Nimessä on taikaa
Uusiin etunimiin liittyvät mielteet Pohjois-Karjalassa ja pääkaupunkiseudulla
Ripsa Kallinen Pro gradu -tutkielma
Suomen kieli Itä-Suomen yliopisto
24.2.2018
Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta Osasto – School Humanistinen osasto Tekijät – Author
Ripsa Kallinen Työn nimi – Title
Nimessä on taikaa. Uusiin etunimiin liittyvät mielteet Pohjois-Karjalassa ja pääkaupunkiseudulla Pääaine –
Main subject Työn laji – Level Päivä- määrä – Date
Sivumäärä – Number of pages
Suomen kieli Pro gradu -tutkielma x 24.2.2018 71 sivua + 1 liite Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä - Abstract
Tutkielmassa tarkastellaan pohjoiskarjalaisten ja pääkaupunkiseutulaisten mielteitä uusista etuni- mistä. Uusilla etunimillä tarkoitetaan tässä vuonna 2015 suomalaiseen nimipäiväkalenteriin otettuja etunimiä, joista tähän tutkimukseen on valittu 14 nimeä. Nämä nimet ovat kyselylomakkeen mukai- sessa järjestyksessä Taika, Okko, Nita, Milo, Sisu, Saaga, Paulus, Seela, Eemi, Isla, Nanna, Tiitus, Sasu ja Stella.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia mielteitä tutkittavat etunimet herättävät kohderyhmissä, mitkä nimet koetaan miellyttäviksi ja mitkä epämiellyttäviksi sekä mitkä nimistä kohderyhmät voisivat antaa omille lapsilleen. Samalla sivutaan myös sukupuolineutraaleita etuni- miä, sillä vastaajat pohtivat jokaisen tarkasteltavan nimen kohdalla, pitävätkö he nimeä tytön- nimenä, pojannimenä vai sukupuolineutraalina nimenä. Kyselyn lopuksi vastaajat pohtivat omaa suhtautumistaan sukupuolineutraaleihin etunimiin.
Tutkimuksen aineistona on sähköisellä kyselylomakkeella kerätyt vastaukset, joista 113 on Pohjois-Karjalasta ja 85 pääkaupunkiseudulta. Aineisto on kerätty keväällä 2016 ja talvella sekä keväällä 2017.
Kohderyhmien mielteiden perusteella tarkasteltavat nimet on voitu jakaa neljään ryhmään:
suomalaisuuteen liitetyt nimet (Taika, Okko, Sisu, Saaga), kansainvälisiksi mielletyt nimet (Milo, Isla, Stella), lempinimiksi mielletyt nimet (Nita, Eemi, Nanna, Sasu) sekä historian tai julkisuuden esikuviin liitetyt nimet (Paulus, Seela, Tiitus).
Taika, Isla, Saaga sekä Seela olivat molempien kohderyhmien mielestä miellyttäviä nimiä.
Epämiellyttäviksi koettiin Paulus, Nanna Nita, Eemi ja Sasu. Taikan, Islan ja Saagan lisäksi pää- kaupunkiseutulaiset antaisivat omalle lapselleen nimeksi Seela tai Okko, kun taas pohjoiskarjalaiset voisivat antaa omalle lapselleen nimeksi myös Sisun tai Eemin.
Suomalaisuuteen liitetyt ja/tai omakieliset nimet (Taika, Isla, Saaga, Seela, Sisu) nousivat esille miellyttävimpinä niminä, ja näiden nimien voidaan olettaa pysyvän suosiossa. Kansainväli- siksi ja vieraskielisiksi sekä lempinimimäisiksi mielletyt nimet eivät olleet vastaajien mielestä yhtä miellyttäviä.
Pohjoiskarjalaiset suhtautuivat sukupuolineutraaleihin nimiin kielteisemmin kuin pääkau- punkiseutulaiset. Suurin osa pääkaupunkiseutulaisista ilmoitti kannakseen neutraalin, kun taas poh- joiskarjalaisista selvä enemmistö oli kielteisellä kannalla. Myönteisesti sukupuolineutraaleihin ni- miin suhtautui alle kolmasosa kummastakin kohderyhmästä.
Avainsanat – Keywords
nimistöntutkimus, kansanonomastiikka, etunimet, sukupuolineutraalit nimet, Pohjois-Karjala, pää- kaupunkiseutu, mielteet
Tiedekunta – Faculty Philosophical Faculty
Osasto – School School of Humanities Tekijät – Author
Ripsa Kallinen Työn nimi – Title
The name has magic. Associations of New First Names in North Karelia and Helsinki Metropolitan Area
Pääaine – Main subject
Työn laji – Level Päivämäärä – Date
Sivumäärä – Num- ber of pages Finnish language Master’s thesis x 24.2.2018 71 pages + 1 appen-
Secondary subject dissertation dix Candidate’s dissertation
Intermediate studies’s dissertation Tiivistelmä - Abstract
This study focuses on people’s associations regarding new first names. In the study, new first names are defined as names that were implemented to the Finnish name day calendar in 2015. The fourteen new names studied are Taika, Okko, Nita, Milo, Sisu, Saaga, Paulus, Seela, Eemi, Isla, Nanna, Tiitus, Sasu, and Stella. The order of these names corresponds the order they were in the questionnaire.
The main goal of this study is to investigate what kind of images and opinion aforementioned names evoke in two study groups, which of the names the participants find pleasant or unpleasant and which of the names the participants would be willing to give to their own children. In addition, the participants were asked to comment which of the names they regard as girls or boys’ names and which gender-neutral names. The participants also considered their own opinions and attitudes towards gen- der-neutral first names.
The study material consists of answers to an online survey. Overall, 189 participants answered the survey: 113 were from North Karelia and 85 were from Helsinki metropolitan area. The study material was collected during the spring of 2016 and during the winter and spring of 2017.
Based on the results, the names were divided into four categories: names that the participants associate with Finnishness, Finland or were in Finnish language (Taika, Okko, Sisu, Saaga), interna- tional names (Milo, Isla, Stella), nicknames (Nita, Eemi, Nanna, Sasu) and names connected to his- torical or public figures (Paulus, Seela, Tiitus).
Both of the study groups perceived the names Taika, Isla, Saaga and Seela as pleasant, and the names Paulus, Nanna, Nita, Eemi and Sasu as unpleasant. In addition to the names that were regarded as pleasant in both study groups, participants from Helsinki metropolitan area could give the names Seela and Okko to their children and participants from North Karelia could name their children as Sisu or Eemi.
The names associated with Finnishness (Taika, Isla, Saaga, Seela, Sisu) were perceived the most pleasant and it is probable that these names will remain popular. The participants disliked inter- national and foreign names as well as names that sounded like nicknames.
Participants from North Karelia viewed gender-neutral names more negatively than the par- ticipants from Helsinki metropolitan area did. Majority of the participants from Helsinki metropolitan area had a neutral opinion and majority of the participants from North Karelia had a negative opinion on the names. Less than one third of both study groups had a positive opinion on gender-neutral names.
Avainsanat – Keywords
onomastics, first names, gender-neutral names, North Karelia, Helsinki metropolitan area, associa- tions
Sisällys
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Tutkimustehtävä ja -tavoitteet ... 1
1.2 Tutkimusaineisto ja -menetelmä ... 3
2 NIMISTÖ TUTKIMUSKOHTEENA ... 7
2.1 Nimistöntutkimus ja kansanonomastiikka ... 7
2.2 Aikaisempi henkilönnimitutkimus ... 8
2.3 Tutkimuksessa käytetyt käsitteet ... 12
3 ETUNIMET ... 15
3.1 Etunimen valinta ... 15
3.2 Suomalainen etunimistö ... 19
3.3 Uudet etunimet ... 23
4 NIMIEN MIELLEYHTYMÄT ... 29
4.1 Suomalaisuuteen liitetyt nimet (Taika, Okko, Sisu, Saaga) ... 29
4.2 Kansainvälisiksi mielletyt nimet (Milo, Isla, Stella) ... 32
4.3 Lempinimiksi mielletyt nimet (Nita, Eemi, Nanna, Sasu) ... 36
4.4 Historian tai julkisuuden esikuviin liitetyt nimet (Paulus, Seela, Tiitus) ... 39
5 NIMIEN MIELLYTTÄVYYS ... 43
5.1 Miellyttävät ja epämiellyttävät nimet ... 43
5.2 Lapselle annettavat nimet ... 49
6 SUKUPUOLINEUTRAALIT NIMET ... 52
6.1 Nimien sukupuolisidonnaisuus ja sukupuolineutraalius ... 53
6.2 Suhtautuminen sukupuolineutraaleihin nimiin ... 61
7 TULOKSET JA PÄÄTELMÄT ... 66
LÄHTEET ... 69 LIITE
1 1 JOHDANTO
1.1 Tutkimustehtävä ja -tavoitteet
Uusia ihmisiä kohdattaessa usein ensimmäisenä kysytään heidän nimiään. Nimi onkin yleensä tär- kein asia, joka henkilöstä halutaan saada selville. Henkilönnimet erottavat meidät muista yhteisön jäsenistä ja tekevät meistä oman yksilömme. Kun yhteisön jäsenillä on omat nimensä, heihin voi- daan viitata keskusteluissa, joissa he eivät ole paikalla. (Ainiala, Saarelma & Sjöblom 2008: 162.) Henkilönnimillä voidaan sanoa olevan oikeastaan kaksi tehtävää: ne kertovat yksilölle, kuka hän on, ja samalla ne kertovat muille yhteisön jäsenille, kuka yksilö on. (Alford 1987: 29.)
Vaikka emme näkisikään nimenkantajaa, teemme henkilöstä päätelmiä jo hänen nimensä perusteella, joten nimi ohjaa meidän ensivaikutelmaamme henkilöstä. Ritva-nimisen oletamme olevan noin keski-ikäinen nainen, kun taas Robinin miellämme olevan teini-ikäinen poika. Iän lisäksi etunimi voi paljastaa usein myös kantajansa etnisen taustan, äidinkielen tai uskonnon (Tik- kala 2007: 450; Saarelma-Paukkala 2017a: 15). Joskus nimen ja sen kantajan välinen ero hämär- tyy, ja nimeen liitettävät mielteet liitetäänkin sen kantajaan tai päinvastoin. Tällöin teemme ole- tuksia henkilöstä hänen nimensä perusteella tai muodostamme mielipiteemme tietystä nimestä yh- den henkilön olemuksen ja käyttäytymisen kautta.
Kun lapsi saa nimen, hänestä tulee oma erillinen persoonansa. Hän saa oman nimen, jota yhteisön muut jäsenet käyttävät hänestä ja jonka hän liittää osaksi omaa identiteettiään. Nimenva- linta vaikuttaa nimenkantajan omakuvaan ja siihen käsitykseen, jonka ympärillä oleva yhteisö hä- nestä muodostaa. Etunimen valintaa voidaan pitää ensimmäisenä lapsen sukupuolista identiteettiä määrittävänä tekijänä, joka sosiaalistaa lapsen sukupuoleensa. Lapsen etunimi määräytyy osittain lapsen biologisen sukupuolen mukaan, sillä yhä edelleen suurin osa etunimistä voidaan jakaa mie- hen- ja naisennimiksi, jotka voidaan antaa vain kyseisen sukupuolen edustajalle. Sukupuolineut- raaleita etunimiä on kuitenkin aina ollut, sillä osa nimistä ei ole vakiintunut tietyn sukupuolen nimiksi. (Nimilaki: Etunimen hyväksymisen yleiset esteet 32 b § [8.2.1991/253]; Kotilainen 2012:
80, 82.)
