Tarinatyypit

Esittelen seuraavassa luokittelemani tarinatyypit, jotka ovat (1) selviytymisen tarina, (2) voimaantu-misen ja kasvun tarina, (3) yksinäisyyden tarina, (4) kelpaamattomuuden tarina sekä (5) itsereflektion tarina. Suorissa lainauksissa on mainittu vastaajan ikähaarukka ja sukupuoli, mikäli se on kertomuk-sessa mainittu, muuten tunnisteena on tarinan numero. Osa kertomuksista ei ollut luokiteltavissa vain yhden tarinatyypin alle, vaan sisälsi elementtejä kahdesta tai jopa kolmesta tarinatyypistä.

5.1.1 Selviytymisen tarina

Selviytymisen tarinoita aineistosta oli 21 kappaletta. Tälle tarinatyypille oli ominaista kiusatuksi jou-tuminen kokemuksena, joka oli kyllä jättänyt jälkensä, mutta josta oli selviydytty voittajana. Voitta-jana selviytyminen ei kaikissa kertomuksissa kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö entisellä kiusatulla olisi edelleen haasteita elämässä. Osalla nämä haasteet ilmenivät muun muassa vaikeuksina solmia ystävyys- ja parisuhteita, toisilla taas ongelmina itsetunnon tai pystyvyyden saralla. Osa taas koki, että tie kiusaamisesta palautumiseen oli osittain vielä kesken, vaikka voiton puolella oltiinkin. Sel-viytymisen tarinoista nousi esiin ristiriitaisuus siitä, että vaikka kiusaamisesta olikin selvitty, oli siitä maksettu kallis hinta. Sävyltään lähes kaikki selviytymisen tarinat olivat kuitenkin toiveikkaita ja päättyivät kuvaukseen siitä, mitä hyvää kertojan elämässä oli tällä hetkellä. Vaikka kaikissa selviy-tymisen tarinoissa nykyinen elämäntilanne ei ollut vielä se, jota kertoja tavoitteli, oli näille kertomuk-sille tyypillistä tulevaisuusorientoitunut ajattelu:

”Luotan silti tulevaisuuteen.” (Kertomus 2, sukupuolta ja ikää ei mainittu)

Selviytymisen tarinoille tyypillistä oli jonkinasteinen tyytyväisyys omaan nykyiseen elämään. Tämä tyytyväisyys ilmeni erityisesti puhuttaessa ihmissuhteista, kuten mainintana alakouluajoilta säily-neestä ystävästä tai siinä, miten kertoja koki perheen ja ystävän rakastavan häntä sellaisena kuin hän on. Selviytymisen tarinoista kuvautui usein asenne, jossa oma nykyinen tilanne nähtiin myös riittä-vänä.

Yhteistä lähes kaikille selviytymisen tarinoille oli kamppailu, jota kiusaamisen aiheuttamia seurauk-sia - kuten psyykkistä sairastumista, sisäisiä epävarmuustekijöitä tai päihteidenkäyttöä – vastaan oli käyty. Selviytyminen kuvautui kertomuksissa myös haitallisista toimintamalleista, kuten välttely-käyttäytymisestä, luopumisena. Tavallista selviytymisen tarinoissa olivat muutokset siirtymisessä pois kiusatun identiteetistä. Tämä siirtymä ei kuitenkaan tarkoittanut kertomuksissa kiusaamisen pyyhkiytymistä pois kokemushistoriasta vaan näiden kokemusten hyväksymistä osaksi elämäntarinaa ja identiteettiä. Aina tie selviytymiseen ei kuvautunut helppona ja kivuttomana, mutta myös näissä vastoinkäymisissä nähtiin tavallisesti jotain positiivista:

”Ainakin olen varmasti saanut sinnikkyyttä ja sitkeyttä lisää näiden vastoinkäymisten myötä” (Kertomus 31, mies 35-40 vuotta)

Selviytymisen tarinoissa omaa elämäntarinaa tarkasteltiin tavallisesti hyvinkin realistisessa valossa.

