Vihreästä vallankumouksesta Ikivihreään vallankumoukseen

Vihreä vallankumoukseksi kutsuttu viljelytekniikoiden paraneminen on 1960-luvun lopulta lähtien radikaalisti tehostanut maatalouden tuottavuutta väkirikkaissa kehitysmaissa. Vihreän vallankumo-uksen isäksi on varsin hyvillä perusteilla ristitty intialainen M.S. Swaminathan. Itsenäistymisliik-keeseen aktiivisesti osallistunut ja Mathama Gandhin oppeihin vahvasti sitoutunut Swaminathan päätyi opiskelemaan Intiassa biotieteitä. Swaminathan väitteli vuonna 1952 tohtoriksi Cambridgen yliopistosta genetiikasta ja kasvinjalostuksesta. Palattuaan Intiaan vuonna 1954 hän toimi

UNESCO:n tehtävissä eri puolilla maailmaa mm. Meksikossa.

Vuonna 1966 Swaminathan oli Indian Agricultural Research –instituutin johtaja New Delhissä. Hän pyrki yhdistämään uusinta biotiedettä ja gandhilaisia oppeja. Swaminathan käytti aikaansa vierai-luilla viljelijöiden luona etsien keinoja viljelyn tuottavuuden parantamiseen. Hän totesi, että lannoit-tamisesta ei ollut paljon apua, koska se johti viljan lakoontumiseen. Rockefeller- säätiön avulla Swaminathan löysi ja kehitti edelleen kääpiökasvuista lajiketta, joka oli risteytys japanilaisesta ja meksikolaisesta vehnälajista. Tämä lajike oli sekä tuottoisa että lyhyt ja lujakortinen. Tällä viljalajil-la ja lyhytkasvuiselviljalajil-la riisiviljalajil-lajikkeelviljalajil-la, jonka kehittämiseen Swaminathan myöhemmin keskeisesti vaikutti taiwanilaisen tutkimuslaitoksen johtajana, mahdollistettiin Vihreä vallankumous erityisesti Intiassa ja Kiinassa.

Kahdessa vuodessa Swaminathanin japanilais-meksikolainen lajike nosti Intian vehnän tuotannon 10 miljoonasta tonnista 18 miljoonaan tonniin. Vuonna 1980 tuotanto oli jo 80 miljoonaa tonnia.

Väestönkasvun vuoksi uhanneen nälänhädän torjuntaan ei olisi kuitenkaan päästy pelkästään kasvi-en perimää tehokkaasti hyödyntäkasvi-en. Ainakin yhtä tärkeää on ollut viljelymkasvi-enetelmikasvi-en kehittyminkasvi-en.

Menestyksen on katsottu seuranneen erityisesti seuraavista toimintaperiaatteista:

- Perimältään parannetut lajikkeet. Erityisesti otettiin käyttöön pienikokoisempia mutta satoi-sia viljalajikkeita, jotka kestivät paremmin kasvitauteja.

- Alettiin käyttää tehokkaammin lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita

- Lisättiin merkittävästi keinokastelua patoamalla vettä sadekausien aikana ja käyttäen pohja-vettä.

- Siirryttiin useampiin satoihin samalta alueelta vuoden aikana. Erityisesti vehnä otettiin käyt-töön toisen sadon antajana.

- Otettiin käyttöön tehokkaampaa sadonkorjuutekniikkaa.

- Rakennettiin teitä ja muuta tuotteiden jakelua helpottavaa infrastruktuuria.

Erityisesti ajanjaksona 1965-1980 Vihreä vallankumous merkitsi edistymistä maailman ravinnon-tuotannossa ja paransi selvästi nopeammin maailman ravintotilannetta kuin mitä väestönkasvu vai-keutti ongelmaa. Intiassa vuonna 1979 yli 79 % vehnästä, 35 % riisistä ja 20 % ohrasta viljeltiin

uu-silla lajikkeilla (Ganquly 2005). Vuoden 1980 jälkeen kehitys on kuitenkin merkittävästi hidastunut, vaikka Vihreä vallankumous on jatkanut etenemistään alkuperäisten innovaatioidensa varassa. Kas-vilajien kehittelyssä ei enää päästä paljon eteenpäin perinteisin valintaan ja risteytykseen perustuvin menetelmin.

