”Joku kutsuu sitä sattumaksi, minä en voi uskoa niin monen ’sattuman’ tapahtumiseen sattumalta”
Kokemukset Jumalan johdatuksesta
Maria Heikkinen Pro Gradu -tutkielma Käytännöllinen teologia
Teologian osasto, Läntinen teologia Itä-Suomen yliopisto
Maaliskuu 2021
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta Osasto – School Teologian osasto Tekijä – Author
Maria Heikkinen Työn nimi – Title
”Joku kutsuu sitä sattumaksi, minä en voi uskoa niin monen ’sattuman’ tapahtumiseen sattumalta”
– Kokemukset Jumalan johdatuksesta
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä –
Date Sivumäärä – Number of pages Käytännöllinen teologia Kandidaatintutkielma 20.3.2021 81s. + 6s.
Pro gradu -tutkielma x Aineopintojen tutkielma Sivuainetutkielma Tiivistelmä – Abstract
Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisia kokemuksia ihmisillä on Jumalan johdatuksesta. Tavoitteena oli tutkia miten ja missä tilanteissa Jumalan johdatusta on koettu sekä kokemuksia kipuilusta johdatuksen suhteen. Teoreettinen viitekehys koostui johdatuksesta Raamatussa, teologisista käsityksistä kaitselmuksesta, Jumalan tahdosta ja vapaasta tahdosta sekä evankelikaalisen, karismaattisen ja helluntailaisen teologian kuvauksesta. Lisäksi erilaisia johdatus-käsityksiä avattiin Douglas D. Huffmanin ja Kees van der Knijffin typologioiden avulla.
Tutkimuksen aineisto koostui kolmestakymmenestä vapaamuotoisesta kirjoitelmasta, jotka analysoitiin pääasiassa aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Kirjoitelmat sisälsivät tyypillisesti useita kokemuskertomuksia monien vuosien varrelta, osa oli elämäkerrallisiakin. Tutkimukseen osallistujat olivat kaiken ikäisiä miehiä ja naisia, mutta merkittävä osa oli nuoria aikuisia ja naisia. Seurakuntataustat olivat moninaiset, mutta erityisesti helluntailaisuus korostui.
Kirjoitelmista tuli esiin pääasiassa kaksi tapaa lähestyä johdatusta: toiset käsittivät Jumalalla olevan yksilön elämälle erityinen tahto ja suunnitelma, jota tulisi etsiä, toiset taas luottivat Jumalan joka tapauksessa johdattavan kaikkea suvereenisti koko ajan. Lähes kaikkia kirjoittajia kuitenkin yhdisti rukoileminen. Johdatusta oli koettu sekä ulkoisten tapahtumien, kuten toisten ihmisten ja olosuhteiden kautta että Jumalan sisäisen puheen ja muiden sisäisten kokemusten myötä. Johdatuskokemus oli osalla ollut monen vaiheen prosessi ja vaikeudetkin oli koettu osaksi sitä.
Tilanteet, joissa johdatusta oli koettu liittyivät moniin elämän osa-alueisiin: elinolosuhteisiin, ihmissuhteisiin, hengelliseen elämään ja vaikeuksiin. Nämä kokemukset sijoittuivat koko elämänkaarelle, mutta erityisesti kokemuksia aikuisena kuvailtiin. Lisäksi kolmannes kirjoitti kipuilusta johdatuksen suhteen: johdatus ei aina ollut vastannut odotuksia.
Näitä kokemuksia vertailtiin van der Knijffin ja Huffmanin johdatuksen typologioihin sekä muiden aiempien tutkimusten tuloksiin. Yhteistä tämän ja aiempien tutkimusten sekä typologioiden kanssa oli erityisesti johdatus elämän suuriin valintoihin, kuten opiskeluun/uraan, puolison löytämiseen sekä hengelliseen elämään liittyen. Lisäksi rukoileminen, Raamatun lukeminen, olosuhteet, toiset ihmiset sekä Jumalan äänen kuuleminen johdattavina tekijöinä tulivat esiin näissä kaikissa.
Tuloksissa korostui ulkoinen johdatus. Käytännössä se näyttäytyi tapahtumien tulkitsemisena suuntaviitoiksi Jumalan erityisestä tahdosta ja suunnitelmasta yksilön elämään, kuten asia on usein käsitetty evankelikaalien parissa.
Typologioiden eri näkökulmat eivät tulleet yksiselitteisesti ilmi kirjoitelmissa vaan samalla kirjoittajalla saattoi olla viitteitä useampaankin. Johdatusta oli koettu erityisesti elinolosuhteisiin, parisuhteeseen ja hengelliseen elämään liittyen.
Tulokset osoittavat, että ihmiset kaipaavat johdatusta erityisesti elämän isoihin valintoihin, mutta toisaalta kokevat Jumalan huolenpitoa tilanteiden keskellä. Monet olivat kokeneet kiitollisuutta johdatuksen myötä.
Tutkimus tuo esiin näkökulmia tarkastella erilaisten johdatuskäsitysten raamatullisia ja teologisia perusteita ja haastaa myös pohtimaan niiden vaikutuksia.
Avainsanat – Keywords
Jumalan johdatus, kaitselmus, Jumalan tahto, johdatuskokemus, uskonnollinen kokemus, evankelikaalisuus, karismaattisuus, helluntailaisuus
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Philosophical facylty Osasto – School School of Theology Tekijä – Author
Maria Heikkinen Työn nimi – Title
”Some call it a coincidence but I can’t believe so many ’coincidences’ happening by chance” – experiences with God’s guidance
Pääaine – Main
subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages Practical Theology Kandidaatintutkielma 20.3.2021 81p. + 6p.
Pro gradu -tutkielma x Aineopintojen tutkielma Sivuainetutkielma
Tiivistelmä – Abstract
The topic of this research are people's experiences on God’s guidance in their life. The aim was to study how and in which circumstances God’s guidance was experienced and what kind of problems concerning God’s guidance the subjects experienced. The theoretical framework for the thesis consists of the mentions of God’s guidance in the Bible, theological views on providence, God’s will and man’s free will and of the description of Evangelical, Charismatic and Pentecostal theology. In addition, various perceptions of guidance were studied through Douglas D. Huffman’s and Kees van der Knijff’s typologies.
The material for the research consists of thirty free form essays, which were analyzed primarily with data-oriented content analysis. The essays typically consisted of various narratives of life events, part of them biographical. The subjects consisted of men and women of all ages; however, the majority of them were young adult females. Subjects’
congregational backgrounds were diverse but Pentecostalism especially was widely represented.
In the essays, guidance was approached mainly in two ways: firstly, God was thought to have a special will and a plan for the individual’s life and that plan was meant to be searched for. In the second way God’s sovereignty over everything was trusted. Almost all subjects mentioned prayer as a way to practice their faith. The guidance had been experienced in the external events such as through other people and circumstances as well as through God’s direct speech heard as the inner voice and other internal experiences. For some of the subjects the experience of guidance had been a process of many phases and the hardships had been viewed as part of it. Both the big choices in life and everyday situations were described in the narratives. The experiences covered various life domains: circumstances, relationships, spiritual life and hardships. The experiences happened through the life span, but adulthood experiences especially were highlighted. Moreover, a third of the subjects wrote about discomfort about the guidance they experienced: it didn’t always meet their expectations.
The subjects’ experiences were compared to van der Knijff’s and Huffman’s typologies of guidance and to the results of previous research on the subject. Common findings that this and the previous research have, are guidance experienced in the great choices in life such as the choice of the field of study or career, guidance when finding a partner and guidance about one’s spiritual life in particular. Furthermore, prayer, reading of the Scriptures, circumstances, other people and hearing God’s voice were found to be common factors in experiencing guidance.
In the results the external guidance was emphasized. Various events and happenings in life were interpreted as signs of God’s special will and plan for the individual’s life, which is how guidance is commonly understood among the evangelical Christians. The different views presented in the typologies didn’t show up unequivocally in the essays: a chosen subject could have references to multiple typologies. Guidance was experienced especially in respect of life’s circumstances, intimate relationships and one’s spiritual life. The results show that people yearn for guidance especially in life’s great choices, but on the other hand, God’s care was experienced in the middle of various life situations. Many subjects had experienced gratitude for the guidance they experienced.
The research shows different viewpoints through which to examine different biblical and theological principles on guidance. It also challenges one to reflect on the consequences of such principles.
