Yli kymmenvuotiaita hevosia pidetään usein vanhoina, mutta kymmen-vuotias aasi on vasta elämänsä kunnossa. Aasit alkavat olla vanhoja kah-den kymmenen paremmalla puolella ja yli 30-vuotiaita vanhuksia voi jo vähän hemmotella. Aasit ikääntyvät eri tahtia ja jokaista aasia pitää hoitaa yksilönä. (Morris 1988, 150–152.) Kehitysmaissa raskasta työtä tekevät aasit harvoin elävät yli 12-vuotiaiksi. Kehitysmaissa aasien elinikää lyhen-tävät raskas työ, aliravitsemus ja hoitamattomat suolistoloiset. Lemmikki-aasien keski-ikä on vähän alle kolmekymmentä vuotta, mutta jotkin yksi-löt elävät jopa yli nelikymppisiksi. (Svendsen 2008, 239,166–167.) Mitä tahansa yli kaksikymmentävuotiasta eläintä voidaan pitää vanhana, ja vanhuuden mukanaan tuomiin ongelmiin kannattaa varautua. Vanhuuden myötä olemassa olevat ongelmat pahenevat, kuten ylipainon mukanaan tuomat rasitukset. Sairauksien ennaltaehkäisy on entistä tärkeämpää van-hoilla aaseilla. Säännölliset vuosittaiset terveystarkastukset ovatkin
paikal-laan. Paras olisi, jos tarkastukset voisi suorittaa koko ajan sama eläinlääkä-ri, jotta eläinlääkäri pystyy vertailemaan tarkastusten tuloksia. Tarkastuk-sessa eläinlääkäri voi arvioida eläimen kunnon, elämänlaadun ja tervey-dentilan ja vakavien sairauksien syntymistä voidaan estää. (Svendsen 2008, 240.) Säännöllinen kavioiden hoito, suunniteltu madotusohjelma ja jäykkäkouristusrokotukset pitää edelleen muistaa (Svendsen 2008, 252).
Monia vanhan aasin vaivoja ei voida parantaa ja usein paras mitä aasin hyväksi voidaan tehdä, on kivunlievitys ja hyvä hoito. Omistajan pitää ymmärtää, että vanhan aasin hoito mitä luultavimmin on koko ajan aikaa vievempää, mutta kuitenkin palkitsevaa. (Svendsen 2008, 240.)
Vanhojen aasien kohdalla tulee muistaa, että aasit muodostavat kiinteitä sosiaalisia siteitä, ystävyyssuhteita, ja stressaantuvat helposti joutuessaan eroon ystävästään, vaikka hyvinkin lyhyeksi ajaksi. Erityisesti, jos aasi on viettänyt lähes koko elämänsä ystävänsä kanssa, side eläinten välillä on todella vahva. Tämä tulee muistaa eläinlääkärin käynneillä, jotta lääkäri ei saa aasin käytöksestä vääränlaista kuvaa. (Svendsen 2008, 241.)
Vanha aasi alkaa usein olla hieman kankea. Aasi tarvitsee edelleen liikun-taa, ei tosin välttämättä enää niin rasittavaa kuin nuorempana. (Morris 1988, 150–152.) Aasia voi kävelyttää taluttaen riimunnarusta. Liikunta pi-tää aasin kiinnostuneena elämästä ja auttaa aasia pysymään vetreänä. Min-kä tahansa iMin-käistä aasia voi liikuttaa taluttamalla riimunnarusta. Talutta-minen on vanhalle aasille mitä parhainta liikuntaa, sillä se on luonnollista ja aasille kevyttä, koska aasin ei tarvitse kantaa kuin oma painonsa.
(Svendsen 2008, 253.) Muutenkin aasi pitää pitää aktiivisena, jotta viimei-set vuodet olisivat mahdollisimman mukavat (Morris 1988, 150–152).