Tässä tutkimuksessa tarkastelen pohjoiskarjalaisten ja pääkaupunkiseutulaisten mielteitä uusista etunimistä, jotka otettiin suomalaiseen nimipäiväkalenteriin vuonna 2015. Nimipäiväka- lenteri tarkistetaan viiden vuoden välein, jolloin siihen voidaan lisätä tai siitä voidaan poistaa ni- miä. Päästäkseen suomalaiseen nimipäiväkalenteriin nimellä tulee olla yli 500 kantajaa viimeisten 50 vuoden aikana. Nimien poistaminen nimipäiväkalenterista on harvinaisempaa, sillä yleensä ni- miä joko lisätään kalenteriin tai niitä siirretään päivältä toiselle. Jos jostakin nimestä on olemassa
2
useita eri kirjoitusvariantteja, edustaa yksi variantti niitä kaikkia. Olennaista on, että kaikki saman nimen variantit tulee lausua samalla tavalla. Tässä tutkimuksessa tarkasteltava Saaga edustaa ni- mipäiväkalenterissa myös Sagaa. (Yliopiston almanakkatoimisto.)
Nimipäiväkalenterin uudistusvauhti on nopeutunut viimeisten 50 vuoden aikana. Vielä en- nen 1990-lukua nimipäiväkalenteria uudistettiin satunnaisesti noin 10–20 vuoden välein, mutta 1990-luvulta lähtien nimipäiväkalenteria on uudistettu viiden vuoden välein. Seuraava uudistus tulee vuonna 2020. (Yliopiston almanakkatoimisto.)
Tutkimukseni kohteina ovat 14 uutta etunimeä, joista seitsemän on tytönnimiä ja seitsemän pojannimiä. Nimet ovat Taika, Okko, Nita, Milo, Sisu, Saaga, Paulus, Seela, Eemi, Isla, Nanna, Tiitus, Sasu ja Stella. Nimistä Taika, Nita, Saaga, Seela, Isla, Nanna ja Stella ovat tyttöjen nimiä ja loput pojannimiä. Tavoitteenani on selvittää pohjoiskarjalaisten ja pääkaupunkiseutulaisten mielteitä uusista etunimistä sekä sukupuolineutraaleista etunimistä ja verrata, mitä yhteistä ja mitä eroa heidän vastauksissaan on. Tutkimukseni on siis myös vertaileva. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat:
– Mitä mielipiteitä ja mielleyhtymiä liitetään uusiin etunimiin?
– Miten pohjoiskarjalaisten ja pääkaupunkiseutulaisten mielteet eroavat toisistaan?
– Millaiset etunimet koetaan nyt miellyttävinä eri osissa Suomea? Pitävätkö pohjoiskarjalai- set ja pääkaupunkiseutulaiset samoja nimiä miellyttävinä?
– Millaisten nimien suosion voisi olettaa kasvavan tai pysyvän samana? Millaisten nimien suosio saattaa puolestaan laskea?
– Miten pohjoiskarjalaiset ja pääkaupunkiseutulaiset suhtautuvat sukupuolineutraaleihin etunimiin?
Kandidaatintutkielmassani tutkin pohjoiskarjalaisten mielteitä uusista etunimistä, ja pro gradu -tutkielmaani varten otin toiseksi kohderyhmäksi pääkaupunkiseudun. Uudet etunimet le- viävät suurista keskuksista pienempiin ja taajamista harvaan asutuille alueille, ja niiden omaksu- minen ja käyttöönottaminen on hitaampaa maaseudulla, jossa vanhat nimiperinteet säilyvät kau- emmin. (Heinonen 2008: 62; Saarelma-Paukkala 2017a: 27.) Nimistön muotivirtaukset leviävätkin Etelä-Suomesta läntiseen Suomeen ja viimeisenä Itä-Suomeen (Leino 1972: 83; Saarelma-Pauk- kala 2017a: 27). Myös Ainiala ja Mielikäinen ovat huomanneet kaupunkinimistöä tutkiessaan, että uudet nimet ja nimistön uudet piirteet leviävät hierarkkisesti suurista kaupungeista maaseudulle (Ainiala 2005:17; Mielikäinen 2005: 28, 30). Suomessa on vielä tänäkin päivänä maakunnallisia eroja nimenannossa: eritoten Uudenmaan ja Itä-Suomen suosituimpia nimiä on vertailtu, ja niissä on huomattu eroja vielä vuosina 2010–2015. (Saarelma-Paukkala 2017a: 71.) Näiden edellä mai-
3
nittujen huomioiden vuoksi valikoin tähän tutkimukseen alueiksi Pohjois-Karjalan ja pääkaupun- kiseudun; Pohjois-Karjala edustaa maaseutumaista ja pohjoisempaa aluetta, kun taas pääkaupun- kiseutu koostuu suurista kaupungeista aivan Etelä-Suomen eteläisimmässä osassa.
1.2 Tutkimusaineisto ja -menetelmä
Tutkimuksen aineisto on kerätty sähköisellä kyselylomakkeella 113 pohjoiskarjalaiselta ja 85 pää- kaupunkiseutulaiselta vuosina 2016–2017 (ks. liite). Molempien kohderyhmien kyselylomakkeet olivat alkutekstiä lukuun ottamatta identtiset. Kandidaatintutkielmassani oli 77 pohjoiskarjalaisten vastausta, ja laajensin aineistoa pro gradu -tutkielmaa varten talvella ja keväällä 2017. Ennen ky- selylomakkeen julkistamista tein pilotoinnin testatakseni kyselylomakkeen toimivuutta.
Kyselylomakkeessa pyysin vastaajia pohtimaan jokaista tarkasteltavaa etunimeä niiden su- kupuolisidonnaisuuden (tytönnimi tai pojannimi) tai sukupuolineutraaliuden kannalta sekä nimiin liitettäviä mielleyhtymiä. Seuraavaksi vastaajat listasivat mielestään miellyttävimmät ja epämiel- lyttävimmät nimet ja pohtivat, mitkä nimistä he voisivat antaa omalle lapselleen nimeksi. Lopuksi pyysin vastaajia kertomaan mielipiteensä sukupuolineutraaleista etunimistä.
Päätin käyttää tässä tutkimuksessa sähköistä kyselylomaketta sen käytännöllisyyden takia, sillä sähköistä kyselylomaketta voi levittää internetissä melko vaivattomasti. Aluksi levitin kyse- lylomaketta sosiaalisen median ja sähköpostin avulla omille kohderyhmiin kuuluville tutuilleni, jotka puolestaan levittivät lomaketta eteenpäin. Tähdensin lomaketta eteenpäin jakaville, että tähän kyselyyn voivat vastata vain Pohjois-Karjalassa tai pääkaupunkiseudulla asuvat henkilöt. Lisäksi kaksi pohjoiskarjalaista lukion ryhmää vastasi kyselyyn, kun keräsin aineistoa kandidaatintutkiel- maani varten. Pro gradu -tutkielman aineistoa kerätessäni otin yhteyttä myös pääkaupunkiseudun kouluihin, ja pyysin niiden henkilökuntaa ja /tai oppilaita vastaamaan kyselyyn. Koska halusin saada vastaajia useista eri ikäryhmistä, pyysin yhtä pohjoiskarjalaista ja yhtä pääkaupunkiseutu- laista senioreiden atk-yhdistystä teettämään kyselyn omissa ohjausryhmissään. Näin ohjausryh- miin osallistuvat ikäihmiset saivat harjoitella sähköisen kyselylomakkeen täyttämistä, ja minä sain myös yli 55-vuotiaiden vastauksia aineistooni.
Sähköisen kyselylomakkeen hyöty- ja haittapuolena on sen anonyymiys. Kynnys osallistua kyselyyn on alhaisempi, jos vastaukset saa antaa anonyymina, mutta on myös mahdollista, että joku vastaaja antaa vääriä tietoja joko itsestään tai mielteistään ja mielipiteistään. Koen kuitenkin sähköisen kyselylomakkeen haitat hyötyjä pienempinä, ja tässä tutkimuksessa se toimi hyvin ai- neiston keruumenetelmänä.
4
Kyselylomakkeella voi kerätä sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista aineistoa suureltakin osallistujajoukolta. Käyttämässäni kyselylomakkeessa on monivalintakohtia ja avoimia kysymyk- siä, ja lomake tuottaa niin määrällistä kuin laadullista aineistoa. Tässä kyselylomakkeessa on kui- tenkin enemmän avoimia kysymyksiä, joten sen pääpaino on laadullisessa aineistossa. Kohderyh- mien mielteitä ja mielipiteitä kysyessä pidin avoimia kysymyksiä objektiivisempina kuin moniva- lintakysymyksiä, joissa vaihtoehdot olisivat voineet ohjata vastaajien vastauksia. Avoimia kysy- myksiä suositellaankin käyttämään, kun tutkitaan henkilökohtaista käyttäytymistä tai kun aiheesta ei ole olemassa hyväksyttyä luokitusta. Avointen kysymysten haittapuolena on niiden vastausten analysoimiseen menevä aika, mikä vaatii enemmän resursseja kuin valmiiden vastausvaihtoehto- jen tuottamat vastaukset. Kyselylomake sopii laajemmalle osallistujajoukolle, koska aineistoa saa sen avulla kerättyä useammalta vastaajalta. Tässä tutkimuksessa kyselylomakkeen täytti kaikkiaan 198 vastaajaa, mikä voidaan jo laskea kohtuullisen laajaksi tutkimukseksi. (Vanhala 2005: 17–18, 20, 25.)
Tutkimukseni on empiirinen, koska pääosassa on kyselylomakkeen avulla saatu aineisto.
Koska tällä kyselylomakkeella tavoitettu vastaajajoukko ei edusta tyhjentävästi pohjoiskarjalaisia ja pääkaupunkiseutulaisia, tutkimus ei ole tyhjentävä vaan ennemminkin suuntaa antava (ks. Ka- laja, Alanen & Dufva 2011: 203–204).
Tutkimuksessa haluttiin selvittää itsensä mieheksi tai naiseksi mieltävien henkilöiden miel- teitä uusiin etunimiin. Tästä syystä kyselylomakkeessa sukupuolta kysyvässä kohdassa vastaus- vaihtoehtoina olivat ”mies” ja ”nainen”. Molemmissa vastaajajoukoissa itsensä naiseksi ilmoitta- neiden osuus on suurempi: pohjoiskarjalaisista naisia on 64 % ja miehiä 36 %, ja pääkaupunkiseu- tulaisista naisia on 88 % ja miehiä 12 %. Yksi pääkaupunkiseutulainen vastaaja ei ilmoittanut su- kupuoltaan tai ikäänsä ja jätti suurimman osan kyselylomakkeen kohdista tyhjiksi, joten hylkäsin tämän vastauksen. Näin jälkikäteen ajatellen sukupuolta koskevan kysymyksen olisi voinut jättää myös pois, sillä sukupuolen vaikutus uusiin etunimiin liitettäviin mielteisiin jäi tämän tutkimuksen ulkopuolelle.
