Tulosten pohdinta

Tutkimuksen tehtävänä oli kuvata ja ymmärtää opettajien omia kokemuksia ja ajatuksia siitä, kuinka monimateriaalinen käsityö toimi kouluissa ja minkälaisia pedagogisia malleja opettajat olivat käyttäneet opetuksessaan.

Positiiviset ja neutraalit kokemukset

Tulosten mukaan opettajat kokivat positiivisena asiana sen, että monimateriaalisuus tuo töiden toteutukseen monipuolisuutta ja erilaisia vaihtoehtoja työtapoihin. Opettajien kokemusten mukaan erilaisiin materiaaleihin tutustuminen on hyvä asia. Opettajat kokivat, että monimateriaalisuus oli luonnollinen lähestymistapa käsityön tekemiselle, koska käsityössä usein yhdistyivät useat materiaalit keskenään. Tutkimustuloksemme oli samankaltainen, kun Kouhian, Kankaan ja Kokon (2020, 10-11) tutkimuksessa, jossa kävi

ilmi, että monimateriaalisuus toi esiin erilaisia tapoja muokata ja käsitellä useita materiaaleja sekä yhdistellä niitä monipuolisissa prosesseissa.

Opettajat kokivat, että teknisen- tai tekstiilityön sisällä materiaalien yhdistäminen sujui hyvin ja opettajat kokivat, että on positiivista jos oppilaiden omia ideoita saatiin toteutettua.

Opettajien mukaan innostus tekemiseen alkoi tehdystä työstä, eikä käytettävistä materiaaleista. Lindforsin, Marjasen ja Jaatisen (2016, 87) mukaan monimateriaalisen käsityön on hyvä alkaa oppilaan omasta suunnitelusta, jossa pyritään toteuttamaan sekä teknisen-, että tekstiilityön työtapoja. Koivuniemen mukaan (2006, 19) luovuus on prosessinomaista toimintaa, joka ei voi käynnistyä itsestään. Kouhia, Kangas ja Kokko (2020, 8) kuvaavat, että monimateriaalinen käsityö on parhaimmillaan silloin, kun se ohjaa selviämään elämän tilanteista ja kehittää oppilaiden osaamista.

Opettajat mainitsivat hyväksi koettuna ja toimivana ratkaisuna sen, että opetus järjestetään molemmissa luokissa samanaikaisesti niin, että teknisen- ja tekstiilityön luokan opetuksesta vastaa aina ammattitaitoinen opettaja. Opetusryhmä voi vaihtua jakson mukaan. Tällaisena ratkaisuna toimii samansisältöisen käsityön -malli tai valmistusteknologioista tuotesuunnitteluun -malli. Oppiaineen muuttuessa, uusia tapoja on hyvä opetella. (Lindfors, Marjanen & Jaatinen 2016, 92-94.)

Opettajien lisääntynyt yhteistyö koettiin positiivisena asiana tutkimuksemme mukaan.

Jaatisen ja Lindforsin (2016, 16-17) tutkimukuksessa ilmeni, että yhteisopettajuudella on positiivisia vaikutuksia opetukseen. Heidän tutkimuksensa mukaan oppilaat näkivät opettajien näyttämää esimerkkiä yhdessä työskentelystä, opettajien ammattitaito kehittyi ja opettajat pystyivät toteuttamaan tarkoituksenmukaisia työtapoja sekä huomioida paremmin tuen tarpeen.

Neutraaleina kokemuksina opettajat mainitsivat tarkoituksenmukaisuuden tärkeyden monimateriaalisessa käsityössä. Opettajien mukaan useita materiaaleja käytettiin vain silloin, kun ne koettiin tarpeellisiksi. Opettajat olivat sitä mieltä, että materiaalit eivät sulje pois toisiaan. Opettajien kokemukset olivat saman suuntaisia Pölläsen ja Urdzina-Deruman (2017, 118) sekä Lindforsin, Marjasen ja Jaatisen (2016, 87) tutkimusten kanssa, joiden mukaan tarkoituksenmukaisuuteen ohjaaminen on opettajan tehtävä, jotta työskentely on mieleistä oppilaille.