Avainsanat – Keywords
God’s Guidance, Divine Guidance, Providence, Will of God, Religious Experience, Evangelical, Charismatic, Pentacostal
Sisällysluettelo
1 JOHDANTO ... 1
2 TUTKIMUKSEN TAUSTA ... 3
2.1 Jumalan johdatus Raamatussa ... 3
2.1.1 Jumalan johdatus Vanhassa testamentissa ... 3
2.1.2 Johdatus Uudessa testamentissa ... 5
2.2 Jumalan johdatus kristillisessä teologiassa ... 7
2.2.1 Kaitselmus – Jumalan toiminta maailmassa ... 7
2.2.2 Jumalan tahto ja ihmisen vapaa tahto ... 9
2.3 Van der Knijffin typologia johdatuksesta ... 11
2.3.1 Johdatus ilmoituksen kautta ... 12
2.3.2 Johdatus Jumalan läheisyyden kautta ... 12
2.3.3 Johdatus sisäisen muutoksen kautta ... 13
2.4 Huffmanin typologia johdatuksesta ... 14
2.5 Johdatusta korostavat kristilliset yhteisöt ... 15
2.6 Aiempi tutkimus ... 17
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 23
3.1 Tutkimustehtävä ... 23
3.2 Tutkimusaineisto ja sen keruu ... 23
3.3 Aineiston analyysi ... 26
3.4 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys ... 28
4 MITEN JUMALAN JOHDATUSTA ON KOETTU ... 31
4.1 Lähtökohdat johdatukselle ... 31
4.1.1 Elämän risteyskohdat ... 31
4.1.2 Jumalan tahto, suunnitelma ja niiden etsiminen ... 32
4.1.3 Jumalan suvereeni johdatus – Hän kyllä johdattaa ... 34
4.1.4 Rukoileminen ... 36
4.2 Sisäinen johdatus ... 38
4.2.1 Sisäinen kokemus ... 38
4.2.2 Jumalan puhe ... 40
4.2.3 Näky ... 42
4.3 Ulkoinen johdatus ... 43
4.3.1 Profetia tai muu ilmoitus ... 44
4.3.2 Muut ihmiset ja seurakunnassa ... 45
4.3.3 Olosuhteet ... 48
4.3.4 Raamattu ja muut hengelliset tekstit ... 50
4.4 Vaikeuksien kautta ... 52
4.5 Monen vaiheen kautta ... 53
4.6 Yhteenveto miten johdatusta on koettu ... 54
5 MISSÄ TILANTEISSA JUMALAN JOHDATUSTA ON KOETTU ... 56
5.1 Elinolosuhteet ... 56
5.1.1 Asuminen ... 57
5.1.2 Opiskelu ... 57
5.1.3 Työelämä ja talous ... 59
5.1.4 Terveys ... 60
5.2 Ihmissuhteet ... 62
5.2.1 Parisuhde ja perhe ... 62
5.2.2 Muu sosiaalinen elämä ... 63
5.3 Hengellinen elämä ... 64
5.3.1 Oma hengellinen elämä ... 64
5.3.2 Palveleminen ja lähetystyö ... 66
5.4 Vaikeuksissa... 68
5.5 Yhteenveto tilanteista, joissa johdatusta on koettu ... 70
5.6 Johdatuskokemusten sijoittuminen elämänkaareen ... 70
6 KIPUILUT JOHDATUKSEN SUHTEEN ... 73
7 TULOSTEN YHTEENVETO JA POHDINTA ... 75
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS ... 82
Lähteet ... 82
Kirjallisuus ... 82
LIITTEET... 87
1 JOHDANTO
Vuosien ajan olen kuullut kristittyjen erityisesti niin sanottujen ”vapaiden suuntien” seurakunnissa kertovan Jumalan johdatuksesta ja sen etsimisestä. Aihe on sekä teoriassa että käytännössä hyvin mielenkiintoinen ja monitahoinen: eri ihmisillä on erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia asiasta niin Raamatun kuin käytännön arkielämänkin pohjalta. Toisaalta Jumalan johdatusta rukoillaan tai kipuillaan, kun sitä ei koeta. Etsitään oikeaa suuntaa ja Jumalan tahtoa johonkin erityiseen asiaan tai päätökseen elämässä. Myös monen eri asian on koettu johdattaneen: Raamatun tekstien, sisäisen äänen/varmuuden, profetian, unen tai sitten asiat ovat vain yksinkertaisesti loksahtaneet paikoilleen.
Kaiken tämän moniulotteisuuden myötä halusinkin tarttua haasteeseen tutkimalla aihetta lisää saadakseni selville tarkemmin millaisia kokemuksia ihmiset kertovat kysyttäessä Jumalan johdatuksesta, millaiseksi johdatusta voitaisiin kuvailla kokemuskerronnan pohjalta sekä mitä asiasta on tutkittu aikaisemmin. Lisäksi aihetta on käsitelty paljon hengellisissä opetuksissa ja kirjallisuudessa, mikä myös on herättänyt mielenkiintoni johdatus-ilmiötä kohtaan. Jumalan johdatusta käsitteleviä kirjoja onkin tarjolla valtavasti erityisesti evankelikaalisten ja karismaattisten kristittyjen parissa.1 Heidän parissaan johdatuksen keskeisyys onkin noussut aina viime vuosisadan vaihtumisesta lähtien ja sitä on kuvailtu jopa krooniseksi ongelmaksi.2 Ilmiön merkittävyydestä huolimatta johdatuskokemuksia ei ole erityisesti tutkittu Suomessa eikä muuallakaan.
Tutkielmassani taustoitan aluksi johdatuskokemuksia sillä, mitä Raamatussa on kirjoitettu aiheesta, johdattamalla lukijan teologisen ja seurakunnallisen kontekstin ymmärtämiseen sekä esittelemällä tärkeimmät typologiat, joita opetuskirjallisuuden pohjalta on tehty erilaisista käsityksistä. Tämän jälkeen esittelen aiempaa tutkimusta sekä oman tutkimukseni aineiston ja analyysin toteuttamisen. Neljännessä, viidennessä ja kuudennessa luvussa tarkastelen analyysini tuloksia johdatuskokemuksista: millä tavalla ja missä tilanteissa Jumalan johdatusta on koettu, sekä kipuilun kokemukset johdatuksen suhteen. Viimeinen luku muodostuu yhteenvedosta ja pohdinnasta.
En ota tutkielmassani kantaa siihen, ovatko ihmisten kokemukset tapahtuneet niin kuin he niitä itse kuvaavat tai kuinka näitä kokemuksia tulisi tulkita. Reflektoin kuitenkin kirjoitelmien kokemuksia johdatusta käsitteleviin (kriittisiinkin) teologisiin kirjoituksiin ja esittelen eri tutkijoiden käsityksiä aiheesta. Tärkeää on myös tiedostaa, että tulkintaan johdatuksesta, Jumalan äänen kuulemisesta ja muista uskonnollisista kokemuksista vaikuttaa subjektiivisuutemme,
1 Huffman et al. 2009, 13, 249–256. Van der Knijff 2016, 180.
2 Huffman et al. 2009, 22; Joubert & Maartens 2017, 129; Van der Knijff 2016, 180.
skeemamme ja ennakkoasenteemme (englanniksi bias), joista emme koskaan voi olla täysin vapaita. Tähän sisältyy maailmankuvamme ja näkökulmamme, jotka muodostuvat tietyssä sosiokulttuurisessa kontekstissa. Vaikka subjektisuus on tärkeää ottaa huomioon, en kuitenkaan tässä tutkielmassa tutki kokemuksia niinkään sosiaali- tai uskontopsykologisesta näkökulmasta3 vaan teoriassani keskityn aiheen teologisiin näkökulmiin.4
Lisäksi haluan vielä kiittää ihmisiä, jotka halusivat jakaa kokemuksensa johdatuksesta lähettämissään kirjoitelmissa. Kiitokset kuuluvat myös minua tukeneille läheisilleni, ohjaajalleni sekä opiskelutovereilleni.
3 kuten esimerkiksi Hovi 2007 ja Wikström 1975.
4 Holm 2004, 44–46; Joubert & Maartens 2017, 4.
2 TUTKIMUKSEN TAUSTA
2.1 Jumalan johdatus Raamatussa
Läpi Raamatun kirjojen voidaan nähdä Jumalan johdattaneen hänen omiaan ja ihmisiä ylipäätään.
Vanhassa testamentissa Jumalan johdatus ihmisiä kohtaan on hieman erilaista kuin Uudessa testamentissa, minkä voidaan nähdä teologisesti johtuvan Jumalan pelastushistorian eri vaiheista ja erilaisista tavoista toimia ihmisten parissa. Vanhassa testamentissa suuressa roolissa olivat kansojen johtajat ja profeetat, jotka välittivät Jumalan tahdon Israelin kansalle. Uudessa testamentissa taas kerrotaan, kuinka Jumalan Poika Jeesus Kristus syntyi ihmiseksi opettaen ihmisiä ja rakentamalla uuden liiton ihmisten ja Jumalan välille. Lisäksi Pyhä Henki luvattiin kristityille, joten yhteys Jumalaan ja kommunikointi hänen kanssaan on henkilökohtaisempaa, vaikkakin erehtyväisempää kuin esimerkiksi profeettojen aikana Vanhassa testamentissa.5
Raamatusta voidaan löytää lukuisia kohtia ja eri näkökulmia, jotka puhuvat aiheesta.
Käsittelen niitä tässä kuitenkin vain tietyin, näkemykseni mukaan olennaisimmin osin. Myös Raamatun tulkinta vaikuttaa siihen mitkä jakeet ja jaejaksot voidaan nähdä käsittelevän juuri Jumalan johdatusta ja millä tasolla. En seuraavassa ota tarkemmin kantaa siihen, miten ja missä määrin esittelemäni Raamatun tekstit puhuvat tietyn ymmärryksen mukaisesta Jumalan johdatuksesta, mutta esittelen kuitenkin usein lainattuja jakeita johdatuksesta puhuttaessa.
Raamatun jakeita löysin opetuskirjallisuudesta ja -puheista, edellisistä tutkimuksista sekä sähköisestä Raamatusta hakusanoilla ”johdatus” ja ”johtaa”6. Käytän lähtökohtaisesti vuoden 1992 Raamatunkäännöstä ellei toisin mainita (sulkeissa 1933/1938).
2.1.1 Jumalan johdatus Vanhassa testamentissa
Vanhassa testamentissa Jumalan johdatus voidaan nähdä selkeästi monissa sen kirjoissa ja Hänen kansansa vaiheissa aina ensimmäisten patriarkkojen elämästä ja Israelin erämaavaelluksesta Jumalan lähettämien profeettojen aikakauteen saakka. Yksi selkeimmistä ja eniten esillä olevista johdatusteemoista on juuri Israelin kansan erämaavaellus Egyptistä luvattuun maahan. Lisäksi viisauskirjallisuudessa, erityisesti psalmeissa puhutaan runsaasti Jumalan johdatuksesta ja Hänen neuvojensa kuuntelemisesta.
