Verkoston ohjauksen erilaiset muodot

Tässä kappaleessa esitellään aluksi lyhyesti verkostoihin liittyvää keskustelua, joka on noussut transaktiokustannusteorian luomalle perustalle, mutta käsittelee verkostoa kol-mantena organisoitumisen muotona ja sosiaalista mekanismia kolkol-mantena ohjausme-kanismina. Kappaleen tarkoitus on rakentaa perusta kolmen ohjausmekanismin käsitte-lylle. Aikaisemmista erittelyistä ehkä keskeisin tämän tutkimuksen kannalta on Heiden (1994: 75) tekemä, mutta myös Powelin (1990) ja Ebersin (1997) vastaavat erittelyt esi-tellään lyhyesti. Nämä tyypittelyt perustuvat näkemykseen, joka rakentuu Williamsonin (1985) transaktiokustannusteorian luomalle perustalle käsitellen verkostoa organisoi-tumisen muotona markkinoiden ja hierarkian välissä. Verkosto voidaan nähdä mark-kinoiden ja hierarkian välimuotona, kun hierarkia ymmärretään yritykseksi (kuvio 5).

Esimerkiksi Eccles (1981) käsitteli markkinan ja hierarkian väliin sijoittuvia organi-soitumisen välimuotoja empiirisessä tutkimuksessaan, joka rakentui rakennusteolli-suudessa tehtyjen 38 haastattelun varaan. Eccles (1981) määritteli markkinoiden ja hierarkian väliin muodostuvan sopimisen välimuodon kvasiorganisaatioksi, jolle oli hänen mukaansa tyypillistä yhden toimittajan politiikka ja ajallisesti pitkäkestoinen suhde. Hänen mukaansa tällaiset hyvin pitkäkestoiset suhteet rakensivat

organisaatioi-den kaltaisia, informaalisti organisoituneita entiteettejä. Eccles (1981) viittasi myöhem-min Jarillon (1988) strategiseksi verkostoksi määrittelemään ilmiöön. Ecclesin (1981) tutkimuksessa ilmiön kuvailu jätetään sen toteamuksen varaan, että suhteessa todetaan olevaan informaaleja organisoitumisen elementtejä.

Kuvio 5. Verkostot markkinoiden ja hierarkian välissä.

Kuvio 5. kuvaa markkinoiden ja hierarkian väliin sijoittuvaa välimuotoa (intermediate form), jossa verkostolla tarkoitetaan sellaista suhdetta (kumppanuussuhde), joka on tyypillisesti pitkäkestoinen ja jolle on ominaista luottamus ja yhteisyyden kokemus (kts.

Powell 1990). Taulukkoon 1 on tiivistetty eri tutkijoiden näkemyksiä verkostoista markkinoiden ja hierarkian välissä.

Taulukko 1. Suhteiden ohjauksen dimensiot ja muodot tiivistettynä kolmelta kir-joittajalta (Heide 1994: 75; Ebers 1997; Powell 1990).

Ohjauksen muoto Markkina Ei–markkinaohjaus

Dimensiot aktiviteetit ja tiimin vastuut

2.2. Suunnittelun luonne

Ei ole; tai antaa tilaa suhteen

Ei ole; tai antaa tilaa suhteen

Markkina / Hinta Verkosto Hierarkia / Auktoriteetti

2.4

Lyhyt- ja pitkä aikaväli;

sidottu tuotokseen ja

Kiinteä suhteen pituus tai eksplisiittiset mekanismit

Riskin jako Päätöksen teon, kontrol-loinnin ja riskin jako

Yhteinen päätöksenteko Resurssivirrat Yksittäisten

hyödykkeiden tai palveluiden vaihto

Erikoistunut resurssipooli Toistuva vaihdanta

Yhteiset odotukset suhteesta

Rajalliset odotukset Laajemmat odotukset myös vastavuoroisuuden kesto tai kesto riippuu tavoitteen saavuttamisesta

Hinnat Rutiinit Suhteeseen liittyvät

Konfliktin hallinnan välineet

Neuvottelu – turvau-dutaan oikeusistui-meen

Administrative fiat – val-vonta

Vastavuoroisuuden normi – maineen menettämisen huoli

Joustavuuden aste Korkea Matala Keskitaso

Osapuolten sitoutumisen määrä

Matala Keskitasolta korkeaan Keskitasolta korkeaan Sävy tai ilmapiiri Tarkkuus ja/tai

epäily

Heide (1994: 75) jakaa ohjausmekanismit kahteen päämekanismiin, markkina– ja ei-markkinaohjaus, joista jälkimmäisen hän jakaa edelleen hierarkkiseen ja bilateraaliseen.

