Twitter - Hei, kuka sosiaalisessa mediassa puhuu? : kategoria-analyyttinen tutkimus, millaisia

Twitter on vuonna 2006 avattu sosiaalisen median sivusto, jolla käyttäjät viestivät enin-tään 140 merkkiä pitkillä viesteillä eli tviiteillä. Twitterin sisällöntuotanto on yhdistelmä blogeja, keskustelukanavia, sähköpostia ja pikaviestimiä. Tviitteihin voi sisällyttää ku-via ja videoita, ja niiden tekstisisältöä voi myös tutkia, analysoida ja visualisoida – eri-laisia käyttötapoja on yhtä monta kuin on käyttäjiä. Joillekin käyttäjille Twitter on

RSS-9

syötteen korvike, toiset taas juttelevat siellä työasioista työkavereiden ja tuntemattomien kollegoiden kanssa ja kolmannet haluavat seurata muun muassa suosikkijulkkistensa, järjestöjen ja yritysten kuulumisia ja toimintaa. (Haavisto 2009, 6–11.)

Alkuaikoinaan Twitter oli suosittu etenkin amerikkalaisten IT-alan ja median ammatti-laisten keskuudessa, mutta nykypäivänä sitä käyttävät kaikenlaiset ihmiset ympäri maa-ilman. Kesäkuun 2008 ja kesäkuun 2009 välillä Twitterin käyttäjämäärä kasvoi peräti 1 928 prosenttia, eli lähes 20-kertaiseksi vuodessa. Twitteriä kutsutaan yleisesti mikro-blogauspalveluksi, mikä saattaa herättää ajatuksen lyhyistä blogikirjoituksista. Käytän-nössä Twitter on kuitenkin interaktiivinen keskusteluareena. Alussa palvelu ei ollut suo-sittu nuorten keskuudessa, sillä nuoriso viihtyi paremmin esimerkiksi Facebookissa.

Tilastojen mukaan nuoretkin ovat nykypäivänä löytäneet Twitterin. Tosin tarkkaa tietoa tästä ei ole saatavilla, koska Twitter ei kysele käyttäjiltään ikää tai sukupuolta. (Haavis-to 2009, 6–9.)

Miten Twitter sitten toimii? Sivuston käyttö perustuu muiden käyttäjien seuraamiseen, mutta siellä ei ole "kavereita" samalla tavalla kuin Facebookissa – ainoastaan seuraajia.

Twitter-käyttäjä voi seurata ketä tai mitä tahansa haluaa, eikä seuraajaksi lisäämiseen tarvita toisen osapuolen hyväksyntää. Suhteen ei siis tarvitse olla molemminpuolinen, joten Twitterissä seurataan herkemmin tuntemattomiakin ihmisiä. Seurattujen käyttäjien tviitit näkyvät jokaisen käyttäjän omalla Twitter-sivulla, ja toisille käyttäjille viestittely on pääsääntöisesti julkista. Yksinkertaisin tapa lähettää julkinen viesti toiselle käyttäjäl-le on sisällyttää tämän käyttäjänimi tviittiin. Käyttäjänimen eteen täytyy lisätä @-merkki, jotta Twitter tunnistaa nimen käyttäjänimeksi. Toisten käyttäjien tviitteihin voi myös vastata, jolloin kannattaa napsauttaa tviitin oikealla puolella olevaa nuolen kuva-ketta (Reply). Tällöin tviittiin tallentuu käyttäjänimen lisäksi tieto, mihin viestiin se on vastaus. Näin vältytään turhilta sekaannuksilta. Twitterissä on mahdollista lähettää myös yksityisviestejä, jolloin ne eivät näy kuin lähettäjälle ja vastaanottajalle. Yksityis-viesti tunnetaan nimellä DM eli direct mail, ja sen voi lähettää vain yhdelle käyttäjälle kerrallaan. Yksityisviestien lähettäminen toiselle käyttäjälle edellyttää sitä, että viestin vastaanottaja seuraa lähettäjää. (Haavisto 2009, 15–18.)

Kuva 2. Havainnekuva käyttäjän Twitter-sivusta (Jenni Tepsa 2017).