Omista saavutuksista ja selviytymisestä oltiin ylpeitä, mutta niitä peilattiin myös kertojan historiaan.

Eräässä kertomuksessa muun muassa kuvattiin kertojan menestyneen hyvin ottaen huomioon sen, millaiset rakennuspalikat hän oli saanut lapsuudessa ja nuoruudessa. Toisessa kertomuksessa taas mainittiin kertojan pystyvän järjen avulla ajattelemaan, että vaikka kiusaajat toisin väittivätkin, on hän yhtä hyvä ja arvokas kuin muutkin. Monessa kertomuksessa ikää pidettiin merkittävänä tekijänä kiusaamisesta palautumisessa ja selviytymisessä; mitä kauemman aikaa kiusaamiskokemuksista oli, sitä enemmän kertojat olivat saaneet takaisin muun muassa kadotettua itseluottamusta ja tunnetta siitä, että kokee itsensä hyväksi ihmiseksi. Iän myötä moni entinen kiusattu on myös saanut varmuu-den siitä, että pystyy itse päättämään omasta elämästään ja siitä, millaiseksi sen haluaa rakentaa. Sel-viytymisen tarinoille oli tyypillistä myös tietoinen tahto mennä eteenpäin elämässä ja asettaa kiusaa-miskokemukset sellaiseen lokeroon, jossa ne eivät saa suhteettoman suurta merkitystä:

” Kiusaaminen on kyllä jättänyt arpensa minuun, itsetuntoni horjuu paikoitellen erit-täin rankasti vielä tänäkin päivänä, mutta en silti anna näiden arpien rajoittaa elä-määni.” (Kertomus 8, nainen 20-25 vuotta)

Monessa selviytymisen tarinassa mainittiin suuri työ, jonka kertoja oli tehnyt saavuttaakseen nykyi-sen elämäntilanteensa, jossa kaikki on enemmän tai vähemmän hyvin. Tämä työ oli vaatinut entiseltä kiusatulta sekä sisäisiä, että ulkoisia resursseja, tärkeimpänä toisten ihmisten tukea ja omaa tahtoa ja motivaatiota. Yhteenvetona selviytymisen tarinoiden perusteella voidaan todeta kiusaamisesta sel-viytymisen ja palautumisen olevan haaste, joka vaatii kiusaamiskokemusten tietoista käsittelyä sekä niiden hyväksymistä osaksi omaa identiteettiä ja historiaa.

”Kiusaaminen on loppupelissä aika vaikea asia käsitellä. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että olen tässä tänään ja voin reippaasti ja häpeilemättä kertoa kokemuksistani ja siitä, että olen selvinnyt niistä voittajana.” (Kertomus 15, nainen 35-40 vuotta)

5.1.2 Voimaantumisen ja kasvun tarina

Voimaantumisen ja kasvun tarinoita aineistosta oli 11 kappaletta. Yhteistä kaikille voimaantumisen ja kasvun tarinoille oli sinuiksi pääsy kiusaamiskokemusten kanssa. Kiusaaminen nähtiin tavallisesti haasteena, josta oli selvitty ja samalla voimaannuttu. Ero edellä esiteltyyn selviytymisen tarinaan muodostui juuri sen myötä, etteivät selviytymisen tarinat tavallisesti sisältäneet kerrontaa, jossa kiu-saamisesta olisi opittu jotain ja samalla koettu voimaantumisen tunnetta. Kasvun ja voimaantumisen tarinoissa korostui näkökulma, jossa kiusatuksi joutuminen oli opettanut arvostamaan elämän pieniä asioita sekä tuonut nöyryyttä ja sinnikkyyttä. Kiusaamiskokemusten myötä entiselle kiusatulle oli kasvanut myös niin sanotut sosiaaliset tuntosarvet ja kehittynyt kyky herkkyyteen ja empaattisuuteen.

