuu ammatillinen identiteetti, jonka pohjalta hän jatkaa osaamisensa kehittämistä ja toimintaansa työelämässä opintojen jälkeen. Oh- jaavilla opettajilla, opiskelijaryhmällä, työharjoittelupaikoilla sekä oppilai- toksen arvomaailmalla on merkittä- vä rooli identiteetin rakentumisessa.

Ammatillisessa ohjauksessa pyritään tukemaan opiskelijaa löytämään omat vahvuusalueensa.

Usein ammatillinen identiteetti rakentuu varsin perinteisten roolien tai

(10)

9 ammattikuvien pohjalle, ja opetta-

jat saattavat uusintaa ohjauksessa sa- manlaisia ammattikentän rakenteita, jotka ovat olleet vallalla silloin, kun he ovat siirtyneet työelämään. Val- mistuneen opiskelijan työuran alku- vaiheet saattavat pitkälti määritellä, millaisiin tehtäviin ja ammatilliseen positioon opiskelija asettuu. Työuran alussa etenkin freelancer-roolissa jou- dutaan hakemaan elanto ”silppu- työstä”, jolloin tavoitteellinen koko- naiskuvan muodostaminen omalle ammattiuralle on vaikeaa.

Lähtökohdat koulutusten suunnittelulle

Tavoitetaso ylemmille ammattikorkea- koulututkinnoille asetetaan säädöksel- lä. Keskeiset tavoitetasoa määrittävät asiakirjat ovat valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista, kansallinen koulutuksen viitekehys sekä ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston määrittämä yleisten kompetenssien kuvaus. Korkeakouluilla on laaja va- paus tutkintojen sisältöjen ja toteutustapojen määrittelyssä. Toteutustapojen ja sisältöjen tulee tukea yleisten tavoitteiden saavuttamista.

Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista (18.12.2014/1129) antaa säädösperustan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suunnittelulle.

Sen viidennessä pykälässä määritetään ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavien opintojen tavoitteet:

Ylempään ammattikorkeakoulututkin- toon johtavien opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on:

1. laajat ja syvälliset tiedot sekä tar- vittavat teoreettiset tiedot toimia työelämän kehittäjänä vaativis- sa asiantuntija- ja johtamistehtä- vissä;

2. syvällinen kuva omasta ammat- tialasta, sen asemasta työelämäs- sä ja yhteiskunnallisesta merki- tyksestä sekä valmiudet seurata ja eritellä alan tutkimustiedon ja ammattikäytännön kehitystä;

3. valmiudet elinikäiseen oppimiseen ja jatkuvaan oman ammattitaidon kehittämiseen;

4. hyvä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväli- seen toimintaan ja yhteistyöhön.

Bolognan prosessin yhteydessä on määritelty kansallinen koulutuksen viitekehys (National Qualifications Framework, NQF). Ylemmät korkea- koulututkinnot sijoittuvat viitekehyksen tasolle 7. Tutkinnoissa edelly- tetään syntyvän muun muassa laaja- alainen ja pitkälle erikoistunut oman alan erityisosaaminen, ymmärrys alan rajapintojen vuorovaikutukses- ta, osaaminen kehittää toimintaa uut-

(11)

10

ta tietoa kriittisesti hyödyntäen, kyky työskennellä itsenäisesti alan vaativis- sa asiantuntijatehtävissä tai yrittäjä- nä, kyky johtaa asioita ja ihmisiä sekä valmius jatkuvaan oppimiseen.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineu- vosto Arene on määrittänyt kansal- lisen koulutuksen viitekehyksen pohjalta ylemmille ammattikorkeakou- lututkinnoille yhteiset kompetenssit.

Kompetenssikuvaukset jakautuvat vii- teen osioon: oppimisen taidot, eetti- nen osaaminen, työyhteisöosaaminen, innovaatio-osaaminen sekä kansain- välistymisosaaminen.

Suomen korkeakoulujärjestelmä pe- rustuu duaalimalliin, joka muodostuu teoreettisesti painottuvasta yliopisto- sektorista sekä työelämälähtöisesti painottuvasta ammattikorkeakoulu- sektorista. Vuonna 1998 käynnisty- neessä 29 Euroopan maan yhteisessä Bolognan prosessissa korkeakoulujat- kumo määriteltiin kolmiportaiseksi:

alempi ja ylempi korkeakoulututkinto sekä tohtorintutkinto. Alempi korkeakoulututkinto tarkoittaa kandidaat- ti- tai ammattikorkeakoulututkintoa.

Ylemmän korkeakoulututkinnon syn- nyttäminen ammattikorkeakoulusek- torille kesti muutaman vuoden.

Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta on an- nettu Suomessa vuodesta 2002 alka-

en, jolloin käynnistyivät ensimmäiset koulutukset tekniikan, liiketalouden sekä sosiaali- ja terveysaloilla. Yh- teensä opintonsa aloitti 158 opiskelijaa. Kulttuurialoilla ylempi ammat- tikorkeakoulutus alkoi vuonna 2006 Metropolia-ammattikorkeakoulussa 18 aloittajan voimin. (Vipunen 2017, Opetushallinnon tilastopalvelu, www.

vipunen.fi.)

Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen järjestäminen perustui erikseen myönnettyihin tutkinnonanto-oi- keuksiin vuoteen 2013 asti. Vuonna 2014 ammattikorkeakoulujen toimi- luvat uusittiin ja niille annettiin au- tomaattisesti oikeus tarjota ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta sellaisiin koulutus- vastuisiin, joihin niillä on ammattikorkeakoulututkinnon anto-oikeus.

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot ovat suhteellisen tuore ilmiö kou- lutuskentällä, ja ne hakevat edelleen paikkaansa ammattikentän ja hakijoi- den tietoisuudessa. Koulutusten työelä- mälähtöisyys ja laadukkuus on koettu hyväksi, eli koulutuksen käyneet ovat kokeneet saaneensa oikeanlaista tukea osaamisensa kehittymiseen. Myös työ- elämäpalaute on ollut kiittävää. Uu- simpien työllistymistilastojen valossa ylemmistä ammattikorkeakoulututkin- noista valmistuneet työllistyvät parhai- ten (kuvio 1). (Tilastokeskus 2017.)

(12)

11 Koulutusmäärissä on edelleen mer-

kittävä ero suhteessa yliopistojen maisterikoulutuksiin. Vuonna 2016 opintonsa aloitti 4254 ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijaa, joista kulttuurialalla oli 258, ja 5868 maisteriopiskelijaa, joista kulttuurialalla oli 520. (Vipunen 2017, Opetushallinnon tilastopalvelu.) Merkittävän ominaispiirteensä ylem- piin ammattikorkeakoulututkintoihin tuo vaatimus kolmen vuoden työko- kemuksesta ennen koulutusta. Tämä hidastaa jonkin verran koulutusjat- kumoa mutta luo ylemmille ammatti- korkeakoulutuksille etulyöntiaseman.

Koulutukseen hakeutuvien ammatillinen osaaminen, näkemys työelämäs- tä ja sen kehityksestä sekä tavoitteelli- suus osaamisensa kehittämisessä ovat merkittävän korkeita. Tämä antaa po- sitiivisen voimavaran opiskelijaryhmi- en toimintaan – opettajien osaamisen lisäksi ryhmissä on hyödynnettävis- sä huomattava varianssi ajantasaista työelämän tietoa ja osaamista. Kaik-

ki ryhmien jäsenet ovat sekä jakamas- sa että saamassa osaamista.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon laajuus on kulttuurialalla 60 opintopistettä. Työn ohessa suoritet- tuna se tarkoittaa noin puolentoista vuoden opintoja. Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen rahoitus muodostuu ammattikorkeakoulujen rahoi- tusmallissa suoritettujen tutkintojen pohjalta. Yksittäisen tutkinnon arvo ammattikorkeakoululle on ollut vuonna 2015 noin 13 800 €, ja sen enna- koidaan laskevan vuoteen 2020 men- nessä noin 8 000 euroon. Koulutuksen toteutustavan tulee siis olla kustan- nustehokkaasti opiskelijoita aktivoiva.

Ylemmät ammattikorkeakoulukou- lutukset toteutetaan yleensä moni- muoto-opintoina siten, että ryhmillä on säännöllisesti lyhyitä lähijaksoja ja näiden välillä itsenäistä tai ryhmä- työskentelyä. Valtaosa opiskelijoista tekee opintoja työn tai taiteellisen toiminnan ohella, jolloin opiskelija jou- Kuva 1. Tutkinnon suorittaneiden pääasiallinen toiminta vuoden kuluttua valmistumisesta.

Päätoimisesti työlliset vuosi valmistumisen jälkeen 2010–2015 (%)

Ylempi kk-tutkinto Alempi kk-tutkinto Ylempi AMK-tutkinto AMK-tutkinto

10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 69,8 %

10,3 %

88,4 % 76,6 %

(13)

12

tuu aikatauluttamaan opintojaan suhteessa yksityiselämäänsä.

