Canberra

Canberran yleiskokouksen virallisessa raportissa ympäristökysymykset keskittyivät ensimmäistä kertaa yleiskokousten historiassa yhteen, jäsenneltyyn osioon (Giver of Life – Sustain Your Creation!), joka on omistettu pääasiassa ympäristöetiikkaa koske-valle pohdinnalle. Osio on vieläpä sijoitettu ensimmäiseksi. Jo nämä valinnat ovat sel-keä eettinen kannanotto: ympäristökysymysten nostaminen näin näkyvään ja keskeiseen osaan viestii, että niiden huomioiminen on merkittävää. Canberran yleis-kokouksessa Nairobissa ja Vancouverissa alkanut ympäristöetiikan kehittely saavutti siihenastisen huippunsa. Tähän ympäristökysymysten aiempaa laajempaan näkyvyy-teen vaikuttivat erityisesti Vancouverin yleiskokouksesta alkunsa saanut ORLE-pro-sessi sekä sen parissa hieman ennen yleiskokousta, vuonna 1990, pidetty Soulin kokous. Näitä kahta voidaan jopa pitää yleiskokouksen luonteeseen ja valmisteluun eniten vaikuttaneina tekijöinä.²⁶⁵

Osion ensimmäisen luvun (Theology of creation: challenge for our time) johdanto-osassa (A-osa) esitetään aluksi joitakin luomisopillisia peruslähtökohtia. Kolmiyhtei-nen Jumala on kaiken elämän lähde: Pyhä Henki ilmentää Jumalan elämän antavan energian läsnäoloa kaikessa luodussa, ja muistuttaa kaiken riippuvuutta Jumalasta.

Kaikki on tehty Jeesuksen Kristuksen kautta, ja hänessä Jumalan luomistyö saa täyt-tymyksensä. Kristuksen risti ja ylösnousemus todistavat, että koko luomakunta (creation) tehdään vielä uudeksi.²⁶⁶

263 Dumas 1978, 214–215.

264 Dumas 1978, 216.

265 Putney 1991, 610.

266 Signs of the Spirit 1991, 54.

61

Pyhän Hengen läsnäolo luomakunnassa sitoo ihmiset yhteen kaikkien luotujen kanssa.

Ihmiset ovat vastuullisia Jumalalle ja koko elämän yhteisölle (community of life). Tätä vastuullisuutta on kuvattu erilaisin käsittein: palvelija (servant), tilanhoitaja (steward), edunvalvoja (trustee), maan viljelijä ja varjelija (tiller and keeper), luomakunnan pappi (priest of creation), hoivaaja (nurturer) ja kanssaluoja (co-creator). Ihmisten toimien seurauksena maapallo on kuitenkin vaarassa, ja sen ekologinen tasapaino (eco-logical equilibrium) on vakavasti vaarantunut; luomakunta vaikeroi tuskissaan (groans and travails). Tämän vuoksi ihmisten tulee katua ja tehdä parannus.²⁶⁷

Jotta tämä olisi mahdollista, tulee ymmärtää käsillä olevan kriisin koko luonne, joka on kaksiosainen: ensinnäkin se on maailmanlaajuinen sosiaalisen oikeudenmukaisuu-den kriisi, ja toiseksi ekologinen kriisi. Tämän vuoksi tarvitaan uuoikeudenmukaisuu-denlainen näkemys oikeudenmukaisuudesta:

A new vision will integrate our interdependent ecological, social, economic, political and spiritual needs. We want to say as forcefully as we can that social justice for all people and eco-justice for all creation must go together.²⁶⁸

Uudenlainen näkemys yhdistää ekologiset, sosiaaliset, taloudelliset, poliittiset ja hen-gelliset tarpeet. Oikeudenmukaisuus tulee ymmärtää kokonaisuutena, joka sisältää yh-tälailla oikeudenmukaisuuden niin ihmisiä kuin koko luomakuntaa kohtaan.

Oikeudenmukaisuus nähdään kokonaisuudessaan jakamattomana.