Kuten kuviosta 1 huomaa, vastaajien koulutustaustoissa on hieman eroa: pohjoiskarjalais- ten vastaajien koulutus painottuu lukioon (29 %), peruskouluun (21 %) sekä alempaan korkeakou- lututkintoon (21 %), mutta pääkaupunkiseudun vastaajista selvä enemmistö (49 %) on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, ja alempi korkeakoulututkinto on toiseksi yleisin kouluaste (30
%). Pohjoiskarjalaisista 16 %:lla ammattikoulu on ylin koulutus, mutta pääkaupunkiseutulaisista vain 5 % vastaajista mainitsee taustakseen ammattikoulun.
5 Kuvio 1. Vastaajien koulutustausta (%).
Kuvioissa 2 ja 3 esitetään vastaajien ikäjakaumat kummassakin kohderyhmässä. Koulutus- taustan tavoin myös vastaajien iässä on eroa. Pohjoiskarjalaisista vastaajista selvä enemmistö, 51
%, on 16–34-vuotiaita, kun taas pääkaupunkiseutulaisista enemmistö, 49 %, on 35–54-vuotiaita.
Yli 55-vuotiaita on pohjoiskarjalaisista 40 % ja pääkaupunkiseutulaisista 25 %.
Kuvio 2. Pohjoiskarjalaisten vastaajien ikäjakauma (%).
0 10 20 30 40 50 60
Pohjoiskarjalaiset Pääkaupunkiseutulaiset
Pohjoiskarjalaisten vastaajien ikäjakauma (%)
16–34-vuotiaat 35–54-vuotiaat 55-vuotiaat ja sitä vanhemmat
6
Kuvio 3. Pääkaupunkiseutulaisten vastaajien ikäjakauma (%).
Aineistoon viittaan koodeilla, joista näkyy vastaajan sukupuoli (N tai M), ikäryhmä (16–
34 = I, 35–54 = II tai 55- = III) sekä asuinalue (PK = Pohjois-Karjala, PS = pääkaupunkiseutu).
Lisäksi numeroin vielä yksilöt. Esimerkiksi PK-IIIM1 tarkoittaa yli 55-vuotiasta miestä, joka asuu Pohjois-Karjalassa. Koodeja varten olen yhdistänyt aina kaksi kyselylomakkeen ikäryhmää, jotta koodeja on helpompi lukea. Näin myös saadut koodien ikäryhmät ovat määrältään tasaisempia.
Nämä koodeissa käytetyt ikäryhmät näkyvät myös kuvioissa 2 ja 3.
Aineistoa analysoidessani olen ottanut aineistosta esimerkkejä havainnollistamaan tulok- sia. Nämä esimerkit olen ottanut suoraan informanttien vastauksista muuttamatta niissä mitään.
Pääkaupunkiseutulaisten vastaajien ikäjakauma (%)
16–34-vuotiaat 35–54-vuotiaat 55-vuotiaat ja sitä vanhemmat
7 2 NIMISTÖ TUTKIMUSKOHTEENA
2.1 Nimistöntutkimus ja kansanonomastiikka
Nimistöntutkimus eli onomastiikka on kielitieteen ala, joka tutkii propreja eli erisnimiä. Sen juuret ulottuvat vuosisatojen taakse, mutta ennen 1800-lukua nimistön tutkiminen oli satunnaista. Suo- messa nimistöntutkimus alkoi muodostua omaksi tutkimusalakseen jo 1800-luvun loppupuolella, samaan aikaan kuin Saksassa ja Skandinaviassa. (Ainiala ym. 2008: 60–61.) Tutkimukseni kuuluu nimistöntutkimuksen ja kansanonomastiikan piiriin.
Nimet ovat tärkeä osa kulttuuria, joten niitä ovat tutkineet niin historioitsijat, psykologit, arkeologit kuin maantieteilijätkin. Tieteenalana nimistöntutkimus on kuitenkin melko nuori, sillä se on saanut alkunsa paikannimien eli toponyymien tutkimisesta noin 1800-luvun loppupuolella, jolloin aloitettiin paikannimien keruut sekä nimien merkitysten selvittäminen. Vaikka 1800-luvun lopussa on jo ollut viitteitä nimistöntutkimuksesta, on systemaattinen nimistöntutkimus peräisin vasta noin 1950-luvulta. Paikannimien tutkimisen lisäksi nimistöntutkimus on myöhemmin laa- jentunut tutkimaan myös muuta nimistöä. (Nissilä 1962: 12; Sjöblom 2006: 17; Ainiala ym. 2008:
15.)
Suomessa etymologinen tutkimus on ollut ensimmäinen nimistöntutkimuksen alue. Ensim- mäinen suomalainen nimistöntutkimuksen väitöskirja oli A. V. Forsmanin tutkimus Pakanuuden- aikainen nimistö: tutkimuksia Suomen kansan persoonallisen nimistön alalla (1891), joka kuului etymologiseen tutkimukseen ja tarkasteli henkilönnimiä eli antroponyymeja. Henkilönnimien li- säksi Suomessa on perinteisesti tutkittu paljon myös paikannimiä. Varhainen paikannimien ja hen- kilönnimien suosiminen nimistöntutkimuksessa johtuu siitä, että yksilöillä on ollut voimakkain tarve nimetä ja identifioida juuri paikkoja ja henkilöitä. Nykyisin nimistöntutkimus on aiempaa monipuolisempaa kaupallisen nimistön sekä kirjallisuuden nimistön tultua tutkimuksen kohteiksi.
Nykyaikaisesta nimistöntutkimuksesta puhuttaessa tarkoitetaan 1960-luvun jälkeistä tutkimusta.
(Ainiala ym. 2008: 22–24, 60–61.)
Kun tutkitaan nimien variaatioita ja käyttöä, puhutaan sosio-onomastiikasta eli sosioling- vistisestä nimistöntutkimuksesta. Sosio-onomastiikassa otetaan huomioon nimien käyttöön liitty- vät sosiaaliset ja tilanteiset kentät. Suomessa sosio-onomastisen tutkimuksen asema vahvistui 1990-luvulla. Kansanonomastiikka on sosio-onomastista tutkimusta, jossa keskitytään kielenkäyt- täjien suhtautumiseen, havaintoihin, asenteisiin ja käsityksiin nimiä ja nimienkäyttöä kohtaan. (Ai-
8
niala ym. 2008: 75, 77; Ainiala & Halonen 2011: 193–194.) Tässä tutkimuksessa hyödynnän kan- sanonomastiikkaa, sillä kerään kyselylomakkeilla pohjoiskarjalaisten ja pääkaupunkiseutulaisten havaintoja ja käsityksiä uusista etunimistä.
Nimistöä on tutkittu monipuolisesti eri maissa, esimerkiksi saksalainen Horst Müller on tutkinut neurolingvistiikan puolella sitä, miten aivoissa prosessoidaan propreja ja appellatiiveja.
Hän sai selville aivotutkimuksissa, että propreilla on oma luokkansa leksikossa, sillä aivot proses- soivat ne yksilöivinä tekijöinä. Eritoten henkilönnimet ja paikannimet tunnistetaan yksilöijinä, mutta tuotenimiä ei aivotutkimusten mukaan leimata samalla tavalla propreiksi. Tuotemerkkien nimet eivät leimaudu propreiksi yhtä vahvasti kuin henkilön- ja paikannimet, sillä niitä käytetään enemmän appellatiiveina. (Müller 2010: 352–353; Ainala & Saarelma-Maunumaa 2006: 100.)
Ainiala ja Saarelma-Maunumaa (2002: 580) ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että nimis- töntutkimuksessa etymologisen ja historiallisen tutkimuksen määrä on vähentynyt. Niiden tilalle ovat nousseet yhteiskunnallinen, kulttuurinen ja sosio-onomastinen näkökulma. Nimistöntutkijoita on alkanut kiinnostaa nimien nykyinen vaikutus kulttuureissa ja yhteiskunnissa: katseet on men- neen ajan sijaan suunnattu nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Myös tämä tutkimus on tämän hengen mukainen, koska tutkimuksessa keskitytään uusiin etunimiin ja niihin liitettäviin mielteisiin.
Suomessa vanhoja henkilönnimiä ja henkilönnimistön kehitystä voi tutkia vanhojen asia- kirjojen avulla. Näistä asiakirjoista eritoten kirkonkirjat ja veroluettelot 1500-luvulta lähtien ovat hyviä lähteitä. Kun tutkitaan vanhojen nimien lisäksi uudempia etunimiä, on Väestörekisterikes- kuksen henkilötietojärjestelmä tärkeä lähde, sillä sinne on koottu vuonna 1965 ja sen jälkeen syn- tyneiden Suomen kansalaisten etu- ja sukunimet. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun kautta näkee tiettyjen etu- ja sukunimien yleisyyden eri ajanjaksoilla. (Ainiala ym. 2008: 55–56.) Tässä tutkimuksessa hyödynnän Väestörekisterikeskuksen nimipalvelua tutkiessani tarkasteltavien ni- mien suosionvaihtelua.
2.2 Aikaisempi henkilönnimitutkimus
Henkilönnimi on erisnimi, jolla tarkoitetaan kaikkia etunimiä, sukunimiä, sukunimen kaltaisia ni- miä sekä puhuttelunimiä. Nykyisen nimijärjestelmän mukaan henkilönnimet voidaan jakaa kol- meen ryhmään: virallisiin etunimiin, virallisiin sukunimiin ja epävirallisiin lisänimiin. (Kiviniemi, Pitkänen & Zilliacus 1974: 14–16.) Etunimi tarkoittaa henkilön päänimeä, joka sijaitsee yleensä virallisessa nimiyhdistelmässä sukunimen edellä. Etunimiä voi olla yksi tai useampia, mutta yleensä ensimmäinen on henkilön kutsumanimi. Sukunimellä tarkoitetaan suvussa periytyvää li- sänimeä, joka on yleensä virallisessa nimiyhdistelmässä jälkimmäisenä osana etunimien jälkeen.
9
Joissakin kulttuureissa nimiyhdistelmään voi kuulua myös välinimi, jonka paikka on etu- ja suku- nimen välissä. Epävirallisilla lisänimillä ei ole virallisen nimen statusta. Näitä nimiä ovat kaikki hellittelynimet, lempinimet, lasten työnimet, nimimerkit, pseudonyymit ja erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja ryhmissä käytetyt lisänimet. (Ainiala ym. 2008: 172–173.) Kaikkia näitä henkilönni- miä on tutkittu ympäri maailmaa, mutta tässä tutkimuksessa keskityn virallisiin etunimiin.