Herkkuja voi vanhalle aasille antaa hieman runsaammalla kädellä. Aasi tarvitsee enemmän energiaa ruumiinlämmön ylläpitoon ja vanhaa voi vä-hän hemmotella (Saastamoinen & Teräväinen 2003, 38). Vanhalle aasille kannattaa laittaa kuivikkeita paksummin, koska kaikki notkeus ei enää ole tallella ja aasi käy makuulle vähän tömähtäen. (Morris 1988, 150–152.) Kuten vanhoille ihmisille, vanhoille aaseille mukavuus ja lämpö ovat en-tistä tärkeämpiä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Mukavuus:
pehmeä peti, riittävästi tilaa liikkua ja lämpö, kannustaa aasia lepäämään tarvittaessa ja liikkumaan hieman. (Svendsen 2008, 246.) Tärkeää on myös hyvin sulava ja riittävän energiapitoinen ravinto. Vanhat aasit ovat usein enemmän laihoja kuin lihavia. Jos aasi on pulska, ei sitä kannata enää alkaa aktiivisesti laihduttaa, vaan ruokkia vastedes normaalisti. (Mor-ris 1988, 150–152.)
Ruokinnassa tärkeää on välttää aasin lihomista. Aasi tulisi vanhanakin ruokkia tarpeidensa mukaan, vaikka herkkuja annettaisiinkin runsaammal-la kädellä. Ruokinnassa pitää ottaa huomioon aasin paino, hampaiden kun-to, vuodenaika, mahdolliset sairaudet ja aasin yksilöllinen kyky hyödyntää ravintoa. Erityisesti vanhan aasin pitää antaa syödä omassa tahdissaan.
korkeammalta. Erityisesti, jos aasilla on niveltulehdus tai kaviokuumetta ylempää syöminen on aasille mukavampaa, koska silloin aasin paino ei kohdistu vain etujaloille. Ruokinta-aikoja on hyvä lisätä entisestään ja an-taa rehu pienempinä annoksina, jotta aasin ei tarvitse seistä pitkiä aikoja paikallaan syömässä. (Svendsen 2008, 246.)
Koska vanhalla aasilla lämmöntuotanto ei ole samalla tasolla kuin nuorel-la, tarvitsee vanhus loimea useammin kuin nuorena. Aasinsa tunteva omis-taja huomaa kyllä, koska aasilla on kylmä, jo ennen kuin aasi alkaa tutista.
(Axi-Timmerbacka 2008). Jos aasi käyttää paljon loimea, korostuu loimen sopivuus. Loimi ei saa hangata ja karvojen pitää pysyä loimen alla oikeaan suuntaan. (Morris 1988, 150–152.) Huonosti istuva loimi on huonompi vaihtoehto kuin ei loimea ollenkaan (Svendsen 2008, 252). Mitä pienempi aasi on, sitä suurempi on suhteellinen lämmönhukka. Jos aasilla ei aiem-min ole ollut sääsuojaa aitauksessa, viimeistään nyt se pitää aasille tarjota sekä kesällä että talvella (Svendsen 2008, 252). Vanhan aasin ruokinnassa tulee huomioida, että aasin energian tarve vaihtelee ilman lämpötilan mu-kaan. Kylmällä säällä aasi tarvitsee enemmän energiaa lämmöntuotantoon kuin lämpimällä. (Svendsen 2008, 246.)
Erityisesti vanhan aasin hoidossa tulee kiinnittää huomiota hampaisiin, jalkoihin ja lihavuuskuntoon. Aasin lihavuuskuntoa tulee tarkkailla ja aa-sin kuntoluokittaminen ja painon mittaaminen säännöllisesti auttaa huo-mioimaan muutokset aasin kunnossa. Tärkeää on myös kirjata tulokset muistiin vertailun helpottamiseksi. Lihavuuskunto on tärkeä mittari aasin kyvylle hyödyntää rehua ja usein se osoittaa myös, jos aasilla on kroonista kipua. Monet vanhuuden ongelmat ilmenevät painon putoamisena. Jos aasi alkaa laihtua normaalilla ruokinnalla, tulee ryhtyä toimiin syyn selvittämi-seksi, jotta aasin tila ei pääse pahemmaksi. Kuntoluokitus tulee tehdä kä-sin tunnustelemalla, sillä aakä-sin paksun turkin päältä arvioiminen on mah-dotonta. Arvioinnissa pitää tiedostaa, että aaseilla rasvakertymät jäävät usein pysyviksi, vaikka aasi muuten olisi menettänyt suuren osan painos-taan. Rasvakertymiin ei siis pidä kiinnittää liikaa huomiota vanhan aasin lihavuuskuntoa arvioitaessa. Rasvakertymät usein kalkkiutuvat ajan myötä ja niitä voidaan helposti luulla myös kasvaimiksi. (Svendsen 2008, 241.) Vanhan aasin hampaiden tutkiminen säännöllisesti on suositeltavaa. Ham-paat voidaan tarkastaa ja samalla hoitaa vuosittain tai puolivuosittain. Aa-sit pystyvät usein kuin ihmeen kaupalla pitämään itsensä kohtuullisessa kunnossa vaikka hampaat olisivat todella karmeassa kunnossa. Irtonaiset hampaat ja tulehdukset voivat kuitenkin aiheuttaa akuutteja ongelmia.