Osion toisen luvun toisessa osassa (B. Towards a deepened understanding of creation) pyritään syventämään aiempien yleiskokouksien ilmaisemaa luomisen teologiaa. En-sinnäkin todetaan edellisten yleiskokouksien tapaan, että Jumalan kuva ihmisissä tuo mukanaan erityisen vastuun: ihminen on erottamaton osa luomakuntaa, mutta samalla vastuussa siitä. Tätä suhdetta kuvataan Luojan, luomakunnan ja ihmisten välisenä liit-tona (covenant), jonka ihminen on rikkonut. Kristuksen pelastavan työn kautta maail-mankaikkeudella (cosmos) on kuitenkin toivo uudesta täyttymyksestä.²⁶⁹

Esille tuodaan myös sakramentaalinen näkökulma luomiseen: Kristittyinä otamme vastaan kaikki luodut asiat ja tarjoamme ne Jumalalle pyhitettäviksi ja kirkastettaviksi,

267 Signs of the Spirit 1991, 55.

268 Signs of the Spirit 1991, 55. Vrt. Birch 1976, 72: “The struggle for liberation is a struggle for economic, political, ecological and spiritual liberation.”

269 Signs of the Spirit 1991, 56–57.

62

jotta ne voisivat ilmentää valtakuntaa, jossa Jumalan tahto toteutuu ja luomakunta ylis-tää Jumalaa. Käyttämällä luodun todellisuuden elementtejä sakramentit heijastavat tätä todellisuutta. Osiossa jopa todetaan, että tämä sakramentaalinen näkökulma vaikuttaa osion lähestymistapaan kokonaisuudessaan.²⁷⁰

Tämän jälkeen osiossa tuodaan esille joitakin aiempia väärinymmärryksiä: Genesik-sessä ilmaistu hallintavalta on käsitetty väärin hyväksikäyttönä, ja Jumalan tuonpuo-leisuus poissaolona. Mitä enemmän jälkimmäistä on korostettu, sitä enemmän myös ensimmäinen korostus on vahvistunut. Jumalallinen kuva (image) ja kaltaisuus (likeness) on ymmärretty kieroutuneella tavalla häikäilemättömänä hallintaoikeutena.

Tätä on vielä vahvistanut dualistinen ajattelutapa, joka erottaa hengen materiasta, mie-hen naisesta ja rodut toisistaan.²⁷¹ Tällaisen ajattelun sijaan tulisi virvoittaa uudelleen ajatus palvelusta ja tilanhoitajuudesta, sovussa elämisestä ja kaiken yhteenkuuluvuu-desta sekä yhteisestä vastuullisuuyhteenkuuluvuu-desta.²⁷²

Osion toisessa luvussa (Towards an ethic of economy and ecology) pyritään muotoile-maan eettisiä periaatteita, jotka yhdistävät talouden ja ekologisuuden näkökulmat. Tä-män lähtökohtana ensimmäisessä osassa (A. Vision) todetaan, että sapatin, sapattivuoden ja riemuvuoden käsitteet tarjoavat vision taloudellisen ja ekologisen ulottuvuuden sovittamisesta sekä sosiaalisesta ja henkilökohtaisesta uudistumisesta.²⁷³ Sapatti muistuttaa, että aikaan liittyy myös pyhyyden elementti, joka vastustaa taipu-muksia hallita ja alistaa.²⁷⁴ Sapatti- ja riemuvuoden käsitteissä taloudellinen tehokkuus yhdistyy ympäristön tilanhoitajuuden kanssa, laki armon kanssa ja taloudellinen jär-jestys sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kanssa. Lopuksi osassa todetaan, että talous ja ekologia liittyvät erottamattomasti yhteen, ja että talouden tulee palvella luomakun-nan hyvinvointia.²⁷⁵

Luvun toinen osa (B. Obstacles) kuvaa tämän raamatullisen vision esteitä: ensimmäi-nen on dualistisia ajattelutapoja ylläpitävät ideologiat, toiensimmäi-nen on maailman jakautumi-nen teollistuneisiin ja ei-teollistuneisiin valtioihin. Paavi Johannes Paavali II:n

270 Signs of the Spirit 1991, 57.

271 Signs of the Spirit 1991, 57.

272 Signs of the Spirit 1991, 58.

273 Signs of the Spirit 1991, 59.

274 Signs of the Spirit 1991, 59–60.

275 Signs of the Spirit 1991, 60.

63

sanoihin viitaten todetaan, että kaikenlaiset synnin rakenteet (structures of sin) tulee tuhota. Samoin kaikki toimintatavat, jotka uhkaavat luomakunnan kestävyyttä, tulee kyseenalaistaa. Lopulta kuitenkin todetaan, että suurin este edellä kuvatun raamatulli-sen näyn toteutumiselle on ihmisten haluttomuus muutokseen.²⁷⁶

