Haastatteluaineiston tarkempaa läpikäyntiä varten muutimme puheen tekstimuotoon eli litteroimme sen. Ruusuvuoren (2010) mukaan litterointi on haastatteluiden analyysissa tavanomainen käytäntö, sillä isompien kokonaisuuksien hahmottaminen pelkkää puhetta kuuntelemalla olisi vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Tämä tarkoittaa sitä, että puheesta tekstiksi muunnettu litteraatio on jo ensimmäinen tulkintaversio analysoitavasta ainek-sesta, jolloin sen tarkkuudella on väliä analyysiprosessin kannalta. Tekstimuotoisella aineistolla tavoitetaan vain osa kaikesta haastattelutilanteen informaatiosta, joten litte-raation tarkkuutta ohjaavat ennen kaikkea tutkimuskysymykset. (Ruusuvuori 2010, 427.)
Aloitimme litteroinnin varsin pikkutarkasti, sillä halusimme pysyä avoimina aineistosta nouseville asioille. Koimme olennaiseksi sen, että litterointi tehdään kertaalleen kun-nolla ja että aineistoa pystyy tarvittaessa lähestymään erilaisista teoreettisista näkökul-mista. Kaikki yskähdykset ja tauot huomioiva litterointi vei suunniteltua enemmän aikaa ja voimia, joten päätimme tarkentaa tutkimuksemme näkökulmaa siltä osin, että emme ole tekemässä keskusteluanalyysia, jossa aineiston läpikäynnin päätarkoituksena on haastatteluvuorovaikutus. Haastatteluvuorovaikutus on toki diskursiivisesti ja
sosio-konstruktiivisesti olennainen osa haastattelutilanteessa muotoutuvaa käsitystämme asioista, sillä olimme itse osa tapahtumatilannetta. Tekemällämme tarkennuksella nopeutimme litterointiprosessia ja rajasimme aineistoon kohdistuvaa huomiotamme sii-hen mitä sanotaan ja miten. Emme näe tämän tutkimuksen puitteissa olennaiseksi sitä, milloin, toisin sanoen missä kohdin vuorovaikutusta jotakin sanotaan. Tämä ei kuiten-kaan tarkoita sitä, ettemmekö huomioisi haastattelutilannetta myös kokonaisuutena.
Edellisessä luvussa totesimme, että toteutimme Heilmann Blindin haastattelun englan-niksi, joten näin ollen haastattelun litterointikin on englanninkielien. Emme kääntäneet sitä kokonaisuudessaan suomeksi, sillä teemme analyysimme englanninkielisestä puheesta. Liitämme kuitenkin luvussa 6 alkuperäisten aineisto-otteiden alapuolelle myös oman suomennoksemme. Näin lukija voi tarkastella minkälaiseen käännökseen olemme päätyneet. Yhteiskuntatieteiden tohtori Pirjo Nikander (2010) toteaa, että kaikki aineistoja kääntäneet tietävät, että jotkut sanat ja ilmaukset saattavat olla miltei mahdottomia kääntää. Analyysin läpinäkyvyyttä lisää hänen mukaansa puolestaan se, että alkuperäisestä aineistosta näytetään mahdollisimman paljon. (Nikander 2010, 436;
440.) Näkemyksemme mukaan aineistosta katoaa käännöksen myötä merkityksiä ja haastattelutilanteen henki, sekä kirjoitetun tekstin kautta välittyvä kuva puhujasta muut-tuu. Tämä on nähtävissä jo näinkin pienissä otteissa esimerkiksi omissa puheosuuksis-samme. Käännöksemme ovat muotoa ”suora käännös”, sillä ”muodoltaan kauniimman”
käännöksen tekeminen tuntui muun aineiston litterointien tyylin rinnalla täysin erilaisel-ta.
