Oikeudenmukaisen, osallistuvan ja kestävän yhteiskunnan (Just, participatory and sus-tainable society; JPSS) etsintä oli merkittävä teema Nairobin (1975) ja Vancouverin (1983) yleiskokousten välisenä aikana. Etsintä lähti liikkeelle Nairobin yleiskokouk-sesta,156 minkä jälkeen keskuskomitean istunto vuonna 1976 nosti JPSS:n yhdeksi nel-jästä ohjelmallisesta painopisteestä.157 Sen oli tarkoitus toimia eri alaosastojen erityisesti sosiaalisia pohdintoja yhdistävänä viitekehyksenä. Pian kuitenkin huomat-tiin, että JPSS voisi toimia myös laajemmin samanlaisena yhteiskunnallisena visiona kuin Amsterdamin yleiskokouksen (1948) muotoilema Vastuullisen yhteiskunnan malli.158
Mallin pääteemojen (oikeudenmukaisuus, osallisuus, kestävyys) valinta ei ollut sattu-manvaraista, vaan ne nousivat kirkkojen ja ekumeenisen liikkeen kokemuksista. Ky-symys oikeudenmukaisuudesta on ollut keskeinen KMN:lle läpi sen historian:
oikeudenmukaisuuden edistäminen mainitaan perustamisasiakirjassa yhtenä KMN:n tehtävistä. Sen ajateltiin myös olevan kehityksen tärkein päämäärä aiheesta 1960-luvulta alkaen käydyissä keskusteluissa.159 Kehitys-teeman kautta merkittäväksi kysymykseksi nousi myös osallisuus, joka tiivistyi erityisesti huoleen köyhien ja alis-tettujen mahdollisuuksista osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon.160
Kestävyys sen sijaan oli verrattain uusi teema ekumeenisissa keskusteluissa. Se nousi esille ensimmäisen kerran merkittävällä tavalla vasta Bucharestissa 1974 aiheesta käy-dyissä keskusteluissa. Kysymys nousi keskusteluun yhteiskuntaa ja sen kehitystä kos-kevien huolestuttavien havaintojen seurauksena. Havaittiin, että erilaiset kulutuksesta ja nopeasta taloudellisesta kasvusta johtuvat ympäristöongelmat uhkaavat niin nykyi-siä kuin tulevia sukupolvia.161 Erityisesti 1970-luvun öljykriisi ja keskustelu kasvun rajoista nostivat kestävyyden kehitystä koskevan keskustelun keskiöön.162
156 Granberg-Michaelson 1994, 97.
157 Itty 2002, 624.
158 Itty 2002, 624.
159 Itty 2002, 624.
160 Itty 2002, 624–625.
161 Itty 2002, 625.
162 Bent 1995, 63–64.
41
Teemojen pohjalta järjestettiin sarja neuvotteluja JPSS:n neuvoa-antavan komitean ohjaamina. Komitea kokoontui myös itsenäisesti kaksi kertaa, minkä jälkeen se jätti raporttinsa keskuskomitealle. Raportissa pyrittiin muotoilemaan teologisia näkökul-mia JPSS:n teemoille samalla vahvistaen raamatullista oikeudenmukaisuuden paino-tusta. Raportti herätti runsaasti keskustelua ja jopa kiistaa: vanhat erimielisyydet realismin ja utopianismin sekä Jumalan vanhurskauttavan oikeamielisyyden ja ihmis-ten oikeudenmukaisuuden välillä nousivat esiin uudestaan.163 Myös lausunnot oikeu-denmukaisuuden tavoittelun messiaanisista merkityksistä herättivät vastustusta.