Taideakatemian kulttuurialan ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja suunniteltaessa päädyttiin sellaisiin koulutuksiin, joissa teemat ovat laaja-alai- sesti taide- ja media-alaa palvelevia.

Nykyisellä koulutus- ja rahoitusra- kenteella tutkintoja on vaikeaa rakentaa hyvin spesifejä ammattisubstans- seja yksilöllisesti syventäviksi.

Taide- ja media-alan toimintakent- tä on muutoksessa. Tietoverkot sekä uudet formaatit ja jakelukanavat ovat mullistaneet mahdollisuuksia. Kaikki toiminta voi olla kansainvälistä. Ylem- missä ammattikorkeakoulututkinnois- sa painotetaan projektiosaamista, joten hyvin todennäköisesti varsin moni tulee koordinoimaan muiden ammattilaisten toimintaa tai toimimaan esi- miestehtävissä tai yrittäjänä työnan- tajaroolissa. Koulutuksessa otetaan huomioon siis paitsi työllistymisval- miudet myös työllistämisvalmiudet – taito kehittää projekteista laaja-alaisia ja volyymeiltaan suuria.

Turun ammattikorkeakoulun Taide- akatemian ylempien ammattikorkeakoulututkintojen suunnittelussa kes- keiseksi tavoitteeksi nousi muutamia vuosia työelämässä olleiden opiskelijoiden ammatillisen identiteetin haas- taminen sekä näkökulmien avaami-

nen opiskelijan osaamispotentiaalin aiempaa laajemmalle kehittämiselle ja hyödyntämiselle. Oman osaamispotentiaalin tunnistaminen on tärkeää työllistymismahdollisuuksien luomi- seksi. Seuraava porras kehittymisessä on oman osaamisen tuotteistaminen, objektiivinen näkökulma itseensä ja omaan toimintaympäristöönsä. Val- taosa taide- ja media-alan liikevaih- dosta on osaamisen myyntiä. Liike- toiminta on palvelun, toiminnan tai ajatustyön myyntiä, jossa varsinais- ta tuotetta ei ole lainkaan tai se on vain välikappale. Näin ollen opiskelijan tulee hahmottaa oman osaamisensa taloudellinen potentiaali, hallita osaamisen kiinnostava paketoiminen asiakkaalle tai työnantajalle sekä osa- ta tuotteen hinnoittelu ja kaupan luk- koon lyöminen. Tämä on huomatta- van erilainen näkökulma kulttuuri- ja taidealan työelämään kuin se, jota perinteisessä taidekoulutuksessa on opiskelijoille tarjottu.

Turun ammattikorkeakoulun kulttuurialan ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja suunniteltaessa arvioitiin hakijapotentiaalia, Taideakatemi- an monitaiteisuutta sekä työelämän osaamistarpeita. Taideakatemian nou- sevana monialaisena kärkenä on kulttuurihyvinvointi. Työelämästä saadus- sa palautteessa painotetaan jatkuvasti tuotannollisen osaamisen tarvetta.

Näiden teemojen alle synnytettiin

(14)

13 kaksi erillistä hakukohdetta omilla

profiileillaan mutta opetussuunnitel- miltaan ja toteutuksiltaan integroitui- na – luova tuottaja ja soveltava taide.

Molemmissa koulutuksissa keskeisenä työvälineenä käytetään ammatillista omaelämäkertaprosessia, jonka avulla ammatti-identiteettiä pohditaan ja jäsennetään. Taideakatemian ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja val- misteltiin yhteisöllisesti hyödyntäen ammattikentän asiantuntijoita, Tai- deakatemian henkilökuntaa sekä Tu- run ammattikorkeakoulun aiemmista ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavista koulutuksista saatuja kokemuksia.

Luovan tuottajan ylempi ammattikor- keakoulukoulutus suunniteltiin hen- kilöille, joilla on vahva tuotannolli- nen osaaminen ja motivaatio soveltaa osaamistaan kulttuurityöelämän uu- siin tarpeisiin. Työelämän osaamistar- ve on tekijöissä, jotka pystyvät jous- tavaan työskentelyyn uudenlaisissa toimintaympäristöissä ja moniamma- tillisissa ryhmissä. Koulutus suunniteltiin syventämään osaamista kult- tuurityöelämän tekijänä, erilaisten hankkeiden ja projektien vetäjänä se- kä erilaisten ryhmien ja yhteisöjen toimintaprosessien kehittäjänä. Sy- ventävien opintojen sisällöiksi muo- dostuivat ajankohtaisten ideoiden löy- täminen, käyttäjälähtöinen innovointi, konseptointi, projektiosaaminen, luo-

van tiimin johtaminen, verkostotyös- kentely ja kaupunkiaktiivitoiminta.

Kulttuurihyvinvoinnin teeman kat- sottiin olevan liian kapea itsenäisek- si tutkintokoulutukseksi. Näkökulmaa laajennettiin kattamaan taiteellinen toiminta erilaisilla rajapinnoilla. Sovel- tavan taiteen ylempi ammattikorkea- koulukoulutus tarkoitettiin hakijoille, joilla on vahva osaaminen omalta taiteen- tai taidekasvatuksen alaltaan tai taidetyöskentelyn ohjaamisesta sekä motivaatio soveltaa osaamistaan jous- tavasti perinteisten toimintaympäris- töjen ulkopuolella ja moniammatilli- sesti toimien. Syventävissä opinnoissa opiskelijan omaa taiteellista ja me- netelmällistä osaamista vahvistetaan, syvennetään ja laajennetaan ajankohtaisten soveltavan taiteen, nykytaiteen, yhteisötaiteen ja moniammatillisen tii- mityöskentelyn sisällöillä.

Kokemuksia uusista koulutuksista

Taideakatemian ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin on ollut tätä julkaisua tehtäessä kolme hakukierrosta. Vuo- den 2017 opiskelijavalinta on kesken, joten tietoa valittujen ja aloittaneiden määrästä ei ole saatavissa. Ensimmäi- set opiskelijat valmistuivat vuoden 2016 kesäkuussa.

(15)

14

Valmistumisvaiheessa oleville opiskelijoille tehdään valtakunnallinen valmistumiskysely (AVOP). Taide- ja kulttuurialoilta ylempään ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneiden tyytyväisyys koulutukseen oli vuonna 2016 keskimäärin 4,9 astei- kolla 1–7. Taideakatemiasta valmistuneiden vastausten (N=8) keskiarvo oli hieman valtakunnallista tasoa parem- pi, 5,2. Parhaat arviot tulivat opiske- luun ja opintojen sisältöön liittyvistä kysymyksistä. Heikoimmaksi arvioitiin kansainvälisyyteen (3,5) ja työelä- mäneuvontaan (4,4) liittyvät sisällöt.

(Vipunen 2017, Opetushallinnon tilastopalvelu.)

Opintojen vuorovaikutteisessa toteu- tuksessa oli vastausten perusteella on- nistuttu erinomaisesti. Keskiarvot kysymyksiin luontevasta yhteistyöstä opettajien kanssa sekä opiskelijoiden tasapuolisesta ja oikeudenmukaises- ta kohtelusta olivat 6,5. Kysymyk- seen opiskelijoiden kannustamisesta aktiiviseen osallistumiseen oppimisti- lanteissa keskiarvona oli 6,1. Opiske- lijapalautteessa opintojen vaatimusta- so arvioitiin riittävän korkeaksi (6,1) ja opittuja asioita pidettiin tulevaisuuden kannalta hyödyllisinä (6,1). Myös opintojen motivoivuus ja innostavuus koettiin olevan kiitettävällä tasolla (6,0). (Vipunen 2017, Opetushallin- non tilastopalvelu.)

Opiskelijoilta kerättiin myös erikseen palautetta siitä, miten merkityksellisek- si he arvioivat koulutuksen itselleen:

Merkityksellisintä on ollut eri luennot ja myös ryhmän kanssa käydyt kes- kustelut. Oma ammatillinen osaami- seni on mennyt valtavasti eteenpäin ja olen saanut rohkeutta uudenlaiseen työskentelyyn taiteilijana.

Uudet ja tuoreet näkökulmat luovaan tuottajuuteen, konseptuaalisen ajatte- lun kehittyminen.

Ylemmissä ammattikorkeakoulutut- kinnoissa kansainvälisyyteen liittyvät osa-alueet on haastavaa sisällyttää tutkintoon. Opiskelijat ovat yleen- sä työelämässä ja perheellisiä, joten yksityiselämän sovittaminen opintoi- hin vaatii vahvaa sitoutumista. Usein- kaan opiskelijoilla ei ole elämäntilan- teensa vuoksi mahdollisuutta pitkiin kansainvälisiin vaihto- tai harjoitte- lujaksoihin. Kansainvälisyysosaami- sen tulisi muodostua pääosin erilai- sin kotikansainvälistymisen muodoin, kuten esimerkiksi kansainvälisten asiantuntijoiden vierailuilla, Eras- mus-vaihto-opettajien avulla tai kyt- kemällä opintoja Suomessa toimiviin kansainvälisiin toimijoihin ja ulko- maalaistaustaisiin kohderyhmiin. Ly- hyet kansainväliset intensiivikurssit tai konferenssi- ja ekskursiotyyppiset jaksot ovat mahdollisia, jos ne tiede-

(16)

15 tään hyvissä ajoin – yleensä jo koulu-

tukseen hakeuduttaessa.

