Varsinkin pk-yrityksillä rahoituksen saamisen ongelmaksi voi koitua oman luottokelpoisuuden rajoittuneisuus tai sen todistaminen. Monilla pk-yrityksillä ei ole tarkastettua tilinpäätöstä, jolloin luottolaitosten suorittama valvonta sekä luottotietojen hankkiminen pk-yrityksestä vaikeutuu. Yk-sikseen ilman informaatiota tai pitkiä pankkisuhteita, on vaikea arvioida pk-yritysten johdon luo-tettavuutta ja pätevyyttä. Tämän vuoksi lainanantajat tarvitsevat vakuuksia yrityksiltä.
Yrityksen antama vakuus on väline, jonka katsotaan olevan hyödyllinen lainanantajien ja yritys-ten välillä, jolla luotonantaja tai muu rahoittaja pyrkii varmentamaan tällä velan takaisinmaksun.
Vakuus on tehokas tapa vähentää epäsymmetrisen informaation määrää, mikä on elintärkeä ra-hoituksen saannin kannalta kummallekin osapuolelle. Vakuus itsessään ei vähennä yrityksen maksukyvyttömyysriskiä, mutta se rajoittaa luotonantajan tappioita ja helpottaa pankin päätöstä antaa rahoitusta. Usein kuitenkin aloittelevat ja hyvin nuoret yritykset kärsivät usein vakuuksien puutteesta. Lainasuhteen aikana pankit voivat kerätä tietoa yrityksestä ja koota mahdollisia tietoja yrityksen luotettavauudesta, joten voidaan sanoa, että luotettavuussuhde paranee pitkäaikaisessa lainasuhteessa. Pankkien kerätessä tietoja ne voivat samanaikaisesti tehdä jatkuvaa riskianalyysiä, joka vähentää mahdollisia luottotappioita. (Haag & Henschel, 2016).
Yritykset voivat käyttää joko sisäisiä tai ulkoisia vakuuksia. Sisäiset vakuudet ovat yrityksen omaisuuttaan, joita voi olla esimerkiksi myyntisaamiset, kiinteistöt tai koneet ja kalusteet. Ulkoi-sia vakuukUlkoi-sia voi olla esimerkiksi yrityksen osakkaiden/omistajan henkilökohtainen omaisuus, johon tarvitaan erillinen vakuussopimus omistajan ja lainanantajan välillä. Vakuuden tehtävänä ei
ole ainoastaan varmistaa rahoituksen takaisinmaksu, sillä vakuus voi antaa informaatiota sig-naloida rahoituslaitokselle yrityksen luottamusta rahoitettavaan projektiin. Yritysjohto ei välttä-mättä halua aina asettaa arvokasta omaisuutta vakuudekseen, jos se ei usko täysin projektinsa on-nistumiseen.
Tutkimusten mukaan vakuuksien tarve vähenee rahoituslaitoksen ja luotonottajan suhteen vanhe-tessa. Asiakassuhteen keston lisäksi luotonottajan käyttämien palvelujen määrä voi vaikuttaa va-kuuksien käyttöön, sillä asiakassuhteen laajuus vaikuttaa luottotietojen määrään ja tyyppiin. De-gryse ja Cayseele (2000) osoittivat tutkimuksessaan, että pankkisuhteen kesto ja laajuus vaikutta-vat sekä luotonkustannuksiin, että tarvittavien vakuuksien määrään. Tutkijat havaitsivaikutta-vat, että pit-käaikainen suhde nostaa lainan kustannuksia, mutta laskee pankin muiden palveluiden kustan-nuksia. He havaitsivat myös, että vakuusvaatimukset vähenevät suhteen keston myötä. On tärkeä kuitenkin huomioida, että lainanottajan ja pankin välisen suhteen kestoa ei voida korvata esimer-kiksi palveluiden määrän lisäämisellä, koska niillä on taipumus tuottaa erilaista tietoa. (Chakra-bory & Hu, 2006.)
Niskanen & Niskanen (2010) tulivat tutkimuksessaan siihen tulokseen, että yrityksen johdolla ja omistuksella on vaikutus lainojen saatavuuteen ja luottoehtoihin. Tutkimuksessa huomataan, että hajautetummalla yrityksen omistusrakenteella on helpompi saada lainaa ja siihen vaaditaan vä-hemmän vakuuksia, mutta laajalla omistuksella ei ollut vaikutusta rahoituksen kustannuksiin.
Nämä tulokset viittaavat siihen, että johdon omistus vähentää lainojen saatavuutta ja lisää va-kuuksien käyttöä. Voidaankin sanoa, että rahoituslaitokset arvostavat enemmän hajautunutta omistusta ja antavat näille yrityksille paremmilla ehdoilla lainaa verrattuna keskittyneeseen omis-tukseen.
