Tieteenharjoitukseen ei ole yleispäteviä reseptejä, siksi tutkija, pyrkiessään uuden tiedon tavoitteluun, joutuu turvautumaan omaan luovaan harkintaansa huomioiden tieteellisen työn yleiset normit ja eettiset ehdot. (Niiniluoto 2003, 294, 297, Pohjola 2007, 11). Kysymyksiä aiheuttavat tutkimuksen tavoite, menetelmä ja tutkijan rooli. Tutkimuksen yhteiskunnallinen tehtävä on tiedon tuottaminen. Jos tiedolla ajatellaan olevan merkitystä, ei tutkimus voi olla neutraalia vaan aktiivisesti ympäristöönsä vaikuttava tekijä, vallankäyttäjäkin (Pohjola 2007, 24).
Aineisto- ja menetelmätriangulaatiosta huolimatta tämä tutkimus painottuu laadullisuuteen. Metodologinen laaja-alaisuus ja joustavuus (Cooley & Bichel 1986, 144; Antikainen 2002, 21) ovat tarpeen monisyisessä ja vaikeasti hallittavassa valta–
vastuututkimuksessa, jossa rakenteellista ja toiminnallista valtaa ja vastuuta tutkitaan yhtä aikaa. Laadullinen tutkimus on teoriasta riippuvaa, tiedonintressiltään ja päämäärältään ymmärtävää ja empiiriseen aineistoon pohjautuvaa ilmiöiden jäsentämistä, kuvaamista, selittämistä ja tulkintaa (Pyörälä 1995, 13–17;
Leskinen 195, 126). Teoreettisen käsitteistön ja empiirisen aineiston käydessä vuoropuhelua, taustateoreettinen pohdinta, tarkastelukehikko, käsitemääritykset ja tulkintateoria auttavat ja ohjaavat tulkintojen tekemisessä (vrt. Alasuutari 1999, 82;
Sulkunen & Kekäläinen 1992, 11; Koskinen, 1995, 52). Tässä tutkimusaineiston tavoite ei ole testata hypoteesia vaan olla tutkijan ajattelun ja teoriapohjaisen pohdinnan katalysaattorina johtopäätöksiä varten. Hyvä tutkimus lähtee teoriasta ja palaa teoriaan. Ellei teoria saa tukea empirialta ja päinvastoin, vika voi olla teoriassa, empiriassa tai molemmissa (Eskola & Suoranta 1999, 82). Tähän palataan johtopäätöksissä.
Vaikka kvalitatiivisessa tutkimuksessa ei välttämättä puhuta validiteetista ja reliabiliteetista, eivätkä ne sellaisenaan sovellu
laadullisen tutkimuksen luotettavuuden perustaksi (Uusitalo 1991, 86; Mäkelä 1990), on kysyttävä: Tutkitaanko ja mitataanko sitä asiaa, jota halutaan tutkia? Ovatko operationaaliset mittarit ja määritteet oikeita ja johdonmukaisesti määriteltyjä, jotta niitä uudelleen käyttäen samanlaisissa olosuhteissa saadaan sama tulos? Ovatko teoreettiset käsitteet, käsitejärjestelmät ja menetelmät loogisessa suhteessa toisiinsa ja tutkittavaan asiaan?
Ovatko tutkimusaineisto ja sen valinta- ja tuottamistapa relevantteja tai valideja tutkimusongelman ja -kysymysten kannalta? Onko valittu tutkimustapa ylipäätään paras analysoitaessa ja tulkittaessa tutkimuskohteena olevaa ilmiötä (vrt. Rutman 1990, 22; Eskola & Suoranta 1999, 214)?
Uskottavuus ja luotettavuus voidaan osoittaa kuvaamalla tutkimusprosessia, tutkijaa, valintoja perusteluineen ja kaikkea, minkä voi olettaa helpottavan tutkimuksen ja sen tulosten arvioimista eli tehdään tutkimusprosessi läpinäkyväksi (vrt.
