Pyrkimys rapport-suhteeseen

Käsitteellä rapport tarkoitetaan positiivista vuorovaikutusta, hyviä välejä vuorovaikutuskumppanien kesken. Tickle-Degnenin ja Rosenthalin (1990, 286) mukaan rapport esiintyy ainoastaan yksilöiden välisessä vuorovaikutuk-sessa eikä ole mikään yksittäinen persoonallisuusominaisuus. Rapport-koke-musta voi ilmaista samalla aallonpituudella olemisena, yhteisymmärryksenä, vuorovaikutuksen vahvana sujuvuutena ja henkilökemioiden toimivuutena.

Sitä voidaan kutsua vastavuoroisen yhteisyyden kokemiseksi, ja siinä jae-taan tunteita ja näkemyksiä saumattomasti. Kutsun sitä tässä tutkimukses-sani intensiiviseksi yhteydeksi keskustelijoiden välillä tai käytän rapport-ter-miä. DePaulon ja Bellin (1990, 307) mukaan nonverbaalinen yhtenevyys on rapport-suhteen ydin. Kun vuorovaikutussuhteessa koetaan olevan paljon rapportia, muodostavat vuorovaikutusosapuolet yhteen sulautuneen koos-sapysyvän suhteen, jossa he keskittävät tarkkaavaisuutensa toisiinsa ja sitou-tuvat toisiinsa. Huomio kohdistuu täysin siihen, mitä toinen sanoo tai tekee.

Tickle-Degnenin ja Rosenthalin (1990, 285,286) mukaan rapport rakentuu kolmesta osatekijästä: molemminpuolisesta tarkkaavuudesta, positiivisuu-desta ja henkilöiden välisestä koordinaatiosta. Molemminpuolinen tarkkaa-vuus keskittää kummankin huomion vuorovaikutukseen. Positiivisuus liittyy molemminpuoliseen ystävällisyyteen ja toisen huomioimiseen

vuorovaiku-tustilanteessa, ja suhteen koordinaatio näkyy harmoniana, tasapainona ja synkroniana eli samassa tahdissa olemisena keskustelijoiden välillä.

Hendrickin (1990, 313) mukaan koordinaatiota luonnehtii vartalonliikkeiden dynaamisuus, kun tarkkaavuuteen liittyy vartalonasennon staattisuus. Posi-tiivisuutta ilmentävät parhaiten suunnattu katse, hymyily ja päännyökkäykset ja koordinaatiota eteenpäin nojautuminen, suora vartalonsuunta ja asennon peilaaminen. DePaulo ja Bell (1990, 307) korostavat, että rapport-suhdetta luonnehtii nimenomaan positiivisuus, jota vuorovaikutuksen osapuolet tun-tevat toisiaan kohtaan. Itse keskustelunaiheen ei tarvitse olla positiivinen, vaan rapport-suhde voi ilmetä myös, kun käsitellään vakavia intellektuaalisia kysymyksiä tai vaikeita ongelmia.

Jo viime vuosisadan alkupuolella Park ja Burgess (1924, 893) kuvailivat rap-port-suhdetta, että se sisältää itsessään molemminpuolisen responsiivisuu-den, niin että jokainen ryhmän jäsen reagoi välittömästi, spontaanisti ja ym-märtävästi jokaisen muun jäsenen tunteisiin ja asenteisiin. Tickle-Degnenin ja Rosenthalin mukaan (1990, 285) rapport-kokemuksen osatekijöiden suh-teellinen painoarvo muuttuu vuorovaikutusosapuolten suhteen kehittyes-sä. Suhteen alkuvaiheessa positiivisuus ja molemminpuolinen tarkkaavuus ovat tärkeämmässä asemassa kuin koordinaatio ja suhteen myöhemmissä vaiheissa painottuvat vahvemmin koordinaatio ja tarkkaavuus. Molemmin-puolinen tarkkaavuus on tärkeää rapport-suhteen eri vaiheissa. Alkuvaiheen tarkkaavuus on merkki kiinnostuksesta, joka on edellytys positiivisen suhteen kehittymiselle. Myöhemmässä vaiheessa tarkkaavuus viittaa vuorovaikutus-osapuolten kokemusten ja suhteeseen liittyvien tavoitteiden yhteisyyteen.