Opettajat kokivat, että hyvällä opetuksen suunnittelulla ja toimivilla käsityötiloilla teknisen- ja tekstiilityön työtapojen yhdistäminen sujui. Jaatisen ja Lindforsin (2016, 24-25) tuloksissa huomattiin, että opettajien oli hankalaa löytää yhteistä aikaa suunnittelulle, mutta sen löydettyään aukesi uusia didaktisia mahdollisuuksia opetukseen. Jaatisen ja Lindforsin saamat tutkimustulokset vastasivat tämän tutkimuksen tuloksia.

Usea opettaja kertoi, että harjoitteli vapaa-ajallaan erilaisia käsityötekniikoita kehittääkseen ammattitaitoaan. Opettajat kertoivat käyttäneensä erilaisia tapoja tekniikoiden harjoitteluun, kuten opetusvideot, kirjat tai kansalaisopiston kurssit. Porko-Hudd, Pöllänen ja Lindfors (2018, 34) toivoivat, että ammatillisen kehittymisen ja älyllisen kasvun tulisi alkaa tutkimuspohjaisista suuntauksista.

Opettajat kokivat, että monimateriaalisuuden tulisi alkaa myöhemmin, jotta siitä olisi suurempi hyöty oppilaille. Kouhian, Kokon ja Kankaan (2020, 6-7) tutkimuksessa ilmeni, että opettajat olivat huolissaan käsityön tuntijaosta eli siitä, että käsityön painotus oli alemmilla luokka-asteilla. Tutkimustuloksemme oli samansuuntainen. Myös tässä tutkimuksessa opettajat kokivat, että painotus monimateriaalisuuteen olisi hyvä alkaa myöhemmin.

Suunnittelutaitoja tuli opettajien mukaan harjoitella ja vaativuustason tuli nousta vähitellen, jotta oppilaiden suunnittelutaidot voivat kehittyä. Opettajat kokivat, että tehtäviin ja käsityöprosesseihin tuli asettaa rajauksia. Arvioinnin tavoitteisiin oli opettajien mukaan asetettava selkeät kriteerit, jotta arvioiminen oli sujuvaa. Opetusuunnitelman (2014, 146) mukaan oppilaiden suunnittelutaitoja tulisi kehittää yhdessä hienomotoriikan ja avaruudellisen ajattelun kanssa, jotta oppilas kykenee kokonaisen käsityöprosessin hallintaan.

Pedagogiset mallit

Samansisältöisen käsityön -mallia toteutti aineiston mukaan kuusi opettajaa, jossa oli käytössä ainoastaan teknisen- tai tekstiilityön työtavat. Oppimisympäristö voi vaihtua esimerkiksi puolen vuoden jälkeen. Tässä jo edellisen opetussuunnitelman mukaisessa mallissa käsityöhön liittyvä ongelmanratkaisu jäi vähäiseksi ja opettajien välinen yhteistyö oli vähäistä. (Lindfors, Marjanen & Jaatinen 2016, 92-93.) Mallissa toteutuu ajatus siitä, että teknisen- ja tekstiilityön työtapoja ei tarvitse yhdistää samaan työhön, vaikka se olisi mahdollista (Opetussuunnitelma 2016, 146; Pöllänen 2019, 6-7; Kouhia, Kokko & Kangas 2020, 8.)

Valmistusteknologioista tuotesuunnitteluun -mallia toteutti aineiston mukaan kuusi opettajaa. Tässä mallissa teknisen- ja tekstiilityön työtapoja vaihdeltiin jaksottain ja pyrittiin tekemään aikakin yksi molempia työtapoja hyödyntävä tuote. Malli soveltuu hyvin kouluihin, joissa oppimisympäristöt ovat erillään toisistaan. Oppilaiden perustaidot pääsevät tässä mallissa hyvin kehittymään. (Lindfors, Marjanen & Jaatinen 2016, 92-93.) Kun materiaaleihin ja työtapohin tutustutaan rauhassa, perustekniikoiden tuntemus luo pohjaa tietotaidolliselle osaamiselle (Pöllänen 2009, 8.)

Ideasta tuotteeksi -mallia toteutti viisi opettajaa. Tässä mallissa ongelmanratkaisun kautta lähtevät materiaalivalinnat olivat edellisiä malleja suuremmassa roolissa. Opettajien yhteisellä suunnittelulla oli suuri merkitys mallin toteuttamiseen. (Lindfors, Marjanen &

Jaatinen 2016, 92-93.)