Vielä vuoteen 1990 oli selvästi nähtävissä, että hyödyt kasvinjalostuksesta kohdistuivat myös kai-kista huono-osaisimpiin. Vihreää vallankumousta voi pitää keskeisenä perusteena sille, että FAO:n tilastojen mukaan aliravitsemuksesta kärsivien määrä aleni maailmassa vuoden 1970 noin 900 mil-joonasta vuoden 1990 noin 800 miljoonaan samaan aikaan, kun maailman väestö lisääntyi noin 2,6 miljardista noin 4.1 miljardiin. Vuonna 2003 aliravittujen määräksi kuitenkin arvioitiin jälleen 842 miljoonaa, eli ravinnontuotanto ei ole enää täysin kyennyt vastaamaan väestönkasvun haasteeseen.

Näin siitä huolimatta, että väestönkasvu on prosentuaalisesti hidastunut.

Yksi maailman ja erityisesti Intian ruokatilanteesta huolestunut on ollut. Swaminathan. Hän on edelleen yli 80-vuotiaana merkittävä vaikuttaja Intian maatalouden kehittämisessä. Vuonna 2006 Intia alkoi jälleen tuoda viljaa ulkomailta vientiä enemmän oltuaan Vihreän vallankumouksen ansi-osta yli 30 vuotta viljan nettoviejä. Tilanne on muodostumassa erittäin huolestuttavaksi, vaikka Inti-an maatalouden osuus maInti-an kInti-ansInti-antuotteesta on laskenut alle 40 %:n. MaInti-an köyhän valtaväestön toimeentulo riippuu maataloudesta, josta saa toimeentulosta edelleen noin kaksi kolmannesta Intian väestöstä.

Jo vuonna 2004 tehdyssä haastattelussa Swaminathan varoitti Vihreän vallankumouksen hiipumi-sesta ja maatalouden tuottavuuden alenemihiipumi-sesta. Samalla määrällä typpilannoitetta jolla aiemmin kyettiin tuottamaan 20 kg viljaa, saatiin Intiassa viljasatoa enää 12-13 kg. Tämä johtui Swaminat-hanin mukaan monista syistä kuten makean veden – erityisesti pohjaveden - saannin vaikeutumises-ta, tehottomista veden keruu ja kastelujärjestelmistä, hivenaineiden puutteesta ja maan ravinnetasa-painon järkkymisestä.

Ratkaisuksi Swaminathan näki entistä tieteellisemmin johdetun maatalouden. Tästä osaamisperus-teisesta vallankumouksesta hän käytti nimeä ”Ever green revolution”, Ikivihreä vallankumous. Nimi viittaa erityisesti siihen, että tämän vallankumouksen tulisi olla kestävän kehityksen mukainen toi-sin kuin Vihreän vallankumouksen jotkut muodot. Tehokkaan neuvonnan avulla on varmistettava, että maaperä sisältää tarvittavat ravinteet, kastelu käyttää tehokkaasti vesiresursseja ja kasvatetta-viksi on valittu sopivat lajikkeet. UNESCO:n ekoteknologia-hankkeen puheenjohtajana ja gandhi-laisena ajattelijana Swaminathan on myös aktiivisesti hakenut synteesiä luonnonmukaisen viljelyn ja uuden biotekniikan kesken. Yhdessä tuoreessa puheenvuorossaan hän totesi panneensa ilolla merkille, että kansainvälinen luomuviljelyjärjestö on hyväksynyt geenimerkkien käytön viljelykas-vien kehittämisessä.

Edellä mainittujen lisäksi keskeisiä asioita Ikivihreässä vallankumouksessa tulisi Swaminathanin mukaan olla viljojen ja hernekasvien yhdessä viljely, uudet riisi- ja maissilajikkeet, uudenlaiset he-delmäpuut sekä karjankasvatuksen ja kasvien kasvatuksen parempi yhteensovittaminen. Swaminat-han on yhteistyössä erään maaseudun kehittämisakatemian kanssa käynnistänyt kunnianhimoisen hankkeen, missä jokaiseen Intian kylään koulutettaisiin nainen ja mies edistämään kestävää maata-loutta. Lähimpänä haasteena on veden tehokkaampi käyttö. Lähes 70 % Intian viljelijöistä on sato-tuloksensa osalta riippuvainen sateista puutteellisten kastelujärjestelmien vuoksi.