”Minussa on vahva usko siihen, että vaikeillakin asioilla on merkityksensä ja niistä on mahdollisuus oppia sekä itsestä, että maailmasta. En voi sanoa, ettenkö antaisi päivää-kään pois, antaisin montakin, mutta en vaikeuksien kautta saamiani oivalluksia.” (Ta-rina 5, nainen 30-35 vuotta)

Voimaatumisen ja kasvun tarinoissa kiusaamisesta oli opittu jotain oman elämäntarinan kannalta tär-keää ja merkityksellistä. Tällainen asia oli esimerkiksi tieto siitä, millaista on oikea ystävyys. Kasvun ja voimaantumisen myötä entinen kiusattu ei myöskään anna toisten kävellä enää ylitseen, vaan pitää puoliaan. Kiusaamisen katsottiin opettaneen itsearvostusta ja sitä, että on kiusaamiskokemuksista huolimatta yhtä arvokas kuin muutkin ihmiset. Osassa kertomuksia puhuttiin siitä, miten kiusaami-seen ja siitä voimaantumikiusaami-seen vaikuttaa oma asenne; mikäli kiusaaminen nähdään vain negatiivisessa valossa, on kasvu mahdotonta. Kasvun ja voimaantumisen tarinoille tyypillistä oli juuri omien vah-vuuksien ja heikkouksien tunnistaminen sekä niiden osa-alueiden tietoinen kehittäminen, joiden kat-sottiin lisäävän tulevaisuudessa omaa hyvinvointia.

”Minäkuva on vääristynyt edelleen, mutta päivä kerrallaan minäkuvan korjaamiseen”

(Kertomus 14, nainen 35-40 vuotta)

Voimaantumisen ja kasvun tarinoille oli yhteistä kertojien kyky resilienssiin, eli selviytymis- ja so-peutumiskykyyn haastavissa elämäntilanteissa (Hinduja & Patchin 2017, 53). Resilientit kertojat ovat

palautuneet, kasvaneet ja voimaantuneet kiusaamiskokemuksista tehokkaammin kuin ne, joiden kyky resilienssiin on heikompi. Monessa voimaantumisen ja kasvun tarinassa korostettiin puhumisen mer-kitystä. Sosiaalisessa kanssakäymissä käydyn keskustelun kautta oli ymmärretty sekä oma haavoittu-vaisuus, että sen kautta muodostunut henkinen kasvu. Vaikka puhuminen voimaantumisen ja kasvun välineenä mainittiin useassa tarinassa, osassa tähän kategoriaan kuuluvissa tarinoissa kiusaaminen oli jouduttu käsittelemään yksin. Tässä tapauksessa tukea olisi kuitenkin kaivattu. Tavallisesti voimaan-tumisen ja kasvun peruselementeiksi mainittiin myös riittävä pysyvyys ja tuki. Voimaantuminen ja kasvu vaativat kertomusten perusteella sekä ulkoisia että sisäisiä resursseja. Tärkeimpänä pidettiin omaa motivaatiota ja halua nähdä kiusaamiskokemukset myös vahvuutena. Erityisesti korostettiin oman työn merkitystä:

”Olen palautunut kiusaamiskokemuksista ja pystyn ajattelemaan sitä myös vahvuutena.

Olen tehnyt suuren työn ollakseni tässä ja pystyäkseni ajattelemaan, että olen nykyään vahvempi…Ei kukaan muu määritä toimillaan tai sanoillaan sinun arvoasi” (Kertomus 6, sukupuolta ja ikää ei mainittu)

Kiusaamiskokemukset pysyvät osana entisen kiusatun identiteettiä ja alitajuntaa, mutta niiden ei tar-vitse määrittää koko elämää. Osassa voimaantumisen ja kasvun tarinoita mainittiin, ettei kertoja olisi sama ihminen ilman kiusaamiskokemuksia – sekä hyvässä, että pahassa. Vaikka tähän tarinatyyppiin kuuluvissa kertomuksissa kiusatuksi joutuminen oli onnistuttu kääntämään vahvuudeksi, toivottiin, ettei kenenkään tarvitsisi käydä kiusatun tietä kasvaakseen ja vahvistuakseen ihmisenä. Tavallista voimaantumisen ja kasvun tarinoissa olivat tietoiset pyrkimykset kääntää kiusaamisen kokemukset sellaisiksi, etteivät ne näyttäytyneet enää pelkässä negatiivisessa valossa.