Kustaa Vilkunan teos Etunimet (1976) on ensimmäisiä ja kattavimpia suomalaisten etuni- mien etymologioita avaavia teoksia. Tästä teoksesta on Pirjo Mikkonen kirjoittanut vuonna 2005 uudistetun laitoksen. Vilkunan teokseen pohjautuvat myös myös Pentti Lempiäisen Suuri Etuni- mikirja (kolmas painos vuodelta 2004) sekä Anne Saarikallen ja Johanna Suomalaisen teos Suo- malaiset etunimet Aadasta Yrjöön (2007). Etymologinen nimistöntutkimus eli nimien alkuperiin keskittyvä osa-alue on perinteistä nimistöntutkimusta, ja sitä on tarkasteltu Suomessa runsaasti.
Yleensä maallikot mieltävätkin nimistöntutkimuksen lähinnä nimien alkuperää selittäväksi tutki- mukseksi, vaikka nimistöntutkimukseen kuuluu useita muitakin tutkimuskysymyksiä. (Ainiala ym. 2008: 61.)
Sosiolingvistinen näkökulma tuli henkilönnimistön tutkimuksessa esille 1980-luvulla, jol- loin Eero Kiviniemen teos Rakkaan lapsen monet nimet: suomalaisten etunimet ja nimenvalinta (1982) ilmestyi. Kiviniemen myöhemmätkin teokset, Iita Linta Maria: etunimiopas vuosituhannen vaihteeseen (1993) sekä Suomalaisten etunimet (2006), käsittelevät maamme etunimistöä sekä ni- mien suosionvaihtelua ja etunimien valintaa. Tällainen sosio-onomastinen tutkimus on ollut suo- sittu aihe pro gradu -töissä. Kiviniemen rooli suomalaisen nimistöntutkimuksen edistämisessä on ollut suuri: nimistöntutkimuksen asema on vahvistunut, ja hänen vaikutuksestaan on siirrytty yk- sittäisten nimien tutkimisen lisäksi tarkastelemaan laajempia nimikokonaisuuksia. Hän on myös yksi tunnetuimmista suomalaisista nimistöntutkijoista. (Ainiala ym. 2008: 77, 80.)
Henkilönnimiä on tutkittu paljon niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Ruotsissa Emilia Aldrin tutki vuonna 2011 julkaistussa väitöskirjassaan nimenantamista Göteborgissa. Hä- nen tutkimuksessaan oli Kiviniemen teosten tapaan sosiokulttuurinen näkökulma, sillä hän tutki, millaisia sosiaalisia merkityksiä vanhemmat antavat nimenvalinnalle sekä lasten etunimille. Hän huomasi, että antaessaan lapsilleen nimiä vanhemmat rakentavat samalla omaa identiteettiään sekä sosiaalista asemaansa. Tällöin nimenvalinta sekä lasten etunimet toimivat välineinä joukosta erot- tautumiseen sekä tiettyihin sosiaalisin ryhmiin pääsemiseen. Samalla vanhemmat voivat nimenva- linnan ja lastensa etunimien avulla pyrkiä tekemään eroa ryhmiin, joihin he eivät halua kuulua.
(Aldrin 2011: 252–255.) Hagström (2006) mainitsee Ruotsissa alempien sosiaaliluokkien nimiksi y-loppuiset nimet, kuten Jonny ja Conny. Vastaavasti Victoria ja Charlotte mielletään ylempien
10
sosiaaliluokkien nimiksi. Todellisuudessa nimet eivät kuitenkaan jakaudu näin selvästi sosiaali- luokkien välille, mutta nimiin liitettävät mielteet ohjaavat nimenkantajiin liitettäviä mielteitä.
(Hagström 2006: 27–28, 58–63, 66–67.)
Aldrin (2011: 260–261) sai selville, että joskus vanhempien mieltymykset etunimistä sekä heidän antamansa nimet lapsilleen voivat olla ristiriidassa. Vanhemmat kertovat pitävänsä erilai- sista etunimistä kuin he ovat antaneet lapsilleen. Aldrin listaa tämän mahdollisiksi syiksi sosiaali- sen paineen sekä vanhempien mahdollisesti saamat palautteet antamista nimistä. Nämä palautteet voivat saada heidät muuttamaan mieltymyksiään kyseisistä nimistä. Ristiriidan takana saattaa olla myös vanhempien halu muuttaa sosiaalista asemaansa. Vanhemmat eivät aina pysty erittelemään, miksi he pitävät tietyistä nimistä, vaan he pystyvät helpommin kertomaan, millaista identiteettiä he haluavat rakentaa nimen avulla.
Saksassa etunimistöä on tutkittu ahkerasti sosiologiaa sekä nimistöntutkimusta yhdistäen.
Kaksi sosiologia, Denis Huschka ja Gert. G. Wagner, tutkivat laajan tilastoaineiston (SOEP, The German Socio Economic Panel Study) avulla saksalaista etunimistöä 1900-luvulta alusta lähtien.
Heidän tutkimuksessaan tuli ilmi, että samankaltaiset muutokset, jotka Suomen nimijärjestelmässä ovat tapahtuneet, ovat ilmenneet myös Saksan nimijärjestelmässä. Näitä muutoksia ovat esimer- kiksi erilaisuus lasten nimenvalinnassa, sillä poikien nimiksi annetaan useammin perinteisiä ja tut- tuja etunimiä, kun taas tyttöjen etunimissä haetaan nykyisin erilaisuutta ja uutuutta. Tämän seu- rauksena poikien etunimien määrä on pienempi kuin tyttöjen. (Huschka & Wagner 2010: 32.)
Guro Reisæter on tutkinut (2012) maahanmuuttajien nimiä. Hän tarkasteli Tromssan yli- opistossa opiskelevien maahanmuuttajien nimiä, jotka oli vaihdettu tai muokattu ympäristöön so- pivaksi, sekä lasten nimenantoa. Hän on huomannut, että osa maahanmuuttajista vaihtaa nimensä sen eurooppalaiseen vastineeseen: Carlos > Karl, Qian > Vivian ja Olusegun > Ola/Olav.
(Reisæter 2012: 228; Ainiala & Saarelma-Maunumaa 2006: 102–103.)
Katharina Leibring tutki sukupuolineutraaleihin, sukupuolisidonnaisiin sekä sukupuolira- jojen ylittäviin (tytölle pojannimi tai pojalle tytönnimi) nimiin kohdistuneita mielipiteitä. Kaikkien hänen kolmen tutkimuksensa tuloksena oli se, että suurin osa vastaajista oli sukupuolirajoja ylit- tävien nimien antamista vastaan. Miehet suhtautuivat sukupuolirajat ylittäviin nimiin kielteisem- min kuin naiset. Hyväksyvämmin suhtauduttiin sellaisia sukupuolirajoja ylittäviä nimiä kohtaan, jotka aikuiset ovat ottaneet itselleen. Leibring huomasi myös tutkiessaan molemmille sukupuolille sopivia nimiä, että sukupuolineutraaleiden nimien taustalla on useimmin miehen kuin naisennimi.
Hän myös mainitsee sukupuolineutraalien nimien olevan yleensä alun perin lyhentyneitä tai lem- pinimiksi muuttuneita variantteja pidemmistä nimistä (Alex: Alexander, Alexandra, Sam: Samuel,
11
Samantha). Näin syntyneet sukupuolineutraalit nimet voivatkin etymologiansa kautta vaikuttaa minkä tahansa sukupuolen edustajalle sopivalta. (Leibring 2016: 134–142, 147–148.)
Rainó (2005) on tutkinut Suomessa viittomakielisiä henkilönnimiä. Hänen mukaansa noin 70 % suomalaisista viittomakielisistä nimistä on deskriptiivisiä, jopa pejoratiivisia. Tällöin viitto- makieliset henkilönnimet kuvaavat kantajansa ulkonäköä tai käyttäytymistä. Usein henkilön- nimestä etsitään kaukaisempikin assosiaatio suomalaiseen yleissanaan, ja henkilönnimi viitotaan tämän yleissanan avulla. Mikäli nimi ei käänny yleiskielelle, sen äänteet tuotetaan sormiaakkosin, mikä vie runsaasti enemmän aikaa. Rainón mukaan henkilönnimet viitotaan yleensä kasvojen lä- hellä, sillä suurin osa muista viittomista viitotaan muilla viittoma-alueilla. Näin myös viittomakie- lessä henkilönnimet erottuvat muista viittomakielen sanoista. (Rainó 2005: 2–5; Ainiala ym. 2008:
66–67; Saarelma-Paukkala 2017a: 111.) Tämän tutkimuksen nimistä Taika, Saaga ja Sisu olisivat appellatiivitaustansa takia helppoja viittoa, koska näiden henkilönnimien viittoma voisi olla ap- pellatiivia vastaava viittoma. Vastaavasti esimerkiksi Tiitus, Paulus ja Nanna olisivat haastavam- pia tuottaa viittomakielellä.
Viimeaikaisissa tutkimuksissa on tarkasteltu jonkin verran nimiin liitettäviä asenteita ja mielteitä. Pro gradu- ja kandidaatintutkielmissa on tarkasteltu etunimiin liitettäviä mielteitä lä- hinnä nimien miellyttävyyden sekä adjektiivien kautta (Roos 2009; Pirkola 2012). Tutkimuksissa on tullut ilmi, että vastaajilla on uudemmista ja vieraammista nimistä asenteellisemmat mielipiteet kuin ikivihreistä ja ajattomista nimistä. Kaikkein kielteisimmin vastaajat suhtautuvat vanhoiksi miellettyihin nimiin, mutta 2000-luvun muotinimet herättävät kaksijakoisia mielipiteitä: osa pitää näitä nimiä kauniina ja osa hienostelevina. (Pirkola 2012: 63.) On myös huomattu, että vanhemmat pitävät henkilökohtaisesti enemmän lastensa ensimmäisistä etunimistä. Suomalaiset vanhemmat antavat yleensä lapsilleen jälkimmäiset etunimet suvun nimien joukosta, millä he haluavat osoittaa arvostusta ja kunnioitusta sukulaisiaan, sukujuuriaan sekä perinteitään kohtaan. Vanhemmat kui- tenkin mieltävät ensimmäiset etunimet mieluisimmiksi, koska ne nimet he ovat saaneet valita va- paammin sekä laajemmasta valikoimasta. (Roos 2009: 119.)
Etunimi + sukunimi -yhdistelmiä ja niihin liitettäviä mielteitä on tutkittu vähän, koska tut- kimuksissa keskitytään yleensä joko etunimiin, sukunimiin tai lisänimiin. Heinosen etunimi + su- kunimi -yhdistelmiä käsittelevässä tutkimuksessa (2008) tuli esille, että ikään liitetyt assosiaatiot olivat vastauksissa samansuuntaisia, ja uudet sekä vierasasuiset etunimet miellettiin kuuluvan enemmän eteläiseen ja läntiseen Suomeen kuin pohjoiseen ja itäiseen Suomeen. (Heinonen 2008:
113–116.)
