Kouluttajat
Lähetimme Heilmann Blindille ja Rytille haastattelupyynnöt sähköpostitse (ks. Liite 4a ja 4b). Ensimmäisenä draamakasvatuksen koulutuspäivänä varmistimme, että he olivat saaneet viestimme ja sovimme haastatteluiden tarkemmat ajankohdat ja käytännön asiat kasvotusten. Tutkimuksen tässä vaiheessa kävi ilmi, että Aaltonen toimi Rytin työparina koulutuspäivillä ja tästä syystä päätimme haastatella myös häntä. Työpariudesta ja ajan-käytöllisistä syistä johtuen näimme toimivana ratkaisuna sen, että heidän aineistonsa kerättiin parihaastatteluna. Parihaastattelua voidaan pitää eräänä ryhmähaastattelun ala-muotona (Hirsjärvi & Hurme 2001, 61). Päädyimme tähän tiedonkeruun muotoon sen tehokkuuden vuoksi, sillä pystyimme keräämään tietoa usealta henkilöltä yhtä aikaa.
Tämän lisäksi näimme positiivisena asiana sen, että vastaajat pystyivät saamaan tois-tensa vastauksista kimmokkeita omalle ajattelulleen.
Parihaastattelulla on toki varjopuolensakin, sillä joitain ajatuksia saattaa jäädä pois, jos jompikumpi vastaajista ei esimerkiksi halua tuoda esiin eriävää mielipidettä. Toisaalta esimerkiksi sosiologian professori Pekka Sulkusen mukaan tutkija voi tavoittaa kollek-tiivisesti tuotettuja ja ajetuttuja merkitysrakenteita nimenomaan useampaa ihmistä samaan aikaan haastattelemalla (Sulkunen 1990, 264). Omassa aineistossamme tämä tarkoittaa tosin sen huomioimista, että haastattelutilanteissa on ollut aina läsnä
enem-män kuin kaksi ihmistä. Pietilä (2010b) toteaa että yksilöhaastattelut ja ryhmäkeskuste-lut tuottavat erilaista aineistoa ennen kaikkea erilaisen vuorovaikutuskontekstinsa takia.
Hän esimerkiksi ehdottaa, että ryhmäkeskustelussa lienee helpompaa esittää kriittisiä näkemyksiä erilaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä ja instituutioista. Yksilöhaastatte-luissa keskitytään sen sijaan tyypillisesti haastateltavan henkilökohtaisiin käsityksiin ja haastattelu saattaa rakentua olennaisesti haastattelijan kysymyksien varaan. (Pietilä 2010b 215; 218.)
Rytin ja Aaltosen haastattelu oli tutkimusprosessimme ensimmäinen ja onnistuimme jännityksestä huolimatta pitämään haastattelutilanteen tunnelman välittömänä. Osaltaan tähän vaikutti se, että olimme tutustuneet toisiimme koulutuksen yhteydessä kahden päi-vän ajan. Yhteisellä päätöksellä jopa jätimme haastattelun ajaksi kasvoillemme aiemmin päivällä harjoitellun grönlantilaisen naamiotanssin maalaukset ja pohdimme niiden vai-kutusta tutkijan arkeen.
HR: ottaaks kukaan meitä vakavasti ku me ollaan tännäkösiä nyt ku mä rupeen kattoo tätä – –
V: onpahan analysointivaiheessa vähän hauskempaa
HR: joo hahaha ((naurahtaa)) (.) nyt mä rupeen tuijottaa teitä
Heilmann Blindin haastattelimme viimeisenä draamakasvatuksen koulutuspäivänä.
