Epistemologinen valinta

3.2.1. Kärkiyrityksen ohjaustavan tutkiminen

Tutkimuksen epistemologinen valinta nojaa hermeneutiikkaan. Hermeneutiikalla tarkoi-tetaan tässä ymmärtävää otetta, mikä luo tärkeän epistemologisen perustan tutkimuk-selle (Gadamer 2004). Tutkimus on epistemologialtaan ymmärtävä, mikä tarkoittaa, että tässä tutkimuksessa toimittajan toimijan kokemukselle etsitään selityksiä ohjauksesta.

Kärkiyrityksen ohjaustapaa tutkitaan pääasiallisesti käyttäen kärkiyrityksen toimijoiden puhetta aineistona. Haastattelut muodostavat tärkeimmän aineiston analysoitaessa kärkiyrityksen tapaa ohjata kumppanuussuhteitaan ja strategista verkostoa, mutta myös analysoitaessa toimittajien toimijoiden kokemusta. Kieli on siis se objektivoinnin väline, jonka avulla ohjaustapa voidaan tehdä näkyväksi (Berger ym. 1995: 45–50).

Kielen kautta kärkiyrityksen haastateltavat voivat kuvailla ohjaustapaa ja tehdä sitä näkyväksi. Kieli on merkkijärjestelmä, joka on sosiaalisesti rakentunut. Koska myös kärkiyrityksen toimijoiden sosiaaliset todellisuudet ovat yksilöiden konstruoimia; kärki-yrityksen ohjaustapaa yhdessä suhteessa kuvailee kaksi ihmistä, jonka perusteella tutkija rakentaa kuvaa kärkiyrityksen tavasta ohjata kyseistä suhdetta.

Totuutta voidaan tutkimuksessa tarkastella 1) vastaavuutena, 2) yhteensopivuutena, 3) yhteisymmärryksenä tai 4) tiedon käytännöllisenä arvona (Kyrö 2004: 62). Tässä tutki-muksessa totuus nähdään erityisesti korrespondenssiteorian kautta vastaavuutena.

Korrespondenssiteorian mukaan uskomuksen ja tosiasian välillä on jokin vastaavuus-suhde (Niiniluoto 1999: 74–76). Tässä tutkimuksessa tulisi kyetä kuvaamaan ja

ym-märtämään toimijoiden maailmaa mahdollisimman pitkälle sellaisena kuin se toi-mijoiden mukaan on.

Suhteiden ryhmittely kolmen ulottuvuuden (hinta, autoritäärinen ja sosiaalinen) kautta perustuu tutkijan tulkintaan kärkiyrityksen tavasta ohjata toimittajia. Oletuksena on, että tietyn ohjaustavan vallitessa toimittajien toimijoille syntyy kokemuksia ohjauksesta suhteessa. Tulkinta kärkiyrityksen tavasta ohjata on kuitenkin tutkijan siksi, että tutkija tuntee mekanismit ja niiden ulottuvuudet ja osoittimet, siinä missä haastateltava tuntee ne ohuesti siinäkin tapauksessa, että tutkija esittelisi ne haastateltavalle, joka yrittäisi tutkijan määrittelyitä ymmärtää. Kärkiyrityksen toimija ei tunne esimerkiksi sosiaalisen ohjauksen kaikkia aspekteja kuten luottamuksen kaikkia seitsemää ulottuvuutta, sekä yhteisyyden kokemuksen luonnetta, puhumattakaan hintaohjauksesta tai autoritäärisestä ohjauksesta. Näin esimerkiksi haastattelutilanteessa kärkiyrityksen toimijan olisi vaikeaa määritellä kärkiyrityksen tapaa ohjata kolmelle ulottuvuudelle tutkijan tekemän määrittelyn kautta. Kolmen ulottuvuuden alle muodostuu merkittävä määrä alaulottu-vuuksia, joiden selvittäminen ja pohdinta olisi toimijoille vaivalloinen ja tutkimuksen näkökulmasta epäluotettava prosessi. Toimijat eivät myöskään tunne muiden kärki-yritysten tapaa ohjata suhteitaan, jolloin toimijoilta puuttuu vertailukohta. Tutkija tuntee kaikki suhteet kahden haastattelun ja muun aineiston kautta ja voi niiden perusteilla tehdä vertailuja ja johtopäätöksiä.