5 Ruokanen 1990, 101–103.
6 Raamattu.uskonkirjat.net.
Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan Jumalan johdattaneen jo ensimmäistä Israelin kansan patriarkkaa, Abrahamia, pois Kaldean Urista matkalle kohti Kanaanin maata (1.
Moos. 12, Neh. 9:7). Myös Jaakobin pojan Joosefin elämän vaiheet voidaan nähdä suurena Jumalan johdatuksena. Hän syntyi lopulta hedelmättömyydestä kärsineelle Raakelille, näki ennusunia ja välttyi kuolemalta kaivon pohjalla karavaanin satuttua kulkemaan sopivasti ohitse. Karavaanin mukana hän päätyi Egyptiin orjaksi ja lopulta hän joutui vankilaan, josta unien tulkitsemisen lahjallaan pääsi vapauteen palvelemaan faraota ja johtotehtäviin. Tämä koitui hänen perheensä siunaukseksi heidän kärsiessään nälkää omassa maassaan (1. Moos. 30, 37–50). Ennen kuolemaansa myös Joosef uskoi Jumalan johdattavan sukunsa pois Egyptistä (1. Moos. 50:24,25, 2.
Moos 13:19 (1933)).
Kaikki Jaakobin pojat muuttivat Egyptiin, mutta joutuivat lopulta orjiksi (2. Moos 1).
Jumala halusi kuitenkin vapauttaa kansansa Mooseksen johdolla. Suurin osa Jumalan johdatusta koskevista Raamatun jakeista kertookin juuri siitä, kuinka kansa johdatettiin Egyptistä erämaavaelluksen kautta luvattuun maahan. Vapauduttuaan orjuudesta Israelin kansa lauloi: ”Sinä johdatit hyvyydessäsi kansaa, jonka olit vapauttanut, voimallasi sinä veit sen pyhille asuinsijoillesi”. (2. Moos. 15:13). Kerrotaan, että päivisin Herra johdatti heitä pilvipatsaassa ja öisin tulipatsaassa (2. Moos. 13:21). Myös enkeli kulki heidän edellään johdattamassa oikeaan paikkaan (2. Moos. 23:20,23). Erämaavaelluksen aikana saadut Kymmenen käskyä alkaa sen toteamisella, että Jumala, joka antoi lain Israelilaisille myös johdatti heidät pois Egyptistä (2. Moos. 20:2, 5.
Moos. 5:6). Tämä teema näkyy läpi Raamatun7. Mooseksen kirjoissa kerrotaan myös erityinen tapa, jolla kysyttiin Jumalan tahtoa epäselvissä tilanteessa. Ylipapin kantamilla pienillä esineillä, nimeltään urim ja tummin, ”heitettiin arpaa” ja saatiin neuvoa Jumalalta (2. Moos. 28:30, 4. Moos.
27:21).
Tuomarien kirjassa on useita tilanteita, jotka kertovat Jumalan johdatuksesta. Yksi esimerkki löytyy kuudennessa luvussa on kertomus Gideonista, jonka Herra kutsui pelastamaan Israelin kansan vihollisten käsistä, mutta hän halusi kuitenkin merkin vakuudeksi. Hän vei kahtena yönä puimatantereelle villaa merkiksi. Ensimmäisenä yönä villan tuli olla märkää, mutta maan kuivaa ja seuraavana yönä päinvastoin. Näin tapahtui ja sen myötä Gideon vakuuttui Herran tahdosta. Toisinaan tätä Raamatun kertomusta pidetään perustana asettaa merkki, jotta saataisiin varmuus Jumalan tahdosta jonkin asian suhteen.
Myös psalmeissa on runsaasti jakeita, joissa puhutaan Jumalan johdatuksesta ja hänen äänensä kuulemisesta, kuinka Jumala neuvoo omiaan ja ohjaa tuntemaan tahtonsa. Kuuluisassa
7 esimerkiksi: 5.Moos. 5:15, 6:12, 6:23, 8:2, 8:15, 29:5, 32:12; Ps. 77:20, 78:14, 81:10; Jes. 63:12–14; Jer 2:6, Hoos.
13:4; Aam 2:10; Apt. 7:36, 13:17; 1. Kor. 10:1.
Paimenpsalmissa kerrotaan Jumalan johdatuksesta vihreille niityille lepoon (23:2 (1933)). Hän suojelee kädellään ja johdattaa paimensauvallaan, vaikka kulkisi pimeässä laaksossa (23:4).
Jumalaa kuvataan myös kallioksi ja pakopaikaksi, joka johdattaa ja ohjaa ihmistä (31:3). Jumala ei johdata kuitenkaan vain Israelin kansaa vaan johdatuksen ulottuvan myös muihin kansoihin:
”Kansat iloitkoot ja riemuitkoot, sillä sinä jaat niille oikeutta, sinä johdatat kansakuntia maan päällä” (67:4). Psalmeissa korostuu Jumalan johdatus hänen läheisempään tuntemiseen sekä hänen tahtonsa tietämiseen ja toteuttamiseen. Useissa psalmissa pyydetään Herraa johdattamaan hänen tahtonsa ja totuutensa tielle sekä kulkeminen sitä pitkin8.
Usein lainattuja Raamatun paikkoja johdatuksesta löytyy Sananlaskujen kirjasta:
”Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askelensa.” (16:9). Sen mukaan ihmisellä on oma osuutensa ja järkeilynsä elämänsä vaiheissaan, mutta lopulta tapahtumien takana on kuitenkin Jumala. Yhtä lailla suosittu on kehotus ja lupaus: ”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa”
(3:5,6). Herran johdatuksen myös todetaan olevan nuhteettoman turva, mutta turmioksi väärintekijälle (10:29, (1933)).
Suurien profeettojenkin kirjoissa puhutaan Jumalan johdatuksesta. Hyvin yleinen Raamatun jae johdatuksesta puhuttaessa ja opetettaessa löytyy Jeremian kirjasta, jonka mukaan rukous on olennainen osa Jumalan johdatusta: ”minä johdatan heitä kun he kulkevat rukoillen.”
(Jer. 31:9, (1933)). Jeremia myös profetoi Jumalan aivoituksia: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (29:11).
Lisäksi monien muidenkin Vanhan testamentin henkilöiden elämässä voidaan nähdä Jumalan johdattaneen heitä ja sitä kautta Jumalan kansaa. Muutaman esimerkin mainitakseni:
johdatus Esterin elämässä tavallisesta juutalaisesta naisesta kuningattareksi estäen kansansa tuhoutumisen, Danielin välttyminen tuliselta pätsiltä ja selviytyminen leijonien luolasta, Daavidin päätyminen paimenesta kuninkaaksi sekä Ruutin tarina epätoivosta onnelliseen loppuun.
2.1.2 Johdatus Uudessa testamentissa
Uuden testamentin johdatukseen liittyvät kirjoitukset käsittelevät Jeesuksen elämää ja opetuksia evankeliumeissa, alkuseurakunnan vaiheita sekä opetuksia Apostolien teoissa ja seurakunnille osoitetuissa kirjeissä. Näistä kaikista löytyy suoria mainintoja kuinka Jumala yleisesti johdattaa ja
8 Käännös 1992: Ps. 43:3, 73:24, 143:10, 27:11; käännös 1933: Ps 5:8, 25:5,9, 139:24.
johdatti Jeesusta, alkuseurakuntaa ja yksittäisiä ihmisiä. Erityisesti esiin nousevat jakeet, joiden mukaan Pyhä Henki johdattaa ihmisiä Jumalan luo pelastukseen.9
Jeesuksen julkisen toiminnan alkuvaiheista kerrotaan, että käytyään kasteella hän oli täynnä Pyhää Henkeä ja sen jälkeen hän kulki Hengen johdattamana autiomaassa (Luuk. 4:1). Eräs suosittu jae opetuksissa perusteeksi Jumalan johdatukselle ja ihmisen kyvylle tunnistaa Jumalan ääni ja tahto löytyy Jeesuksen sanoista Johanneksen evankeliumista: ”Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä”
(10:4). Jeesus myös kertoo siitä, kuinka Totuuden Henki tulee ja johtaa opetuslapsia tuntemaan koko totuuden ja ilmoittaa heille sen mitä on tuleva, sekä muistuttaa opetuksista (16:13, 14:26).
Apostolien teoissa kerrotaan Pyhän Hengen vuodatuksesta helluntaina apostolien ylle Jeesuksen noustua taivaisiin. Kirjassa kuvataan useita kohtia, joissa Pyhä Henki ohjaa ja johdattaa apostolien ja alkuseurakuntalaisten elämää. Eräs kohta kertoo tapahtumista Paavalin ja hänen matkakumppaneidensa lähetysmatkalta: ”Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa. Ja tultuaan Mysian kohdalle he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut heidän sitä tehdä. Niin he vaelsivat ohi Mysian ja menivät Trooaaseen.” (Apt. 16:6–8). Raamattu ei kuitenkaan kerro tarkemmin kuinka Pyhä Henki heitä esti. Johdatusta oli myös myöhemmin matkanteossa ja alkuseurakunnan elämän vaiheissa (Apt.13:2, 13:2,4, 19:21).
Galatalaiskirjeessä Paavali puhuu Hengen ja lihan eli vanhan luontomme mukaan elämisestä. Hänen mukaansa lain käskyt täytetään lähimmäisen rakkaudella ja Hengen johtamana ihminen ei olisi lain alainen vaan toteuttaisi Hengen eikä lihan tekoja (Gal. 5:18). Hengen mukainen elämä ohjaa ihmistä tuottamaan hengen hedelmään: rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää. Luvun lopussa hän kehottaa galatalaisia: ”Jos elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta.” (Gal.
5:25). Myös roomalaiskirjeessä on samaa tematiikkaa Hengen mukaan vaeltamisesta (Room 8:4).