Useimmissa sosiaalisen median palveluissa, kuten myös Twitterissä, viesteihin lisätään tunnisteita eli hashtageja, jotka helpottavat viestien luokittelua ja hakemista. Tämä ta-pahtuu lisäämällä sanan eteen risuaita eli #. Tunnisteet eivät voi sisältää välilyöntejä tai väliviivoja, joten usean sanan mittaiset tunnisteet kirjoitetaan yhteen tai erotetaan ala-viivoilla. Käyttäjät voivat tunnisteiden avulla seurata itseään kiinnostavia keskusteluja, ja jotkut tunnisteista toimivatkin suosittuina keskustelukanavina. (Haavisto 2009, 28.) Omassa toiminnassaan Twitteriä voivat hyödyntää monipuolisesti mitä erilaisemmat toimijat, kuten media, yrittäjät, yritykset, järjestöt, koulut, poliitikot ja tapahtumien jär-jestäjät. Twitter on myös oiva apuväline työnhaussa. (Haavisto 2009, 43–63.) Nykypäi-vänä se on suosittu myös yksityishenkilöiden keskuudessa, sillä palvelun mobiilikäyttö ja jatkuva mukanaolo tekevät siitä hyödyllisen monestakin syystä. Käyttäjät voivat esi-merkiksi raportoida uutisista ja tapahtumista välittömästi, minkä takia useat etusivun uutiset ehtivät Twitteriin paljon ennen kuin uutistoimistot saavat niistä vihiä. Palvelua on käytetty myös yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien raportoinnissa, kuten presidentinvaaleissa ja Mumbain terrori-iskujen tiedottamisessa. (Haavisto 2009, 10–

11.)

11 2.3 Verkon ja sosiaalisen median tutkimus

Verkossa, jota myös internetiksi kutsutaan, rakentuvat kulttuurin ja yhteiskunnan muo-dot. Viestintäteknologian kehittyessä ja yleistyessä verkosta on etenkin länsimaissa tul-lut ubiikki eli kaikkialla läsnä oleva. Verkko on erottamaton osa ihmisten arkielämää ja koko yhteiskunnan toimintaa, mikä on yksi syy siihen, miksi verkon tutkimus on yh-teiskunnan kannalta merkittävää. (Laaksonen, Matikainen & Tikka 2013, 9.) Tämä kimus nojaa juuri tähän ihmisten arkipäiväistyneeseen verkon käyttöön, sillä olen tut-kimuksessani kiinnostunut siitä, millaisia ovat sosiaalisessa mediassa aktiivisesti kes-kusteluun osallistuvat ihmiset.

Historia ja kehitysvaiheet

Verkkovuorovaikutuksen tutkimus aloitettiin 1970-luvulla tietokonevälitteisen viestin-nän tutkimuksen parissa (computer-mediated communication, CMC). CMC-tutkimus kattaa periaatteessa kaiken tietokoneiden avulla tapahtuvan vuorovaikutuksen, mutta käytännössä se on painottunut tekstipohjaiseen viestintään. Käsite on laajentunut sitä mukaa, kun teknologisia innovaatioita on kehitetty. Tyypillisesti verkkokeskustelut on tutkimuksissa totuttu jakamaan kahteen ryhmään: synkronisiin ja asynkronisiin palve-luihin. Synkronisissa palveluissa on kyse reaaliaikaisesta viestinnästä, kun taas asyn-kronisissa palveluissa viestintä tapahtuu viiveellä, kuten sähköpostissa. (Laaksonen &

Matikainen 2013, 193–194.)

Toinen tyypillinen verkkoviestinten käyttöä koskeva jako liittyy yksityisen ja julkisen väliseen rajanvetoon. Esimerkiksi Twitterissä on mahdollista lähettää sekä yksityisiä että julkisia viestejä – jopa siinä määrin julkisia, että kuka tahansa voi löytää sisällöt hakukoneen avulla. Tästä huolimatta käyttäjät itse määrittelevät julkisuuden rajoja mu-kautuneiden käyttötapojen mukaan. Nykyaikana edellä mainitut selkeät rajanvedot ovat alkaneet hämärtyä. Tähän on olemassa monia syitä, kuten se, että nykyaikaiset verkko-keskustelualustat tarjoavat mahdollisuuden viestintään tekstin ja kuvallisten viestinnän muotojen avulla sekä tukevat erilaisia aikaulottuvuuksia. Lisääntynyt verkon mobiili-käyttö puolestaan on mahdollistanut sen, että palvelut ovat jatkuvasti käytettävissä.

(Laaksonen & Matikainen 2013, 194–195.)

