4.1 Laadullisesta tutkimuksesta
Laadullinen tutkimus tuottaa luokitteluja, käsitteellisiä välineitä sekä selittää ilmiöitä (Alasuutari 2011, 233). Olennaista laadullisessa tutkimuksessa on, että valituilla tutkimushenkilöillä on mahdol-lisimman paljon tietoa tai kokemusta tutkittavasta ilmiöstä. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 98.) Omassa tutkimuksessani tutkittavien pätevyys ja tieto tutkittavasta aiheesta ilmenee siinä, että suuntasin kir-joituspyynnön henkilöille, joilla on kokemuksia koulukiusatuksi joutumisesta. Kiusaamiselle voidaan antaa tarkka määritelmä (ks. esim. Hamarus 2008, 12), mutta valitsemassani narratiivisessa lähesty-mistavassa olennaista ei ole tämän määritelmän täyttyminen, vaan se, että tutkittava on itse kokenut joutuneensa kiusatuksi.
Laadulliselle aineistolle on ominaista sen ilmaisullinen rikkaus, monitasoisuus ja kompleksisuus (Alasuutari 2011, 84). Valitsin omaan tutkimukseeni laadullisen lähestymistavan, sillä näen, että juuri tarinoiden kautta minun on tutkijana mielekästä pureutua entisten kiusattujen elämäntarinoihin. Kir-joitetut kertomukset ovat Alasuutarin kuvauksen mukaista ilmaisullisesti rikasta, mielikuvitusta he-rättelevää ja monitahoista aineistoa. Tutkijana minua kiinnostavat merkityksenannot, joita kiusatut kertomuksissaan antavat kiusatuksi joutumisen kokemuksille. Myös narratiivisen identiteetin muo-dostumista on luontevinta tutkia laadullisilla menetelmillä. Laadulliselta tutkimukselta vaaditaan li-säksi tietynlaista absoluuttisuutta, toisin kuin määrälliseltä tutkimukselta. Käytännössä tämä ilmenee siten, että laadullisessa tutkimuksessa kaikki kokonaisuuteen kuuluvat seikat tulee ottaa huomioon siten, etteivät ne muodosta ristiriitaa luodun tulkinnan kanssa. Puhutaan arvoituksen ratkaisusta. (Ala-suutari 2011, 38–39.)
Laadullisen tutkimuksen kohdalla korostetaan tavallisesti siitä, etteivät sen tuottamat tulokset ole ti-lastollisesti yleistettävissä. Sitä, ettei laadullisen tutkimuksen tuloksia voida yleistää, ei kuitenkaan tarvitse nähdä ongelmana. Yhteiskuntatieteellinen tutkimus ei tässä valossa ole pragmaattista tietoa yhteiskunnasta tuottavaa, vaan enemmänkin kriittistä kirjallisuutta, jonka tarkoituksena on herättää keskustelua yhteiskunnallisista ilmiöistä. Tavoitteena on itsestäänselvyyksien problematisoiminen ja ennakkoluulottomien ja tuoreiden näkökulmien tuominen tarkasteltavaksi. Tärkein laadullisen tutki-muksen piirre on paikallinen selittäminen. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkimusten tulosten tulee päteä mahdollisimman kattavasti, koherentisti ja sisäisesti loogisesti siihen empiiriseen aineistoon, josta se
on muodostettu. Yleistettävyyden sijaan tutkimuksen tarkoitus on osoittaa tarkasteltavana olevien il-miöiden historiallisuus ja sidokset vallitsevaan kulttuuriin. Tutkimustulosten yleistäminen sijaan voi-daan pohtia sitä, miten tutkija perustelee aineiston analyysinsä pätevän muuhunkin kuin vain omaan aineistoonsa. Oman tutkimukseni kohdalla tämä tarkoittaa niiden seikkojen esiintuontia, joiden poh-jalta voin olettaa tulosteni pätevän kaikkiin koulukiusattuihin. Yleistämisen sijaan kannattaisinkin puhua suhteuttamisesta. (Alasuutari 2011, 234–250.)
4.2 Narratiivinen lähestymistapa metodologisena ratkaisuna
Kertomuksen taustalla on joukko peräkkäisiä tapahtumia, joilla on yhteys ihmisen tai muun intentio-naalisen olennon elämään. Tarina muodostuu, kun näistä tapahtumista luodaan tulkinta. Kulttuuriin juurtuneet tarinamallit määrittävät sitä, millaiseksi tulkinta muokkautuu. Narratiivisen tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten kertoja juuri kerrontahetkellä tulkitsee menneisyytensä tapahtumia.