Lindforsin, Marjasen ja Jaatisen (2016, 92-93.) kuvaama innovaatiokäsityön -malli soveltui erinomaisesti ryhmätyöskentelyyn. Aineistomme mukaan kukaan opettaja ei hyödyntänyt mallia opetuksessaan. Ryhmässä ratkaistava ongelma, jossa vahvasti on esillä kokonainen käsityö, kokeileminen, testaaminen ja ryhmätyöskentely on soveltuva tapa toteuttaa käsityötä suurilla oppilasryhmillä. Omaa käytännön työtä kehittääkseen opettajien olisi hyvä kokeilla erilaisten pedagogisten mallien toteuttamista opetuksessaan (Lindfors ja kumppanit 2016, 94).

Haasteet

Tutkimuksessa selvisi, että opettajat ovat kokeneet erilaisia haasteita monimateriaalisen käsityön suhteen. Opettajat ovat huolissaan oppilaiden motivaatiosta, joka on ollut myös aikaisempien tutkimusten mukaan laskussa, kun tarkastellaan asiaa valinnaisen käsityön kannalta. (Kouhia, Kangas & Kokko, 2020, 9.) Jos oppilailla ei ole motivaatiota oppiainetta kohtaan, tuloksista voidaan huomata, että se ilmenee myös oppilaiden heikkona suoriutumisena ja perus- ja suunnittelutaitojen oppimattomuutena sekä pitkäjänteisuuden puutteena. Jos oppilaiden motivaatio on heikko, kuten aineistossamme opettajat olivat kokeneet, niin yksi keino motivaation herättelyyn voi olla erilaisten ideointikeinojen käyttäminen. (Kröger & Pöllänen 2005; Koivuniemi 2006, 19.) Oppilaille pitää etsiä virikkeitä ja heille tulee opettaa luovuutta erilaisten keinojen kautta. Ideointiin voi yhdistää erilaista yhteistoiminnallisuutta, jonka on katsottu parantavan motivaatiota (Pöllänen &

Urdzina-Deruma 2017, 118.) Tuote itsessään voi myös olla motivoiva tai ei-motivoiva.

Onkin tärkeää antaa myös oppilaille vapauksia suunnitella sellainen työ, jonka he kokevat mieleisekseen. (Pöllänen 2009, 8.) Tutkimuksessamme ilmeni, että osa opettajista on kokenut käsityössä tehtävällä tuotteella olevan merkitys oppilaan motivaatioon.

Opetussuunnitelman mukaan (2014, 20.) opettaja on avainasemassa opiskelumotivaatioon, johon positiivinen palaute ja kannustaminen sekä tarvittava tuki pyrkii tähtäämään.

Opettajien kokemusten mukaan opetussuunnitelman (2014) tavoitteet olivat liian korkeat oppilaiden osaamiseen sekä pieneen tuntimäärään nähden. Opettajat kertoivat joutuvansa tekemään kompromisseja ja suunnittelemaan opetuksen tavoitteet ryhmälle sopivaksi, mikä lisää opettajien työmäärää ja stressiä. Tutkimustuloksemme on samansuuntainen, kun Kouhian, Kankaan ja Kokon (2020, 7) tutkimuksen tulos. Myös heidän tuloksistaan ilmeni, että opetussuunnitelman tavoitteet olivat liian korkeita tai tavoitteet jäivät toteutumatta.

Opettajat kokivat myös kiirettä ja painostusta työssään.

Tämän tutkimuksen aineisosta nousi esiin huoli käsityön vähentyneestä tuntimäärästä.

Opettajat kokivat, että valinnaisen käsityön määrä oli vähentynyt monimateriaalisen käsityön vuoksi. Heidän mukaansa oppilaat haluaisivat valita joko teknisen- tai tekstiilityön

– eivät molempia. Yksi syy Kouhian, Kankaan ja Kokon (2020, 9) mukaan oli se, että valinnaisten tuntimäärän laskiessa, valintojen määrä laski. Tietenkin vähenemiseen voi olla muitakin syitä. Kouhia, Kangas ja Kokko (2020, 9) saivat tutkimuksessaan tuloksia opettajien huolesta käsityön vähentyneeseen tuntimäärään sekä valinnaisten tuntien vähenemiseen. Valinnaisten määrä oli heidän mukaansa laskenut 39 % vuoteen 2019 verrattuna.

Selkeä huolenaihe ja opettajien kokema haste liittyi suuriin ryhmäkokoihin. Suuret ryhmät olivat opettajien mukaan haastavia, varsinkin silloin jos jokainen oppilas teki erilaista työtä.

