Tavoitteena haastateltavan avautuminen (self-disclosure)

Suuri osa sosiaalisesta vuorovaikutuksesta on sitä, että keskusteluissa esite-tään väitteitä tai avauksia laajasta kirjosta erilaisia asioita. Väitteet ovat jonkin-laisia objektiivisia toteamuksia tai subjektiivista henkilökohtaista informaatiota sisältäviä puheenvuoroja. Jälkimmäinen ilmaisutyyppi on itsestä kertomista, josta käytän termiä avautuminen (self-disclosure). (Hargie, Saunders & Dick-son 1994,219.) Self-disclosure on vakiintuneesti käännetty itsestä kertomisek-si, mutta siitä on puhuttu myös paljastamisena, paljastuksena, ilmitulona sekä avaamisena. Kari Mikko Vesala (1998, 63–80) käyttää ilmiöstä termiä avautu-minen, mikä sopii hyvin kuvaamaan läheistä vuorovaikutusta ja nonverbaali-sen viestinnän tarkastelua siinä. Siinä huomio ei ole ensisijaisesti tavoitteel-lisessa itsestä kertomisessa, vaan niissä viesteissä, joita vuorovaikutuksessa kertomisen ohessa välittyy, myös tahattomasti. Hargie ym. (1994, 219) viittaa Stewartin (1977, 172) tutkimukseen, jonka mukaan avautumisessa jaetaan verbaalisesti tai sanattomasti itsestä joitain hyvin henkilökohtaisia puolia.

Avautumisissa voi havaita neljä piirrettä. Verbaalisesti käytetään persoonapro-nominia eli puhuttelut ovat henkilökohtaisia. Tarkastelun kohteena ovat tietyn puhujan henkilökohtaiset ajatukset tai tunteet, ja hän kertoo ajatuksistaan mi-nä-muodossa. Avautumisen sisältö voi käsitellä tosiasioita puhujan elämästä tai hänen tunteitaan asioihin liittyen. Henkilökohtaisista tunteista kertoessaan puhuja ottaa riskin tulla haavoitetuksi. Avautumisissa käsitellään omaa koke-musta tai henkilökohtaista reaktiota johonkin kokemukseen. Ja avautumisen sisältö voi olla henkilön menneisyydestä, nykyisyydestä tai koskea hänen tule-vaisuuttaan. (Hargie, Saunders & Dickson 1994, 220–223.) Hargie ym. (1994,

224–225) viittaa Lazowskin ja Andersenin (1991, 146) tutkimukseen, jonka mu-kaan ajatuksia ja tunteita koskevat paljastukset nähdään informatiivisempina ja syvempinä kuin tekoja koskevat paljastukset, koska kuulijat kokevat tällöin pääsevänsä osallisiksi puhujaa koskevasta kätketystä tiedosta ja tunteista ja tietävänsä tällöin jotakin merkityksellistä puhujasta. Tämä aspekti on vahvasti läsnä tutkimissani intiimeissä televisio keskusteluissa.

Avautuminen on keskeisessä roolissa, kun ihmissuhteita rakennetaan ja siinä, miten niitä syvennetään. Avautuminen on myös merkityksellistä monissa am-matillisissa yhteyksissä. Lääkärillä käynti-, terapia- tai opetustilanteissa avau-tuminen voi olla keskeinen väylä käsiteltävänä olevan asian edistämiseen. Am-mattilaisen roolissa oleva voi avautua ilmaisemaan myötätuntoa asiakastaan kohtaan. Tämä voi rohkaista ja auttaa vastavuoroisesti asiakkaan avautumista ja edistää meneillään olevaa ammatillista vuorovaikutusprosessia. Hargie ym.

(1994, 229) viittaa Rackhamin ja Carlislen tutkimukseen (1978), jossa he ha-vaitsivat, että tehokkaat neuvottelijat käyttivät avautumista taitavasti neuvot-telussa antamalla vaikutelman avoimuudesta ja aidosta huolesta, johon neu-votteluosapuoli reagoi toimimalla samoin. Intiimeissä televisio keskusteluissa haastattelija ilmaisee säännönmukaisesti myötätuntoa ja ymmärtämystä haastateltavaa kohtaan, ja haastattelu etenee ja siirtyy usein vaihe vaiheelta intiimimpiin ja haastateltavalta enemmän rohkeutta vaativiin paljastuksiin.

Haastattelu rakentuu vahvasti haastateltavan avautumisen varaan, joten se on aivan keskeinen tekijä intiimien televisio keskustelujen läpiviemisessä.

Miksi haastateltava sitten haluaa avautua henkilökohtaisista asioistaan?

Avautumisella on todettu yleisesti olevan terapeuttinen vaikutus: puhumalla hankalatkin asiat on mahdollista saada itsestä ulos. Yhteiskunnassa on mo-nia ammatillisia instituutioita tähän tarkoitukseen, kuten erilaiset perheneu-vonta-, psykoterapia- ja sielunhoitopalvelut. Intiimi televisio keskustelu ei ole suoraan rinnastettavissa tällaisiin instituutioihin, koska siinä on mukana kuunteleva yleisö. Yhtäläisyyksiä kuitenkin löytyy, ja avautumisen mekanismi toimii samoin. Hargie ym.(1994, 230–231) viittaa Franzoin ja Davisin tutki-mukseen (1985), jossa he havaitsivat, että avautuminen voi auttaa ihmisiä ymmärtämään omia tunteitaan ja niiden syitä ja näin tuntemaan itseään pa-remmin. Näin puhumalla ajatuksistaan ihminen tulee niistä paremmin itse-kin tietoiseksi.