Paavalin kirjeessä roomalaisille hän kirjoittaa: ”Kaikki joita Henki johtaa ovat Jumalan lapsia”
(8:14).
Johdatuksen lisäksi Uudessa testamentissa kerrotaan paljon Jumalan huolenpidosta, joka sisältyy Jumalan kaitselmukseen Hänen omiaan ja koko luomakuntaa kohtaan. Aurinko paistaa niin hyville kuin pahoille, Jumala vaatettaa ihmisen kuin kedon kukkasen ja pitää huolta niin kuin varpusestakin (Matt. 5:45, 6:26–34, 10:29–31). Jumala on myös luvannut kuulla omiensa rukoukset ja vaikuttaa kaiken omiensa parhaaksi (Matt. 7:7–11, Room. 8:28).
9 Apt. 5:31; Room: 2:4; Ef. 2:181; Juud. 1:21 (1938); Piet. 3:18; Ilm. 7:17 (1938).
2.2 Jumalan johdatus kristillisessä teologiassa
Tässä luvussa rakennan teologista kontekstia tutkimukseni ja Jumalan johdatuksen, siihen liittyvien kokemusten ja koko ilmiön ymmärtämiseksi. Heti alkuun on todettava, ettei oppi johdatuksesta ole mitenkään keskeinen asia kristillisessä teologiassa, kuten vaikka Jeesuksen jumaluus, vaan se on opillisessa ymmärryksessä enemmänkin ”harmaalla alueella” ja väitelty aihe.10 Lisäksi aihetta ei useinkaan käsitellä yksilön näkökulmasta lukemissani dogmaattisissa eli kristinuskon oppia käsittelevissä teoksissa 11 vaan yleisemmin lähinnä johdatukseen liittyvissä teologisissa opinkappaleissa, kuten: Jumalan toiminta maailmassa, kaitselmus, ennaltatietäminen, predestinaatio (ennaltamäärääminen), Jumalan attribuutit (kuten kaikkivoipaisuus (omnipotentia), kaikkitietävyys (omniscientia), kaikkialla läsnä olevuus (omnipresenssi), ihmisen vapaa tahto, ilmestys, armolahjat ja rukous.12 Käsittelen näitä aiheita siinä määrin kun se on mielekästä johdatuksen ymmärtämisen kannalta ja toisaalta tuodakseni esiin sen, ettei asia ole niin yksiselitteinen.
2.2.1 Kaitselmus – Jumalan toiminta maailmassa
Kaitselmus on se huolenpito, jonka Jumala omistaa olevalle. Kaitselmus on se Jumalan tahto, jonka kautta kaikki oleva saa oman johdatuksensa. Jumalan kaitselmus on näet meille tiedostamaton ja käsittämätön, ja meidän ajatuksemme ja tekomme sekä tulevaisuus ovat tunnetut vain hänelle. Kaikki tämä ei ole meidän vallassamme, sillä mikä on meidän vallassamme, ei ole kaitselmuksen asia, vaan oman vapaan tahtomme. (kirkkoisä Johannes Damaskolainen)13
Jumalan johdatus sisältyy kristinuskossa käsityksiin Jumalan toiminnasta ja vaikutuksesta maailmassa historian aikana. Tätä voidaan kutsua myös perinteisesti kaitselmukseksi, jonka olemusta ja ongelmia on pohdittu erityisesti uskonnonfilosofian parissa.14 Luomiskertomuksessa (1.
Moos. 1:1–2:3) kerrotaan, että Jumala loi maailman ja maailma tuli valmiiksi. Perinteisesti Raamatun pohjalta on ajateltu, että Jumala toimii yhä luomakuntansa parissa ja hänen luomistyönsä jatkuu, maailman ollessa Hänen vaikutuspiirissään (toisin kuin deistisessä käsityksessä, jossa luomisen jälkeen Jumala on jättänyt maailman toimimaan luonnonlakien varaan, mikä ei vaadi jumalallista läsnäoloa ja puuttumista. 15 ) Kaitselmukseen sisältyy myös ajatus Jumalan huolenpidosta.16 Jatkuva luominen voidaan jakaa käsitteellisesti ylläpitämiseen, myötävaikutukseen ja ohjaamiseen. Ohjaaminen taas voidaan jakaa vielä sallimiseen, estämiseen, johtamiseen ja
10 Huffman et al. 2009, 101.
11 McGrath 2012; Pihkala 2009; Ruokanen 1990.
12 Huffman et al. 2009, 14.
13 Teinonen 1976, 109 (De fide orth 2:29).
14 Posti 2014, 141.
15 McGrath 2012, 299, 300.
16 Teinonen 1976, 109.
rajaamiseen.17 Tärkeää on myös huomata, että perinteisesti kristinuskoon on kuulunut ajatus, että luotu maailma on erillinen Luojastaan, mutta kuitenkin Hänestä riippuvainen. Tästä huolimatta maailmassa vallitsee vapaus (josta lisää alempana) ja näin ollen sen sisällä on erilaisia mahdollisuuksia, minkä vuoksi asiat voisivat olla myös toisinkin18.
Kaitselmus sisältää ajatuksen maailmansuunnitelmasta, jota Jumala toteuttaa sekä luonnonjärjestyksen mukaisesti että sen ohi esimerkiksi ihmeiden kautta. Pihkala kuvaa ajatusta seuraavasti: ”Jumala ikään kuin kehii historian kuluessa auki sen, minkä on ikuisuudessa eli ”ennen aikojen alkua” suunnitellut. Kun kaikki on avattu, maailma on tullut päämääräänsä. Jumalan suunnitelma on toteutunut.” Maailmansuunnitelmasta avautuvan pelastussuunnitelman ratkaiseva seikka tapahtui Kristuksessa. Erityisesti Jeesus toimi Pihkalan mukaan Jumalan Hengen johdatuksessa. 19 Lisäksi Jumalan kolmas persoona Pyhä Henki on mukana koko luodussa maailmassa (ei pelkästään uskovissa), ja on elämää synnyttävä ja ylläpitävä voima niin hengellisesti kuin muutenkin (esimerkiksi luomiskertomuksessa, Roomalaiskirje 8). Nykyään, aina ensimmäisestä Helluntaista lähtien, Jumalan johdatuksesta voidaankin puhua etenkin Pyhän Hengen johdatuksena. Pelastushistoriallisesti kirkko elää tällä hetkellä lähetystehtävän aikaa mennessään kohti eskatologista päämääräänsä ja täyttymystä Jumalan valtakunnassa. Pihkala kuitenkin muistuttaa, että Jumala ei ole ajassa ja paikassa, joten puhe Jumalasta suunnittelemassa ja toteuttamassa on analogista, muuten voidaan päätyä antropomorfiseen jumalakuvaan samoin kuin jos yritämme laittaa ennaltamääräämisen ja -tietämisen inhimillisiin aikakäsityksen rajoihin. 20
Kaitselmukseen sisältyvään pelastussuunnitelmaan liittyvän Jumalan toiminnan, Pyhän hengen työn ja johdatuksen on nähty liittyvän erityisesti ihmisen pelastumiseen sekä kristilliseen elämään niin yksilönä kuin yhteisönä. Pihkala kuvaa asiaa seuraavasti: ”Henki on se voima, jonka vetämänä ja johdattamana ihminen kääntyy ja liittyy Jumalan valtakunnan yhteyteen.”21 Uskon on nähty syntyvän erityisesti Raamatun Sanan kautta, kun Henki vaikuttaa ja avaa sitä ihmiselle. Pyhän Hengen on nähty ylipäätään johdattavan syvemmälle totuuteen, pyhittävän ihmistä, vaikuttavan kristittyjen keskinäistä yhteyttä ja auttavan elämään kristillistä elämää etenkin moraalisessa merkityksessä. Jumalan työtä on myös niin sanottu Hengen hedelmä, joista tärkeimpänä rakkaus. Jumalan Henki on lisäksi vaikuttanut koko prosessissa tehdessään
17 Teinonen 1976, 111.
18 Pihkala 2009, 129.
19 Pihkala 2009, 191.
20 Pihkala 2009, 129–133, 192, 198.
21 Pihkala 2009, 191.
itseään tunnetuksi ihmiskunnalle: Pyhän Hengen kautta profeetat profetoivat ja Raamatun tekstien uskotaan olevan Hengen inspiroimia.22
Erityisesti pelastukseen on perinteisesti liitetty kysymys ennaltamääräämisestä eli predestinaatiosta, mitä erityisesti reformaattorit Martin Luther ja Jean Calvin ovat käsitelleet Augustinuksen jalanjäljissä, joka alunperin kehitti opin niin sanotusta kaksinkertaisesta predestinaatiosta. Roomalaiskirjeen 8. luvun jakeissa 28–30 kuvataan, kuinka Jumala on suunnitelmiensa mukaan kutsunut sekä ennalta käsin valinnut ja edeltä määrännyt ihmisiä omikseen. Tämän pohjalta kehittyi predestinaatio-oppi, jonka mukaan Jumala on jo ennaltamäärännyt toiset pelastukseen kun taas toiset kadotukseen. Lutherilla, Calvinilla ja Augustinuksella on jokaisella hieman oma käsityksensä siitä, miten ennaltamääräys käytännössä vaikuttaa ja millainen rooli ihmisen vapaalla tahdolla on suhteessa siihen.23
Pyhän Hengen toimintana on pidetty myös erilaisia armolahjoja ja karismoja, joista Uudessa testamentissa kerrotaan. Niitä ovat esimerkiksi profetoiminen, kielilläpuhuminen, tiedon/viisauden sanat, sairaiden parantaminen ja henkien erottamisen lahja (1. Kor. 12). Erityisesti karismaattisissa seurakunnissa nämä lahjat, kuten profetoiminen ja tiedon sanat käytännössä toimivat osana johdatusta ihmisten kokiessa Jumalan puhuvan heillä näiden lahjojen kautta. Paavali kirjeissään kuitenkin kehottaa koettelemaan Hengen vaikutuksia ja käyttämään niitä seurakunnan yhteiseen rakentamiseen rakkaudessa (1. Tess. 5:21, 1. Kor. 13, Room. 12:4–6, 1. Kor. 14:12).24
Mikä sitten on ihmisen vapaan tahdon rooli tässä kaikessa? Onko ihmisellä edes sellaista vai tapahtuuko kaikki maailmassa tietyllä tavalla, koska niin täytyy tapahtua, Jumalan itse ollessa kaiken perimmäinen syy? Seuraavassa alaluvussa avaan teologista ajattelua Jumalan tahdon ja ihmisen vapaan tahdon näkökulmista.