Jo pelkästään teknisen- tai tekstiilin työtapoja käytettäessa opettajalla oli paljon työtä, jotta hän kykeni huomioimaan jokaisen oppilaan. Jos tällaisessa tilanteessa oppilaan tulisi vielä käyttää materiaaleja sekä teknisen-, että tekstiilityöntiloista, oli tilanne tuntunut opettajista haasteelliselta. Suuret ryhmät aiheuttivat haasteita työturvallisuuteen. Tähän liittyi myös tilojen toimivuus ja niiden sijoittuminen koulussa. Jos tilat olivat erillään toisistaan, oli opettajien ollut hankalaa valvoa siirtymisiä ja turvallisuus kärsi. Jos tilat olivat erillään, olisi opettajien mukaan tarvetta vähintäänkin avustajille, joka ei resurssien vuoksi aina ollut mahdollista.

Suuret ryhmäkoot voi yrittää kääntää haasteesta mahdollisuudeksi tekemällä erilaisia ryhmätöitä ja esimerkiksi harjoittamalla luovuutta ja suunnittelua ryhmässä. (Pöllänen &

Urdzina-Deruma 2017, 128.) Aktiivisen ryhmässä toimijan pitäisi tuntea arvostusta ja ryhmään kuuluvuuden tunnetta sekä saada motivaatiota tekemiseeen ryhmään kuuluvana yksilönä. Ryhmätyöskentely pitäisi saada osaksi käsitöitä ja suuret ryhmäkoot voisivat mahdollistaa sen hyvin.

Koulun tehtävänä on opettaa oppilaille itsestä huolehtimisen ja arjen taitoja, johon myös turvallinen toiminta kuuluu. (Opetussuunnitelma 2014, 22.) Turvallinen työskentely, toiminta ja valinnat kuuluvat kouluympäristöön muutenkin, kuin vain käsityön oppiaineen ympärille. Työturvallisuutta oli aineistossamme ajateltu paljon, nimenomaan haasteen näkökulmasta. Syynä oli suurten ryhmäkokojen lisäksi fyysisten oppimisympäristöjen sijainti kaukana toisistaan. Tällaisissa tilanteissa Lindfors, Marjanen ja Jaatinen (2016, 87.) kannustavat opettajia yhteis- tai pariopettajuuteeen, mikä oli koettu hyväksi monen aineistomme opettajan kokemuksen mukaan. Heidän (2016, 92-93.) mukaansa toimivia tapoja toteuttaa monimateriaalista käsityötä olisivat juurikin samansisältöisen käsityön

-malli tai valmistusteknologioista tuotesuunnitteluun --malli, mitä suuri osa aineistomme opettajista olikin käyttänyt. Tällöin tekninen- ja tekstiilityö toimivat eri luokkatiloissa ja oppilaat opiskelevat käsityötä esimerkiksi puoli vuotta kerrallaan tai lyhyemmissä jaksoissa.

Silloin oppituntien aikana ei tule turhia siirtymisiä, vaan oppilaiden jaksot on suunniteltu hyvin etukäteen.

Toiveet

Aineistomme mukaan opettajat toivoivat teknisen työn ja tekstiilityön erottamista toisistaan, omiksi oppiaineikseen. Opettajat mainitsivat toiveenaan vanhan mallisen käsityön, jossa olisi kaksi oppiainetta omine sisältöineen

Opettajat toivoivat, että käsityön koulutusta uudistettaisiin uuden oppiaineen tekninen työ ja teknologia -oppiaineella. Oppiaine olisi yhdistelmä teknistä työtä ja teknologiaa ja tekstiilityön yhdistäinen korvattaisiin luonnontieteellisillä aineilla. Ojanen ja Rastas (2019) perustelevat oppiainetta teorian ja käytännön hyvällä yhteistyöllä ja tekniikan alojen tulevaisuutena työelämässä. Heidän mukaansa kyseessä olisi oppiaine, jossa sukupuolittuneisuus ja eriarvoisuus ei olisi ongelma. Kyse olisi nimenomaan tiedon ja taidon yhteistyöstä.

Teknisentyön opettajat ry ajaa peruskouluun uutta oppiainetta: tekninen työ ja teknologia.

(Ojanen & Rastas 2019.) Ojasen ja Rastaan mukaan tekninen työ ja teknologia innostaisi oppilaita kansantaloutemme kannalta keskeisille teknisille aloille. Mahdollistaisi hyvät jatko-opinto mahdollisuudet parantaisivat sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä ehkäisisi syrjäytymistä.