12
Uusia etunimiä tai sukupuolineutraaleita etunimiä ei ole vielä tutkittu paljoa, mutta uskoi- sin niitä käsittelevien tutkimusten yleistyvän lähiaikoina. Söyringin sukupuolineutraaleita etuni- miä tarkastelevassa kandidaatintutkielmassa (2015) tuli ilmi, että suurin osa tutkittavista etuni- mistä miellettiin neutraaleiksi tai lähes neutraaleiksi. Hän mainitsi yhdeksi mahdolliseksi syyksi nimien rakenteen ja merkityksen ristiriitaisuuden, minkä takia vastaajat eivät halua antaa ehdo- tonta mielipidettä nimien sukupuolista. Söyrinki sai selville vastauksista myös sen, että erikoisem- mat etunimet liitetään helpommin tyttöihin kuin poikiin, mikä tukee Kiviniemen (2006b: 25) to- teamusta, että uudet nimeämiskäytännöt näkyvät ensimmäisenä tyttöjen nimissä. (Söyrinki 2015:
19–20.)
Myös ruotsalaisia etunimiä ja niihin liitettäviä mielteitä on tutkittu vastikään, sillä Leila Mattfolk tutki vuonna 2015 ruotsinsuomalaisiin etunimiin liitettäviä mielteitä. Hänen aineistonaan oli 125 ruotsinkielisen sekä suomenkielisen opiskelijan vastausta. Vastaajat kertoivat mielteitään kaikkiaan 16:sta ruotsinkielestä etunimestä. Hän sai selville, että esimerkiksi Karlia pidettiin van- hana ja Yasminea nuorekkaana nimenä, Carl-nimisen miellettiin olevan korkeasti koulutettu ja Maj-Lis sopisi vastaajien mukaan opettajalle nimeksi. (Mattfolk 2015: 68–72.)
Kuten edellä olevista esimerkeistä voi nähdä, etunimiä on tutkittu jo jonkin verran aikai- semminkin. Tästä huolimatta uusia etunimiä ja niihin liitettäviä mielteitä sekä mielipiteitä ei ole ainakaan vielä tutkittu. Myös sukupuolineutraalit etunimet ovat vielä melko tutkimatonta aluetta, joten uskon oman tutkimukseni olevan ajankohtainen ja tarpeellinen.
2.3 Tutkimuksessa käytetyt käsitteet
Tutkielmassa käytän muutamia nimistöntutkimuksen sekä kansanonomastiikan käsitteitä, jotka selitän tässä luvussa. Nämä käsitteet ovat olennaisia tässä tutkimuksessa.
Nimi tarkoittaa sanaa tai sanaliittoa, jolla viitataan tiettyyn esineeseen, olioon, asiaan tai henkilöön. Nimi voi viitata kohteeseensa joko yksilönä tai lajinsa edustajana. Nimen avulla voi- daan erottaa tietty asia tai yksilö muista, joten nimi identifioi yksilöä (Ainiala ym. 2008: 12, 162).
Nimet voidaan jakaa kahteen ryhmään, yleisnimiin ja erisnimiin. Yleisnimillä eli appellatiiveilla tarkoitetaan yleisesti jonkin tietyn lajin edustajia (auto) ja erisnimillä eli propreilla tiettyä yksilöä (Matti). Joskus propria voidaan käyttää appellatiivina, jolloin se tarkoittaa proprin kaltaista lajin edustajaa (virenit), ja joskus appellatiivista muodostuu propri (Herra uskonnollisessa merkityk- sessä). Tilanteesta ja kontekstista voi usein selvästi päätellä, onko kyseessä propri vai appellatiivi.
Kun appellatiivista tulee propri, appellatiiviin liittyvät konnotaatiot heikentyvät. Nämä konno-
13
taatiot voivat toisinaan palautua, jos on olemassa jonkinlainen yhteys nimenkantajan ja appella- tiivin välillä. Esimerkiksi Mr. Short voi olla lyhyt mies tai vastakohtaisesti poikkeuksellisen pitkä. (ISK § 553; Harvalik 2012: 11.)
Moni suomalaisen etunimistön omakielinen nimi on syntynyt appellatiivien pohjalta. Sisu on aiemmin ollut vain appellatiivi ja tarkoittanut peräänantamatonta luonnetta ja sitkeyttä, mutta ajan myötä siitä on kehittynyt suomalainen miehen etunimi. Myös Taika ja Saaga ovat kehitty- neet etunimiksi samalla tavalla. Nimistöntutkimuksessa propreihin viitataan käsitteellä nimi ja appellatiiveihin käsitteellä nimitys (Ainiala ym. 2008: 12).
Henkilönnimet eli antroponyymit ovat ihmisiin viittaavia nimiä, joiden tärkein tehtävä on ihmisen identifiointi ja erottaminen yhteisön muista jäsenistä. Ne ovat kulttuurisia universaa- leja eli maailman kaikissa kulttuureissa nimiä annetaan ihmisille tiettyjen sääntöjen ja vakiintu- neiden tapojen mukaisesti. Ainakaan vielä ei tunneta sellaisia kulttuureita, joissa ei annettaisi henkilönnimiä. Henkilönnimet muodostavat aina henkilönnimisysteemejä, jotka jakautuvat alasysteemeihin, esimerkiksi etunimi- ja sukunimisysteemeihin sekä klaaninimisysteemeihin.
Henkilönnimiä ovatkin etunimet, sukunimet, lisänimet ja puhuttelunimet. (Kiviniemi ym. 1974:
16; Ainiala ym. 2008: 162–163.)
Etunimi tarkoittaa sukunimen lisänä olevaa henkilönnimeä, jonka tarkoituksena on yksi- löidä yksilö (KS s.v. etunimi). Etunimen voidaan ajatella olevan yksilön päänimi, jonka paikka yksilön virallisessa nimiyhdistelmässä on yleensä sukunimen edessä. Myös ristimänimi (kristil- linen kirkko) ja kastenimi (pakanuudenaikainen) tarkoittava samaa, joten niitä voidaan pitää etu- nimen synonyymeina. Yksilöllä voi olla useita etunimiä, joista käytetään termejä ensimmäinen etunimi (ensinimi) ja jälkimmäinen etunimi (jälkinimi). Ensimmäinen etunimi on virallisessa ni- miyhdistelmässä yleensä nimensä mukaisesti ensimmäisenä ja jälkimmäiset etunimet sen jälkeen.
(Kiviniemi ym. 1974: 14; Ainiala ym. 2008: 172; Saarelma-Paukkala 2017a: 38.)
Sukupuolineutraali nimi voi olla minkä tahansa sukupuolen edustajan nimi, eikä siitä voi päätellä nimenkantajan sukupuolta. Sukupuolisidonnainen nimi on sukupuolineutraalin nimen vastakohta, ja sillä tarkoitetaan selvästi miehen tai naisennimeä. Sukupuolisidonnaisen ja suku- puolineutraalin nimen välinen raja ei ole aina selvä, koska joitakin nimiä on annettu sekä tyttöjen nimiksi että poikien nimiksi, mutta nimeä on annettu selvästi enemmän toiselle ryhmälle. Tämän- kaltaisia nimiä ei voida kutsua sukupuolineutraaleiksi nimiksi. Henkilönnimiä tutkinut Antti Leino käytti omassa tutkimuksessaan 5 %:n rajaa: molemmissa sukupuolissa tulee olla vähintään 5 % kyseisen nimen kantajista. (Leino 2014: 806.)
14
Uusvanha nimi on uudelleen suosioon tullut vanha nimi. Yleensä uusvanha nimi on ollut suosiossa edellisen kerran noin sata vuotta sitten, ja sen suosio nousee uudelleen. Tässä tutkimuk- sessa osa tarkasteltavista uusista etunimistä on uusvanhoja nimiä: esimerkiksi Okko, Nanna ja Tii- tus ovat olleet käytössä jo 1900-luvun alkupuolella, ja nyt niiden suosio on taas nousemassa. (Ai- niala ym. 2008: 178; Saarelma-Paukkala 2017a: 77–78.)
Nimenkantaja tarkoittaa ”henkilöä tai paikkaa, jolla on nimi” (Kiviniemi ym. 1974: 31).
Tässä tutkimuksessa nimenkantajalla tarkoitetaan miellettä ihmisestä, jonka etunimenä on pu- heena oleva nimi. Nimenkantajalla tarkoitetaan myös nimen haltijaa.
Mielle eli mielikuva tarkoittaa muistinvaraista ja sisäistä kuvaa jostakin kohteesta, joka ei ole sillä hetkellä silmien edessä. Mielle palautetaan työmuistiin säilömuistissa olevien tietojen avulla. Aikaisemmat kokemuksemme ja saamamme ärsykkeet kohteesta ovat muokanneet mieli- kuvaamme kohteesta. Usein mielteet muodostuvat ja muokkautuvat jokaisen kohteeseen liittyvän ulkoisen ärsykkeen jälkeen eli mielteet päivittyvät. (KS s.v. mielle; Vuorinen & Tuunala 1999:
142.) Tässä tutkimuksessa vastaajat pohtivat omia mielteitään tutkittavista nimistä.
Mielikuvasta voidaan käyttää myös termiä sivumielle, jota varsinkin nimistöntutkija Eero Kiviniemi (1982: 13) käyttää. Hänen mukaansa sivumielteet voidaan jakaa kahteen ryhmään: kie- lensisäisiin ja kielenulkoisiin. Kielensisäisiä sivumielteitä ovat kieleen, esimerkiksi nimen raken- teeseen tai äänteisiin, perustuvat sivumielteet ja kielenulkoisia sivumielteitä puolestaan kielen ul- kopuolisiin asioihin, esimerkiksi vastaajan omiin kokemuksiin, perustuvat sivumielteet. Usein kie- lensisäiset ja kielenulkoiset sivumielteet kuitenkin sekoittuvat, eikä aina voida sanoa, kummasta mielikuva on alun perin lähtöisin. Esimerkiksi Lilja voi tuntua kauniilta sen äänteiden, merkityk- sen, senhetkisen suosion ja sosiaalisen hyväksynnän tai Lilja-nimisiin henkilöihin liitettävien mu- kavien kokemusten takia. (Pirkola 2012: 10–11.)
Mielleyhtymällä eli assosiaatiolla tarkoitetaan mielikuvien, tunteiden ja ajatusten toistu- vaa kytkeytymistä yhteen. Tämä kytkeytyminen voi johtua ärsykkeiden samankaltaisuudesta tai aiemmasta yhdessä esiintymisestä. Mielleyhtymä on siis erilaisten mielteiden yhdistymistä ja lin- kittymistä toisiinsa, joten yksi mielle liitetään heti toiseen mielteeseen. (KS s.v. mielleyhtymä;
Vuorinen & Tuunala 1995: 81.) Tässä tutkimuksessa tarkastelen sitä, mitä mielleyhtymiä kohde- ryhmälle herää uusista etunimistä. Näiden mielleyhtymien takana saattavat olla samanniminen tuttu henkilö, samankaltaisiin nimiin liitettävät mielteet sekä nimen herättämät mielleyhtymät mui- hin ärsykkeisiin.