”Kiusaaminen pysyy kuitenkin osana minua koko loppuelämäni, sekä hyvässä että huo-nossa, mutta koen kiusaamiskokemusteni olleen enemmän voimaannuttavia.” (Kerto-mus 7, nainen 20-25 vuotta)

Osana voimaantumista olivat kokemukset siitä, että on onnistunut nousemaan kiusaajien yläpuolelle.

Tämä ilmeni voimaantumisen ja kasvun tarinoissa muun muassa työpaikan nappaamisena kiusatun nenän edestä sekä kokemuksena siitä, että on kasvanut elämässä kiusaajaa pidemmäksi. Kiusatuksi joutuminen oli kasvun ja voimaantumisen tarinoissa vaikuttanut myös entisten kiusattujen moraaliin ja ajatuksiin toisista ihmisistä; omien kokemusten kautta entinen kiusattu on oppinut arvostamaan ja kuuntelemaan sekä toimimaan toisia ihmisiä kohtaa kunnioittavasti. Henkinen kasvu näkyi kertomuk-sissa myös siinä, miten entinen kiusattu asettuu nykyisin kiusattujen ja sorrettujen puolelle niin siviili- kuin työelämässäkin. Osalle entisistä kiusatuista halu puolustaa heikompia on tuonut ammatin,

johtanut opiskelemaan alaa, jossa asetutaan heikossa asemassa olevien puolelle tai hakeutumaan va-paaehtoistoiminnan pariin. Eräässä kertomuksessa kuvailtiin, miten kiusaamisen näkeminen aiheutti entisessä kiusatussa kärsimystä ja pakottavaa tarvetta puuttua tilanteeseen, jopa oman hyvinvoinnin uhalla. Myös tässä nähtiin olevan opettelun paikka; joskus on osattava olla puuttumatta asioihin, jotka vievät itseltä suhteettomasti voimavaroja. Kertomuksista kuvautui myös näkökulma ylisukupolvisuu-desta; entinen kiusattu painottaa myös lapsilleen, ettei kiusaamista tule hyväksyä missään olosuh-teissa.

”Kiusaaminen on muovannut minua ja näen sen isona tekijänä kasvun ja kehitykseni kanssa. En ole koskaan halunnut muuttua kiusaajieni kaltaiseksi, arvostan ja kuuntelen ihmisiä, välitän. En halvenna, alenna, lyttää… Kiusaamisen kokemukset ovat alitajun-nassa aina, mutta olen pyrkinyt kääntämään ne positiiviseksi ja soveltamaan niitä toi-mintaani niin miten en ainakaan toisille tee.” (Kertomus 25, nainen 20-25 vuotta)

5.1.3 Yksinäisyyden tarina

Selkeitä yksinäisyyden tarinoita aineistossa oli viisi kappaletta. Tavallisesti yksinäisyyden tarinassa oli piirteitä myös selviytymisen tarinasta, joka ilmeni luottamuksena tulevaisuuteen koulukiusaami-sen ja yksinäisyyden jättämistä arvista huolimatta.

Yksinäisyydellä tarkoitettiin osassa kertomuksissa sitä, ettei yksinäinen omannut ystäviä tai kave-reita, osassa taas puuttuivat läheiset suhteet perheeseen ja sukulaisiin Aikuisiän yksinäisyys ja kiu-saamisen aikainen sosiaalinen hyljeksintä liitettiin tarinoissa usein yhteen. Tämä linkitys ilmeni muun muassa mainintana siitä, että kiusaaminen nähtiin yhdeksi taustatekijäksi sosiaalisiin tilanteisiin liit-tyvälle pelolle. Aina yksinäisyyden tarinoihin ei liittynyt aikuisiällä koettua ostrakismia, vaan yksi-näisyyden nähtiin johtuvan myös omista sisäisistä tekijöistä. Tavallista oli sosiaalisten tilanteiden aiheuttama ahdistus tai se, ettei yrityksistä huolimatta onnistu saamaan ystäviä. Sosiaalinen ahdistus ilmeni yhdessä kertomuksessa muun muassa kieltäytymisenä piknikistä, jolle kertoja oli kutsuttu.