Niinpä lupaavasta alusta huolimatta JPSS tuli päätökseen vuonna 1979.164
Työskentely JPSS:n parissa ei kuitenkaan ollut turhaa, sillä JPSS-prosessin voidaan kaiken kaikkiaan sanoa edistäneen KMN:n oikeudenmukaisuuteen, osallisuuteen ja kestävyyteen liittyviä pohdintoja.165 Kestävyyden painotuksen kautta JPSS nosti ym-päristökysymykset ensimmäistä kertaa laajemman ekumeenisen keskustelun koh-teiksi, ja yhdet varhaisimmista, merkittävistä luonnon teologiaa käsittelevistä keskusteluista käytiin JPSS:n neuvoa-antavan komitean piirissä.166 JPSS toi luomakun-nasta huolehtimisen näkökulman pysyväksi osaksi hyvää ja oikeudenmukaista tulevai-suutta koskevia pohdintoja.167
JPSS:n yllättävästä päättymisestä huolimatta sen piirissä esille nostetut kysymykset nousivat uudelleen esille vuonna 1979 järjestetyssä Church and Societyn MIT-konfe-renssissa, joka keskittyi tieteen ja teknologian eettisiin kysymyksiin. Konferenssissa käytiin kiivasta keskustelua esimerkiksi ihmiskunnan ja luomakunnan suhteesta. Bio-logi Charles Birch toi voimakkaasti esille ekoBio-logisen näkemyksen luonnosta ja puo-lusti ei-inhimillisen elämän huomioimista. Sen sijaan saksalainen teologi Gerhard Liedke puolusti maltillisempaa, ihmisen ja luomakunnan erottavaa tulkintaa, jonka mukaan ihmiskunnan ja luomakunnan harmonia tulee nähdä eskatologisena tavoit-teena. Konferenssissa tuotiin myös esille ajatus tilanhoitajuudesta (stewardship).168 Tämä keskustelu loi merkittävästi pohjaa tulevien yleiskokousten ympäristöetiikalle.
163 Itty 2002, 625.
164 Granberg-Michaelson 1991, 125. Granberg-Michaelson pitää JPSS:n päättymistä ennalta-arvaamat-tomana, koska sen alku oli hänen mukaansa ollut erittäin lupaava.
165 Bent 1995, 67.
166 Granberg-Michaelson 1991, 125.
167 Granberg-Michaelson 1994, 97.
168 Barbour 1979, 381–382.
42 4.3 Vancouverin yleiskokous pääpiirteissään
Kirkkojen maailmanneuvoston kuudes yleiskokous järjestettiin Vancouverissa, Kanadassa 24.7.–10.8.1983. Sen pääteema oli ”Jesus Christ – the Life of the World”.169 Toisin kuin aiemmissa yleiskokouksissa, pääteeman käsittely ei jakautunut erillisiin alaosioihin (Sections), vaan työryhmiin (Issue Group). Työryhmiä oli kahdeksan, ja niistä kukin käsitteli jotakin kiireellistä huolenaihetta.170 Niiden teemat olivat seuraa-vat:
1) Todistaminen jakautuneessa maailmassa (Witnessing in a Divided World) 2) Askelia kohti yhteyttä (Taking Steps towards Unity)
3) Eteneminen kohti osallistumista (Moving towards Participation)
4) Elämän parantaminen ja jakaminen yhteisössä (Healing and Sharing Life in Community)
5) Rauhan ja selviytymisen uhkien kohtaaminen (Confronting Threats to Peace and Survival)
6) Kamppailu oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon puolesta (Struggling for Justice and Human Dignity)
7) Oppiminen yhteisössä (Learning in Community) 8) Uskottava viestiminen (Communicating Credibly).171
Ensimmäinen työryhmä käsitteli todistamista ja sen haasteita nykypäivän maailmassa.
Työryhmän mukaan kristillisen uskon ja erilaisten kulttuurien kohtaamiseen liittyy sekä rakentavia että uhkaavia piirteitä: toisaalta kulttuurien moninaisuus on rikkaus, jossa kirkot voivat oppia toisiltaan, mutta toisaalta tulee olla varuillaan joutumasta tie-tyn kulttuurin vangiksi.172 Edelleen työryhmä korostaa, että todistamisen ja maailman palvelemisen lähtökohta tulee olla yhteinen jumalanpalvelus, mitä näkökulmaa tulisi edelleen vahvistaa.173 Tämän lisäksi työryhmä käsittelee todistamiseen liittyviä erityis-kysymyksiä: todistamista lapsien, köyhien ja elävien uskontojen (living faiths) pa-rissa.174
