Tarkastelemme laadullisessa tutkimuksessamme draamakasvatuksen menetelmien soveltamista Flying Stories -näyttelyn työpajatoiminnassa. Keräsimme aineistomme haastattelemalla, sillä koimme haastattelun luontevimmaksi keinoksi hankkia aineistoa tämän tutkimuksen puitteissa. Haastattelu on Hirsjärven ja kehityspsykologian profes-sori Helena Hurmeen (2001) mukaan hyvin joustava menetelmä ja se sopii moniin eri-laisiin tutkimustarkoituksiin: haastattelussa ollaan suorassa kielellisessä vuorovaikutuksessa tutkittavan kanssa, ja tämä tilanne luo mahdollisuuden suunnata tie-donhankintaa itse tilanteessa. Samoin on mahdollista saada esiin vastausten taustalla olevia motiiveja. Sanattomat vihjeet auttavat ymmärtämään vastauksia ja joskus jopa ymmärtämään merkityksiä toisin kuin alussa ajateltiin. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 34.)
Haastatteluaineistomme analysoinnissa sovellamme diskurssianalyysia. Hirsjärven (2010b) mukaan sen keskeisenä tehtävänä on tutkia kielenkäyttöä ja sitä, miten kielelli-set sopimukkielelli-set ohjaavat ajattelua ja toimintaa. Tutkimus kohdentuu puhekäytänteisiin ja puhetapoihin eli diskursseihin. Hirsjärvi huomauttaa, että diskurssianalyysi ei ole kovin selvärajainen tutkimusmenetelmä, joten analyysi -sana on hieman harhaanjohtava.
(Hirsjärvi 2010b, 226.) Jokinen, Juhila ja Suoninen (2008) puolestaan toteavat, että dis-kurssianalyysissa tarkastelun kohteeksi ei oteta yksilöä, vaan sosiaaliset käytännöt, sillä diskurssit muodostuvat niissä. Tarkastelu painottuu esimerkiksi yksilöiden kielenkäyt-töön eri tilanteissa ja laajemmin ajateltuna merkityssysteemeihin, joita he toiminnassaan tuottavat. Kiinnostus voi myös kohdistua minän rakentumisen prosesseihin, sillä yhden ja yhtenäisen minän sijasta kullekin yksilölle voi rakentua monta, eri asiayhteyksissä realisoituvaa minää. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2008, 37–38.) Diskurssintutkimuksen professori Sari Pietikäisen ja filosofian tohtori Anne Mäntysen (2009) näkemyksen mukaan diskurssianalyysissa oleellista onkin se, että tutkija pyrkii analysoimaan aineis-tossa muodostuvien merkityksien suhdetta kontekstiin ja sosiaaliseen vuorovaikutuk-seen. Diskurssintutkijaa kiinnostaa nimenomaan kielenkäytön ja kontekstin suhde, ei
pelkästään se, miten kieltä käytetään. Kielenkäyttöä tutkitaan sosiaalisen todellisuuden rakentajana ja sen kuvaajana, mutta ei kontekstista irrallaan. Käytännön analyysityössä sisältöä voi jaotella, teemoitella, tyypitellä tai esimerkiksi pilkkoa osiin. (Pietikäinen &
Mäntynen 2009, 165–166.)
Me etsimme aineistomme niitä puheen tapoja, diskursseja, joiden avulla luodaan kuva draamakasvatuksellisista menetelmistä taidemuseossa. Tuomme esiin sen kuvan, jonka tutkimushenkilömme draamakasvatuksesta ja sen menetelmistä luovat. Kasvatukseen sisältyvät niin oppiminen, kuin opettaminenkin sekä ohjaaja-, että oppijakuva. Analyy-simme tarkoituksena on tuoda draamakasvatuksen ja taiteen vastaanottamisen näkökul-masta esiin se, mikä siinä on kouluttajien mielestä oleellista, mitä toteuttajan näkökulmasta draamakasvatuksessa tapahtuu ja mikä on osallistujan omaa kokemus-maailmaa koskettavaa. Emme tee tutkimusta kielen- ja tiedonrakentumisesta, vaikka ne ovatkin osa diskurssien muodostumista. Sen sijaan pohdimme sitä, minkälaisia seurauk-sia puheella sisältöineen ja merkityksineen saattaa olla käytännön kasvatuksellisiin rat-kaisuihin taidemuseon työpajoissa.
Kouluttajat esiintyvät tutkimuksessamme omilla nimillään. Teimme tämän valinnan, sillä koimme, että kenen tahansa olisi ollut helppoa selvittää, ketkä olivat toimineet Flying Stories -näyttelyn toteutuksessa mukana. Kertasimme vielä kouluttajien haastat-teluiden alussa nimiratkaisumme syyt, sillä emme olisi voineet toteuttaa tutkimustamme suunnittelemallamme tavalla ilman kouluttajien suostumusta. Omalla nimellä esiintymi-nen on saattanut vaikuttaa keräämäämme haastattelumateriaaliin jonkin verran. Poh-dimme muun muassa sitä, että jääkö vastauksista omalla nimellä esiintymisen vuoksi jotakin pois vai mietitäänkö vastauksia kenties vain aavistuksen pidempään. Tähän ja diskurssianalyysiin liittyen haastatteluaineistostamme on huomioitava sen syntykon-tekstiin sisältyviä piirteitä.