2.2.2 Jumalan tahto ja ihmisen vapaa tahto
Tässä luvussa esittelen erityisesti Huffmanin ajatuksia Jumalan tahdosta ja suunnitelmasta yksilön elämään sekä ihmisen vapaasta tahdosta nimenomaan johdatuksen teemaan liittyen. Huffman mukaan evankelikaali-kristityille25 Jumalan tahdon ja suunnitelman tunteminen sekä varmuus Hänen johdatuksesta omassa elämässä ovat ratkaisevan tärkeitä.26 Ensinnäkin aluksi on tärkeää määritellä mitä tarkoitetaan Jumalan tahdolla, sillä eri näkemyksissä painottuvat eri määritelmät
22 McGrath 2012, 326–328.
23 Pihkala 2009, 225–227; Yksimielisyyden ohje 11. Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys ja valinta.
24 Ruokanen 1990, 175–179.
25 Lue lisää luvusta 2.5 Johdatusta korostavat kristilliset yhteisöt.
26 Huffman et al. 2009, 13.
Jumalan tahdosta. Lisäksi Jumalan tahtoon ja ihmisen vapaaseen tahtoon liittyy kysymys valinnoista ja vastuusta. Asiaa voidaan verrata tilanteeseen vanhempien ja lasten sekä valtioiden ja kansalaisten välillä: kuinka paljon vapautta ihmisellä on ja kuka kantaa teoista vastuun.27
On ensinnäkin tärkeää hahmottaa Jumalan suvereenin ja moraalisen tahdon eroavaisuudet. Jumalan suvereeni tahto tapahtuu maailmassa ihmisistä huolimatta, kun taas moraalisen tahdon (Jumalan käskyt Raamatussa) Jumala haluaisi tapahtuvan, mutta ihminen voi kapinoida sitä vastaan eikä se näin ollen aina tapahdu. Jumalan suvereeni tahto voidaan vielä nähdä kahdesta eri näkökulmasta: Jumalan aktiivisesti haluama tahto sekä Jumalan sallimus (esimerkiksi pahuutta kohtaan). Asiaa voidaan kuvata myös termeillä Jumalan salattu ja ilmoitettu tahto.
Raamatussa on nähtävissä molemmat näkökulmat (esimerkiksi Ef. 1:11, 5:17, 5. Moos. 29:29). 28 Edellisten lisäksi on tärkeää käsitellä ihmisen vapaata tahtoa, joka kristillisen käsityksen mukaan on asia, jonka Jumala on valinnut ja tahtonut. Näin ollen ihmiset voivat haluta ja valita erilaisia asioita. Kuitenkaan ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, miten paljon ihmisellä on vapaata tahtoa eikä ole helppoa ymmärtää, miten Jumalan suvereenius asettuu samaan kuvaan tämän kanssa. Missä määrin ihmisen kohtalo on Jumalan ennaltamääräämä ja missä määrin ihminen on aidosti vapaa tekemään omia valintojaan? Teologit vuosisatojen ajan ovat pohtineet näitä kysymyksiä, eikä lopullisia vastauksia ole vieläkään löydetty.29 Kirkkoisät olivat sitä mieltä, että kaitselmus ja Jumalan suvereeni tahto sulkee sisäänsä vapaan tahdon.30
Monet kristityt ajattelevat Jumalan tahdon löytyvän Raamatusta ja että tuon tahdon toteuttamiseen tulisi pyrkiä elämässä. Silti Raamatun auktoriteettiin, luotettavuuteen ja erehtymättömyyteen uskovat kristityt voivat Raamatun nojalla olla hyvinkin eri mieltä siitä, kuinka Jumala ihmistä johdattaa. Nykyajan ihmisellä on elämässään runsaasti valintoja, joista Raamattu ei selkeästi sano mitään. Erityisesti monesta hyvästä vaihtoehdosta on vaikeaa tehdä oikeaa ja parasta valintaa esimerkiksi elämän isojen kysymysten, kuten uran ja puolison suhteen. Onko Jumalalla jokin mielipide näistä asioista ja kuinka ihminen voi saada sen selville? Omistautuneet uskovat haluavat tehdä parhaan mahdollisen valinnan Jumalan näkökulmasta ja uskovat että suvereenilla Jumalalla on yksityiskohtainen suunnitelma elämälle, jossa toteutuu Jumalan tahto ja toiveet kaikilla alueilla, eikä vain asioissa, joihin on selkeä käsky. Eikö Jumalalla olisi tieto siitä, mikä olisi paras valinta (tai edes hitusen parempi kuin muut) pitkällä tähtäimellä ihmiskunnan historian ja
27 Huffman et al. 2009, 7.
28 Huffman et al. 2009, 15–18.
29 Huffman et al. 2009, 18, 19.
30 Teinonen 1975, 110, 111.
Jumalan mission kannalta? Yksi tapa nähdä Jumalan tahto on määritellä se nimenomaan Hänen erityiseksi tahdoksi edellä kuvatun kaltaisiin tilanteisiin ja suunnitelmaksi yksilön elämään.31
Huffman raottaa kirjassaan myös hieman historiallista näkökulmaa asian ymmärtämiseksi. Hänen mukaansa Jumalan erityisestä suunnitelmasta yksilön elämään on kirjoitettu hyvin vähän ennen 1900-lukua. Augustinuksen, Lutherin ja Calvinin puhuessa Jumalan tahdosta he viittaavat sillä lähinnä Jumalan moraaliseen tahtoon ja yksilön suhteeseen Jumalaan.
1700-luvulla John Newton ja John Wesley selkeämmin toivat esiin ajatuksen Jumalan erityisestä tahdosta, mutta vasta seuraavalla vuosisadalla eläneen Yrjö Myllerin (George Müller) myötä
”kuinka löydät Jumalan tahdon/suunnitelman elämääsi” -tyyppiset opetukset saivat alkunsa. 1900- luvun jälkipuolisko aina uuden vuosituhannen alkuun onkin ollut noiden opetusten kulta-aikaa.
Yhdeksi selittäväksi tekijäksi ilmiölle voidaan nähdä yhteiskunnan muutos melko staattisista ja ennaltamäärätyistä entiteeteistä todellisuuteen, joka koostuu dynaamista kehityksestä ja vuorovaikutuksesta ja jossa ihmiset tulisi tehdä valintoja.32
Van der Knijff on nostanut esiin kysymyksiä johdatuksen suhteessa kaitselmukseen ja Jumalan tahtoon. Kaitselmus on erityisesti klassisen teologian näkökulma hahmottaa johdatusta, mutta uudemmassa johdatus-diskurssissa avaintermi on Jumalan tahto. Hän kysyykin onko johdatus kaitselmusta vai ei ja mitä se merkitsisi kaitselmuksen opin kannalta, että uskova voi löytää Jumalan tahdon ja joko totella tai ohittaa sen (kuten erityisen tahdon näkökulmassa/ ilmoituksen mallissa). Hyvä kysymys on myös missä määrin kaitselmuksen käsitys Jumalasta aktiivisena johdattajana luomakunnassaan on vaikuttanut johdatuskäsityksiin.33
2.3 Van der Knijffin typologia johdatuksesta
Van der Knijffin on tehnyt johdatuksen typologian tutkimuksensa pohjalta, jossa hän analysoi 39 vuosien 1980 ja 2010 välillä julkaistua aihetta käsittelevää englanninkielistä kirjaa. Analyysinsä pohjalta hän on hahmotellut kirjoista seuraavat kolme johdatuksen mallia: johdatus ilmoituksen kautta (guidance through revelation), johdatus ihmisen sisäisen muutoksen kautta (guidance through transformation) ja johdatus Jumalan läheisyyden kautta (guidance through intimation).34 Van der Knijff on pyrkinyt teologisempaan lähestymiseen aiempiin johdatuksen typologioihin verrattuna. Koska hänen jaottelunsa myös perustuu tutkimukseen ja analyysiin useiden julkaistujen
31 Huffman et al. 2009, 19–21.
32 Huffman et al. 2009, 21, 22; Van der Knijff 2016, 180.
33 Van der Knijff 2016, 184.
34 Van der Knijff 2016, 180, 182–184.
kirjojen pohjalta eikä yksittäisten näkökulmien edustajien kirjoituksiin, kuten Huffmanilla (josta lyhyemmin myöhemmin) olen tästä syystä valinnut esitellä laajemmin juuri hänen typologiansa.
