YHTEISKUNNALLISENA KYSYMYKSENÄ
6.1 Yhteisöllisyyden luominen ja tasa-arvo
Asevelvollisuustyöryhmän raportin Tiivistelmä-kappaleen alussa on listattu työryh-män tapa lähestyä asevelvollisuutta:
”Hyvin toteutettuna asevelvollisuus muun muassa
• kytkee yhteiskunnan toimijat yhteen,
• edistää yhteiskunnallisia arvoja, maanpuolustustahtoa ja yhteiskuntarauhaa,
• tuottaa nuorille monenlaista osaamista – –
• sosiaalistaa ja opettaa ryhmässä toimimista,
• ehkäisee syrjäytymistä,
• toimii maahanmuuttajien kotouttajana,
• edistää kansanterveyttä,
• tuottaa tietoaineistoa tutkimuskäyttöä varten,
• tuottaa reserviä myös muiden viranomaisten tukemiseksi,
• tuottaa henkilöstöä kriisinhallintatehtäviin ja
• toimii rekrytointikanavana puolustusvoimille ja muille viranomaisille.”
(Puolustusministeriö 2010, 8.)
Listan eri kohdat eivät ole varsinaisessa tärkeysjärjestyksessä, mutta niiden järjestyk-sen voi ajatella ilmentävän etenemistä asevelvollisuuden laaja-alaisista yhteiskunnal-lisista vaikutuksista kohti pienempiä, yksittäisiä teemoja. Yhteiskunnallisten
toimijoiden yhteen kytkeminen ja yhteiskunnallisten arvojen edistäminen ei onnis-tune, ellei asepalvelusta suorita suuri osa ikäluokasta. Sen sijaan henkilöstön rekry-tointi kansainvälisiä sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita varten tai muiden viran-omaisten tukeminen todennäköisesti onnistuisi Puolustusvoimilta ilman nykyisen-kaltaista, koko palveluskelpoisen ikäluokan kouluttamiseen tähtäävää asevelvolli-suutta. 98 Kaksi edellä mainittua Puolustusvoimien lakisääteistä tehtävää käsitellään raportissa laajemmin omassa luvussaan (Puolustusministeriö 2010, 51–54). Asevel-vollisuuden argumentoidaan tuovan näihin tehtäviin merkittävää lisäarvoa verrattuna pelkkiin ammattisotilaisiin ja ammattiarmeijaan.
Listan kaksi ensimmäistä linjausta viittaavat siihen, että työryhmän näkökulmasta asevelvollisuudella luodaan yhteisöllisyyttä. Lisäksi syrjäytymisen ehkäisyä ja maahan-muuttajien kotouttamista voi tarkastella kuvitteellisen yhteisön kuvittelun kautta.
Syrjäytyneet nuoret ovat vaarassa pudota yhteiskunnan sosiaalisten yhteisöjen ulko-puolelle, mutta asevelvollisuuden kautta heidät integroidaan osaksi niitä. Maahan-muuttajille asepalveluksen suorittaminen on mahdollisuus ”kotoutua” eli liittyä kan-sakuntaan. Lista kuvaa hyvin sitä, millaiset teemat hallitsevat Siilasmaan työryhmän tapaa lähestyä asevelvollisuutta. Asevelvollisuudella on aina rakennettu yhtenäiskult-tuuria, mihin listan ensimmäiset kohdat viittaavat varsin yksiselitteisesti. Yhtenäis-kulttuuri asevelvollisuuden ympärillä on toisaalta murentunut jo pitkään, ja jo rapor-tin julkaisua seuraavana keväänä koettiin perussuomalaisten historiallinen vaalivoitto vuoden 2011 protestivaaleissa. On toisin sanoen perusteltua olettaa, että kansallista yhtenäiskulttuuria ylläpitävät instituutiot sekä ajatukset ovat 2010-luvun alussa saa-neet yhteiskunnallista kaikupohjaa. On vaikea nähdä yhteyttä listan jälkimmäisten kohtien, kuten Puolustusvoimien rekrytointikanavana toimimisen ja kansakunnan kuvittelemisen välillä. Jälkimmäiset nostot kiinnittyvät vahvemmin Puolustusvoi-mien virallisiin, lakisääteisiin tehtäviin. Listassa ei kuitenkaan ole mainittu sodan ajan joukkojen kouluttamista, vaikka sitä käsitellään raportissa hyvin perusteellisesti. Ra-portin alussa asevelvollisuutta kuvataan näin:
”Asevelvollisuus on ensisijaisesti väline Suomen puolustamiseksi, ja sen tärkein tuote on puolustuskyky. Sen lisäksi asevelvollisuus tuottaa yhteiskunnalle myönteisiä vaiku-tuksia. – – Tutkimustietoa palveluksen yhteiskunnallisista vaikutuksista on saatavilla melko vähän. – – Usein hyödyt tulevat ilmi varusmiespalveluksen suorittaneiden omina kokemuksina ja kertomuksina. Moni asia ei ole edes mitattavissa.” (Puolustus-ministeriö 2010, 8.)
98 Huomionarvoista on, että vuonna 2020 eskaloituneen koronakriisin aikana asevoimia hyödynnettiin useissa maissa muiden viranomaisten avustamisessa. Suomen puolustusvoimat avustivat muita viran-omaisia näkyvimmin, kun enimmillään 800 varusmiestä ja 50 palkattuun henkilökuntaan kuuluvaa osal-listui Uudenmaan sulun rajavalvontaan keväällä 2020. (Tuominen 15.4.2020.)