Soveltavan taiteen koulutuksen ensisijaiset hakijat ovat lisääntyneet joh- donmukaisesti. Koulutukselle on ollut selvä tilaus, ja hakijamäärien valossa näyttää siltä, että se on löydetty ken- tällä hyvin. Luova tuottaja -koulutuksen hakijamäärät ovat olleet sen sijaan laskusuuntaisia. Koulutuksesta on viestitty samoin periaattein kuin soveltavan taiteen koulutuksestakin, mutta näyttää siltä, ettei koulutus ole löytä- nyt paikkaansa koulutustarjonnassa.

Taideakatemian tavoitteena on laajentaa ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävää koulutustar-

jontaa. Vuoden 2018 hakukohteita suunniteltaessa arvioitiin opiskelija- palautteen, hakijatietojen ja ammat- tikentän palautteen pohjalta koulutusten tulevaisuutta. Arvioinnissa huomioitiin kummankin koulutuksen vahvuudet ja joitakin tarpeita profi- loida koulutuksia uudelleen. Haku- kohteista päätettäessä linjattiin, että kummankin hakukohteen nimi muuttuu vastaamaan uutta profiloitumista.

Soveltavan taiteen hakukohde muuttuu Taiteen uudet kontekstit -nimi- seksi. Koulutukseen kuuluu edelleen soveltavan taiteen sisältöjä, mutta tarjontaa laajennetaan ottamaan huomioon myös esimerkiksi julkisen taiteen sisältöjä.

Luova tuottaja Ensisijaiset hakijat Kaikki hakijat Valitut Aloittaneet

2015 20 28 13 12

2016 14 25 9 9

2017 8 15

Soveltava taide Ensisijaiset hakijat Kaikki hakijat Valitut Aloittaneet

2015 20 28 9 9

2016 25 37 15 15

2017 30 36

(Vipunen 2017, Turun AMK:n hakijarekisteri.)

(17)

16

Luova tuottaja -koulutus muuttuu media- ja kulttuuriyrittäjyyden koulutukseksi. Luovaan tuottajuuteen kuu- luvat sisällöt esimerkiksi konseptoin- nissa ja palvelumuotoilussa jatkuvat uudessa yrittäjyyspainotteisessakin koulutuksessa. Uudella profiililla py- ritään vastaamaan media- ja kulttuurialan pienten toimijoiden osaamistar- peisiin elinvoimaisen yritystoiminnan kehittämisessä.

Työelämälähtöisen koulutuksen suun- nittelun näkökulmasta nykyinen sään- telyltään vapaampi korkeakoulupoliit- tinen ohjausmalli toimii erinomaisesti.

Korkeakouluilla on mahdollisuus teh- dä uusia avauksia ammattikentän palautteen pohjalta sekä kehittää koulutuksia ja niiden profiileja jatkuvasti.

Taideakatemian koulutuksia kehitet- täessä on ollut kantavana ajatuksena rikkoa perinteisiä ammattialarajoja ja toimintatapoja. Opiskelijoissa py- ritään herättämään aktiivinen yhtei- söllinen ajatusprosessi luovan osaamisen hyödyntämiseksi ja uudenlaisten ansaintamallien synnyttämiseksi. Toi- minnan ytimessä oleva luovuus on kiinnostava käsite, joka velvoittaa luomaan uutta ja luopumaan van- hasta. Ylempiä korkeakoulututkinto- ja suunniteltaessa nähdään tärkeänä koulutuksen rooli työelämän toimin- tatapojen ja osaamisen kehittäjänä.

Oppilaitokset ovat toimijoita, jotka

nostavat koulutuksissaan esiin uudenlaisia kehityssuuntia ja sparraa- vat työelämän toimintatapoja aiempaa ammattimaisemmiksi.

Tämän julkaisun sisältö

Seuraavassa artikkelissa pohditaan si- tä, mitä soveltavalla taiteella itse asiassa tarkoitetaan – tai voidaan tarkoittaa – ja millaisiin kysymyksiin taiteen tekijän on tarpeen ottaa kantaa. Artikkelin kirjoittajat, Minna Haapasalo ja Leena Kela, toimivat Turun ammattikorkeakoulun Taide- akatemiassa kulttuurialan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon si- sältyvien syventävien opintojen kou- luttajina. Artikkeli sisältää myös eri taiteilijoiden erilaisia näkemyksiä omasta taiteilijuudestaan.

Tämän julkaisun Johdantoa seuraa- vat osiot Taide välineenä nähdä ja tul- la nähdyksi, Taide opetuksessa ja Taide tuottamisessa koostuvat Luova tuot- taja ja Soveltava taide -koulutuksista valmistuneiden opiskelijoiden kirjoit- tamista artikkeleista. Ne perustuvat ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyönä toteutettuihin ke- hittämishankkeisiin. Kaikista artikkeleista välittyy vuorovaikutusosaamisen, projektityöskentelyn sekä moniammatillisen yhteistoiminnan osaamisen ja merkityksen karttuminen.

(18)

17 Osiossa Taide välineenä nähdä ja tul-

la nähdyksi pohditaan taiteen tarjo- amia mahdollisuuksia tasavertaiseen vuorovaikutuksen. Petra Kallio osoit- taa artikkelissaan, miten kuvataide ja siihen kytkeytyvät menetelmät voivat mahdollistaa kohtaamisen esimerkiksi vaikeasti kehitysvammaisten kanssa työskenneltäessä. Artikkelissa tuodaan esiin myös se, että eri ammattialojen edustajien yhteistyö voi olla rikastut- tava kokemus. Minna Hemgård on tutkinut nuorten kokemuksia osal- listumisesta Näkymättömät. Nuorten digitarinat -hankkeen työskentelyyn.

Esiin nousi erityisen painokkaana tarve tulla kohdatuksi yksilönä ja vaikuttaa. Nämä asiat ovat taide- ja media- lähtöisessä työskentelyssä, näkyväksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksessa keskeisiä, ja ne asettavat haasteita oh- jaajille etenkin ryhmämuotoisessa toiminnassa. Helena Tuura kertoo artikkelissaan työpajakokemuksistaan ja tasavertaisesta kommunikaatiosta vä- kivaltaa tehneen naisvangin kanssa.

Työskentely perustui omakuvalliseen ja omaelämäkerralliseen otteeseen, ja siinä tehtiin kaksi kollaasia. Mar- jukka Irni kysyy artikkelissaan, voi- ko yhteisötaiteellinen työskentely toimia aktivismin tavoin ja vaikuttaa yli 50-vuotiaiden seksuaali- ja sukupuo- livähemmistöihin kuuluvien näkyväk- si tekemiseen. Vastaus on kyllä, arti- vismiksi nimetyllä yhteisötaiteellisella aktivimilla voidaan vaikuttaa. Niina

Huovinen ja Viliina Koivisto käsitte- levät artikkelissaan kuvataiteen koke- mista ja sitä rajoittavia tekijöitä. Ma- ke Sense -projektissa tutkittiin taiteen saavutettavuuden kysymyksiä ja sitä, miten kokemus visuaalisesta taiteesta syntyy ilman näköaistia. Hankkeessa vietiin klassikkoteos Taistelevat met- sot kuvailutulkkauksena Karstulan kirjastoon.

Osiossa Taide opetuksessa tarkas- tellaan taidetta osana eri-ikäisten opetus- ja kasvatustoimintaa. Ma- ria Leivosen artikkelissa kysymys on 3–8-vuotiaista lapsista ja Pikkuli-tv- sarjaan perustuvan uuden opetuskonseptin kehittämisestä. Satu Sälpäkivi kertoo Hyvinkään Kulttuuripolku- toiminnasta tehdyn arviointitutki- muksen tuloksista. Tutkimus perustui 9.-luokkaisille ja heidän vanhemmil- leen tehtyyn kyselyyn. Heli Vihersaari on tutkinut sitä, miten omakohtainen tekeminen vaikutti lähihoitajaopis- kelijoiden käsityksiin taiteesta ja sen käytöstä hoitotyössä. Voidaan tode- ta, että omakohtaiset kokemukset taiteesta vaikuttavat myönteisesti.

Osiossa Taide tuottamisessa Paula Puikko-Laakso tuo esiin varsinaissuo- malaisten kuvataiteilijoiden näkemyk- siä taiteen markkinoinnista. Vastauk- sena taiteilijoiden kokemuksiin taiteen ja kaupallisuuden välisestä ristiriidas- ta Paula Puikko-Laakso kehitti pal-

(19)

18

velukonseptin. Kati Sirén tarkastelee artikkelissaan sektorirajat ylittävää verkostomaista yhteistyötä taiteen ammattilaisten, kunnan, kolmannen sektorin ja paikallisten asukkaiden kesken. Yhteistyö tuotti positiivisia vaikutuksia toimijaosapuoliin kaksi- vuotisessa DraamaRäätälit-teatteri- osuuskunnan kehittämishankkeessa.