(Tickle-Degnen & Rosenthal 1990, 287.) Tickle-Degnenin ja Rosenthalin mu-kaan rapport-suhde on dynaaminen ja ajan myötä kehittyvä.

Suhteen alkuvaiheelle on ominaista tietty viestinnällinen kömpelyys ja väärin-käsitykset ja pinnallisempi ja vähemmän intiimi informaatio itsestä. Tuttuu-den lisääntyessä vuorovaikutusosapuolet kehittävät yhteiset toimintatapansa suhteessa ja toimivat yhteen sulautuneena, dynaamisena yksikkönä. Viestin-nälliset väärinkäsitykset vähenevät ja viestinnän tehokkuus ja koordinaatio li-sääntyvät. Rapport-suhteen alkuvaiheessa vuorovaikutusosapuolet osoittavat vahvasti lämpöä ja ystävällisyyttä, positiivisuutta, ja rapport-suhteen

myöhem-missä vaiheissa arvioivat suhteen laatua kokemastaan koordinaation asteesta käsin. Oletus on, että myöhemmän vaiheen rapport-suhteen vuorovaikutus on sujuvaa, ei enää kömpelöä ja että siinä tulee vähemmän viestinnästä johtuvia väärinkäsityksiä. (Tickle-Degnen & Rosenthal 1990, 287.)

Sanaton käyttäytyminen on avaintekijä rapport-kokemuksen syntymisessä vuorovaikutusosapuolten kesken. Molemminpuolinen tarkkaavuus on tär-keää rapport -suhteen eri vaiheissa. Positiivisuus ja tarkkaavuus toista koh-taan syntyvät, jos vuorovaikutuskumppani tuntee positiivista kiinnostusta toiseen. Rapport-kokemusta ei synny, elleivät positiivisuus ja tarkkaavuus ole ainakin osittain vastavuoroisia ja ilmene sanattomasti osapuolten käyttäy-tymisessä. Sanattomien korrelaattien arviointi ei ole yksinkertaista. Sanaton käyttäytyminen on jatkuvaa tapahtumista, ja siinä ilmenee samanaikaisesti ja perätysten monenlaisia ilmeitä, eleitä ja asennonvaihdoksia. Tästä tapahtu-mien virrasta sosiaalisesti merkitykselliset diskreetit tapahtumat havaitaan.

Sanattomat signaalit ovat aina kontekstisidonnaisia ja tulkittava kontekstis-taan käsin. Rapport-kokemus ei edellytä sitä, että vuorovaikutusosapuolet olisivat keskenään läheisiä ystäviä, vaan rapport-kokemus voi syntyä esimer-kiksi työpaikan vuorovaikutustilanteissa asiakkaan, opettajan tai hoitajan kanssa. Rapport on nimenomaan vuorovaikutusilmiö. (Tickle-Degnen & Ro-senthal 1990, 288, 290–291, 325.)

Rapport-suhteita on tutkittu kahdella tapaa: molekyylimäisesti (molecular) ja kokonaisvaltaisesti (molar). Molekyylimäisellä tavalla tarkasteltuna sanaton käyttäytyminen jaetaan osiin ja lasketaan esimerkiksi tiettyjen sanattomien signaalien kuten katsekontaktien tai päännyökkäysten määriä tai kestoja.

Diskreetit sanattomat signaalit lasketaan erikseen, ja jätetään huomioimatta rapport-suhteen vuorovaikutuksellinen luonne. Tickle-Degnenin ja Rosent-halin (1990, 289) mukaan oleellisempaa olisi tutkia tekijöitä, jotka yhdistävät vuorovaikutusosapuolten erilliset sanattomat käyttäytymissignaalit. Näitä ovat esimerkiksi molemminpuolinen katse, toisen asennon peilaaminen tai vuorovaikutuksen synkronoituminen. Näin sanattomia signaaleita ei eriyte-tä muusta käyteriyte-täytymiseseriyte-tä, vaan tulkitaan kontekstissaan. Molekyylimäiseriyte-tä tarkastelutapaa he pitävät toimivana tarkkaavuuden ja positiivisuuden tutki-misessa, koska niitä on helppo eritellä osasiinsa, joita ovat esimerkiksi kat-seen suunta, nojautuminen tai vartalonsuunta. Koordinaation tarkastelussa