Swaminathanin mukaan elimellinen osa uutta vallankumousta tulisi joka tapauksessa olemaan ge-neettisen muuntelun käyttö, vaikka se ei yksinään ratkaise ongelmia. Puheenvuorossaan nuorisolle syyskuussa 2007 intialaisessa Birla Institute of Technology and Science (BITS) (www.prlog.org)

tutkimuskeskuksessa Swaminathan innosti kuulijoitaan Ikivihreään vallankumoukseen ottaen kan-taa myös ilmastonmuutoksen haasteisiin.

Viitaten Kansainvälisen ilmastopaneelin havaintoihin Swaminathan katsoi, että geenitekniikalla voitaisiin suojautua merien pinnan nousua vastaan sekä parantaa kasvien suolan ja kuivuudenkestä-vyyttä. Vehnästä voidaan tehdä olennaisesti tuottavampi ja riisin ravintoarvoa voidaan parantaa.

Hänen mukaansa on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että uudistukset tehdään gandhilaisessa henges-sä, tukeutuen ei massatuotantoon vaan massoihin tuottajina.

Swaminathanin hahmottelemassa Ikivihreässä vallankumouksessa julkisilla voittoa tavoittelemat-tomilla tutkimuslaitoksilla tulisi olla keskeinen rooli. Niiden tulisi riistää johtoasema geneettisessä muuntelussa Monsanto –yhtiön kaltaisilta uuden geenitekniikalla rahastajilta, jotka ovat paljolti pi-lanneet uuden geenitekniikan maineen. Hyvä esimerkki nyt tarvittavista tutkimuslaitoksista on Swaminathanin vuonna 1988 perustama voittoa tavoittelematon tutkimuslaitos M. S. Swaminathan Research Foundation (MSSRF). Tutkimuslaitoksen tavoitteita ovat köyhien ja naisten aseman pa-rantaminen sekä luonnonsuojelu.

Geneettisen muuntelun sovelluksena tutkimuslaitoksessa on käynnissä hanke, missä mangrove-puun ferritin –geeniä pyritään siirtämään riisiin. Raudan puute ravinnossa on maailmassa vakava ongelma, josta on arvioitu kärsivän noin 30 % maailman väestöstä. Jo kehitetty transgeeninen riisi-laatu sisältää riisin jyvässä merkitsevästi enemmän rautaa kuin lähtökohtana ollut riisilaji. Oheisessa koonnoksessa on tuore uutinen Intiasta, joka selkeästi tukee Swaminathanin tavoittelemaa Ikivihre-ää vallankumousta.

Tärkeä hernekasveja koskeva uutinen Intiasta (http://www.icrisat.org/Media/2009/media4.htm )

Hernekasvit (englanniksi legume plants) kuuluvat sukuihin Fabaceae tai Leguminosae. Ne ovat yksi suurimmista kukkivien kasvien heimoista noin 650 suvulla ja yli 18000 lajilla (Wi-kipedia 2009). Heimolle ominainen hedelmätyyppi on palko, ja heimoon kuuluvia kasveja sa-notaan myös palkokasveiksi. Hernekasveilla on kaksi tärkeää ominaisuutta, jotka tekevät ne erityisen tärkeiksi maailman tulevaa ravinnontuotantoa ajatellen:

Hernekasvien juurinystyröissä on bakteereja, jotka sitovat ilmasta typpeä kasveille hyödylli-sessä muodossa.

Ilmeisesti runsaan typen saannin tuloksena hernekasvit tuottavat poikkeuksellisen paljon pro-teiineja.