(Hänninen 2015, 169, 173.)
Tarinan tärkein ominaisuus on, että siinä kuvataan ajassa eteneviä tapahtumaketjuja. Tarinaan vali-taan tapahtumien joukosta juuri kyseessä olevalle tarinalle olennainen pätkä jäsentämällä aikaa mer-kitykselliseksi kokonaisuudeksi. Tarina koostuu alusta, keskikohdasta, lopusta ja niitä yhdistävästä juonesta. Tarinan tapahtumiin sisältyy aina arvo- ja tunnelatauksia. Tämän lisäksi tapahtumat liittyvät toisiinsa syy-seuraussuhteina. Tapahtumien syyt voivat olla luonnontieteellisiä, psykologisia, sosiaa-lisia tai uskonnolsosiaa-lisia. Joskus syynä voi olla pelkkä sattuma. Se, miten tarina päättyy, on merkityk-sellistä; traagiseen tapahtumaan päättyvä tarina on lähes poikkeuksetta surullinen riippumatta siitä, onko kerronnan varrella ollut myös positiivisia elementtejä. Jo yhden sanan mittainen lause voi olla tarina. (Hänninen 2015, 170.) Omassa aineistossanikin on joitakin lyhyitä, muutaman rivin mittaisia kertomuksia, jotka kuitenkin täyttävät tarinan vaatimukset – niistä löytyy sekä alku, muutos, että lop-puasetelma.
Ihminen käyttää ja soveltaa sosiaalisen tarinavarannon mukaisia tarinallisia malleja muun muassa jäsentämään omaa elämänkokemusta. Tarinat voivat sisältää vahvistavia malleja toiminnansuunnit-teluun, mutta myös varottavia esimerkkejä. Tavallisesti sosiaalisen tarinavarannon mallit ohjeistavat, millainen toiminta on kulttuurisesti hyväksyttyä ja tavanomaista. Kulttuurisilla tarinamalleilla on teh-tävänsä lisäksi siinä, miten ymmärrämme toisten ihmisten tarinallisia projekteja ja heidän ajatuksiaan, tunteitaan ja toimintaansa. Tarinat voivat myös antaa suuntaviivoja tarkastella omaa elämää
vaihtoehtoisesta näkökulmasta. Länsimaisessa tarinankerronnassa on sanottu olevan neljä usein tois-tuvaa tarinan juonikaavaa, jotka ovat tragedia, romanssi, komedia ja satiiri. Edellisten, yleisimmin toistuvien juonikaavojen lisäksi on olemassa myös useita muita juoniluokituksia. (Hänninen 1999, 50–52.)
Yksilö ei omaksu kulttuurisia tarinamalleja sattumanvaraisesti, vaan seulomisen ja muokkaamisen kautta. Tämän seulomis- ja muokkaamisprosessin yhteydessä yksilö liittää kulttuuriset ainekset osaksi omaa henkilöhistoriallista kokemustaan. Puhutaan sisäisen tarinan muodostumisesta. Muis-tissa olevilla ydinkokemuksilla katsotaan olevan merkittävä rooli sisäisen tarinan muodostumisessa.
Erityisesti odottamattomat, tahdosta riippumattomat tapahtumat, kuten juuri koulukiusatuksi joutu-minen ovat merkityksellisiä ja haastavia sisäiselle tarinalle. Kertomus, oli se sitten puhuttua, kirjoi-tettua tai vaikka piirrettyä, on sisäisen tarinan tuomista julki. Kerronnassa ei kuitenkaan ole kyse ainoastaan sisäisen tarinan julkituonnista, vaan sosiaalisesta prosessista, jossa sisäinen tarina muok-kautuu, reflektoituu ja jäsentyy. Kerronnan kautta yksilö saa myös etäisyyttä tarinaansa. (Hänninen 1999, 52–55.)
