26 Huffman et al. 2009, 13.
Jumalan tahdosta. Lisäksi Jumalan tahtoon ja ihmisen vapaaseen tahtoon liittyy kysymys valinnoista ja vastuusta. Asiaa voidaan verrata tilanteeseen vanhempien ja lasten sekä valtioiden ja kansalaisten välillä: kuinka paljon vapautta ihmisellä on ja kuka kantaa teoista vastuun.27
On ensinnäkin tärkeää hahmottaa Jumalan suvereenin ja moraalisen tahdon eroavaisuudet. Jumalan suvereeni tahto tapahtuu maailmassa ihmisistä huolimatta, kun taas moraalisen tahdon (Jumalan käskyt Raamatussa) Jumala haluaisi tapahtuvan, mutta ihminen voi kapinoida sitä vastaan eikä se näin ollen aina tapahdu. Jumalan suvereeni tahto voidaan vielä nähdä kahdesta eri näkökulmasta: Jumalan aktiivisesti haluama tahto sekä Jumalan sallimus (esimerkiksi pahuutta kohtaan). Asiaa voidaan kuvata myös termeillä Jumalan salattu ja ilmoitettu tahto.
Raamatussa on nähtävissä molemmat näkökulmat (esimerkiksi Ef. 1:11, 5:17, 5. Moos. 29:29). 28 Edellisten lisäksi on tärkeää käsitellä ihmisen vapaata tahtoa, joka kristillisen käsityksen mukaan on asia, jonka Jumala on valinnut ja tahtonut. Näin ollen ihmiset voivat haluta ja valita erilaisia asioita. Kuitenkaan ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, miten paljon ihmisellä on vapaata tahtoa eikä ole helppoa ymmärtää, miten Jumalan suvereenius asettuu samaan kuvaan tämän kanssa. Missä määrin ihmisen kohtalo on Jumalan ennaltamääräämä ja missä määrin ihminen on aidosti vapaa tekemään omia valintojaan? Teologit vuosisatojen ajan ovat pohtineet näitä kysymyksiä, eikä lopullisia vastauksia ole vieläkään löydetty.29 Kirkkoisät olivat sitä mieltä, että kaitselmus ja Jumalan suvereeni tahto sulkee sisäänsä vapaan tahdon.30
Monet kristityt ajattelevat Jumalan tahdon löytyvän Raamatusta ja että tuon tahdon toteuttamiseen tulisi pyrkiä elämässä. Silti Raamatun auktoriteettiin, luotettavuuteen ja erehtymättömyyteen uskovat kristityt voivat Raamatun nojalla olla hyvinkin eri mieltä siitä, kuinka Jumala ihmistä johdattaa. Nykyajan ihmisellä on elämässään runsaasti valintoja, joista Raamattu ei selkeästi sano mitään. Erityisesti monesta hyvästä vaihtoehdosta on vaikeaa tehdä oikeaa ja parasta valintaa esimerkiksi elämän isojen kysymysten, kuten uran ja puolison suhteen. Onko Jumalalla jokin mielipide näistä asioista ja kuinka ihminen voi saada sen selville? Omistautuneet uskovat haluavat tehdä parhaan mahdollisen valinnan Jumalan näkökulmasta ja uskovat että suvereenilla Jumalalla on yksityiskohtainen suunnitelma elämälle, jossa toteutuu Jumalan tahto ja toiveet kaikilla alueilla, eikä vain asioissa, joihin on selkeä käsky. Eikö Jumalalla olisi tieto siitä, mikä olisi paras valinta (tai edes hitusen parempi kuin muut) pitkällä tähtäimellä ihmiskunnan historian ja