Verkon kehitys vuorovaikutteisempaan suuntaan on helpottanut ja nopeuttanut uuden-laisten toimintamuotojen syntyä (Majava 2006, 87). Sosiologi Manuel Castells (2009) kuvaa verkostoyhteiskuntaa juuri kommunikaation muutoksella. Henkilöiden välisen

viestinnän ja yksisuuntaisen joukkoviestinnän rinnalle on verkon myötä noussut uusi kommunikaation muoto: henkilökohtainen joukkoviestintä. Henkilökohtaisessa joukko-viestinnässä viestintä on vahvasti yksilölähtöistä, mutta samanaikaisesti se voi saavuttaa laajoja yleisöjä. Tästä johtuen yksilöiden rooli vuorovaikutuksessa sekä sisällöntuotan-nossa ja -jakelussa on muuttunut yhä merkittävämmäksi, kun verkko mahdollistaa sekä viestien vastaanottamisen että lähettämisen.

Siihen, miten verkkoa loppupeleissä voidaan käyttää, vaikuttavat muun muassa yhteis-kunnan rakenne ja toimintatavat sekä poliittinen järjestelmä. Yhtenä verkon erityispiir-teenä muihin medioihin verrattuna on pidetty sen riippumattomuutta ajasta ja paikasta.

Tätä riippumattomuutta on lisännyt entisestään verkon mobiilikäyttö, sillä matkapuhe-limet ja tabletit kulkevat ihmisten mukana paikasta toiseen, jolloin aika ja paikka jäsen-tyvät verkon käytössä uudella tavalla. Verkon kehitys onkin mahdollistanut täysin uu-den tavan tutkia tuttuja ilmiöitä, kuten tekstiä, kuvaa sekä ihmisten toimintaa ja vuoro-vaikutusta, sillä verkossa ihmisten toiminnasta jää uudenlaisia jälkiä. (Laaksonen, Mati-kainen & Tikka 2013, 10–11.)

Miten verkko voidaan hahmottaa?

Jo jonkin aikaa on ollut käynnissä keskustelu laajemmasta viestinnän ja teknologian murroksesta, josta puhuttaessa on käytetty käsitteitä web 2.0, digitaalinen media ja sosi-aalinen media. Näiden käsitteiden lähtökohtana on usein joko teknologisten piirteiden tai sosiaalisten ja kulttuuristen merkitysten kuvaaminen. Kyseistä kahtiajakoa kuvaa muun muassa Lawrence Lessigin (2001) ajatus verkon kerroksisesta rakenteesta. Pohja-tason muodostaa materiaalis-tekninen infrastruktuuri, keskimmäisenä on välittävä ker-ros koodeineen ja protokollineen, kun taas päällimmäinen kerker-ros koostuu verkkosivuilla olevista sisällöistä, kuten tekstistä, kuvasta ja äänestä. Verkon sosiaaliset merkitykset ja kulttuuri rakentuvat vuorovaikutuksessa näiden tasojen välillä. Christine Hine (2000, 9) myötäilee Lawrence Lessigin ajatuksia. Hinen tulkinnassa verkko nähdään sekä kulttuu-rina että kulttuurisena artefaktina, jolloin sitä tarkastellaan paikkana, jossa kulttuurit muodostuvat ja muovautuvat. Samaan aikaan se nähdään kulttuurin tuottamana tekno-logiana, jonka toteuttamiseen tietyt toimijat osallistuvat tietyssä kontekstissa.

Verkon yleistä kehitystä kuvaava web 2.0 -käsite puolestaan korostaa teknisten ominai-suuksien lisäksi osallistuvaa käyttöä ja aktiivisia käyttäjiä: verkon palvelut voivat esi-merkiksi hyödyntää aktiivisten käyttäjien tuottamaa sisältöä ja kollektiivista älykkyyttä

(Laaksonen, Matikainen & Tikka 2013, 13). Esimerkiksi Jere Majava (2006, 87) eritte-lee web 2.0 -kehityksessä olevan kaksi eri puolta: teknillis-taloudellinen ja kulttuurinen muutos, joka korostaa verkon käyttäjien roolia aktiivisina toimijoina. Erilaiset web 2.0:aan liitettävät sovellukset suorastaan kannustavat käyttäjiä sosiaaliseen yhteistoi-mintaan ja tuottamaan yhdessä informaatiota.

