Asevelvollisuus kansainvälisesti

Asevelvollisuuteen kiteytyy samankaltainen nationalismin paradoksi kuten moneen muuhunkin kansallisen identiteetin ikoniin tai ylpeyden aiheeseen: asevelvollisuus on kansainvälisesti kansallinen. Suomen asevelvollisuus ei ole siihen liittyvästä kansalli-suusaatteellisesta latauksesta huolimatta ole koskaan ollut puhtaasti kotoperäinen

30 Vuonna 2017 Puolustusvoimille asetettiin neljäs lakisääteinen tehtävä: kansainvälisen avun antami-nen.

keksintö, vaan kansainvälisten esikuvien kautta luotu kansallinen ratkaisu. Tämän vuoksi on tärkeää tarkastella muiden maiden asevelvollisuusjärjestelmiä ja ymmärtää, miten ja miksi Suomen asevelvollisuus eroaa niistä.

Kansainvälisillä asevelvollisuusjärjestelmillä on yhtäläisyyksiä Suomen kansallisen asevelvollisuuden kanssa. Andersonin Kuvitellut yhteisöt -teoksen kautta voi ajatella, että asevelvollisuudella on rakennettu myös muiden maiden kansakuntia. Asevelvol-lisuusjärjestelmien eroavaisuuksien huomiointi on toisaalta yhtä lailla tärkeää. Ym-märtääkseen, miksi Suomi haluaa säilyttää asevelvollisuuden, on ymmärrettävä, miksi muut maat ovat halunneet luopua siitä. Suomen kannalta keskeisiä vertailukohtia ovat Pohjoismaat sekä muut asevelvollisuusjärjestelmänsä yhä säilyttäneet Euroopan maat. Muiden Euroopan maiden ja erityisesti Pohjoismaiden yhteiskuntajärjestelmät ovat verrattain samankaltaisia kuin Suomen. Lisäksi Ruotsin turvallisuusympäristö on jossain määrin samanlainen kuin Suomen, kun on kysymys esimerkiksi Itämeren vakaudesta. Ruotsin ulko- ja turvallisuuspoliittisilla valinnoilla, kuten päätöksellä ha-kea EY-jäsenyyttä, on myös ollut heijastusvaikutuksia Suomen kansallisiin päätöksiin (ks. Juntunen & Pesu 2018; Tarkka 2015, 140–141).

Ruotsin asevelvollisuus

Ruotsin asevelvollisuus on ollut perustavanlaatuisesti konsensukseen nojaava ja hy-vin mukautuva instituutio. Asevelvollisuudella on ollut Ruotsissa poliittinen ja soti-laallinen merkitys. Syy siihen, että asevelvollisuuden merkitys on ollut Ruotsissa hä-märä jo pitkään, johtuu asevelvollisuuden muuttumiskykyisestä olemuksesta.

Vuonna 1901 Ruotsi hyväksyi sotaväen rekrytointia varten lain, joka oli voimassa aina vuoteen 1995. Tuona aikana asevelvollisuutta muokattiin 18 kertaa. Asevelvol-lisuus luotiin hyveelliseksi instituutioksi. AsevelvolAsevelvol-lisuus oli velvolAsevelvol-lisuus kansakuntaa ja valtiota, mutta ennen kaikkea kansalaista itseään kohtaan. Suhde asevelvollisuuteen oli tärkeä ”normaalin” ruotsalaisen identiteetin rakentamisen kannalta. Asevelvolli-suuden sitominen normaaliuteen ja kansalaisuuteen teki loogiseksi sen, että asevel-vollisuudesta kieltäytyneet tai sitä haastavat tuomittiin kansallisen yhteisön potenti-aalisiksi pettureiksi. (Leander 2006, 119–120.)

Vielä 1980-luvun lopussa Ruotsin alueellinen puolustus perustui noin 700 000 so-tilaan liikekannallepanoarmeijaan (Tarkka 2015, 89). Ruotsissa arvioitiin vuonna 1992 perinteinen maahyökkäys entistä epätodennäköisemmäksi uhkakuvaksi ja tä-män korvaajaksi luotiin ”strateginen yllätyshyökkäys” (Nokkala 2005, 160). ”Anti-invaasiopuolustus” julistettiin vanhentuneeksi, ja organisaatiota ryhdyttiin huomat-tavasti supistamaan (mt. 160). Ruotsissa luotiin 1994 totaalinen puolustusvelvollisuus