27 Huffman et al. 2009, 7.
28 Huffman et al. 2009, 15–18.
29 Huffman et al. 2009, 18, 19.
30 Teinonen 1975, 110, 111.
Jumalan mission kannalta? Yksi tapa nähdä Jumalan tahto on määritellä se nimenomaan Hänen erityiseksi tahdoksi edellä kuvatun kaltaisiin tilanteisiin ja suunnitelmaksi yksilön elämään.31
Huffman raottaa kirjassaan myös hieman historiallista näkökulmaa asian ymmärtämiseksi. Hänen mukaansa Jumalan erityisestä suunnitelmasta yksilön elämään on kirjoitettu hyvin vähän ennen 1900-lukua. Augustinuksen, Lutherin ja Calvinin puhuessa Jumalan tahdosta he viittaavat sillä lähinnä Jumalan moraaliseen tahtoon ja yksilön suhteeseen Jumalaan.
1700-luvulla John Newton ja John Wesley selkeämmin toivat esiin ajatuksen Jumalan erityisestä tahdosta, mutta vasta seuraavalla vuosisadalla eläneen Yrjö Myllerin (George Müller) myötä
”kuinka löydät Jumalan tahdon/suunnitelman elämääsi” -tyyppiset opetukset saivat alkunsa. 1900-luvun jälkipuolisko aina uuden vuosituhannen alkuun onkin ollut noiden opetusten kulta-aikaa.
Yhdeksi selittäväksi tekijäksi ilmiölle voidaan nähdä yhteiskunnan muutos melko staattisista ja ennaltamäärätyistä entiteeteistä todellisuuteen, joka koostuu dynaamista kehityksestä ja vuorovaikutuksesta ja jossa ihmiset tulisi tehdä valintoja.32
Van der Knijff on nostanut esiin kysymyksiä johdatuksen suhteessa kaitselmukseen ja Jumalan tahtoon. Kaitselmus on erityisesti klassisen teologian näkökulma hahmottaa johdatusta, mutta uudemmassa johdatus-diskurssissa avaintermi on Jumalan tahto. Hän kysyykin onko johdatus kaitselmusta vai ei ja mitä se merkitsisi kaitselmuksen opin kannalta, että uskova voi löytää Jumalan tahdon ja joko totella tai ohittaa sen (kuten erityisen tahdon näkökulmassa/ ilmoituksen mallissa). Hyvä kysymys on myös missä määrin kaitselmuksen käsitys Jumalasta aktiivisena johdattajana luomakunnassaan on vaikuttanut johdatuskäsityksiin.33
2.3 Van der Knijffin typologia johdatuksesta
Van der Knijffin on tehnyt johdatuksen typologian tutkimuksensa pohjalta, jossa hän analysoi 39 vuosien 1980 ja 2010 välillä julkaistua aihetta käsittelevää englanninkielistä kirjaa. Analyysinsä pohjalta hän on hahmotellut kirjoista seuraavat kolme johdatuksen mallia: johdatus ilmoituksen kautta (guidance through revelation), johdatus ihmisen sisäisen muutoksen kautta (guidance through transformation) ja johdatus Jumalan läheisyyden kautta (guidance through intimation).34 Van der Knijff on pyrkinyt teologisempaan lähestymiseen aiempiin johdatuksen typologioihin verrattuna. Koska hänen jaottelunsa myös perustuu tutkimukseen ja analyysiin useiden julkaistujen
31 Huffman et al. 2009, 19–21.
32 Huffman et al. 2009, 21, 22; Van der Knijff 2016, 180.
33 Van der Knijff 2016, 184.
34 Van der Knijff 2016, 180, 182–184.
kirjojen pohjalta eikä yksittäisten näkökulmien edustajien kirjoituksiin, kuten Huffmanilla (josta lyhyemmin myöhemmin) olen tästä syystä valinnut esitellä laajemmin juuri hänen typologiansa.