Seuraavaksi luvun kolmannessa osassa (C. Strategies) esitellään välineitä esteiden voittamiseksi sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ekologisen vastuullisuuden to-teutumiseksi. Ensimmäisenä esitetään paikallinen itse-voimaantuminen (local self-em-powerment), jolla tarkoitetaan pieniä, paikallisia ryhmiä, jotka nousevat joko konkreettisesti tai elämäntavallaan vastustamaan erilaisia hyväksikäytön rakenteita.²⁷⁷

Toisena keinona esitetään kansainvälisen taloudellisen järjestyksen uudistaminen ja talouden uudelleen arvioiminen. Uudistuksen suunta kuvataan seuraavasti: ”[W]orld community must be accountable to the whole creation and responsible for the eco-nomic and ecologic choices to which the the world trade system leads.”²⁷⁸ Maailman yhteisön tulee olla vastuuvelvollinen koko luomakunnalle, ja vastuussa taloudellisista ja ekologisista valinnoista, joihin maailman kaupankäyntijärjestelmä johtaa. Muina es-teiden voittamisen keinoina esitetään: Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeudet,²⁷⁹ demokratia ja hyvä hallinto,²⁸⁰ sekä kriittinen tietoistaminen (conscientization), koulu-tus ja spiritualiteetti.²⁸¹

Osion kolmannessa luvussa (The church: covenanting for the life of all creation) ku-vataan vielä kirkkojen tehtävää suhteessa aiemmin esitettyihin teemoihin. Kirkkojen tehtävä on uudistaa sitoutumisensa oikeudenmukaisuuteen, rauhaan ja luomakunnan eheyteen (ORLE), ja kääntää tämä sitoumus konkreettiseksi toiminnaksi. Osiossa myös todetaan kristittyjen vastuu elämälle kielteisten rakenteiden ylläpitämisestä kir-joitusten (scriptures) väärintulkintojen vuoksi. Kirkko on merkki uudesta luomisesta Kristuksessa, minkä vuoksi sillä on profeetallinen tehtävä toimia vastuullisuuden edis-tämiseksi Pyhän Hengen voimassa.²⁸² Lisäksi todetaan, että luomisen teologian sekä talouden ja ekologian etiikan tulisi läpäistä koko kirkon todellisuus:

276 Signs of the Spirit 1991, 60–61.

277 Signs of the Spirit 1991, 62.

278 Signs of the Spirit 1991, 63.

279 Signs of the Spirit 1991, 64–65.

280 Signs of the Spirit 1991, 65–66.

281 Signs of the Spirit 1991, 66–67.

282 Signs of the Spirit 1991, 67.

64

The understanding of creation theology and of an ethic of economy and ecology should be reflected in the life and work of the church, through its study of the Bible, its teachings, hymns, liturgies, prayers, the institution of the sacraments and through its witness.²⁸³

Ymmärryksen luomisen teologiasta sekä talouden ja ekologian etiikasta tulisi heijastua Raamatun opiskeluun, opetukseen, lauluihin, liturgioihin, rukouksiin, sakramentteihin ja todistukseen.

Canberran yleiskokouksen muotoilema ympäristöetiikka on yleiskokousten siihenas-tisen historian kokonaisvaltaisin. Se on ensimmäinen todellinen yritys muotoilla kat-tava ympäristöeettinen malli, joka yhdistää sekä sosiaalisen että ekologisen näkökulman, ja jonka kaikki jäsenkirkot voivat hyväksyä. Tavoite on epäilemättä ollut haastava, mutta pääasiassa osio on onnistunut kokonaisuus, joka sisältää paljon hedel-mällistä pohdintaa. Toisaalta osiota rasittaa tietynlainen hajanaisuus: etenkin luomisen teologiaa käsittelevässä luvussa otetaan esille useita erilaisia teemoja, joiden merki-tystä ja yhteensopivuutta ei pohdita merkittävästi.

Luomisopillisissa peruslähtökohdissa Canberran lausunnot mukailevat pääasiassa Nairobin ja Vancouverin yleiskokousten pohdintoja. Lausunnoissa ilmenee kuitenkin uutena piirteenä Pyhän Hengen toiminnan korostaminen. Pyhä Henki nähdään Juma-lan elävöittävänä voimana, joka yhdistää koko luomakunnan yhteen. Tämä yhteenkuu-luvuus tuo myös mukanaan vastuun koko elämän yhteisön hyvinvoinnista, mitä kuvataan tekstissä erilaisilla, periaatteessa ytimeltään samaa asiaa ilmaisevilla käsit-teillä.