Monet hevosten ja urheiluhevosten hampaita hoitavat henkilöt ovat tottu-neet aivan erilaisiin hampaisiin kuin millaiset vanhan aasin hampaat ovat.
He saattavat haluta tehdä radikaaleja toimenpiteitä vanhan aasin hampai-den korjaamiseksi, jotta hampaat muistuttaisivat enemmän ihannetta.
Hampaiden hoidossa pitää muistaa, että aasille tärkeintä on, että hampailla pystyy syömään ja suussa ei ole tulehduksia eikä kipua. Jos hampaita täy-tyy hoitaa, niitä pitää hoitaa pienissä erissä pikkuhiljaa. Suuret toimenpi-teet vanhan aasin suussa aiheuttavat todennäköisesti aasille vain vakavam-pia sairauksia kuin hampaiden hoitamatta jättäminen. Huonohampaisen vanhan aasin laihtuessa nopeasti tai kehittäessä jonkin sairauden ei syytä
tule automaattisesti etsiä hampaista. Koska aasi pärjää hyvinkin huonoilla hampailla, ja jos laihtuminen on nopeaa tai sairaus puhkeaa yllättäen, syy on luultavasti muualla. (Svendsen 2008, 242–243, 252)
Kavioiden hoidosta ei pidä tinkiä vanhanakaan. Kaviot tulee tarkastaa ja/tai vuolla kuukausittain tai parin kuukauden välein riippuen aasin kavi-oista ja historiasta. Ylipaino pahentaa vanhan aasin olemassa olevia kavio-ongelmia ja iän myötä kavio-ongelmat alkavat aiheuttaa vahinkoa nivelille ym. liikuntaelimille. Kroonisesta kaviokuumeesta tai muusta kroonisesta kavio-ongelmasta kärsivän vanhan aasin kohdalla tulee huomioida, että iän myötä ongelmat kärjistyvät ja voivat tuottaa aasille kovaakin kipua.
Aasit ovat mestareita kätkemään kipua ja pienetkin muutokset käyttäyty-misessä pitää huomioida. (Svendsen 2008, 244, 254.)
9 ELINYMPÄRISTÖ
Elinympäristö käsittää ympäristön, jossa aasi elää. Siihen kuuluvat talli, tarhat, laitumet ja muut sellaiset paikat, joissa aasi päivittäin viettää aikaa.
Aasi tarvitsee suojaa kylmältä, kuumalta ja kosteudelta päivällä ja yöllä.
Aasilla tulee olla talli ja lisäksi aitauksessa suoja ainakin sateelta. (Morris 1988, 37; Svendsen 1997, 106.) Aasi on hyvä ottaa sisälle talliin yöksi ke-sällä ja talvella. Sisälle otettaessa ja ulos vietäessä aasi saa päivittäin käsit-telyä ja samalla aasia voidaan hieman opettaa tai kouluttaa. Jos aasi vie-dään erikseen tarhaan tai laitumelle, on aasin ruokintaa helpompi rajoittaa, esimerkiksi aasia ei viedä laitumelle ennen kuin kuurainen ruoho on sula-nut. Sisällä tallissa aasin jalat saavat kuivaa yön aikana. Tämä on erityisen tärkeää, jos aasin aitauksessa on hyvin märkää. Jatkuva kosteus altistaa aa-sin kavio-ongelmille. (Morris 1988, 39).