Nyt teknistä työtä opetetaan osana käsityö oppiainetta. Perusopetussuunnitelman (2014) avainsana on monimateriaalinen käsityö, jossa teknisen- ja tekstiilityön tekniikoita yhdistellään. Käsityön suosio valinnaisena on Ojasen ja Rastaan (2019; Kouhia, Kangas &

Kokko 2020, 9.) mukaan laskenut paljon, jopa 39%, kun opetus muuttui POPS-2014 mukaiseksi. Samansisältöinen käsityö vähentää oppilaiden halua opiskella ainetta. Tekninen työ ja teknologia ei yhdistele teknistä työtä ja tekstiili työtä, vaan liitto olisi teknisellä työllä sekä luonnontieteelisillä aineilla. Tekninen työ ja teknologia opettaisi, kuinka teoria ja

käytäntö kohtaavat. Osana samansisältöistä käsityötä oppiaine ei voi kehittyä oppiaineena, jota teknisen työn opettajat haluaisivat. Tekninen työ ja teknologia -oppiainetta ei pidä nähdä taito- ja taide aineena, vaan tieto- ja taito aineena.

Pelkkä havainnointi ei riitä opettamaan luonnontieteelisiä teorioita. Teknisen työn ja teknologian vahvuus olisi juuri oppia luonnonlakeja käytännön kautta. Miksi siltarakenteessa on muotoja? Miksi jokin metalli sopii johonkin tuotteeseen paremmin kuin toinen? Kuinka robotti täytyy ohjelmoida, että se tekee tehtävänsä oikein? Yrittäjyys, työntekijä ja työnantaja näkökulma on tekninen työ ja teknologia oppiaineessa myös vahvana ja luontevana osana. (Ojanen & Rastas 2019.)

Ojasen ja Rastaan (2019) mukaan teknistä työtä ja teknologiaa tulisi opettaa kaikille peruskoululaisille. Tärkeä olisi, että tytöt sekä pojat voisivat hakeutua parempi palkkaisille, miesvaltaisille teknisille aloille. Tekninen työ tutkitusti parantaa tasa-arvoa. Viimeiseksi uusi oppiaine ehkäisisi syrjäytymistä. Teknisen työn opettajat ovat huomanneet ilmiön, jossa huonosti lukuaineissa pärjäävät oppilaat pärjäävät hyvin teknisessä työssä. Näin uusi oppiaine parantaisi oppijan itsetuntoa ja tulevaisuuden näkemistä paremmassa valossa.

Myös suurempi joukko, jolla ei ole lukuaineissa ongelmia oppisi luontaisesti käytännön kautta. Tekninen työ ja teknologia voi olla Suomalaisen opetuksen yksi kulmakivi, mutta uuden oppiaineen perustaminen tarvitsisi lakimuutoksen. Moni yhteiskunnallinen toimija on jo antanut tukensa oppiaineelle.

Lisäksi aineistossamme oli osittain nähtävillä se, että jokainen opettaja ei vastausten perusteella osannut määritellä monimateriaalista käsityötä tai ei ollut ihan varma siitä, mitä sillä tarkoitetaan. Opettajat yhdistivät usein monimateriaalisen käsityön teknisen- ja tekstiilityön yhdistämiseksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että opetussuunnitelmassa (2014, 146) käsityötä ei enää erotella teknisen- ja tekstiilityön materiaaleihin, vaan käsityö on monimateriaalinen oppiaine. Käsityötaito ei ole vain jonkun materiaalin kanssa toimimista vaan käsillä tekemistä, joka merkitsee usean eri osa-alueen hallintaa. (Anttila 1993, 36;

Pöllänen & Urdzina-Deruma 2017, 117.) Lähtökohtaisesti materiaalit tulisi valita aina tarkoituksenmukaisesti tuotteeseen sopivaksi (Lindfors, Marjanen & Jaatinen 2016, 87).

Monimateriaalisessa käsityössä itse tuotteessa ei myöskään tarvitse olla molempien työtapojen käyttämiä materiaaleja, vaan voidaan pohtia erilaisia vaihtoehtoja työtapojen yhdistelyyn. Esimerkiksi teknisen työn luokassa voidaan tehdä väline, jolla tekstiilityön tunnilla voidaan valmistaa tuote. (Pöllänen 2019, 9.)