169 Bent & Kessler 2002, 1235.
170 Gathered for Life 1983, 30.
171 Bent & Kessler 2002, 1236.
172 Gathered for Life 1983, 33.
173 Gathered for Life 1983, 35.
174 Gathered for Life 1983, 35–40.
43
Toisessa työryhmässä käsiteltiin KMN:n tavoittelemaa näkyvää yhteyttä. Työryhmä nostaa esille ajatuksen eukaristisesta visiosta (eucharistic vision), jossa ehtoollinen toi-mii kirkkoja yhdistävänä tekijänä.175 Tällaisen yhteyden merkkejä olisivat yhteinen kä-sitys apostolisesta uskosta; kasteen, ehtoollisen ja viran vastavuoroinen tunnustaminen sekä yhteiset päätöksenteon elimet.176 Konkreettisia askelia tätä visiota kohti nimetään neljä: Ensinnäkin rohkaiseminen BEM-asiakirjan reseptioon.177 Toiseksi, edellisen seurauksena kyseinen asiakirja voi selkeyttää käsitystä siitä, mitä yhteinen käsitys apostolisesta uskosta tarkoittaa.178 Kolmanneksi, kirkkojen yhteyspyrkimyksen ja oi-keudenmukaisuuskamppailun välistä suhdetta voidaan selkeyttää: niitä ei pidä nähdä toisiaan poissulkevina, vaan saman asian eri puolina.179 Neljänneksi, BEM-asiakirjan reseptioprosessissa kirkot voivat oppia ymmärtämään toistensa päätöksenteon tapoja, ja reflektoida omiaan suhteessa näihin.180
Kolmas työryhmä argumentoi voimakkaasti erilaisten väestöryhmien kirkollisen osal-listumisen ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen puolesta. Erikseen mainittavia ryh-miä ovat: maallikot, naiset, nuoret, ikääntyneet, lapset, vammaiset. Kirkkojen tulisi myös pyrkiä edistämään alueillansa asuvien ihmisten poliittisen vaikuttamisen mah-dollisuuksia.181 Osallisuus nousi kaiken kaikkiaan yhdeksi yleiskokouksen päätee-moista.182 Tämä voidaan tulkita JPSS-prosessin saavutukseksi.
Neljäs työryhmä keskittyi käsittelemään parantamisen ja jakamisen näkökulmia sekä niiden välistä suhdetta. Työryhmän mukaan kirkkojen tulisi edelleen etsiä uusia hen-gellisten ja materiaalisten resurssien jakamisen tapoja.183 Kirkkojen tulisi myös pyrkiä edistämään terveydenhuoltoa, auttaa vammaisia ja ikääntyviä sekä taistella päihteiden käyttöä vastaan.184
Viides työryhmä käsitteli rauhaa ja selviytymistä sekä näiden uhkia. Työryhmän mie-tintö jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee oikeudenmukaisuuden,
175 Gathered for Life 1983, 44–45.
176 Gathered for Life 1983, 45.
177 Gathered for Life 1983, 45–48.
178 Gathered for Life 1983, 48–49.
179 Gathered for Life 1983, 49–50.
180 Gathered for Life 1983, 50.
181 Gathered for Life 1983, 55–57.
182 Bent & Kessler 2002, 1236.
183 Gathered for Life 1983, 63–64.
184 Gathered for Life 1983, 65–68.
44
rauhan ja militarismin kysymyksiä, ja toinen tieteen, tekniikan ja tulevaisuuden kysy-myksiä. Ensimmäisessä osassa todetaan, että jokaisella on oikeus turvallisuudentun-teeseen, ja että turvallisuutta tulisi edistää erilaisin keinoin.185 Ydinasevarustelu tuomitaan kristillisen uskon vastaisena.186 Toisen osan sisältöjä käsitellään tarkemmin luvussa 4.5.2.
Kuudes työryhmä käsitteli oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon kysymyksiä. Työ-ryhmä tuomitsee painavin samoin kaikenlaiset alistavat ja hallintavaltaa (dominion) harjoittavat rakenteet.187 Kristittyjen tehtävä on vastustaa tällaista vallan väärinkäyttöä ja osoittaa solidaarisuutta kärsiviä ihmisiä kohtaan.188
Seitsemäs työryhmä keskittyi koulutukseen ja yhteisössä oppimiseen liittyviin kysy-myksiin. Aihetta käsiteltiin lyhyesti kuuden teeman kautta: perhekoulutus, liturginen koulutus, seurakunnallinen oppiminen, muodollinen koulutus, teologinen koulutus ja kehityskoulutus.189 Kaiken kaikkiaan työryhmä toteaa, että oppiminen on yksilöllinen prosessi, jossa tärkeää on kaikkien täysi osallisuus. Sen tavoitteena on rikkaampi ja sallivampi ihmisyhteisö, mitä kohti tulee pyrkiä Pyhän Hengen voimassa.190
Kahdeksas työryhmä käsitteli viestintään ja mediaan liittyviä kysymyksiä. Työryhmän mukaan mediaan liittyy sekä hyviä että huonoja puolia: toisaalta median kasvu herättää kysymyksiä yksityisyyden ja kontrollin menettämisestä, mutta toisaalta media voi myös rikastuttaa ihmiselämiä.191 Edelleen, media voi joko ylläpitää epäoikeudenmu-kaisia rakenteita tai olla purkamassa niitä.192 Kirkkojen tulee suhtautua mediaan pasto-raalisella, evankelioivalla ja profeetallisella asenteella.193