Kuten edellä kuvatuista tämän julkaisun artikkeleiden teemoista on nähtä-

vissä, kulttuurialan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon sisältyvien kehittämishankkeiden sisällöt ovat monipuolisia, ja niissä kehitetty toiminta koskettaa ihmisiä laajalti. Ke- hittämishankkeissa kiteytyy se, että taiteella on tarjottavaa perinteisen tai- dekentän ulkopuolellakin; taide tarjo- aa totutusta poikkeavia tapoja lähes- tyä monenlaisia asioita ja ihmisiä sekä uusia tilanteita, joihin vanhat mallit eivät päde.

(20)

19

Tiivistelmä

Soveltava taide on sateenvarjokäsite monille taiteen tekemisen tavoille. So- veltavan taiteen kentällä voi törmätä esimerkiksi seuraaviin käsitteisiin: yh- teisötaide, sosiaalisesti sitoutunut taide, osallistava taide, yleisötyö, ryhmä- ja prosessilähtöiset työtavat, dialogiset menetelmät, taidelähtöiset menetelmät, taidelähtöinen työskentely ja taidelähtöiset interventiot.

Toiminnan periaatteita ja arvoja, jotka yhdistävät soveltavan taiteen tekijöi- tä ja työpajoja, ovat esimerkiksi dialogisuus, muutoksen mahdollistaminen, taiteen tekeminen yhteisön aiheesta/yhteisölle/yhteisön kanssa, muiden kuin taiteen ammattilaisten osallistaminen, osallisuuteen ja tekijyyteen kutsumi- nen, taideinstituution ulkopuolella olevat toteutuspaikat ja taiteilijan moni- nainen rooli sekä taiteen taitajana että fasilitaattorina, tuottajana ja dialo- gikumppanina.

Tässä artikkelissa pohditaan lyhyesti taiteen ja soveltavan taiteen suhteesta käytävää taidekeskustelua sekä muutoksessa olevaa taiteen tekijyyttä. Li- säksi artikkeli sisältää kysymyksiä eri konteksteissa työskenteleville taiteili- joille ja neljä taiteen toimijan puheenvuoroa. Artikkelissa soveltavan taiteen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon koulutuksen 2016–2017 syventä- vien opintojen vastuuopettajat esittävät puheenvuorot omasta tekijyydes- tään teatteripedagogin, performanssitaiteilijan ja muusikon näkökulmista sekä läänintaiteilijan puheenvuoron.

Taiteen muuttujia.

Taidetta erilaisissa konteksteissa

Minna Haapasalo & Leena Kela

(21)

20

Mistä soveltavassa taiteessa on kysymys?

Tämän hetkissä taidekeskusteluissa on havaittavissa välillä hyvinkin jyrk- kää vastakkainasettelua taiteen ja soveltavan taiteen välillä. Taiteeseen lii- tetään taiteen itseisarvo ja taidetta taiteen vuoksi -ajattelu. Soveltavaan taiteeseen taas yhdistetään määritel- miä taiteen vaikutuksista esimerkiksi ihmisten hyvinvointiin ja syrjäytymi- sen ehkäisyyn. Mitä taiteelle tapahtuu, kun se muuttuu soveltavaksi taiteeksi? Entä voisiko muutos tapahtua toiseen suuntaan, soveltavasta taiteesta taiteeksi ilman etuliitettä? On- ko tällainen jaottelu kahtia tarpeen?

Kun puhutaan soveltavasta taiteesta, puhutaan usein siitä, että taiteilija jol- lain tapaa soveltaa ydinosaamistaan.

Ei-soveltavassa taiteessa taas taiteilija toteuttaa ydinosaamistaan eli sitä, mihin hänet on koulutettu ja mitä hänen taiteenlajinsa traditio häneltä odottaa.

Mikäli taiteilija puolestaan asettuu kokeellisen taiteen kategoriaan, hän tietoisesti purkaa tai rikkoo oman taiteenlajinsa traditiota. Tämä oli ehkä ilmeistä vielä pari vuosikymmentä sit- ten, mutta nykyään, kun kokeellisista praktiikoista on tullut taiteen ydinalu- etta ja erilaiset monialaiset ja taitei- denväliset projektit näkyvät myös perinteisempien taideinstituutioiden ohjelmistoissa, voidaan kysyä, mistä

kunkin alan taiteilijan ydinosaaminen koostuu.

Taiteen varhaisemman avantgarden muodot, kuten esimerkiksi installaa- tiotaide ja performanssitaide sekä myöhemmin yhteisötaide, syntyivät purkamaan perinteisempien taiteenalojen traditioita, mutta nykyään niil- lä on jo omat traditionsa ja metodin- sa. Ne voivat vieläkin sisältää tiukkaa anarkistista asennetta ja vastakkainasettelua. Toisaalta niiden työskentely- tapoihin voi törmätä myös soveltavan taiteen yhteydessä taiteilijoiden etsi- essä uusia tekemisen tapoja suhteessa oman taiteenlajinsa perinteeseen. Esi- merkiksi yhteisötaiteilija ei kuitenkaan suoranaisesti sovella osaamistaan, sillä yhteisötaiteella on jo oma kenttänsä ja diskurssinsa. Sen sijaan toisen alan taiteilija, joka ottaa yhteisö- tai perfor- manssitaiteen välineekseen taidepro- sessissaan, voi niiden keinoin soveltaa omaa tekemistään ja ajatteluaan.

Voitaisiinko leikkiä ajatuksella, että soveltava taide on tämänhetkistä taiteen avantgardea, joka kysyy taiteen rajoja ja rikkoo ajassamme vallitsevia taiteen ihanteita? Näin ollen myös soveltavasta taiteesta tulee pian taidetta ilman etuliitteitä, kun rajat on rikottu ja ihanteet uudelleenmääritelty. Kun soveltavan taiteen tekemisen ja ajat- telemisen tavat eivät enää uhmaa taiteen itseisarvoa.

(22)

21 Soveltavaa taidetta kuvaa usein pro-

sessuaalisuus. Taide tulee esiin prosesseissa eikä niinkään lopputulemassa, eikä taide välttämättä tule ollenkaan näkyväksi prosessin ulkopuolisille kat- sojille. Työskennellessään prosessiin osallistuvien ihmisten kanssa soveltavan taiteen tekijä hyödyntää taiteellista osaamistaan, omaa työkalupak- kiaan sen sijaan, että hän ensisijaisesti esittäisi valmista tuotosta, esimerkiksi esityksen, näyttelyn tai konsertin muodossa. Soveltavaan taiteeseen liittyykin olennaisesti taiteilijan intentio osallistua ja käydä dialogia. Koostuuko siis soveltavan taiteen tekijän työkalupak- ki vuorovaikutustaidoista ja eettisten periaatteiden ymmärtämisestä työs- kentelyssä, kun ei-soveltavan taiteen tekijä voi toimia heikommilla vuoro- vaikutustaidoilla ja eettisyyttä tiedos- tamatta tai eettisiä normeja tietoisesti koetellen ja ylittäen?

Mitä taiteilija kysyy

työskennellessään erilaisissa konteksteissa?

On toki kiinnostavaa käydä keskustelua siitä, mikä on soveltavaa taidetta ja mikä taas ei, mutta taiteen tekemisen näkökulmasta olennaista on kuitenkin miettiä, miten teen taidetta, miksi, missä ja kenen kanssa. Entä mitä taide tekee kokijalleen ja ympä- ristölleen? Listaamme joukon kysy-

myksiä, joita taiteilijan olisi hyvä ky- syä itseltään teosprosessin aikana.

Nämä kysymykset ovat sovellettavis- sa niin perinteisessä taidekontekstissa kuin myös sen reuna-alueilla ja ulkopuolella tapahtuvaan työskentelyyn.

1. Muutoksen tekeminen – muutoksen mahdollistaminen Millaista muutosta tuotat taiteen te- kemisellä? Millaisia muutoksia haluat vastustaa? Kenen todellisuutta taiteesi muuttaa? Millaisia tulevaisuuksia taiteesi tuottaa?

Taiteen tekeminen voi aiheuttaa muutoksia yksilöiden ja yhteisöjen elämäs- sä. Taiteen tekeminen voi antaa kokemuksen tekijyydestä ja osallisuudesta.

Taideprosessi voi tuoda ihmisiä yh- teen sellaisissa kokoonpanoissa, jotka arjessa eivät muuten olisi mahdollisia. Taide voi mahdollistaa dialogin.

Taiteen tekeminen voi olla väliintu- lo, interventio ympäristöön tai yhtei- söön, joka kaipaa muutosta. Se voi kuntouttaa, lisätä voimavaroja ja toi- mijuutta arjessa sekä purkaa jumiutu- neita ajatusmalleja. Taiteen tekeminen voi auttaa näkemään toisin ja antaa mielikuvittelulle tilaa.