Mikäli halutaan tietää mitä ihmiset muistavat elämänsä tietyistä tapahtumista, on luontevaa pyytää heitä kertomaan tarina. Tarinan avulla selviää, mitä tapahtui, keitä oli läsnä tilanteessa ja millaisia tunteita ja ajatuksia tapahtumaan liittyy. Narratiivinen tutkimus soveltuu erityisen hyvin menetel-mäksi silloin kun tavoitteena on selvittää, mitä nämä muistot merkitsevät muistelijalle ja miten niiden avulla myös luodaan merkityksiä. (McAdams 2018, 360.) Narratiivit vangitsevat kontekstin vaiku-tuksen tavalla, jota muut tutkimusmetodit eivät välttämättä tee. Kontekstin ymmärtäminen onkin olennainen osa narratiivista tutkimusta ja persoonallisen narratiivin merkityksen tuottamista. Narra-tiivinen tutkimus ei etsi yleistyksiä, vaan tavoitteena on ymmärtää ja tulkita tutkimuksen kohteena olevaa ilmiötä. Päämääränä ei siis ole niinkään tuottaa todellisuutta, vaan uudelleen tulkita koke-musta. Muistilla on keskeinen osa narratiivien muodostamisessa. Vaikka ihmisten kokemukset saat-taisivatkin olla samankaltaisia, muodostaa jokainen oman persoonallisen narratiivinsa, jolla luodaan merkityksiä niin menneelle, nykyisyydelle kuin tulevaisuudellekin. Lisäksi vaikka kokemukset olisi-vat samoja, oolisi-vat niistä aiheutuneet seuraukset uniikkeja. (Bold 2012, 21.) Tämän takia koen narratii-visen lähestymistavan soveliaimmaksi omalle tutkimukselleni; tutkimukseni kohteena ovat entisten koulukiusattujen elämäntarinat ja niistä tehdyt tulkinnat ja merkityksenannot. Elämäntarinat ovat sel-keästi kertomusmuotoista aineistoa, joten ne soveltuvat tarkasteltavaksi narratiivisella lähestymista-valla.
Tarinankerronta on keskeinen osa ihmiselämää. Tarinat peilaavat ihmisten mielenkiinnon kohteita ja tukevat prosesseja, joissa muodostetaan merkityksiä. Tarinoilla on valta muuttaa elämää ja sitä
sosiaalista kontekstia, jossa tarinan kertoja elää. Tarinat auttavat meitä ymmärtämään sekä itseämme, että toisia ihmisiä. Tarinoihin sisältyy arvottavia, kuvailevia ja selittäviä elementtejä. Niiden avulla luodaan dynaaminen, koko ajan muutoksessa oleva narratiivinen identiteetti. Persoonallinen narra-tiivi ei vain kuvaa eksaktisti mitä jollekin henkilölle tapahtui tietyssä tilanteessa, vaan siihen sisältyy aina tulkintaa ja monikerroksisia merkityksiä. Tarinat myös herättävät tunteita. (Bold 2012, 30.) Ta-rinat jäljittelevät elämää ja elämä jäljittelee tarinoita (Bruner 2004, 691–692).
Narratiivista lähestymistapaa kohtaan on esitetty myös kritiikkiä. On nähty, ettei tarinallisessa tutki-muksessa kunnioiteta tarpeeksi tarinoiden monisyisyyttä ja rikkonaisuutta sekä tehdään liian vahvoja oletuksia kokemusten narratiivisesta muodostumisesta. (Hänninen 2015, 182.) Strawson (2004, 428–
442) toteaa lisäksi, ettei ihmiselämän näkeminen narratiivisena jatkumona tulisi olla normi, sillä on ihmisiä, jotka ovat pohjimmiltaan ei-narratiivisia ja näin ollen myös elämiä, joita ei eletä narratiivi-sesti. Strawsonin mukaan hyvän elämän perusteena ei voida pitää narratiivista yhtenäisyyttä ja kohe-renttiutta, sillä kuten hän väittää, eivät niin kutsutut ihanteelliset elämät aina sisällä narratiivista tari-nankerrontaa. Omassa aineistossani Strawsonin kritiikki ei näkynyt; kaikki kertomukset rakentuivat narratiiviselle jatkumolle ja niistä oli havaittavissa selkeä juoni, joka liitti tapahtumat ja niille annetut merkitykset toisiinsa.
4.3 Kirjoituspyyntö aineistonkeruun tapana
Toteutin tutkimukseni aineistonkeruun kirjoituspyynnöllä, johon saattoi vastata joko internetissä e-lomakkeella, sähköpostin välityksellä tai lähettämällä tarinan minulle kirjepostina. (Liite 1.) Ohjeistin kirjoituspyynnössä vastaajia kirjoittamaan elämäntarinan aina kiusaamisen ajalta nykyhetkeen asti.