Näyttää siltä, että tässä lainauksessa Suomen puolustaminen asetetaan asevelvollisuu-den ensisijaiseksi sotilaalliseksi tehtäväksi, kun taas muut yhteiskunnalliset vaikutuk-set ovat toissijaisia. Raportti antaa ymmärtää, että myönteivaikutuk-set yhteiskunnallivaikutuk-set sivu-vaikutukset ovat olemukseltaan sosiaalisia ja hankalasti mitattavissa. Tässä mielessä andersonilainen kuviteltu yhteisö saa todellisen yhteisön olemuksia. On joka tapauk-sessa ilmeistä, että asevelvollisuus on Siilasmaan työryhmälle paljon muutakin kuin vain sotilaallinen ratkaisu. Tämä keskeinen lähtökohta tehdään jo heti raportin alussa selväksi. Tätä tukee seuraava lainaus raportista:
”Asevelvollisuuden kannattajien mielestä asevelvollisuus yhdistää suomalaisia, on tasa-arvoistava, kasvattava, opettava, sosiaalistava, kotouttaja, syrjäytymisen ehkäisijä sekä miesten oikeus ja velvollisuus, joka kuuluu osaksi aikuistumista. Asevelvollisuu-den kannatus tosin kumpuaa hyvin eri lähtökohdista.” (Puolustusministeriö 2010, 17.)
Lainauksessa nousee esille asevelvollisuuden merkitys kuvitteellisen yhteisön kuvit-telun keinona ja kansalaisia tasa-arvoistavana kasvatusinstituutiona. Viimeinen lause jättää toisaalta auki tärkeän kysymyksen – kuka kannattaa asevelvollisuutta ja mistä syystä? Raportissa ei pureuduta asevelvollisuuden kannattamisen motiivien eroihin, mutta edellinen lainaus osoittaa, että raportin tekijät ovat tietoisia asevelvollisuuden kannatuksen eri lähtökohdista.
Maanpuolustustahto
Maanpuolustustahto esitetään usein henkisenä polttoaineena ja motivaation läh-teenä, joka ohjaa kansalaisia osallistumaan maanpuolustukseen. Se on yhteisöllinen arvo ja niin ollen osa yhteisöllisyyden luomista, mutta sotilaallisesta näkökulmasta tarkasteltuna myös tärkeä sotilaallinen tekijä pelotteen luomisessa. Näiden tekijöiden valossa on ymmärrettävää, että maanpuolustustahdon käsitettä käsitellään laajasti Sii-lasmaan raportissa:
”Maanpuolustustahto on pienen maan turvallisuuden vankimpia kivijalkoja. Suo-messa tahto on pysynyt korkeana. Suomalainen asevelvollisuus on maanpuolustustah-don ilmentymä ja toisaalta asevelvollisuus tukee maanpuolustustahtoa. – – Useiden tutkimusten perusteella yksilöllisyyden korostuminen ja yhteisöllisyyden väheneminen saattavat tulevaisuudessa vähentää maanpuolustustahtoa. Lisäksi globalisoituminen, pitkän rauhan ajan seurauksena sotien kokemuksen ja tuntemusten häviäminen sekä kansallisten juurien puuttuminen vähentävät väestön yhteisöllisyyden tunnetta ja kan-sallista maanpuolustustahtoa. Tämän takia maanpuolustustahto -käsite voi saada si-sällöltään erilaisia merkityksiä kuin aiemmin.” (Puolustusministeriö 2010, 22.)
Asevelvollisuuden, kansakunnan ja maanpuolustustahdon vahvaa kytköstä tukee lai-nauksessa esitetty havainto siitä, että yksilöllisyyden lisääntyminen, yhteisöllisyyden mureneminen, kansallisuustietoisuuden häviäminen, sotakokemuksien unohtuminen ja kansainvälistyminen nähdään uhkana maanpuolustustahdolle. Asevelvollisuuden toimivuus edellyttää kansalaisten omaa halua tarttua aseisiin kansakuntansa puolesta.
Maanpuolustustahto ja asevelvollisuus ovat lainauksen perusteella eräänlaisessa kehämäisessä suhteessa, elleivät jopa muna vai kana -tyyppisessä dilemmassa. On oikeastaan yllättävää, ettei raportissa pohdita maanpuolustustahtoa juuri ollenkaan sotilaallisen pelotteen luomisen näkökulmasta. Raportissa, kuten edellisessä lainauk-sessa, lähestytään maanpuolustustahtoa lähinnä kansakunnan kuvittelemisen kautta.
Samassa yhteydessä toisaalta todetaan, miten maanpuolustustahto edistää yksilön motivaatiota osallistua maanpuolustukseen (Puolustusministeriö 2010, 22). Työ-ryhmä on ollut tietoinen kansallisen yhtenäiskulttuurin murenemisesta ja lisäänty-västä yksilöllisyydestä, mutta ei ole välttämättä ymmärtänyt sen poliittisia seurauksia.