En tutkimuksessani ole kiinnostunut verkon teknisistä ominaisuuksista, vaan huomioni kiinnittyy sen kulttuuriseen kontekstiin. Siihen, miten sosiaalisen median keskusteluissa luodaan nykypäivän verkkokulttuuria sekä siihen, millaisin keinoin sosiaalisessa medi-assa rakennetaan aktiivisen keskustelijan kuvaa, eli millaisia toimintoja ja ominaisuuk-sia aktiivisiin keskustelijoihin liittyy.

Vuorovaikutus verkossa

Valtaosa verkon vuorovaikutuksesta on 2000-luvun alkuvuosien jälkeen keskittynyt niin sanottuihin sosiaalisiin verkostopalveluihin, kuten Twitteriin ja Facebookiin. Tällaiset sosiaalisen median palvelut perustuvat ennen kaikkea käyttäjien verkostoitumiselle, ja niistä on vuosien mittaan tullut vahvasti valtavirran toimintaa. (Laaksonen & Matikai-nen 2013, 197–198.) Vaikka verkkokeskustelujen muodot ovat viesti- ja kommenttiket-jujen kautta hyvin vakiintuneita, muodostuu verkkopalveluiden sisälle erityyppisiä käyt-täjäyhteisöjä ja käyttökulttuureita. Näitä määrittelevät esimerkiksi puhetapa ja -tyyli sekä verkkokeskusteluiden ajankohdan yhteiskunnallinen ja kulttuurinen konteksti.

Käyttökulttuurin vakiintuessa käyttäjät kehittävät omia toimintamuotoja jopa palvelun alkuperäisestä tarkoituksesta poiketen. (Laaksonen & Matikainen 2013, 199.)

Twitterissä käytävän lihaton lokakuu -keskustelun ympärille on muodostunut oma käyt-täjäyhteisönsä, jossa vallitsee tunnistettava puhetapa ja -tyyli. Keskustelun aihepiiri on myös sellainen, että se kokoaa yhteen tietyn ajatusmaailman omaavia keskustelijoita, jotka voivat tuoda keskustelussa esiin omia näkemyksiään ja saada niille kannatusta muilta samanhenkisiltä ihmisiltä. Vaikka aineistoni pohjalta suurin osa keskustelijoista suhtautui positiivisesti lihaton lokakuu -kampanjaan, mahtui joukkoon myös niitä, jotka epäilivät ja tuomitsivat kampanjan turhana. Aineiston analyysiluvussa pohdin tarkem-min, millainen käyttäjäryhmä on muodostunut Twitterin lihaton lokakuu -keskustelun keskustelijoista ja millaisia ominaispiirteitä tästä ryhmästä on nostettavissa esiin.

Yksi keskustelukulttuuriin vaikuttava tekijä on, miten julkisesti ja avoimesti keskusteli-joiden identiteetti on näkyvillä. Verkon alkuaikoina vuorovaikutus tapahtui yleensä

ni-14

mimerkin suojissa, mutta Twitterin ja Facebookin yleistyessä on siirrytty viestintään, jossa keskusteluissa esiinnytään useammin omalla nimellä ja identiteetillä. Tämän muu-toksen seurauksena verkkokeskustelun laadun voidaan sanoa parantuneen. Tutkimuk-setkin osoittavat, että anonyymi keskustelu on usein tasoltaan heikompaa kuin oikeilla nimillä käyty keskustelu. Toisaalta verkon keskustelukulttuuriin ovat osaltaan vaikutta-neet tekniset ratkaisut, joiden varaan keskustelualusta rakentuu. (Laaksonen & Matikai-nen 2013, 199–200.)

Miten tutkia verkkoa ja sosiaalista mediaa?

Verkkoa ja sosiaalista mediaa on mahdollista lähteä tutkimaan eri näkökulmista. Inter-net-tutkija Annette Markhamin (2011) mukaan verkon tutkimus voidaan käsittää kol-mella tavalla. Ensinnäkin verkko voi olla minkä tahansa sosiaalisen tai yhteiskunnalli-sen ilmiön tutkimuksessa käytettävä väline, jolloin sitä käytetään tutkimusaineiston ke-räämiseen, varastoimiseen ja analysointiin. Toiseksi verkkoa voidaan tutkia osana eri-laisia sosiokulttuurisia ilmiöitä, jotka välittyvät tai kietoutuvat internetiin. Kyseinen näkökulma on laaja ja voi liittyä niin käyttötapoihin, kokemuksiin kuin erilaisiin kult-tuurimuotoihin, joissa verkko on osana. Kolmas tapa tutkia verkkoa on keskittyä inter-net-ilmiöihin, eli kokonaan verkossa syntyvien ja tapahtuvien ilmiöiden tutkimukseen.