Hänen haastattelussaan erityistä oli se, että haastattelu toteutettiin englanniksi, sillä se oli hänen opetuskielensä. Englanti toi omat haasteensa keskusteluun, koska se ei ole meidän, eikä hänen äidinkielensä. Tästä syystä keskustelumme oli aika ajoin hieman katkonaista ja haastattelun aikana Heilmann Blind esimerkiksi tarkisti, että olimmeko ymmärtäneet hänen vastauksensa ja olivatko ne tarpeeksi tarkkoja. Haastattelun tun-nelma oli kuitenkin hyvä ja ymmärrykseen pyrkivä. Heilmann Blindin haastattelua voi pitää yksilöhaastatteluna, kuitenkin niin, että keskustelussa oli mukana kaksi ”haastatte-lijan roolissa” olevaa. Sama koskee Kähkösen haastattelua. Hänen haastattelunsa toteu-timme tosin vasta Flying Stories -näyttelyn purun jälkeen. Luvat haastatteluun ja sen videointiin pyysimme häneltä henkilökohtaisesti taidemuseolla vieraillessamme.
Muodostimme kouluttajille suunnatut haastattelukysymykset (ks. liitteet 5a 5b ja 5c) puolistrukturoidun haastatteluperiaatteen mukaisesti, jolle Hirsjärven ja Hurmeen (2001) mukaan on ominaista se, että jokin haastattelun lähtökohta on lyöty lukkoon, muttei kaikkia. Yksityiskohtaisten kysymysten sijaan haastattelu etenee tiettyjen kes-keisten teemojen varassa, jotka ovat kaikille samat. Pääosin tämä vapauttaa haastattelun tutkijan näkökulmasta ja tuo tutkittavien äänen kuuluviin. Näin on mahdollista huo-mioida ihmisten tulkinnat asioista. Olennaista on myös se, että heidän asioille anta-mansa merkitykset ovat keskeisiä, samoin kuin se, että merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 47–48.)
Haastattelun voi nimetä myös keskusteluksi, jolla on ennalta päätetty tarkoitus (Hirs-järvi & Hurme 2001, 42). Keskustelunomaisuus oli sallittu piirre kaikissa haastatteluis-samme, sillä oletimme sen luovan haastatteluvuorovaikutukseen vastaamista helpottavan tunnelman. Niin sanottu ”oikein vastaamisen pulma” on käsityksemme mukaan läsnä kaikenlaisessa haastatteluvuorovaikutuksessa. Näemme maailman sosiaa-lisesti rakentuneena järjestelmänä, jolloin asioihin suhtaudutaan yleisen käsityksen mukaiselle tai yleisesti hyväksytyllä tavalla. Tämä taas vaikuttaa kaikkien tapaan vasta-ta. Lapsilla oikein vastaaminen saattaa liittyä siihen, miten lapsi olettaa että haastattelija haluaa hänen vastaavan ja aikuisilla oikeinvastaaminen saattaa liittyä johonkin laajem-paan kontekstiin, kuten työyhteisön arvoihin.
Toteuttajat ja osallistujat
Museopedagogiikan kurssille osallistuneet kuvataidekasvatuksen opiskelijat olivat tie-toisia siitä, että Flying Stories -näyttelystä tehtiin tutkimusta, sillä Virve oli kertonut omasta tutkijanroolistaan kurssin alussa. Varsinaisen tutkimus- ja haastattelupyynnön lähetimme oppimisympäristö Optiman sekä sähköpostin välityksellä kaikille museope-dagogiikan kurssille osallistuneille. Käytännössä tämä tarkoitti niiden päivämäärien ilmoittamista, joina olimme tekemässä tutkimusta näyttelyn työpajoissa. Optimaan oli luotu oma kalenteriosio, josta opiskelijat valitsivat työpajojen ohjausvuoroja, joten he saivat vapaasti valita, suostuisivatko he ohjaamaan työpajaa, jossa myös tutkijat olivat mukana. Osallistumisinto ei ollut suurta, mutta saimme kaksi toteuttajaa mukaan
tutki-mukseemme. Tarkemmat haastatteluluvat ja -käytännöt kävimme asianomaisten kanssa läpi vielä suullisesti.