Kansallismieliset perussuomalaiset olivat esimerkiksi saavuttaneet merkittävää vaali-menestystä jo kunnallisvaaleissa 2008 ja eurovaaleissa 2009. Kansallismielisyys oli laajemmin yhteiskunnallisesti tarkasteltuna vielä voimissaan, kiihtyneestä globalisaa-tiosta huolimatta tai kenties juuri siksi. Suomalaisten korkeaa maanpuolustustahtoa voi niin ikään pitää eräänlaisena protestina yhtenäiskulttuurin murenemiselle. Rapor-tissa toisaalta todetaan epäsuorasti, että maanpuolustustahto ei tulevaisuudessa voi välttämättä perustua kansalliseen yhtenäiskulttuuriin. On joka tapauksessa selvää, että kansakunnan kuvittelemiseen läheisesti liittyvä maanpuolustustahto palvelee si-viiliyhteiskunnan yhteisöllisiä tarpeita ja edistää täten polttoaineen tavoin maanpuo-lustuksen toimivuutta.
Siilasmaan raportissa hahmotellaan erillisessä taulukossa suomalaisen yhteiskun-nan haasteita 2020-luvulla ja asevelvollisuuden kytkeytymistä niihin. Yksi näistä haas-teista on ”yhteiskunnallisten jakolinjojen syveneminen”. Sen merkityksestä asevel-vollisuudelle todetaan seuraavasti: ”Varusmiespalvelus on viimeinen mahdollisuus yrittää kaventaa jakolinjoja. Vaikutusmahdollisuus: Syrjäytymisen ehkäisy ja kotout-taminen sekä jakolinjojen kavenkotout-taminen”. (Puolustusministeriö 2010, 24.) Ei ole sat-tumaa, että syrjäytymisen ehkäisy ja maahanmuuttajien kotouttaminen on laitettu sa-maan kategoriaan jakolinjojen kaventamisen kanssa. Nämä kaikki viittaavat kuvitteel-lisen yhteisön luomiseen, sillä niissä kaikissa pyritään luomaan yhtenäistä, yhteiskun-nallisia jakolinjoja ylittävää kansakuntaa.
Raportissa asevelvollisuudelle asetettavan tehtävän kaventaa yhteiskunnallisia ja-kolinjoja voi ymmärtää nationalismiin liittyvänä tavoitteena puhdistaa yhteiskuntaa erilaisista poliittisista vedenjakajista. Asevelvollisuustyöryhmälle asevelvollisuus on
näin ollen eräänlainen sosiaalinen sulatusuuni, joka tasoittaa sosiaalisia eroja ja jopa vastakkainasetteluita. Ihanteellisena lopputuloksena syntyy yhtenäinen kansakunta.
Kuvitteellisen yhteisön kuvittelu pitää sisällään sisään- ja ulossulkemista ja tietty-jen jakolinjotietty-jen kaventamista tai uusien luomista. Siilasmaan raportissa ei kuitenkaan mainita päämäärätietoista yhteiskunnallisten jakolinjojen tai viholliskuvien luomista.
Tämä ei ole yllättävää, koska sellainen ei olisi puolustushallinnon julkisissa asiakir-joissa korrektia. Siilasmaan raportissa nousee näin ollen esille eräänlainen pehmeä, banaali nationalismi, jossa asevelvollisuudella pyritään luomaan yhteiskunnallista me-henkeä – ei kuitenkaan etnisyyteen perustuvan, jopa rasistisen nationalismin tavoin, jakamalla todellisuus ”meihin” ja uhkaaviin ”heihin”. Asevelvollisuuden pehmeässä nationalismissa luodaan ystäviä eikä vihollisia, ja siinä inkluusiota halutaan edistää kun taas tarkoituksellista ekskluusiota ei.
Käsittelen sitä, miten Siilasmaan raportissa argumentoidaan koko ikäluokan kou-luttamisen puolesta, tarkemmin vielä kappaleessa Uhkakuvapolitiikka, sotilaallinen maanpuolustus ja kansainvälisyys. Lyhyesti voi todeta, että raportissa argumentoi-daan koko palveluskelpoisen ikäluokan kouluttamisen puolesta, minkä jälkeen perus-tellaan valikoivan asevelvollisuuden ongelmallisuutta:
”Mitä valikoivampaa varusmiespalvelus on, sitä pienempi yhteiskunnallinen merkitys sillä on. Puolustusvoimat ei edellä esitetystä huolimatta tarvitse koko miespuolista ikä-luokkaa. Yhteiskunnan kannalta on merkittävää, että varusmiespalveluksen suoritta-matta jättäminen on yhteydessä syrjäytymiseen. – – Puolustusvoimien tavoitteena pi-tää olla, että mahdollisimman moni palveluskelpoinen nuori mies suorittaa varusmies-palveluksen. Niille, jotka eivät tähän kykene, tulisi työ- ja elinkeinoministeriön johta-mana antaa yhteiskunnan kriisivalmiuksia tukeva koulutus. – – Monessa muussa maassa asevelvollisuus on ollut vahvasti valikoiva. – – Tilanne on valikoinnin lisään-nyttyä nopeasti johtanut näissä maissa siihen, että asevelvollisuus on todettu epäoi-keudenmukaiseksi. – – Valikointi on rapauttanut maanpuolustushengen. Maanpuo-lustus ei ole valikoinnin jälkeen enää kansalaisvelvollisuus, vaan se on kuten mikä ta-hansa työ. – – Kun valikoinnin tielle on lähdetty, on vähitellen siirrytty kohti tilan-netta, jossa varusmiespalvelus on lakkautettu ja perustettu ammattiarmeija. – – Vali-koinnin vaikeus alkaa jo valikoinnista. Mitkä ovat valintaperusteet? – – Ainoita todel-lisia vaihtoehtoja ovat asevelvollisuus ja ammattiarmeija. – – Ainoaksi vaihtoehdoksi Suomelle jää siis asevelvollisuus.” (Puolustusministeriö 2010, 32–33.)