15 3 ETUNIMET
3.1 Etunimen valinta
”Nimessä on taikaa”, kirjoitti eräs tämän tutkimuksen vastaaja (PK-IN24). Nimi on tärkeä osa identiteettiämme, ja siinä on uskottu, ja joissakin kulttuureissa uskotaan edelleen, olevan voimaa ja taikaa. Nimenvalinta onkin tärkeä päätös, ja eri kulttuureissa on erilaisia tapoja valita lapselle nimi. Intiassa nimi halutaan mielellään kytkeä lapsen syntymän ajankohtaan ja saada yhteensopi- vaksi lapsen tähtimerkin kanssa. Perinteiset afrikkalaiset nimet ovat sisältäneet monipuolisia sym- bolisia aiheita, jotka ilmaisevat vanhempien tunteita lastaan kohtaan tai liittyvät esimerkiksi lapsen syntymään aikaiseen tapahtumaan. Katolisissa ja ortodoksisissa maissa on haluttu antaa lapsille pyhimysten nimiä, jotta nimikkopyhimyksen rukoileminen auttaisi lasta elämässä. (Lempiäinen 1999: 26.)
Arabiankieliset etunimet voidaan puolestaan jakaa kolmeen ryhmään: vanhat profeettojen sekä islamilaisen historian suurmiesten nimet (esim. Muhammed, Ahmad, Hamid, Hasan, Ali, Hu- sain) sekä Koraanissa että Raamatussa olevien henkilöiden arabiankieliset nimet (esim. Ishaq, Mu- sam, Ibrahim, Maryam) ja kaksiosaiset etunimet, joiden ensimmäisenä osana on palvelijaa tarkoit- tavaa sana Abd (esim. Abdullah ’Jumalan palvelija’, Abdalaziz ’Mahtavan palvelija’, Abdalkarim
’Kunnioitetun palvelija’). Kiinassa tytöille annetaan yleensä romanttisia kauneutta ilmaisevia ni- miä ja pojille annetaan urheutta tai sotaisuutta ilmaisevia nimiä. (Mikkonen 2002: 16, 70.)
Ghanassa lapsille annetaan usein nimi heidän syntymäpäivänsä tai syntymäjärjestyksensä mukaan. Syntymäpäivän mukaan annettu nimi kuvaa sitä viikonpäivää, jona lapsi syntyi, ja syn- tymäjärjestyksen mukaan annettu nimi kuvaa lapsen asemaa sisarusjoukossa. Esimerkiksi maa- nantaina (’Dwoda ’) syntyneen lapsen nimi voi olla Adwowa tai Adjoa (tyttölapsi) ja Kwadwo tai Kojo (poikalapsi). Ensimmäisenä syntynyt lapsi voi saada nimekseen Baako ’Ensimmäinen’ ja toisena syntynyt Manu ’Toinen’. (Reisæter 2012: 226.)
Yhdysvaltalaisessa sosiologisessa tutkimuksessa on tutkittu erilaisten sosiaaliryhmien sekä taustamuuttujien (nimenantajan etninen tausta, yhteiskuntaluokka sekä sukupuoli) vaikutusta New Yorkissa vuosina 1973–1985 syntyneiden tyttöjen ja poikien etunimien valintaan. Tutkijat, Lie- berson ja Bell, huomasivat, että tyttöjen nimissä seurattiin enemmän ajankohtaista muotia sekä populaarikulttuurin vaikutteita ja että tyttöjen nimien suosion vaihtelu oli nopeampaa kuin poikien nimien. Tutkimuksessa saatiin myös selville, että äidin korkeakoulutausta vaikutti nimen valintaan niin, että korkeakoulutettujen äitien tyttäret saivat vähemmän perinteisiä etunimiä kuin pojat. (Lie- berson & Bell 1992.)
16
Miettiessään mahdollisia nimiä lapselleen vanhempien tulee ottaa huomioon useita näkö- kulmia. Yleensä vanhemmat pitävät tärkeinä nimen sisällön merkitystä, heidän elämänarvojensa heijastumista nimestä ja perheensä nimiperinteitä, nimen kansainvälisyyttä tai omakielisyyttä sekä nimen kauneutta. Näiden lisäksi vanhemmat pohtivat nimen kirjoitusasua, ääntämistä ja tavutta- mista sekä nimen sopimista perheen muiden lapsien nimiin. (Saarelma 2007: 11–13.)
Suvun nimien antaminen on vanha tapa, joka näkyi jo esikristillisellä ajalla, jolloin uskot- tiin, että etunimiin liittyy suojeleva haltijahenki ja lapsen kaima jatkaa elämäänsä uudessa lapsessa.
Tämän takana oli ikivanha sielunvaellususko. Lapsille annettiin suvunnimiä tietyssä järjestyk- sessä: ensin kaimansa saivat isovanhemmat, sitten tädit, enot, sedät ja kummit. Aluksi lapsille an- nettiin vain sellaisten suvun jäsenten nimiä, joiden kantaja oli jo kuollut, jotta elossa olevalta su- kulaiselta ei riistettäisi haltijahenkeä, mutta myöhemmin annettiin myös elossa olevien sukulaisten etunimiä. (Vilkuna 2005: 17; Kiviniemi 2006b: 128–129.)
Sielunvaellususko ja haltijahenkiuskomus ovat hävinneet, mutta suvun nimien antamisen perinne on jäänyt voimaan. Tämä perinne on tosin väistymässä. Aiemmin lapselle haluttiin antaa nimi, joka yhdistää hänet yhteisöön, mutta nykyisin nimellä pyritään ennemminkin erottamaan lapsi muista ja korostamaan hänen yksilöllisyyttään. Tämän takana uskotaan olevan kansainvälis- tyminen sekä tiedonkulun nopeutuminen, koska nykyisin tieto suosituista nimistä on vanhempien helposti saatavilla, ja he voivat näin pyrkiä välttelemään suosittuja nimiä. (Kiviniemi 2006b: 443;
Huschka & Wagner 2010: 32.)
Kaikesta huolimatta nimimuoti ohjaa vanhempien nimenvalintaa ja lapsen nimenantoa, minkä seurauksena vanhemmat antavat lapsilleen samankaltaisia nimiä. Vanhemmat saattavat olla nimeä valitessaan tietoisia ajankohtaisesta nimimuodista, mutta samantyyppisiin nimiin päädytään myös tiedostamatta nimimuotia. Voikin käydä niin, että vanhemmat haluaisivat antaa lapselleen trendikkään ja harvinaisen nimen, mutta nimen suosio saattaa olla nimenantohetkellä kasvamassa, ja samannimisiä lapsia voi päätyä useita jopa samalle koululuokalle. (Saarelma 2007: 12.)
Eero Kiviniemi on listannut suomalaisten nimenantoperusteiksi seuraavat:
– Nimi suvusta
– Muulla tavoin ilmaistu suku- tai perheyhteys – Muut henkilöesikuvat
– Nimen kauneus tai mieltymys nimeen
– Nimen käyttöön liittyvät näkökohdat (ongelmattomuus eri kannoilta) – Nimeen sisältyvän ilmauksen merkitys
– Syntymä- tai kastepäivä
– Muut valintaperusteet (Kiviniemi 2006b: 131)
17
Yleisimmät valintaperusteet ovat nimen valitseminen suvusta tai muiden henkilöesikuvien mukaan sekä mieltymys nimeen (Kiviniemi 2006b: 131). Nimenvalinnassa otetaan yleensä huo- mioon myös mahdollisten lempi-, hellittely- ja pilkkanimien muodostaminen. Vanhemmat halua- vat antaa lapselleen kauniin ja käyttökelpoisen nimen, mutta varsinkin pitkistä etunimistä lyhen- netään usein lyhyitä lempi- ja kutsumanimiä. Lapsen nimeä valittaessa pohditaankin yleensä myös näiden lempinimien, lyhentymien ja muodostusten mahdollisuutta. Vanhemmat antavat lapsensa nimet hyvässä tarkoituksessa, mutta nimistä myöhemmin muodostuvat lempinimet saattavat saada halventavankin merkityksen. (Lampinen 2001: 4.)
Nimiä valittaessa vanhemmat miettivät myös nimen taivuttamista. Kuten Kiviniemi (2006b: 131) mainitsee, nimen käyttämiseen liittyvät näkökohdat ovat nimenvalinnassa tärkeitä, sillä nimen halutaan olevan ongelmaton ja sen käyttämisen luontevaa.
Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla oli vuoden 2012 lopussa ja vuoden 2013 alussa kysely, jossa vastaajat pohtivat nimien Aarre, Aleksis, Anette, Dennis, Klaus, Pilvi, Rae, Sade, Tuike ja Veli taivuttamista. Näitä nimiä voidaan taivuttaa kahdella eri tavalla (Anette : Anet- ten, Aneten, Klaus : Klaun, Klauksen, Rae : Rakeen, Raen). Kyselyssä huomattiin, että vastaajista suurin osa haluaa säilyttää yleissanan sisältävät sanat mahdollisimman muuttumattomina ja tehdä näin eron appellatiivin sekä proprin välille. Tämän takia vastaajat suosivat Pilviä Pilven sijaan ja Veliä Veljen sijaan. Samoin nimissä Rae ja Tuike useimmat vastaajat suosivat yleissanasta erottu- vaa taivuttamista (Raen ja Tuiken). Myös d-äänteen sisältävä Saden kohdalla kaksi kolmesta vas- taajasta piti Saden-muotoa parempana kuin Sateen. (Uusitalo 2013: 14-16.) Myös Lampinen (2001) toteaa, että monet etunimet, jotka ovat appellatiivin kanssa homonyymisiä, taivutetaan ap- pellatiiveistaan eroavalla tavalla.
Dennisin kohdalla osa vastaajista uskoi nimenkantajan kansallisuuden vaikuttavan: jos Dennis olisi vierasmaalainen, he taivuttaisivat sen Dennisin, mutta suomalaisen nimenkantajan nimenä Denniksen. (Uusitalo 2013: 14–16.) Eroa on myös vanhojen suomenkielisten etunimien, kuten Armas ja Tuomas, taivuttamisessa. Lampinen (2001) toteaa, että näissä kahdessa nimessä genetiivimuotona voi käyttää vanhempaa Armaan ja Tuomaan tai ks-muotoista Armaksen ja Tuo- maksen, mutta i-sidevokaalista Armasin tai Tuomasin ei käytetä.
Myös omassa aineistossani osa vastaajista nosti esille nimien käyttämiseen ja taivuttami- seen liittyvät näkökohdat. Tarkasteltavista nimistä eritoten Taika, Paulus ja Tiitus ovat Kotimais- ten kielten keskuksen kyselyssä olleiden nimien mukaisia. Tämän kyselyn tulosten mukaan Taika taivutettaisiin muodoissa Taikan ja Taikaa, joten sen ja appellatiivin taikan välille tehtäisiin ero.
Tiitus ja Paulus ovat hieman hankalampia taivuttaa yksimielisesti, sillä edellä mainitussa kyselyssä vastaajat taivuttavat s-loppuisia etunimiä sekä ks-muodossa että i-sidevokaalin kanssa. Uusitalon
18
(2013: 14–15) mukaan ero tehdään Dennisin tavoin kansallisuuden mukaan: suomalaiset etunimet taivutetaan ks-muodossa (Iiris: Iiriksen) ja vierasperäiset nimet sidevokaalin avulla (Charles:
Charlesin). Tiitus on suomalainen nimi, joten sillä perusteella sen voisi taivuttaa Tiitus : Tiituksen.
