Tutkimuksen merkitys

Toisen maailmansodan jälkeen yhteiskunnallisessa tutkimuksessa kiinnos-tuttiin arjen ilmiöistä, tavallisen tutkimuksesta. Britanniassa syntyi kulttuu-rintutkimus ja Yhdysvalloissa virisi vuorovaikutuksen sosiologia. Arkipuhe ja arjen vuorovaikutustilanteet tulivat tutkimuksen piiriin, ja kieltä ryhdyttiin tarkastelemaan erityisesti sen sosiaalisista ja viestinnällisistä funktioista kä-sin. 1950-luvulla arkikielen filosofista tarkastelua kehitti J.L.Austin puheak-titeoriassaan ja Paul Grice ryhtyi tarkastelemaan kieltä kommunikaationa (Puro 1996, 38–41). Tästä sai alkunsa kielen pragmaattinen lähestymistapa (pragmatismi), jolla on juurensa filosofiassa, kielitieteessä ja sosiologiassa.

Sosiologiassa erityisesti Erving Goffmanin vuorovaikutuksen sosiologia antoi aineksia pragmatismille (Puro 1996, 100–102). Harvey Sacks (Scannell 2010, 171–172) ryhtyi 1960-luvulla nauhoittamaan arkipuhetta ja analysoimaan sitä etnometodologisesti ja kehitti keskustelunanalyysin (CA).

Radio- ja televisio puheen tutkimus on syntynyt näistä taustalla vaikuttaneista tutkimussuuntauksista. Kaikki nämä suuntaukset tarkastelevat kieltä sen käyt-tötilanteessa tai sen ilmaisua. Nämä suuntaukset eivät tarkastele ensisijaisesti kieltä rakenteena tai järjestelmänä (langue), vaan toimivaa kieltä tai kieltä vuo-rovaikutuksena (parole). Toimiva kieli paljastaa jotakin nimenomaan ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, ei niinkään itse kielestä. Austin korosti sitä, että puhuttua kieltä ei voi irrottaa puhujastaan. Gricen mukaan puhuttua kieltä ei voi irrottaa myöskään siitä, kenelle se on kohdennettu eli kuulijastaan.

Intenti-onaalisuus on mukana kaikessa arkipäivän kielenkäytössä. Arkikielen tutkimus avasi näin väylän ihmisen sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja sen perusteisiin.

1980-luvulta alkaen pragmatiikan ja keskustelunanalyysin käsitteitä ja me-netelmiä on sovellettu radiossa ja televisio ssa harjoitetun puheen tutki-mukseen. Pohjan tälle loivat John Heritage ja David Greatbatch (Nuolijärvi

& Tiittula 2000, 22), jotka tutkivat poliittisia haastatteluja. Heitä kiinnosti erityisesti institutionaalisen puheen organisoituminen, ja he löysivät eroja ja yhtäläisyyksiä arkipuheeseen. Televisio n institutionaalisiin keskusteluihin osallistujilla on selvät roolit, joista käsin keskustelua käydään. Toimittajan rooliin on angloamerikkalaisessa perinteessä kuulunut puolueettomuus uu-tisia ja politiikkaa käsiteltäessä. Poliittisissa haastatteluissa yleisö pitää myös aina ottaa huomioon. Heritagen ja Greatbatchin mukaan poliittisista haas-tatteluista puuttuvat erilaiset puhujan puheen seuraamista osoittavat pienet palautteet tai puhetta tukevat sanalliset vahvistukset, joita löytyy arkikeskus-telusta. Poliittisissa haastatteluissa haastateltavien annetaan käyttää pitkiä, monipolvisia, monologimaisia puheenvuoroja, jotka on suunnattu ensisijai-sesti yleisölle. Haastattelijakaan ei käyttäydy kuten tavallisessa keskustelussa eli ei reagoi positiivisesti tai negatiivisesti haastateltavan esittämiin mielipi-teisiin, vaan pyrkii olemaan neutraali. Arkikeskustelutilanteessa tämä viestisi välinpitämättömyyttä tai ikävystymistä. (Scannell 2010, 189–191.)

Radio- ja televisio puheen perinteessä on tutkittu paljon puheen institutio-naalisia piirteitä (Nuolijärvi & Tiittula 2000, 13). Vallan teema on ollut tärkeä media- ja kulttuurintutkimuksessa, ja poliittisen puheen tutkimuksessa on kiinnostus ollut puheen informatiivisessa ja konfliktiulottuvuudessa. Kaikki puhe radiossa ja televisio ssa ei kuitenkaan käsittele politiikkaa. Sosiaalista, suhteisiin liittyvää puhetta on paljon; puhutaan lähinnä puhumisen ilosta.

Radio- ja televisio juontajia on tutkittu tällä puhealueella, esimerkiksi dj-pu-hetta. Tällainen puhe on monologista ja kohdistettu kaukaiselle yleisölle.

