68 uNÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN u AIKUISKASVATUSu1/2007
Ammatillisuus on vaikea käsi- te. Sellaisena sitä ei löydy ny- kysuomen sanakirjasta. Jo am- matti on suhdekäsite, toimijan kombinoitumista työhön ja tuo- tannon järjestelmään. Ammatil- lisuus nousee symbolisen tason kategoriaksi, jolloin päästään tavoittelemaan yleistä näke- mystä. Onnismaan kirjoittamas- sa johdannossa ammatillisuus käsitetään laajasti sosiaalis-kie- lellisesti ja historiallisesti raken- tuvaksi identiteetiksi. Ammatil- lisuuden, ammatillisen kasvun ja asiantuntijuuden tunnistami- nen on koko kirjan teema; suu- rin osa 14 kirjoittajasta ilmoit- taa tutkimuskohteekseen jolla- kin tavalla identiteetin. Kirja jakautuu kolmeen osaan: 1.
Ammatillinen identiteetti ja elä- mäkerta, 2. Autonomia koulu- tusorganisaatioissa ja 3. Amma- tillisen kasvun tukeminen.
Ensimmäisessä osassa Anne- li Eteläpelto ja Katja Vähäsan- tanen pohjaavat käsityksensä jälkimodernin muutoksiin, jot- ka johtavat persoonallisen yhä tiiviimpään kytkeytymiseen muutoin sosiaalisesta rakentu- vaan identiteettiin. Ammatilli- sen identiteetin rakentumista tulisikin tarkastella sosiaalisen ja persoonallisen vuoropuhelu- na. Artikkelissa kuvataan lyhy- esti työn historiallista muutos- ta ja käsitetään tuotantotapojen muodostavan perustan identi- teetin rakentumiselle, oppimi- selle. Sosiaalisen ja persoonal-
Eteläpelto Anneli & Onnismaa Jussi (toim. 2006) . Ammatillisuus ja ammatillinen kasvu. Aikuiskasvatuksen 46. vuosikirja. Jul- kaisijat: Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura ja Kansanvalistusseu- ra. Kustajataja: Kansanvalistusseura, 277 sivua.
lisen välittyneisyyden tarkaste- lun kautta edetään oppimisnä- kemykseen, jossa käytäntöyh- teisöjen nähdään muodostavan näitä edellisiä integroivan kon- tekstin. Puhtaasti sosiokulttuu- rista ja situationaalista näke- mystä kritisoiden pyritään ha- kemaan vastausta narratiivises- ta otteesta, josta avautuu näkö- kulma tarkastella identiteettejä ilman, että yksilöllisyys mene- tetään.
Eero Ropo ja Anna-Maija Gustafsson tarkastelevat iden- titeettejä elämäkerrallisesta nä- kökulmasta. Elämäkertatutki- muksessa ihmiset asettuvat po- sitioimaan ja näin identifioi- maan itseään kertomisen kautta puheessa, jossa identiteetti ra- kentuu ja välittyy tarinana. Am- matillinen identiteetti ei muo- dostu yhtenäiseksi kokonaisuu- deksi, vaan se on monikasvoi- nen. Tähän juuri tarinat ja ker- tominen antavat hyvän mahdol- lisuuden. Identiteettipositioin- teja on artikkelissa kuvattu em- piirisen materiaalin avulla, jot- ka tukevat myös oppimisen mo- nikasvoista esille tulemista uu- sien (konkreettisten) positioi- den ottamisen kautta. Sekä uu- det ammatilliset positiot että kerronnassa otetut positiot aut- tavat näkemään itseä uusista nä- kökulmista ja näin myös oppi- maan. Ammatillisuuden reflek- tointi on aika ajoin tarpeen, jot- ta elämäkerta jäsentyy myös si- säiseksi identifikaatioksi.
Pentti Hakkarainen ja Paul Jääskeläinen kokoavat tiiviis- sä tulkinnassaan perusteita sen erottamiseksi, että osaaminen on yksilön taitoa, mutta amma- tinhallinta usean toimijan yh- teisvaikutusta. Asiaa lähesty- tään mielekkyyden käsitteen kautta, joka on sekä klassisessa pragmatismissa että kirjoittaji- en vahvasti artikkelissaan esiin nostaman Vygotskin teorioissa olennainen sosiaalisen ja psyyk- kisen välityskategoria. Mielen- kiintoisella tavalla artikkeli nostaa – muutoin kehittävän työntutkimuksen perinteessä vähälle jääneen – subjektin ja toimijan sekä yhteisön taval- laan toiminnan kohteiden kehit- tämisen ensimmäiseksi koh- teeksi. Empiirisessä materiaalis- sa asia tulee esille kuvauksina, joissa työntekijät konkreettis- ten peilausten (videoidut työti- lanteet) alkavat hahmottaa toi- mintansa todellisuutta vakiin- tuneista käsityksistään poik- keavasti. Oman arkitoiminnan ja -puheen sekä käsitysten risti- riitaisuuksien näkeminen johtaa sekä toiminnan muutosten aloit- teen ottamiseen omiin käsiin ja vuorovaikutuksen muutoksen tekemiseen itse työssä. Päätel- minä kirjoittajat otaksuvat, että persoonallisuuden muutos on ammatillisen kehityksen edel- lytys ja ammatinhallinnan ke- hitys edellyttää työntekijöiden omaa kehitystä. Tämä on myös mielekkyyden semioottinen perusta, josta työn ”objektiivi- set” kohteet nousevat uudella tavalla koko työyhteisön hallin- taan. Dialogisia työpajoja ehdo- tetaan seuraavaksi ekspansiok-
Ammatillinen kasvu työelämän arjessa
69
1/2007 u AIKUISKASVATUS u NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN u
si ammatinhallinnan muutos- pyrkimyksiin.