185 Gathered for Life 1983, 73–74.
186 Gathered for Life 1983, 75–76.
187 Gathered for Life 1983, 86.
188 Gathered for Life 1983, 89.
189 Gathered for Life 1983, 95–99.
190 Gathered for Life 1983, 94.
191 Gathered for Life 1983, 103.
192 Gathered for Life 1983, 105–106.
193 Gathered for Life 1983, 107.
45 4.4 Canberran yleiskokous pääpiirteissään
Kirkkojen maailmanneuvoston seitsemäs yleiskokous järjestettiin Canberrassa, Aust-raliassa 7–20 helmikuuta 1991. Sen pääteema oli ”Come, Holy Spirit – Renew the Whole Creation”. Teema poikkeaa kahdella tavalla edellisten yleiskokousten tee-moista: ensinnäkin se on rukousmuodossa, ja toiseksi se viittaa Pyhään Henkeen aiem-man kristologisen painotuksen sijaan. Pääteema jakautui neljään alaosioon:
1) Elämän antaja – ylläpidä luomakuntaasi! (Giver of Life – Sustain Your Creation!) 2) Totuuden Henki – vapauta meidät! (Spirit of Truth – Set Us Free!)
3) Yhteyden Henki – sovita kansasi! (Spirit of Unity – Reconcile Your People!) 4) Pyhä Henki – muuta ja pyhitä meidät! (Holy Spirit – Transform and Sanctify Us!).194
Ensimmäinen alaosio on ympäristöetiikan kannalta tähän asti käsiteltyjen yleiskokous-ten aineistoista antoisin ja kokonaisvaltaisin, sillä se on ensimmäinen kokonaan luo-miselle ja ympäristöetiikalle omistettu osio KMN:n yleiskokousten historiassa. Siinä käsitellään niin luomisen teologiaa, ympäristöetiikkaa kuin kirkon roolia suhteessa näihin. Osiota käsitellään tarkemmin tämän tutkimuksen luvussa 4.5.3.
Toinen osio käsittelee Pyhän Hengen vapauttavaa toimintaa ja kristittyjen velvolli-suutta toimia maailmassa vapauden edistämiseksi. Tämä tehtävä konkretisoidaan osi-ossa kuuden ongelman kautta. Ensimmäinen ongelma on olla vapaa kamppaillakseen.
Pyhä Henki kutsuu kääntymykseen, ja vapauttaa ihmiset taistelemaan epäoikeuden-mukaisuutta vastaan. Tämän kutsumuksen kirkot ovat usein unohtaneet.195 Toinen on-gelma on kehittää kestävä arvojärjestelmä. Taloudellinen kasvu, maailmankauppa ja vapaa markkinatalous eivät toimi kestävällä tavalla. Osana kansalaisyhteiskuntia kirk-kojen tehtävä on suunnata resurssejaan kestävän kehityksen edistämiseen.196 Kolmas ongelma on toimiminen rodullisen oikeudenmukaisuuden puolesta.197 Neljäs on vies-timinen vapautuksen puolesta.198 Viides on kestävän rauhan ja turvallisuuden saavut-taminen.199 Kuudes on naisten oikeudet.200