Asevelvollisuustyöryhmän näkemykset maanpuolustuksesta, vapaaehtoisuudesta, va-likoivuudesta ja oikeudenmukaisuudesta viittaavat selkeästi siihen, että raportin laa-tijat kiinnittävät asevelvollisuuden kansakuntaan ja kansalaisuuden asevelvollisuu-teen. Asevelvollisuus ei ole sosiaalisesti kestävällä pohjalla, jos palvelus ei ole juridi-sesti koko ikäluokalle pakollinen kansalaisvelvollisuus, kuten raportissa esitetään.
Mahdollisimman monen osallistumista maanpuolustukseen pidetään tavoiteltavana,
joko varusmiespalveluksen tai siihen kykenemättömille jonkin muun palvelusmuo-don kautta. Tavoite kouluttaa mahdollisimman moni liittyy kuvitteelliseen yhteisön kuvitteluun, ainakin sillä perusteella, että tavoitetta kouluttaa mahdollisimman moni perustellaan lainauksessa enemmän sosiaalisilla kuin sotilaallisilla syillä. Raportissa ei suoranaisesti puhuta kansalaispalveluksen luomisesta, mutta sen suuntaiseen ajatte-luun viittaa tavoite luoda asepalvelukseen kykenemättömille nuorille työ- ja elinkei-noministeriön järjestämä, yhteiskunnan kriisivalmiuksia tukeva koulutus. Raportissa myös sidotaan syrjäytyminen varusmiespalveluksen suorittamatta jättämiseen. Syr-jäytyminen siis tarkoittaa kuvitellun yhteisön ulkopuolelle jäämistä.
2010-luvun alussa nuorten syrjäytyminen oli merkittävä yhteiskunnallinen keskus-telunaihe, ja muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö käynnisti vuonna 2012 Ihan tavallisia asioita -kampanjansa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Asevel-vollisuustyöryhmän väite asevelvollisuuden syrjäytymistä ehkäisevästä vaikutuksesta on potentiaalinen reaktio, ellei jopa markkinointikeino tähän tuolloin ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun nuorten syrjäytymisestä. Syrjäytymisen ehkäisy ei kuulu Puolustusvoimien lakisääteisiin tehtäviin, mutta jos asevelvollisuuden väitetty syrjäytymistä ehkäisevä vaikutus vahvistaa asevelvollisuuden yhteiskunnallista kan-natusta, on tämä luonnollisesti myös Puolustusvoimien etu.
Siilasmaan raportin perusteella vaikuttaa siltä, että vapaaehtoisilla ja niin sanotuilla valikoivilla asevelvollisuuksilla ei ole samankaltaista kansakunnan rakentamisen mer-kitystä, tai sitä ei tavoitella asevelvollisuuden kautta. Lyhyesti todettuna mitä suu-rempi osuus ikäluokasta koulutetaan, sitä voimakkaammin asevelvollisuus kiinnittyy kansakuntaan ja päinvastoin. Asevoimien olemassaolo, niiden käyttö ja rekrytointita-vat määrittävät niiden suhdetta kansakuntaan; asevelvollisuus on keino luoda linkki väestön, turvallisuuden ja kansakunnan välille. Rajaamisperusteet saattavat tosin han-kaloittaa kytköksen muodostamista kansakuntaan. Tämän voi tulkita näkyvän rapor-tin jopa hieman ristiriitaisessa toteamuksessa siitä, ettei Puolustusvoimat tarvitse koko miespuoleista ikäluokkaa, mutta tavoitteena on silti oltava kouluttaa koko pal-veluskelpoinen ikäluokka. Sotilaallista näkökulmasta tarkasteltuna ei ole toisin sa-noen kovinkaan huolestuttavaa, mikäli kaikkia ikäluokan nuoria ei kouluteta. Asepal-veluksen suorittamatta jääminen useammalta nuorelta on raportin valossa huolestut-tavampi kehityssuunta kuvitteellisen yhteisön kuvittelun näkökulmasta.
Keskeinen havainto on myös se, että Siilasmaan raportissa maanpuolustus ei ole vain työtä, vaan sillä on yhteisöllisesti latautunut merkitys. Ammattiarmeijan ja ase-velvollisuuden välinen raja ei ole yksiselitteinen, vaan asevelvollisuus ja Puolustus-voimat tarvitsevat toimiakseen ammattisotilaita. Siilasmaan raportin edellisessä lai-nauksessa näitä käsitteitä lähestytään mustavalkoisemmin: välimuodot eivät ole
toimivia, joten ainoat vaihtoehdot ovat joko ammattiarmeija tai asevelvollisuus. Ra-portissa on myös kuvio, jossa osoitetaan valikoivan asevelvollisuuden vievän kohti ammattiarmeijaa, josta paluu entiseen ei ole enää mahdollinen (Puolustusministeriö 2010, 33). Raportissa käytetään myös vaihtoehdottomuusargumenttia: asevelvolli-suuden väitetään olevan Suomen ainoa vaihtoehto. Muut vaihtoehdot kuvataan lä-hestulkoon pelottelumaisella tyylillä ja väitetään, ettei niistä ole enää paluuta entiseen.