3.2.2. Toimittajien toimijoiden kokemusten tutkiminen

Tutkimuksen epistemologia liittyy hermeneutiikkaan eli ymmärtävään tutkimusottee-seen. Hermeneutiikkaa on tyypillisesti tutkijoiden piirissä pidetty filosofiana. Ymmär-tämisellä tarkoitetaan ilmiön selittämistä yksittäisessä tapauksessa. Selittäminen tapah-tuu tyypillisesti kontekstin kautta. Kontekstia ymmärtämällä voidaan yksittäistapauk-sessa selittää kokemusta (Burrell & Morgan 1992: 234–237).

Kokemuksen tutkiminen on vaikeaa, koska kokemus on implisiittinen osa ihmisen olemista ja toimintaa. Kokemuksiin liittyy merkityksiä, kun taas merkitykset syntyvät

tuntemusten reflektoinnin kautta. Lisäksi on vaikea määritellä, mistä tunne alkaa ja mihin tunne päättyy. Tunteita voi nimetä, mutta niitä on vaikea rajata. Kokemusta ja tunnetta on mahdotonta ja tarpeetonta erottaa toisistaan, sillä kokemuksiin voi liittyä sekä a) tunteellinen että b) rationaalinen elementti.

Tunteen määritteleminen ja operationalisointi on vaikeaa. Tutkijan on mahdotonta täysin nähdä yksilön sisälle, täysin avata yksilön mieltä ja kuvata syy–seuraussuhteita tunteiden, aikomusten ja käyttäytymisen välillä, kuten Ajzenin ym. (1980) malli esittää.

Toimijan kokemus rakentuu vasten hänen aikaisempaa historiaansa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Kokemus on rakentunut historiassa ja jatkuvasti uudelleen rakentuu.

Kokemuksen tutkimista vaikeuttaa tunteen ja kognition sekoittuminen. Toisaalta toi-mijan kognitio voi auttaa tutkijaa ymmärtämään toitoi-mijan kokemusta, koska toimija voi muistaa niitä tunteita ja tuntemuksia, joita jollakin hetkellä koki, joskin värittyneinä.

Haastattelutilanteessa haaste on tehdä näkyväksi haastateltavan kokemuksia ilman, että tutkija laittaa haastateltavalle ”sanoja suuhun”, eli haastateltavan kokemuksia on tehtävä näkyväksi avoimilla kysymyksillä. Haastattelutilanteeseen on kyettävä luomaan sellai-nen ilmapiiri, että kokemuksista voi kertoa niin vapautuneesti kuin mahdollista. (Silkelä 1998.)

Kokemukset voivat olla eri tasoisia. Toiset merkitsevät toimijalle enemmän kun toiset, koska ne liittyvät itse toimijaan ja hänen historiaansa, kokemukseen tai kokemukseen liittyviin muihin toimijoihin. Tunteet vaikuttavat kuitenkin asioiden muistamiseen.

Merkityksellinen tunnekokemus muistettaneen paremmin, tai se voi kysyttäessä nousta pintaan toisin kuin merkityksettömämpi. Toimijan kokemuksen ymmärtämisen suhteen tutkija on kuitenkin toimijan puheen varassa; toimijan mieleen on mahdotonta täysin nähdä.

Myös haastattelutilanne voi vaikuttaa siihen, miten toimija kokemuksensa kuvaa. Toi-mija voi esimerkiksi haastattelutilanteessa pohtia, mitä tutkija haluaa kuulla (Kannisto 2002: 335). Tästä syystä on tärkeää, että tutkija tekee haastattelut itse, jolloin tutkija voi tarkkailla haastateltavan tapaa kertoa, eleitä ja ilmeitä ja tehdä muistiinpanoja näistä.