194 Bent & Kessler 2002, 1236.
195 Signs of the Spirit 1991, 74–75.
196 Signs of the Spirit 1991, 76–78.
197 Signs of the Spirit 1991, 79–81.
198 Signs of the Spirit 1991, 83–84.
199 Signs of the Spirit 1991, 85–88.
200 Signs of the Spirit 1991, 89–90.
46
Kolmas osio käsittelee Pyhän Hengen yhdistävää toimintaa ja kristittyjen yhteyspyr-kimyksiä. Osio käsittelee kristittyjen yhteyttä koinonian käsitteen avulla, mihin liittyen osiossa esiteltiin asiakirja ”The Unity We Seek” ja laadittiin yhteinen lausuma
”The Unity of the Church as Koinonia: Gift and Calling”.201 Samalla kun kirkot pyrki-vät kohti yhteyttä niiden tulee toteuttaa yhteistä lähetystehtäväänsä, sovinnon ja sovi-tuksen tehtävää, koko sen täyteydessä.202 Kirkkojen tulee myös käydä dialogia muiden uskontojen ja ideologioiden kanssa.203 Lisäksi osiossa otetaan esille kysymys suhteesta karismaattisiin liikkeisiin, joka on ollut yhtä aikaa sekä haastava että hedelmällinen, mikä heijastaa liikkeiden moninaisuutta.204 Lopuksi osiossa nostetaan esille joitakin alueellisia ongelmia, ja kehotetaan edelleen huomioimaan nuorten näkökulma kirkko-jen elämässä.205
Neljäs osio esittelee näkemyksen ekumeenisesta spiritualiteetista ja Pyhän Hengen monista rooleista kirkkojen todellisuudessa. Samalla se ikään kuin sitoo yhteen muita yleiskokouksessa käsiteltyjä teemoja. Ekumeenisen spiritualiteetin tulisi olla tässä ja nyt tapahtuvaa, Raamattuun ja rukoukseen perustuvaa hengellisyyttä. Sen tulisi olla yhteisöllistä, eukaristian ympärillä tapahtuvaa ja konkreettisena palveluna toteutettua.
Samoin sen tulisi olla avointa laajemmalle kirkkojen yhteisölle (oikoumene). Kaikki tämä saa voimansa Pyhän Hengen toiminnasta.206
4.5 Oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys (ORLE)
Oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys (Justice, Peace and the Integrity of Creation; JPIC, suom. ORLE) -prosessi sai alkunsa Vancouverin yleiskokouksessa (1983). Siellä yleiskokous kutsui jäsenkirkot sitoutumaan konsiliaariseen prosessiin (conciliar process) oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan eheyden puo-lesta.207 Pian kutsu kuitenkin laajeni käsittämään myös KMN:n ulkopuoliset kirkot, muut ekumeeniset organisaatiot ja kaikki ORLEn teemoihin sitoutuneet liikkeet.208
201 Signs of the Spirit 1991, 98.
202 Signs of the Spirit 1991, 100–103.
203 Signs of the Spirit 1991, 104–106.
204 Signs of the Spirit 1991, 107–108.
205 Signs of the Spirit 1991, 109–110.
206 Signs of the Spirit 1991, 112.
207 Gathered for Life 1983, 255. ”To engage member churches in a conciliar process of mutual commit-ment (covenant) to justice, peace and the integrity of creation should be a priority for Word Council programmes.”
208 Niles 2002, 631.
47
Esittämällä tämän kutsun Vancouverin yleiskokous pyrki vastaamaan kriisiin, joka oli esitetty yleiskokouksen rauhaa koskevassa julkilausumassa. Siinä lausutaan, että ih-miskunta elää intensiivisemmän kilpavarustelun, ja laajemmalle levinneiden epäoi-keudenmukaisuuden järjestelmien varjossa kuin koskaan aikaisemmin. Kirkkojen tulisi vastata tähän kriisiin tunnustamalla uudelleen uskonsa, ja katumalla aikoja, jol-loin kristityt ovat vaienneet epäoikeudenmukaisuuden tai rauhan uhkien edessä.
Raamatun näkymä kaikille kuuluvasta rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta ei ole yksi monista vaihtoehdoista, vaan määräys meidän ajallemme. Kristittyjen tulee vastustaa kaikkia pahuuden voimia.209
Vancouverin yleiskokouksen esittämä vaatimus merkitsi selkeätä siirtymää uudenlai-seen käsitykuudenlai-seen kristittyjen sitoutumisesta maailman tapahtumiin. Etenkin Vastuulli-sen yhteiskunnan malli oli korostanut erityistä kristillistä etiikkaa, ja Vastuulli-sen tavoitteiden muuntamista konkreettisiksi sosiaalisiksi tavoitteiksi. Vancouverin yleiskokous siirsi painopisteen uskon tunnustamiseen, ja siihen kuuluvaan uudenlaiseen käsitykseen kir-kon lähetystehtävästä.210 Uskon tunnustaminen ja kamppailu oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan eheyden puolesta kuuluvat erottamattomasti yhteen.