Markkinaohjauksella hän tarkoittaa ”näkymättömän käden” ohjausta. Sen sijaan, ero-tuksena esimerkiksi Powelista (1990), hierarkia määritellään verkoston ”ohjausmeka-nismiksi”. Bilateraaliseen organisoitumiseen hän liittää ”jaetun” (shared) olemassaolon ohjaavana ulottuvuutena. ”Jaetulla” tarkoitetaan tässä yhteisyyden kokemukseen eli jakamiseen liittyvää ja yleisemmin tässä tutkimuksessa kumppanuuteen viittaavaa ilmiötä.

Markkinatyyppinen organisoituminen tarkoittaa siis Heidelle (1994: 76) yksittäisten transaktioiden ohjausta, jolloin varsinaista suhdetta ei transaktion osapuolille edes synny. Suhteessa ei ole suunnittelua, lukuun ottamatta yksittäisen transaktion järjeste-lyjä, eikä oikaisuja tarvitse tehdä, koska kyse on yksittäisestä transaktiosta. Transaktion valvonta on jälkikäteistä ja perustuu tuotokseen. Markkinoilla kannustimet liittyvät tuotokseen ja painostus on oikeudellista. Suhteen päättämisessä on kyse lähinnä irrallisen transaktion päättämisestä.

Hierarkkinen organisoituminen perustuu puolestaan yhtäältä sääntöihin ja toisaalta autoritäärisyyteen. Suhteen alkuvaiheessa koulutetaan tarvittava osaaminen hierarkiassa ylempänä olevan taholta. Suhde perustuu rooleihin ja työnjakoon ja on luonteeltaan etukäteistä. Hierarkian valvonta perustuu paitsi tuotoksen myös käyttäytymisen valvontaan, samoin kuin kannustimien käyttö. Tarvittaessa yleisesti hyväksyttyä toimi-valtaa voidaan käyttää painostuksen välineenä. Heiden (1994) mukaan hierarkkiseen organisoitumiseen liittyy joko kiinteän pituuden määrittely suhteelle, tai julkilausuttu mekanismi siitä, miten suhde tarvittaessa päätetään.

Bilateraalinen organisoituminen perustuu yhteisiin arvoihin, jolloin suhteen alku-vaiheessa perusajatuksena on, että arvot ”koulutetaan” tai uusi kumppani sosiaalistuu strategisen verkoston arvoihin. Roolit voivat tässä organisoitumisen muodossa olla jonkin verran päällekkäisiä. Suunnitelmat tehdään etukäteisesti ja yhdessä, samoin kuin niiden muuttaminenkin. Valvonta on lähinnä organisaation omaa, eli mitään ulko-puolista valvovaa tahoa ei ole. Kannustinjärjestelmät voi olla sidottu joihinkin

esimer-kiksi yhdessä oppimista tukeviin asenteisiin, kun painostus liittyy siihen, että osapuolet kokevat olevansa ”samassa veneessä”. Suhteen päättäminen on avoin kysymys suhteen ollessa voimassa.

Ebersin (1997) näkemyksen mukaan hintaohjaus (markkina) liittyy yksittäisten trans-aktioiden koordinointiin sisältäen vähän erityisiä odotuksia. Transaktiot ovat tyypil-lisesti helposti hallittavia. Suhteessa vaihdettava informaatio kiteytyy puolestaan vaihdantaan, tuotteen tai palvelun hintaan, määrään, laatuun sekä toimitustapaan ja aikaan. Markkinaohjaus (tarkemmin hintamekanismi) koostuu kilpailusta, johon liittyvät neuvottelut ja tinkiminen.

Hierarkia perustuu työnjaolle. Yrityksessä muodostuu sosiaalisia, usein pitkäkestoisia suhteita. Eberssin (1997) mukaan hierarkiassa informaation jako toteutuu hyvin sillä esimies (toimivaltainen auktoriteetti) valvoo alaisten toimia. Sen sijaan verkostossa korostuu yhteinen päätöksenteko, jakaminen ja neuvottelu. Verkostot perustuvat ennen kaikkea pitkäkestoisille sosiaalisille suhteille.

Powelin (1990: 330) määrittelyssä verkosto näyttäytyy omana erillisenä organisoitu-misen muotonaan. Powelin (1990) mukaan markkinoilla turvaudutaan sopimuksiin, käytetään hintamekanismia ja tarvittaessa viedään konflikti oikeuden päätettäväksi.

Markkinat toimivat joustavasti, mutta tuottavat puutteellista tai pinnallista sitoutumista.