2.3.1 Johdatus ilmoituksen kautta
Yleisin johdatuksen malli evankelikaali-kristittyjen (kirjallisuuden) parissa on van der Knijffinn mukaan (kuten myös Huffmanin mukaan35) ilmoituksen kautta saatava johdatus (guidance through revelation, lähellä Huffmanin erityisen tahdon näkökulmaa). Käytän tästä eteenpäin lyhyempää termiä ilmoituksen malli. Tämä malli perustuu käsitykselle, että Jumalalla on yksityiskohtainen suunnitelma jokaisen uskovan elämään ja Hän paljastaa sen johdattaen läpi elämän, erityisesti ratkaisevan tärkeissä päätöksissä (kuten ura, avioliitto). Jotkut painottavat vain isoja päätöksiä, toiset myös puhuvat pienemmistäkin yksityiskohdista. Merkkejä Jumalan johdattamasta suunnasta tulee usein monia, jolloin ne vahvistavat ja tukevat toisiaan. Useimmiten esimerkkinä mainitaan jonkun Raamatun kohdan sovellus, täsmällinen rukousvastaus, olosuhteet (”avoin tai suljettu ovi”) tai neuvo toiselta uskovalta (jota ei ollut pyydetty). Lisäksi jotkut lukevat mukaan sisäisen Hengen ääneen, sisäisen rauhan tai raskaan taakan tunteen, mutta yksilön henkilökohtaisista toiveet, järjen käyttö ja lahjakkuus osana johdatusta jakaa mielipiteitä. Käytännön tueksi annetaan usein step by step- tai muu metodi, jota seuraamalla löytyy Jumalan tahto.36
Mallia puoltavat argumentit pohjautuvat kirjailijan rakkaudelliseen jumalakuvaan:
Jumalan tahto on ihmiselle aina paras ja koska Jumala on kaikkitietävä, hänen johdatuksensa on aina oikea. Rakkaudessaan hän myös pitää huolen, että ihminen löytää johdatuksen ja tahdon, jotka Jumalalla on häntä varten. Mallin puolesta argumentoidaan myös Raamatun kertomuksien suorilla sovelluksilla ihmisen elämään, keskeinen rooli on erityisesti Vanhan testamentin kertomuksilla.37
2.3.2 Johdatus Jumalan läheisyyden kautta
Toinen malli perustuu läheisen jumalasuhteen kautta saatavaan johdatukseen (guidance through intimation, lähellä Huffmanin suhde-näkökulmaa). Käytän tästä eteenpäin ilmaisua jumalasuhde-malli. Mallin kannattajat uskovat, että Jumalalla on selvästi erotettava tahto jokaiselle uskovalle ja että Jumala myös tekee sen jollain tapaa tiettäväksi. Kuitenkaan Jumalan (erityisen) tahdon aktiivista etsimistä ei pidetä tärkeänä osana uskovan elämää vaan painotus on läheisessä
35 Huffman et al. 2009, 24.
36 Van der Knijff 2016, 182.
37 Van der Knijff 2016, 182.
jumalasuhteessa. Läheisestä suhteesta seuraa ihmisen koko ajan kasvava tietoisuus sisimmässä olevasta Jumalan Hengestä ja suurempi kyky kuulla Jumalan ”pieni hiljainen ääni”. Kuitenkaan tämän mallin kannattajat eivät ole naiiveja, sillä he tiedostavat subjektiivisuuden riskin ihmisen keskittyessä oman sydämen ääniin, joista kaikki eivät ole Hengen vaikuttamia. Tästä syystä painotetaan arviointikykyä, mikä ei ole taito tai metodi vaan Hengen ”kuiskauksien” havaitsemista.