Puhe on myös viihdyttävää, yhtämittaista show´ta. (Scannell 2010, 191–192.) Montgomeryn (1986) mukaan intiimiys suhteessa yleisöön saatiin aikaan kuulijoiden puhuttelulla. Talk show -perinteessä korostuu viihdyttävyys. Näi-hin ohjelmiin on luotu myös fiktiivisiä televisio hahmoja, synteettisiä persoo-nallisuuksia ja keksittyjä tunteita. Talk show -ohjelmiin ruvettiin kutsumaan vieraiksi myös tavallisia ihmisiä asiantuntijoiden ja viranomaisten sijaan.

Akateemisessa tutkimuksessa ei ole luotettu median aitouteen tai totuu-dellisuuteen. Kysymys autenttisuudesta ja vilpittömyydestä nousi kuitenkin 1990-luvulla televisio keskustelujen tutkimuksessa vahvaksi teemaksi. Radion ja televisio n ohjelmien vuorovaikutusta moitittiin manipuloiduksi ja rakenne-tuksi. (Ellis 2009.) Televisio esityksiä pidettiin epäaitoina, ja niistä puuttui spon-taanius ja välittömyys, jotka ovat arkikeskustelujen ja arjen vuorovaikutustilan-teiden olennaisia piirteitä. Esimerkiksi keskustelunanalyysin perusoletuksiin kuuluu ajatus, että arkipuhe on autenttista, mutta institutionaalinen puhe ei (Scannell 2010, 192–193). Erityisesti poliitikot ja median julkisuuden henkilöt joutuvat miettimään aitouden kysymystä: mitä on olla aito julkisuudessa.

Keskusteluohjelmat ovat tyypillistä televisio materiaalia, ja niitä on tutkittu monella tapaa. Tutkimus on rakentunut pääasiassa kielen varaan. Ei-kielel-lisiä, nonverbaalisia puolia televisio keskustelusta ei ole tarkasteltu kuten keskustelujen kieltä. Luottamuksellisen suhteen rakentumista televisio-keskusteluissa ei myöskään ole tutkittu. Pyrin tässä tutkimuksessani avaa-maan tätä televisio keskustelun aluetta, koska televisio on visuaalinen väline, ja monet asiat näkyvät siinä juuri visuaalisesti, sanattomina ja tuovat omat merkityksensä vuorovaikutukseen. Muun muassa Pekka Isotalus (1996, 10) on kiinnittänyt huomiota siihen, että ihmisten nonverbaalisen viestinnän tut-kimus Suomessa on vähäistä ja vaatisi lisää panostusta. Televisio ssa ihmisten nonverbaalinen viestintä on keskeistä ja vaikuttaa vahvasti mielikuviin, joita katsojille televisio esiintyjistä välittyy. Nonverbaalinen viestintä osaltaan ra-kentaa näitä imagoja ja vaikutelmia. Tutkimuksessani pyrin lisäämään tietä-mystä juuri suomalaisen kulttuurin nonverbaalisen viestinnän piirteistä eri-tyisesti intiimeissä televisio keskusteluissa.

Luottamussuhteen rakentamisen elementit muodostuvat ihmisen käyttäyty-misen piirteistä, jotka vaikuttavat varsin vakiintuneilta saman kulttuuripiirin sisällä. Haluan eritellä sitä, miten tällainen suhde keskustelijoiden välille ra-kennetaan intiimeissä televisio keskusteluissa ja tuoda läheisyyden rakenta-misen elementtejä näkyväksi. Näin nonverbaalinen vuorovaikutus nousee selkeämmin esiin ja sen tilanteeseen tuottamat merkitykset hahmottuvat paremmin. Haluan myös tarkastella televisio tuotannon tapaa ottaa televi-sio n katsoja emotionaalisesti mukaan tilanteeseen. Tämä linkittyy vahvasti kameratyöskentelyyn. Tällä tavoin suomalaisia televisio keskusteluohjelmia

ei ole aikaisemmin tarkasteltu. Televisio kulttuurissa tunteiden ilmaisu on va-pautunut ja epämuodollistunut ja tunteet näkyvät entistä vahvemmin muis-sakin kuin fiktio-ohjelmissa, joten nonverbaalisen viestinnän merkitys on hyvä tunnistaa laajemminkin.

Koska televisio on vahvasti visuaalinen väline ja verkkomaailman alustoilla visuaalisuus tekee uutta tuloaan, on tärkeää tuntea visuaalisen kulttuurin lain alaisuuksia. Kuvat ovat usein tunnevoimaisempia kuin sanat ja vaikutta-vat vahvasti ihmisiin ja mielikuviin asioista. Siksi visuaalisen erittelyä on tar-peen tehdä enemmän. Viestinnän tutkimuksessa on keskitytty erittelemään mediatekstejä useimmiten verbaalista kieltä analysoimalla. Pyrin tässä tutki-muksessa analysoimaan nimenomaan vuorovaikutukseen liittyviä ei-verbaa-lisia merkityksiä, lähinnä visuaalisesti.

1.2 Tutkimuskysymykset, aineisto ja