Eskola & Suoranta 1999, 211–212). Validiteetin tarkistus edellyttää teoreettisten käsitteiden, työhypoteesien ja johtopäätösten johdonmukaista tarkistamista niin sanotun terveen järjen eli päättelyn avulla (Grönfors 1982, 173–174).
Kvalitatiivisen tutkimuksen ei-sattumanvaraisuuden ja aineiston kattavuuden osoittamiseksi analyysi on voitava toistaa ja on pystyttävä seuraamaan tutkijan päättelyä, mikä edellyttää aineiston käsittelyn yksiselitteisiä luokittelu-, tulkinta-, ratkaisusääntöjä, luetteloimista ja tulkintaoperaation vaiheistamista (Uusitalo 1991, 84; Mäkelä 1990, 57–59, Eskola &
Suoranta 1999, 215–216).
Dokumenttien ja haastattelujen sisällönerittelyssä tutkitaan kielen kautta muita ilmiöitä (Eskola & Suoranta 1999, 141;
Pietikäinen 2000, 191–193). Sisällön analyysi sopii hyvin haluttaessa kuvata ihmisten käsityksiä ja kokemuksia (Tuomi &
Sarajärvi 2003, 13). Siinä tekstin ymmärtäminen on liikettä tekstikokonaisuuden ja sen osien ymmärtämisen välillä. Analyysi alkaa aineistojen kokonaishahmotuksesta ja kuvailusta, joita seuraavat jäsennys, ositus, raakahavaintojen yhdistäminen ja eri elementtien löytäminen. Se tehdään tarkastelemalla ja luetteloimalla haastateltavan käyttämiä selviä sanallisia ilmaisuja,
ilmaisutapoja ja niiden merkityksiä, toistuvia ilmauksia, lauseita, sanoja ja teoriaa tukevia tai sen kanssa ristiriidassa olevia käsitteitä (Pietilä, 1976, 53; Pietilä 1981, 119; Eskola & Suoranta 1999, 99–121, 140; Antikainen 2002, 27; Alasuutari 1999, 39–
40.) Havainnot pelkistetään ja tarkastellaan teoreettisen viitekehyksen ja tulkintateorian pohjalta. Tässä tutkimuksessa validiteetti- ja reliabiliteettiarvioinnissa huomioidaan muun muassa saadaanko aineistosta irti vallan ja vastuun luonne, asemoituminen, niiden syntyminen ja toteutuminen ja voidaanko niitä osoittaa kielellisesti ilmaistavina autenttisina esimerkkeinä.
Vaikka teoreettiset käsitteet olisivat konkreettisiin tosiseikkoihin pohjautuvia, niille pitää löytää tutkimuskontekstiin liittyvät konkreettiset asiat (Eskola 1981, 90; Pietilä 1976, 56). Mietittävää aiheutti, miten valta- ja vastuukäsityksille löydetään operationaaliset, aluekehitystyön käytäntöön soveltuvat ja niitä ilmaisevat vastineet ja miten ne muotoillaan kysymyksiksi siten, että niistä saadaan tutkimusteemaan liittyvää relevanttia tietoa.
Kieli tuottaa sosiaalista todellisuutta ja heijastaa sitä. Se voi toimia kokemusten käsitteellistäjänä, tulkitsijana, arvottajana tai ajatusten ja pyrkimysten selkeyttäjänä ja vahvistajana (Eskola &
Suoranta 1999, 139–141; Mälkiä 1997, 27). Viestien, siinä olevien käsitteiden muotoilusta ja sisällöstä voidaan päätellä dokumentin laatijan tai puheen tuottajan pyrkimyksiä (instrumentaalinen kommunikaatio ) ja ajatuksia (ekspressiivinen kommunikaatio) (vrt. Eskola 1975, 109–110). Dokumenttien ja puheiden tuottamisprosessissa voivat todentua tuottajien mieltymykset, ilmaisut ja painotukset ja kielen tarkoituksellinen tai ei-tarkoituksellinen käyttö (vrt. mm. Virtanen 1994; Mälkiä 1997; Antikainen 2002, 26). Siksi on arvioitava myös dokumentin tai puheen tuottajan roolia, asemaa, kykyä ja halua kirjata tai kertoa ”totuus” (Pietilä 1976, 254).