Heimoon kuuluu useita tärkeitä viljelyskasveja: soija, herneet, apila, lupiini, kikherneet ja linssi. Erityisesti pääasiassa vain kasvisravinnon varassa eläneille hernekasvit ovat olleet erit-täin tärkeitä. Varsinkin Intiassa niiden merkitys ravinnossa on ollut hyvin suuri. Väestön köy-himmän osan proteiinin saannissa erityisen tärkeä kasvi on ollut kyyhkyherne (Cajanus Indi-cus, pigeonpea). Jopa runsaat 2 % Intiassa syödystä proteiinista on ollut peräisin tästä kas-vista. Tämä hernetyyppi selviää hyvin kuivissakin oloissa eli alle 650mm vuotuisella sade-määrällä.

Hernekasvien jalostuksen kannalta keskeinen ongelma on ollut, että ne ovat itsepölytteisiä.

Niitä on ollut hyvin vaikea kehittää lajien välisin risteytyksin. Tämä osaltaan selittää sitä, että hernekasveista ja varsinkin soijasta on kehittynyt geeninsiirtojen kärkituote. Geenimuuntelus-ta on toisGeenimuuntelus-taiseksi ollut eniten hyötyä Geenimuuntelus-tautien ja tuholaisten torjunnassa.

Eri hernelajeja risteyttämällä ei ole onnistuttu luomaan kaupallisesti menestyneitä hybridilaje-ja. Intialaisessa ICRISAT tutkimuslaitoksessa on kuitenkin 30-vuotisen kehitystyön tuloksena onnistuttu kehittämään kyyhkyherneen hybridi Pushkal, jolla näyttäisi olevan hyvät mahdolli-suudet kehittyä todella merkittäväksi uudeksi viljelylajiksi. Uusi hybridilaji tuottaa kyyhky-hernettä 40 % enemmän kuin paikalliset lajikkeet. Uutta lajiketta on heti lähdetty kehittämään eteenpäin myös geenimuuntelulla. Kehitteillä on ICRISAT:ssa ollut transgeeninen hernelaji, joka on resistentti pahaa tuholaista pod boreria (Helicoverpa armigera) vastaan. Intian Hyde-rabadissa ovat käynnissä viljelykokeet tällä GM –kasvilla.

M. S. Swaminathan on verrannut Pushkalin kehittämistä niihin 1960-luvulta alkaneen Vihreän Val-lankumouksen kannalta ratkaiseviin edistysaskeleisiin eli lyhytkortisiin vehnään ja riisiin.

IV BIOTUOTANNON GLOBAALIT VALINNAT

7 Ruokatuotannon globaalit visiot, maankäyttö, tehokkuus ja haasteet

Tässä osassa tullaan esittämään yleiskuva maatalouden maankäytöstä globaalilla tasolla noin 12 tärkeimmän raaka-aineentuotannon osalta, joista osa kuten kaura, edustaa laajemmin omaa tokasviryhmäänsä. Tuotannon tehokkuus kuvataan tuotantotasoina tuotteiden tärkeimmissä tuotan-tomaissa. Tämän lisäksi kuvataan tärkeimmät maataloustuotteiden tuontivirrat. Tähän tarkasteluun käytetään pääosin FAOSTAT:in aineistoa.

Suomi-Brasilia näkökulman kannalta nostetaan erillistarkasteluun eläintuotteiden osalta, pihvieläin-tuotanto, broileripihvieläin-tuotanto, sianliha, maidontuotanto ja kasvituotteiden osalta soijanpihvieläin-tuotanto, maissin-tuotanto, kaura (pohjoisena viljaesimerkkinä), riisi, peruna ja bataatti sekä cassava (maniokki). Mu-kana on tuotteita joita kasvatetaan Suomessa ja globaalisti ja niiden vaihtoehtotuotteita, joita meillä on mahdoton kasvattaa. Mukana on myös globaaliin markkinatalouteen liittyviä ja toisaalta pienvil-jelysten tuotteita.

Tuotteiden ympäristövaikutuksista ilmastomuutosarvio perustuu joihinkin arvojen yhteydessä esi-tettyihin julkaisuihin ja muiden kohdalta MTT elintarvike-ekologiaryhmän asiantuntija-arvioon.