Käsitteissä voidaan kuitenkin havaita jonkin verran vivahde-eroja. Palvelija (servant), tilanhoitaja (steward) ja edunvalvoja (trustee) sisältävät käsitteinä ajatuksen hierark-kisuudesta ja vastuullisuudesta jollekin korkeammalle taholle. Tällöin tärkeimmäksi nousee esimiehen, eli Jumalan, antaman tehtävän täyttäminen. Luomakunnan pappi (priest of creation) ja kanssaluoja (co-creator) sen sijaan sisältävät selkeämmin aja-tuksen yhteistyöstä Jumalan kanssa. Niissä ihmisen erityisasema myös korostuu kaik-kein selkeimmin. Maan viljelijä ja varjelija (tiller and keeper) sekä hoivaaja (nurturer) puolestaan viittaavat itsenäiseen tehtävään. Tehtävien painopiste on maan

283 Signs of the Spirit 1991, 67.

65

nin turvaamisessa, jotta se tuottaisi sadon ja hyvinvoinnin huolehtijalleen. Vaikka osi-ossa pyritään selvästi korostamaan näiden eri perinteistä ja ajattelutavoista nousevien käsitteiden yhteistä ydinsisältöä, niihin periaatteessa sisältyy myös ristiriitaisuuden mahdollisuus. Pitäytyminen yhdessä käsitteessä, kuten tilanhoitajuudessa, joka oli otettu esille jo aiemmissa yleiskokouksissa, olisi palvellut teologista selkeyttä parem-min.

Luomista käsittelevässä luvussa nostetaan esille myös muita uusia teemoja. Ensinnä-kin ajatus Jumalan, ihmisen ja luomakunnan liitosta sekä siihen palaamisesta on uusi yleiskokousten historiassa. Toinen uusi teema on sakramentaalinen käsitys luomisesta.

Myös eskatologiseen näkökulmaan kaiken uudeksi tekemisestä viitataan, mutta sitä ei käsitellä syvemmin.

Liittoteologinen ajattelu on, Larry Rasmussenin sanoin, rikas suoni²⁸⁴, joka monien mielestä on tärkein kuva Jumalan, ihmisen ja luomakunnan välisestä suhteesta. Esi-merkkinä tästä on liitto, jonka Jumala teki Nooan ja kaikkien olentojen kanssa (Gen 9:12–13). Liittoajatteluun liittyy myös selkeä eettinen elementti: koko luomakunnan tulevaisuus riippuu ihmisestä, ja siitä, kuinka hyvin tämä pitäytyy liiton ehdoissa. Eri-tyisesti reformoidussa ajattelussa liittoon kuuluu erottamattomana painotuksena vaati-mus niin sosiaalisesta kuin ekologisesta oikeudenmukaisuudesta. Rikkoessaan liiton ihminen rikkoo itse asiassa elämän lakeja vastaan.²⁸⁵ Canberran yleiskokoukseen liit-toajattelu nousi ORLE-prosessista, jonka parissa käsite herätti monitulkintaisuutensa vuoksi paljon keskustelua, kuten edellä luvussa 4.4. on todettu.

Sakramentaalisen luomiskäsityksen korostaminen puolestaan nousee ortodoksisesta perinteestä, johon kuuluu myös aiemmin mainittu ajatus luomakunnan pappeudesta.²⁸⁶ Osion alussa mainitaankin avoimesti, että valmistelussa on käytetty yhtenä lähteenä ekumeenisen patriarkaatin valmistelemaa teosta Orthodoxy and the Ecological Cri-sis.²⁸⁷ Sakramentaalisen käsityksen mukaan ihmisen korkein kutsumus on toimia luo-makunnan pappina, joka ohjaa luoluo-makunnan Jumalan puoleen liturgisessa doksologiassa eli ylistyksessä. Tässä tehtävässä ihminen edustaa koko luomakuntaa ja