Edellä esitellyt kolme tapaa eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan tuovat tiettyä jäsennys-tä tutkimuskentjäsennys-tään.

Pekka Aula, Janne Matikainen ja Mikko Villi (2006) ovat puolestaan jaotelleet internet-tutkimuksen välineeseen, mediaan ja tilaan. Tällä jaottelulla on paljon yhteistä Mark-hamin jaottelun kanssa. Välinenäkökulmassa verkko nähdään viestinnän välineenä, eli teknologiana, joka välittää informaatiota. Medianäkökulma korostaa sitä, että verkkoa käytetään kuin perinteistä mediaa, ja sille annetaan samanlaisia merkityksiä kuin televi-siolle, radiolle ja sanomalehdille. Tilanäkökulma puolestaan korostaa verkon yhteisöl-listä ja toiminnallista luonnetta, jolloin verkko nähdään sosiaalisen ja kulttuurisen toi-minnan tilana, eräänlaisena kohtaamispaikkana.

Tiivistetysti verkon voidaan sanoa olevan tutkimuksen väline, lähde, paikka tai kohde.

Väline se on silloin, kun verkkoa käytetään aineiston keräämiseen. Tutkimuksen lähde verkko on puolestaan silloin, kun tarkastellaan jotain verkon kautta välittyvää ilmiötä, tapahtumaa tai vuorovaikutusta. Kohteena voivat olla erilaiset sisällöt, kuten blogikirjoi-tukset, verkkokeskustelut tai Facebookin tilapäivitykset. Verkko voi olla myös

tutki-15

muksen paikka. Paikkametafora toimii erityisesti verkkoetnografisessa lähestymistavas-sa, jossa verkko nähdään yhteisöllisyyden ja toiminnan paikkana. Tällöin myös tutkija itse on läsnä verkossa. Näiden lisäksi verkko itsessään voi olla tutkimuksen kohde, jol-loin tutkimus keskittyy esimerkiksi verkon tekniseen rakenteeseen, tiettyyn palveluun tai näiden kehitykseen. (Laaksonen, Matikainen & Tikka 2013, 18–19.)

Tässä tutkimuksessa verkko nähdään ennen kaikkea tutkimuksen lähteenä. Kyseinen näkökulma on helposti perusteltavissa, koska tutkimuksen aineisto koostuu #lihatonlo-kakuu-tunnisteen sisältävistä tviiteistä, jotka ovat rinnastettavissa Facebookin tilapäivi-tyksiin.

Tutkimuksen haasteita

On syytä kuitenkin muistaa, että verkko on jatkuvassa liikkeessä, mikä tekee siitä haas-teellisen tutkimuskohteen. Sekä verkon palvelut että käyttäjien tavat hyödyntää verkkoa muuttuvat ja kehittyvät ennustamattomilla tavoilla. Jatkuvasti liikkeellä olevasta verkos-ta on vaikea otverkos-taa pysäytyskuvaa, sillä ilmiöt eivät rajaudu selkeästi tiettyyn aikaan verkos-tai paikkaan. Tämän lisäksi multimodaalinen tekstiä, kuvaa, videota, ääntä ja linkkejä sisäl-tävä aineisto pirstaloituu helposti, mikä tekee aineiston rajaamisen entistä tärkeämmäksi.

(Laaksonen, Matikainen & Tikka 2013, 21.)

Saatavan verkkomateriaalin runsaus voi myös aiheuttaa eräänlaista kattavuuden harhaa.

Vaikka esimerkiksi verkkokeskusteluaineistoja on saatavilla loputtomasti, edustavat ne aina määrästään huolimatta tiettyä käyttäjäkuntaa ja käyttökontekstia. Etenkin sosiaali-sen median palveluissa samoja sisältöjä voidaan kierrättää palvelusta ja käyttökonteks-tista toiseen sekä muokata niistä uusia versioita. Tässä sirkulaatiossa eli sisältöjen kier-rossa toimituksellinen materiaali sekaantuu ja sulautuu helposti verkon käyttäjien tuot-tamaan sisältöön. Se hankaloittaa tutkimusta, jossa tulisi sisällön lisäksi ottaa huomioon myös tiedon luonti- ja käyttökonteksti. (Laaksonen, Matikainen & Tikka 2013, 22–23.) Olen pohtinut näitä tutkimuksellisia haasteita tarkemmin Tutkimusetiikka-luvussa ja nostanut esiin ennen kaikkea niitä tutkimuseettisiä haasteita, jotka ovat olennaisia tämän tutkimuksen ja aineiston kannalta.