(Total-Defence-Duty), jonka mukaan asevelvollisuus oli muuttumassa (Leander 2006, 129). Muutoksista merkittävin oli palvelukseen kutsuttavien määrän vähene-minen (mt. 129). Kylmän sodan aikana palveluksen suoritti 80 prosenttia miehistä, vuonna 1996 vielä 63 prosenttia, vuonna 2005 enää 17 prosenttia ja sen jälkeen vain kymmenisen prosenttia (mt. 129). Palvelukseen kutsuttavien määrä toisin sanoen vä-heni Ruotsissa 1990-luvulta eteenpäin nopeasti: alle kymmenessä vuodessa, vuosina 1996–2005, se väheni 47 prosenttiyksikköä. 2010-luvun alussa Ruotsilla ei ollut juuri lainkaan perinteistä sotilaallista voimaa kansalliseen puolustukseen (Tarkka 2015, 88–

90; Juntunen & Pesu 2018, 142).

Asevelvollisuuden sosiaalinen merkitys muuttui ja käsitteellisti uudestaan asevel-vollisuuden, valtion, kansakunnan ja alueen suhdetta (Leander 2006, 130). Niiden ei enää oletettu liittyvän toisiinsa (mt. 130). Ruotsin kehityskulku osoittaa, että joukko-tuotanto määrittää asevelvollisuuden ja kansakunnan välistä suhdetta.³¹ Vielä kylmän sodan aikaisessa Ruotsissa asevelvollisuuden kytkös kansakuntaan oli ilmeinen, mutta varusmiesmäärän pienentäminen ajoi kansakunnan ja asevelvollisuuden toisis-taan erilleen. Vain pienen osan ikäluokasta kouluttavalla asevelvollisuusjärjestelmällä on instituutiona huomattavasti kapeampi rooli, ja se toimii Ruotsin mallin kaltaisesti vain sotilaallisena ratkaisuna.

Uudessa mallissa asevoimat valitsivat, ketkä olivat sopivimpia ja motivoituneim-pia mihinkin tehtävään (Leander 2006, 132). Kysymys on näin ollen siitä, pystytäänkö vanhan asevelvollisuuden hyveet siirtämään uuteen ja perusteellisesti muuttuneeseen asevelvollisuuteen (mt. 131). Puolustuspolitiikassa kansainvälisten tehtävien koros-tuminen johti alueellisen, kansallisin voimavaroin toteutettavan puolustuksen väisty-miseen, mutta se sittemmin koki osittaisen paluun, kun puolustusmäärärahat lähtivät alun vähenemisen jälkeen uudestaan kasvuun (Ojanen 2016, 131). Asevoimien teh-tävien painopisteen siirtyminen kansallisesta puolustuksesta kansainvälisiin tehtäviin tarkoitti myös sitä, että vaikean alun jälkeen naisten asema vakiintui ja naisten luku-määrä lisääntyi huomattavasti Ruotsin asevoimissa (Persson & Sundevall 2019; ks.

myös Kronsell & Svedberg 2006). Ruotsin selvä demilitarisoituminen kylmän sodan jälkeen merkitsi puolustuspolitiikan ja asevoimien erityislaadun katoamista (Ojanen 2016, 146). Keskustelukulttuuri muuttui perusteellisesti siten, että puolustuspolitii-kasta voi nykyään vapaasti keskustella julkisuudessa ja myös päätöksentekijöiltä edel-lytetään avoimuutta (mt. 146).

31 Asevelvollisuustyöryhmän raportissa 2010 joukkotuotanto määritellään niiden toimenpiteiden ko-konaisuudeksi, joilla ”koulutetaan, harjoitutetaan ja sijoitetaan sodan ajan joukkojen ja johtoportaiden henkilöstö sekä varustetaan joukot ja johtoportaat sotavarustuksella, kuljetusvälineillä, aluksilla ja ilma-aluksilla” (Puolustusministeriö 2010, 140).

Ruotsi jäädytti asevelvollisuuden 2009, ja päätös astui voimaan 2010. Maalis-kuussa 2017 Ruotsin hallitus päätti kuitenkin palauttaa asevelvollisuuden rajatussa muodossa, koska puolustusministeri Peter Hultqvistin mukaan ammattiarmeija ei ky-ennyt täyttämään valtiopäivien asettamia tavoitteita koulutetuista, täysistä joukko-osastoista. Asevelvollisuuden oli tarkoitus täydentää vapaaehtoisuuteen perustuvaa palvelusta. Puolustusvoimat sai tehtäväkseen suunnitella asepalvelusta vähintään 4 000 nuorelle tulevina vuosina. Velvollisuus koskee molempia sukupuolia, mutta vain pieni osa ikäluokasta joutuu palvelukseen. Todennäköisesti vain harva nuori joutuu palvelukseen ilman minkäänlaista kiinnostusta. (Kervinen 2.3.2017.) ³²