Luvut eivät siis edusta mitään täsmällistä tuotantoaluetta tai tekniikkaa vaan pyrkivät antamaan yleiskuvan kyseisen tuotteen ilmastovaikutustasosta tai sen vaihteluväleistä. Veden merkitys ympä-ristön kannalta on kahtiajakoinen. Yhtäällä puhdas vesi on resurssi, joka globaalilla tasolla on niuk-kuutta, ja joka resurssina tulee arvioida ja arvottaa. Tässä raportissa vesijalanjäljet on poimittu suo-raan kansainvälisiltä sivuilta http://www.waterfootprint.org/?page=files/home Toisaalta vesi on re-surssi joka voi saastua. Veteen kohdistuvien päästöjen vettä pilaava vaikutus kuuluu elinkaariana-lyysin perinteisiin arviointikohteisiin. Vesien pilaantuminen on paikallinen ilmiö, eikä sitä sen täh-den ole otettu mukaan tähän raporttiin.

Ensimmäisenä käydään läpi lihan ja maidon tuotanto. Lihan tuotanto on ollut kasvussa koko maa-ilmassa; vuosien 1995–2006 aikana kasvoi sianlihan tuotanto 32 % ja samaan aikaan naudanlihan tuotanto 13 % (FAO 2007). Kiinan ja Intian kulutuksen kasvu on ollut myös maailmanlaajuisen ruoan hinnannousun taustalla. Lihantuotannon trendinä on kokonaismäärän kasvun lisäksi ollut siipikarjanlihan tuotannon kasvaminen vieläkin enemmän kuin sian- ja naudanlihan. Vuosien 1995–2006 aikana siipikarjanlihan tuotanto kasvoi 55 %.

Liha-ala on yksi tärkeimmistä Euroopan unionin maatalouden aloista(Agricultural Statistics 2009).

Neljän tärkeimmän lihalajin – naudanlihan, sianlihan, siipikarjanlihan ja lampaan-/vuohenlihan – osuus on neljännes maataloustuotannon kokonaisarvosta. Puolet kaikista EU:n maatiloista harjoittaa kotieläintaloutta. 90 prosenttia viljelijöistä, jotka kasvattavat märehtijöitä (nautakarjaa, lampaita ja vuohia), on erikoistunut kotieläintuotantoon.

Talouden taantuman takia lihan kulutus on hieman notkahtanut ja hinta laskenut. Tuotanto kuiten-kin kasvaa ja maailmanmarkkuiten-kinahintojen on arvioitu pysyvän alhaalla. EU:ssa eri lihalaatujen kehi-tyssuunnat ovat erilaisia: taantuman vaikutukset ovat kohdentuneet naudanlihaan ja kulutus on siir-tynyt siipikarjanlihaan. Sianlihan tuotantoa on laskenut sikainfluenssan aiheuttama pelko taudin le-viämisestä lihan välityksellä. Vaikka taantuma on hidastanut lihankulutuksen kasvua, vuotuisen ku-lutuksen on arvioitu nousevan kehittyvissä maissa 0,7 kg/hlö ja kehittyneissä maissa 0,2 kg/hlö 17) Luku on Sirpa Kurpan kirjoittama.

vuonna 2010. Kulutuksen on arvioitu tuplaantuvan vuoteen 2050 mennessä vuoden 2000 tasosta.

Ympäristövaikutukset olisi siis saatava puolitettua, jottei kuormitus kasvaisi nykyisestä tasosta.

Suomalaiset söivät vuonna 2008 lihaa yhteensä 76,7 kiloa henkeä kohden. Määrä on puoli kiloa enemmän kuin vuonna 2007. Eniten kasvoi siipikarjanlihan kulutus. Siipikarjanlihaa syötiin 18,5 kiloa ja kulutus kasvoi 0,9 kiloa eli noin 5 prosenttia edellisvuodesta. Siipikarjanlihaa syötiin en-simmäisen kerran enemmän kuin naudanlihaa, jota kulutettiin 18,2 kiloa. Sianlihaa syötiin 35, 3 ki-loa henkeä kohden. Kokonaiskulutus vuonna 2008 oli 76,7 kiki-loa henkeä kohti, kun mukaan laske-taan riista ja syötävä elimet.