Haastattelu kertoo, mitä jollakin on mielessä. Kuvaukset kerrotaan tietyssä tilanteessa, tiettyjä tarkoituksia varten ja niillä on tiettyjä seurauksia, minkä vuoksi ne pitää suhteuttaa tilanteeseen, tarkoituksiin ja seurauksiin (Peräkylä 1995, 45–47).
Haastattelussa molemmat osapuolet vaikuttavat lopputulokseen ja persoonaltaan erilaiset haastattelijat voivat saada erilaisia tuloksia
(Kortteinen 1992, 373; Alasuutari 1999, 86–89; Eskola &
Suoranta 1999). Muita vaikuttajia ovat osapuolten kulttuurinen tausta ja se, miten argumentointi tapahtuu (Silverman 1985, 37–
39; Jokinen & Juhila & Suoninen 1993, 32–33; Mäkinen 1995, 26). Aineiston tulkinnan reliaabelisuuden vahvistamiseksi havaintokertoja voi lisätä kysymällä asiaa eri kysymyksillä, mutta sekään ei varmista, että haastateltavat puhuvat totta tai, että kieli konstruoi sosiaalista todellisuutta, sillä objektiivisen totuuden sijasta on usein monta subjektiivista totuutta (Grönfors 1982, 175–176; Eskola & Suoranta 1999, 87–89, 214; Alasuutari 1999, 87; Mäntysaari 1999, 57; Matikainen 1999, 228). Esitysten ja niiden todellisuuden välisen suhteen sijasta on keskeistä eri esitysten välinen suhde ja se, voiko eri esitysten pohjalta saada yhteneväisiä johtopäätöksiä jostakin asiantilasta (Karvonen 1996, 25–26; Alasuutari 1999, 81; Eskola & Suoranta 1999, 139–140).
Laadullisessa analyysissä erot havaintoyksikköjen välillä ovat olennaisia ja yksikin poikkeus voi kumota säännön ja asia pitää pohtia uudelleen (Alasuutari 1999, 42–43), jotta tulkintoja ei tehdä satunnaisten poimintojen perusteella (vrt. Mäkelä 1990, 53;
Eskola & Suoranta 1998, 216). Vapaus satunaisista ja epäolennaisista tekijöistä lisää tutkimuksen luotettavuutta (Varto 1992, 103–104).
Tulosten validiuden arvioimiseksi on hyvä olla mukana myös alkuperäistä, autenttista tekstiaineistoa (vrt. Syrjälä & Ahonen &
& Syrjäläinen & Saari 1996, 165), jolloin jokainen voi itse arvioida tulkintojen validiutta huomioiden kuitenkin tutkijan subjektiivisuuden niidenkin valinnassa ja käytössä. Koko aineiston pitää olla riittävä, mutta ei liian laaja, jotta sitä voi käsitellä, lukea ja luokitella teoreettisen kehikon avulla tulkintojen ja johtopäätösten tekemiseksi. Validiutta ajatellen on tärkeää, että valitut ja rajatut dokumentti- ja haastatteluaineistot ovat yhteiskunnallisesti ja tutkimuksellisesti merkittävä ja riittävä kokonaisuus tutkimuskysymysten, analyysien ja johtopäätösten kannalta (Mäkelä 1990, 47; Eskola & Suoranta 1999, 214).
Aineistoa voi pitää validina, jos se on edustava näyte tutkittavasta todellisuudesta, kuvaa ja antaa tietoja tutkittavasta ilmiöstä ja se voidaan paikantaa historialliseen tilanteeseen, aikaan ja paikkaan
ja sen yhteiskunnallinen merkittävyys voidaan perustella. (Pietilä 1976, 247–248, 253; Alasuutari 1999, 114, 215). Rajausperuste on aineiston merkittävyys tutkittavan asian kannalta (Hannula 2007, 115).