Vancouverin yleiskokouksen jälkeen asetettiin ORLEn valmisteleva työryhmä, jonka tehtävä oli selkeyttää ORLEn tavoitteita toteuttamiskelpoiseen suuntaan. Yksi selkey-tyksistä oli luopuminen käsitteestä konsiliaarinen prosessi ja sen korvaaminen käsit-teellä koolle kutsu tai kokous (convocation), joka kuvasi paremmin kirkkojen yhteistyön todellisuutta.211 Toinen selkeytys koski käsitteen liitto (covenant) merki-tystä ORLEn viitekehyksessä. Käsitteen käyttö näytti aiheuttavan enemmän hämmen-nystä kuin selkeyttävän ORLEn merkitystä kirkkojen yhteisenä sitoutumisena, sillä liitto on sekä raamatullisena että teologisena käsitteenä varsin monitulkintainen. Rat-kaisuksi nousi liiton uudistamista korostava tulkita: kriisin aikoina Jumala kutsuu ih-misiä uudistamaan kanssaan liiton, jonka he ovat rikkoneet. Tämän tulkinnan avulla tuli mahdolliseksi puhua liiton tekemisestä (covenanting) oikeudenmukaisuuden, rau-han ja luomakunnan eheyden edistämiseksi.212
209 Niles 2002, 631.
210 Bent 1995, 68. Niles 2002, 631.
211 Niles 2002, 631.
212 Niles 2002, 632.
48
KMN:n Soulin maailmankokous vuonna 1990 oli merkittävä ORLEn sisältöjen kan-nalta. Kokous hyväksyi kymmenen lyhyttä todistusta (affirmation) oikeudenmukai-suudesta, rauhasta ja luomisesta: (1) kaikki vallankäyttö on vastuuvelvollista Jumalalle, (2) Jumala on köyhien puolella, (3) kaikkien rotujen ja ihmisten tasa-arvo, (4) mies ja nainen ovat luotuja Jumalan kuviksi, (5) totuus Kristuksena, (6) Jeesuksen Kristuksen rauha, (7) luomakunta Jumalan rakastettuna, (8) maapallo Herran omaisuu-tena, (9) nuorempien sukupolvien arvokkuus ja sitoutuneisuus ja (10) ihmisoikeudet Jumalan antamina.213
Lisäksi Soulin kokouksen osallistujat sitoutuivat yhteiseen liiton tekemiseen (act of covenanting) neljässä kysymyksessä: (1) oikeudenmukainen taloudellinen järjestys ja vapautus ulkomaisten lainojen kahleista, (2) kaikkien kansojen ja ihmisten todellinen turvallisuus sekä väkivallattomuuden kulttuuri, (3) harmoniassa luomakunnan kanssa elävän kulttuurin rakentaminen ja maailman ilmakehän varjeleminen elämän hoivaa-miseksi ja ylläpitähoivaa-miseksi, ja (4) rasismin hävittäminen ja kieltäminen kaikilla tasoilla sekä niiden rakenteiden poistaminen, jotka ylläpitävät rasismin syntiä.214
Monia ORLE-prosessin keskeisiä teemoja nousi esille myös Canberran yleiskokouk-sessa (1991). Esimerkiksi käsitys sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ekologisen nä-kökulman erottamattomuudesta oli voimakkaasti esillä.215 Voidaankin ajatella, että juuri ORLE-prosessin tuloksena ympäristökysymykset nousivat Canberrassa huomat-tavan keskeiseen asemaan.
4.6 Ympäristöetiikka Nairobista Canberraan
4.6.1 Nairobi
Nairobin yleiskokous oli huomattava edistysaskel ympäristökysymysten huomioon ot-tamisessa ja niiden käsittelyssä kolmesta syystä. Ensinnäkin ympäristökysymysten kä-sittely painottuu aiempaa selkeämmin yhteen osioon eikä niitä mainita vain ohimennen muiden tärkeämmiksi koettujen teemojen yhteydessä. Toiseksi yleiskokouksessa
213 Bent 1995, 68–69.
214 Bent 1995, 69.
215 Bent 1995, 75.
49
nousi esille joitakin keskeisiä ympäristöeettisiä käsitteitä, joita ei ollut esiintynyt aiem-min. Kolmanneksi voidaan havaita, että aineiston kokonaiseetos on varsin erilainen kuin edellisissä yleiskokouksissa.
