Valtaa on tutkittu eri yhteyksissä, vastuututkimustakin on.
Aluekehitystoimijoiden ja käytänteiden tasolla vallan ja vastuun kysymyksiä ei ole paljoa tutkittu, vaikka niitä sivutaan yleisessä keskustelussa ja aluekehitystyön hallinnoinnin kehittämisessä.
Kunta- ja aluetasolla valta–vastuukeskustelu voimistuu vastuuodotusten ja kehittämistarpeiden lisääntyessä, resurssien vähentyessä ja alueiden eriytymisen lisääntyessä. Toimijat kohtaavat paikallisesti uusia säädös- ja moraalisia vaatimuksia ja muualta tulevia muutoksia, joihin ne itse voivat vaikuttaa vähäisesti (Heuru & Mennola & Ryynänen 2001, 32).
Paikallistalouden toimintaedellytykset määräytyvät pitkälti muualla, mutta monimutkaistuvien ongelmien hoito ja vastuu ihmisten hyvinvoinnista siirtyy paikallistasolle ja yhä pienemmille yksiköille (mm. Talvitie 2000; Kopperi 2000, 1;
Laitinen & Pohjola 2001; Hoffman-Riem 2001, 176, 3; Ryynänen 2004, 189.) Ristiriita kulminoituu heikoimmilla alueilla asukkaiden, toimijoiden ja pääoman määrän vaikuttaessa niiden poliittiseen ja taloudelliseen valtaan ja vastuunkantokykyyn.
Tutkimus liittyy myös käytävään aluekehitystyön järjestelmän ja aluehallinnon kehittämiskeskusteluun (mm. SM
2004; Riepulan mietintö, seutuhallintokokeilu, Kainuun malli, Vanhasen II hallituksen hallitusohjelma 2007, Viinamäki &
Salminen 2008), joissa kuntatason asemaa ei huomioida riittävästi. Kuntatason aseman tarkastelua tarvitaan myös, koska se toteuttaa huomattavan määrän EU-jäsenyyden tuomia uusia tehtäviä ja määräyksiä (Knemeyer 1995, 9) ja on tärkeä ulot-tuvuus yksityisen ja julkisen tahon sosiaalisessa organisoi-tumisessa (mm. Karppi 2000, 14). Globaalissa kilpailu- ja työjakotilanteessa alue- ja paikallistaloudet ja yhteisöt tarvitsevat myös tilanteeseen ja alueeseen erilaistettuja ratkaisuja (Karppi 2000, 15), joiden tuottamisessa ne itse ovat parhaita asian-tuntijoita. Kun vallan ja vastuun kysymyksistä aluekehitystyön yhteydessä keskustellaan, on syytä mennä syvemmälle tähän ilmiöön kysymällä:
Minkälaista rakenteellista ja toiminnallista valtaa ja vastuuta kuntatasolla ja sen toimijoilla on aluekehitystyön käytännön toteutuksessa?
Kysymystä voi laajentaa: Minkälaista yhteiskunnan ja aluekehitystyön järjestelmästä nousevaa ja toiminnassa toden-tuvaa ja toimijoiden kokemaa valtaa ja vastuuta kuntatasolla ja sen toimijoilla on? Kohtaavatko valta ja vastuu? Tukevatko aluekehitystyön järjestelmä ja toiminta kuntatason toimijoiden omaehtoisuutta, omista lähtökohdista ja vahvuuksista nousevaa, tehokasta, tuloksellista ja vaikuttavaa aluekehitystyötä, jota aluepolitiikan retoriikka korostaa? Onko kuntatason toimijoilla kykyä kantaa sitä vastuuta, jota niille moraalisesti, poliittisesti ja normein osoitetaan? Minkälaisia muutostarpeita kuntatason toimijat näkevät aluekehitystyön toteutuksessa vallan ja vastuun kannalta? Tutkimuksen pragmaattinen tavoite on luoda alue-kehitystyötä kehittävälle keskustelulle käsitteitä ja välineitä ja vaikuttaa normeihin ja toimintakäytäntöihin.
Tutkimuksessa tarkastellaan valtaa ja vastuuta ja niiden suhdetta yleisellä teoriatasolla ja erityisesti aluekehitystyön kontekstissa ohjelma- ja hanketyön tasolla kuntatason toimijoiden näkökulmasta. Kuntatason toimijoihin tässä luetaan kunnat,
seutukunnat, kolmannen sektorin toimijat, yritykset ja yksityiset.