Ruotsin asevelvollisuus ja sen historiallinen kehitys sekä ruotsalaisten erilaiset ta-vat suhtautua asevelvollisuuteen ota-vat hyvin samanlaisia kuin useissa muissakin länsi-maissa. Sotilaallisesta näkökulmasta tarkasteltuna asevelvollisuus on ollut lähinnä so-tilaallinen ratkaisu. Kylmän sodan aikainen, ikäluokkien enemmistön kouluttava ase-velvollisuusjärjestelmä tarjosi poliitikoille mahdollisuuden artikuloida yhteiskunnan rakennetta, eli se toimi andersonilaisittain ajateltuna kuvitteellisen yhteisön kuvitteli-jana. Asevelvollisuus oli aikoinaan Ruotsissa vaikutusvaltaisempi instituutio kuin ny-kyään, koska se koski suurinta osaa miespuolisesta ikäluokasta. Kylmän sodan jälkeen asevelvollisuudesta alettiin askel askeleelta luopua. Muutoksen taustalla vaikuttivat näkemykset muuttuneesta sotilaspoliittisesta tilanteesta sekä puolustuspoliittisen kes-kustelun vapautuminen. Tämä johti palvelukseen otettavien nuorten määrän laskuun ja asevelvollisuuden irtautumiseen kansakunnasta.

Huomionarvoista on myös se, että Ruotsin hallituspuolueet, vihreät ja sosiaalide-mokraatit, palauttivat asevelvollisuuden vuonna 2017. Päätös sai tukea myös oppo-sitiopuolueilta. Suomessa vihreät ja vasemmistoliitto suhtautuvat asevelvollisuuteen kriittisesti. Ruotsin tapaus kertoo myös siitä, että asevelvollisuus on joustava käsite.

Ruotsin palautettu asevelvollisuus ei ole rinnastettavissa Suomen asevelvollisuuteen.

Vaikka asevelvollisuus olisi olemassa käsitteellisellä tasolla, voi olla, että sillä on käy-tännön merkitystä vain vapaaehtoisten rekrytoijana, ei laajempana yhteiskunnallisena vaikutuskanavana, kuten kansakunnan rakentajana. Vaikuttaa siltä, että asevelvolli-suus ei voi olla merkittävä kansakunnan rakentaja, mikäli sen kautta koulutetaan vain pieni, käytännössä vapaaehtoisuuteen nojaava joukko.

32 Vuoden 2019 jälkipuoliskolla Ruotsi ilmoitti panostavansa asevoimien kaikkiin puolustushaaroihin, nostavansa sodan ajan vahvuutta 100 000:een vuoteen 2030 mennessä sekä kaksinkertaistavansa vuo-sittain koulutettavien asevelvollisten määrän 4 000:sta 8 000:een vuoteen 2025 mennessä (Yle 16.11.2019).

Sveitsin asevelvollisuus

Sveitsi on Suomen ohella niitä harvoja Euroopan maita, jotka edelleen ylläpitävät laajamuotoista asevelvollisuutta. Sveitsin asevelvollisuuskeskustelussa on yhtymä-kohtia Suomessa käytävään keskusteluun, mutta asevelvollisuus toimii Sveitsissä so-tajoukkojen kouluttamisen instituutiona eri tavoin kuin Suomessa. Reservin palve-lusvuorokausilla on Sveitsissä huomattavasti tärkeämpi rooli sotajoukkojen koulut-tamisessa siinä, missä Suomen asevelvollisten koulutus tapahtuu käytännössä aino-astaan varusmiespalveluksessa.

Sveitsissä maanpuolustustahdon käsite mainittiin jo vuoden 1291 valaliiton yh-teydessä annetussa puolustustahdon julistuksessa, jossa koko kansa lupasi kaikin voi-min torjua hyökkäyksen (Niemi & Terho 2010, 62). Pysyvä, aseistettu puolueetto-muus muodostui jo varhain tärkeäksi välineeksi Sveitsin ulko- ja sisäpoliittisten ta-voitteiden saavuttamiseen, ja siitä tuli myös käsitteenä osa sveitsiläistä identiteettiä (Fuhrer 1994, 194). Sveitsiläinen miliisijärjestelmä kehittyi eri vaiheiden kautta 1800-luvulla, mutta vuodesta 1874 eteenpäin oli perusteltua puhua yleisestä asevelvollisuu-desta (mt. 195–198). Sveitsin asevelvollisuusjärjestelmään liittyy paljon erilaisia tradi-tioita, vaikka osa niistä on aikojen saatossa kadonnut (Schwarz ym. 2012). On joka tapauksessa ilmeistä, että Sveitsin kansakunta on ollut läheisesti kiinnittynyt asevel-vollisuusjärjestelmään. Kylmän sodan päättymisen jälkeen asevelvollisuusjärjestel-mää on toisaalta alettu tarkastella entistä kriittisemmin (Fuhrer 1994; Schwarz ym.