284 Rasmussen 1996, 243: ”a rich lode”.

285 Rasmussen 1996, 243.

286 Rasmussen 1996, 238.

287 Signs of the Spirit 1991, 54.

66

antaa sille äänen. Luomakunta ei kuitenkaan ole täysin äänetön itsessään, vaan kaikki luodut ylistävät Jumalaa omalla tavallaan. Kuitenkin ihmisen tehtävä on sanoittaa tämä ylistys kosmisessa liturgiassa.²⁸⁸ Sakramentaalista käsitystä nimitetään toisinaan pa-nenteistiseksi, sillä se sisältään ajatuksen Jumalan läsnäolosta kaikkialla luomakun-nassa. Tämän tietoisuuden edessä ihmisen osa on nöyryys, ihmettely ja ihastus.²⁸⁹ Tähän ei kuitenkaan pidä uppoutua tai tyytyä, vaan sakramentaalisuuteen tulee liittyä myös eettinen sisältö.²⁹⁰

Liittoteologinen ja sakramentaalinen ajattelu voidaankin nähdä toisiaan täydentävinä.

Sakramentaalinen nöyryys, ihmettely ja ylistys saavat eettisen sisällön ajatuksesta lii-tossa pysymisestä ja sen ehtojen täyttämisestä. Tätä yhteyttä ei kuitenkaan tuoda kovin selvästi esille Canberran aineistossa, vaikka mahdollisuus olisi ollut olemassa.

Kaiken edellä kuvatun teologisen pohdinnan perustalta Canberran lausunnoissa muo-toillaan oikeudenmukaisen ja kestävän yhteiskunnan periaatteet, jotka tiivistyvät käsi-tykseen talouden (economy) ja ekologian (ecology) yhteenkuuluvuudesta.

Oikeudenmukaista yhteiskuntaa ei voida rakentaa ilman ekologisen näkökulman huo-mioimista talouden suunnittelussa. Tällaisen yhteiskunnan esikuvina ovat raamatulli-set sapatin, sapattivuoden ja riemuvuoden kuvat.

Canberran lausunnoissa liikutaan poispäin antroposentrisestä ajattelusta, joka on sel-keästi nähtävissä aiempien yleiskokouksien lausuntojen taustalla. Etenkin sakramen-taalisessa ajattelussa näkökulma on ennemmin teosentrinen, eli jumalakeskeinen, kuin ihmiskeskeinen. Ihmisellä on kyllä selkeästi Jumalan kuvaan ja kaltaisuuteen perus-tuva erityisasema suhteessa muuhun luomakuntaan, mutta muun luomakunnan arvo ei enää riipu ainakaan ainoastaan ihmisen arvosta, vaan ihmisen ja muun luomakunnan yhteyttä korostetaan merkittävästi.

Kaiken kaikkiaan Canberran yleiskokouksen muotoilema kuva Jumalan, ihmisen ja luomakunnan yhteydestä muistuttaa paljon biologi Charles Birchin muotoilemaa elä-mäkeskeistä etiikkaa (life-centred ethic), jonka pääperiaatteet hän muotoilee hieman

288 Rasmussen 1996, 238.

289 Rasmussen 1996, 239.

290 Rasmussen 1996, 240.

67

ennen yleiskokousta julkaistussa artikkelissaan. Birchin mukaan ihmisen lisäksi myös muilla olennoilla on itseisarvo:

It is not only human beings who are of value. Wherever there is life and feeling there is intrinsic value. The bird that falls to the ground has value to itself and it has value to God. The non-human creation is not simply the stage on which the drama of human life is performed.²⁹¹

Birchin mukaan kaikella elävällä ja tuntevalla on itseisarvo. Maahan putoavalla lin-nulla on arvo itsessään, ja myös Jumalalle. Luomakunta ei ole vain ihmiselämän näyt-tämö, vaan ei-inhimillisellä todellisuudella on ihmisestä riippumaton arvo. Tämä arvo sillä on sekä itsessään että Jumalalle. Tämän vuoksi elämäkeskeistä etiikkaa voidaan kutsua Birchin mukaan myös jumalakeskeiseksi etiikaksi (theo-centric ethic). Ei-inhi-millisen todellisuuden itseisarvosta johtuen ihmisten tulisi kamppailla sekä inhimil-listä että ei-inhimilinhimil-listä kärsimystä vastaan.²⁹²

4.6.4 Pohdinta

Ajanjakso Nairobin yleiskokouksesta Canberran yleiskokoukseen merkitsi suurta edis-tysaskelta ympäristökysymysten huomioon ottamisessa osana yleiskokousten eettisiä lausuntoja. Aiemmissa yleiskokouksissa ympäristökysymyksiin viitattiin vain ohi-mennen, ja niiden käsittely oli hajanaista. Nairobissa, Vancouverissa ja Canberrassa ympäristökysymyksistä tuli kiinteä osa eettisiä pohdintoja ja niiden käsittely oli koko-naisuudessaan systemaattisempaa. Kenties tästä johtuen myös ympäristöeettisen toi-minnan teologiset perusteet muotoiltiin kaiken kaikkiaan selkeämmin.