Verkkokeskustelijoiden on usein myös havaittu muodostavan samanmielisten ihmisten keskustelukerhoja, kuten jo aiemmin on tullut ilmi. Tästä syystä tutkimuksessa olisi aina syytä pohtia, ovatko verkkokeskustelut vinoutuneita niin, että niille kirjoittavilla ihmi-sillä on muita vahvempia mielipiteitä asioista. Tutkimuksessa on tämän takia tärkeä

ottaa huomioon verkkokeskustelujen syntykonteksti: millä sivustolla keskustelua käy-dään, onko keskustelu syntynyt reaktiona esimerkiksi johonkin ajankohtaiseen aihee-seen ja miten nämä kaikki asiat vaikuttavat keskustelujen sisältöön. (Hakala & Vesa 2013, 224.)

Olen omassa tutkimuksessani pohtinut edellä esiteltyjä seikkoja. Twitterin lihaton loka-kuu -keskustelu on koonnut yhteen samanmielisiä ihmisiä, jotka ovat tarkoituksella ha-keutuneet keskustelun piiriin. Tämä näkyy aineistossani siten, että olen käyttänyt sen rajaamiseen tunnistetta #lihatonlokakuu. Tätä tunnistetta käyttävät keskustelijat ovat ottaneet aiheen omakseen, minkä takia keskustelu on ollut Twitterissä vilkasta. Lihaton lokakuu -kampanja oli aiheena suosittu ja ajankohtainen, ja se noteerattiin muissakin medioissa, mikä osaltaan varmasti lisäsi keskusteluvilkkautta. Aihe oli myös merkityk-sellinen yhteiskunnallisessa keskustelussa, sillä ihmiset ovat entistä enemmän kiinnos-tuneita terveydestä ja hyvinvoinnista. Voidaan sanoa, että aika oli otollinen siihen, että lihaton lokakuu -kampanja onnistui saavuttamaan valtavan suosion sosiaalisessa medi-assa ja ihmisten arjessa. En kuitenkaan ole analyysissani kiinnittänyt huomiota keskus-telijoiden taustatietoihin, sillä tutkimuksen kannalta ei ollut olennaista kerätä heistä tätä tietoa. Verkkokeskustelujen analysoinnissa edustettavuus ei edes ole oleellinen seikka (Hakala & Vesa 2013, 225). Sen sijaan pyrin analyysissani hahmottamaan toimintoja, motiiveja ja piirteitä, jotka ovat liitettävissä sosiaalisessa mediassa aktiivisiin keskuste-lijoihin.

3 TUTKIMUSMENETELMÄNÄ KATEGORIA-ANALYYSI

3.1 Kategoria-analyysi

Ihmisten ja asioiden luokittelu on arkielämässä olennainen osa ihmisten kanssakäymistä.

Myös yhteiskunnallisia asioita on tapana järjestellä erilaisiin ryhmiin. Tämä johtuu siitä, että asioiden luokittelu helpottaa ihmisten keskinäistä toimintaa ja ymmärrystä erilaisis-sa tilanteiserilaisis-sa. Luokittelun pohjalta syntyneitä nimeämiä kutsutaan kategorioiksi ja kate-gorioiden sekä kategorisoinnin tutkimusta kategoria-analyysiksi. (Juhila, Jokinen &

Suoninen 2012, 18–19.) Kategoria-analyysin avulla voidaan muun muassa tarkastella, miten ihmiset järjestävät ja jäsentävät kulttuurista todellisuuttaan, miten he sijoittavat itsensä ja muut osaksi sosiaalista maailmaa, tekevät hienovaraisia erotteluja ja eri tavoin moraalisesti arvottavat eri ryhmiin ja kategorioihin kuulumista sekä niihin liittyviä kult-tuurisia normeja ja merkityksiä (Nikander 2010, 242).