Toivoin vastaajien kuvaavan kertomuksessaan, milloin heitä kiusattiin ja miten kiusaaminen ilmeni sekä pohtimaan näkevätkö he kiusaamisella olleen merkitystä siihen mitä heidän elämässään on ta-pahtunut kiusaamisen jälkeen. Tämän lisäksi toivoin vastaajien kertovan, näkevätkö he kiusatuksi joutumisen muokanneen sitä, millaisina ihmisinä he näkevät itsensä ja miten kiusaaminen on vaikut-tanut siihen, mitä asioista he ovat saavuttaneet elämässään.
Valitsin kirjoituspyynnön, koska koen, että sen kautta minun olisi mahdollista tavoittaa suuri joukko kiusaamista kokeneita ihmisiä fyysisestä lokaatiosta riippumatta. Kirjoituspyyntö myös mahdollisti niin sanotun spontaanin osallistumisen; kohdehenkilöt saattoivat internetiä selatessaan törmätä kir-joituspyyntööni ja päättäneet juuri siinä hetkessä käydä kertomassa tarinansa e-lomakkeen
välityksellä ilman, että olisi tarvinnut sopia esimerkiksi erillistä haastatteluaikaa. Näen e-lomakkeen etuna myös sen, että vastaajat ovat saaneet rauhassa harkita ja muokata tarinaansa mielessään ennen kirjoitustapahtumaa, mikäli ovat kokeneet sen tarpeelliseksi. E-lomakkeessa on aineistonkeruutapana myös heikot puolensa. Esimerkiksi haastattelukutsuun vastatessaan tutkittavat sitoutuvat vahvasti osallistumaan tutkimukseen, kun taas internetistä luettu kirjoituspyyntö saattaa unohtua, mikäli siihen ei tartuta heti.
Tutkimukseni päämäärä on tuottaa uutta tietoa siitä, millaisia tarinatyyppejä entisten koulukiusattujen elämäntarinoista löytyy sekä lisätä ymmärrystä siitä, miten kiusaamisen katsotaan vaikuttavan kiu-satun narratiivisen identiteetin muokkautumiseen. Tutkimukseni pääpaino on elämäntarinoilla ja sillä, että kiusaaminen ei ole läsnä enää tässä päivässä, joten rajasin tutkittavien iän yli 18-vuotiaisiin;
oletan, että heillä kiusaamisesta on kulunut jo jonkin verran aikaa ja kiusaamiskokemus on liitetty osaksi elämäntarinaa. Tämä tavoite toteutui, sillä kaikki vastaajat kuvasivat kertomuksissaan, että kiusaamiskokemukset olivat tapahtuneet menneessä.
Koen kirjoituspyynnön olleen luontevin ja tehokkain tapa hankkia osallistujia tutkimukseeni. Mene-telmän heikkoutena voidaan pitää sitä, etten pystynyt esittämään vastaajille tarkentavia kysymyksiä teemoista, jotka jättivät auki kysymyksiä. Yleisesti ottaen kertomukset olivat kuitenkin kattavia ja sain vastaukset tutkimuskysymyksiini. Kertomuksista näkyi selkeästi se, miten suuri painoarvo itse kiusaamiskokemuksella oli kertomusten rakenteessa. Lähes kaikissa kertomuksissa kuvattiin yksi-tyiskohtaisesti, millaista kiusaaminen oli ollut, kun taas kiusaamisen jälkeistä aikaa kuvattiin niukka-sanaisemmin. Oletan tämän johtuvan siitä, että kiusatuksi joutuminen on lapselle tai nuorelle koko-naisvaltainen kokemus, joka koskettaa eniten juuri siinä hetkessä, kun kiusaaminen on konkreettisesti läsnä ja jättää muistoja, jotka halutaan kipeästi jakaa. Osa vastaajista oli käsitellyt kiusaamisen koke-muksiaan terapiassa, mutta oletan, että osalle vastaajista kirjoituspyyntööni tarttuminen oli kenties ensimmäinen kerta, kun kiusaamiskokemuksesta kerrottiin kellekään. Kaikista kertomuksista yhtä lukuun ottamatta välittyi kuva siitä, että kiusaaminen on vaikuttanut kiusatun koko elämäntarinaan ja kiusaamisen nähtiin muokanneen tarinan kertojan identiteettiä ja elämänvalintoja. Kertomuksissa ku-vautui myös tunne siitä, että kiusaamiskokemuksista kerrottiin hyvin avoimesti ja luottamuksellisesti.