Aineistomme on diskurssianalyysin kannalta epätyypillinen, sillä se on laaja ja puheesta koostettu. Ne diskurssianalyysia soveltaneet tutkielmat, joihin olemme tutustu-neet, tukeutuivat puolestaan useimmiten suppeisiin, valmiisiin tekstiaineistoihin, kuten lehtien artikkeleihin. Käsityksemme mukaan kirjoitetussa tekstissä sanojen käyttö
saat-taa olla harkitumpaa, sillä kirjoittajan on mahdollista pohtia sanottavaansa ajallisesti kauemmin. Tällaisessa tapauksessa näemme, että kirjoittamalla voidaan tuottaa tietoi-sempia kielellisiä ratkaisuja. Puhetilanteessa tilanne on toisenlainen, sillä nopeasti ete-nevässä keskustelu- tai haastattelutilanteessa asiat ”yksinkertaistuvat”, koska ymmärretyksi tuleminen harvemmin mahdollistaa sanojen monien eri merkityksien huo-mioimisen. Haastattelussa voi toki aina palata johonkin aiemmin käsiteltyyn aiheeseen ja toimia sen mukaan, minkä kokee tilanteessa tarpeelliseksi - oli se sitten näkökulmien tarkentaminen, lisääminen tai ylipäätään ymmärretyksi tulemisen kokemus. Muun muassa näistä syistä koemme oleelliseksi sen, että haastattelupuhetta ei irroteta liiaksi sen syntyhetkestä.
Korostamme myös sitä, että diskurssianalyysin ideana ei ole päästä käsiksi yksilöiden ominaisuuksiin tai älyllisiin toimintoihin. Kuten Jokinen ym. toteavat, niin kielenkäyt-töä ei missään tapauksessa tulkita poluksi kognitiivisiin, pään sisäisiin prosesseihin.
(Jokinen, Juhila & Suoninen 2008, 37). Diskurssianalyysi voi kuitenkin paljastaa sellai-sia kielenkäyttöön liittyä sosellai-siaalisellai-sia käytäntöjä, joiden tahattomia seurauksellai-sia voi olla oman kulttuurin jäsenenä vaikeaa, ellei jopa mahdotonta huomata ilman tarkkaa analyy-sia. Jokinen ym. (2008) jatkavat, että tapahtumatilanne eli konteksti virittää merkityssys-teemien rakentumista. Diskurssianalyysin kannalta kontekstin moniulotteisuutta ei pidetä kiusallisena häiriötekijänä, sillä sitä pidetään diskursiiviseen maailmaan kuulu-vana ominaisuutena, joka rikastuttaa aineiston analyysia. Yleisesti ottaen tällä tarkoite-taan sitä, että analysoitavaa toimintaa tarkastellaan tietyssä ajassa ja paikassa, johon tulkinta puolestaan pyritään suhteuttamaan. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2008, 29–30.)
Haastatteluaineiston vuorovaikutuksellisesta ja sosiokonstruktivistisesta luonteesta joh-tuen myös omaa osallisuuttamme haastattelutilanteessa on oleellista pohtia. Esimerkiksi Suomen Akatemian tutkijatohtori Ilkka Pietilän (2010a) mukaan tutkijan on hyvä pohtia omaa rooliaan aineiston keruussa, sillä nykyisin diskurssianalyysin näkökulmasta haas-tatteluaineistojen analyysissa painotetaan vuorovaikutuksen merkitystä osana tiedon tuottamisen prosessia. Haastattelijan osallistuminen nähdään samalla tapaa tutkimuksen kohteena kuin haastateltavienkin toiminta. (Pietilä 2010a, 414.) Vuorovaikutusta haas-tattelutilanteessa tarkastelleet sosiaalipsykologian professori Johanna Ruusuvuori ja
saksan kielen professori Liisa Tiittula (2005) toteavat, että varsinaisessa haastatteluteessa haastattelijan on vaikeaa, ellei lähes mahdotonta rajoittaa osallistumistaan tilan-teeseen, esimerkiksi määrätyn kysymysmuodon käyttämiseen. Jos esimerkiksi halutaan varmistaa, että osapuolet ymmärtävät toistensa sanoman, kaikkein tehokkaimpia ovat ne keinot, joita käytämme arkikeskustelussa. (Ruusuvuori & Tiittula 2005, 31.) Me käsi-tämme oman osuutemme haastatteluvuorovaikutuksessa siten, että olemme olleet osa kontekstia, eli osallisia ymmärryksen muodostamisessa. Haastattelutilanteissa olen-naista oli myös vuorovaikutus, sillä haastateltavat saivat kysyä myös meiltä kysymyk-siä. Emme kuitenkaan koe sulkeneemme omalla puheellamme pois keskustelussa syntyneitä eriäviä mielipiteitä tai johdatelleemme vastauksia tiettyyn suuntaan.