Käytän tässä tutkimuksessa analyysimenetelmänä kategoria-analyysia, joka on sovellet-tavissa mihin tahansa puhe- tai tekstiaineistoon (Juhila, Jokinen & Suoninen 2012, 25).

Tutkimusaineistoni muodostuu tviiteistä, joissa on käytetty tunnistetta #lihatonlokakuu.

Tutkimukseni keskiössä on sosiaalisessa mediassa aktiivisen keskustelijan kategoria, johon lähden kategoria-analyysia soveltaen pureutumaan entistä syvemmin. Aineistoa analysoimalla selvitän, millaisia toimintoja, motiiveja ja selontekoja kyseiseen kategori-aan liitetään, ja näiden ominaisuuksien avulla luon kuvaa sosiaalisessa mediassa aktiivi-sista keskustelijoista.

Kategoria-analyysin juuret ovat etnometodologisessa tutkimusperinteessä, jossa tarkas-tellaan ihmisten keskinäistä toimintaa ja arkielämää. Etnometodologian perustaja Ha-rold Garfinkel oli erityisen kiinnostunut ihmisistä toimijoina – siitä, miten he arkielä-mässään tuottavat ja ylläpitävät sosiaalista järjestystä. Hänen mukaansa ihmiset ikään kuin tietävät, tuntevat ja rakentavat yhteiskunnan käytännöistä käsin. (Juhila, Jokinen &

Suoninen 2012, 20.) Etnometodologisessa kategoria-analyysissa kategorioita tarkastel-laan ihmisten keskinäisessä toiminnassa läsnä olevina ja käyttäminä sosiaalisina tuottei-na. Kategoriat eivät ole sellaisinaan olemassa jossakin sosiaalisen toiminnan tuolla puo-len, vaan ne tehdään olemassa oleviksi kielen käytössä ja muussa toiminnassa. Katego-ria-analyysi on avara sosiaalitieteellinen lähestymistapa, jossa kategorioilla on kulttuu-rin ja moraalin rakentumisessa olennainen rooli. Kategorioita syntyy, kun ihmiset

ni-18

meävät ja luokittelevat toisia ihmisiä ja asioita. Tämän lisäksi ympäröivää maailmaa järjestetään kategorioiden avulla tietynlaiseksi kokonaisuudeksi. Näin ollen kategoriat ja niiden käyttö kertovat paljon ajasta, jossa elämme ja siitä, mitä pidämme normaalina, arvokkaana, ongelmana tai poikkeavana. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2012, 9–10.) Ka-tegoriat valikoituvat aina tilannesidonnaisesti, eikä niiden käytössä ole vain yhtä oikeaa tapaa (Juhila, Jokinen & Suoninen 2012, 19). Jäsenkategoria-analyytikot eivät myös-kään suhtaudu kategorioihin käsitteellisinä rautahäkkeinä, sillä kategorisointi on kult-tuurisesti metodista sosiaalista toimintaa. Kategoriat tulkitaan ennemmin kulttuurisiksi resursseiksi, kartaksi, jonka avulla ihmiset navigoivat vuorovaikutustilanteissa. (Järvi-luoma 1997, 17–18.)

Yksi etnometodologian suuntauksista on Harvey Sacksin 1960-luvulla kehittelemä jä-senkategoria-analyysi. Sacks oli kiinnostunut ennen kaikkea kategorioiden arkikäytöstä sekä siitä, miten ihmiset tuottavat tunnistettavia ja kulttuurisesti jaettavia kuvauksia ja kategoriavalintoja. Hän halusi löytää välineen, jolla voitaisiin määrittää säännöt, joita ihmiset käyttävät valitessaan kategorioita ja luodessaan kulttuurista järjestystä puheen ja kielen avulla. (Nikander 2010, 243–244.) Sacks tarkoittaa kategorioilla nimenomaan ihmistä kuvaavia ilmauksia, minkä vuoksi hänen kategoria-analyysinsa keskeiset käsit-teet viittaavat ihmisten sekä heidän toimintansa ja suhteidensa luokitteluun (Juhila, Jo-kinen & Suoninen 2012, 25–29). Sacksin kategoriateorian juuret nojaavat vahvasti ant-ropologi William H. Goodenoughin ajatuksiin ja pohdintoihin identiteetin valitsemisesta (Järviluoma 1997, 18–19).