Jotkut kirjailijat mukailevat ignatialaista hengellisyyttä ja sen ajatuksia konsolaatiosta ja desolaatiosta, sisäisestä rauhasta ja sekosorrosta. Jumalan kommunikoinnin muita tapoja ei suljeta pois, mutta usein suurieleistä Jumalan tahdon etsimistä pidetään epäkypsänä. Verrattuna ensimmäiseen malliin, jossa pyritään saavuttamaan varmuus Jumalan tahdosta, tässä mallissa ollaan usein tietoisia siitä, että arviointi on inhimillistä ja erehtyväistä.38
Argumentteja tämän mallin puolesta ovat Ensimmäisestä kuninkaiden kirjan luvun 19 esimerkki Jumalan hiljaisesta äänestä sekä Ignatius Loyolan ja John Wesleyn esimerkeissä arvioida henkiä. Raamatun kertomuksia lähestytään pelastushistoriallisella tulkinnalla, joten Vanhan testamentin tekstit eivät ole suoraan sovellettavissa samalla tavalla kuin ensimmäisessä mallissa.
Pääpaino on Uudessa testamentissa ja siinä ajatuksessa, että Pyhä Henki asuu uskovissa.39
2.3.3 Johdatus sisäisen muutoksen kautta
Kolmannessa mallissa johdatus tapahtuu ihmisen sisäisen muutoksen myötä (guidance through transformation, hyvin lähellä Huffmanin viisaus-näkökulmaa). Käytän tästä eteenpäin ilmausta sisäisen muutoksen malli. Mallin perusajatuksena on klassinen teologinen jaottelu Jumalan tahdosta kahteen osaan: Hänen ilmoitettuun tahtoon ja salattuun tahtoon (kuten aiemmin luvussa 2.2.2 Jumalan tahto ja ihmisen vapaatahto kirjoitin). Näin ollen Jumala on siis jo ilmoittanut Sanassaan Raamatussa sen, mitä haluaa ihmisen välttämättömästi tietävän. Koska yksilöihmisen elämän yksityiskohdat kuuluvat Jumalan salattuun tahtoon, ei ole syytä eikä takeitakaan olettaa, että niistä olisi muuta jumalallista ilmoitusta. Johdatus näin ollen on vähemmän konkreettista tapahtuen pyhitys-prosessin myötä. Tätä mallia on syytetty myös deistiseksi, mikä van der Knijffinn mielestä on paremminkin väärinymmärrys, sillä hänen mukaansa mallien varsinainen ero ole siinä, onko Jumala aktiivinen johdatuksessa vaan siinä, onko hänen läsnäolonsa ilmoituksen omaista (revelatory) vai ihmistä sisäisesti muuttavaa (transformative). Käytännössä tämä malli siirtää huomion Jumalan tahdon löytämisestä sekä Jumalan äänen kuulemisesta ja arvioinnista siihen, että
38 Van der Knijff 2016, 182, 183.
39 Van der Knijff 2016, 182, 183.
ihminen oppisi tekemään viisaita valintoja ja kantamaan täyden vastuun niistä. Friesen on muotoillut aiheesta seuraavat neljä teesiä:
Kun asiasta on Jumalan käsky, meidän tulee totella.
Kun asiasta ei ole Jumalan käskyä, Jumala antaa meille vapauden (ja vastuun) valita.
Kun asiasta ei ole Jumalan käskyä, Jumala antaa meille viisauden valita.