Haastattelumateriaalia on yhteensä noin 170 minuutin verran ja siitä on litteroitua teks-tiä noin 82 liuskaa tämän tekstin kaltaisilla sivuasetuksilla: riviväli 1,5 ja marginaalit 4;
2; 2,5; 2,5cm. Aineiston määrä jakautuu niin, että Rytin ja Aaltosen haastattelu kesti rei-lun tunnin ja siitä on litteroitua tekstiä noin 35 liuskaa. Heilmann Blindin ja Kähkösen haastattelut kestivät noin puoli tuntia ja niistä molemmista on litteroitua tekstiä noin 11 liuskaa. Osallistujien haastattelut kestivät noin viisi minuuttia ja niistä on litteroitua tekstiä noin neljä liuskaa. Kouluttajien haastattelut kestivät kumpikin 15 minuuttia ja niistä ensimmäisessä on litteroitua tekstiä 7 liuskaa ja jälkimmäisessä 9.
Käytännön analyysityö eteni jakamalla aineistoa tutkimuskysymyksiimme perustuviin teemoihin. Näitä olivat muun muassa puhe ohjaajuudesta, ohjaajakokemuksista, oppi-laista, oppimisesta, oppisisällöstä, taidemuseosta ja draamakasvatuksellisista menetel-mistä metodien puolesta. Teemamme olivat laveita ja ne ristesivät useassa kohdin toistensa kanssa. Suuntasimme niiden puitteissa huomiotamme ennen kaikkea aineiston sisältöön liittyviin kysymyksiin, sillä ajattelimme argumentointiin kiinnittyvän teemoit-telun vievän analyysiä liiaksi kielen tuottamisen tutkimiseen, jolloin sisällön merkitys häviäisi tyystin. Käytännössä teimme litteroituun tekstiin alleviivauksia ja kirjoitimme samaan aikaan aineistoon liittyviä omia huomioitamme. Tämän jälkeen poimimme pit-kiä tekstipätpit-kiä erilaisten teemojen alle. Käsittelimme jokaista haastattelua omana koko-naisuutenaan, kuitenkin niin, että haimme kullekin joukkiolle (kouluttajat, toteuttajat, osallistujat) samoja teemoja.
Huomasimme, että diskursseja etsiessä samaa sisällöllistä ainesta pystyi lähestymään monen eri teeman kautta. Tuntui siltä, että itse määrittelemämme teemat kietoutuivat aineistossa yhteen, eikä aineistoa ollut mielekästä lokeroida eri aihepiireihin kuuluviksi ilman, että ajatuksen ja merkityksen rakentumisen olisi katkennut. Kokeilimme myös yksittäisten sanojen ja virkkeiden listaamista ja kirjoitimme näiden pohjalta pohdintaa.
Siltikään aineisto ei näyttänyt taipuvan teemoihimme. Diskurssit esiintyvät tekstissä siellä täällä, eli yksi tekstikatkelma yhden teeman alla sisälsi myös toiseen tai toisiin diskursseihin liittyvää puhetta. Teemoittelua puolestaan yhden joukkion sisällä hanka-loitti se, että kunkin haastattelun syntykonteksti oli erilaisuudellaan vaikuttanut myös haastattelumateriaalin sisältöön. Ei tuntunut mielekkäältä järjestellä aineistoa yhteisiin teemoihin.
Koska analyysi ei edennyt yhteisten piirteiden etsimisen avulla, päätimme käydä haas-tattelut läpi hyvin tarkasti tapauskohtaisesti ja tämän jälkeen etsiä mahdollisia kohtaavia aihealueita. Jatkoimme analyysin tekoa kirjoittamalla, sillä saimme siten jäsenneltyä omia ajatuksiamme paremmin, kuin pelkästään lausahduksia listaamalla. Kirjoitimme tiivistetysti, niin sanotusti omin sanoin tekstin siitä, mistä aineistossamme puhutaan.
Tiivistettyyn muotoon kirjoitettu teksti kuvaa aineistostamme nousevia sisällöllisiä pää-kohtia. Nämä ovat löytyneet esittämällä aineistolle mitä -kysymyksiä. Tätä varten
olimme lukeneet aineistoamme läpi niin tarkasti, että osasimme sen lähes ulkoa ja pys-tyimme kahdenkeskisissä analyysikeskusteluissamme viittaamaan tiettyyn haastattelun kohtaan. Tässä vaiheessa tutkimusprosessia asuimme siis eri paikkakunnilla ja keskuste-limme tutkimuksestamme paljon puhelimitse. Se, että aineistostaan sai puhua ääneen auttoi oman ymmärryksen luomisessa. Toiselle selittäessä joutui perustelemaan sen, mitä omasta mielestä aineistossa tapahtuu, mitä sieltä ymmärtää ja miten ja mitä taas ei.