Toimijat ovat toisistaan riippumattomia, ja markkinoilla vallitsee tietynlainen epäilyn ilmapiiri. Esimerkiksi toimitukset on tarkastettava, koska toiseen osapuoleen ei voi luottaa. Yhtäältä markkinoilta voidaan löytää toistuvia transaktioita, joissa voi rakentua myös sosiaalisia siteitä. Toisaalta sopimukset hierarkian dokumentteina tuovat markkinalle autoritäärisen ohjausmekanismin piirteitä.

Hierarkiaa Powell (1990) käsittelee organisaationa, jossa vallitsee työnantaja–työn-tekijäsuhde. Hierarkia nojaa tyypillisesti rutiineihin ja esimiehen suorittamaan valvon-taan. Powellin (1990) mukaan hierarkia on suhteellisen joustamaton, kun taas puolten sitoutuminen on keskitasoista tai vahvaa. Ilmapiiri on muodollinen ja osa-puolten on otettava toistensa mielipiteet huomioon valintoja tehdessään.

Tulosyksiköi-den käyttö ja siirtohinnoittelu ovat hierarkian tapoja tuottaa hintamekanismi hierarkian sisälle.

Verkosto rakentuu Powellin (1990) määrittelyssä osaamisten täydentävyyden varaan.

Kommunikaation keinot sovitaan suhteessa ja vastavuoroisuus on keskeinen konfliktien hallintaa ohjaava normi. Powellin (1990) mukaan joustavuus on keskitasoista, koska joudutaan käymään osapuolen kanssa neuvotteluja, joissa yhteistä näkemystä etsitään.

Sitoutumisen määrä on keskitasolta korkeaan ja ilmapiiri rakentuu avoimuuden sekä jaettujen hyötyjen varaan. Toimijoiden päätöksentekoa tai valintoja leimaa molemmin puoleinen riippuvuus, joka johtaa siihen, että osapuolet ottavat toistensa näkemyksiä huomioon ratkaisuja tehdessään. Statuksen aikaansaama hierarkia edustaa verkostoon liittyvää markkina-tyyppistä organisoitumisen muotoa kuten monen kumppanin käyttökin. Suhteessa toimimisen muodolliset säännöt ovat puolestaan hierarkkiselle organisoitumisen muodolle tyypillinen autoritäärinen ohjausmekanismi.

Sekä Heide (1994: 75), Ebers (1997), että Powell (1990) määrittelivät markkinan samalla tavalla, siinä missä hierarkia tarkoitti Powellin (1990) ja Ebersin (1997) analyysissä vertikaalisen integraation tuloksena syntynyttä organisaatiota. Sen sijaan hierarkia Heiden (1994: 75) keskustelussa määriteltiin verkoston ohjausmekanismiksi.

Heide (1994: 75) määritteli kolmannen ohjausmekanismin bilateraaliseksi, kun Powell (1990) ja Ebers (1997) määrittelivät sen verkostoksi. Samat verkostoa ohjaavat ele-mentit korostuvat kaikissa kolmessa tutkimuksessa eli yhteisyys ja jaetut merkitykset.

Verkostotyyppinen ohjausmekanismi liittyy pitkälti sosiaaliseen ulottuvuuteen, jossa suuri merkitys näyttää olevan luottamuksella ja yhteisyyden kokemuksella. Luottamus tulee ilmi selvemmin monissa muissa kumppanuutta ja strategisia yritysverkostoja käsittelevissä artikkeleissa (esim. Bradach et al. 1989: 104–105; Adler 2001; Mitronen 2001), mutta näkyy myös edellisissä muiden elementtien kuten avoimuuden taustalla.

Yhteisyyden kokemus näkyy puolestaan käsitteiden ”keskinäinen” (mutual) ja ”jaettu”

(shared) kautta. Sekä Heiden (1994), Powellin (1990), että Ebersin (1997) tutkimuksissa kulttuuri on taustalla vaikuttava elementti.

Verkostot markkinoiden ja hierarkian välissä muiden tutkimusten osalta

Vesalainen (2002) tutki yritysten välisiä kumppanuuksia metalli- ja elektroniikkateolli-suudessa operationalisoiden mittariston kahdenvälisen suhteen integraation mittariksi markkinat–kumppanuus-ulottuvuudella. Vesalainen (2002) jakoi suhteen ensiksi kah-teen ulottuvuukah-teen, jotka olivat organisationaalinen ja liiketoiminnallinen. Organisa-tionaalisen ulottuvuuden hän jakoi edelleen rakenteellisiin ja sosiaalisiin ja liiketoimin-nallisen ulottuvuuden vaihdannallisiin sekä strategisiin siteisiin. Rakenteelliset siteet Vesalainen (2002) jakoi prosesseihin, järjestelmiin tai rajapintarakenteisiin liittyviksi.