Nairobin yleiskokouksen ympäristöetiikkaan liittyvät lausunnot keskittyvät kuuden-nen osion (Human Development: Ambiguities of Power, Technology and Quality of Life) raporttiin. Heti osion johdanto-osassa todetaan, että yksi neljästä merkittävästä tulevaisuuden muutokseen vaikuttavista tekijöistä on ”the food and ecological prob-lems that threaten present and future generations”216. Ekologisten ongelmien ajatellaan siis olevan ruoan rinnalla yksi merkittävimmistä tekijöistä, joka uhkaa nykyisiä ja tu-levia sukupolvia. Tuleviin sukupolviin ja heidän oikeuksiinsa viittaaminen on uusi pai-notus KMN:n yleiskokousten historiassa. Nairobin yleiskokouksen aineistossa kysymykseen viitataan aiemmin myös viidennessä osiossa (Structures of Injustice and Struggles for Liberation):
The right to the basic guarantees for life involves guarding the rights of future generations, e.g., through protection of the environment and conservation of the earth’s resources.217
Lausunnossa ympäristönsuojelu ja maan resurssien turvaaminen nähdään osana tule-vien sukupoltule-vien elämän perusedellytysten turvaamista. Samalla tulevat sukupolvet nostetaan eettisesti merkityksellisiksi toimijoiksi, joiden oikeudet tulee ottaa huomi-oon eettisessä päätöksenteossa. Tämä laajentaa etiikan alaa uuteen suuntaan.
Toinen esille nouseva, uusi käsite on tilanhoitajuus (stewardship). Ensimmäisen ker-ran teemaan viitataan kuudennen osion johdannossa, jossa eritellään ekumeenisen liik-keen, kristittyjen ja kirkkojen yhteiskunnallisen osallistumisen perusteita ja vaikuttimia. Neljäs peruste muotoillaan seuraavasti: ”A fourth reason is that as Chris-tians we have been invited and challenged to be stewards of God’s creation on the basis of love for all”.218 Lausuman mukaan kaikille kuuluvan rakkauden perusteella kristityt ovat kutsuttuja ja haastettuja olemaan Jumalan luomistyön tilanhoitajia. Ti-lanhoitajuuden merkitystä tai sisältöä ei avata lausuman yhteydessä tarkemmin, mutta kristillisessä ekoteologiassa käsite on perinteisesti ollut varsin keskeinen.219
216 Breaking Barriers 1976, 120.
217 Breaking Barriers 1976, 104.
218 Breaking Barriers 1976, 121.
219 Pihkala 2014, 237–238 mukaan ekoteologia sai alkunsa 1960- ja 1970-lukujen taitteessa edellä mai-nitun Lynn White Jr:in kuuluisan esseen (1967) myötä. Tässä alkuvaiheessa keskeiseksi käsitteeksi
50
Kuudennessa osiossa myös jatketaan Uppsalan yleiskokouksessa alkanutta keskuste-lua kehityksestä (development) ja sen mahdollisuuksista. Siinä missä Uppsalan lau-suntoja leimasi varsin optimistinen kehitysusko, Nairobin lausunnot ovat varovaisempia.220 Kehityksen käsitteen ja todellisuuden välillä nähdään selkeä kuilu:
köyhyys, epätasa-arvoisuus ja nälänhätä ovat torjumispyrkimyksistä huolimatta kas-vaneet.221 Kehitys tuleekin käsittää uudella tavalla, joka sisältää sosiaalisen oikeuden-mukaisuuden (social justice), vapauden ulkoisesta hallinnasta (self-reliance) ja kasvun (growth).222 Uppsalan yleiskokouksen usko teknologiaan ja sen tuomaan hyvinvointiin on saanut väistyä uusien painotusten tieltä.