2012). Vuonna 2013 järjestetyssä kansanäänestyksessä tärkeimmät motiivit kannattaa asevelvollisuuden lakkauttamista olivat asevelvollisuusarmeijan pitäminen vanhentu-neena instituutiona sekä yleinen pasifismi yhdistettynä tahtotilaan lakkauttaa koko Sveitsin armeija (Fossati ym. 2013).

Sveitsissä maanpuolustus perustuu asevelvollisuuteen. Reservin johtajiin luote-taan, ja heillä on suuri vastuu. Maanpuolustustahto on Sveitsissä ollut perinteisesti korkea. Sveitsin järjestelmään kuuluu lyhyt peruskoulutuskausi, jota seuraavat jokai-selle pakolliset kertausharjoitukset.³³ Reserviläisillä on henkilökohtaiset käsiaseet omissa kodeissaan. Ikäluokka on noin 35 000 miestä, ja heistä otetaan vuosittain pal-velukseen 20 000–22 000 miestä. Naisille palvelus on vapaaehtoinen. Lisäksi kutsun-noissa otetaan väestönsuojelun palvelukseen noin 6 000 miestä vuosittain. Sveitsissä

33 Reservin palveluspäivien määrä vaihtelee sotilasarvon mukaan, miehistötason muutamasta kuukau-desta aina upseeritason 1–3 vuoteen. Kapteenin sotilasarvosta ylöspäin ei ole toisaalta olemassa ker-tausharjoitusten maksimimäärää. (Haario 2013, 56.) Reservin kerker-tausharjoitusten määrä on laskennal-lisesti kuin toinen varusmiespalvelus usean reserviin laskeutuvan vuoden kesken jaettuna. On olemassa myös mahdollisuus suorittaa asepalvelus ja reservin kertausharjoitusvuorokaudet kerralla, niin sano-tusti yhteen putkeen (Durchdiener) (Armeeauszählung 2019, 17).

asevoimien tehtävät ovat sotilaallinen maanpuolustus, siviiliviranomaisten tukemi-nen ja rauhanturvaamitukemi-nen. Vuosittain järjestettävien kertausharjoitusten ansioista jo-kainen reserviläinen hallitsee tehtävänsä sekä tuntee esimiehensä ja palvelustoverinsa.

Sveitsissä asevelvollisuus päättyy suurimmalla osalla reserviläisistä 30–36 vuoden iässä. (Haario 2013, 49.)

Armeija on juurtunut sveitsiläisten elämään tehokkaasti, koska siirtyminen armei-jan ja siviilielämän välillä on ollut nopeaa ja toistuvaa (Niemi & Terho 2010, 62).

Ammattilaisuuden aste on Sveitsin asevoimissa hyvin alhainen, ja myös armeijan joh-tavissa viroissa on usein asevelvollisia (Schwarz ym. 2012, 146). Sveitsin puolustus-järjestelmä on luonteeltaan eräänlainen miliisipuolustus-järjestelmä ja monessa suhteessa eri-koistapaus (Fuhrer 1994, 199). Asevelvollisuuteen on liittynyt Sveitsissä enemmän oikeuden tai suorastaan etuoikeuden kuin velvollisuuden leima (Niemi & Terho 2010, 62). Korkea sotilaskouluttautumisen aste on ollut Sveitsin kansalaiseliitille lä-hestulkoon pakko (Fuhrer 1994, 202). Voi ajatella, että Sveitsi on ollut kansalaissoti-las-käsitteen mallimaa. ³⁴

Vuonna 2010 julkaistussa Armeebereicht 2010 -raportissa Sveitsi linjasi, että sen puolustus perustuu myös tulevaisuudessa asevelvollisuuteen (Haario 2013, 59). Sveit-sissä vuonna 2013 järjestetyssä kansanäänestyksessä 73,2 prosenttia kansalaisista kan-natti asevelvollisuuden säilyttämistä ja 26,8 prosenttia sen lakkauttamista (Fossati ym.