Samoin voisi ajatella Pauluksesta, joka on myös suomalainen etunimi. Tämän mukaan myös Pau- lus taipuisi Paulus : Pauluksen. Toisaalta sekä Paulus että Tiitus miellettiin tutkimuksessani hie- man vierasperäiseksi nimeksi (ks. luku 4.4), joten sen mukaisesti taivutus voisi olla myös Tiitus : Tiitusin ja Paulus : Paulusin. Kielitoimiston nimiopas (2008: 59–60, 67, 71) suosittelee käyttä- mään Tiituksesta ja Pauluksesta ks-muotoista taivutusta ja Taikasta appellatiivista eroavaa taivu- tusta.
Sukupuolineutraalit nimet ovat lisääntyneet vuosien aikana, vaikka perinteisiin henkilön- nimijärjestelmiin on kuulunut yleensä miesten ja naisten pitäminen erillään. Vuoden 1946 nimila- kiin on kirjattu säädös, että pojalle ei saa antaa naisennimeä eikä tytölle miehennimeä. Tämä sama määräys löytyy myös nimilaista 32 b § (8.2.1991/253) sekä muualtakin Euroopasta etunimiä kä- sittelevistä laeista. (Kiviniemi 1993: 31.) Nimilain mukaan etunimeksi ei saa antaa
1) nimeä, joka muodoltaan tai kirjoitustavaltaan on kotimaisen nimikäytännön vastai- nen;
2) pojalle naisennimeä eikä tytölle miehennimeä;
3) sukunimeä, ellei kysymyksessä ole isän tai äidin etunimestä muodostettu poika- tai tytärloppuinen nimi, jota käytetään muun etunimen jäljessä; eikä
4) nimeä, joka ennestään on sisaruksella tai puolisisaruksella, muutoin kuin toisen etunimen ohella
(Nimilaki: Etunimen hyväksymisen yleiset esteet 32 b § [8.2.1991/253]).
Nimilaista voidaan tehdä poikkeuksia muutamissa tapauksissa. Jos henkilön uskonnollinen näkemys tai jokin toinen tärkeä syy on ehdotetun etunimen perusteena, voidaan sallia etunimilain vastaisen etunimen antaminen. Tämänkaltaiset tapaukset käsitellään aina yksilöllisesti nimilauta- kunnassa, ja jokaisesta tapauksesta tehdään erillinen päätös. Suositeltavaa on kuitenkin pitäytyä nimilaissa mainituissa rajoissa. Uusien nimien kohdalla nimien sukupuoli ei ole vielä vakiintunut, eivätkä nämä nimet sisällä sukupuolta ilmaisevia johtimia tai sukupuolistereotypioihin viittaavia merkityksiä (Perttula 2013: 11,13). Tästä johtuen joitakin uusia etunimiä voidaan antaa sekä ty- töille että pojille ja ne voidaan mieltää sukupuolineutraaleiksi. Usein nämä nimet kuitenkin va- kiintuvat joko tytönnimiksi tai pojannimiksi ajan myötä.
Marraskuussa 2017 eduskunta hyväksyi etu- ja sukunimilain (946/2017), joka kumoaa ni- milain (694/1985). Tämä uusi laki tulee voimaan 1.1.2019. (Eduskunnan sivut.) Tämän lain mu- kaan etunimien ehdottomia edellytyksiä ovat seuraavat:
– Jokaisella tulee olla etunimi.
– Etunimiä saa olla enintään neljä.
19
– Etunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi tai etunimistä muodostettu koko- naisuus, joka ei ole:
1) omiaan aiheuttamaan pahennusta;
2) omiaan aiheuttamaan haittaa;
3) etunimeksi ilmeisen soveltumaton.
(Etu- ja sukunimilaki, etunimivelvoite ja etunimen ehdottomat edellytykset 1 § [946/2017])
Etu- ja sukunimilaissa mainitaan ehdottomien edellytysten lisäksi harkinnanvaraisia edel- lytyksiä. Näiden harkinnanvaraisten edellytysten mukaan etunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi, joka täyttää seuraavat edellytykset:
1) muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitusasultaan vastaa vakiintunutta etunimikäytän- töä;
2) on vakiintunut samalle sukupuolelle;
3) ei ole ilmeisen sukunimityyppinen.
Alaikäisen lapsen ensimmäiseksi etunimeksi ei voida kuin erityisestä syystä hyväk- syä nimeä, joka on nimensaajan elossa olevalla sisaruksella tai puolisisaruksella en- simmäisenä nimenä, eikä poika- tai tytär-loppuista tai vastaavalla tavalla muodostet- tua nimeä.
(Etu- ja sukunimilaki, etunimen harkinnanvaraiset edellytykset 2 § [946/2017]) Etunimilain 2 §:n 1 momentin edellytyksiä rikkova nimi voidaan hyväksyä poikkeustapauksissa:
nimi on viidellä elossa olevalla ja samaa sukupuolta olevalla henkilöllä, henkilön perhetausta tai muu seikka luo yhteyden vieraaseen valtioon ja haettu nimi on kyseisen valtion etunimisäädännön mukainen, uskonnollinen syy tai jokin muu erityinen syy (Etu- ja sukunimilaki, poikkeusperusteet 3 § [946/2017]).
Yksi näkyvimmistä muutoksista on useamman etunimen hyväksyminen. Vielä nyt ennen uuden lain voimaantuloa henkilöillä saa olla korkeintaan kolme etunimeä, mutta uuden lain myötä sallittujen etunimien määrä nousee neljään. Nimilainsäädännön uudistamisen yhteydessä pohdit- tiin myös nimien sukupuolisidonnaisuuden poistamista, mutta sukupuolijaottelun katsottiin olevan edelleen olennainen osa henkilön tunnistamista. Nimien sukupuolisidonnaisuus päätettiin siis pi- tää, mutta uudistuksen esittelyssä mainittiin sukupuolineutraalien nimien kasvava joukko, joka on molempien sukupuolten käytettävissä. (Nimilainsäädännön uudistaminen 2017: 33–34.)
3.2 Suomalainen etunimistö
Muinaissuomalaisesta nimijärjestelmästä ei tiedetä kovin paljoa. On kuitenkin saatu selville, että tuolloin etunimiksi annettiin abstrakteja ja positiivisia mielikuvia sisältäviä nimiä, koska lapselle haluttiin toivoa kaikkea hyvää elämään ja lapsen toivottiin kasvavan nimensä kaltaiseksi. Tällaisia
20
nimiä olivat esimerkiksi Hyvä, Iha, Lempi ja Mieli, joista voitiin germaaniseen tapaan johtaa kak- siosaisia nimiä Ihalempi ja Hyvämieli sekä lisätä niihin suffikseja, jolloin syntyivät esimerkiksi Mielikkä ja Hyväri. On löydetty todisteita siitä, että muinaissuomen aikaan olisi käytetty myös mytologisia nimiä sekä luontoaiheisia nimiä, kuten Kaleva, Ahti, Tapio, Honka, Myrsky ja Susi.
Lisäksi on mahdollista, että muinaissuomalaisessa nimijärjestelmässä ei ole eroteltu miesten ja naisten nimiä toisistaan. (Patjas & Kortesuo 2015: 13; Ainiala ym. 2008: 206–208.)
Oletettavasti keskiajalla nimiä annettiin pikemminkin elävien esikuvien kuin pyhimysluet- telon nimien mukaan. Nimiä olikin käytössä huomattavasti vähemmän kuin niitä oli kalenterissa.
(Saarelma-Paukkala 2017b: 9.) Kristinuskon tultua Suomeen alkoivat yleistyä myös kristilliset ni- met. Tämän myötä etunimiä alettiin kirjata kirkonkirjoihin, joten kirjallisia todisteita suomalai- sesta etunimijärjestelmästä alkaa löytyä 1300-luvulta alkaen. Varhaisia kristillisiä etunimiä ovat esimerkiksi Henric, Nykki ja Olli. (Ainiala ym. 2008: 209–211; Kiviniemi 2006b: 234–236.) Yleensä kristillistä alkuperää olevat etunimet ovat selvästi sukupuolisidonnaisia, mikä johtuu kris- tillisten nimien esikuvista, jotka ovat yleensä pyhimyksiä tai Raamatun henkilöitä. Esikuvien li- säksi myös perintönimet selittävät nimien sukupuolisidonnaisuutta, koska isän nimen on voinut saada vain poika. (Ainiala ym. 2008: 211–212; Kotilainen 2012: 121–122; Saarelma-Paukkala 2017a: 98.) Nimipäiväkalenterissa olevista etunimistä suurin osa on raamatullisia etunimiä tai raa- matullisten nimien suomen kieleen mukautuneita asuja (Marja, Mari, Maija, Juuso, Jooseppi).
Nykyisinkin noin kahdella kolmesta suomalaisesta on alkuperältään Raamatun henkilön tai kir- kollisen pyhimyksen nimi (Paikkala 2012: 15; Saarelma-Paukkala 2017b: 9.)
1800-luvulla suomalaisessa etunimistössä tapahtui murros. Tämä murros johtui kansalli- sesta heräämisestä, johon liittyy myös luterilainen pohja, sillä äidinkielen merkitys on ollut tärkeä protestanttisuudessa. Suomalaisuusaatteen mukaisesti ajateltiin, että kaikilla suomalaisilla tulee olla suomalainen etunimi. (Saarelma-Paukkala 2017b: 11.) Tämän kansallisen heräämisen myötä suomalaiseen etunimistöön tuli runsaasti omakielisiä nimiä (Ilmari, Aino, Impi, Sulo, Inari, Onni, Lahja). Nimiä tuli myös kansanrunoudesta sekä ulkomaisten nimien kääntämisen kautta. (Ainiala ym. 2008: 216.) Nimien sukupuolisidonnaisuus horjui, koska uusilla nimillä meni aikaa vakiintua joko naisten tai miesten nimiksi. Esimerkiksi Lahja määriteltiin miehennimeksi ja Sulo naisen- nimeksi, vaikka nykyisin nimet tunnetaan juuri vastakkaisen sukupuolen niminä. (Kiviniemi 2006b: 113.) 1900-luvun alkupuolella, 1910–1940-luvuilla, noin joka kolmas lapsi sai omakielisen nimen. Omakielisten nimien määrä laski toisen maailmansodan jälkeen alle 10 %:n tasolle. Nyt omakielisten nimien määrissä näkyy jälleen uutta nousua. (Kiviniemi 2006a: 67.)