Tarvittaessa tutkija voi tehdä intervention, jos huomaa, että haastateltava ei halua kertoa jotain, tai kertoo muunnellusti jotain. Luonnollisesti interventiossa on se vaara, että tutkija tulkitsee jonkin eleen tai ilmeen väärin ja vaikuttaa interventiolla haastateltavan tapaan kuvata kokemusta. Toisaalta tutkija voi täysin avoimillakin kysymyksillä, tai jo pelkällä läsnäolollaan tai eleillään vaikuttaa vastaajaan. ”Kysymästä kieltäytyminen”

voi aiheuttaa sen, että haastateltava yrittää epätoivoisesti löytää sen, mitä tutkija haluaa tietää (Silverman 1993: 95–96). Kokemus on haastateltavan, ja tutkija voi vain varoen tulkita sitä.

Tämän tutkimuksen epistemologisesta näkökulmasta tutkija ei pyri vaikuttamaan haas-tattelun kulkuun kuin siten, että tutkija tukee haastateltavan kokemuksen moniulotteista tarkastelua. Tutkija tukee haastateltavaa hänen tarkastellessaan kokemustaan eri näkökulmista. Haastateltavan kokemus on hänen kokemuksensa, mutta tutkija voi tukea haastateltavan reflektiivistä oman kokemuksensa tarkastelua. Tällaisella haastattelulla tutkija todennäköisemmin ymmärtää haastateltavan kokemusta hänen omasta näkö-kulmastaan kuin siten, että haastateltava kertoisi kokemuksia, joita tutkija jälkikäteen analysoisi. Haastateltavan kokemuksen ymmärtäminen on tutkijalle suuri haaste.

Edellä nostettiin esiin kielen merkitys haastateltavan kokemusta kuvaavana järjestel-mänä. Kieli on merkkeineen jossain määrin subjektiivisesti koettu, eli tutkija ei voi ehdottomasti tietää, mitä haastateltava tarkoittaa hänen kuvatessaan kokemustaan jolla-kin käsitteellä. Tutkija kuulee käsitteet, mutta haasteena on ymmärtää, mitä haasta-teltava käsitteillä tarkoittaa, jotta toimijan ”ääni” nousisi aidosti esiin. Toimijan koke-mus tulee esille toimijan puheen kautta (Silkelä 1998). Merkin merkitys ei ole toimijasta riippumaton. Näin ollen tutkijan tehtäväksi jää tulkita, mitä toimija kuvaamallaan kokemuksella tarkoittaa, jolloin kokemukseen sekoittuu tutkijan tulkinta huolimatta siitä, että tutkija pyrkii antamaan toimijan äänelle vallan. Tutkimuksessa ei voida välttää tutkijan roolia tulkitsijana, mutta tutkija voi kuvata prosessia ja perustella tulkintojaan huolellisesti.

Joka tapauksessa toimija on itse oman kokemuksensa varsin hyvä asiantuntija (Kannisto 2002: 333–335). Toki toimijan kyvyttömyys reflektoida omaa kokemusta on toimijasta

riippuen rajallinen, mikä asettaa tutkijalle tärkeän tehtävän haastavienkin kysymysten esittäjänä (Kannisto 2002: 334–335).

Tämän tutkimuksen lähtökohdista monesta eri näkökulmasta kontekstualisoidulla ja tarkastellulla haastateltavan kokemuksella on enemmän arvoa kuin ”mistä tahansa”

kerrotusta irrallisesta kokemuksesta, vaikka sekin voisi kertoa jotakin esimerkiksi haastateltavasta (vrt. Anderson & Goolishian 1994: 25–33). Tässä tutkimuksessa ollaan kuitenkin kiinnostuneita toimijan kokemuksesta kärkiyrityksen ohjauksessa. Tässä tutkimuksessa katsotaan, että sellainen reflektiivinen keskustelu, jossa tutkija pyrkii olemaan ohjaamatta haastateltavaa, mutta tukee kokemusten tarkastelua eri näkökul-mista, on tutkimukseen sopivin mahdollinen.

Varmasti on niin, ettei tälläkään tavalla tai erityisesti tällä tavalla löydetä yhtä totuutta haastateltavan kokemuksesta kyseisen kärkiyrityksen ohjauksen kontekstissa. Yksilön kokemus muuttuu, ja siihen vaikuttavat monet muutkin asiat kuin ainoastaan yrityksen ohjaus. Silti haastateltavaa voidaan pyytää kuvailemaan kokemusta kärki-yrityksen ohjauksessa, ja monisyistä kokemusta voidaan yrittää ymmärtää toimijan oman puheen ja kontekstin kautta.