Tutkimuksen suhde aiempaan tutkimukseen

Aiemmat koulukiusaamista käsittelevät tutkimukset ovat olleet pääasiassa määrällisiä kasvatustie-teellisiä tai psykologisia tutkimuksia. Näissä tutkimuksissa kiusatun kokemukset sekä kiusaamiselle antamat merkitykset eivät ole olleet keskiössä, toisin kuin omassa sosiaalipsykologisessa narratiivi-sessa elämäntarinatutkimuknarratiivi-sessani. Oma tutkimukseni eroaa monesta aikaisemmasta tutkimuksesta myös muun muassa siinä, että kiusatuksi joutuminen perustuu kiusatun omaan kokemukseen kiusa-tuksi tulemisesta, ei tietyn määritelmän täyttymiseen. (Ks. esim. Carlisle ja Rofes 2007; Olweus 1992, 14; Hamarus 2008, 12.) Aiempien tutkimusten perusteella koulukiusatuksi joutumisella on

merkittäviä seurauksia kiusatun myöhempään elämään sekä narratiivisen identiteetin muokkautumi-seen. Nämä seuraukset ilmenevät monilla elämänalueilla niin psyykkisesti, fyysisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin. (Ks. esim. Takizawa ym. 2014.) Britanniassa tehdyssä laajassa kohorttitutki-muksessa lapsena kiusatuksi joutuneilla oli kohonnut riski oireilla psyykkisesti ja he kärsivät taval-lista enemmän masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöistä ja itsemurha-ajatuksista. Kiusaaminen oli yh-teydessä myös ongelmiin ihmissuhteiden luonnissa, taloudellisiin vaikeuksiin sekä heikkona koettuun elämänlaatuun. (Takizawa ym. 2014.) Kiusaamista kokeneet oireilevat myös tuntemalla häpeää, nöy-ryytetyksi tulemista sekä voimattomuutta ja heillä on kaksinkertainen riski yrittää itsemurhaa kuin niillä, joita ei ole kiusattu. (Meltzer ym. 2011.) Yhtäältä oma tutkimukseni tulee edellä kuvailtuja tutkimustuloksia, toisaalta taas entisten kiusattujen elämäntarinat eivät kuvaudu yhtä elämää määrit-televinä kuin mitä aiemmissa tutkimuksissa. Oman tutkimukseni perusteella entisillä kiusatuilla on elämässään tavallista enemmän haasteita muun muassa psyykkisen sairastamisen, sosiaalisten suhtei-den ja itseluottamuksen ja -pystyvyysuhtei-den saralla, mutta näistä huolimatta tutkimuksestani nousee esiin toivon pilkahduksia. Vaikka osa entisistä kiusatuista kokee jääneensä yksin tai tuntee kelpaamatto-muutta, mitättömyyttä ja arvottokelpaamatto-muutta, osa myös selviää kokemuksistaan.

Aiemmista tutkimuksista puuttuvat lähes kokonaan se ryhmä kiusattuja, jotka olisivat kokeneet kiu-satuksi joutumisen voimaannuttavana tai vahvistavana elämänkokemuksena. Aiempien tutkimusten valossa kiusaaminen ei myöskään ole opettanut kiusatulle jotain positiivista itsestä tai maailmasta.

(Lukuun ottamatta Carles & Rofes 2007.) Oletan tämän johtuvan siitä, että koulukiusaaminen ja sen seurauksien tutkiminen on tavallisesti ongelmalähtöistä tutkimusta. Omassa laadullisessa narratiivi-sessa tutkimuknarratiivi-sessani sen sijaan tuli ilmi, miten osa entisistä kiusatuista sijoittui tarinansa perusteella voimaantumisen ja kasvun tarinatyypin alle.

Tutkimukseni vertautuu lähimmin Carlislen ja Rofesin (2007) laadulliseen tutkimukseen ja niihin kolmeen kategoriaan, jotka he loivat eritelläkseen kiusatun kokemuksia siitä, miten kiusaaminen oli vaikuttanut kiusatun myöhempään elämäntarinaan. Carlislen ja Rofesin kategoriat olivat (1) kiusatut, jotka kokevat kiusaamisen aiheuttaneen heille negatiivisia psyykkisiä ja somaattisia oireita, jotka vai-kuttavat edelleen heidän arkeensa, (2), kiusatut, joilla on ongelmia ihmissuhteiden muodostamisessa sekä (3) kiusatut, jotka näkevät kiusatuksi joutumisen vahvistavana ja vapauttavana kokemuksen.