Taide voi muuttaa ympäristöjä ja ti- lojen käyttötapoja. Siellä, missä ennen kuljettiin läpi, voidaan nyt ko- koontua, pysähtyä ja osallistua. Taide

(23)

22

voi olla myös osallisena mahdollis- ten tulevaisuuksien kuvittelemisessa ja rakentamisessa. Taide voi esittää vaihtoehtoja ja vahvistaa uusia toimintatapoja yksilöille, yhteisöille, ti- loille ja toiminnoille.

2. Näkyväksi tekeminen

Mitä sinun taiteesi tekee näkyväksi?

Mitä taiteesi todistaa? Mitä taiteesi juhlii? Kenelle tai mille taiteesi tuo arvoa ja statusta? Kenen valtaa taiteesi vahvistaa tai purkaa? Mitä taiteesi tuo tietoisuuteen?

Taide tekee näkymättömän idean, aiheen, väitteen, muodon tai identiteetin näkyväksi. Taideteko voi antaa äänen sille, jota kukaan ei kuuntele tai jonka ääni ei erotu muiden äänien joukosta.

Taideteko voi välittää hiljaista tietoa, tehdä näkyväksi jotain, jonka olemas- saolosta ympäristö ei ole vielä tietoinen. Taideprosessi tai -teos voi tuoda laajemmalle joukolle näkyväksi ja ko- ettavaksi jotain, mitä vain muutamat ovat aikaisemmin kokeneet. Taide voi välittää tietoa hyvin erilaisissa muodoissa. Taiteella voi puhua asioista, joista muissa keskusteluissa vaietaan.

Taiteen tekeminen voi olla viesti jolle- kulle, vaikka puhumista valtaapitävil- le. Taiteen tekeminen voi olla vallan käyttämistä osallistujan omaan ympä- ristöön, elämään. Taiteella on valtaa.

3. Keskustelun avaaminen – neuvottelu

Millaisia neuvotteluja käyt tehdessäsi taidetta? Millaisia valtasuhteita pro- jektisi pitää sisällään? Miksi haluat olla vuorovaikutuksessa? Miten roo- litat kumppanisi?

Taiteilija tekee väistämättä valinto- ja, jotka kantavat arvoja ja eettisiä periaatteita. Taiteilija on oman alansa asiantuntija, ja työskentely kantaa mukanaan kunkin taiteenalan traditioita ja työtapoja arvoineen. Taiteilijan tulee olla tietoinen intentioistaan, var- sinkin työskennellessään omasta tai- teenalastaan poikkeavassa kontekstis- sa. Mieti siis, mikä on taidetoimintasi tarkoitus sekä mikä on osallistujien rooli toiminnassa. Onko osallistuja kanssatekijä, asiantuntija vai mentori?

Taiteilijan tulee huomata, miten yh- teisöt ja ympäristöt helposti muovau- tuvat puheessa ja teoissa taidetekojen kohteeksi, kohderyhmiksi, objekteik- si, joihin taiteilijat ovat asiantuntijan tai ”paremmin tietäjän ja taitajan”

asemassa. On hyvä olla tietoinen, kenen ehdoilla neuvotteluja taiteen te- kemisestä käydään. Taideprosessissa syntyy aina valtasuhteita osallistujien ja taiteen ammattilaisten välil- le. On tärkeää miettiä, miksi haluaa työskennellä jonkun asian tai yhtei- sön kanssa. Millä tavalla astuu toisen

(24)

23 kulttuurin, yhteisön, laitoksen tai or-

ganisaation tilaan ja toimintaan mukaan? Taiteilijan valmistautumiseen kuuluu tiedonkeruu kulttuurista, jota lähestyy, sekä tietoinen omien ennak- ko-olettamuksien reflektointi.

Neuvottelussa ei voi määrätä neu- vottelun lopputulosta etukäteen. Sii- nä onkin hyvä harjoittaa arvioinnista ja vertailusta vapaata havainnointia.

Dialoginen suhde yhteisön tai ympä- ristön kanssa syntyy kiinnostuksesta ja uteliaisuudesta. Kysy yksinkertaisia kysymyksiä, ihmettele ääneen, kirjaa havaintojasi ja tutki olemassa olevaa.

Katsele ja kuuntele. Näe ja kuule.

Prendergast ja Saxton (2009, 193) si- teeraavat Helen Nicholsonia (2005) vapaasti suomennettuna seuraavalla tavalla:

On tarpeellista olla valppaana sen suhteen, pidetäänkö toimintaa ante- liaana välittämisenä vai koetaanko se – vaikka kuinka hyvää tarkoittavaa se olisikin – epämiellyttävänä sekaantu- misena. Luottamuksesta voi helposti tulla riippuvuutta, anteliaisuus voi- daan tulkita holhoamiseksi, kiinnos- tus toisia kohtaan voidaan kokea val- vontana.

4. Ihmisiä varten, ihmisille, ihmisten kanssa

Kenelle teet taidetta? Kenen kanssa teet taidetta? Kuka taideteokseen osallistuu? Kenen aiheesta teet taidetta?

Kun taidetta tehdään erilaisissa konteksteissa, sen tekemiseen osallistujat eivät aina ole taiteen ammattilaisia.

Taiteilija voi olla työprosessin ideoija, koossapitäjä, raamittaja ja fasilitaatto- ri. Taiteilijan taitoa voi olla esittää ky- symyksiä, joista taiteen tekeminen saa alkunsa. Taiteilija käyttää omaa am- mattitaitoaan, jotta aihe saa taiteen muodon. Taide muuttaa siihen osallistujien kokemusmaailmaa, ainakin hetkellisesti. Osallistamisen ja osallisuuden määrä, laatu ja intensiteetti vaihtelevat taiteen prosesseissa todella paljon. Taideprosessiin osallistumisen määrä riippuu myös taidemuodosta.

Yleisöstä voi tulla osallistuja, osallistu- jasta osallinen tai osallisesta voi tulla tekijä. Entä miten se, että teet taidetta eri ihmisten kanssa ja erilaisissa konteksteissa, vaikuttaa sinuun taiteilijana?

5. Valintojen tekeminen – tietoinen intentio

Millaista todellisuutta taiteesi tuottaa?

Minkä agendan puolesta ja mistä in- tentiosta käsin teet taidetta? Millaisessa dialogisessa suhteessa taiteesi on ympä- ristöönsä? Miksi sinä teet taidetta?

(25)

24

Taideteoksen aiheen valinta on olen- nainen kysymys taideteoksen syn- typrosessissa. Aiheeseen sitoutuminen tuottaa tekijöille ja kokijoille merki- tyksellisyyden kokemuksen. Aiheen valinta yhteisön kanssa on usein osa teoksen tekoprosessia, ja se voi vaatia pitkällistäkin yhteispohdintaa ja neu- vottelua. Aihe voi myös löytyä yhdes- sä tekemällä, toiminnan avulla ajat- telemalla. Usein yhteisölle tärkeästä aiheesta tilataan taideteoksia tai tai- deprosesseja. Näitä aiheita voivat olla esimerkiksi kotoutuminen, toiseuden kohtaaminen, kiusaaminen, seksu- aalisuus tai yhteisön vahvistaminen muutosten keskellä. Yleisölle merki- tyksellistä aiheesta tehty teos ei ole pel- kästään objekti, jota katsotaan, vaan kumppani, johon ollaan dialogisessa suhteessa. Taiteen tekeminen voi mahdollistaa osallisuuden kokemuksen, jolloin teoksen merkityksenmuodos- tukseen ja vallankäyttöön osallistuu usea subjekti. Muutos toiminnassa, ajattelussa ja merkityksenmuodostuk- sessa mahdollistuu taiteen tekemisen avulla. Taide rakentaa todellisuutta.

Kokeillaan vallitsevan taidekeskuste- lun nyrjäyttämistä vielä käytännössä:

• Soveltavaa taidetta kuvaa tutkimi- nen, kysyminen, ihmettely. (Taiteen tekemistä kuvaa tutkiminen, kysyminen, ihmettely.)

• Soveltavassa taiteessa taiteilijan rooli on oppijan rooli. (Taiteilijan rooli on oppijan rooli.)

• Soveltavan taiteen tehtävä on tehdä näkymätön näkyväksi, antaa vaie- tulle tai hiljaiselle ääni. (Taiteen teh- tävä on tehdä näkymätön näkyväk- si, antaa vaietulle ja hiljaiselle ääni.) Mitä jos lakkaisimme taidekeskuste- lussa tekemästä eroa soveltavan taiteen ja ei-soveltavan taiteen välille ja sen sijaan puhuisimme taiteen erilai- sista variaatioista:

Taidetta eri muodoissa. Taidetta eri yleisöille. Taidetta erilaisille kokijoille. Taidetta erilaisilla taiteen tekemisen tavoilla. Taidetta eri intentioista käsin. Taidetta erilaisilla päämäärillä.