Vakuusasiat voivat olla ongelmallisia varsinkin pk-yrityksille, jos yrityksen vakuustarpeet ylittä-vät yrityksen omaisuuden vakuusarvon. Esimerkiksi yritys, jolla on kaksi osakasta voi joutua ti-lanteeseen, jossa rahoitusta haetaan pankilta, mutta vain toinen osakas antaa omaisuuttaan yrityk-sen lainan vakuudeksi. Tällaisessa tapauksessa voidaan ajatella, että vakuuden antaneella osak-kaalla on henkilökohtainen laina yritykselle. Edellä mainitussa tilanteessa varsinkin vakuuden an-taneella osakkaalla voi olla huomattavasti erilaiset intressit ottaa riskiä yrityslainalla verrattuna
toiseen osakkaaseen johtuen juuri siitä, että hän on antanut henkilökohtaista omaisuuttaan yritys-lainan vakuudeksi.
Yritykset voivat käyttää vakuuksien lisäksi kovenantteja eli sopimusvakuuksia, jolla pienenne-tään luotonantajan riskiä ja turvataan yrityksen takaisinmaksukykyä. Kovenantit voidaan luoki-tella monella eri tavalla, esimerkiksi kieltäviksi tai vahvistaviksi kovenanteiksi. Kieltävillä ko-venanteilla asetetaan rajoja esimerkiksi osingonjaolle tai omaisuuden myynnille. Vastaavasti vah-vistavat kovenantit määrittelevät raja-arvoja yrityksen tunnusluvuille, kuten velkaantumiselle tai omavaraisuusasteelle. Esimerkiksi omavaraisuusasteen laskiessa sopimuksessa olleen ehdon alle sopimus rikkoontuu, jolloin luotonantaja voi muuttaa luoton korkoa tai jopa irtisanoa luoton.
Suomessa kovenanttien käyttö lainojen vakuutena on vielä vähäistä, mutta eri lähteiden mukaan niiden käyttö on yleistymään päin viime aikoina. Suomi on hyvin pankkikeskeinen maa, mikä se-littää kovenanttien vähäistä käyttöä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa pankkien edustajat ovat usein yritysten sisäpiiriläisiä niin suurissa kuin pienissä yrityksissä, jonka vuoksi ne voivat valvoa te-hokkaasti yrityksien toimintaa. (Niskanen & Niskanen, 2016).
Yksi tärkeimmistä asioista pk-yritysten kannalta on tiedon läpinäkyvyys. Läpinäkyvyys voi vai-kuttaa useaan tekijään, joista yrityksiä tarkastellessa tunnetuimpia esimerkkejä on se, missä mää-rin yritys käyttää ulkoista rahoitusta, velkojen maturiteettiin, velan kustannuksiin ja kuinka paljon se käyttää korvaavia rahoituslähteitä, kuten kauppaluottoja (Hyytinen & Pajarinen, 2008). Päin-vastoin kuin suurilla julkisilla yrityksillä, pienet yritykset eivät tee sopimuksia, jotka ovat julki-sesti näkyvillä tai valtamedian saatavilla vaan pk-yritysten sopimukset pidetään yleensä yksityi-senä tietona. Lisäksi pienet yritykset eivät laske liikkeelle arvopapereita, joita hinnoiteltaisiin jul-kisilla markkinoilla, jolloin rahoitusta ei saada tätäkään kautta. Pienillä yrityksillä ongelmana on myös se, että niillä on harvoin tarkastettu tilinpäätös, joten sitä ei voida jakaa ulkopuolisen rahoi-tuksen tarjoajille. Tämän vuoksi pk-yritykset eivät usein pysty viestimään omaa uskottavuuttaan helposti. (Berger & Udell, 1998).
Ottaen huomioon aloittelevien ja pk-yritysten rajallisen toimintahistorian, on niiden vaikea antaa tarvittavaa informaatiota rahoittajille. Tästä syystä uskotaan, että aloittelevat yritykset ovat usein suuresti riippuvaisia sisäpiirirahoituksesta. Edellä mainitut asiat ovat yhdenmukaisia rahoituksen
elinkaaren kanssa, mikä viittaa siihen, että yritysten käytössä olevat rahoitusvaihtoehdot vaihtele-vat koko liiketoiminnan ajan tietojen epäsymmetrian, yrityksen koon, rahoituksen kysynnän ja pääomarakenteen seurauksena. Yrityksien omistajien ja mahdollisen ulkopuolisten rahoittajien on luotava menetelmiä, joilla ne voivat vähentää tiedon epäsymmetriaa ja edustuskustannuksia. Ul-kopuoliset rahoittajat eivät voi pitää yritysten kokemusta laadun signaalina, sekä yrityksen tule-van tuloksen ennustaminen on hankalaa. Lainoittajat voivat käyttää erilaisia vaihtoehtoja juuri läpinäkyvyyden korvaamiseksi. Tällaisia keinoja ovat muun muassa lainan korkotason mukautta-minen, vakuuksien vaatiminen mukaan lukien kovenanttien käyttämisen tai erilaisten signaalien käyttöä kuten yrittäjän mainetta. (Cassar, 2004).