2.3.1 Johdatus ilmoituksen kautta
Yleisin johdatuksen malli evankelikaali-kristittyjen (kirjallisuuden) parissa on van der Knijffinn mukaan (kuten myös Huffmanin mukaan35) ilmoituksen kautta saatava johdatus (guidance through revelation, lähellä Huffmanin erityisen tahdon näkökulmaa). Käytän tästä eteenpäin lyhyempää termiä ilmoituksen malli. Tämä malli perustuu käsitykselle, että Jumalalla on yksityiskohtainen suunnitelma jokaisen uskovan elämään ja Hän paljastaa sen johdattaen läpi elämän, erityisesti ratkaisevan tärkeissä päätöksissä (kuten ura, avioliitto). Jotkut painottavat vain isoja päätöksiä, toiset myös puhuvat pienemmistäkin yksityiskohdista. Merkkejä Jumalan johdattamasta suunnasta tulee usein monia, jolloin ne vahvistavat ja tukevat toisiaan. Useimmiten esimerkkinä mainitaan jonkun Raamatun kohdan sovellus, täsmällinen rukousvastaus, olosuhteet (”avoin tai suljettu ovi”) tai neuvo toiselta uskovalta (jota ei ollut pyydetty). Lisäksi jotkut lukevat mukaan sisäisen Hengen ääneen, sisäisen rauhan tai raskaan taakan tunteen, mutta yksilön henkilökohtaisista toiveet, järjen käyttö ja lahjakkuus osana johdatusta jakaa mielipiteitä. Käytännön tueksi annetaan usein step by step- tai muu metodi, jota seuraamalla löytyy Jumalan tahto.36
Mallia puoltavat argumentit pohjautuvat kirjailijan rakkaudelliseen jumalakuvaan:
Jumalan tahto on ihmiselle aina paras ja koska Jumala on kaikkitietävä, hänen johdatuksensa on aina oikea. Rakkaudessaan hän myös pitää huolen, että ihminen löytää johdatuksen ja tahdon, jotka Jumalalla on häntä varten. Mallin puolesta argumentoidaan myös Raamatun kertomuksien suorilla sovelluksilla ihmisen elämään, keskeinen rooli on erityisesti Vanhan testamentin kertomuksilla.37
2.3.2 Johdatus Jumalan läheisyyden kautta
Toinen malli perustuu läheisen jumalasuhteen kautta saatavaan johdatukseen (guidance through intimation, lähellä Huffmanin suhde-näkökulmaa). Käytän tästä eteenpäin ilmaisua jumalasuhde- malli. Mallin kannattajat uskovat, että Jumalalla on selvästi erotettava tahto jokaiselle uskovalle ja että Jumala myös tekee sen jollain tapaa tiettäväksi. Kuitenkaan Jumalan (erityisen) tahdon aktiivista etsimistä ei pidetä tärkeänä osana uskovan elämää vaan painotus on läheisessä
35 Huffman et al. 2009, 24.
36 Van der Knijff 2016, 182.
37 Van der Knijff 2016, 182.
jumalasuhteessa. Läheisestä suhteesta seuraa ihmisen koko ajan kasvava tietoisuus sisimmässä olevasta Jumalan Hengestä ja suurempi kyky kuulla Jumalan ”pieni hiljainen ääni”. Kuitenkaan tämän mallin kannattajat eivät ole naiiveja, sillä he tiedostavat subjektiivisuuden riskin ihmisen keskittyessä oman sydämen ääniin, joista kaikki eivät ole Hengen vaikuttamia. Tästä syystä painotetaan arviointikykyä, mikä ei ole taito tai metodi vaan Hengen ”kuiskauksien” havaitsemista.
Jotkut kirjailijat mukailevat ignatialaista hengellisyyttä ja sen ajatuksia konsolaatiosta ja desolaatiosta, sisäisestä rauhasta ja sekosorrosta. Jumalan kommunikoinnin muita tapoja ei suljeta pois, mutta usein suurieleistä Jumalan tahdon etsimistä pidetään epäkypsänä. Verrattuna ensimmäiseen malliin, jossa pyritään saavuttamaan varmuus Jumalan tahdosta, tässä mallissa ollaan usein tietoisia siitä, että arviointi on inhimillistä ja erehtyväistä.38
Argumentteja tämän mallin puolesta ovat Ensimmäisestä kuninkaiden kirjan luvun 19 esimerkki Jumalan hiljaisesta äänestä sekä Ignatius Loyolan ja John Wesleyn esimerkeissä arvioida henkiä. Raamatun kertomuksia lähestytään pelastushistoriallisella tulkinnalla, joten Vanhan testamentin tekstit eivät ole suoraan sovellettavissa samalla tavalla kuin ensimmäisessä mallissa.
Pääpaino on Uudessa testamentissa ja siinä ajatuksessa, että Pyhä Henki asuu uskovissa.39
2.3.3 Johdatus sisäisen muutoksen kautta
Kolmannessa mallissa johdatus tapahtuu ihmisen sisäisen muutoksen myötä (guidance through transformation, hyvin lähellä Huffmanin viisaus-näkökulmaa). Käytän tästä eteenpäin ilmausta sisäisen muutoksen malli. Mallin perusajatuksena on klassinen teologinen jaottelu Jumalan tahdosta kahteen osaan: Hänen ilmoitettuun tahtoon ja salattuun tahtoon (kuten aiemmin luvussa 2.2.2 Jumalan tahto ja ihmisen vapaatahto kirjoitin). Näin ollen Jumala on siis jo ilmoittanut Sanassaan Raamatussa sen, mitä haluaa ihmisen välttämättömästi tietävän. Koska yksilöihmisen elämän yksityiskohdat kuuluvat Jumalan salattuun tahtoon, ei ole syytä eikä takeitakaan olettaa, että niistä olisi muuta jumalallista ilmoitusta. Johdatus näin ollen on vähemmän konkreettista tapahtuen pyhitys-prosessin myötä. Tätä mallia on syytetty myös deistiseksi, mikä van der Knijffinn mielestä on paremminkin väärinymmärrys, sillä hänen mukaansa mallien varsinainen ero ole siinä, onko Jumala aktiivinen johdatuksessa vaan siinä, onko hänen läsnäolonsa ilmoituksen omaista (revelatory) vai ihmistä sisäisesti muuttavaa (transformative). Käytännössä tämä malli siirtää huomion Jumalan tahdon löytämisestä sekä Jumalan äänen kuulemisesta ja arvioinnista siihen, että
38 Van der Knijff 2016, 182, 183.
39 Van der Knijff 2016, 182, 183.
ihminen oppisi tekemään viisaita valintoja ja kantamaan täyden vastuun niistä. Friesen on muotoillut aiheesta seuraavat neljä teesiä:
Kun asiasta on Jumalan käsky, meidän tulee totella.
Kun asiasta ei ole Jumalan käskyä, Jumala antaa meille vapauden (ja vastuun) valita.
Kun asiasta ei ole Jumalan käskyä, Jumala antaa meille viisauden valita.
Kun olemme valinneet moraalisesti oikein ja viisaasti, meidän tulee
luottaa Jumalan suvereeniin työhön kaikkien yksityiskohtien viemiseksi kohti hyvää päämäärää. (oma suomennus)40
Vapaudella, vastuulla ja viisaudella on siis erilaiset merkitykset kuin aiemmissa malleissa. Malli muistuttaa protestanttista teologiaan pyhityksestä viisauden ja kypsyyden ollessa Jumalan antamia lahjoja ja hengellisten harjoitusten tulosta. Mallia kannattavien kirjailijoiden parissa on hajontaa siinä, mitä he ajattelevat Jumalan ”suorasta” johdatuksesta (forms of direct guidance), mitä voidaan verrata kiistelyyn sessationismista41 evankelikaalien parissa. Argumentit tämän mallin puolesta ovat yhteneväisyys klassisen teologian näkemyksistä Jumalan kaitselmuksesta ja pyhityksestä. Raamatun kertomuksia myös lähestytään vahvasti pelastushistoriallisesta näkökulmasta erityisesti narratiiveja, sillä Jumala on puhunut viimeisinä päivinä ihmisille Poikansa kautta (Hepr. 1:2). Pääpaino on Uuden testamentin moraalisia ohjeita antavissa (paraenetic) opetuksissa ja vähemmän muissa Raamatun kertomuksissa.42
2.4 Huffmanin typologia johdatuksesta
Professori Douglas D. Huffman toimittama kirja How then should we choose?: Three Views on God’s Will and Decision Making käsittelee Jumalan tahtoa, päätöksen tekoa ja johdatusta. Kirjassa tuodaan esiin niin ikään kolme eri näkökulmaa: Jumalan erityinen tahdon näkökulma (the specific- will view) viisaus-näkökulma (the wisdom view) ja suhde-näkökulma (the relationship view). Eri näkökulmia avaavat tarkemmin niitä edustavat kirjoittajat: Henry ja Richard Blackaby (erityinen tahto), Carry Friesen (viisaus) ja Gordon T. Smith (suhde).43
Vaikka typologiat ovatkin hyödyllisiä ja kertovat paljon ilmiöstä, sekä Huffman että van der Knijff molemmat myöntävät niiden rajoitukset. Jotain jää aina kategorioiden ulkopuolelle tai ne voivat olla liian tiukkoja. Myöskään yksilöiden ja yhteisöjen todellisuudessa kokemat
40 Van der Knijff 2016, 183.
41 ’Sessationismi’ tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan Raamatussa mainitut armolahjat, kuten kielilläpuhuminen ja profetoiminen eivät toimi enää nykykirkossa, vaan ne kuuluivat vain apostolien ja alkukirkon aikaan.
42 Van der Knijff 2016, 183, 184.
43 Huffman et al. 2009.
kokemukset eivät sellaisinaan sovi täysin tällaisiin teorioihin. Lisäksi joillain yksilöillä ja opettajilla/kirjailijoilla voi olla elementtejä kahdesta tai kolmestakin näkökulmasta.44
Huffman on oman typologiansa pohjalta luonut kolmion muotoisen, kahden ulottuvuuden jatkumon selventääkseen näkökulmien suhdetta toisiinsa. Tätä voidaan soveltaa myös van der Knijffin typologian malleihin, jossa ilmoituksen malli on lähellä erityisen tahdon näkökulmaa, suhde-malli suhde-näkökulmaa ja sisäisen muutoksen malli viisaus-näkökulmaa.