Kun olemme valinneet moraalisesti oikein ja viisaasti, meidän tulee
luottaa Jumalan suvereeniin työhön kaikkien yksityiskohtien viemiseksi kohti hyvää päämäärää. (oma suomennus)40
Vapaudella, vastuulla ja viisaudella on siis erilaiset merkitykset kuin aiemmissa malleissa. Malli muistuttaa protestanttista teologiaan pyhityksestä viisauden ja kypsyyden ollessa Jumalan antamia lahjoja ja hengellisten harjoitusten tulosta. Mallia kannattavien kirjailijoiden parissa on hajontaa siinä, mitä he ajattelevat Jumalan ”suorasta” johdatuksesta (forms of direct guidance), mitä voidaan verrata kiistelyyn sessationismista41 evankelikaalien parissa. Argumentit tämän mallin puolesta ovat yhteneväisyys klassisen teologian näkemyksistä Jumalan kaitselmuksesta ja pyhityksestä. Raamatun kertomuksia myös lähestytään vahvasti pelastushistoriallisesta näkökulmasta erityisesti narratiiveja, sillä Jumala on puhunut viimeisinä päivinä ihmisille Poikansa kautta (Hepr. 1:2). Pääpaino on Uuden testamentin moraalisia ohjeita antavissa (paraenetic) opetuksissa ja vähemmän muissa Raamatun kertomuksissa.42
2.4 Huffmanin typologia johdatuksesta
Professori Douglas D. Huffman toimittama kirja How then should we choose?: Three Views on God’s Will and Decision Making käsittelee Jumalan tahtoa, päätöksen tekoa ja johdatusta. Kirjassa tuodaan esiin niin ikään kolme eri näkökulmaa: Jumalan erityinen tahdon näkökulma (the specific-will view) viisaus-näkökulma (the wisdom view) ja suhde-näkökulma (the relationship view). Eri näkökulmia avaavat tarkemmin niitä edustavat kirjoittajat: Henry ja Richard Blackaby (erityinen tahto), Carry Friesen (viisaus) ja Gordon T. Smith (suhde).43
Vaikka typologiat ovatkin hyödyllisiä ja kertovat paljon ilmiöstä, sekä Huffman että van der Knijff molemmat myöntävät niiden rajoitukset. Jotain jää aina kategorioiden ulkopuolelle tai ne voivat olla liian tiukkoja. Myöskään yksilöiden ja yhteisöjen todellisuudessa kokemat
40 Van der Knijff 2016, 183.
41 ’Sessationismi’ tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan Raamatussa mainitut armolahjat, kuten kielilläpuhuminen ja profetoiminen eivät toimi enää nykykirkossa, vaan ne kuuluivat vain apostolien ja alkukirkon aikaan.
42 Van der Knijff 2016, 183, 184.
43 Huffman et al. 2009.
kokemukset eivät sellaisinaan sovi täysin tällaisiin teorioihin. Lisäksi joillain yksilöillä ja opettajilla/kirjailijoilla voi olla elementtejä kahdesta tai kolmestakin näkökulmasta.44
Huffman on oman typologiansa pohjalta luonut kolmion muotoisen, kahden ulottuvuuden jatkumon selventääkseen näkökulmien suhdetta toisiinsa. Tätä voidaan soveltaa myös van der Knijffin typologian malleihin, jossa ilmoituksen malli on lähellä erityisen tahdon näkökulmaa, suhde-malli suhde-näkökulmaa ja sisäisen muutoksen malli viisaus-näkökulmaa.
Kolmion kulmissa lukee näkökulman nimi ja sivuilla näkökulmille ominainen ajatus, jonka kaksi viereistä näkökulmaa jakavat ja vastakkainen kulma ”vastustaa”.45
Kuvio 1. Erot ja yhtäläisyydet johdatus-näkökulmien välillä.
2.5 Johdatusta korostavat kristilliset yhteisöt
Aiempi tutkimus46 osoittaa johdatuksen olevan merkittävä aihe nimenomaan evankelikaalisten, karismaattisten ja helluntailaisten kristittyjen parissa. Seuraavaksi kuvailenkin lyhyesti millaisista seurakunnista ja liikkeistä on kyse sekä millaista on heille tyypillinen teologia.
Evankelikaalinen-termi ja liike juontaa juurensa termiin evankelinen, jota käytettiin puhuttaessa teologeista, jotka pyrkivät kirkon uskon ja käytänteiden uudistamiseen raamatullisemmiksi myöhäiskeskiajalla, ja myöhemmin se oli keskeinen osa varhaisten uskonpuhdistajien ohjelmajulistusta. Tähän termiin ja tapahtumiin myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon juuret ulottuvat. Suomessa sanalla evankelinen yleensä viitataan evankeliseen