Omakieliset nimet voidaan Kiviniemen (2006b: 272) mukaan jakaa viiteen ryhmään seu- raavasti:
21 – käännökset (Onni, Orvokki, Voitto)
– suomalaisesta mytologiasta ja kansanrunoudesta otetut nimet (Aino, Sampo, Tapio)
– uudismuodosteet (Vuokko, Veli, Urho, Impi)
– tapaukset, jolloin jokin vieras nimi tai sen kansanomainen muoto on osunut tai osutettu yksiin jonkin omakielisen ilmauksen kanssa (Ilta, Minttu, Sara)
– historiallisten tai kirjallisten esikuvien ja paikannimien mukaan muodostetut nimet (Saima, Ilkka, Inari)
Vielä 1800-luvulla uudet etunimet tulivat ensin korkeampien säätyjen käyttöön ja levisivät vasta sen jälkeen alemmille luokille. Almanakalla on ollut suuri merkitys nimeämisessä. Pyhimys- kalentereissa on ollut vain muutamia nimiä, joista lasten nimet on valittu, mutta jo ensimmäisissä suomenkielisissä almanakoissa oli nimiä lähes jokaiselle vuoden päivälle. Tosin alkuperäiskielel- tään suomalaiset tai suomen kieleen sopivat nimet tulivat vasta vuonna 1908 viralliseen almanak- kaan. Tätä ennen suurin osa almanakan nimistä oli vierasperäisiä. (Kiviniemi 1982: 114.)
Nykyisin suomalaisen etunimijärjestelmän nimet noudattavat noin sadan vuoden suosion- vaihtelusykliä, joten lapsille annetaan heidän isoisovanhempiensa aikakauden nimiä. Vanhemmat mieltävät ilmeisesti oman ikäluokkansa nimet sekä omien vanhempiensa ikäluokan nimet liian yleisiksi ja kuluneiksi, joten sopivat nimet löytyvät noin kolmen tai neljän sukupolven takaa. Täl- löin nimien suosioiden huippukohtien välillä on yleensä noin sata vuotta, mutta nimien suosion- huippujen aikaväli vaihtelee 50:n ja 120:n vuoden välillä. Esimerkiksi Maijan suosionhuiput olivat 1930-luvulla sekä 1980-luvulla, ja nimen sykli oli noin 50 vuotta, kun taas Hildan edellinen suo- sionhuippu on jo yli 120 vuoden takaa. (Saarelma-Paukkala 2017a: 43; Kiviniemi 2006b: 179;
Vilkuna 2005: 21.)
Kustaa Vilkunan (2005: 21) mukaan 1900-luvun ja 2000-luvun vaihteessa suomalaista etu- nimistöä leimaavia nimenvalinnan piirteitä olivat seuraavat: kansainvälisyyden, suomalaisuuden, yksilöllisyyden tai tavallisuuden tavoitteleminen, kansanomaisten puhuttelunimien siirtyminen vi- ralliseen käyttöön sekä arkisuuden käsitteen muuttuminen.
Vuonna 2014 suosituimmat lapsille annetut suomalaiset ensimmäiset etunimet olivat Sofia ja Elias. Myös Aino, Aada, Ella, Emma olivat kymmenen suosituimman tyttöjen ensinimen jou- kossa. Poikien suosituimpien nimien joukossa olivat Eliaksen lisäksi Leo, Onni, Eino ja Oliver.
Kaikki edellä mainitut etunimet olivat myös vuonna 2013 suosituimpien nimien joukossa. Yllä mainittuja nimiä yhdistää se, että ne kaikki ovat uusvanhoja nimiä, jotka olivat muodissa noin 100 vuotta sitten. (Saarelma-Paukkala & Hämäläinen 2016: 50–51.)
Vuonna 2016 Sofia oli edelleen yleisin ensinimi suomenkielisillä tytöillä. Maria oli puo- lestaan yleisin jälkinimi tytöillä. Poikien ensinimistä yleisin oli Onni ja jälkinimistä Juhani. Kaikki vuoden 2014 yleisimmät ensinimet (niin tyttöjen kuin poikien) olivat vuonna 2016 kymmenen
22
yleisimmän ensinimen joukossa. Itse asiassa Sofia, Aino, Aada, Ella ja Emma ovat olleet ajanjak- solla 2000–2016 kymmenen suosituimman tyttöjen ensinimen joukossa, joten tyttöjen yleisim- missä ensinimissä ei ole tapahtunut 16 vuodessa kovin suurta muutosta. Poikien yleisimmissä en- sinimissä on tapahtunut hieman enemmän muutosta, sillä ajanjakson 2000–2016 listasta kymme- nen yleisimmän nimen joukosta löytyvät vain Elias ja Onni. Leo, Eino ja Oliver ovat kuitenkin ajanjakson 2000–2016 listassa 40 yleisimmän poikien ensinimen joukossa. Vuodesta 2000 lähtien suosituimmat ja yleisimmät ensinimet ovat painottuneet uusvanhojen nimien puoleen, eikä tässä muodissa näytä vielä olevan hiipumisen merkkejä. (Saarelma-Paukkala & Hämäläinen 2016: 50–
51; Saarelma-Paukkala 2017a: 64–67.)
Suomalaisessa nimijärjestelmässä toimii niin sanottu viskurilaki, joka tarkoittaa kevyem- män kielenaineksen sijoittamista nimiyhdistelmän alkuun ja raskaamman kielenaineksen sijoitta- mista nimiyhdistelmän loppuun. Yleensä etunimet ovat kaksitavuisia ja vokaaliloppuisia, ja jälki- nimet ovat kolmi- tai nelitavuisia nimiä. Jälkinimet voivat myös loppua konsonanttiin, mutta näitä nimiä ei suomen kielessä ole paljoa. Yleisin viskurilain mukainen nimiyhdistelmä on tavuina 2+3 (Aino Katriina, Eino Johannes), mutta myös tavurakenne 2+2 voi noudattaa viskurilakia, jos jäl- kimmäisen nimen viimeinen tavu on selvästi raskaampi (Niko Markus, Elsa Riikka). Nimiyhdis- telmien ei tarvitse noudattaa viskurilakia, vaan se on suomalaisessa nimijärjestelmässä vakiintunut käytäntö. (Kiviniemi 2006b: 108–110.) Pentti Leino, suomen kielen emeritusprofessori, on huo- mannut, ettei viskurilain vaikutus ole enää yhtä suuri kuin aikaisemmin (Leino 1972: 98).
Suomalaiseen nimijärjestelmään kuuluvat myös yhdistenimet, joissa kaksi nimeä on yh- distetty yhdysmerkillä tai ilman yhdysmerkkiä (Juha-Pekka, Annamari). Nykyisen nimilain mu- kaan henkilöllä saa olla enintään kolme etunimeä, joista yksi saa olla yhdistenimi. Oikeinkirjoi- tuksen mukaan eri nimet kirjoitetaan yleensä erilleen tai yhteen yhdysmerkin kanssa, mutta jois- sakin vakiintuneissa yhdistelmissä nimien yhteen kirjoittaminen ilman yhdysmerkkiä näyttää luontevalta: Annastiina, Merikukka. Kotimaisen kirjoitustavan mukaista ei kuitenkaan ole kirjoit- taa yhteen ilman yhdysmerkkiä kahta nimeä, joista ensimmäinen loppuu samaan vokaaliin, jolla jälkimmäinen alkaa. Esimerkiksi Hannaarja ja Maijaanna ovat tämän kirjoitustavan vastaisia.
(Paikkala 2012: 17.)
Varsinkin vierasasuisten etunimien lausuminen aiheuttaa pohdintaa. Suomessa etunimien lausuminen selittyy kielenmukaisuudella, jonka mukaan ”suomenkielisessä ympäristössä nimet lausutaan niin kuin ne kirjoitetaan”. Tästä johtuen Rose lausutaan [rose] ja Jane [jane]. Jos haluaa lapsensa nimen lausuttavan muodossa [jasmin], nimen kirjoitusasuksi voi valita Yasminin sijaan Jasmin. (Paikkala 2012: 16.) Tässä tutkimuksessa mukana olleen Isla-nimen lausumistapa sai vas- taajissa aikaan pohdintaa. Kielenmukaisuuden perusteella myös Isla lausutaan kirjoitustapansa
23
mukaisesti [isla]. Englantilainen lausumistapa, [aila], on edellä esitetyn periaatteen vastainen ja sekoittuu helposti toiseen suomalaiseen naisennimeen, Ailaan.
Suomen nimijärjestelmästä löytyy myös sukupuolineutraaleita etunimiä, jotka eivät ole uusi ilmiö. 1900-luvun alussa Kainoja ja Vienoja tuli vastaan kummassakin sukupuolessa, 1920- luvulla Armi ja Outi miellettiin kummankin sukupuolen nimiksi ja 1960-luvulla sekä tytöille että pojille annettiin nimiksi Mirka ja Jani (Leino 2014: 807). Nykyisin muun muassa Rae, Kuu, Routa, Havu ja Oma mielletään kummankin sukupuolen nimiksi. Tässä tutkimuksessa vastaajat pääsivät pohtimaan jokaisen tarkasteltavan nimen kohdalla, onko nimi tytönnimi, pojannimi vai sukupuo- lineutraali nimi. Kyselylomakkeen lopussa pyysin vastaajilta vielä mielipidettä sukupuolineutraa- leista nimistä ja perustelemaan oman kantansa.
Richard D. Alford on tutkinut useita kulttuureita ja huomannut, että noin 75 %:lla kulttuu- reista etunimillä on lähes aina sukupuoli. Sukupuoli voidaan hänen mukaansa ilmaista kolmella eri tavalla: nimi sisältää viittauksen sukupuolistereotypioihin ja -rooleihin (Taisto, Ukko, Kielo, Sisko), nimessä on johdin tai etuliite, joka osoittaa sukupuolen (Suometar) tai nimen sukupuoli on vakiintunut perinne tai käytäntö (Juhani, Maria). Suomalaisessa etunimistössä ei erotella miesten ja naisten nimiä johtimien tai etuliitteiden avulla eikä nimen sukupuolta voi aina päätellä nimen merkityksestä, joten suomalaisten etunimien sukupuoli perustuu yleensä vakiintuneeseen käytän- töön sekä perinteisiin. Sukupuolineutraaleiksi nimiksi mielletyt uudet etunimet ovat usein luonto- aiheisia nimiä (Pyry, Käpy, Tuisku, Viima), joista ei voida sukupuolta päätellä. Nämä nimet ovat uusia, joten niistä ei ole vakiintunutta käytäntöä, joka määräisi nimien sukupuolen. (Alford 1987:
66; Perttula 2013: 13.) Suomen kielessä sanoilla ei ole erillisiä sukuja, mikä myös selittää samojen luontoaiheisten nimien antamista sekä tytöille että pojille. On kuitenkin tullut tavaksi, että tytöille annetaan marjojen, maustekasvien sekä kukkien nimiä ja pojille voimakkaiden luonnonilmiöiden sekä puiden nimiä. Kaikkien puiden nimiä ei kuitenkaan voida antaa etunimiksi, sillä Suomen nimijärjestelmässä on paljon puuaiheisia sukunimiä. Yleensä nimilaki kieltää antamasta etuni- meksi sukunimeä. (Nimilaki 6 a; Kiviniemi 2006b: 122–123; Paikkala 2012: 15.)
3.3 Uudet etunimet
Sekä sata vuotta sitten ollut muutos etunimistössämme että tämänhetkinen tilanne liittyvät identi- teetin, yksilöllisyyden ja kulttuuriperimän vaalimiseen ja kehitykseen, jolloin omakieliset ja suo- malaisuuteen liitetyt nimet ovat suuressa suosiossa. Nykyisin nimeämiseen suuntautuu paineita