2013,). Keskustaoikeistolaiset puolueet kannattivat vahvasti asevelvollisuuden säilyt-tämistä ja sosiaalidemokraateista niukasti yli puolet kannatti asevelvollisuuden lak-kauttamista, mutta vasemman laidan puolueet olivat jo vahvemmin lakkauttamisen kannalla (Fossati ym. 2013). Poliittiset reaktiot vuonna 2010 julkaistuun raporttiin olivat samansuuntaisia. Oikeistolainen die Schweizerische Volkspartei (SVP) vastusti raportin esityksiä sodan ajan vahvuuden pienentämisestä, ja vihreät (die Grüne Partei der Schweiz) vastusti asevelvollisuuden säilyttämistä (Haario 2013, 59). Sveitsin puo-luepoliittinen suhtautuminen asevelvollisuuteen on siis pitkälti samankaltainen kuin Suomessa.

Sveitsin armeijan sodan ajan vahvuus (Sollbestand) on noin 100 000 sotilasta (Ar-meeauszählung 2019, 6). Vahvuus on absoluuttisesti pienempi kuin Suomen asevoi-mien sodan ajan vahvuus. Sveitsin 41 000 neliökilometrin pinta-ala on kuitenkin vain kahdeksasosa Suomen pinta-alasta (Haario 2013, 50). Sveitsin armeijan 100 000 tilaan joukkovahvuus on näin ollen tuntuvasti korkeampi kuin Suomen armeijan so-dan ajan vahvuus maantieteelliseen pinta-alaan suhteutettuna. Soso-dan ajan vahvuuden

34 Ks. Snyder 1999.

pienentäminen on ollut Sveitsissä jo vuosikymmeniä kestänyt trendi (Armeeauszäh-lung 2019, 4).³⁵

Asevoimien näkyvyyden on koettu pienentyneen Sveitsin yhteiskunnassa (Schwarz 2012 ym.). Asepalveluksen (mkl. reservin palvelus) suorittaa vuonna 2019 noin 37 prosenttia ikäluokasta, 12 prosenttia suorittaa siviilipalveluksen, 17 prosent-tia suorittaa väestönsuojaamiseen liittyvän palveluksen (Zivilschutz), ja 32 prosentprosent-tia kategorisoidaan palvelukseen kelpaamattomiksi (Armeeauszählung 2019, 12). Vaikka Sveitsin armeijan sodan ajan vahvuus on suuri ja palvelus reservissä aktiivista, armei-jassa palvelee verrattain pieni osa ikäluokasta. Suomeen verrattuna Sveitsissä vapau-tetaan terveydellistä syistä huomattavasti suurempi osa ikäluokasta ja siviilipalveluk-sen suorittaminen on yleisempää.³⁶³⁷

Myös globalisaatio on haastanut perinteistä armeijakäsitystä Sveitsissä, minkä myötä sotilasarvon merkitys työelämässä on pienentynyt (Schwarz ym. 2012, 161).

Yritysmaailman verkostot ovat entistä kansainvälisempiä, ja yhä harvempi yritys hy-väksyy henkilöstön pitkät poissaolot palvelusvuorokausien vuoksi (mt. 161). Vuoden 2013 kansanäänestyksessä asevelvollisuuden kannattajia motivoivat perinteinen soti-lasajattelu, yleinen tuki armeijalle sekä ajatus armeijan tärkeydestä arvona itsessään (Fossati ym. 2013). Perinteen, toisin sanoen kansakuntakiinnittyneisyyden, merkitys asevelvollisuutta ylläpitävänä voimana on Sveitsissä huomattava, vaikka se osoittaa hiipumisen merkkejä.

Se, että jokin Sveitsin naapurivaltioista aiheuttaisi Sveitsille sotilaallisen uhkan tai hyökkäisi Sveitsiin, on nykypäivänä erittäin epätodennäköistä. Sveitsi on kansainvä-lisesti eristäytynyt, ja se nauttii sitä ympäröivän Euroopan unionin luomasta vakau-desta ja turvallisuuvakau-desta. Tilanne on toisaalta ollut hyvin erilainen kylmän sodan, maailmansotien ja ylipäätänsä aikaisempien vuosisatojen aikana (Fuhrer 1994). Mui-den yhteiskunnallisten syiMui-den merkitys asevelvollisuusjärjestelmän ylläpitämisessä voi olla huomattava, minkä Sveitsin tapaus vahvistaa. Sveitsin asevelvollisuus on euroop-palaisittain poikkeustapaus, mikä tekee siitä kansainvälisesti kiinnostavan tarkastelun kohteen. Sveitsin asevelvollisuusjärjestelmässä itse varusmiespalvelus on verrattain lyhyt, mutta vastapainoksi palvelusaika reservissä on huomattavan aktiivinen. Lisäksi asevelvollisuus päättyy varhain. Suomen asevelvollisuuslain mukaan miehistöön kuu-luvat ovat periaatteessa asevelvollisia 50 ikävuoteen asti ja aliupseerit ja upseerit

60-35 Kylmän sodan jälkeisellä aikakaudella sodan ajan vahvuutta on pienennetty jatkuvasti myös Suo-messa.