Silloin kun omat ajatukset loppuivat, niin toinen saattoi saattoi jatkaa niitä ja analyysi eteni jälleen. Välillä keskusteleminen tuntui auttavan jopa paremmin kuin kirjoittami-nen, sillä ajatuksilla saattoi leikitellä nopealla tahdilla ja haastattelun isompia rakentei-den hahmottaminen tuntui olevan monipuolisempaa ja helpompaa yhdessä.
Oman käsityksemme mukaan erilaiset diskurssit muodostuvat siitä, mitä puhutaan (sisältö) ja miten siitä puhutaan (millä keinoin). 'Millä keinoin' tarkoittaa sitä, mitä sanoja käytetään ja mihin viitataan puheen sisällä. Aineistosta on muodostettavissa puheen sisäisiä viittaussysteemeitä pohtimalla aineistoa miten -kysymyksen, sekä sen, mihin viitataan puheen sisällä viitataan kautta. Näitä viittaussysteemeitä, eli sitä, mihin puhe suhteutetaan ja minkä kautta puhutaan, kutsutaan toisaalla merkityssysteemeiksi, toisaalla diskursseiksi, toisaalla tulkintarepertuaareiksi (ks. Jokinen, Juhila & Suoninen 2008, 27–29). Tutkimuksemme kannalta olennaista on myös se, mihin käytännön valin-toihin diskurssit liittyvät, eli toisin sanoen mihin puhe saattaa vaikuttaa. Tällöin on kyse diskurssien funktionaalisuudesta. Jokisen ym. (2008) mukaan kielen käytön seurauksia tuottava luonne (funktionaalisuus) tarkoittaa sitä, että diskurssianalyysissa kiinnostus kohdistuu siihen, mitä ilmaisulla tullaan tuottaneeksi ja miksi. Funktiolla ei välttämättä tarkoiteta puhujan omaa tarkoitusta, sillä se voi olla kaikkea sitä, mikä on potentiaali-sesti läsnä tai mikä toteutuu vuorovaikutustilanteessa. Funktioiden tulkinta ei siten edel-lytä sen pohtimista, onko toiminta tietoista vai ei. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2008, 42.)
Oman näkemyksemme mukaan sisältö eli toisin sanoen aineistolle esittämämme mitä -kysymys on olennainen osa diskurssin syntyä. Lisäksi sisältö on tärkeä osa uutta infor-maatiota tämän tutkimuksen kuvailevuuden kannalta. Diskurssianalyysin yhteydessä on sovellettu niin keskustelu-, sisällön- kuin narratiivisenkin analyysin menetelmiä. Me
olemme tietoisia näistä kaikista mahdollisuuksista, mutta emme tee tutkimuksemme laa-juuden ja luonteen puitteissa kovin syväluotaavaa diskurssien analyysia. Pääpainomme on sen sijaan sisällön kuvailussa sekä merkitysten rakentumisessa, joiden näemme ole-van tärkeimmät osat diskurssianalyyttista sovellustamme. Esimerkiksi Pietikäinen ja Mäntynen toteavat, että tutkijan tavoitteena on menetelmillään ja analyysillaan tavoittaa jotakin aineistolle ja siinä tutkittavalle ilmiölle ominaista (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 165). Palasimme analyysiprosessin aikana alkuperäisen haastattelunauhan pariin aika ajoin tarkastaaksemme, että emme ole ajautuneet sen maailmasta pohdintoinemme liian kauas. Näin toimiessamme pystyimme huomioimaan haastattelukontekstin osana kokonaisuutta, sillä aineiston pilkkominen osiin hajautti ajattelua ja sitä, mikä sen syn-tykontekstissa oli oleellista. Kerromme seuraavassa luvussa lyhyesti kunkin haastattelun luonteesta ja palaamme tämän jälkeen kuvailemaan haastatteluista löytämiämme koko-naisuuksia.