sen sijaan kokonaisvaltainen lähestymistapa on paikallaan. Altmanin (1990, 296) mukaan myös fyysisellä ympäristöllä voi olla merkitystä rapport-koke-muksen synnyssä. Huomiota on syytä kiinnittää tilallisiin järjestelyihin, yksi-tyisyyden säätelykäyttäytymiseen ja territoriaalisuuteen.

Rapport-suhdetta tutkitaan arvioimalla vuorovaikutusosapuolten käyttäyty-mistä sekä yhdessä että kumpaakin erikseen. Vaikka havainnoija kykenisi nä-kemään vain toisen vuorovaikutusosapuolen, hänen on mahdollista tiettyyn rajaan asti arvioida rapport-suhteen tasoa, koska vuorovaikutusosapuolen käytös on aina osaltaan vastausta toisen suhteen osapuolen käytökseen. Yk-silön käyttäytyminen on myös itsessään materiaalia siitä, miten vuorovaiku-tusosapuolet havaitsevat rapportia suhteessa. (Tickle-Degnen & Rosenthal 1990, 327.)

Duncan (1990, 310–311) korostaa sosiaalisen vuorovaikutuksen konventio-naalista luonnetta. Yksittäisen vuorovaikutustapahtuman sisällä saatetaan käyttää lukuisia konventioita kuten tiettyjä tervehtimistapoja, puhutteluta-poja, asianmukaista vuorovaikutusetäisyyttä, tavanmukaisia puheenvuoron vaihtokäytäntöjä puhujien välillä, konventionaalisia vuorovaikutusongelmien ratkaisuja, normaalia keskustelunaiheiden valintaa ja hyvästelytapoja. Näihin konventioihin pohjautuen vuorovaikutusosapuolet voivat valita esimerkiksi, kuinka voimakkaasti tai pitkäkestoisesti he toimivat. Näin he voivat ilmaista rapport-kokemustaan. Duncan käyttäisikin rapport-suhteen kontekstisidon-naisuuden tilalla termiä konventiosidonnainen. Duncan (1990, 311) esittää, että koska konventiot ovat yhteiskunnan jäsenille tuttuja, vuorovaikutukseen osallistujien on mahdollista jo rapport-suhteen alkuvaiheessa luoda sujuva, hyvin koordinoitu vuorovaikutussuhde.

Buck (1990, 301) määrittelee rapport-suhteen tietynlaiseksi spontaaniksi vuorovaikutukseksi, joka edistää tunnesävytteisesti latautunutta sosiaalista sitoutumista. Ilmaisevat ihmiset tuovat esiin enemmän tunneinformaatio-ta kuin estyneet, vähemmän ilmaisevat ihmiset, joten heidän läsnäolonsa tuottaa enemmän rapport-kokemusta. Ilmaiseva ihminen rohkaisee muita-kin ilmaisemaan itseään ja estynyt tukahduttaa myös muiden ilmaisua. Buck korostaa näin ilmaisevuuden yksilöiden ominaisuutena liittyvän vahvasti rapport-suhteeseen. Buck kiinnittää myös huomiota vuorovaikutuksessa

olijoiden kykyyn havaita toisten tunneilmauksia, koska vain silloin niihin voi vastata, olla responsiivinen.

Rapport-suhde kuvaa ilmiönä hyvin tarkasteluni kohteena olevaa keskuste-lusuhdetta. Käsite selittää suhteen luonnetta ja rapport-suhteeseen liittyväs-tä tarkastelusta käy myös ilmi, etliittyväs-tä kyseisen laatuinen suhde voi rakentua myös institutionaalisessa kontekstissa, jollaisia tutkimukseni viitekontekstit ovat.