Taidetta erilaisilla vaikutuksilla. Tai- detta erilaisilta taiteilijoilta. Taidetta erilaisilta tekijäjoukoilta. Yksilön te- kemää taidetta. Joukon tekemää taidetta. Nimetyn henkilön tai ryhmän tekemää taidetta. Anonyymin tekijän taidetta. Monialaista taidetta. Moni- naisia taidetekoja. Moninaisia taiteen tekemisen prosesseja. Moninaista tai- deajattelua. Moninaisia taideteoksia.

Neljä tekijää – neljä näkökulmaa Minna Haapasalo, Leena Kela ja Uli Kontu-Korhonen ovat Turun ammat-

(26)

25 tikorkeakoulun Taideakatemiassa

kulttuurialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon soveltavan taiteen syventävien opintojen vastuuopettajia lukuvuonna 2016–2017. Krista Petä- jäjärvi toimii läänintaiteilijana Poh- janmaalla, ja tätä julkaisua tehtäessä hän opiskelee kulttuurialan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Turun ammattikorkeakoulussa.

Kirjallisuus

Herranen, K.; Houni, P. & Karttunen, S.

2013. ”Pitäisi laajentaa työalaansa”: kuvataiteilijan ammattirooli ja osaamistarpeet tulevaisuuden työelämässä. Kulttuu- ripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cupore. Viitattu 21.4.2017 http://www.

cupore.fi/images/tiedostot/kuvataiteilijan_

ammattirooli_ja_osaamistarpeet.pdf.

Kontio, T. & Ojamo, H. 2015. Taide- ja kulttuuripoliittinen utopia. Teoksessa Koitela, J. (toim.) Suomen taidepoliittinen käsikirja. Tallinna: Baltic Circle/ Q-teatteri & Checkpoint Helsinki,159–180.

Prendergast, M. & Saxton, J. (toim.) 2009. Applied theatre. International Case Studies and Challenges for Practice. Bris- tol: Intellect.

Römpötti, H. 2015. Soveltavaa vai vapaata taidetta. Issue X. 2/2015: Hyöty.

Viitattu 21.4.2017 http://www.issuex.fi/

soveltavaa-vai-vapaata-taidetta/.

Rönkä, A. & Kuhalampi, A. 2011. Sanoil- la yli sektorirajojen. Teoksessa Rönkä, A.;

Kuhanen, I.; Liski, M.; Niemeläinen, S. &

Rantala, P. (toim.) 2011. Taide käy työs- sä: Taidelähtöisiä menetelmiä työyhtei- söissä. Lahti: Lahden ammattikorkeakoulu, 30-34. Viitattu 21.4.2017 http://blogs.

helsinki.fi/taika-hanke/files/2009/02/Taide _kay_tyossa.pdf

Tulusto, A. & Salusjärvi, A. 2016. Li An- dersson: Taide on luovan talouden ydin.

Yle. Viitattu 21.4.2017 http://yle.fi/aihe/

artikkeli/2016/04/14/li-andersson-taide- luovan-talouden-ydin.

(27)

26

Minna Haapasalo:

Teatteripedagogi mahdollistajana

Koulutan päätyönäni teatteri-ilmaisun ohjaajia. Olen myös itse ensim- mäiseltä koulutukseltani teatteri-ilmaisun ohjaaja. Ammatti tarkoittaa minulle muutoksen mahdollistamista.

Teatteri-ilmaisun ohjaajat ohjaavat pääasiassa harrastajia ja kaiken- laisia ihmisiä. Teatterin tekemisen päämäärä on yleensä esitys, vaikka tavoitteena olisi ensisijaisesti vaikkapa osallistujien toimintaky- vyn ylläpitäminen. Teatteriesityksen tekeminen tai teatteri-ilmaisun opetukseen osallistuminen on usein yksilölle identiteettiä rakentava ja yhteisöön liittävä kokemus. Yleisölle esiintyminen on parhaimmillaan voimakas nähdyksi tulemisen kokemus. Katsojalle lahjan anta- minen voi olla uusi kokemus. Teatteria tekemällä opitaan paitsi ilmai- sullisia taitoja ja esityksen rakentamisen prosessia, myös rakentavia vuorovaikutustaitoja: kuuntelemista, ”kyllä”-sanomista, ratkaisujen tarjoamista ja yhteiseen päämäärään sitoutumista. Teatteria tehdään aina yhdessä, ja parhaimmillaan tuo yhteisö on kannatteleva ja yksi- löä pitkälle tulevaisuuteen tukeva. Teatterin tekeminen on monille elä- mänsuuntaa myönteisesti rakentava tekijä.

Pedagogina koulutan muutoksen mahdollistajia, luovia ja itsenäisiä teatterin ammattilaisia. Teatteri-ilmaisun ohjaajat ovat pedagogisia taiteilijoita, joiden tekojen kautta yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatason muutokset ovat mahdollisia. Todellisuus voi rakentua niin, että jokaisella on oma paikkansa tasa-arvoisessa piirissä, jokaisella oma tähti- hetkensä esityksessä, joka ei toteudu ilman sinua. Ja sinua. Ja sinua.

26

(28)

27

Leena Kela:

Performanssitaitelijan työkalupakki

Olen performanssitaiteilija. Teen taidetta ihmisille ja ihmisten kanssa.

Joskus olen osallistanut teoksissani myös eläimiä. Lähinnä kuitenkin työskentelen ihmisyleisön ja -osallistujien parissa.

Teokseni tulevat näkyviin hyvin erilaisissa konteksteissa. Joskus työs- kentelen taidemuseossa tai -galleriassa ja joskus teatterin lavalla. Usein teen performanssejani myös kaduilla, metsissä, pelloilla, puistoissa, vanhoissa käytöstä poistetuista rakennuksissa ja ahkerassa käytössä olevissa julkisissa rakennuksissa.

Välillä teen taidettani yksin, välillä taas taiteilijakollegani tai jonkun muun alan asiantuntijan kanssa. Joskus minulla on katsojia, joskus pelkästään taideprosessiin osallistujia.

Työskentelyprosesseissani kerään aineistoa lukemalla, kirjoittamal- la ja ihmisten kanssa keskustelemalla. Ajattelen yksin ääneen ja neu- vottelen yhdessä muiden kanssa. Ajoittain kohtaan erimielisyyksiä, ja ajoittain taas päädyn ihmeelliseen flow-tilaan, jossa asiat tuntuvat ta- pahtuvan kuin itsestään.

Dialogisuus on yksi keskeinen tekemistäni määrittävä elementti, myös sooloteosteni kohdalla. Taiteilijana olen ihmettelijä ja kysyjä, enkä edes usko siihen, että on olemassa varmoja vastauksia. En koe soveltava- ni mitään, teen vain taidettani eri tavoilla ja erilaisissa konteksteissa.

Minulle taiteen ensisijainen tehtävä on kommunikaatio.

27

(29)

28

Uli Kontu-Korhonen:

Muusikon erilaisia tehtäviä

Tehtäväni muusikkona sisältävät esiintyvän taiteilijan, musiikkipeda- gogin ja sairaalamuusikon töitä. Jokaisessa näistä tehtävistä toimin musiikin ammattilaisena, mutta tavoitteet ovat erilaisia. Työrooleja- ni yhdistää taiteen ja sen aiheuttaman elämyksen jakaminen muiden kanssa – vuorovaikutus.

Näissä erilaisissa tehtävissä minulta vaaditaan tietoisuutta omaan te- kemiseeni sekä herkkää havainnointikykyä ja läsnäoloa.

Omalla kohdallani ajattelen musiikin ”soveltamisen” liittyvän ohjel- miston valitsemiseen kohderyhmän mukaan, mutta vieläkin enemmän teoksen esittämis- ja tulkintatapaan sekä osallistamisen eri muotoihin.

Saman teoksen voi soittaa tai laulaa niin monella eri tavalla. Tavoit- teenani voi olla esim. elämyksen mahdollistaminen, musiikilla kosket- taminen, ilon ja mielihyvän jakaminen tai kuulijoiden osallistaminen.

Muusikolta vaaditaan hyvää keskittymiskykyä ja reagoimista muut- tuviin tilanteisiin musiikilla. Nämä reaktiot heijastuvat työssäni esimerkiksi musiikin tempoon, koristeluun ja sointiväreihin.

Musiikissa tärkeimpänä pidän sitä, miltä se tuntuu. Musiikin vaiku- tukset ihmiseen ovat sekä fyysisiä että psyykkisiä riippuen kuulijan mielentilasta, elämänhistoriasta ja kyseisestä hetkestä. Musiikki on voimakas ärsyke ihmisen aivoille, ja sitä aivojen aktivaatiota muusikko ei voi työssään hallita – muusikko työskentelee musiikin välikap- paleena ja mahdollistajana.

