Uusi Edenin Puutarha

tamistapoja, jotka antavat viitteitä tulevaisuuden kehittämisohjelmiksi. Kerava–Lahden oikoratahanke oli julkisen vallan positiivinen välillinen toimenpide, joka aiheutti yllättä-viäkin yhteiskunnallisia ja yhdyskuntarakenteellisia sekä ympäristön kehittymisen kannalta merkittäviä seurauksia.

Kansalaiset ovat itse hakeneet usein spontaanisti omia ratkaisumallejaan. Kun kerran huo-mataan mahdollisuudet entisen yhdyskuntarakenteen verkoston ja rakennusten hyödyntä-misessä, sitä tulisi tukea myös julkisen vallan toimesta. Nyt rappeutumassa olevaa vanhaa yhdyskuntarakennetta voitaisiin Suomessa hyvinkin elvyttää, eri alueille ominaisilla luon-tevilla ja luontaisilla taloudellisen toiminnan ja muiden yhteiskunnallisten aktiviteettien avulla, vaikkapa ”uuden kylän” käsitteen muodossa. Uudisrakentamisessa tulisi hyödyntää sekä kansalaisten omaa luovaa aktiviteettia että vastavuoroisesti tulla ”vastaan” julkisen vallan myönteisillä toimenpiteillä. Käytössä ovat myös perinteiset, hyvät demokraattisen yhteiskunnan maankäytön suunnittelun ohjausvälineet.¹²² Vanhan yhdyskuntarakenteen uusaktivointi systemaattisena "ekotervehdyttämisenä" on mahdollista, jos vastaava tahtoti-la on asetettu.

Internet – varhainen esimerkki kehittyvästä keinohermostosta – on jo muokannut kaupun-kilaisten tapaa tehdä töitä ja ostoksia, opiskella ja viihtyä. Tulevina vuosikymmeninä suunnittelijoilla on yhä paremmat mahdollisuudet käyttää hyväkseen läsnä-älyä urbaanien ongelmien ratkomiseen.¹²⁴ Haasteina ovat mm. pitkän tähtäimen kestävä kehitys, tehokas resurssien hyödyntäminen, turvallisuus, mahdollisuuksien tasa-arvoistaminen, hyvinvointi ja terveydenhuolto. Kaupungit tulevat suhtautumaan näihin ikiaikaisiin ongelmiin uudella, älykkäällä tavalla.

Kaupungit eivät kuitenkaan tule näyttämään huipputeknologisilta. On paradoksaalista, että hyvä teknologia on usein hienovaraista ja huomaamatonta (esimerkiksi matkapuhelimet, laptopit ja iPodit). Älyteknologia mahtuu taskuun tai sulautuu sisustukseen eikä vaadi pal-joa ympäristöltä. Sen seurauksena suunnittelijat voivat keskittyä nyt arkkitehtuurin perus-asioihin: luonnonvalo, ilma (kukapa ei pitäisi avattavista ikkunoista), näköala ja sosiaaliset funktiot. Enää ei tarvitse rakentaa teknologian ympärille. Voimme vihdoin päästä eroon kaikesta turhasta roinasta ympärillämme. Mitchell (2006, 39-40) kehottaa kuvittelemaan uutta Eedenin puutarhaa, jossa näkymätön tajunta huomaamattomasti tarjoaa kaiken tarvit-tavan sotkematta ympäristön harmoniaa. Hänen (2006, 40) mukaansa tällaisen kaupunkipa-ratiisin toteuttajana ei kuitenkaan ole Jumala, vaan silikonia ja bittejä.

6.2.1 Tekno-orgaanisen kaupunkiviidakon kerroksellisuus

Mielenkiintoista William J. Mitchellin (2006) näkemyksissä on vanhan yhteiskuntaraken-teen ja kaupunkikuvan fyysisen rakenyhteiskuntaraken-teen asteittainen kehittyminen, sen seuraaminen his-toriallisena prosessina ja kaupungin ”orgaanisen” kehittymisen kunnioittaminen.¹²⁵ Tämä unohtui Euroopassa usein sodanjälkeisellä jälleenrakentamiskaudella, vanhaa purettiin su-ruttomasti ja vieläpä modernististen tyylillisten näkemysten mukaisesti. Nykyisin ovat tek-nologian saavutukset yhä näkymättömämpiä ja teknologia voidaan sopeuttaa ja jopa täysin kätkeä vanhojen rakenteiden sisään huomaamattomaksi ja luontevasti (responsive techno-logy, intermediate technology).