Sosiaalisissa korostuivat vuorovaikutus, oppiminen, luottamus ja yhteiset ajattelumallit.

Vaihdannalliset siteet hän jakoi fyysisiin tuotteisiin tai palveluihin liittyviksi ja strategi-set riippuvuuteen, yhteiseen visioon ja tavoitteisiin, ”win/win:iin” ja yhteiseen riskin-ottoon. Näiden 13 alaulottuvuuden perustalle Vesalainen (2002) operationalisoi 67 mittaria.

Myös Bensaou (1999) käsitteli yritysten välisiä suhteita markkinat-strateginen kump-panuus ulottuvuudella määritellen niitä tekijöitä, jotka johtavat joko markkina-, tai kumppanuus-tyyppiseen suhteeseen. Bensaoun (1999) tutkimus oli empiirinen hänen tutkiessaan kyselyllä yhdysvaltalaisten ja japanilaisten autovalmistajien johtajien näke-myksiä heidän yrityksensä tavasta ohjata toimittajasuhteita eri tilanteissa. Verratessaan japanilaisia ja yhdysvaltalaisia toimittajia Bensaou (1999) totesi japanilaisten ohjaavan toimittajia odotettua enemmän markkinaehtoisesti. Tyypillistä tämän tutkimuksen mukaan oli japanilaisten toimittajien heikko neuvotteluvoima suhteessa asiakkaaseen.

Tutkimuksessa ei myöskään löydetty näyttöä jonkin ohjausmekanismin tehokkuudesta.

Ennemmin päädyttiin toteamaan, että eri tilanteissa on tarve erilaisille ohjausmekanis-meille. Markkinaehtoisesti ohjatuille suhteille oli tyypillistä, että toimittajan tuote oli pitkälle standardoitu markkinoilla, jossa korvaavia toimittajia oli paljon ja toimittajan vaihtokustannus pieni. Strategiselle kumppanuudelle tyypillistä oli puolestaan tarve räätälöidä tuotteita asiakastarpeisiin, tuoteinnovaatiot, markkinoiden nopea kasvu ja aktiivinen tutkimus ja kehitystyö sekä markkinoilla olevat vahvat toimittajat. Toimit-tajan heikkoa asemaa selitettiin kovalla kilpailulla ja toimitToimit-tajan vahvalla riippuvuudella kyseisestä asiakkaasta. Potentiaalisten asiakkaiden vähyys vaikuttaa toimittajan

mahdol-lisuuksiin vähentää riippuvuutta. Myös toimittajan suhteeseen tekemät suuret inves-toinnit kasvattavat riippuvuutta. Asiakkaan ollessa heikossa asemassa markkinoille oli tyypillistä toimittajien vähäinen määrä ja vakaa kysyntä toimittajien tuotteille. Tyy-pillistä oli myös toimittajien syvällinen ymmärrys heidän toimittamistaan tuotteista ja niiden valmistuksesta.

Markkina vs. kumppanuus -jatkumoon liittyvät yhden- (single source), kahden- (dual source) sekä monen toimittajan (multiple source) suhteet. Näistä ensimmäisellä viita-taan toimintatapaan, jossa kärkiyritys tilaa samantyyppistä komponenttia tai järjestel-mää ainoastaan yhdeltä toimittajalta, siinä missä ”dual source” viittaa samantyyppisen komponentin tai järjestelmän tilaamiseen kahdelta toimittajalta. ”Multiple source” -kä-sitteellä viitataan tilanteeseen, jossa kärkiyritys käyttää saman komponentti- tai jär-jestelmätyypin valmistamiseen useampaa kuin kahta toimittajaa. Verrattuna yhden toimittajan toimintatapaan, monen toimittajan toimintatapa tuottaa strategiseen verkos-toon kilpailua. Yhden toimittajan toimintatapa ei kuitenkaan tarkoita, että suhde olisi ehdottomasti tiivis. Edelleen myös monen toimittajan toimintatavalla suhteet voivat olla tiiviitä kumppanuussuhteita (Gadde & Håkansson 2001: 163–165).