Yhteistä yksinäisyyden tarinoille oli entisen kiusatun varovaisuus sosiaalisissa suhteissa ja pelko siitä, että jälleen kerran tulee petetyksi. Lisäksi toisiin ihmisiin luottaminen koettiin suureksi, joissain ta-pauksissa jopa mahdottomaksi haasteeksi. Tyypillistä oli etäisyyden pitäminen ja asiatasolla pysymi-nen keskusteluissa, mikä kuvautui yhtenä coping-keinona, jolla suojella entistä kiusattua uusilta pet-tymyksiltä ihmissuhteissa. Kuten kelpaamattomuudenkin tarinoissa, myös yksinäisyyden tarinoissa

korostui näkökulma, jossa kertoja ei koe olevansa tarpeeksi hyvä kelvatakseen kellekään. Aina tämä ei johdu siitä, etteikö entinen kiusattu kokisi omaavansa sosiaalisia taitoja. Yhdessä yksinäisyyden tarinassa kertoja kuvasi olevansa luonteeltaan helposti tutustuttava ja pystyvänsä juttelemaan vierai-den ihmisten kanssa, mutta oli silti vailla ystävyyssuhteita. Yksinäinen saattaa olla osa työyhteisöään, muttei koe saavansa ystäviä työn ulkopuolelta. Yksinäisyyden tunne ei myöskään kaikissa kertomuk-sissa korreloinut sen kanssa, ettei kertojalla olisi ollut ympärillään jonkinlaista sosiaalista verkostoa:

”Kaikki elämässäni on periaatteessa kunnossa, sillä minulla on työ, oma koti, muutama kaveri, vanhemmat ja pikkuveli. Silti koen olevani todella yksinäinen.” (Kertomus 2, sukupuolta ja ikää ei mainittu)

Vastakohtana niille yksinäisille, joilla oli sosiaalinen verkosto, kuvautui yksinäisyys taas toisissa ta-rinoissa täydellisenä sosiaalisena isolaationa, jossa ystävien ja tuttavien lisäksi puuttuivat myös lä-heiset perhesuhteet. Yksinäinen viihtyy myös itsekseen, mutta kaipaa silti sosiaalisia suhteita, joissa jakaa ajatuksia ja tunteita. Ystävän kanssa olisi mielekästä muun muassa käydä teatterissa, viedä koi-ria lenkille tai lähteä Tallinnan laivalle. Yksinäinen entinen kiusattu on sosiaalisissa suhteissaan myös vaativa; ihan kuka tahansa ei kelpaa ystäväksi. Yksinäinen entinen kiusattu on lisäksi pitkämuistinen.

Yhdessä kertomuksessa kuvattiin kertojan poistaneen elämästään ne ihmiset, jotka tuntuivat aiheut-tavan hänelle pahaa mieltä. Hinta tästä oli entistä syvempi yksinäisyys:

”Pelkään, että olen yksin loppuelämäni, mutta en usko ikinä ees päästäväni ketään lä-helleni.” (Kertomus 18, nainen, ikää ei mainittu)

Kaikissa yksinäisyyden tarinoissa yksinäisyyden ei nähty johtuneen ainoastaan koulukiusatuksi jou-tumisesta. Yhdessä kertomuksessa taustalla oli synnynnäinen huonokuuloisuus, jonka seurauksena kertoja koki, etteivät normaalisti kuulevat jaksa keskustella hänen kanssaan.