28

(30)

29

Krista Petäjäjärvi:

Soveltava “taide” haastaa Taiteen

Olen monta vuotta seurannut aktiivisesti taidekentällä käytyä keskustelua soveltavasta taiteesta. Olen myös osallistunut itse keskusteluun televisiossa, radiossa, lehdissä, verkkokirjoituksissa ja muissa yhte- yksissä. Samalla kun soveltava taide ilmiönä, taidemuotona ja toi- mialana laajenee, kasvaa taidekentän ärsytys aihetta kohtaan. Tästä paineesta huolimatta arvokeskustelu soveltavasta taiteesta ja sen mer- kityksestä etenee hitaasti.

Tässä kirjoituksessa jäsennän, millä tavoin soveltava taide haastaa tai jopa uhkaa taiteen perinteisempää kenttää. Perinteisemmällä taideken- tällä viittaan taiteeseen, joka toteutuu totutuissa taiteen formaateis- sa, tiloissa ja instituutioissa. Kirjoitan tarkoituksellisesti näitä seikkoja yksinkertaistaen, jopa kärjistäen.

Taiteella on poikkeuksellinen paikka arvoasteikossamme. Taide on osa sivistystä, kulttuurisen kehittymisemme mitta, se on jopa jotakin pyhää. Taiteella on itseisarvoa, eikä se tarvitse perusteluja olemassa- ololleen. Perinteisemmän taiteen ja soveltavan taiteen ero on siinä, et- tä jälkimmäiseen kiinnittyy erilaisia välinearvoja. Soveltava taide avaa ovia taiteelle uusissa ympäristöissä. Nämä uudet mahdollisuudet ei- vät mahdollistu taiteen itseisarvon kautta, vaan koska taiteeseen voidaan liittää muitakin arvoja. Kun taiteelle syntyy sen itseisarvon rinnalle muita arvoja, muuttaa tämä taiteen yhteiskunnallista asemaa.

Soveltava taide haastaa kysymään, onko tämäkin taidetta.

29

(31)

30

Kamppailu itseisarvosta

Soveltavan taiteen ja perinteisemmän taiteen suhteen rakentumista lei- maa keskustelu taiteen itseisarvosta. Itseisarvoisesta taiteesta on muo- dostunut vastakohta soveltavalle taiteelle, ja keskustelua käydään etu- päässä tämän polarisaation kautta. Taiteen itseisarvon alleviivaaminen liittyy tarpeeseen popularisoida aihe: vastakohta-asettelun kautta on helppo ottaa kantaa puolesta ja vastaan – ilman tarvetta perehtyä sy- vempiin merkityksiin.

Taiteen itseisarvon korostaminen on jäykkä puolustusasema, joka ei avaa keskustelua vaan päättää sen. Kysymys itseisarvosta liittyy paitsi soveltavaan taiteeseen myös 2010-luvun sivistyskamppailuun. Pel- kona on, että jos valokeila siirtyy taiteen välineellisiin arvoihin, tämä horjuttaa taiteen itseisarvoista asemaa. Keskustelemattomuus on pyr- kimystä säilyttää taiteen asema ennallaan ilman sijaa välineellisille ar- voille. Tähän liittyy myös halu rajata soveltava taide kokonaan taiteen ulkopuolelle; silloin osa taiteesta voisi säilyttää asemansa ennallaan, ja vain jotakin taiteen ulkopuolista altistuisi välineellistämiselle.

Jos taiteelle kuitenkin sallitaan erilaisia välineellisiä arvoja, herää kysymys siitä, mitkä arvot ovat hyviä ja mitkä huonoja. Itseisarvoa ei tarvitse perustella. Muut arvot ovat väistämättä alhaisempia ja sidottuja yksittäisten ihmisten tai ihmisryhmien pyrkimyksiin. Taidetta on käy- tetty poliittiseen propagandaan ja on aivan yleistä, että markkinatalo- us edistää asiaansa hyödyntäen taiteilijoita mainoksissaan. Se, onko tä- mä hyvä vai huono asia, on tulkinnanvaraista, mutta joka tapauksessa se herättää taidekentässä ristiriitaisia tunteita. Kun taiteen arvo on jos- sakin muualla kuin sen itseisarvossa, voi jälki olla rumaa, vaarallista tai vähintäänkin kyseenalaista. Taide on itseisarvonsa kautta kuin py- hä luonnonvoima, jota ei tulisi valjastaa toisarvoisiin tarkoitusperiin.

30

(32)

31 Taiteen ja yhteiskunnan välisyys

Soveltavia taiteilijoita yhdistää halu toimia taiteen kautta erilaisissa arkisissa ympäristöissä. Tämä muuttaa monella tapaa taiteen ja muun yhteiskunnan välistä dynamiikkaa, tuntua näiden välisestä etäisyydes- tä. Kun yksi taiteen tehtävistä on kommentoida yhteiskuntaa etäältä, luoda siihen peilipintoja, herättää soveltava taide pelon tämän etäi- syyden katoamisesta. Jos taide ei ole enää ”kommentoiva toiseus”, se voi menettää identiteettinsä ja liueta osaksi muuta elämää. Sovelta- va taide herättää siis pelon taiteen katoamisesta, minkä vastavoimana on tarve terävöittää taiteen erillisyyttä, sen identiteettiä anarkistisena vastavoimana. Soveltavassa taiteessa on anarkiaa, mutta sen mekanis- mit ovat toisenlaiset kuin perinteisimmissä taiteen muodoissa, se tapahtuu yhteisöjen sisällä.

Se, että soveltava taide muuttaa taiteen ja muun yhteiskunnan välises- tä erillisyyttä ja etäisyyttä, heijastuu käsitykseen taiteilijuudesta. So- veltavan taiteen kautta taiteilijat ovat astuneet osaksi erilaisia yhtei- söjä ja näin moninaistavat kuvaa taiteilijasta. Taiteilija eräänlaisena shamaanina, poikkeuksellisia vapauksia nauttivana yhteisön jäsenenä, on saanut rinnalleen toisenlaisia taiteilijuuden muotoja.

Muuttuvat roolit, vähenevät resurssit

Taiteilija osana arkisia ympäristöjä tuo taiteilijan kompetenssin uudenlaiseen tarkasteluun. Arkisissa ympäristöissä korostuu taiteilijan osaaminen ”vain” yhtenä osaamisena muiden joukossa. Kun taiteilijan ammattitaitoa voidaan helpommin rinnastaa muihin ammatteihin, on myös mahdollista pohtia, mihin erilaisiin tarkoituksiin osaamista voitaisiin soveltaa. Soveltavan taiteen kautta laajennetaan taiteilijan työkenttää. Tämä herättää pelon siitä, ettei taiteilijuus sen perin- teisemmässä muodossa enää riitä, että lopulta kaikkien taiteilijoiden oletetaan työskentelevän jonkinlaisissa taiteen uusissa sovelluksissa.

Onko siis soveltava taide alkusoittoa tulevaisuudelle, jossa rahoitetaan vain ”toisarvoisia” tavoitteita toteuttavia taidemuotoja?

31

(33)

32

Yksi taiteen soveltamisen ja itseisarvoisen taiteen välistä suhdetta hal- litseva näkökulma on resurssikamppailu. Perinteisemmällä taideken- tällä on huolta siitä, että jo alun perin aivan liian pienestä taiteen ra- hoituksesta jaetaan rahaa ”taiteelle”, jossa on sosiaalityön kaltaisia piirteitä. Tästä lähtökohdasta syntyy tarve suojella taiteen etupiiriä ja rajata jollakin tapaa se joukko, joka on oikeutettu taiteen rahoituksiin.

Kysymys liittyy taidekentän hierarkiaan ja ammattilaisuuden arvotta- miseen. Millä tavalla taiteilijan ammattitaitoa voidaan arvioida, kun taiteilijan osaamista ei voida tulkita työnäytteillä perinteisen taiteen keskeisiltä areenoilta eikä hänen taiteensa nouse näkyväksi ja asetu ymmärrettäväksi muun taiteen rinnalle? Kysymys hierarkiasta liittyy osaamiseen, laatuun ja taiteen arvioinnin kriteereihin.

Lopuksi

Keskusteluun vaikuttaa soveltavan taiteen oman identiteettityön kes- keneräisyys. Soveltava taide on yhä määrittelemätön alue. Tämä hidastaa paitsi kentän ammattimaistumista myös arvokeskustelun ke- hittymistä. Tästä syystä on tärkeää nostaa esiin soveltavaa taidetta, nähdä mitä kaikkea tämän käsiteparin suojissa toteutetaan, mitkä ovat taidemuodon erityispiirteitä ja millaisen erityisosaamisen varas- sa taide syntyy.

Yhteiskunnan kiinnostus taiteen soveltamista kohtaan luo painetta kehittää ymmärrystä soveltavasta taiteesta ja sen olemuksesta osana taidekenttää. Tyypillisesti soveltavalla taiteella ei ole niin kutsut- tua galleria-arvoa, eikä se välttämättä sisällä totutun kaltaisia wow- efektejä tai julkisia ulostuloja. Näistä syistä soveltavaa taidetta on vaikeaa rinnastaa perinteisiin taiteen muotoihin. Kun soveltavaa taidetta ei voida ymmärtää taiteen totutuilla lukutavoilla, miten voisimme sitä kuitenkin ymmärtää?