Kuuntelijan, intiimeissä televisio keskusteluissa toimittajan, rooli on tärkeä haastateltavan avautumisessa. Hyväksyvälle, empaattiselle kuuntelijalle avaudutaan. Kyky asettua puhujan asemaan ja ymmärtää hänen näkökul-mansa sekä olla kannustava ovat tärkeitä kuuntelijan ominaisuuksia. Hargie ym. (1994,238) viittaa tutkimuksessaan Milleriin ym.(1983), joka kutsui hyviä kuuntelijoita avaajiksi (openers), koska he kykenivät saamaan toiset avau-tumaan hyvin henkilökohtaisista asioista. Hyväksynnän ja kannustamisen osoittaminen vahvistavat avautujaa. Purvis ym.(1984) havaitsi, että hyvien kuuntelijoiden kasvonilmeet ilmensivät lohdutusta, kiinnostusta, iloa ja tark-kaavuutta. He tukivat puhujaa myös pienin äännähdyksin kuten mm, hmm, yy-y, joilla osoittivat seuraavansa aktiivisesti ja kiinnostuneena toisen puhet-ta. Tämä kannusti puhujia avautumaan. (Hargie ym. 1994, 238.)

Avautumiselle otollista tilannetta on myös pyritty selvittämään. Minkälaiset vuorovaikutuksen ympäristöt antavat tukea henkilökohtaiseen vuorovai-kutukseen ja siinä avautumiseen? Hargie ym.(1994, 243) viittaa Chaikiniin ym., joka tutkimuksessaan (1976) havaitsi, että lämpöä viestivä ympäristö tukee henkilökohtaista vuorovaikutusta ja edesauttaa avautumista. Tällaista ympäristöä luovat pehmeät istuimet, lempeä valaistus, miellyttävä koristelu ja viherkasvit. Myös henkilöiden määrä tilanteessa vaikuttaa avautumisiin.

Solano ja Dunnam (1985) havaitsivat enemmän avautumista kahden kuin kolmen henkilön muodostamissa ryhmissä. Yksityisyydellä on suuri merkitys avautumisen rohkaisijana. (Hargie ym. 1994, 243.)

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS JA MENETELMÄ

Tutkimukseni tavoite on selvittää, millaisin keinoin läheisyys intiimeissä televisio keskusteluissa tuotetaan, miten televisio tuotanto osallistuu keskus-telun puitteiden rakentamiseen ja miten intiimit televisio keskustelut kuva-taan sekä minkälaisia nonverbaalisia aineksia vuorovaikutuksesta voidaan havainnoida ja eritellä. Keskeisimmistä nonverbaalisista aineksista olen ra-kentanut myös vuorovaikutusmittariston, jota olen käyttänyt työssäni ja jon-ka esittelen tässä luvussa sekä jota sovellan televisio -ohjelma-aineistooni luvussa kuusi. Olen myös tutkinut ohjelmien televisio kuvauksen läheisyyttä tuottavaa vaikutusta kahdeksan kuvakoon järjestelmän (Pirilä & Kivi 2005, 112) sekä Kressin ja van Leeuwenin (ks. myös Seppänen 2005, 172) keskuste-luetäisyyksiä luokittelevan rajaustaulukon avulla. Esittelen myös nämä taulu-kot tässä luvussa, ja avaan niitä tarkemmin luvussa viisi, jossa myös sovellan niitä aineistooni.

Havainnointi on työssäni keskeisessä roolissa. Olen tarkastellut televisio --ohjelma-aineistoani systemaattisesti havainnoiden vuorovaikutusmittaris-ton ja televisio kuvausta luokittelevien taulukoiden avulla. (Tästä enemmän tämän luvun kohdissa 4.3 ja 4.4). Anttila (1996, 218) toteaa, että havainnoin-timenetelmältä edellytetään erityistä ennakkosuunnittelua, jotta tietojen ko-koaminen on systemaattista ja koottava tieto on luotettavaa ja tarkkaa. Ha-vainnointini on suoraa havainnointia eli olen tarkastellut televisio -ohjelmien vuorovaikutusta täysin ulkopuolisena havainnoijana. Anttilan (1996, 221) mukaan suoralla havainnoinnilla saadaan asiasisältöjä ja käyttäytymistä kos-kevia tietoja, jotka ovat tarkkoja ja keskenään vertailtavia. Olen käyttänyt strukturoitua havainnointitekniikkaa eli luokitellut ja jäsentänyt havainnoin-nin kohteeni etukäteen aiemman tutkimustiedon pohjalta ja laatinut ha-vainnointilomakkeeni luokittelut. Havainnoimalla on mahdollista tarkastella verbaalisen vuorovaikutuksen lisäksi myös vuorovaikutuksen nonverbaalisia elementtejä, jotka ovat tutkimuksessani keskeisiä.