Yhteistä yksinäisyyden tarinoille oli yksinäisyyden kuvautuminen kokemuksena, johon ei vaikuta se, kuinka paljon yksinäisellä on ihmisiä ympärillään. Merkityksellistä oli se, millaisia kokemuksia ys-tävyydestä tai sosiaalisesta hyljeksinnästä entisellä koulukiusatulla on ja millaisen merkityksen nämä kokemukset saavat. Yksinäisyys näyttäisi olevan myös pysyvä ominaisuus, jossa koulukiusatuksi joutumisella saattaa olla merkittävä rooli. Yksinäinen ei myöskään tavallisesti ole yksin omasta ha-lustaan, vaan taustalla saattaa olla lukuisia epäonnistuneita yrityksiä rakentaa ystävyyssuhteita.

”Koko ikäni olen ollut yksinäinen siten, ettei ole ollut naisystäviä tai kavereita, joiden kanssa olisi voinut keskustella vapaa-ajallaan, käydä jossain tai harrastaa yhdessä jo-tain. Kouluaikainen syrjintä ja kiusaaminen vaikutti luonteeseeni siten, että olin

epäluuloinen kaikkia kohtaan.” ”En sitten tiedä onko se koulukiusaamisesta johtuvaa, että en saa ystäviä vaikka haluaisin.” (Kertomus 3, nainen 65-70 vuotta)

5.1.4 Kelpaamattomuuden tarina

Kelpaamattomuuden tarinoita aineistossa oli neljä kappaletta. Kaksi kertomuksista kuvautui kelpaa-mattomuudesta huolimatta myös selviytymisen tarinaksi. Selviytymisen näkökulma korostui toisessa näistä kertomukista muun muassa onnistuneina opiskelukokemuksina ja ymmärryksenä siitä, ettei tutkintoa ja arvosanoja tehdä ketään muuta kuin itseä varten.

Kelpaamattomuuden tarinoissa oma elämä nähtiin sarjana jatkuvia epäonnistumisia monella elämän-alueella. Kelpaamattomuuteen liitettiin mielikuvia omasta arvottomuudesta, mitättömyydestä ja siitä, ettei elämän suuntaa ole pystytty muuttamaan paremmaksi lukuisista yrityksistä huolimatta. Yleis-tunne kelpaamattomuuden tarinoissa oli lannistuneisuus. Kertojat kokivat omaavansa erilaisuuden leiman, joka vaikutti muun muassa siihen, etteivät he pystyneet muodostamaan pari- tai ystävyyssuh-teita, koska he eivät uskoneet kelpaavansa kellekään. Tähän erilaisuuden stigmaan liittyi myös pelkoa omasta jaksamisesta ja riittävyydestä. Myös epäonnistumisia työelämän saralla esiintyi. Kelpaamat-tomuuden tarinoiden kertojat näkivät itsensä muita enemmän huonoina ja epäonnistuneina ihmisinä.

Negatiiviset käsitykset itsestä heikensivät myös itseluottamusta ja uskoa siihen, että asiat voisivat joskus olla hyvin. Tyypillistä oli nähdä vastoinkäymisten syy omassa itsessä, ei ympäristössä. Kel-paamattomuuden tarinoihin liittyi myös paljon ristiriitaisuuden tunteita ja spekulointia siitä, olisiko elämä muodostunut toisenlaiseksi ilman kiusatuksi tulemisen kokemuksia. Eräässä kertomuksessa muun muassa pohdittiin, olisiko kertojan elämä muodostunut paremmaksi, mikäli hänellä olisi ollut isä, kaksoisveli tai edes joku puolustamassa kiusaajilta.

”Uskon kiusaamisen vaikuttaneen ihan kaikkeen elämässäni. En ollut mitään, en kel-vannut kaveriksi kellekään, olin ruma ja tyhmä. Olen omilla myöhemmillä toimillani tavallaan vastannut näihin haukkumisiin mm. lopettamalla kouluja kesken. Olinhan niin tyhmä, ettei minusta ollut valmistumaan mihinkään ammattiin…En ole pystynyt pysyviin parisuhteisiin, koska uskon, ettei kukaan oikeasti halua minun kanssani olla.”