Pekka Ruohotien näkemys avautuu yksilön sisälle, tietoon, tietorakenteiden kognitiiviseen käsittelyyn, hallintaan ja ym- märrykseen. Asiantuntijuudessa olennaista on liikkuminen kog- nitiivisten ja metakognitiivis- ten prosessien tasoilla. Muutok- set näiden suhteissa ilmentävät oppimista. Myös emootioiden osalta asiantuntijuuteen kuuluu kyvykkyys liikkua metatasolla.
Näitä vaatimuksia yksilöt koh- taavat työssään ja voivat sisäi- sen prosessoinnin avulla niitä myös itsesäädellä.
Autonomia ja valta Toisessa osassa käsitellään au- tonomiaa ja sen kautta valtaa.
Marjatta Vanhalakka-Ruohon mukaan koulutusorganisaatiot ovat mahdollistaneet opetus- professioiden väljäkytkentäisen kiinnittymisen, mikä on sallinut professioihin kuuluvan vapau- den. Muutos on tapahtunut koh- ti tiukkakytkentäisempää orga- nisoitumista, jossa perinteisen profession alueeseen kohdistuu paineita organisaatio-osaami- sen suuntaan. Mahdollisuutena tässä muutostilanteessa on näh- tävä opettajien professionaali- sen positiivisen vapauden ke- hittäminen kohti monikytken- täisyyttä. Tämä merkitsee opet- tajien ja tutkijoiden työkuvan kehittämistä ja hybridistä kyt- keytymistä verkostoihin.
Kari-Pekka Lapinoja ja Hannu L.T. Heikkinen näkevät ääri-individualistisen vapaus- käsityksen olevan negatiivista
”vapautta jostakin” eikä posi- tiivista ”vapautta johonkin”.
Opettajan ammatillisen autono- mian tae on kommunikaatiosta ja julkisuudesta kiinni pitävä si-
vistyksellinen aspekti, mikä to- teuttaa vapautta ”vierasmääräy- tyvyydestä” ja ihmisyyttä edis- tävien arvojen mukaisen ”ala- ikäisyydestä” vapauttavan jär- jen käytön.
Miten tukea ammatillis- ta kasvua
Kolmannessa osassa käsitellään ammatillisen kasvun tukemista.
Jori Leskelän artikkeli käsitte- lee mentorointia. Mentoroinnin käsite saa hyvän tulkinnan pe- riaatteiden kuvauksena ja rajo- jen määrittämisenä muuhun oh- jaukseen. Mentorointi on hyvin persoonallinen suhde lähinnä kahden saman alan ammattilai- sen välillä. Ammatillista kasvua tukeva suhde muodostuu siitä, että mentoroitava hyväksyy (yleensä kokemukseltaan) van- hemman henkilön auktoritee- tikseen ammatillisissa asioissa.
Kun useat ohjauksen muodot kiinnittyvät institutionalisoitu- neisiin rooleihin, mentorointi on pitkäaikainen persoonalli- nen suhde. Artikkelissa kuva- taan seikkaperäisesti erään men- torointiprojektin toteuttamista, jossa on runsaasti elementtejä myös varsinaisesta uraohjauk- sesta.
Voimaantumisen käsite on astunut kirjaan kahden artikke- lin voimalla. Salme Hänninen esittelee lähinnä morenolaisen draaman ja pienryhmätyösken- telyn periaatteiden varassa to- teutettua 10 päivän kehitysoh- jelmaa. Ohjelmassa tutkitaan elämänkehän, arkkityyppien ja roolien kautta ryhmäläisten identiteettejä; reflektioista, ta- rinoista ja kohtaamisista luo- daan samalla portfolioita omis- ta kokemuksia ja voimaantumi- sesta. Prosessin ohjaajan roolit esitellään myös seikkaperäises-
ti, jolloin itse työskentelyn ko- konaisuudesta saa hyvän kuvan.
Kyseinen identiteettien etsintä voi sopia hyvin esimerkiksi elä- mänkulun siirtymävaiheisiin, mikäli muut kontekstit eivät luontevasti mahdollista omien asioiden pohdintaa.