Siilasmaan raportti vahvistaa myös sen, että asevelvollisuudesta käytävässä valtatais-telussa on kyse politiikan perimmäisestä kysymyksestä – vallasta määritellä käsitteitä ja tarjota vaihtoehtoja.
Ulkosuomalaiset
Raportissa käsitellään myös ulkosuomalaisten suhdetta asevelvollisuuteen. Se nostaa esille näkökulman siihen, millainen kaksoisrooli asevelvollisuudella on kuvitteellisen yhteisön kuvittelijana ja sotilaallisena ratkaisuna. Tämä kaksiulotteinen merkitys nä-kyy Siilasmaan raportissa käytetyissä ilmaisuissa ”väline Suomen puolustamiseksi” ja
”muut yhteiskunnalliset vaikutukset”. Yleensä nämä kaksi asiaa ovat toisiinsa tiiviisti nivoutuneita, mikä vaikeuttaa asevelvollisuuden eri roolien ja tehtävien tunnista-mista. Ulkosuomalaisten kohdalla asevelvollisuuden sotilaallisten ja muiden yhteis-kunnallisten merkitysten välinen ero on selkeämpi ja nousee esiin helpommin ym-märrettävällä tavalla. Raportissa todetaan heistä näin:
”Suomen kansalaisia, jotka ovat pitkään pysyvästi asuneet ulkomailla, ei ole järkevää käskeä varusmiespalvelukseen Suomeen. Heitä ei sijoiteta sodan ajan organisaatioihin koulutuksen jälkeen, jos kotipaikka on ulkomailla. Tässä mielessä kyseessä on puolus-tusvoimien sodan ajan suorituskyvyn kannalta hukkainvestointi. – – Ulkomailta Suo-meen varusmiespalvelusta suorittamaan tulevia on nykyisin noin 100–150 henkilöä vuodessa. – – Varusmiespalveluksella eräällä tavalla lunastetaan suomalaisuus – – pit-kään ulkomailla asuneen suomalaisen lapsi saattaa haluta suorittaa varusmiespalveluk-sen Suomessa ja heillä tulee myös olla oikeus siihen.” (Puolustusministeriö 2010, 42–
43.)
Ulkosuomalaisten kouluttamista perustellaan raportissa pelkästään Suomen kuvit-teellisen yhteisön kuvittelulla. Sotilaallisesti ulkosuomalaisten kouluttaminen ei ole perusteltua, koska ulkosuomalaisilla ei ole sodan ajan sijoitusta ja todennäköisesti heidän määränsä on pieni. Ulkosuomalaisille varusmiespalvelus on raportin valossa mahdollisuus liittyä kansakuntaan ja vahvistaa subjektiivista kokemustaan kansakun-nan jäsenyydestä.99 Raportin ilmaisu ”suomalaisuuden lunastamisesta” heijastaa
99 Ks. lisää ulkosuomalaisnuorten varusmiespalveluksesta Kenola 2010.
Andersonin teorian ajatusta siitä, että kansakunta on sosiaalinen konstruktio, jota kuvitellaan ja johon liitytään eri keinojen, tässä tapauksessa varusmiespalveluksen suorittamisen, kautta.
Naisten osallistuminen ja asevelvollisuus
Siilasmaan raportissa käsitellään naisten osallistumista maanpuolustukseen ja asevel-vollisuuteen kappaleessa 3.3 Naisten osallistuminen. Raportissa todetaan:
”Tasa-arvotietoisuus lisääntyy koko ajan suomalaisessa yhteiskunnassa. – – keskuste-luun on jo noussut vaatimuksia naisia koskevasta asevelvollisuudesta ja pakollisen ase-velvollisuuden poistamisesta miehiltä. – – Puolustusvoimat ei tällä hetkellä erityisen aktiivisesti houkuttele nuoria naisia suorittamaan vapaaehtoista asepalvelusta. – – Miespuolinen ikäluokka riittää sodan ajan joukkojen tuottamiseen niihin joukkoihin, jotka voidaan tulevaisuudessa varustaa tarkoituksenmukaisella tavalla. – – Erilaisuus lisää organisaation vahvuutta. Naisten lukumäärän lisäämisellä voisi olla myönteisiä vaikutuksia puolustusvoimien kulttuuriinkin.” (Puolustusministeriö 2010, 47–48.)
Asevelvollisuustyöryhmässä on tiedostettu kritiikki asevelvollisuuden sukupuolittu-neisuutta kohtaan. Raportissa ei perustella vain miehiä koskevaa asevelvollisuutta miesten fyysisillä ominaisuuksilla. Perustelu sille, että asevelvollisuus koskee vain miehiä, on joukkotuotannollinen: miespuolinen ikäluokka on riittävän suuri sodan ajan joukkojen tuottamiseen. Asevelvollisuusjärjestelmän sukupuolittuneisuutta ei toisaalta perustella raportissa samoilla syillä kuin aiemmin historiallisesti ja kansain-välisesti.