Kolmion kulmissa lukee näkökulman nimi ja sivuilla näkökulmille ominainen ajatus, jonka kaksi viereistä näkökulmaa jakavat ja vastakkainen kulma ”vastustaa”.45
Kuvio 1. Erot ja yhtäläisyydet johdatus-näkökulmien välillä.
2.5 Johdatusta korostavat kristilliset yhteisöt
Aiempi tutkimus46 osoittaa johdatuksen olevan merkittävä aihe nimenomaan evankelikaalisten, karismaattisten ja helluntailaisten kristittyjen parissa. Seuraavaksi kuvailenkin lyhyesti millaisista seurakunnista ja liikkeistä on kyse sekä millaista on heille tyypillinen teologia.
Evankelikaalinen-termi ja liike juontaa juurensa termiin evankelinen, jota käytettiin puhuttaessa teologeista, jotka pyrkivät kirkon uskon ja käytänteiden uudistamiseen raamatullisemmiksi myöhäiskeskiajalla, ja myöhemmin se oli keskeinen osa varhaisten uskonpuhdistajien ohjelmajulistusta. Tähän termiin ja tapahtumiin myös Suomen evankelis- luterilaisen kirkon juuret ulottuvat. Suomessa sanalla evankelinen yleensä viitataan evankeliseen
44 Huffman et al. 2009, 244–246.
45 Huffman et al. 2009, 239, 240; van der Knijff 2016, 184.
46 Esimerkiksi Huffman et al. 2009; Joubert & Maartens 2017; van der Knijff 2016.
herätysliikkeeseen eli Suomen Luterilaiseen Evankeliumiyhdistykseen (SLEY) tai evankeliseen lähetysyhdistykseen. Evankelikaalisuus-termiä taas käytetään nykyään erityisesti tarkoittaen epäyhtenäistä Raamatun asemaa kristillisessä elämässä korostavaa teologista ja spiritualistista suuntausta, joka ylittää kirkkokuntien rajat. Suuntaukseen liittyy olennaisesti seuraavat korostukset:
Raamatun auktoriteetti, pelastuksen ainutlaatuisuus Kristuksen sovitustyön kautta, henkilökohtaisen kääntymys sekä evankeliumin levittämisen ja lähetystehtävän loppuun saattaminen. Näiden lisäksi muissa oppiin ja käytänteisiin liittyvissä kysymyksissä ei olla niin tarkkoja, vaan niistä voidaan hyväksyä melko erilaisiakin tulkintoja ja käytäntöjä (kuten edellä kuvatut erilaiset johdatuksen typologiat). Esimerkki tästä on käsitykset kirkosta, jossa ei ole sitouduttu yhteen tiettyyn vaan Uuden Testamentin perusteella ollaan avoimia erilaisille tulkinnoille. Evankelikalismia voi olla monissa protestanttisissa tunnustuskunnissa, mutta on myös olemassa nykyään joitain selkeästi evankelikaalisia tunnustuskuntia. Fundamentialismiin halutaan pitää pesäeroa ja pitää esillä intellektuaalista ja kulttuurista aktiivisuutta. 47
Karismaattinen ja helluntailainen liike on syntynyt ja kehittynyt erityisesti 1900- luvulla erityisesti Apostolien teoissa kuvatun Pyhän Hengen voiman löytymisen myötä.
Karismaattisuus-termi viittaa karismoihin eli Pyhän Hengen lahjoihin, joiden he uskovat toimivan edelleen. Helluntailaiset pitävät ensimmäisen helluntain tapahtumia merkittävinä, kuten Pyhän Hengen vuodattamista käsittäen tapahtumat mallina kristityn elämään. Karismaattisen liikkeen voidaan nähdä jakautuvat useampaan aaltoon, joista ensimmäinen oli klassinen helluntailaisuus, jossa ensimmäisenä modernina liikkeenä näkyy karismaattisuuteen suuntautuminen, erityisesti Pyhän Hengen kasteen ja kielillä puhumisen armolahjan korostus. 1960–1970-luvuilla nousi toinen aalto, joka esiintyi erityisesti läntisten vanhojen kirkkokuntien, kuten roomalaiskatolisuuden, sisällä. Esillä oli karismaattisia käytäntöjä kuten sairaiden parantaminen. Myöhemmin 1980-luvulla nousi kolmas aalto, johon liittyi erityisesti ihmeiden ja merkkien korostus. Suuri vaikutus liikkeen syntymiselle ja kehitykselle on ollut Charles Fox Parhaimilla (1873–1929), joka loi helluntailaisten adoptoimat perusajatukset liittyen kielilläpuhumiseen ja Pyhän Hengen kasteeseen. Näitä ajatuksia kehitti eteenpäin John William Seymour (1870–1922), joka johti Los Angelesin Azusa-kadulta alkunsa saanutta herätystä, josta voidaan katsoa helluntailaisuuden saaneen varsinaisesti alkunsa.
Pyhän Hengen läsnäoloon ja toimintaan, erityisesti karismojen kautta, liittyvä kokemuksellisuus nähdään merkityksellisenä ja suhtautuminen perinteiseen teologiaan on ollut varauksellista sen liiallisen rationaalisuuden korostuksen vuoksi suhteessa kokemuksellisuuteen. 48
47 McGrath 2012, 121.
48 McGrath 2012, 122, 123.
2.6 Aiempi tutkimus
Suomessa Jumalan johdatusta aiheena on tutkittu melko vähän, kun taas englanniksi tutkimuksia löytyi huomattavasti enemmän. Tätä selittänee aiheen linkittyminen vahvemmin karismaattisuuteen ja evankelikaalisuuteen. Varsinkin kyseisiin suuntauksiin liittyvä akateeminen koulutus ja tutkimus on verrattain uudempaa Suomessa kuin ulkomailla. Lisäksi havaitsin, ettei varsinkaan johdatuskokemuksia ole paljon tutkittu. Johdatusta oli usein käsitelty osana esimerkiksi rukousta ja ammatinvalintaa tai vain jotain tiettyä osa-aluetta johdatuksesta kuten Jumalan äänen kuulemista.
Aiempaa tutkimusta etsin hakusanoilla Jumalan johdatus, Pyhän Hengen johdatus, leading of God, God’s leading, leading of the Holy Spirit, God’s guidance, guidance of the Holy Spirit, divine guidance, divine leading. Tietokannat ja hakukoneet, joita käytin olivat: (UEF-)Finna, UEF-Primo, Melinda, EBSCOhost Academic Search Premier, Google (Scholar), ProQuest-tietokannat. Joitain tutkimuksia löysin myös toisten tutkimusten lähteistä ja aikaisemmin lukemistani kirjoista.
Seuraavaksi esittelen ensin suomalaista tutkimusta ja sen jälkeen ulkomailla tehtyä.
Tuija Hovi on tehnyt useita tutkimuksia ja artikkeleita haastatteluaineistoistaan herätyskristittyjen johdatus-kertomuksista. Hän on tutkinut uskontotieteen pro gradussaan Konversio ja arkitodellisuus: Uskonnollisen kääntymisen ja uskon ylläpidon tiedonsosiologinen tarkastelu (julkaisematon), tiedonsosiologian valossa uskonnollista kääntymystä todellisuuskäsityksen muutosprosessina, jossa todellisuuskäsitys muodostuu omien kokemusten pohjalta ja yhteisön arvomaailman mukaan. Myöhemmässä, vuonna 1996 ilmestyneesä, samaa aineistoa käyttävässä folkloristiikan tutkielmassaan Ei se ollut mikään sattuma! Kokemuskerronta uskonnollisena viestintänä, Hovi tutki narratiivisella analyysillä uskonnollisia parantumis- ja johdatuskertomuksia. Tutkimuksen keskiössä oli kuinka kokemuskerronta esimerkiksi herätyskokousten todistuspuheenvuoroissa vahvistaa ja rakentaa uskonnollista vakaumusta. Hovin mukaan kertoja muokkaa kokemuksestaan kertomuksen jatkuvuuden ja kausaliteetin periaatteilla ja löytää tapahtumille syyn, mikä tulee erityisen hyvin esille johdatuskertomuksissa.49
Lisäksi väitöskirjassaan Usko ja kerronta. Arkitodellisuuden narratiivinen rakentuminen uskonliikkeessä Hovi tutki karismaattisen Elämän Sana -seurakunnan jäsenten kertomuksia johdatus- ja parantumiskokemuksista. Edellisten tutkimustensa tapaan hän perehtyi erityisesti siihen, kuinka kokemuksista kertominen muokkaa, vahvistaa ja ylläpitää sekä yksilön uskoa että hänen yhteisönsä kiinteyttä. Aineisto koostui teemahaastatteluista sekä havainnoista seurakunnan tilaisuuksista. Hovin tarkastelutapana on sosiaalipsykologisesti painottunutta ja
49 Hovi 1996, 110–111.
analyysi sisältää sekä narratiivisia ja sisällön analyysin periaatteita soveltaen folkloristisen kerronnan tutkimusta ja narratiivista psykologiaa.50
Hovin laajan aiheen parissa tehdyn tutkimuksen lisäksi löysin kolme muuta suomalaista johdatusta käsittelevää opinnäytettä tai tutkimusta. Hieman vanhemmassa, Kalevi Tammisen artikkelin ”Religious Experiences in Childhood and Adolescences: A Viewpoint of Religious Development Between the Ages of 7 and 20” tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten lasten ja nuorten kokemuksia Jumalan läheisyydestä ja johdatuksesta.51 Yhteensä melkein 3000 suomalaista lasta ja nuorta oli mukana ja heistä 95% kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon.