Vallan ja vastuun ulottuvuuksia tarkastellaan rakenteiden ja toiminnan kautta, koska niiden molempien oletetaan vaikuttavan kuntatason toimintaehtoihin. Rakenteet tässä tarkoittavat laajasti yhteiskunnan talous-, politiikka-, normi- ja hallintorakenteita ja rajatusti aluekehitystyötä ohjaavia rakenteellisia tekijöitä, kuten strategioita, normeja ja ohjelmia. Toiminta tarkoittaa laajemmin yhteiskunnallista toimintaa ja rajatummin aluekehitystyön käytännön toimintaa eli ohjelma- ja hanketyötä. Lähestymistavan valinnan taustalla on Giddensin rakenteen ja toiminnan yhdistävä rakenteistumisen teoria, joka mahdollistaa rakenteellisten ja toiminnallisten ulottuvuuksien samanaikaisen tarkastelun ja jär-jestelmän ja toiminnan kehittämisen ulottuvuuden. Tavoitteena ei ole uuden teorian luominen vaan olevaa teoria-aineista hyödyntäen laatia tutkimuskysymysten tarkastelua, tulkintaa ja johtopäätöksiä palveleva teoreettinen malli, joskin tavoite vallan ja vastuun samanaikaisesta tarkastelusta rakenteistumisen teorian pohjalta, voi johtaa myös teorian kehittymiseen. Yleensä, tässäkin tutkimuksessa käytettävä, teoriasta lähtevä ja teoriaan palaava tutkimusote voi kehittää teoriaa.
Tutkimusongelma ja ratkaisun hakutapa määrittävät tutkimusotteen (Töttö 1997, 126). Tässä halutaan käsitteellistää ja määrittää aluekehitystyön toteutuksessa ilmenevää valtaa ja vastuuta, vallan ja vastuun osapuolia, lähteitä, välineitä, muotoja ja paikantaa niiden ilmenemistä. Ydinkäsitteet valta ja vastuu ovat abstrakteja ja ne pitää määritellä toisilla, enemmän käytäntöön liittyvillä käsitteillä ja todentaa toiminnan ja kokemisen kautta.
Kielen ja todellisuuden suhde syntyy inhimillisen toiminnan tuloksena (Niiniluoto 1997, 93). Nämä johtavat laadulliseen tutkimusotteeseen. Määrällinen ote voi olla tarpeen haastattelu- ja dokumenttiaineiston sisällönanalyysissä. Molemmissa pyritään loogiseen todisteluun ja objektiivisuuteen (vrt. Alasuutari 1995, 32). Teoriaa tarvitaan laadullisessa tutkimuksessa (Tuomi &
Sarajärvi, 2003, 17), koska se on teorioista riippuvaa ilmiöiden kuvaamista, ymmärtämistä ja tulkitsemista ja yleinen teoriaperusta, tausta- tai tulkintateoria auttavat täsmentämään tutkimusongelmia, joihin empirian kautta haetaan. Teoriat
palvelevat tutkimuksen viitekehyksen rakentamisessa. Viitekehys muodostuu käsitteistä ja niiden välisistä yhteyksistä. (Eskola 1975, 161–164; Tuomi & Sarajäri 2003, 18.) Teoria on näkökulma, jota vasten havaintoja ja aineistoa tarkastellaan ja tehdään tulkintoja ja valintoja analyysi- ja johtopäätösvaiheessa.
Teoriat eivät ole tosia tai epätosia vaan havaintojen systematisointivälineitä (mm. Pyörälä 1995, 13–14; Alasuutari 1999, 79; Eskola & Suoranta, 1999, 81–82; Sulkunen &
Kekäläinen 1992, 11; Niiniluoto 1997, 231.)
Teorioista voi johtaa tutkimusongelmaa tarkentavia ja työtä ohjaavia hypoteeseja (esim. vallan ja vastuun vastavuoroisuus) tarkastelukehikkoja (rakenteen ja toiminnan yhdistävä malli) tai hermeneuttisen ymmärtämisen perusteita (esim. miksi hallinto toimii tietyllä tavalla). Teoria ohjaa uuden tiedon etsinnässä ja jäsentää ja systematisoi kerättyä tietoa ja johtaa uuden tiedon muodostukseen ja auttaa pohdittaessa aineiston yleistettävyyttä ja edustavuutta. Teoriat eivät synny itsestään vaan aktiivisen inhimillisen toiminnan tuloksina ja yleiskäsitteet ovat ihmisen mielessä. (Pietilä 1981, 119; Hirsjärvi et al. 1986, 18; Eskola &
Suoranta 1999, 84; Niiniluoto 1997, 123, 237.) Teoriasta lähtevä ja teoriaan analyyseissä ja tulkinnoissa palaava tutkimusote vahvistaa tutkimuksen laatua. Parhaimmillaan laadullinen tut-kimus on käsitteistön, teorian ja aineiston vuoropuhelua (Eskola
& Suoranta 1999, 80–81; Koskinen 1995, 52) tutkimusprosessin aikana. Tämä tutkimus tehdään maantieteellisesti rajatulla alueella, valittujen toimijoiden keskuudessa, mutta lähtemällä yleisistä käsitteistä ja teorioista ja palaamalla niihin empiirisen työn jälkeen, voidaan arvioida myös tulosten laajempaa yleistettävyyttä ja merkitystä aluekehitystyön kehittämisessä.