(Kertomus 11, nainen, 40-45 vuotta)

Kelpaamattomuuden tarinoissa käsitykset toisista ihmisistä olivat pääasiassa negatiivissävytteisiä.

Yhdessä kertomuksessa mainittiin vahva usko siihen, että ihminen on lähtökohtaisesti paha eikä

kehenkään voi luottaa. Kelpaamattomuuden tarinoille yhteistä oli menetetty luottamus toisiin ihmi-siin ja usko siihen, etteivät toiset ihmiset välitä. Ajatus siitä, että on ostrakismin, eli sosiaalisen hyl-jeksinnän kohde kuvautui vahvana. Joissain tapauksissa hyväksyntää oli haettu miellyttämällä liialli-sesti muita, mutta tämäkin keino oli todettu tehottomaksi.

”Tajusin, että vaikka kuinka yritän olla hyvä kaveri muille niin mä en ole kellekään niin tärkeä, että kukaan tekis mun eteen mitään.” (Kertomus 18, nainen, ikää ei mainittu) Tavallisin reagointitapa ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunteeseen oli jättäytyä vapaaehtoisesti so-siaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle. Tällä toimintamallilla pyrittiin suojaamaan itseä jo etukäteen tulevalta pettymykseltä ja jätetyksi tulemiselta. Kaikissa neljässä kelpaamattomuuden tarinassa ko-rostui käsitys, jossa tarinan kertoja ei koe kelpaavansa edes itselleen. Erityisesti esillä olivat ulkonä-köön liittyvät paineet ja haasteet. Epäonnistumisen, kelpaamattomuuden ja koulukiusaamisen välillä nähtiin vahva syy-seuraussuhde; vaikeudet elämässä katsottiin johtuvan lapsuuden- ja nuoruudenai-kaisista kiusaamisen kokemuksista:

”Olisin voinut menestyä paremmin elämässä, jos minua ei olisi kiusattu, nyt olen vain köyhä luuseri ja yksinäinen yksinhuoltaja.” (Kertomus 18, nainen, ikää ei mainittu)

5.1.5 Itsereflektion tarina

Selkeitä itsereflektiivisiä piirteitä sisältäviä kertomuksia aineistossa oli neljä kappaletta. Kaikille itse-reflektion tarinoille oli yhteistä joko kiusaamisen tarkastelu oman tarinan lisäksi myös yleisenä il-miönä tai oman elämän ja kiusaamiseen liittyvien toimintatapojen syvällinen pohtiminen ja kyseen-alaistaminen. Yhdessä kertomuksessa tarkasteltiin kiusaamista ilmiönä (kuka joutuu kiusatuksi ja miksi) myös oman kiusaamistarinan ulkopuolelta. Pohdinnassa esitetään mielenkiintoinen näkö-kulma siitä, että kenties ”jokin ominaisuus kiusatussa herättää kiusaajassa sellaisia tunteita ja muis-toja, joita pystyy vaientamaan vain käyttämällä valtaa toiseen ihmiseen.” (Kertomus 4, nainen 20-25 vuotta.) Toisessa kertomuksessa taas annettiin kokemusasiantuntijuuden pohjalta ohjeita niin kiusa-tulle, kiusaajalle kuin kiusatun vanhemmille miten toimia kiusaamista kohdattaessa. Samassa kerto-muksessa myös kritisoitiin sitä, miten lasten ja nuorten maailmassa toisen fyysistä vahingoittamista vähätellään sanomalla sitä kiusaamiseksi, kun taas aikuisten kohdalla kyse on pahoinpitelystä ja po-liisiasiasta.