36 Ks. siviilipalveluksesta Suomessa Kallunki 2015.

37 Suomessa vuonna 1986 syntyneestä ikäluokasta 15,49 prosenttia vapautettiin rauhan ajan palveluk-sesta terveydellisin perusteluin eli sijoitettiin C-palvelusluokkaan (Pääesikunta 2016b; ks. myös Lehes-joki 2018).

vuotiaiksi asti. Sveitsin malli osoittaa myös, että asevelvollisuuden politiikka on muun politiikan tavoin mahdollisuuksien taidetta.

Itävallan asevelvollisuus

Läntisen Euroopan maista Itävalta on säilyttänyt asevelvollisuusjärjestelmänsä myös kylmän sodan jälkeisellä aikakaudella. Myös Itävalta on mielenkiintoinen vertailu-kohde Suomelle, sillä molemmat valtiot nojautuivat kylmän sodan aikana puolueet-tomuuteen ja liittyivät sittemmin Euroopan unioniin samana vuonna 1995. Asevel-vollisuuden juuret Itävallassa juontuvat 1860-luvulle, mutta asevelvollisuus alkoi ke-hittyä kohti nykyistä muotoaan vuonna 1955 perustetun toisen tasavallan aikana (Et-schmann 1994). Vasemmistopuolueet ovat silti aina suhtautuneet Itävallassa asevoi-miin oikeistopuolueita kielteisemmin, ja puolueettomuuden symbolisena tukipilarina toiminut asevelvollisuusarmeijan suorituskyky oli kylmän sodan aikana heikko (mt.).

Itävallassa järjestettiin vuonna 2013 kansanäänestys asevelvollisuuden säilyttämi-sestä. Äänestysprosentti oli 52,4. Itävaltalaisista 40,3 prosenttia äänesti vapaaehtois-järjestelmän puolesta ja 59,7 nykyisen asevelvollisuusvapaaehtois-järjestelmän, mukaan lukien si-viilipalveluksen, säilyttämisen puolesta. Asevelvollisuuden vastustajien tärkeysjärjes-tyksessä kolme keskeisintä motiivia olivat seuraavat: 1) Asepalvelus vie liikaa aikaa nuorilta miehiltä. 2) Ammattiarmeija on nykyaikaa. 3) Ammattiarmeija on turvalli-suuden kannalta parempi. Tärkeimmät motiivit asevelvolliturvalli-suuden kannattamiseen puolestaan olivat seuraavat: 1) Halu säilyttää siviilipalvelus. 2) Ase- ja siviilipalvelus on nuorten tärkeä panos yhteiskunnalle. 3) Asevelvollisuus on parempi katastrofi-suojelun kannalta. ³⁸ Oikeistolainen ÖVP ja kansallismielinen FPÖ kannattivat ase-velvollisuutta ja sosiaalidemokraatit SPÖ sekä vihreät vapaaehtoisjärjestelmää. (ISA 2013, 1, 3–4; ks. lisää Österreichische Offziersgesellschaft 2014.)

Itävallan kansanäänestyksessä esillä olleissa asevelvollisuutta puolustavissa ja vas-tustavissa puheenvuoroissa keskiöön nousivat pitkälti muut kuin maanpuolustuksel-liset tekijät. Puolueiden kannat jakautuivat samalla lailla kuin Sveitsissä. Tärkein mo-tiivi halulle turvata asevelvollisuusjärjestelmän jatkuvuus oli halu säilyttää velus. Liittokansleri Bruno Kreisky loi mahdollisuuden vakaumukselliseen siviilipal-velukseen vaihtoehdoksi asepalvelukselle vuonna 1975, mutta väestö suhtautui ide-aan epäluuloisesti (Androsch 2013, 444). Siviilipalvelusmiehiä pidettiin vastuun väis-täjinä sekä pelkureina (mt. 444). 1990-luvun alussa siviilipalvelukseen hakeutuvien vakaumusta tutkiva tutkintalautakunta lakkautettiin, mikä johti siviilipalvelukseen

38 Itävallan asevoimien lakisääteinen tehtävä Katastrophenschutz on rinnastettavissa Suomen puolustus-voimien lakisääteiseen tehtävään avustaa muita viranomaisia.

hakeutuvien määrän nopeaan kasvuun (Etschmann 1994, 225–226). Vuoden 2013 kansanäänestyksessä esiin tulleet asevelvollisuuden vastustajien argumentit osoitta-vat, että asenteet siviilipalvelusta kohtaan ovat muuttuneet.