4.4 Aineiston kuvailua
Kirjoituspyyntö oli auki 9.4.2018 – 30.6.2018, jonka aikana siihen tarttui yhteensä 29 vastaajaa. Li-säksi kaksi vastaajaa ehdotti elokuun 2018 lopussa, että he voisivat vielä osallistua tutkimukseeni kirjoittamalla kertomuksensa. Yhteensä vastauksia tuli siis 31. Vastaajista neljä palautti kertomuk-sensa sähköpostin välityksellä ja 27 e-lomakkeen kautta. Pisin kertomus oli 12 sivua, lyhyin kaksi riviä. Suurin osa kertomuksista oli pituudeltaan 2-3 sivua. Yhteensä kertomuksia kertyi 79 sivun ver-ran. Jouduin hylkäämään kaksi kirjoitusta, koska niiden sisällössä ei vastattu määrittelemiini tutki-muskysymyksiin ja ne ovat näin arvottomia tutkimuksen tulosten kannalta. Naisia vastaajista oli 18 ja miehiä 6. Seitsemästä kertomuksesta ei käy suoraan ilmi vastaajan sukupuoli. Vastaajien ikähaa-rukka oli 19–67 vuotta. Keskimääräisesti eniten vastaajia oli ikähaarukassa 20-40 vuotta. Kahdek-sassa kertomuksessa ei mainittu vastaajan ikää.
Osasta vastauksia kuvastui, että osallistumista oli mietitty ja kertomusta jäsennelty pitkäkin aika. Eräs vastaajista mainitsi käyttäneensä tarinankirjoitusprosessiin neljä tuntia. Tämä osoittaa mielestäni, että kirjoituspyyntöön on suhtauduttu vakavuudella ja oma kiusaamistarina ja osallistuminen on nähty merkityksellisenä. Levitin kirjoituspyyntöä sekä kohdennetusti, että lumipalloefektiä käyttäen. Koh-teeksi valitsin tahoja, joiden piiristä oletin löytyvän entisiä koulukiusattuja. Pääasiallisena kanavana käytin sosiaalista mediaa; julkaisin kirjoituspyynnön sekä omallani, että Sociuksen facebook-seinällä sekä Twitterissä. Päivitykseni keräsi jokaiselta edellä mainitulta sivustoilla lukuisia uudelleenjakoja ja tavoitti näin yhä suuremman joukon potentiaalisia vastaajia. Tämän lisäksi kirjoituspyyntö oli esillä Yhdessä voimme vähentää kiusaamista-ryhmän, Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopil-kun sekä Nyyti Ry:n facebookseinillä. Myös Kuopion Mielenterveyden Tuki Ry ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin Selviydytään kiusaamisesta-projekti osallistuivat kirjoitus-pyynnön levittämiseen. Kerroin lisäksi harjoittelupaikassani Kulttuuripaja Luoteessa mahdollisuu-desta osallistua tutkimukseeni. Käytännössä kirjoituspyynnön levittäminen toteutui niin, että otin yh-teyttä sähköpostin tai messengerin kautta edellä mainittuihin tahoihin ja kerroin itsestäni sekä tutki-muksestani lyhyesti ja kysyin, olisiko heillä halua osallistua tutkimukseeni jakamalla kirjoituspyyn-töäni joko suullisesti tai kirjallisesti. Suurimmaksi haasteeksi muodostui oman tutkimuksen markki-nointi niin, että se erottuisi edukseen muista opinnäytteeseen aineistoa keräävistä aloittelevista tutki-joista ja herättäisi kohderyhmässä mielenkiinnon osallistua kertomalla kiusaamistarinansa.
Koska kyseessä on vasta pro gradu–tutkimus ja olen aloitteleva tutkija, olen tyytyväinen aineistoon, jonka sain kasaan. Tavoitteenani oli noin 30 entisten kiusattujen elämäntarinaa ja tämä tavoite täyttyi.