Sako (1992) jakoi suhteet ACR (arm’s length contractual relation) ja OCR (obligational contractual relation) -tyyppisiin. Sako (1992) tutki japanilaisia ja englantilaisia kahden-välisiä suhteita. ACR-suhde voidaan määritellä markkinaehtoiseksi, siinä missä OCR-tyyppinen suhde kuvastaa kumppanuutta. Myös Sako (1992: 10–11) määrittelee verkos-ton (OCR-suhteen) markkinoiden ja hierarkian välimuodoksi. Sako (1992: 11–12) mit-tasi suhteen integraation astetta 11 ulottuvuudella: 1) riippuvuus (miten riippuvaisia yri-tykset ovat toisistaan?), 2) tarjouskilpailu (onko tarjouskilpailua?), 3) sitoutumisen aste (miten pitkäaikaista sitoutuminen on?), 4) dokumenttien (esim. toimitusehdot) ja doku-mentoinnin luonne (dokumentoidaanko asiat kirjallisesti ja miten tarkasti?), 5) sopimus-ten dokumentointi (misopimus-ten tarkasti asiat kirjataan sopimuksiin ja misopimus-ten sopimusehtoja toteutetaan?), 6) sopimuksellisen luottamuksen taso (aloitetaanko tuotanto ennen kuin sopimus on allekirjoitettu?), 7) hyväntahtoisuuteen perustuva luottamus (yhden vai monen toimittajan toimintatapa?), 8) luottamus osaamiseen (tarkastetaanko vastaan-ottoja?), 9) kehitysinvestointien jakautuminen (miten investointeihin osallistutaan?), 10)

kommunikaatiokanavien luonne (miten laajaa kommunikaatio on? Miten usein toimijat kommunikoivat toisilleen? Miten syvää kommunikaatio on?) sekä 11) riskin jakaminen suhteessa (miten hinta- ja volyymiriskit jakautuvat suhteessa?).

Ellram ja Edis (1996) tekivät tapaustutkimuksen Kodakista. Kodakin verkostossa kumppanuuksia arvioidaan kahdeksan kriteerin kautta: 1) teknisen tuen määrä, 2) inno-vatiivisten ideoiden määrä, 3) toimittajan kyky kommunikoida tehokkaasti vaikeissa kysymyksissä, 4) toimittajan osoittama joustavuus, 5) osoitettu läpimenoaika, responsii-visyys ja kehitys, 6) taso jolla toimittaja identifioituu Kodakin tavoitteisiin, 7) suhteen luottamuksen taso sekä 8) suhteen vahvuus joka tehtaalla.

Noordewier, John ja Nevin (1990: 90–92) tutkivat empiirisesti kumppanuus–tyyppisen organisoitumisen muodon vaikutusta transaktiokustannuksiin, tehden kyselytutkimuk-sen 140 ostajalle. Tutkimus kohdistui markkina- ja kumppanuus–tyyppikyselytutkimuk-sen suhteen eroihin. Tutkimuksen mukaan epävarmassa ympäristössä kumppanuus–tyyppinen orga-nisoituminen parantaa suhteen tehokkuutta vähentäen transaktiokustannuksia. Tutki-muksessa käytettiin pääasiallisesti useita muuttujia mittaamaan samaa ominaisuutta.

Transaktiokustannusten mittarina käytettiin niiden toimitusten määrää, jotka olivat myöhässä, sekä niiden toimitusten määrää, joissa oli laatuvirheitä, osapuutteita tai muita sellaisia. Taustalla oleva oletus siis oli, että virheelliset toimitukset aiheuttavat kärki-yrityksessä ja toimittajalla erilaisia toimenpiteitä, kuten laaduntarkastuksia, reklamoin-teja ja mahdollisia neuvotteluja sekä näin aiheuttavat transaktiokustannuksia.

Myös markkinoinnin tutkimuksen piirissä on käyty keskustelua transaktioita painotta-van markkinoinnin ja suhdetta painottapainotta-van suhdemarkkinoinnin välillä. Keskustelu viittaa edellä esitettyyn markkinat vs. kumppanuus-jatkumoon. Brodien, Coviellon ja Brookesin (1997) tekemässä vertailussa näiden markkinoinnin muotojen välillä koros-tuu transaktiomarkkinoinnin oletus vaihdannan lyhyestä kestosta, sen persoonattomasta luonteesta ja muodollisuudesta. Transaktio-tyyppiselle markkinoinnille on tyypillistä myyjän aktiivisuus ja ostajan passiivisuus. Suhdemarkkinointi korostaa puolestaan suh-teen jatkuvaa ja epämuodollista, sosiaaliseen elementtiin kuten läheisyysuh-teen perustu-vaan luottamukseen nojaavaa luonnetta. Kuhunkin tilanteeseen on kuitenkin valittava suhteen luonteen mukainen vaihtoehto tai näiden kombinaatio.