”Responsiiviset” rakennusosat huomaamattomine käyttöliittymineen reagoivat luontevasti käyttäjien tarpeisiin. Rakennuksen käyttö, funktiot, rakenteet ja sähkömagneettiset järjes-telmät reagoivat huomaamattomasti, myös immateriaalisen median virtuaaliteknologian tapahtumaympäristönä. Enää ei tulevaisuuden utopioissa ole Flash Gordonin säihkyviä metallinhohtoisia kaupunkiutopioita, vaan ehkä moni-ilmeistä, monikulttuurista ja

124 Läsnä-äly (ambient intelligence) ja jokapaikan tietotekniikka (ubiquitous computing) pyrkivät mahdollis-tamaan ihmisen ja teknologian välisen vuorovaikutuksen mahdollisimman kynnyksettömästi ja käyttä-jäystävällisesti. Aiheesta enemmän ks. Alahuhta ja Heinonen 2003. Mitchell korostaa tällaisen älyker-roksen merkityksen ja vaikutusten tutkimista osana kaupunkirakennetta. Kehittyneenä tietotekniikka-maana tämä "Nokialandia" -kerrostuma on Suomen kannalta erityisen kiinnostava lähestymistapa.

125 Tämä luku 6.2.1 sisältää Launiksen kommentoinnin edellä olevaan lukuun 6.2. Ks. alkusanat.

leksista sykkivää ”kaupunkiviidakkoa”, äärimmillään myös Blade Runnerin urbaania ”rap-piota” (vrt. nykyinen Los Angeles)  ympäristöä, jossa on käytössä ja sisään syötettynä kaikki nykyteknologian saavutukset näkymättömässä muodossaan epähierarkisena verk-komaisena järjestelmänä. Modernin ja teollisen yhteiskunnan kuluttamiseen tähtäävästä toiminnasta tullaan siirtymään vähitellen kestävämpään ja luonnontalouden osalta ter-veempään hyödykkeiden tuotantoon ja ympäristön hallintaan. Turhasta modernin yhteis-kunnan ”roinasta” on tulossa ongelmajätettä. Nykyisin ei kysymys ole enää valistuneen ajattelun tuomasta asennemuutoksesta, vaan ympäristöuhkien sanelemasta pakosta ja suo-ranaisesta vaurioiden korjaamisesta.

Suomalainen rakentamistoiminta on luonteeltaan konservatiivista, menetelmiltään perin-teistä ja uudisrakentamisen osalta esimerkkinä teollisen yhteiskunnan ”tavaratuotannosta”.

Varsinkin asuntorakentamisen piirissä tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota kestävän kehityksen ja materiaalien elinkaariajattelun huomioonottamiseen. Vanhaa rakennettua ympäristöä ja sen kerroksellisuutta ei vieläkään kunnioiteta tarpeeksi ja uudisrakentamises-sa toteutetaan liian usein lyhytjänteistä taloudellisuuuudisrakentamises-sajattelua, josuudisrakentamises-sa ei ole enää suomalai-sen talonpoikaisuomalai-sen laatuajattelun henkeä. Omarakentaminen saattaa noudattaa myös ”ker-takulutustavaran” peruspiirteitä.¹²⁶ Rakennettu ympäristö on kestävintä yhteiskuntamme tuotteista ja sen vaaliminen olisi ensisijaisen tärkeää.

Kuva 35. Rooma on silmää hivelevä esimerkki rakennuskannan kerroksellisuudesta.

126 Hätäisesti pystytetyt pakettitalot kohoavat suunnittelemattomasti ympäri Suomea. Rakennus on entistä useammin lyhytjänteisten myyntipyyteiden mukaan markkinoitu eikä sen pitkäjännitteisestä tehtävästä ja merkityksestä niinkään piitata.