Näen, että keräämäni aineisto on laadukas, sillä lähes kaikista kertomuksista on löydettävissä vas-taukset tutkimuskysymyksiini. Aineisto on myös pro gradu– tutkimuksen puitteissa monipuolinen ja tavoitin vastaajia sekä iällisesti, koulutuksellisesti että sosioekonomiselta taustalta laajasti. Toivoin etukäteen kertomuksia sekä niiltä, jotka näkevät kiusaamisen olleen merkityksellinen elämäntarinan ja narratiivisen identiteetin muokkaaja, että niiltä, jotka eivät nähneet kiusaamisen vaikuttaneen sii-hen, mitä heille on elämässä tapahtunut ja millaisina ihmisinä he näkevät itsensä. Kaikissa kertomuk-sissa yhtä lukuun ottamatta kiusaamisen koettiin olevan merkityksellinen elämäntarinan ja identitee-tin muokkaaja. Näen tämän johtuvan siitä, että juuri ne ihmiset, joille kiusatuksi joutuminen on jättä-nyt jälkiä, ovat herkempiä jakamaan oman kertomuksensa kuin ne, joiden elämäntarinaan kiusatuksi joutuminen ei ole niin suuresti vaikuttanut.
4.5 Aineiston analyysi
Laadullisen analyysin katsotaan koostuvan kahdesta toisiinsa sidoksissa olevasta vaiheesta, havain-tojen pelkistämisestä ja arvoituksen ratkaisemisesta (Alasuutari 2011, 39). Aineiston käsittelytapana narratiivisuus voidaan nähdä kahdella tavalla, joko narratiivien analyysina tai narratiivisena analyy-sina. Narratiivien analyysissa kertomukset jaotellaan toisistaan eroaviin luokkiin muun muassa ta-paustyyppien, metaforien tai kategorioiden mukaan. Narratiivista analyysia tehdessä huomio taas ei kohdistu aineiston luokitteluun, vaan pyrkimys on muodostaa aineiston pohjalta uusi kertomus (Heik-kinen 2015, 160).
Aloitin aineiston esikäsittelyn käyttämällä apunani Boldin (2012, 132) Using Narrative in Research-kirjassa kuvailtua narratiivista analyysiä. Luettuani aineiston läpi avoimin mielin kolmeen otteeseen tarkastelin kertomuksia värikynien avulla etsien mitkä lauseet tai kappaleet olivat tutkimuskysymys-teni kannalta kuvaavia, merkittäviä, arvottavia tai muutosvoimaisia. Tämän jälkeen keskityin siihen, miksi kertomus oli kerrottu juuri sillä tavoin kuin se oli kerrottu. Seuraavaksi tarkastelin kertomuksen ajallista kontekstia sekä sitä, löytyykö kertomuksen sisältä myös tarinoita, joita ei ole kerrottu. Tämän jälkeen muodostin ymmärryksen siitä, kuinka kertomuksen kirjoittaja on antanut kertomukselleen merkityksen osana laajempaa kontekstia. Lopuksi pureuduin kertomuksen tapahtumaketjuihin ja ar-vottaviin elementteihin, jotka muodostavat kertomuksen pääkohdat. Pyrin myös ymmärtämään sitä ajallista kontekstia, jossa vastaaja on kertomuksen kirjoittanut. Oma haasteensa aineiston analyysin antoi juuri kertomusten sijoittaminen ajallisiin konteksteihin. Olen itse syntynyt 1980-luvulla ja käy-nyt peruskoulun ja lukion vuosien 1991 ja 2003 välillä, joten näkemykseni esimerkiksi 1960-luvun
tai 2010-luvun koulunkäynnistä ja kiusaamisesta sen ajan ilmiönä ei perustu kokemukselle, vaan sille mitä olen lukenut tai minulle on kerrottu.
Aineistoa on myös tyypitelty. Tyypittelyn avulla aineistosta luodaan selvärajaisia ryhmiä samankal-taisia tarinoita, tyyppejä. Tyyppien tarkoitus on tiivistää ja tyypillistää aineistoa kuvaten sitä laajasti.
Tyypittelyssä ei myöskään ole pakollista yleistää, vaan huomion voi kiinnittää esimerkiksi siihen tapaukseen, joka poikkeaa tyypillisestä. Tämä poikkeavuus nähdään mielenkiintoisena voimavarana tutkimukselle, ei uhkana kuten määrällisessä aineistossa. (Eskola & Suoranta 1998, 182.)