Kokemukset Jumalan läsnäolosta ja johdatuksesta vastaajien oman arvion mukaan olivat suhteellisen yleisiä erityisesti lapsuudessa. Johdatukseen liittyen kerrottiin eniten kokemuksia suojelusta vaarallisissa/vaikeissa tilanteissa, sen jälkeen menestyksen/ilon hetkissä, moraalisissa valinnoissa, yleisesti elämässä, erilaisissa ongelmissa/päätöstilanteissa.
Netta Pitkäsen pro gradu Sisäinen kutsu ja Jumalan johdatus: Lastenohjaajien näkemyksiä kutsumuksesta ja sen arvioiduista vaikutuksista koulutuksen- ja ammatinvalintaan sekä työelämään käsittelee aihetta ammatinvalinnan näkökulmasta painottuen kuitenkin enemmän kutsumuksen tematiikkaan. Aineisto koostui suomalaisten lastenohjaajien vastauksista kyselyyn, joita analysoitiin sekä määrällisesti että laadullisesti. ”Kokemus Jumalan johdatuksesta lastenohjaajaksi” oli yksi väitteistä, jonka avulla selvitettiin vastaajien kutsumuksellisia syitä lastenohjaajien ammatinvalinnassa. Kutsumus ei kuitenkaan ollut keskeinen tekijä ammattiin hakeutumisessa, muttei kuitenkaan merkityksetön ja sen voidaan ajatella ohjanneen ja vahvistaneen muita kokemuksia. Osa vastaajista kuvaili työhön päätymistä ”ei-niin-suunnitelluksi” ja sattumaksi, mille jotkut vastaajat antoivat merkityksen ”Jumalan johdatus”. Ylipäätään Pitkänen arvioi vastaajien käyttävän johdatus-käsitettä synonyymina kutsumukselle tai sen sijasta. 52
Kirkollisten ammattiliittojen AKI r.y:n jäsenkyselyssä (yhteistyössä Kirkon tutkimuskeskuksen kanssa) vuonna 2010 selvitettiin pappien ja kanttorien kokemuksia muun muassa työelämästä. Tutkimuksen yhtenä kohteena olivat tekijät, jotka olivat vaikuttaneet alalle hakeutumiseen. Papeilla keskeisin motiivi oli kokemus Jumalan johdatuksesta, mikä kävi ilmi jopa 74 prosentilla vastaajista ratkaisevana tai suurena tekijänä. Lisäksi kaksi kolmesta vastasi Jumalalta saadun kutsumuksen toteuttamisen olleen ratkaiseva tekijä. Kanttoreilla halu tehdä töitä musiikin
50 Hovi 2007.
51 Tamminen 1994.
52 Pitkänen 2012, 63, 65, 72, 114.
parissa oli tärkein motiivi, mutta neljän tärkeimmän joukossa olivat kokemukset Jumalan johdatuksesta ja kutsumuksesta.53
Owe Wikström on vuonna 1975 julkaistussa uskontopsykologian väitöskirjassaan Guds ledning: en psykologisk studie av ådlrandets fromhet tutkinut pohjoisruotsalaisten, pietistisen herätysliikkeen vanhusten kokemuksia Jumalan johdatuksesta. Wikström analysoi haastatteluaineiston johdatus-kokemuksia rooliteorian valossa perinteen sisäistämisenä ja uskovan identiteetin säilyttämisenä. 54 Oltuaan koko ikänsä tekemisissä Raamatun roolien kanssa haastateltavat muodostivat niistä yleistetyn roolin Jumalasta kumppanina (partner), mikä puolestaan toi tunteen hyvän ja rakastavan Jumalan johdatuksesta, negatiiviset kokemukset mukaan lukien.55 Wikstömin mukaan vanhukset mielsivät koko elämänsä Jumalan johdatukseksi ja kertoivat tiettyjä tapahtumia todisteena siitä.56
Tutkimuksessa ”Blessings, strength, and guidance: Prayer frames in a hospital prayer book” Cadge & Daglian selvittivät minkälaisia pyyntöjä ihmiset tekevät rukouksissa ja kuinka he muotoilevat rukouksensa. Aineistona käytettiin erään yhdysvaltalaisen sairaalan sisäänkäynnin rukouskirjan rukouksia, joita potilaat, henkilökunta ja vierailijat olivat kirjoittaneet siihen.
Keskiössä oli eletty uskonnollisuus ja kokemukset, jotka välittyivät rukouksista, aihetta lähestyttiin sosiologian kognitiivisen tieteen näkökulmista. Itse muotoilluissa rukouksissa kirjoittajat kiittivät ja pyysivät läheiseksi ja rakastavaksi koetulta Jumalalta siunauksia, kestävyyttä ja johdatusta itselleen ja läheisilleen määrittelemättä aiheitta useinkaan sen tarkemmin.57
Edelliseen aiheeseen liittyen Margaret M. Poloma on maininnut artikkelissaan kaksi tutkimusta, joissa ihmiset ovat kertoneet johdatuskokemuksistaan. Toinen on Poloman ja Pendletonin tutkimus rukoilemisesta yhdysvaltalaisten parissa vuodelta 1991 Exploring neglected dimensions of religion in quality of life. 90% vastaajista kertoi rukoilevansa ja osa sen myötä kokeneensa muun muassa Jumalan johdattaneen heidät tekemään jonkun tietyn asian. Samoin yhdysvaltalainen Gallup survey kuvaa, että 43% vastaajista oli kokenut olleensa tietoisia Jumalasta / korkeammasta voimasta tai tämän vaikutuksen alaisina (Gallup and Jones 1989, 164). Yksi konteksti, jossa näin oli koettu oli heidän koettuaan Jumalan johdatusta.58
Terveydenhoidon näkökulmasta johdatuksen kokemuksia ja Raamatun lukemista ovat käsitelleet Hamilton ja kumppanit artikkelissaan ”Reading the Bible for Guidance, Comfort, and Strength During Stressful Life Events”. Artikkelin mukaan aiemmin on havaittu esimerkiksi
53 Niemelä 2010, 28.
54 Hovi 2007, 139, 227.
55 Holm 1995, 412.
56 Hovi 2007, 139.
57 Cadge & Daglian 2008.
58 Poloma 1995, 170–171.
israelilaisten johdatuksen pois Egyptin orjuudesta puhutelleen Jumalan lupauksesta vapauttaa kärsimyksistä. Myös erityisesti naisille tarina Haagarista on kuvannut Jumalaa suojelijana, johdattajana ja neuvonantajana vaikeuksien keskellä. Tulosten mukaan Raamatun tekstit toimivat afroamerikkalaisille itsensä johtamisen (self-management) strategiana, mikä tuki heidän mielenterveyttään koettuaan läheisen kuoleman tai henkeä uhkaavan sairauden. Vastaajat saivat Raamatusta muun muassa johdatusta ja lohdutusta vaikeuksien keskellä. Osa koki Raamatun jakeiden puhuvan suoraan heidän elämäänsä tarjoten erityistä ohjeistusta ja johdatusta. Erityisesti tuloksissa esiin tuli Raamatun kohdat (etenkin naisilla), joissa Jumala kuvataan suojelijana, joka pitää huolen päivittäisistä tarpeista ja jonka käsissä on ihmisen elämä ja kuolema.59
Goosen ja Peppler käsittelevät Jumalan puhetta ja johdatusta artikkelissaan
”Perceiving God's Voice: Divine Guidance for Everyday Believers”. Hekin ovat tunnistaneet aiheen keskeisyyden evankelikaali-kristittyjen parissa ja esittelevät Huffmannin typologian (sama kuin luvussa 2.4) argumentoiden näkökulmien puolesta ja vastaan. Kirjoittajien mielestä Jumala kyllä johdattaa ihmisiä ja kristityn tulisi etsiä Jumalan tahtoa, mutta ongelmaksi muodostuu, ettei Raamatusta löydy selkeää kaavaa, kuinka löytää ja erottaa Jumalan tahto tietyissä tilanteissa.
Goosen ja Peppler itse nostavat Raamatun pohjalta kaksi tapaa, joilla Raamatun henkilöt ovat kokeneet johdatusta: Jumalan selkeä ja varma puhe sekä Jumalan hienovarainen ja epävarmempi puhe. Artikkelissa arvioidaan jälkimmäisen soveltuvuutta tämän päivän uskovaisille ja argumentoidaan sen puolesta tuoden esille pyhityksen ja vapaan tahdon näkökulmia Jumalan vaikuttaessa kristityissä tekemistä ja tahtomista.60
Goosen on myös aiemmassa käytännöllisen teologian pro gradussaan Perceiving God’s voice: What can we reasonably except to experience when God speaks? käsitellyt samaa aiheetta ja esittelee laajemmin seurakuntalaisten ja pastoreiden käsityksiä sekä kokemuksia Jumalan äänen kuulemisesta ja johdatuksesta sen kautta. Käsityksiä hän selvitti seuraavista:
tietoisuus/epätietoisuus Jumalan puheesta/ohjauksesta, miten varmaksi he arvioivat kokemansa Pyhän Hengen sisäisen kehotuksen tai saamansa profetian jumalallisen alkuperän sekä onko kokemuksella auktoritatiivinen vai suuntaa antava luonne. Goosen selvitti myös osallistujien objektiivisia kriteereitä kokemuksien arviointiin ja käytännön ohjeita arvioinnissa kehittymiseen.
Goosen itse sekä hänen haastattelemansa pastorit painottivat jumalasuhdetta ensisijaisen tärkeänä päätavoitteena Jumalan äänen kuulemiseen verrattuna sekä sen pohjalla.61
59 Hamilton et al. 2013.
60 Goosen & Peppler 2015.
61 Goosen 2013.