Selkein muutos edeltävään ajanjaksoon nähden on muutos kokonaiseetoksessa. Siinä missä aiemmissa yleiskokouksissa korostettiin luonnon hallintavaltaa ja ihmisen ylem-myyttä suhteessa muuhun luomakuntaan, kolmessa myöhemmässä korostettiin tilan-hoitajuutta, ja lopulta myös kaikkien luotujen yhteenkuuluvuutta. Ihmisen hallintavaltaa korostavaan kielenkäyttöön ja aiempien yleiskokousten jyrkkään antro-posentrismiin otetaan tietoisesti etäisyyttä. Tämä uusi näkökulma näkyy myös suhtau-tumisessa tekniikkaan: enää tekniikan yleistymiseen ja sen mahdollistamaan entistä

291 Birch 1988, 191.

292 Birch 1988, 191.

68

tehokkaampaan luonnon hallintavaltaan ei suhtauduta optimistisesti hyvinvointia li-säävänä kehityksenä, vaan tekniikkaan ajatellaan sisältyvän tuhovoimia, jotka uhkaa-vat niin ihmisiä kuin koko luomakuntaa.

Nairobin yleiskokous toi ensimmäistä kertaa esille ajatuksen tilanhoitajuudesta hallin-tavaltaa korostavan näkemyksen korvaajana. Ihmisen tehtävä Jumalan kuvana ei ole hallita ja alistaa luomakunta, vaan toimia sen tilanhoitajana. Ihmisen tulee Jumalan edustajana toimia rauhan ja hyvyyden edistäjänä suhteessa koko luomakuntaan. Esille tuodaan myös ajatus, että Jumala, ihminen ja luomakunta tulee nähdä suhteessa toi-siinsa. Nairobissa keskusteluun nousivat myös ensimmäistä kertaa tulevat sukupolvet ja kestävyys vastuullisen yhteiskunnan kriteerinä. Pohdintojen seurauksena päätettiin käynnistää JPSS-prosessi.

Vancouverin yleiskokous keskittyi ennen kaikkea tieteen ja teknologian sekä niiden vastuullisen hyödyntämisen kysymyksiin: molempien kehittämisessä tulisi huomioida inhimilliset ja ekologiset seuraukset. Samassa yhteydessä nostetaan ensimmäistä ker-taa esille kestävän kehityksen käsite. Vancouverin yleiskokous myös esitti jäsenkir-koille historiallisen kutsun sitoutua konsiliaariseen prosessiin oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan eheyden puolesta, mikä johti uudenlaiseen toiminnalliseen painopisteeseen ORLE-prosessin muodossa.

Canberran yleiskokouksessa Nairobin ja Vancouverin ajatukset sekä JPSS- ja ORLE-prosessien tulokset tulivat yhteen. Canberrassa vahvistettiin käsitystä ihmisen ase-masta luomakunnan tilanhoitajana ja tuotiin aiempaa selkeämmin esille käsitys kaik-kien luotujen Pyhän Hengen toimintaan perustuvasta yhteenkuuluvuudesta. Esille tuotiin uusina teemoina liittoteologinen ajattelu sekä sakramentaalinen käsitys luoma-kunnasta. Vastuullisen yhteiskunnan kuvina käytetään sapatin, sapattivuoden ja rie-muvuoden käsitteitä. Oikeudenmukaisuus tulee käsittää kokonaisuutena, joka sisältää sosiaalisen ja ekologisen oikeudenmukaisuuden. Myös talous ja ekologia tulee käsittää tiiviisti yhteenkuuluvina kokonaisuuksina.

Kaiken kaikkiaan yleiskokouksien voidaan katsoa saaneen vaikutteita ajan laajem-masta yhteiskunnallisesta ja eettisestä keskustelusta. Ainakin Rooman Klubin raportti Kasvun rajat sekä Brundtlandin komission raportti Yhteinen tulevaisuutemme toimivat yleisen ympäristötietoisuuden herättäjinä. Teologian sisäiseen keskusteluun vaikutti

69

erityisesti Lynn White Jr:in essee The Historical Roots of Our Ecological Crisis, mikä näkyy aineistossa hallintavaltaa korostavasta kielenkäytöstä luopumisena. Myös Charles Birchin vaikutusta voidaan tämän tutkimuksen perusteella pitää kokonaisuu-dessaan merkittävänä. Monet keskeiset teemat, jotka hän otti esille Nairobin yleisko-kouksessa pitämässään puheessa, nousivat myös yleiskokousten raportteihin.