Tyypittelyn jälkeen lähdin tarkastelemaan millaisia tarinatyyppejä kiusattujen elämäntarinoista olisi mielekästä muodostaa. Narratiivinen aineisto soveltuu tähän mainiosti. Etsimällä aineistosta yleisiä tarinatyyppejä pystyin myös kasvattamaan tutkimuksen eettisyyttä; tarinatyypit häivyttävät tuloksista vastaajien tunnistettavuutta ja takaavat näin paremman anonymiteetin.
Laadullisessa analyysissä tulisi pohtia myös sitä, miten tutkijan omat ennakkoluulot kenties vaikut-tavat aineiston analyysiin. Yleisesti ajatellaan, ettei ole mahdollista tutkia mitään ilmiötä puhtaasti objektiiviselta näkökannalta, vaan jo käsitteet, tutkimusasetelma ja menetelmät ovat tutkijan itse va-litsemia ja vaikuttavat näin tutkimuksen lopputulokseen. Yksi tapa ratkaista edellä kuvattu ongelma on kirjoittaa auki omat ennakkokäsityksenä tutkittavasta ilmiöstä (ontologinen erittely) ja reflektoida tietoisesti näitä analyysiprosessin aikana. (Tuomi & Saloranta 2018, 109.) Omien ennakkokäsitysteni mukaan koulukiusatuksi joutuminen saattaa vaikuttaa kiusatun elämään ja siihen, miten hän muokkaa narratiivista identiteettiään vielä vuosikymmenienkin jälkeen. Minulla on myös omien kiusaamisko-kemuksieni kautta vahva tunneside kiusaamiseen ilmiönä. Jouduinkin tietoisesti aineistoa analy-soidessani jättämään omat kokemukseni ja käsitykseni taka-alalle, jotta pystyin suhtautumaan aineis-toon mahdollisimman objektiivisesti.
Entisten kiusattujen elämäntarinoita voidaan eritellä jakamalla ne kullekin tarinalle ominaiseen tari-natyyppiin. Tarinatyyppien kautta kustakin tarinasta on löydettävissä sen perusolemus, tunnemaailma ja teemallinen lokero, johon tarina asettuu. Tarinatyyppi myös kertoo tarinan loppuasetelman eli sen, näkeekö kertoja tarinansa päättyvän tyydyttävään vai epätyydyttävään ratkaisuun. Olen eritellyt tari-nat viiteen taritari-natyyppiin, jotka ovat (1) selviytymisen tarina, (2) voimaantumisen ja kasvun tarina, (3) yksinäisyyden tarina, (4) kelpaamattomuuden tarina ja (5) itsereflektion tarina. Yhtä kertomusta en voinut eritellä, sillä siinä kuvailtiin ainoastaan syitä, jonka vuoksi kertojaa oli kiusattu. Analy-soidessani aineistoa huomasin vain harvan kertomuksen olevan luokiteltavissa ainoastaan yhden tyy-pin alle, vaan lähes kaikissa kertomuksissa oli piirteitä kahdesta tai osassa jopa kolmesta tyypistä.
Näen tämän johtuvan aineistoni perusteella kiusaamiskokemukseen liitetystä ristiriitaisuudesta;
esimerkiksi selviytymisen tarinoiden sisään saattaa rakentua niin sanottuja mini- tai taustatarinoita, joissa on piirteitä vaikkapa kelpaamattomuudesta. En olekaan yrittänyt väkisin asettaa jokaista ker-tomusta vain yhteen tyyppiin kuuluvaksi, vaan nostin esiin kaikki ne tarinalliset teemat, mitä kustakin kertomuksesta oli löydettävissä.
4.6 Kerronnallisuuden luotettavuudesta ja yleistettävyydestä tutkimuksessa
Narratiivinen tutkimus pohjautuu tulkinnalliseen ja konstruktivistiseen lähestymistapaan, joten kysy-mystä tutkimuksen luotettavuudesta on myös pohdittava tästä näkökulmasta. Perinteisesti tutkimuk-sissa on käytetty validiteetin ja reliabiliteetin käsitteitä, mutta ne eivät sellaisenaan sovellu narratiivi-sen tutkimuknarratiivi-sen luotettavuuden arviontiin. Kerronnallinen tutkimus perustuu erilaisiin epistemologi-siin ja ontologiepistemologi-siin käsitykepistemologi-siin kuin realistinen paradigma, joten kerronnallisen tutkimuksen luotetta-vuuteen on kehitetty erilaisia validointiperiaatteita. Heikkinen ja kollegat (2015, 163–164) esittävät käytettäväksi käsitettä validointi validiteetin sijaan. Validoinnilla tarkoitetaan maailmasta hiljalleen muodostuvaa tulkinnallista prosessia. Validoinnin periaatteet perustuvat tulkinnalliseen ja herme-neuttiseen totuuskäsitykseen ja soveltuvat näin kerronnalliseen tutkimukseen. Kertomuksen tarkoitus ei ole kopioida todellisuutta sellaisenaan, vaan sen tarkoitus on vaihtoehtoisen maailman esiintuonti sekä uuden ymmärryksen tuottaminen.