44 Huffman et al. 2009, 244–246.
45 Huffman et al. 2009, 239, 240; van der Knijff 2016, 184.
46 Esimerkiksi Huffman et al. 2009; Joubert & Maartens 2017; van der Knijff 2016.
herätysliikkeeseen eli Suomen Luterilaiseen Evankeliumiyhdistykseen (SLEY) tai evankeliseen lähetysyhdistykseen. Evankelikaalisuus-termiä taas käytetään nykyään erityisesti tarkoittaen epäyhtenäistä Raamatun asemaa kristillisessä elämässä korostavaa teologista ja spiritualistista suuntausta, joka ylittää kirkkokuntien rajat. Suuntaukseen liittyy olennaisesti seuraavat korostukset:
Raamatun auktoriteetti, pelastuksen ainutlaatuisuus Kristuksen sovitustyön kautta, henkilökohtaisen kääntymys sekä evankeliumin levittämisen ja lähetystehtävän loppuun saattaminen. Näiden lisäksi muissa oppiin ja käytänteisiin liittyvissä kysymyksissä ei olla niin tarkkoja, vaan niistä voidaan hyväksyä melko erilaisiakin tulkintoja ja käytäntöjä (kuten edellä kuvatut erilaiset johdatuksen typologiat). Esimerkki tästä on käsitykset kirkosta, jossa ei ole sitouduttu yhteen tiettyyn vaan Uuden Testamentin perusteella ollaan avoimia erilaisille tulkinnoille. Evankelikalismia voi olla monissa protestanttisissa tunnustuskunnissa, mutta on myös olemassa nykyään joitain selkeästi evankelikaalisia tunnustuskuntia. Fundamentialismiin halutaan pitää pesäeroa ja pitää esillä intellektuaalista ja kulttuurista aktiivisuutta. 47
Karismaattinen ja helluntailainen liike on syntynyt ja kehittynyt erityisesti 1900-luvulla erityisesti Apostolien teoissa kuvatun Pyhän Hengen voiman löytymisen myötä.
Karismaattisuus-termi viittaa karismoihin eli Pyhän Hengen lahjoihin, joiden he uskovat toimivan edelleen. Helluntailaiset pitävät ensimmäisen helluntain tapahtumia merkittävinä, kuten Pyhän Hengen vuodattamista käsittäen tapahtumat mallina kristityn elämään. Karismaattisen liikkeen voidaan nähdä jakautuvat useampaan aaltoon, joista ensimmäinen oli klassinen helluntailaisuus, jossa ensimmäisenä modernina liikkeenä näkyy karismaattisuuteen suuntautuminen, erityisesti Pyhän Hengen kasteen ja kielillä puhumisen armolahjan korostus. 1960–1970-luvuilla nousi toinen aalto, joka esiintyi erityisesti läntisten vanhojen kirkkokuntien, kuten roomalaiskatolisuuden, sisällä. Esillä oli karismaattisia käytäntöjä kuten sairaiden parantaminen. Myöhemmin 1980-luvulla nousi kolmas aalto, johon liittyi erityisesti ihmeiden ja merkkien korostus. Suuri vaikutus liikkeen syntymiselle ja kehitykselle on ollut Charles Fox Parhaimilla (1873–1929), joka loi helluntailaisten adoptoimat perusajatukset liittyen kielilläpuhumiseen ja Pyhän Hengen kasteeseen. Näitä ajatuksia kehitti eteenpäin John William Seymour (1870–1922), joka johti Los Angelesin Azusa-kadulta alkunsa saanutta herätystä, josta voidaan katsoa helluntailaisuuden saaneen varsinaisesti alkunsa.
Pyhän Hengen läsnäoloon ja toimintaan, erityisesti karismojen kautta, liittyvä kokemuksellisuus nähdään merkityksellisenä ja suhtautuminen perinteiseen teologiaan on ollut varauksellista sen liiallisen rationaalisuuden korostuksen vuoksi suhteessa kokemuksellisuuteen. 48
47 McGrath 2012, 121.
48 McGrath 2012, 122, 123.