Liite 1 KULTTUURIKURSSIN EPISODIKUVAUKSET
1.1 Taidetyöpaja koululla: paperiveistoksia unelmista
Liite 1 KULTTUURIKURSSIN EPISODIKUVAUKSET
Liite 1 sisältää havaintoihin, verbaaliseen ja visuaaliseen aineistoon perustuvat kuvaukset Juhlat kaupungilla -kulttuurikurssin episodeista eli toimintakerroista. Episodikuvaukset tekevät näkyväksi tutkimuksen empiirisen osan. Episodikuvaukset valottavat kurssin taidekasvatuksellisia käytäntöjä, verbaalisen ja ei-verbaalisen vuorovaikutuksen muotoja ja osallistujien toimintaa kurssin eri oppimisympäristöissä. Kurssi toteutettiin Helsingissä 21.4.–24.5.2017. Osallistujina oli 12 nuorta perusopetukseen valmistavan opetuksen luokalta ja heidän kaksi opettajaansa.
1.1 Taidetyöpaja koululla: paperiveistoksia unelmista
Kuvataiteilija-taidekasvattajan eli taiteilijan ohjaama taidetyöpaja pidettiin 21.4.2017 kulttuurikurssiin osallistuvan valmistavan luokan omalla koululla, erään helsinkiläisen aikuislukion toimipisteessä. Kutsun jatkossa oppilaitosta kouluksi. Ennakkotietoni veistostyöpajasta oli sen kesto, kuusi oppituntia klo 10–15, ja aihe: juhlateema. Lähdin koululle hyvissä ajoin, koska en tiennyt tarkkaan kauanko matka kestäisi. Löysin koulun helposti ja saavuin perille jo ennen puoli kymmentä, jolloin olin sopinut tapaamisen opettajan kanssa. Valmistavan luokan luokkahuone sijaitsi koulun pohjakerroksessa, jossa sillä oli oma aulatila. Muita luokkia ei alhaalla ollut. Tullessani aula oli tyhjä, samoin luokka. Ehdin katsella vähän aikaa ympärilleni ja ottaa luokasta muutamia kuvia odotellessani. Tila oli tyypillinen koululuokka, matalahko huone, jossa oli noin 20 pulpettia, loistelamput katossa ja
ulkoseinällä isot ikkunat. Aurinkoisen päivän takia luokassa oli valoisaa. Luokan etuosassa oli liitutaulu, älytaulu, valkokangas ja opettajan pöytä. Takaseinustalla keittiökaapistot ylä- ja alakaappeineen, pitkä työtaso, jossa kaksi tiskipöytää altaineen ja hanoineen sekä tasolla myös mikroaaltouuni, vedenkeitin ja kaksi keittolevyä. Opettajan pöydällä oli tietokone, sivupöydällä tulostin ja paperipinoja, ikkunalaudalla pieniä maalauksia ja vastakkaisella seinällä kartta ja suomen kieleen liittyviä opetusmateriaaleja.
Kun luokan opettaja Päivi (nimi muutettu) saapui, hän otti minut ystävällisesti ja innostuneesti vastaan. Olimme tavanneet vain kerran aikaisemmin, opettajien
alkutapaamisessa taidemuseolla, mutta käyneet melko tiivistä sähköpostien vaihtoa lupa-asioiden ja tutkimustiedotteen laatimisen yhteydessä. Tunsin olevani tervetullut seuraamaan luokkaa ja pajapäivää. Ehdimme jutella jonkin aikaa ennen ensimmäisten opiskelijoiden saapumista. Kävimme opettajan kanssa läpi joitain tausta-asioita: lupalomakkeet, lukujärjestys, poissaolijat. Päivi kertoi olleensa yllättynyt ja ilahtunut siitä, että heidän luokkansa oli päässyt mukaan myös kevään kulttuurikurssille. Alkavaa työpajaa vetävä
2
taiteilija oli luokan opiskelijoille tuttu syksyn Tämä kaupunki -kurssilta. Opettaja kertoi arvostavansa kulttuurikurssitoimintaa ja piti sitä mahtavana mahdollisuutena sekä opiskelijoille että opettajille: ”On hienoa, kun saa opettajana seurata toisen opetusta ja ohjausta.” (Opettaja1, suullinen tiedonanto 21.4.2017.)
Koska taiteilijaa ei vielä näkynyt, lähdin hakemaan kahvia yläaulan automaatista. Olin palannut yöllä matkalta, ja takana oli neljän tunnin yöunet myöhässä olleen lennon takia.
Toivoin, että pysyisin riittävän skarppina päivän loppuun asti. Työpaja kestäisi kuusi oppituntia ja lopettaisimme klo 15. Kun palasin, olivat taiteilija ja toinen nuori nainen, Iida, saapuneet luokkaan. Iida (nimi muutettu) kertoi olevansa harjoittelijana Annantalolla ja hän toimisi assistenttina kurssin työpajoissa ja auttaisi kurssin järjestelyissä. En ollut tiennyt, että työpajoissa olisi taiteilijan lisäksi mukana myös avustaja. Päivi-opettaja olisi paikalla aamusta lounaaseen asti ja iltapäivällä hänen tilalleen tulisi luokan toinen opettaja Kirsi (nimi
muutettu).