Nairobin, Vancouverin ja Canberran yleiskokousten aineistosta nouseva ympäristö-etiikka ei ole enää yhtä avoimen antroposentristä kuin edellisten yleiskokouksien. Nai-robin ja Vancouverin yleiskokousten aineistossa painotus on vielä nähtävissä. Vaikka Nairobin aineistossa korostetaan tilanhoitajaetiikkaa, luomakunnasta huolehtimisen tavoitteeksi määritellään nykyisten ja tulevien sukupolvien hyvinvointi. Samoin tode-taan, että siirtymä kestäväksi yhteiskunnaksi on tehtävä, jotta ihmiskunta voisi selviy-tyä. Vancouverin aineistossa todetaan samansuuntaisesti, että tieteen ja teknologian kehittämisenkin tulisi tapahtua nimenomaan inhimilliset, ja siten välillisesti myös eko-logiset, seuraukset huomioiden. Molempien yleiskokouksien aineistossa luomakunnan varjeleminen palvelee nimenomaan ihmiskunnan hyvinvointia nyt ja tulevaisuudessa.

Yleiskokousten lähtökohta on siis antroposentrinen, vaikka sitä ei tuoda esille yhtä avoimesti kuin aiemmissa yleiskokouksissa. Toisaalta kokousten aineistosta nousee esille myös uusi painotus, joka ei ollut näkyvissä aiemmissa yleiskokouksissa: Juma-lan, ihmisen ja luomakunnan tiivis yhteys. Nairobin ja Vancouverin yleiskokousten antroposentrismiä voidaankin parhaiten kuvata André Dumas’n käsitteellä ei-eristäy-tynyt antroposentrismi, joka sisältää ajatuksen yhteenkuuluvuudesta ja kumppanuu-desta, mutta säilyttää ihmisen erityisaseman.

Canberran yleiskokouksen aineistosta nousevaa ympäristöetiikkaa ei voida yhtä selke-ästi nimittää antroposentriseksi. Vaikka ihmisellä edelleen nähdään Jumalan kuvaan perustuva erityistehtävä luomakunnan tilanhoitajana, tai uuden korostuksen mukai-sesti pappina, ihmisen ja muiden luotujen yhteenkuuluvuutta korostetaan huomatta-vasti aiempaa voimakkaammin. Canberran muotoilemaa ympäristöetiikkaa voidaankin pitää elämäkeskeisenä tai jumalakeskeisenä etiikkana, jossa luomakun-nalla on ihmisestä riippumaton arvo. Kaikella luodulla on yhtäläinen Jumalasta riip-puva arvo.

70

Kokonaisuudessaan ajanjakso Nairobista Canberraan merkitsi kasvavan ympäristö-huolen aikaa Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokousten historiassa. Nairobia edel-tävissä yleiskokouksissa huoli ympäristöstä oli vasta heräämässä: ongelmien mahdollisuus tiedostettiin, mutta suurta syytä huoleen ei vielä koettu. Nairobin ja Van-couverin yleiskokouksissa huoli ympäristön tilasta ja sen vaikutuksista ihmiskunnan selviytymiselle ilmaistiin jo varsin selkeästi. Canberrassa ympäristöhuoli kuitenkin saavutti siihenastisen huippunsa: ympäristökysymysten huomioimisen ei enää ajateltu olevan vain yksi teema muiden joukossa, vaan keskeinen osa kirkon teologiaa ja yh-teiskuntaeettistä pohdintaa.

71 5 AVOIN YMPÄRISTÖHUOLI (1998–2013)

Tässä luvussa käsitellään Kirkkojen maailmanneuvoston kolmea viimeisintä yleisko-kousta. Ne järjestettiin Hararessa (1998), Porto Alegressa (2006) ja Busanissa (2013).

Ensin luvussa esitellään yleiskokoukset pääpiirteissään, minkä jälkeen tarkastellaan niiden aikana kehittynyttä Ekklesiologia ja etiikka -projektia, joka voidaan nähdä jat-kona ORLE-prosessille. Lopuksi tarkastellaan kunkin yleiskokouksen ympäristöetiik-kaa.

