Yrityksen omistusrakenteeseen vaikuttaa ainakin kolme tärkeää seikkaa. Tietyillä toimialoilla ratkaisevassa asemassa ovat skaalaedut, jotka suosivat suuryrityksiä (metsäteollisuus esimer-kiksi). Pääomaresurssit ovat paremmin saatavilla. Mitä suurempi on yrityksen markkina-arvo, sitä hajautuneempi on yrityksen omistusrakenne, mikä korreloi hyvän likviditeetin kanssa ja johtaa osakkeen hinnan nousuun. Merkittävää valtaa yrityksessä käyttävä omistaja pystyy val-vomaan toimivaa johtoa tehokkaasti ja ohjaamaan yrityksen toimintaa omistajaa hyödyttävään suuntaan. Perheyrityksessä, jossa toimiva johto edustaa perhettä, vallan käyttäminen on luon-nollisesti kaikkein helpointa eikä omistajien tarvitse olla huolissaan siitä, että johtajiston in-tressit olisivat jotenkin erilaiset omistajien intresseihin verrattuna. Lainsäädännön voimakas pienosakkeenomistajien suojaaminen on johtanut kuitenkin hajautuneeseen omistukseen. Ei ole yksiselitteistä, onko laaja omistuspohja parempi yritykselle kuin keskittynyt omistus. Yri-tyksen toimialasta ja markkinaympäristöstä riippuu mitkä tekijät ovat yriYri-tyksen kannalta tär-keitä. (Knüpfer & Puttonen. 2014, 21). Yrityksen tulevaisuuden suunnitelmat vaikuttavat rat-kaisuihin omistuspohjasta. Yrityksen olisi tarpeellista miettiä toiminnan laajuuden
ulottuvuutta tulevaisuudessa jo varhaisessa vaiheessa markkinatoiminnan laajentuessa ja pai-kallisuuden merkityksen vähentyessä digitalisaation ja globalisoitumisen myötä. Yritys voi tulevaisuudessa toimia sijaintipaikasta riippumattomasti maailmalaajuisesti.
Kehitys on viime aikoina mennyt kohti terveempää ja talousteoreettisesti perusteltua tilan-netta, jossa tunnustetaan yrityksen olemassaolon perustaksi lisäarvon tuottaminen omistajille.
Puhutaan omistajalähtöisestä johtamisesta. Omistajalähtöisen kehityksen taustalla ovat eri in-tressiryhmien voimat ja niiden kehittyminen. Johtamis- ja omistusstrategioiden sisältöön vai-kuttavat ennen muuta johdon, omistajien ja muiden sidosryhmien keskinäiset voimasuhteet, yrityksen taloudellinen tilanne ja kehitysvaihe sekä yhteiskunnallistaloudelliset instituutiot ja niiden kehitys. Useat tekijät ovat johtaneet tilanteeseen, jossa yritykset kertovat pyrkivänsä toimimaan omistajalähtöisesti. Se kannustaa yritysjohtoa ajattelemaan ja toimimaan kuten osakkeenomistajat. Omistajalähtöinen yritys on:
- Asettanut yrityksen arvon maksimoimisen kaiken toiminnan lähtökohdaksi
- Määrittänyt ja toteuttanut strategioista ne, joissa on suurin arvon kasvattamispotentiaali - Kytkenyt johtamisprosessinsa, kuten liiketoiminnan suunnittelun ja resurssien
allokoin-nin, yhdenmukaiseksi yrityksen arvon kasvattamistavoitteiden kanssa
- Suunnitellut ja toteuttanut mittaus- ja palkitsemisjärjestelmän, joka on yhdenmukainen arvon kasvun kanssa
- Toteuttanut johdon tietojärjestelmän, joka yhdistää ja jalostaa yrityksen arvon noususta kertovan tiedon johdon päätöksenteon tueksi. (Knüpfer & Puttonen. 2014, 19 – 20).
Talousteoria ymmärtää informaation epäsymmetrian ulkopuolisen johdon ja omistajien intres-sien välillä, mutta käytännössä perheyritykset eroavat institutionaalisten portfoliosijoittajien omistamista yrityksistä myös muilta osin. Perheyrityksen omistajilla on kasvot, jotka työnte-kijät ja muut sidosryhmät tuntevat. Vastuullinen omistaja tuntee vastuunsa sidosryhmistä myös huonoina aikoina, mikä todennäköisesti pienentää riskipreemiota, jonka sidosryhmät yritykseltä vaativat. Yksi perheyhtiön kilpailueduista voikin olla omistuksen kasvollisuus, joka yhdistettynä hyvään liikemiestaitoon on mahdollistanut useiden perheyritysten menes-tyksellisen kasvun. Vastuullisen kasvollisen omistuksen kääntöpuoli on se, että perheomistaja saattaa ajautua pitkittämään vaadittavia kipeitä rakennemuutoksia ja leikkauksia. Mikäli per-heyrittäjä toimii liian epäitsekkäästi, lopputuloksena voi hyvin olla tilanne, jossa sekä omis-taja että muut sidosryhmät menettävät kilpailukykynsä ja kaikki osapuolet häviävät. (Knüpfer
& Puttonen. 2014, 22 – 23).