Sukupuolten välinen tasa-arvo jää joka tapauksessa vähälle huomiolle Siilasmaan raportissa.100 Raportissa todetaan, että vuosittain noin 500 naista hakeutuu asepalve-lukseen ja noin 300 suorittaa sen loppuun asti (mt. 47).101 Koska naisten määrä Puo-lustusvoimissa on marginaalinen, heillä tuskin on keskeistä tai tärkeää asemaa soti-laallisen maanpuolustuksen kannalta. Naisten mahdollisuus vapaaehtoiseen asepal-velukseen on näin ollen lähinnä positiivisen vapauden kysymys, esimerkiksi väylä ha-keutua sotilasuralle tai -tehtäviin. Tätä tukee myös se, että raportissa suositellaan nai-sille pakollisia verkon kautta toteutettavia kutsuntoja osana asevelvollisten tietojär-jestelmää (Puolustusministeriö 2010, 48). Raportissa ei kuitenkaan yksiselitteisesti ta-voitella naisten suurempaa osallistumista asepalvelukseen. Raportista saa sen
100 Ylöstalo (2012, 50–54) on esittänyt vastaavaa tulkintaa asevelvollisuustyöryhmän raportista.
101 On huomionarvoista, että raportin julkaisemisen jälkeen vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutu-vien naisten määrä on kasvanut suuresti.
käsityksen, että naisten osallistuttaminen asevelvollisuusjärjestelmään ei ole sotilaal-lisesti välttämätöntä, mutta muista yhteiskunnallisista syistä suotavaa.
Siilasmaan työryhmä on ollut tietoinen asevelvollisuuden ympärillä tapahtuvista yhteiskunnallisista muutoksista, sekä edellisen lainauksen että raportin usean muun-kin kappaleen perusteella. Työryhmä ei täten ole voinut olla ymmärtämättä, että vain miehiä koskeva asevelvollisuus sopii huonosti yhteen Suomessa muutoin tärkeänä pidettävän arvon, sukupuolten välisen tasa-arvon, kanssa. Sukupuolirakenteita ei ra-portissa juurikaan käsitellä, joten näistä esitettäviä tulkintoja on vaikea perustella em-piirisesti. Miessukupuoli ei ole toisaalta raportissa itseisarvollinen perustelu sille, että asevelvollisuuden pitää koskea vain miehiä. Raportissa eräässä mielessä piiloudutaan asevelvollisuuden sukupuolittuneisuutta puolustavien tai vähintäänkin sen hyväk-syvien tahojen taakse. Suomalaisten enemmistö hyväksyy väitetysti vain miehiä kos-kevan asevelvollisuuden, Puolustusvoimien näkökulmasta miespuolinen ikäluokka riittää ja työryhmän oman näkemyksen mukaan ikäluokan parhaimmisto pitää saada palvelukseen sukupuolesta riippumatta (Puolustusministeriö 2010, 47–48). Työryh-män voi ajatella olleen puun ja kuoren välissä siinä, miten yhteiskunta asevelvollisuu-den ympärillä peräänkuuluttaa tasa-arvoa siinä missä puolustushallinnon näkökul-masta vallitseva olotila on toimivin ratkaisu. Raportin ympärillä käydyssä julkisessa keskustelussa ei toisaalta juuri kiinnitetty huomiota sen tapaan käsitellä tasa-arvoky-symystä, vaan keskustelu pyöri enemmänkin neljän kuukauden palvelusajan ympä-rillä.
Vaikka sukupuolten välinen tasa-arvo lähestulkoon sivuutetaan Siilasmaan rapor-tissa, työryhmän ei voi silti väittää tuottavan päämäärätietoisesti sukupuolittuneita kuvitelmia kansakunnasta. Raportissa ei perustella maanpuolustuksen sukupuolittu-neisuutta samanlaisella historiallisella, nationalistisella perheideologialla, kuin mihin vaikka suojeluskunta- ja Lotta Svärd -järjestöjen sukupuolittunut maanpuolustus-työnjako perustui. Samankaltaisiin käsityksiin miesten ja naisten rooleista perustuivat myös pitkälti ne muut historialliset instituutiot ja ajatukset, jotka tuottivat sukupuo-littuneita kuvitelmia kansakunnasta.102 Asevelvollisuuden säilyttämistä perustellaan raportissa joka tapauksessa sotilaallisilla perusteluilla, eikä sukupuolittuneella kansa-kunnan kuvittelulla.
Raportissa esitettävät luvut vapaaehtoiseen palvelukseen hakeutuvien naisten määrästä ovat jo vanhentuneita, mutta siinä esitettävät naisten osallistumiseen liitty-vät periaatteet ovat edelleen ajankohtaisia. Naisten tähänastinen, kasvusta huolimatta melko vähäinen kiinnostus vapaaehtoiseen asepalvelukseen on tutkimuksellisesti
102 ks. lisää Gordon ym. 2002
kiehtova kysymys, mutta tutkimusaineistoni ei tarjoa mahdollisuutta sen selvittämi-seen.
Asevelvollisuuden kiinnittäminen kansakuntaan ja tähän liittyvä horisontaalinen tasa-arvoisuus korostuvat raportin suhtautumisessa B-luokan palvelusvelvollisiin.