Toinen perustelu asevelvollisuuden säilyttämisen puolesta liittyi sukupolvien vä-liseen oikeudenmukaisuuteen: vanhemmat ikäluokat kokivat oikeudenmukaiseksi, että myös nuoret suorittavat heidän tapaansa ase- tai siviilipalveluksen. Muiden vi-ranomaisten avustaminen on myös Suomessa puolustusvoimien lakisääteinen teh-tävä, mutta silti vain sekundaarinen asevelvollisuusjärjestelmän ylläpitämisessä. Vuo-den 2013 kansanäänestyksen taustaa vasten sotilaallisilla tekijöillä ei vaikuta olevan suurta merkitystä Itävallan asevelvollisuusjärjestelmän ylläpitämisessä ja vastustami-sessa.

Asevelvollisuudesta luopumisen kansainvälisiä syitä

Asevelvollisuudella on ollut muissa maissa samankaltainen merkitys kuin Suomessa-kin. Asevelvollisuudesta on luovuttu, koska sen sotilaallinen merkitys on vähentynyt eivätkä kansakunnat ole olleet enää niin kiinnittyneitä asevelvollisuuteen. Asevoimien sotilaallinen kehityssuunta on lopulta ajanut massa-armeijoiden aikana luotujen, kan-sakunnan rakentamiseen soveltuvien asevelvollisuuksien ohitse. Euroopan maista esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa sotilaalliset tekijät veivät kohti asevelvollisuudesta luopumista siinä, missä muut yhteiskunnalliset syyt puolsivat asevelvollisuusjärjestel-män säilyttämistä (Lecomte 2006; Longhurst 2006). Välittömästi kylmää sotaa seu-ranneella aikakaudella suursodan kaltainen uhka ja tarve varautua siihen väistyivät.

Asevoimien tehtävien kansainvälistyminen ja yleinen teknologiakehitys suosivat am-mattilaistumista ja asevelvollisuudesta luopumista. Eri maiden asevelvollisuusjärjes-telmät eivät ole täysin rinnastettavissa, sillä asevelvollisuus ymmärretään eri maissa eri tavoin. Ruotsin mallin kaltaisella kevyellä asevelvollisuudella on lähinnä sotilaalli-nen merkitys. Toisaalta Ruotsin kehityskulussa on havaittavissa, kuinka sotilaallisesti ja kansallisen yhtenäisyyden kannalta merkittävä asevelvollisuus ikään kuin laimentui pelkäksi asevoimien vapaaehtoisen rekrytoinnin välineeksi. Puolustuspolitiikan voi ajatella olevan Suomessa edelleen sensitiivinen aihe, kuten se oli aiemmin Ruotsissa.

1800-luvun massa-armeijoiden aikana asevoimat ja asevelvollisuus nivoutuivat tii-viimmin yhteen, mutta asevoimien pienentymis- ja transformaatiokehityksen sekä kansalliskuvan muuttumisen myötä niiden välinen kuilu on kasvanut. Vaikka Suo-messa kansallisen, alueellisen puolustuksen periaate on yhä elinvoimainen, kansain-välisesti asevoimien painopiste on siirtynyt aluepuolustuksesta kansainvälisiin ope-raatioihin.

Asevoimien [kansainvälistä] organisaatiomuutosta voi hieman yksinkertaistaen kuvata siirtymiseksi määristä laatuun. Massa-armeija on henkilöstövaltainen ja käyt-tää paljon ”perusteknologiaa”. Suuriin henkilöstömääriin pääskäyt-tään vain yleisen ase-velvollisuuden kautta. Ammattilaistumisella on kaksi ulottuvuutta. Niistä toinen on teknistyminen, joka näkyy massa-armeijoiden teknologian korvautumisena vähem-män henkilöstöä vaativalla uudella teknologialla. Toinen on siviilistyminen, jossa ase-voimien omaleimaisuus verrattuna muihin yhteiskunnallisiin organisaatioihin heikke-nee ja käytännön riippuvuus niistä kasvaa.³⁹ Asevoimat käsittelevät sellaista tekniik-kaa ja tietoa, jotka edellyttävät erityisosaamista, pitkää koulutusta sekä erityisesti am-matillista sitoutumista. Sotalaitosjärjestelmän muutos voi näkyä esimerkiksi varus-miesten entistä suurempana valikointina, vapaaehtoisuuden suosimisena, ammatti-laisten ja vapaaehtoisten korostamisena puolustusvoimien organisaatioissa ja tehtä-vissä sekä voimavarojen jakamisena ammattilaisvaltaisimpiin asevoimien osiin. (Nok-kala 2005, 132–133.)⁴⁰