© Minna Halonen

Historiallisten vaiheiden säilyttäminen eli sekä fyysisen että kulttuurisen kerroksellisuuden vaaliminen olisi maassamme erittäin tärkeää. Vaarana on, että rakentamisen määrällisen volyymimme pienuuden takia historialliset kerrostumat helposti häviävät. Eri historiallis-ten tyylisuuntien (empire, uusrenessanssi, uusbarokki ja kansallisromantiikka ym.) mukai-sista rakennukmukai-sista on maamme kaupungeissa esimerkkejä vain muutama rakennus jäljellä kunkin tyylisuunnan edustajina. Siten muutaman talon purkaminen voi hävittää yhden his-toriallisen kerrostuman kokonaan. Tämä on ollut vaarana jatkuvasti ja erityisen dramaattis-ta kyseinen kehitys oli 1960–70 -luvuilla, jolloin purettiin vanhaa arvokasdramaattis-ta ja kunnostetdramaattis-ta- kunnostetta-vissa ollutta rakennuskantaa. Esimerkiksi Helsingissä, jonka olisi pääkaupunkina pitänyt toimia esimerkillisesti, purettiin vanhaa arvokasta ja käyttökelpoista rakennuskantaa so-danjälkeisinä vuosikymmeninä.¹²⁷ Vanhaa rakennuskantaa purettiin enemmän kuin pom-mitusten aiheuttama menetetty rakennusala, so. ”korvaava” välttämätön uudisrakentami-nen.

Maakunnallisista keskuksista ja maaseutukaupungeista katosivat puutalokorttelit ja tilalle tulivat 1970-luvun alussa matalat pääsääntöisesti Arava-ohjeistuksen mukaiset kolmiker-roksiset hissittömät laatikkomaiset betonielementtitalot, tehokkaan ”tuulimylly”- kortteli-kaava-mallin mukaan sijoitettuna vanhaan korttelirakenteeseen. Jälkeenpäin arvioiden, taitavan ja tapauskohtaisen suunnittelun avulla, olisi näihin perinteisen kaupunkiympäris-tön puutaloihin, joissa oli korkeat sokkelit ja avarat ullakkotilat, voitu saada uudisrakenta-mista vastaava kerrosala ja hyötypinta-ala. Samalla olisi säilynyt piha-alueiden kasvusto ja aikoinaan paloesteeksi suunniteltu runsas puusto, todella vihreä kaupunkiympäristö. Keski-Euroopasta olisi löytynyt sekä toteutusmalleja että ammattitaitoa vanhan puutaloympäris-tön säilyttämiseen.

Rakentamiseen sovellettiin kuitenkin silloista kömpelöä betonielementtitekniikkaa. Tosin paikallisiin olosuhteisiin sopivista ”räätälöidyistä”, taitavista peruskorjauksista ei tuohon aikaan ollut Suomessa edes esimerkkejä tai tavoitteellisia kehittämisohjelmia.¹²⁸ Helpoin ratkaisu oli purkaa ja rakentaa uutta. Mitchellin (2006) esittämästä rakennetun ympäristön kerroksisesta kehittymisestä on vaikea löytää Suomesta esimerkkejä. Ainoastaan kansal-lisaarteiksi koetuissa historiallisissa ympäristöissä on toteutettu hienovaraisempia res-tauroivia tai muuten paikalliset olosuhteet ja ympäristön huomioivia rakentamismenetel-miä, usein silloinkin kiivaan julkisen keskustelun tai muun aktiivisuuden tuloksena. Nuori kulttuurimme on liian usein tuhonnut menneisyytensä ja usein juuri välittömän menneisyy-tensä. Vanha on ”joutanut pois” kuten tapahtui erityisesti itäsuomalaisille kaupungeille.¹²⁹

127 Usein asemakaavan mahdollistama ylimääräinen kerrosala tai jopa kokonainen kerros aiheutti arvokkaan rakennuksen purkamisen ”automaattisesti”.

128 Peruskorjaus valtion tukemana ja kuntien käynnistämänä toimintana tuli vasta vuosia myöhemmin.

129 Näin tapahtui myös esimerkiksi Kuopiossa joillekin torin laidalla oleville arkkitehtonisesti arvokkaille rakennuksille. Kaikki yhdyskunnat ovat tosin aina kerroksellisina rakentuvia – niin Suomessa kuin muissa maissa. Eri asia on, missä määrin kerroksellisuus on nähtävissä.

6.3 Utopian uusi määritelmä: Kaupunki ensisijaisesti ihmisiä