5.1 Yleiskokoukset pääpiirteissään

Kirkkojen maailmanneuvoston kahdeksas yleiskokous järjestettiin Hararessa, Zimbabwessa 3.–14. joulukuuta 1998. Kokous oli KMN:n 50-vuotisjuhla. Kokouksen pääteema oli ”Turn to God – Rejoice in Hope”. Toisin kuin aiemmissa yleiskokouk-sissa Hararessa ei ollut varsinaisia alaosioita, vaan kuulemisia (Hearings), jotka jakau-tuvat kahteen jaksoon (Phase).²⁹³ Lisäksi uutena erikoispiirteenä kokouksessa oli padare, joka tarkoittaa paikallisessa Shona-traditiossa kohtaamispaikkaa. Padare mah-dollisti vapaamman ajatusten jakamisen ja reflektion herkistäkin aiheista.²⁹⁴ Kokouk-sen kuulemisten kaksi jaksoa olivat seuraavat:

Jakso I, Canberrasta Harareen toimineen neljän ohjelmallisen yksikön teemat:

- Unity and renewal (Yhteys ja uudistuminen)

- Churches in Mission – Health, Education, Witness (Kirkkojen lähetystehtävä – Terveys, koulutus ja todistus)

- Justice, Peace and Creation (Oikeudenmukaisuus, rauha ja luominen) - Sharing and Service (Jakaminen ja palvelu)

- Work of the General Secretariat (Pääsihteerintoimiston työskentely)

Jakso II, themes & issues (teemat ja ongelmakysymykset):

1) Unity (Yhteys)

2) Moving Together (Yhdessä eteenpäin)

3) Justice and Peace (Oikeudenmukaisuus ja rauha) 4) Learning (Oppiminen)

293 Bent & Kessler 2002, 1237.

294 Bent & Kessler 2002, 1238.

72 5) Witness (Todistaminen)

6) Solidarity (Solidaarisuus).²⁹⁵

Ensimmäisen jakson kuulemisista tämän tutkimuksen kannalta olennainen on Oikeu-denmukaisuus, rauha ja luominen -yksikön tehtäviä käsittelevä kuuleminen, sillä yksikön tehtävä oli jatkaa Vancouverin yleiskokouksessa alulle laitettua ORLE-työs-kentelyä. Raportin mukaan seen työskentely oli keskittynyt viiteen ohjelmalliseen tee-maan: osallisuus ja johtaminen; ihmisoikeudet (human rights) ja ihmisten oikeudet (peoples’ rights); rotujen välinen tasa-arvo, alkuperäiskansat ja etnisyys; rauha ja oi-keudenmukaisuus; sekä ekologia ja ekonomia.²⁹⁶ Näiden suhteen todettiin, että yksikkö oli onnistunut yksinkertaistamaan ohjelmia ja integroimaan ne osaksi laajempaa viite-kehystä. Tarve lisätyöskentelylle todettiin erityisesti väkivallan, rasismin ja globali-saation kysymyksiin liittyen. Myös työskentelyä alkuperäiskansojen ja nuorten parissa tulee raportin mukaan lisätä.²⁹⁷

Toisen jakson ensimmäisessä kuulemisessa (Unity) esitettiin mielenkiintoinen vaati-mus yksilö- (personal) ja ihmissuhde-etiikan (inter-personal) nostamisesta KMN:n käsittelyyn.²⁹⁸ Kuitenkin toisen jakson kuulemisista tämän tutkimuksen kannalta kes-keisin on kuudes kuuleminen, jonka teema oli Solidaarisuus (Solidarity). Keskustelun keskeisin sisältö tiivistyy, samaan tapaan kuin Oikeudenmukaisuus, rauha ja luominen -yksikön tehtäviä käsitellessä kuulemisessa, kysymykseen globalisaatiosta ja sen tuo-mista haasteista. Tätä kuuletuo-mista käsitellään tarkemmin luvussa 5.5.1.

Kirkkojen maailmanneuvoston yhdeksäs yleiskokous järjestettiin Porto Alegressa,

Kirkkojen maailmanneuvoston yhdeksäs yleiskokous järjestettiin Porto Alegressa,

In document Hallinnasta yhteenkuuluvuuteen : ympäristöeettiset kysymykset Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksissa 1948-2013 (sivua 63-0)