Heli Nurmen artikkelissa voimaantuminen on liitetty verkkovuorovaikutukseen. Nur- mi perustelee voimaantumisen käsitteen käyttöä sillä, että verk- kovuorovaikutuksessa liiku- taan syvemmällä persoonalli- suudessa kuin vain taitojen han- kinnassa. Artikkeli perustuu ammatillisen opettajankoulu- tuksen osana toteutettuun verk- ko-opintojaksoon, jossa opetta- juuteen voimaantuminen on käsitetty koulutuksen ydinpro- sessiksi. Artikkelissa kuvataan opintoviikon mittaisen, oppi- misalustalle rakennetun toteu- tuksen lähtökohtia, ohjausta ja opiskelijoille lopuksi kohdiste- tun kyselyn kautta voimaantu- misen askeleita ja voimaantumi- sen tekijöitä.
Kirjan viimeisessä artikkelis- sa Anne Sivonen kuvaa elämän- karttaa konkreettisena välinee- nä elämäntilanteen kartoittami- seksi oppisopimuskoulutukses- sa. Väline on käyttökelpoinen ja antoisa kaikissa opinnoissa, joissa kartoitetaan osaamista, opiskelijan lähtökohtia ja eri elämänalueiden välistä dyna- miikkaa ja merkityksiä. Sivosen mukaan elämänkentän kartoitus sopii erityisesti opintojen ja kehittämiskohteiden paikanta- misen alkuun eli suunnittelu- vaiheisiin. Se on luontevasti myös HOPSien tai henkilökoh- taisten kehittymissuunnitelmi- en tekemisen välineistöä erilai- sissa oppimis- tai kehittämisti- lanteissa. Elämänkartta ei ole testaava tai diagnostinen väli-
70 uNÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEENN u AIKUISKASVATUSu1/2007
ne, vaan vuorovaikutuksessa ohjaajan ja ohjattavan kanssa yhteisesti kohdetta rakentava dialogin väline.
Kirja sisältää hyvää välineis- töä ammatillisen kasvun tuke- misen ajatteluun, vuorovaiku- tustilanteiden tarpeen ymmärtä- miseen ja jopa konkreettisia in- terventiovälineitä. Etenkin kas- vatus- ja ihmistyön ammattilai- sille kirjan tarjoama kuva am- matillisen kasvun erilaisista te- kijöistä, rakentavista metodeis- ta saattaa avata jonkin uuden oven. Artikkelit ovat erillisiä ja toisiaan täydentäviä, joten si- vistynyt lukija muodostaa niis- tä oman kokonaisuutensa. Mi- nulle sen sijaan kirjassa olisi saanut olla enemmän hahmotus- ta ammatillisuuden ja ammatti- laisuuden kasvun reaalisesta kontekstista.
Ammatillisuus ja ammatilli- nen kasvu tapahtuvat työelä- män arjessa ilman erillisiä inter- ventioita; sen kaikkia puolia on vaikea myös avata hetkellisen
diskurssi- tai tarinaikkunan kautta. Ammatillisuutta tehdään (tuotetaan ja kulutetaan) päiväs- tä päivään niin verstaan lattia- tasolla, toimistossa kuin henki- löstöyksikön järjestämissä ke- hittämistilanteissa tai esimies- keskusteluissa. Pääasiassa se ta- pahtuu kollegiaalisena ”vääntö- nä” työn ääressä ja sen ulko- puolella – hajautetun kogniti- on ja asiantuntijuuden käsitteet olisivat sopineet tarkastelun kohteiksi tähänkin kirjaan.
Ammattilaisuus rakentuu kuitenkin myös oman työn ul- kopuolisten ”löyhien” tai
”heikkojen” sidosten varassa, joista saadaan uutta materiaalia omaan työhön ja yhteisöön myös yksilöllisten kytkeytymis- ten kautta. Työmarkkinoilla ta- pahtuva ammatillisten siirtymi- en käsittely olisi antanut nyt hyvin rajatuksi jäävään amma- tillisuuteen kontekstuaalista avaruutta. Ammatillisuuden uusi kasvualusta on työn ulko- puolella, metaforisesti ja myös
reaalisesti prekariaatin maail- massa ja työsuhteissa, joissa työstä - ja samalla palkasta - vapaassa toiminnassa itseä va- rustetaan ammattilaiseksi ja markkinakilpailuihin.
Millaisia ovat uudet kvalifi- kaatiot, joihin ammattilaisuus ja ammatillinen kasvu kiinnitty- vät? Oppiminen tulevia poten- tiaalisia ammattitehtäviä varten tapahtuu yhä enemmän infor- maaleissa puitteissa, mutta yhä enemmän sosiaalisesti jakautu- neilla ja yhdistävillä kentillä.
Kuitenkin ammatillisuuteen kasvetaan ja kasvua tuetaan myös erityisissä ammatillisissa koulutuksissa, joista kirja mai- nitsee nyt eksplisiittisesti vain oppisopimuskoulutuksen Sivo- sen artikkelissa.
Nämä huomautukset eivät alenna kirjan arvoa ammatilli- suudesta käytävän keskustelun jatkamiseksi.