32

(34)

33 Soveltavan taiteen kautta taiteelle syntyy uudenlaisia merkityksiä ja ar-

voja. Näiden tunnistaminen ja vakavasti ottaminen on tulevaisuuden kannalta monella tapaa tärkeää. Ei vähiten siksi, että Taiteen rahoitus- pohja voisi laajentua.

Odotan mielenkiinnolla, kuinka soveltavan taiteen ja perinteisemmän taidekentän välinen dialogi kehittyy. Toivon avointa uteliaisuutta ja ym- märryksen syventämistä soveltavasta taiteesta erityisenä taiteen lajina.

33

(35)

34

(36)

35

II

TAIDE VÄLINEENÄ NÄHDÄ

JA TULLA NÄHDYKSI

(37)

36

Tiivistelmä

Kerron tässä artikkelissa hankkeestani, joka koostui kuvallisen työskente- lyn kautta toteutuvista kohtaamisen hetkistä vaikeavammaisten päivätyö- ryhmässä Turussa. Työskentelyni toimi osana suurempaa kehittämishanketta Turun ammattikorkeakoulun kulttuurialan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon sisältyvissä soveltavan taiteen opinnoissani. Hankkeen tavoitteena oli tutkia ja kehittää kuvataiteellista kohtaamisen menetelmää ja luoda SuMu-kuvakonsepti, joka sisältää ohjauksellisen metodin ja kohtaamisen asiakkaan, kanssataiteilijan, kanssa.

Kuvaan vuorovaikutuksen syntymistä ennalta tuntemattomien ihmisten vä- lillä, yhteisen tilan avautumista ja nähdyksi tulemisen kokemusta. Nämä on- nistuivat lyhyissä hetkissä intensiivisen taiteen jakamisen tuloksena. Kerron, miten kuvat piirtyvät ihmisestä narraation, hetken, tulkintojen, näkemisen ja visuaalisten teosten kautta. Tuon artikkelissani esiin omia ja asiakkaitteni kokemuksia tapaamisista, joissa työskentelimme yhdessä piirretyn ja maala- tun viivan ilmaisuvoiman avulla toisiamme tutkien.

Pohdin tapahtumia hermeneuttisen ihmiskäsityksen, kohtaamisen dialogisen filosofian ja etiikan sekä oman taidekasvatuksellisen ajatteluni pohjalta. Olen käyttänyt kirjoittamiseni keskeisinä innoittajina filosofi Emmanuel Levinasin ajatuksia Toisen kohtaamisesta ja Minän ja Toisen välisestä suhteesta sekä Liikkeestä kohti Toista, filosofi Hans-Georg Gadamerin ajatuksia dialogista sekä filosofi ja eksistentialisti Maurice Merleau-Pontyn ajatuksia näkemisestä. Näiden rinnalla kuljetan myös filosofi Mika Hannulan pohdintoja samoista aiheista.

Näkyviin piirretyt. S

^u

M

^u

-taiteilijakirjat taidelähtöisenä kohtaamisen metodina

Petra Kallio

(38)

37 Hankkeessa syntyi sarja SuMu-kirjoja,”sun ja mun” kuvia, jotka toimivat asiakkaan ja taiteilijan yhteisinä taiteilijakirjoina ja uniikkiteoksina. Teokset ovat olleet nähtävillä Piirrä Minut – Näe Minut. Taiteesta hyvinvointia -yh- teistyöhankkeen näyttelyssä Valkeakosken Myllysaaren museossa 14.10.–

18.12.2016.

ta toimijoita kehittämään olemassa olevia hyviä käytäntöjä ja löytämään uusia toimintatapoja, jotka lisäisivät eri taiteenalojen ja kulttuuripalvelui- den tarjontaa ja saatavuutta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Hankkeeseen on varattu rahoitusta kolmen vuoden ajalle, yhteensä 2,0 miljoonaa euroa, ja sen pyrkimyksenä on saada taide- ja kulttuurilähtöiset hyvinvointipalve- lut vakiinnutetuksi osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita ja hy- vinvoinnin seurantaa. (Valtioneuvos- to 2015.)

Asiakkaan kohtaaminen, läsnäolo ja nähdyksi tuleminen nousevat esiin keskusteluissa, jotka liittyvät taideläh- töisiin hyvinvointihankkeisiin. Asiakas on keskiössä, ja usein näkymätöntä yksilön kokemusta, tunteita ja elämyk- siä pyritään korostamaan ja tuomaan julki. Yksilön ja persoonan merkitys kaikissa elämänvaiheissa ja elämänti- lanteissa koko ihmisen elämänkaaren ajan halutaan nostaa nyt arvokkaaksi.

Taiteen saavutettavuus, taiteen koke- minen itse ja osallistuminen nähdään nyt tärkeämmäksi perusoikeudeksi ih- misyydessä kuin aikoihin.

Johdanto

SuMu-kuvakonseptin luominen oli kehittämishankkeeni Turun ammattikorkeakoulun kulttuurialan ylem- män ammattikorkeakoulututkinnon soveltavan taiteen opinnoissa. Hanke oli samalla osa suurempaa hyvinvoin- titaiteen kokonaisuutta Pirkanmaal- la yhdessä Lapin yliopiston ja Päivö- län opiston taidelinjan opiskelijoiden kanssa keväällä 2016. Työskentelin Turun kaupungin Pompon päiväkes- kuksen vaikeavammaisten asiakkaiden kanssa yhteistyössä Trager-terapeutti Virpi Riihiluoman kanssa. Kuvallinen teosten jatkotyöstö tapahtui omalla työhuoneellani ja Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian grafiikan tiloissa.

Aiheeni ajankohtaisuus tulee esiin me- neillään olevassa vilkkaassa yhteis- kunnallisessa keskustelussa taiteen hyvinvointivaikutuksista ja taiteellisen työskentelyn jalkauttamisesta sosiaali- ja terveyssektoreille. Valtioneuvos- ton hallitusohjelman kärkihankkeena on vuoden 2018 loppuun mennessä tukea kuntia, kuntayhtymiä ja mui-

(39)

38

Työskentelyni tavoitteena oli mahdollistaa yksilön nähdyksi tuleminen se- kä oman näkemiseni tarkentuminen hyvinkin syvälle viedyillä hetkien ja- kamisilla, herkällä kuuntelulla ja tun- nustelulla taiteen keinoin. Hankkee- ni tavoite oli myös tutkia ja kehittää kuvataiteellista kohtaamisen menetel- mää, jossa osallisuus nousee merkittä- vään rooliin.

Tässä artikkelissa kuvaan hankkees- sani tapahtunutta vuorovaikutuksen syntymistä ennalta tuntemattomien ihmisten välillä. Kerron alussa yhteisen tilan avautumisesta, nähdyksi tulemisen kokemuksesta ja intensiivisis- tä hetkistä taiteen äärellä.

Käsittelen hankkeen taustaa ja työs- kentelyyni vaikuttaneita seikkoja.

Kerron, miten kuvat piirtyvät ihmises- tä narraation, hetken, tulkintojen, nä- kemisen ja visuaalisten teosten kautta. Esittelen Trager-terapian yhteyden työskentelyymme ja kerron tapaamisista asiakkaiden kanssa. Tuon esiin omia ja asiakkaideni kokemuksia kohtaamisista, joissa työskentelimme yhdessä.

Tarkastelen sitä, kuinka työstin yhtei- sissä hetkissä syntyneitä kuvia eteen- päin SuMu-kirjoiksi, yhteisiksi tai- teilijakirjoiksi nähdyksi tulemisen hetkistä. Pohdin tapahtumia herme-

neuttisen ihmiskäsityksen, kohtaamisen dialogisen filosofian ja etiikan, sekä oman taidekasvatuksellisen ajatteluni perspektiivistä. Viittaan siinä Emmanuel Levinasin ajatuksiin Toi- sen kohtaamisesta ja Minän ja Toi- sen välisestä suhteesta, sekä Liikkees- tä kohti Toista (Emmanuel Levinas, Etiikka ja äärettömyys), filosofi Hans- Georg Gadamerin ajatuksiin dialogista sekä filosofi ja eksistentialisti Maurice Merleau-Pontyn ajatuksiin näkemisestä. Näiden lisäksi näen yh- tymäkohtia myös filosofi Mika Han- nulan pohdintoihin samoista aiheista.

Käsittelen hiljaista tietoa taideprosessissa, näkemistä ja nähdyksi tule- mista. Kytken ajatteluni myös herme- neuttiseen ajatteluun ja ihmiskuvaan sekä filosofi Buberin ajatukseen kohtaamisesta.

Pohdin taiteilijan läsnäoloa interven- tion taiteellisena osuutena sekä taiteilijan paikkaa ja roolia nyky-yh- teiskunnassa. Lopuksi pohdin, mitä kohtaamiset minulle taiteilijana an- toivat, mitä opin ja sain hankkeesta sekä millaisena koin työskentelyn asiakkaiden kanssa.