Osiossa B-miesten ja ei täysin taistelukykyisten koulutus kunniaan todetaan seuraa-vasti:
”Asevelvollisuus toimii niin kauan, kun varusmiespalveluksen suorittamattomalta ky-sytään, miksi et ole suorittanut varusmiespalvelusta. Yhteiskunnallisten myönteisten vaikutusten ja miesikäluokan tasa-arvon näkökulmasta on tärkeää, että mahdollisim-man moni suorittaa varusmiesmiespalveluksen. Osa nuorista miehistä ei kykene vaa-tiviin taistelutehtäviin. – – Yhteiskunnan tulisi huomattavasti nykyistä enemmän ottaa vastuuta palveluksen keskeyttäjistä ja henkilöistä, jotka eivät kykene palvelukseen. Se on sekä yksilön että yhteiskunnan etu. – – Yksilön ja maanpuolustustahdon kannalta on tärkeää, että mahdollisimman moni suorittaa varusmiespalveluksen. Kaikille on oltava mielekästä tekemistä.” (Puolustusministeriö 2010, 74–75.)
Kaksi ensimmäistä virkettä kiinnittävät asevelvollisuutta kansakuntaan. Asevelvolli-suuden kontekstissa nimenomaan miespuoliset kansalaiset eivät ole irrallisia saaria vaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Siilasmaan raportissa ei ole havaittavissa historiallista kansalaissotilas-käsitettä sellaisenaan, mutta edellisessä lai-nauksessa kansalaisuus sidotaan asepalveluksen suorittamiseen. Varusmiespalveluk-sen suorittamatta jättäminen johtaa eräänlaiseen sosiaaliseen eristykseen, sillä se on ratkaisu, jota täytyy erikseen perustella. Mahdollisimman monen on suoritettava va-rusmiespalvelus, ja jos joltakulta jää palvelus suorittamatta, se ei saa jäädä huomiotta.
Tämä indikoi asevelvollisuuden vahvaa kiinnittämistä kansalaisuuteen.
Koko miespuolisen ikäluokan kouluttamista perustellaan miesten välisellä tasa-arvolla ja asevelvollisuuden muilla myönteisinä pidetyillä yhteiskunnallisilla vaikutuk-silla. Maanpuolustuksellinen tarve kouluttaa nuoria muuttuu oletettavasti jatkuvasti, mutta yhteiskunnassa vallalla olevat tulkinnat oikeuksien ja velvollisuuksien jakautu-misesta eri ihmisryhmien kesken rajoittavat valinnanmahdollisuuksia ja muodostavat myös joko–tai-tilanteita. Toisaalta joukkotuotannollisiin koulutusmääriin ei vaikuta vain pelkkä ikäluokan koko, vaan myös Siilasmaan raportissa käsitelty aktiivinen si-joitusaika, joka määrittää sodan ajan joukkojen ikärakennetta (Puolustusministeriö 2010, 101–102).103
103 Raportissa ehdotetaan käyttöön otettavaksi käsitettä ”aktiivinen sijoitusaika”, joka kuvaa sitä aikaa, jonka asevelvollinen on sijoitettu sodan ajan tehtäväänsä (Puolustusministeriö 2010, 101).
Maahanmuuttajat ja syrjäytyneet nuoret
Asevelvollisuustyöryhmän raportissa käsitellään myös maahanmuuttajien ja asevel-vollisuuden suhdetta. Maahanmuuttajat ovat yleensä suhteessa kantaväestöön vä-hemmistön sekä eräänlaisen altavastaajan asemassa, ja heihin kohdistuu usein syrjin-tää. Asepalveluksen suorittaminen on toiminut Suomessa ja kansainvälisestikin kei-nona, jolla vähemmistöryhmät voivat kohottaa sosiaalista statustaan. Tämä sama niin sanottu kansakuntaan liittymisen tematiikka toistuu tämän päivän vähemmistöryh-mien, kuten maahanmuuttajien, kohdalla. Myös ulkosuomalaisten varusmiespalve-luksessa on havaittavissa kansakuntaan liittymisen merkkejä. Maahanmuuttajien ko-touttamisesta todetaan seuraavasti:
”Maahanmuutto lisää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälisyyttä ja monikulttuurilli-suutta Tämä näkyy myös varusmiespalvelusikäisten joukossa eri etnistä alkuperää ole-vien ja eri uskontokuntia edustaole-vien määrän lisääntymisenä. – – Koko miespuolisen ikäluokan tasa-arvosyistä ei ole perusteltua erotella asevelvollisuuden velvoittavuu-dessa ulkomailla syntynyttä tai Suomessa syntynyttä. – – Varusmiespalvelus voi omalta osaltaan tukea maahanmuuttajien kotouttamista. Samoin varusmiespalvelus tukee syntyperäisten suomalaisten asenteiden muokkaamista ulkomaalaismyönteisemmäksi, koska kaikki aloittavat varusmiespalveluksensa samalta viivalta.” (Puolustusministeriö 2010, 125.)