Kehityksen liittyvien pohdintojen yhteydessä viitataan myös Nairobin yleiskokouksen aikana käytyyn ajankohtaiseen keskusteluun ”kasvun rajoista” (limits to growth). Kes-kustelussa esiin noussut uhka aineellisten resurssien pikaisesta ehtymisestä koetaan kiistanalaisena: ”[C]ontroversies still remain about the immediacy of the depletion of physical resources – – ”.223 Keskustelun kasvun rajoista todetaan kuitenkin paljasta-neen, kuinka pieni, vaikutusvaltaisen vähemmistö käyttää kohtuuttomasti maailman resursseja. Samoin se on paljastanut, kuinka vapaaseen markkinatalouteen perustu-vaan kasvuun liittyy sisäänrakennettu taipumus riistoon.224 Lisäksi keskustelun katso-taan tuoneen esiin väestönkasvuun liittyvät kysymykset ja niiden kiireellisyyden:
The discussions about the ecological imbalance and the depletion of global resources have shown the urgency to reduce the unprecedented population growth of the past few decades with its attendant economic and social consequenses.225
Lausuma on siitä merkittävä, että siinä on jo nähtävissä myöhemmissä yleiskokouk-sissa, ja etenkin ORLE-prosessin aikana, muotoiltu käsitys sosiaalisista ja ekologisista ongelmista läheisesti toisiinsa liittyvinä asioina.
Kuudennen osion toinen luku Social responsibility in a technological age sisältää ni-mensä mukaisesti pohdintaa sosiaalisen vastuullisuuden ja teknologisen aikakauden-välisestä suhteesta. Luvun pohdinnat ovat merkittäviä myös ympäristöetiikan
nousi nimenomaan tilanhoitajuus, jota käytettiin vastapainona dominiolle. Tilanhoitajuuteen liittyen ks. myös Pihkala 2014, 239–240.
220 Heuvel 1976, 98.
221 Breaking Barriers 1976, 122.
222 Breaking Barriers 1976, 123.
223 Breaking Barriers 1976, 123.
224 Breaking Barriers 1976, 123.
225 Breaking Barriers 1976, 124.
51
kannalta, sillä luvussa kestävyyden (sustainability) käsite nostetaan osaksi vastuullista yhteiskuntaa koskevia pohdintoja ensimmäistä kertaa yleiskokousten historiassa.
Luvun johdannossa myös ilmaistaan varsin avoimesti huoli ympäristön tilasta:
It is the considered view of many scientists and technologists that the world is on a catastrophic course leading to mass starvation, global depletion of resources, and global environmental deterioration.226
Koska maailma on asiantuntijoiden mukaan matkalla kohti joukkonääntymistä, resurs-sien ehtymistä ja ympäristön heikkenemistä, ihmiskunnan selviytymisen vuoksi tarvi-taan pikainen siirtymä kestäväksi yhteiskunnaksi: ”There is even less time to create the transition to a sustainable global society if humanity is to survive”227. Tämän saa-vuttamiseksi tarvitaan muun muassa ekologisesti järkevää (ecologically sound) tekno-logiaa, teknologian hyödyntämisen riskien arviointia, energian käytön vähentämistä sekä ydinvoiman tarpeellisuuden ja käytön arviointia.228
Osion neljännessä luvussa Quality of life Nairobin yleiskokous ottaa merkittävästi etäi-syyttä edellisten yleiskokousten taipumukseen korostaa ihmisille annettua luonnon hallintavaltaa (dominion) positiivisena ja tavoiteltavana asiana. Vaikka ihmisten kat-sotaan olevan Jumalan kaikkein kallisarvoisimpia luontokappaleita (God’s most pre-cious creatures)229, tähän erityisasemaan ei ajatella sisältyvän oikeutta hallita luomakuntaa rajoituksetta. Itse asiassa käsitettä hallintavalta ei mainita kertaakaan ku-vattaessa ihmisen asemaa luomakunnassa. Sen sijaan köyhien riistäminen ja hyvinvoi-van väestönosan harjoittama ylikulutus nähdään osana oman edun tavoittelun (self-seeking) ja hallitsemien halun (will to dominate) syntiä.230 Hallintavallan tavoittelu nähdään siis lähtökohtaisesti syntinä. Hallintavallan sijaan korostetaankin tilanhoita-juutta, johon viitattiin ensimmäisen kerran jo osion alussa. Luku on myös siitä merkit-tävä, että siinä annetaan ympäristöetiikalle toistaiseksi selkein teologinen perustelu yleiskokousten historiassa.
Elämänlaadun ongelma nähdään luvussa pohjimmiltaan teologisena ongelmana, joka liittyy ihmisyyden luontoon Jumalan kuvana: ”It concerns the nature of humanity as
226 Breaking Barriers 1976, 125.
227 Breaking Barriers 1976, 125.
227 Breaking Barriers 1976, 125.