Heikkinen ja kollegat (2015, 165) ehdottavat käytettävän seuraavaa viittä validointiperiaatetta narra-tiivisen tutkimuksen luotettavuuden arvionniksi. Nämä periaatteet ovat (1) historiallisen jatkuvuuden periaate, (2) refleksiivisyyden periaate, (3) dialektisuuden periaate, (4) toimivuuden periaate ja (5) havahduttavuuden periaate. Historiallisella jatkuvuudella tarkoitetaan, että lukijalle tulisi tuoda tiet-täväksi kertomuksen ajalliset ja paikalliset yhteydet. Refleksiivisyydellä taas kuvataan tutkijan muo-dostamaa ymmärrystään suhteessa tutkimuksen kohteeseen. Dialektisuuden periaatteeseen kuuluu tulkinnan dialektinen ja dialoginen prosessi, joka tapahtuu vuorovaikutuksessa tutkimuksen kohteen ja muun maailman kanssa. Dialektisuus ottaa huomioon myös moniäänisyyden. Toimivuuden peri-aatteella viitataan siihen, että tutkimus tuottaa jotain hyödyllistä ja käyttökelpoista. Havahduttavuu-della taas tarkoitetaan tutkimuksen saavan lukijansa ajattelemaan ja katselemaan maailmaa vaihtoeh-toisesta horisontista käsin. Tätä uuden horisontin näkemisen kokemusta kutsutaan hermeneuttiseksi totuudeksi.
Tutkimukseni aineisto koostui 31 kertomuksesta, joista kaksi jouduin niiden sisällön vuoksi jättämään analysoinnin ulkopuolelle. Yhteensä aineistoni käsitti siis 29 elämäntarinaa. Kerätty aineisto on pro gradu- tutkielman puitteissa riittävä, jopa enemmän kuin olisin uskaltanut toivoa. Aineisto oli myös laadukas ja lähes kaikissa tarinoissa vastattiin syvällisesti esittämiini tutkimuskysymyksiin. Olen ana-lyysiä tehdessäni käynyt vuoropuhelua aineistoni kanssa ja pyrkinyt tarkastelemaan tarinoita myös moniäänisyyden ja havahduttavuuden periaatteiden kautta. Selkeänä haittapuolena voidaan kuitenkin pitää sitä, etten voinut esittää vastaajille jatkokysymyksiä heidän kertomuksistaan. Koen kuitenkin, että pääsin kertomusten kautta todella hyvin käsiksi niihin teemoihin ja kokemusmaailmoihin, joita kerronnan kautta haluttiin tuoda ilmi. Aineisto oli laadullisena aineistona melko haastava, mutta toi-von, että olen tulkinnut kertomusten sanomat mahdollisimman lähelle sellaisina kuin vastaajat ovat toivoneet ja tarkoittaneet. Tutkimukseni suurimpana heikkoutena näen oman kokemattomuuteni tut-kijana ja halun selviytyä itse niistä haastavista tilanteista, joita tutkimuksen edetessä tuli ilmi. Yksi tällainen tekijä oli muun muassa aineiston analyysi ja tulosten raportointi, johon tuhrasin aikaa, pa-peria ja hermoja pro gradu- tutkimuksen puitteissa suhteettoman kauan. Toinen tutkimukseni heik-kous on niiden kertomusten puuttuminen aineistosta, jossa kiusaamisella ei nähty olevan vaikutuksia myöhemmälle elämäntarinalle.
Olen tyytyväinen valintaani käyttää narratiivista lähestymistapaa koulukiusattujen elämäntarinoiden
Olen tyytyväinen valintaani käyttää narratiivista lähestymistapaa koulukiusattujen elämäntarinoiden