Omat tarinatyyppini (selviytymisen tarina, voimaantumisen ja kasvun tarina, yksinäisyyden tarina, kelpaamattomuuden tarina sekä itsereflektion tarina) voidaan sijoittaa soveltaen myös Carlislen ja Rofesin kategorioiden alle. Oma tutkimukseni tukee myös Carlislen ja Rofesin ajatusta siitä, että osa kiusatuista elää edelleen kuin kiusaaminen olisi läsnä tässä päivässä. Tavallisia ovat tunteet häpeästä sekä siitä, ettei kehenkään voi luottaa. Nämä tunteet kuvautuvat omassa aineistossani melko pysyviksi

ja niitä on olemassa myös osassa selviytymisen sekä kasvun ja voimaantumisen tarinoissa. Kuten Carlisle ja Rofes kuitenkin toteavat ja mikä käy omastakin tutkimuksestani ilmi, kolmanteen katego-riaan kuuluvilla kiusatuilla (kasvun ja voimaantumisen tarina) negatiiviset kokemukset oli onnistuttu kääntämään voimaannuttaviksi ja vahvistavaksi kokemukseksi.

Aiemmat tutkimukset löysivät eroja siinä, miten miehet ja naiset reagoivat menneisyydessä tapahtu-neeseen kiusaamiseen. Souranderin ja kollegoiden tutkimuksen mukaan kiusatuksi joutuminen en-nusti tytöillä hoitojaksoja psykiatrisessa sairaalassa sekä antipsykoottien, antidepressanttien sekä ah-distuslääkkeiden käyttöä. Yleisesti ottaen voidaan sanoa kiusattujen tyttöjen ja naisten oireilevan va-kavammin kuin pojat ja miehet. Omassa aineistossani tämä tulos ei korostunut, vaikka naisten kerto-missa tarinoissa esiintyikin yleisesti enemmän hoitojaksoja psykiatrisissa sairaaloissa sekä psyykki-seen oireiluun määrättyjä lääkkeitä kuin miehillä. Nämä hoitojaksot olivat toteutuneet osassa tari-noista nuoruudessa, osassa taas aikuisiällä. Tulosta ei kuitenkaan voida mainintojen vähäisyyden ta-kia yleistää, toisin kuin Souranderin ja kollegoiden tutkimuksessa.

Niemelän ja kumppaneiden (2011, 256) tutkimuksen mukaan lapsuudenaikainen kiusaaminen ennusti päivittäistä tupakointia 18 vuoden iässä, kun taas korrelaatiota kiusaamisen ja humalahakuisen juo-misen ja laittomien päihteidenkäytön välillä ei löydetty. Omassa aineistossani esiintyi mainintoja hu-malahakuisesta juomisesta sekä tarkemmin määrittelemättömästä päihteidenkäytöstä, joka liitettiin koulukiusaamisesta johtuvaksi, joten tutkimukseni ei tältä osin tue Niemelän ja kumppaneiden löy-döstä. Aineistoni oli kuitenkin rajallinen ja mainintoja humalahakuisesta juomisesta ja päihteiden-käytöstä niin vähän, että vertailu Niemelän ja kollegoiden tutkimukseen on vain suuntaa antava. Mie-lenkiintoinen seikka omassa aineistossani oli päihteidenkäytön kuvailu enemmän miesten kuin nais-ten kertomissa tarinoissa.

Aiemmat koulukiusaamisen seurauksia tarkastelevat tutkimukset muistuttavat, ettei voida olla var-moja siitä, onko juuri koulukiusatuksi joutuminen aiheuttanut kiusatun elämäntarinassa esiintyvät haasteet. On myös tarkasteltava kriittisesti sitä, ovat entisen kiusatun oireet olleet olemassa jo ennen kiusaamisen alkamista. (Ks. esim. Carlisle & Rofes 2007, 22; Klomek ym. 2009, 260.) Tämä näkö-kulma näkyi omassa aineistossani muun muassa siinä, miten eräässä kertomuksessa mainittiin kerto-jan kokeneen kiusaamisen lisäksi myös vakavan loukkaantumisen urheilussa. Kertoja pohti tämän loukkaantumisen olleen kiusaamisen lisäksi edesauttamassa päihdeongelman ja psyykkisten vaikeuk-sien synnyssä.

Yhteenvetona voidaan sanoa tutkimukseni tukevan sitä aiemmissakin tutkimuksissa esille noussutta tulosta, jonka mukaan kiusatuksi joutumisella saattaa olla merkittäviä seurauksia kiusatun

myöhemmälle elämäntarinalle monella elämänalueella. Erityisesti korostuvat minuudessa, pystyvyy-dessä, itseluottamuksessa ja sosiaalisissa suhteissa esiintyvät haasteet. Se, minkälaisen merkityksen kiusaamisen kokemukset ja edellä kuvatut seuraukset elämäntarinoissa saavat jää kuitenkin puuttu-maan pääasiallisesti aiemmista tutkimuksista. Oma laadullinen narratiivinen tutkimukseni sen sijaan korostaa kokemuksen ja merkityksenannon roolia kiusatun elämäntarinassa sekä tarinallisen identi-teetin muodostumisessa.