Raportin tapa kuvata maahanmuuttajien suhdetta asevelvollisuuteen ja vastaavasti asevelvollisuutta kantasuomalaisten ulkomaalaisasenteita muokkaavana instituutiona liittyy juuri kuvitellun yhteisön kuvitteluun. Varusmiespalveluksen suorittaminen on osa suomalaisuutta, ja maahanmuuttajat pystyvät varusmiespalveluksen suorittamalla ikään kuin liittymään kansakuntaan. Se, missä valossa kantasuomalaisten ja maahan-muuttajien välinen suhde esitetään, indikoi asevelvollisuuden merkitystä sosiaalisten jakolinjojen loiventajana ja uudelleen määrittelijänä. Raportti antaa ymmärtää, että asevelvollisuuden avulla voidaan poistaa yhteiskunnallisia jakolinjoja sekä luoda tasa-arvoa kantaväestön ja maahanmuuttajien välille. Asevelvollisuus edistää maahan-muuttajien kotouttamista ja vastaavasti kantaväestön ulkomaalaismyönteisyyttä. Va-rusmiespalveluksessa suomalaiset oppivat ottamaan maahanmuuttajat vastaan. Kan-taväestön ajatellaan asevelvollisuuden kautta ymmärtävän, ettei jäsenyys kansakun-nassa ole syntyperään tai etniseen taustaan sidottua. Asevelvollisuuden merkitys so-siaalisena sulatusuunina on osa historiallista jatkumoa, mutta sosiaaliset ryhmät vaih-tuvat ajan ja paikan kontekstin mukana.
Asevelvollisuuteen liitettävä maahanmuuttajien kotiuttamisen teema tarjoaa myös mahdollisuuden pohtia erilaisia teoreettisia lähestymistapoja nationalismiin. Benedict Andersonia ja muita nationalismin tutkimuksen modernin paradigman tutkijoita
yhdistää näkemys kansakunnasta ja kansallisesta identiteetistä sosiaalisena konstruk-tiona. Heitä edeltävissä koulukunnissa kansakuntaa pidettiin enemmän syntyperän ja etnisten tekijöiden määrittelemänä. Raportin tapa käsitellä maahanmuuttajien ko-touttamista liittyy läheisemmin Andersonin näkemykseen kansakunnasta sekä siihen kuulumisen perusteluista. Raportin kontekstissa etninen alkuperä tai uskontokunta ei määrää eikä estä kansakunnan jäsenyyttä, mitä voi selittää Andersonin teorian aja-tuksella kansakunnasta sosiaalisena konstruktiona. Etniset vähemmistöt voivat liittyä kansakuntaan samalla tavalla kuin kantasuomalaiset, tässä tapauksessa ja omalta osal-taan varusmiespalveluksen suorittamisen kautta.104
Asevelvollisuustyöryhmän raportissa käsitellään maahanmuuton yhteydessä myös syrjäytymistä. Syrjäytyneistä nuorista todetaan alakappaleessa Syrjäytymisen ehkäisy seuraavasti:
”Tulevaisuudessa nuorten ongelmien lisääntymisen takia pahimmillaan lähes kolmas-osa miespuolisesta vuosi-ikäluokasta ei suorita varusmiespalvelusta.105 – – Yhä use-ampi nuori on tulevaisuudessa vaarassa syrjäytyä. – – Palveluksen ulkopuolelle jääneet miehet olivat jo lapsuusajan elinolojen suhteen lähtökohtaisesti palvelukseen määrät-tyjä miehiä heikommassa asemassa. Aikuisikään päästyään heille oli kasautunut palve-lukseen määrättyjä enemmän psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia: päihteiden ongelma-käyttöä, taloudellisia ongelmia, työttömyyttä, asunnottomuutta ja psyykkistä oireilua.
– – Palveluksen keskeyttäminen on nuorelle ongelmallista. – – Kutsunnoissa voidaan tunnistaa syrjäytymisvaarassa olevat nuoret.” (Puolustusministeriö 2010, 123.)
Raportissa viitataan Aikalisä-hankkeeseen, jossa on jo kutsunnoissa tunnistettu syr-jäytymisvaarassa olevat nuoret sekä pyritty puuttumaan syrjäytymiskehitykseen (Puo-lustusministeriö 2010, 123). Tätä mallia halutaan laajentaa kaikkiin kuntiin. (mt. 123.) Siilasmaan raportissa lähestytään asevelvollisuutta sosiaalipoliittisen teeman eli syr-jäytymisen ehkäisyn kautta. Syrsyr-jäytymisen ehkäisyä voi pitää sosiaalityönä tai jopa kansanterveydellisenä työnä ja periaatteessa myös kuvitteellisen yhteisön kuvitteluna.
Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret saadaan asevelvollisuuden kautta kiinnitettyä takai-sin siihen sosiaaliseen yhteisöön, andersonilaisittain tulkittuna kansakuntaan, josta he ovat pudonneet tai vaarassa pudota pois.106
104 Viimeisen vuosikymmenen oikeistopopulistinen tulkinta nationalismista on nojannut vahvasti ”ro-dulliseen”, etniseen ja poissulkevuuteen. Tähän liittyen oikeistopopulistisissa nationalismin tulkin-noissa viitataan usein surutta Andersoniin etnisen nationalismin ”kuvittelijana”. Pakkasvirran mukaan Anderson ei kuitenkaan esitä nationalismia erityisen poisrajaavana. Kaikki saattavat tulla kansakun-tayhteisön jäseniksi, ja tämä liittyminen voi tapahtua vapaaehtoisesti. (Pakkasvirta 2019, 52.)
105 Tässä tilanteessa ollaan 2020-luvun alussa (Yle 12.2.2020).
106 Suomalaista hyvinvointivaltiota on kuvailtu kansakuntaprojektin myöhäiseksi osaksi (Nätkin 2002;
ks. myös Kettunen 2008, 128–171).