Usein yritystä kannattaa muokata luovutuskuntoon ennen sukupolvenvaihdosta. Yritysjärjes-telyjä toteutetaan useasti ennen omistajanvaihdoksia. Liiketoimintasiirtoa voidaan käyttää yri-tyskaupan esitoimena, jos kaupan kohde halutaan yhtiöittää omaksi yhtiökseen ennen kaup-paa. Liiketoimintasiirto on yksi tapa järjestellä liiketoiminnan rakenne uudelleen. Tavoitteena voi olla myös luoda kaupan kohdeyhtiö useammalta eri luovuttajalta peräisin olevista liiketoi-minnoista. Liiketoimintasiirtoa suunniteltaessa tulee kiinnittää huomiota sen liiketaloudellisiin perusteisiin. Liiketoimintasiirto on käsitteenä vero-oikeudellinen (EVL 52 d §:n mukainen).
VSVL 43 §:n nojalla liiketoimintasiirtoon sisältyvän kiinteistön tai arvopaperin luovutuksesta määrättävä varainsiirtovero palautetaan, kun siirto tehdään perustettavalle yhtiölle, mutta sitä ei palauteta, jos siirto tehdään toimivalle yhtiölle. Tämä ero on muistettava valittaessa vas-taanottavaa yhtiötä. Sillä on kuitenkin merkitystä vain varainsiirtoverotuksen tilanteissa eli kun siirtoon sisältyy kiinteistö tai arvopaperi. (Ossa. 2018, 24).
Siirtävä osakeyhtiö luovuttaa joko kaikki taikka yhteen tai useampaan liiketoimintakokonai-suuteen kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan koh-distuvat varaukset toimintaa jatkavalla vastaanottavalle osakeyhtiölle saaden vastikkeeksi vas-taanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osak-keita. Lähtökohtaisesti liiketoimintasiirrossa on kysymys liiketoiminnan luovutuksesta, sillä ehdolla, että vastike suoritetaan hankkivan yhtiön osakkeina ja näiden vastikeosakkeiden mer-kintähinta suoritetaan siirrettävästä liiketoiminnasta muodostettavalla apporttiomaisuudella.
Liiketoiminnan siirtäminen apporttina toiseen yhtiöön voidaan tehdä osakeyhtiölain nojalla myös muutoin kuin liiketoimintasiirtona. Sen vuoksi on pidettävä mielessä, että liiketoiminta-siirron valitseminen siirtämisen keinoksi aiheuttaa sen, että siirto tulee sopeuttaa EVL 52 d
§:ssä säädettyihin, normaalia apporttijärjestelyä tiukempiin vaatimuksiin. (Ossa. 2018, 24 – 25).
Jakautuminen yritysjärjestelynä saattaa olla perusteltua erityisesti siitä syystä, että kun suku-polvenvaihdosta jatketaan, esimerkiksi lapsien mahdollisuudet liiketoimintaa harjoittavan yri-tyksen ostoon ovat realistisemmat, kun yhtiön arvoa on kevennetty esimerkiksi kiinteistöillä taikka sijoitusomaisuudella. Toisaalta myös lahjoittaminen saattaa tällöin nousta käyttökel-poiseksi tavaksi siirtää varallisuutta. Luopuja turvaavat niin sanotun juoksevan tulokertymän (eläkkeen lisäksi) kiinteistöyhtiöstä saaduilla tuloilla (osinkotulona tai keskinäisen kiinteistö-yhtiön tapauksessa vuokratulona). Jakautumisella ei voida luovuttaa yritystä uudelle omista-jalle, mutta sillä voidaan pilkkoa kaupan kohteeksi aiottu yritys sopiviin osiin.
Verotuksellisesti ehkä mielenkiintoisinta on kuitenkin se, että jakautuminen mahdollistaa yri-tyksen osan myynnin siten, että kauppahinta tulee suoraan yhtiön omistajalle eikä itse yhti-ölle. Jakautuminen voidaan tehdä kokonaisjakautumisena tai osittaisjakautumisena. (OYL13 16.2 §). Jakautuminen voi tapahtua sekä toimivaan, että perustettuun yhtiöön. (Ossa. 2018, 36 – 37).
Jakautumisessa toimivaan yhtiöön siirtyvien varojen maksuksi annetaan vastike jakautuvan yhtiön osakkeenomistajille. Vastike voi OYL 17:1:n mukaan olla osakkeiden sijasta myös ra-haa, muuta omaisuutta ja sitoumuksia. Jakautumisvastike voi olla hyvin hankala asia verotuk-sessa. Osakeyhtiölaki sallii omistusmuutokset jakautumisen yhteydessä, mutta verolainsää-däntö ei näitä salli. EVL 52 c.1 §:n mukaan jakautuvan yhtiön osakkeenomistajille annetaan vastikkeeksi kunkin vastaanottavan yhtiön osakkeita (uusia tai omia osakkeita) omistuksen suhteessa. Rahavastikkeen määrä on rajoitettu enintään 10 prosenttiin vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai sen puuttuessa siitä osasta osakkeiden merkintähintaa, joka kir-jataan vastaanottavan yhtiön osakepääomaan. (Ossa. 2018, 38).