Aineiston relevanttisuutta voi perustella sillä, että aineisto on suhteutettu teoreettisiin käsitteisiin ja viitekehykseen ja sen valinta on johdettu niistä ja, että tehtyjen tulkintojen ja johtopäätösten sekä aineiston välillä voi osoittaa olevan selkeän yhteyden (vrt. Eskola & Suoranta 1999, 214). Tämän tutkimuksen aineistona olevat EU:n ja Suomen aluepolitiikkastrategiat, säädökset ja niiden perustelut ja aluekehitysohjelmat edustavat aitoja aluepolitiikan ja aluekehitystyön järjestelmään ja toimintaan liittyviä dokumentteja (vrt. Matikainen 1999, 230), joiden syntyyn tai luonteeseen tutkija ei ole vaikuttanut. Myös haastateltavat henkilöt ovat tutkijasta riippumatta tehneet aluekehitystyötä. Tämä vahvistaa tutkimuksen tieteellisyyttä, vaikka kohdeaineiston ja haastateltavien valinta muiden vastaavien joukosta on tutkijan tekemä ja perustuu tutkimusaiheen ja kysymysten ajalliseen, alueelliseen, asialliseen ja teoriaperustaiseen valintaan, jotka on perusteltu tässä luvussa.
Todellisia vastauksia vallan ja vastuun kysymyksiin voidaan saada olemalla mukana dokumenttien syntyprosesseissa tai toimijoiden kanssa hanketyössä.
Metodologian monipuolisuuskaan ei takaa tutkimuksen kuvaavan todellisuutta validisti luotettavasti ja olennaiseen keskittyen, sillä tutkija on laadullisen tutkimuksen keskeinen tutkimusväline (vrt. Leskinen 1995, 127; Eskola & Suoranta 1999, 211). Etenkin haastattelututkimuksessa tutkijan rooli, kyvyt ja ominaisuudet vaikuttavat tutkimukseen korostuneesti. Tutkijan omiin arvoihinsa sitoutuneisuus ja hänen tekemät näkökulmavalinnat ja rajaukset on muistettava tutkimusprosessiin ajan (vrt. Cuba & Lincoln 1989, 105). Sisällönanalyysissä ne vaikuttavat siihen, miten tutkija valitsee ja erottaa luokiteltavat asiat kontekstista, valitseeko hän omaa linjaansa tukevat ja miten käy muille ilmaisuille (vrt. Eskola & Suoranta 1999, 140).
Tutkimuksen ei saa vahvistaa tutkijan omia ennakkoluuloja vaan aidosti analysoida olevaa tilannetta, minkä voi todentaa
määrittelemällä ja kertomalla tiedon keräämisen perusteet, tutkimusmetodivalinnat ja tulkinnan perusteet. Toisaalta tutkijan omat, usein arvo- ja työhistoriaperustaiset tiedonintressit, syvä kiinnostus aiheeseen ja omakohtaiset kokemukset tutkittavasta aihealueesta tuovat syvyyttä aiheen käsittelyyn, analysointiin ja tulkintaan ja lisäävät teoria- ja kokemusmaailman yhtenevyyttä (vrt. Eskola & Suoranta 1999, 211). Nämä yhdessä antavat tulkinnalle luotettavuutta ja vahvuutta, sillä tarkkojen tulkintojen tekeminen tutkittavan järjestelmän ulkopuolelta sisältää myös epävarmuuksia. Tämän tutkimuksen tekijän noin 20 vuoden mittainen omakohtainen työ ja kokemukset aluekehitystyössä parantavat tulkintojen ja johtopäätösten validiteettia, mutta vahvistavat samalla kvalitatiivisin menetelmin kerätyn tiedon ja sen tarkastelun tutkijakohtaisuutta ja subjektiivisuutta (Grönfors 1982, 174–178), minkä vuoksi tulosten yleistettävyydessä on oltava varovainen. Laadullinen tutkimus ei yleensäkään pyri laajoihin yleistyksiin (vrt. Järvinen 1996, 73).
4 KUNTATASON VALLAN JA VASTUUN RAKENTEELLISIA MÄÄRITTÄJIÄ
4.1 Kuntatason aseman tarkastelun yleisiä