Asevoimien teknistymistä sekä sen vaikutuksia voi tarkastella muun yhteiskunnal-lisen kehityksen valossa. Teknologia nostaa työn tuottavuutta, mutta sen käyttö vaatii ammattitaitoa. Tämä kehityskulku vähentää työvoiman määrän merkitystä, etenkin sellaisen työvoiman, jonka osaamistaso on alhainen. Asevoimien teknistyminen, sen edellyttämä ammattitaito sekä sen sotilaiden määrää vähentävä vaikutus ovat näin ollen loogisessa linjassa sen kanssa, miten työnjako etenee koko yhteiskunnassa.

Kylmän sodan päätös ja erityisesti syyskuussa 2001 USA:ssa tehdyt terrori-iskut muuttivat sekä kansallisvaltioiden että kansainvälisen yhteisön ymmärryksiä turvalli-suudesta (Limnéll 2009, 204). Turvalliturvalli-suudesta puhuttiin 2000-luvun alussa uuden kielen avulla, ja uusiksi uhkiksi nostettiin lähes kaikki muut kuin sotilaalliset uhkat (mt. 205). EU- ja Nato-maiden muuttuneet käsitykset turvallisuuspolitiikasta sekä sotilaallisten uhkien katoamisesta ovat vaikuttaneet kyseisten maiden päätöksiin luo-pua asevelvollisuudesta. Sittemmin puhjennut ja yhä jatkuva Ukrainan sota sekä sen heijastusvaikutukset Itämeren alueen vakauteen ovat voimistaneet sotilaallisen tur-vallisuuden merkitystä länsimaissa.⁴¹ Venäjän on arvioitu 2010-luvun lopulla

39 Uuden julkisjohtamisen käytäntöjä on toteutettu myös Suomen puolustusvoimissa, minkä seurauk-sena Puolustusvoimat keskittyy nykyään enemmän ydintoimintaansa (Tallberg 2010).

40 Kehitys kohti asevelvollisuuden loppua oli yhtä lailla heijastumaa poliittisesta, sosiaalisesta, teo-reettisesta ja teknologisesta kehityksestä. Teknologian saavutukset tekivät suuret armeijat tarpeet-tomiksi. Teknologiaan nojaava sodankäynti johti massa-armeijoiden korvautumiseen korkeasti koulutetuilla ammattiarmeijoilla. Tämä voi selittää ammattilaistumisen trendin sekä Yhdysval-loissa että Nato-maissa. (Abdel-Moneim & Simon 2011, 189–190.)

41 Jo 1990-luvulla ennustettiin, että läntinen ja itäinen Ukraina voivat ajautua eri leireihin, jolloin Venäjä asettautuisi itäisen Ukrainan puolelle (ks. lisää Huntington 2011, 165–168).

harjoittavan päämäärätietoista, aktiivista ja laaja-alaista voimapolitiikkaa kansainväli-sessä politiikassa (Puolustusministeriö 2019). Jännitteiden lisääntyminen ei silti to-dennäköisesti muuta sitä seikkaa, että uhkakuva- ja identiteettipolitiikan suhde on läheinen. Suomen geopoliittinen sijainti Venäjän naapurivaltiona on toki erilainen moneen muuhun länsimaahan verrattuna.

Yhteenvetona voidaan todeta, että asevelvollisuudesta on luovuttu Euroopan maissa sen sotilaallisen merkityksen vähenemisen sekä uhkakuvapoliittisen ymmär-ryksen muuttumisen vuoksi. Syynä asevelvollisuudesta luopumiseen eivät ole olleet esimerkiksi yhdenvertaisuusvaatimukset. Kansainvälisen kehityksen valossa voi aja-tella, että jos Suomi luopuisi asevelvollisuudesta, se tapahtuisi kansainvälisen mallin mukaisesti sotilaallisista sekä uhkakuvapoliittisista syistä. Ajatus on silti vain kontra-faktuaalinen hypoteesi, jota ei voi tutkia empiirisesti.