Ihmistä kuvaavien kategorioiden lisäksi on olemassa myös ei-personoituja kategorioita, joilla tarkoitetaan esimerkiksi fyysisiä objekteja, ympäristöjä ja paikkoja, joihin ihmiset liittävät kulttuurista tietoa ja jotka käyttöön ottamalla tehdään ja tunnistetaan kuvauksia (Juhila, Jokinen & Suoninen 2012, 58). Ei-personoiduilla kategorioilla viitataan myös erilaisiin yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin järjestelmiin, rakenteisiin, jakoihin ja kollek-tiiveihin, joita ovat esimerkiksi terveydenhoitojärjestelmä, luokkayhteiskunta ja urheilu-seura. Ihmiset ovat tottuneet pitämään edellä mainittuja ilmiöitä perustavanlaatuisina yhteiskuntaa ja sen toimintaa selittävinä kategorioina, jotka vaikuttavat heidän elämään-sä annettuina tosiasioina. Etnometodologisen ajattelun mukaan kyseiset kategoriat eivät näyttäydy itsestään selvinä luonnollisina rakenteina, vaan resursseina, joihin ihmiset keskinäisessä toiminnassaan orientoituvat ja joita he käyttävät eri tilanteissa monenlai-sin seuraukmonenlai-sin. Ihmiset siis kuvaavat ja jäsentävät yhteiskunnallista ympäristöä niin

sa-19

notuilla vakiintuneilla käsitteillä, joiden käytöllä on erilaisia funktioita. Kategorioilla voidaan esimerkiksi selittää ja perustella erilaisia asioita tai ilmiöitä sekä argumentoida jonkin tulevaisuuden vision puolesta tai sitä vastaan. (Juhila, Jokinen & Suoninen 2012, 37–41; 60.)

Aina läsnä olevia kategorioita ei kuitenkaan mainita suoraan, vaan ne ovat ihmisten keskinäisessä toiminnassa läsnä erilaisina vihjauksina. Sacks muun muassa esittää, että kategoriajäsenyyteen voidaan vihjata esittämällä toiminta, jonka ihmiset tunnistavat kulttuurisesti kategoriasidonnaiseksi. Toimintojen lisäksi myös muut kategoriasidonnai-set määreet voivat toimia tämänkaltaisen tunnistamisen vihjeinä. Olennaista on muistaa, että aina kulttuurinen päättely ei osu oikeaan, vaan ajoittain syntyy "virhepäätelmiä", joilla on myös merkitystä ja seurauksia. (Juhila, Jokinen & Suoninen 2012, 63–64.) Kategoriat ovat siis kulttuurista tietoa. Sacksin (1992, 40) mukaan suuri osa ihmisten yhteiskuntaa ja yhteiselämää koskevasta tiedosta on varastoitunut kategorioihin. Kate-gorioihin liittyvä tieto muodostaa kulttuurisen tietovarannon, johon liittyy paljon julki-lausumatonta kulttuurista tietoa. Tietovarantoa hyödyntämällä ihmiset rakentavat ym-märrystä yhteiskunnasta, itsestään ja toisistaan. Ihmiset eivät kuitenkaan koskaan jaa keskenään samaa tietovarantoa, koska se on muodostunut ja muodostuu historiallis-paikallisissa yhteyksissä. Tästä huolimatta ihmiset nojaavat arkisessa kanssakäymises-sään oletukseen, että kategorioihin perustuva tieto on yhteisesti jaettua. Toisin sanoen kanssatoimijan otaksutaan tunnistavan ja ymmärtävän käytettävät kategoriat saman-suuntaisesti vastapuolen kanssa. (Juhila, Jokinen & Suoninen 2012, 46–47.)

Kulttuurisen tiedon ohella kategoriat ovat myös tekemistä. Kategorioilla ei ole itseisar-voa sinänsä, vaan kyse on käytännön toimintaan orientoitumisesta. Kategorioiden käyt-täminen ja niihin kytkeytyvän kulttuurisen tiedon tunnistaminen ovat vuorovaikutuksel-lisia tapahtumia. Tämä johtuu siitä, että kategorioilla ei ole toiminnallista voimaa itses-sään, vaan ihmiset tuottavat niiden voiman niitä käyttämällä ja vastaanottamalla sekä

In document Hei, kuka sosiaalisessa mediassa puhuu? : kategoria-analyyttinen tutkimus, millaisia ovat aktiivisesti Twitterin lihaton lokakuu -keskusteluun osallistuvat keskustelijat (sivua 12-0)