259
Median kohtaamisesta
Reijo Kupiainen (2005).Me- diakasvatuksen eetos. Fenome- nologinen tutkimus mediakas- vatuksen etiikasta.Acta Univer- sitatis Lapponiensis 86, Lapin yliopisto. 158 sivua
”Mediakasvatuksen kannalta toisin katsominen, tuottava kat- se purkaa visuaalista represen- taatiota ja on pedagoginen mah- dollisuus identiteetin irrottami- seksi mediakulttuurin opetus- koneesta, mahdollisuus itset- ranssendenssiin. (–) Kysymys on ulkokohtaisen analyysin si- jaan henkilökohtaisesta ja si- toutuvasta katseesta, jossa minä pannaan peliin ja asetetaan alt- tiiksi visuaalisen puhuttelulle.”
(s. 146)
Näihin sanoihin tiivistyy oi- vallisesti Reijo Kupiaisen väi- töstyön ja mediakasvatusajatte- lun ydin. Tai tarkemmineetos, joka Kupiaisella tarkoittaa en- sinnäkin kasvatustapahtumassa ja -ajattelussa väistämättä läsnä olevaa perspektiiviä ja asennet- ta, arvoja, tapoja ja perusmotii- veja. Malliesimerkki mediakas- vatuksen itsepintaisesta eetok- sesta, jolle väitöskirjassa hae- taan vaihtoehtoa, on niin sanot- tu puolustautumisen, paniikin tai ruiskeen perinne, jossa me- dia nähdään pääasiassa negatii- visena ilmiökenttänä ja kasva- tustoiminta siitä eristettynä suo- jelualueena.
Toisekseen Kupiaisen eetos kiinnittyy saksalaisfilosofi Mar- tin Heideggerinéthos-käsittee- seen, joka on peräisin kreikan kielen olinpaikkaa ja asumisen sijaa tarkoittavasta sanasta. Ét- hos on Kupiaisen sanoin totuu- den paljastumisen ja näkyviin
tulemisen tila, vastuullisen nä- kemisen paikka, johon katsoja juurtuu ja jota hän pitää oma- naan. Juuri tähän yllä olevassa lainauksessa viittaa henkilö- kohtainen, sitoutuva katse: pyr- kimys rakentaa omaa paikallis- ta ymmärrystä ja kaihtaa media- kulttuurin tuputtamia valmiita merkityksiä. Heideggerilaisit- tain on vapauduttavakenen ta- hansa (das Man) näkymästä, jota teknologian ja televisuaa- lisuuden hallitsema aikakau- temme tuottaa.
Media, kokemukselli- suus ja sosiaalisuus Myös Kupiaisen tutkimuksen lähtökohtana on huoli moder- nista, läpensä teknistyneestä ja medioituneesta kulttuurista, jossa kokemuksemme on etään- tynyt kuviksi ja elämismaail- mamme sulautunut tajuntateol- lisuuteen. Mutta vailla pelkoa ja paniikkia. Poliitikkojen, opettajien ja vanhempien lu- kuisten lyhytjänteisten moraa- lilauselmien sijaan Kupiainen pyrkii ymmärtämään ihmisen kokemuksellista mediasuhdetta ja hakemaan tasapainoista maa- ilmassa oloa, johon kuuluvat median tarjoamat elämykset ja itseilmaisun mahdollisuudet.
Opitun kriittisyyden ja suojau- tumisen sijaan hän hahmottaa lähtökohtia mediapedagogii- kalle, joka on Albert Borgman- nin sanoinfokaalista.
Kupiaisen eetoksessa kes- keistä on kokemuksellisuus ja sosiaalinen yhteisyys. Tietty
”kodillinen” ja omaehtoinen ymmärtäminen, joka ei vain
luovu teknis-tieteellisestä, las- kevasta ajattelusta, vaan konsti- tuoi uudelleen ihmisen media- ja teknologiasuhdetta.
Nimensä ja rajauksensa mu- kaisesti Kupiaisen väitös avau- tuu kohti mediakasvatuksen perustuksia rakentavaa filoso- fista ja eettistä ajattelua, eikä luonnollisestikaan toimi vink- kipankkina käytännön kasva- tustyöhön. Kuitenkin Media- kasvatuksen eetos on koko ajan lujasti kiinni käytännössä teo- retisoidessaan ensisijaisesti ar- kipäiväistä, jokahetkistä ole- massaoloamme. Kupiaisen nä- kökulmat, ideat ja positiot keh- keytyvät hermeneuttis-fenome- nologisessa käsitekehyksessä, mikä takaa kysymysten perim- mäisyyden; miten media ilme- nee elämismaailmassa, miten kohtaamme mediatekstin ja - teknologian, miten ihminen to- teutuu ja kasvaa ihmiseksi me- diakulttuurissa ja median käyt- täjänä.
Erityinen tutkimuskysymys työssä kuuluu, mitä Heidegge- rin eksistenssifilosofia voi tar- jota mediakasvatukselle. Ja tä- män kysymyksen ympärille Kupiainen kokoaa tarkkanäköi- siä pohdintojaan lähinnä kol- melta alueelta: tekniikan filoso- fiasta, kasvatuksen ja sivistys- teorian perinteestä ja visuaali- sen kulttuurin tutkimuksesta.
Lähestymistapaa voi kutsua monitieteiseksi, mutta media- kasvatuksen kontekstissa se on ennen muuta virkistävän filoso- finen. Kuten alun sitaatista käy ilmi, tavoitteeksi muodostuu kulttuurisen kuvarepertuaarin ja valmiin tulkittuneisuuden
3/2006u KIRJA-ARVIOITAuAIKUISKASVATUSu
260 uKIRJA-ARVIOITA uAIKUISKASVATUSu3/2006
rajojen ylittäminen, mitä Kupi- ainen käsitteellisesti tarkentaa tuomalla yhteen sellaisia filoso- fiasta, kasvatusajattelusta ja mediatutkimuksesta ammenta- via muotoiluja kuin Kaja Silver- manin ”tuottava katse” ja Shaun Gallagherin ”itsetranssendens- si” yllä.
On selvää, ettei lyhyt arvio
tee oikeutta palkitulle väitös- kirjalle, joka on selväpiirteise- nä ja eheänä kokonaisuutena tarkoitettu omaksuttavaksi kan- nesta kanteen. Heideggerin ajat- telua pidetään usein vaikeana ja hämäränä, mutta Mediakasva- tuksen eetoksen läpi suodattu- neena se ei sitä ole. Suurimmat mystifikaatiotkin Kupiainen
purkaa selväjärkisesti. Kaikki- aan teos johdattelee lukijaansa taitavasti, johdonmukaisesti ja ihailtavan tiiviisti läpi haasta- van aihepiirinsä. Ja kuten eetok- seen sopii, intensiivinen luku- kokemus avaa éthoksen – kas- vun paikan.
JUSSI KAISJOKI