Lähes kaikissa itsereflektion tarinoissa yhdessä keskeisessä osassa olivat tunnetaidot, erityisesti tun-teiden hallinta ja sen kehittyminen. Yhdessä kertomuksessa kuvailtiin pelkoa kontrollin – ja sen myötä tärkeän harrastuksen – menettämisestä. Kiusaamista ja sen seurauksia ei itsereflektion tari-noissa myös millään lailla romantisoitu, vaan tarkasteltiin hyvinkin realistisessa valossa ja kritiikin kera:

”Olisi hurskastelua ja rajua yksipuolistamista sanoa, että olisin nyt onnellinen ja tekemässä halu-amiani asioita, jos en olisi koskaan tullut jätetyksi tai syrjityksi… Kiusaaminen ei ole myöskään teh-nyt minusta millään tavoin jalompaa tai parempaa ihmistä, tai opettanut minulle elämästä mitään sellaista, mitä en helpommankin kautta olisi voinut oppia.” (Kertomus 4, nainen 20-25 vuotta) Itsereflektion tarinoille oli tyypillistä oman kiusaamiskokemuksen ja sen seurauksien monitahoinen tarkastelu. Myös omaa olemassaoloa ja sen motiiveja tuotiin esiin yhdessä kertomuksessa. Itsereflek-tion tarinoissa esiintyi lisäksi runsaasti omaan kiusaamiskokemukseen liitettyjä kysymyksiä, joihin järjestelmällisesti annettiin kertomuksessa myös vastaus. Kuten yhdessä kertomuksista mainittiin, oman vajavaisuuden tunnustaminen oli ollut tuskallinen, mutta toisaalta myös puhdistava prosessi.

Itsereflektion tarinoissa korostui myös lisäksi näkökulma, jossa entisiä kiusaajia pystyttiin tarkaste-lemaan myötätuntoisten lasien läpi, vaikkei kiusaamista tekoina oltu voitukaan antaa anteeksi. Oman kiusaamiskokemuksen käsittelyn kautta itsereflektion tarinoiden kertojat ovat myös pystyneet siirty-mään auttamaan muita kiusaamista kokeneita. Näkisin, että osin tämän onnistuneen itsereflektion seurauksena kaikki neljä tämän tyypin alle luokiteltavaa kertomusta olivat vaikeuksista huolimatta myös selviytymisen tarinoita.

”Koen olevani vahvanahkaisempi, enkä ole enää niin herkkä, koska olen käsitellyt kiu-saamiskokemukseni.” (Kertomus 7, nainen 20-25 vuotta)

Edellä lueteltujen tarinatyyppien lisäksi neljästä kertomuksesta kuvautui Entä jos-tarinatyyppinen nä-kökulma, joissa esitettiin pohdintoja siitä, olisiko oma elämäntarina voinut muokkautua toisenlaiseksi ilman kiusaamiskokemuksia ja seurauksia, joita kiusatuksi joutumisesta oli katsottu aiheuttaneen.

Nämä Entä jos-pohdinnat esiintyivät aina yhdessä muiden tarinatyyppien kanssa, jonka vuoksi en ole luokitellut niitä omaksi tarinatyypikseen. Entä jos-tarkasteluissa oli sävyltään kahdenlaisia pohdin-toja. Ensimmäisen kategorian pohdinnat olivat sävyltään negatiivisia, jopa katkeria, kun taas toiseen kategoriaan kuuluvissa entä jos-mietteissä kiusaamiskokemuksissa nähtiin myös jotain positiivista:

(1) ”En voi olla ajattelematta, missä olisin nyt, ellen olisi osittain koulukiusaamisen aiheuttaman vihan ja itseinhon seurauksena joutunut viettämään nuoruusvuosiani suljetulla osastolla. Tai kuinka paljon ystäviä minulla olisi, ellen olisi petetyksi

tulemisen seurauksena menettänyt kykyäni luottaa ihmisiin?” (Kertomus 4, nainen 20-25 vuotta)

(2) ”Olen miettinyt mitä elämäni olisi jos minua ei olisi kiusattu, mutta toisaalta kiu-saaminen on johtanut minut nykyiselle polulleni, jossa kaikki on hyvin.” (Kertomus 9, sukupuolta ja ikää ei mainittu)