Toteuttajien haastattelut tapahtuivat työpajojen jälkeen, kun oppilasryhmä oli poistunut ja näyttelytila siivottu. Haastattelun tarkoituksena oli reflektoida työpajan onnistumista ja toteuttajien omaa toimintaa sekä kokemuksia. Kiinnitimme huomiota myös työpa-jassa olleiden oppilaiden osallistumiseen. Toteuttajienkin haastattelukysymykset noudat-telivat puolistrukturoitua muotoa (ks. liite 6) Haastattelutilanteessa olimme molemmat haastattelijoita: Aino tarkkailijan näkökulmasta ja Virve työpajan ohjaajan näkökulmas-ta. Toteuttajien haastatteluaineisto sisältää siis myös Virven reflektointia Flying Stories -näyttelyn työpajojen toisena ohjaajana sekä Ainon osallistuvaa havainnointia samoista työpajoista. Toteuttajien ja tutkijoiden välinen tuttuus puolestaan vaikutti siihen, että haastattelutilanteen tunnelma oli välitön ja keskustelunomainen.
Osallistujien haastatteluun liittyvät tutkimusluvat kulkivat meidän, museolehtorin ja työpajavierailua varanneiden opettajien kautta seuraavanlaisesti: Opettajien tekemän työpajavarauksen yhteyteen liitettiin sähköpostiviestimme, jossa kerroimme keitä olimme, mitä olimme tutkimassa ja miten tulisi toimia, jotta saisimme tutkimusluvat haltuumme. Opettajan tehtävänä oli toimittaa viestimme oppilaiden vanhemmille ja tuoda täytetyt lupalaput vierailupäivänä mukanaan taidemuseolle. Haastatteluluvan lisäksi pyysimme lupaa työpajan videointiin. Viestit opettajille ja osallistujien vanhem-mille löytyvät liitteistä 7a ja 7b.
Osallistujat haastateltiin työpajan jälkeen siten, että muu ryhmä leikki Virven ja toisen työpajaohjaajan johdolla loppuleikkiä näyttelytilassa tai tutustui museon muihin näytte-lyihin ja Aino teki samaan aikaan haastatteluita. Vapaaehtoiset haastateltavat ilmoittau-tuivat työpajan päätteeksi haastateltaviksi nostamalla kätensä ylös. Positiivisena yllätyksenä lähes kaikki molempien ryhmien lapsista olisivat halunneet haastatteluun.
Valintaa helpottamaan olimme tiedustelleet ryhmien opettajilta sopivia haastateltavia, mutta käytännössä valinta tehtiin sattumanvaraisesti. Osallistujien haastatteluiden ideana oli selvittää muutamalla täsmäkysymyksellä lasten välittömiä kokemuksia työpa-jasta (ks. liite 8) Molemmat osallistujien haastattelut on toteutettu parihaastatteluna.
Alunperin olimme ajatelleet, että haastateltavia olisi paikalla kerrallaan vain yksi, mutta päädyimme parihaastatteluun pohdittuamme vuorovaikutustilannetta lasten haastatte-luissa ja sitä, miten haastattelun pystyisi käytännössä toteuttamaan työpajavierailun yhteydessä.
Oletimme, että pareittain lapsia ei jännittäisi haastattelutilanne niin paljon kuin yksin ollessa. Luokkatoverien tuttuus saattoi helpottaa lasten kynnystä osallistua haastatte-luun. Hirsjärvi (2010c) toteaakin, että parihaastattelu on erityisen käyttökelpoinen sil-loin kun voidaan ennakoida, että haastateltavat arastelevat haastattelua. Näin voi käydä esimerkiksi lasten kanssa. (Hirsjärvi 2010c, 210–211.) Lisäksi parihaastattelu oli ajan-käytöllisesti paras ratkaisu, sillä oppilaiden koulupäivä joko loppui työpajan jälkeen tai vaihtoehtoisesti heillä oli kiire seuraavalle tunnille.