Taiteilija ja avustaja purkivat pyörillä kulkevasta laukusta materiaaleja luokan etuosassa oleville pöydille, ja taiteilija ryhtyi virittelemään tietokonetta ja valkokangasta valmiiksi.
Laukusta ilmestyi erilaisia papereita, liimaa, saksia ja puurimoja. Hän halusi järjestää pulpetit kolmeen ryhmään. Autoimme pulpettien ja tuolien siirtelyssä, muutama opiskelijakin oli jo paikalla. Olin sopinut kurssin vastaavan tuottajan ja työpajaa ohjaavan taiteilijan kanssa osallistumisestani kurssille tutkijan ominaisuudessa pääasiallisena tavoitteenani havainnoida sitä, mitä kurssilla tapahtui. Olin ajatellut ehtiväni sopia käytännöistä yksityiskohtaisemmin kurssikertojen alussa vetäjien kanssa ja tarkistaa vielä käytännön asioita kuten
valokuvauskäytäntöjä. Ennen tunnin alkua ei kuitenkaan jäänyt aikaa sopia tarkemmin minun roolistani, missä istuisin, voinko kulkea vapaasti luokassa, osallistunko toimintaan vai seuraanko sivusta. Nämä jäivät päätettäväksi tilanteen mukaan. En myöskään huomannut, että avustajan tai opettajan rooleista olisi käyty keskustelua ennen tunnin alkamista.
Kello kymmeneltä luokassa oli meidän neljän aikuisen lisäksi seitsemän opiskelijaa: kaksi nuorta naista ja viisi nuorta miestä. Viisi opiskelijaa oli poissa 12:sta. Luokan ikähaitari oli 17–25-vuotta. Kutsun jatkossa opiskelijoita tytöiksi ja pojiksi silloin, kun sukupuolen mainitseminen on tarpeen naisopiskelijan/ nuoren naisen/ naisoletetun ja miesopiskelijan/
nuoren miehen/ miesoletetun sijaan. Päädyin tähän ilmaisun tiiviyden takia, vaikka tyttö ja poika eivät termeinä oikein istukaan opiskelija-ilmaisun yhteyteen. Nimitän nuoria
opiskelijoiksi kolmesta syystä: opettajat käyttivät heistä tätä nimitystä, opiskleijoiden iän vuoksi sekä oppivelvollisuusiän (16 vuotta) ohittamisen vuoksi. Toisella asteella opiskelevia kutsutaan virallisissa yhteyksissä opiskelijoiksi (Viite OPS).
3
Vajaa ryhmä ei yllättänyt opettajaa. Hänen mukaansa oli tavallista, että muutama opiskelija jäi tulematta tai lähti kesken päivän. Nuorilla oli koulun lisäksi monenlaisia asioita
hoidettavanaan, muun muassa erilaisia virastokäyntejä. Poissaoloja oli myös väsymyksen ja stressaantumisen takia. Yksi opiskelijoista oli ollut lukukauden loppua kohti melko
satunnaisesti paikalla, joten luokan koko oli 10–12 henkilöä. Syksyllä opiskelun oli aloittanut 16 opiskelijaa, mutta moni oli joutunut keskeyttämään, koska he eivät olleet saaneet
oleskelulupaa tai myönteistä turvapaikkapäätöstä. Päivi kertoi, että ”päätös” oli opiskelijoille sana, joka painaa. Opettajan mukaan opetussuunnitelmaan kirjatuissa suomen kielen
tavoitteissa ei ollut pysytty, sillä oleskelulupien odottelu ja huoli omaisista painoi monen opiskelijan mieltä, vaikeutti keskittymistä ja laski opiskelumotivaatiota. Suomen kielen lisäksi tunneilla käytettiin tarvittaessa tukena englantia ja opiskelijat käyttivät keskenään muita osaamiaan kieliä. (Opettaja1, ”Päivi”, suullinen tiedonanto 21.4.2017.)
Päivi kertoi ennen tuntia, että taiteilijaopettaja oli ennestään tuttu opiskelijoille, sillä hän oli ohjannut luokalle edellisen syksyn Tämä kaupunki -nimiseen kulttuurikurssiin sisältyneen kankaanpainotyöpajan. Sekä opettajat että opiskelijat olivat pitäneet paljon syksyn kurssista ja uutta kurssia kohtaan tuntui olevan innostunutta odotusta. (Opettaja1, suullinen
tiedonanto 21.4.2017.) Kun opiskelijoita alkoi tulla luokkaan, he asettuivat kolmeen
pöytäryhmään: ensimmäiseen kolme poikaa, toiseen kaksi poikaa ja kolmanteen kaksi tyttöä.
Piirsin muistilehtiööni pöytäryhmistä kartan, johon merkitsin ryhmät A, B, C ja numeroin opiskelijat A1, A2 jne. Tämä nopeutti muistiinpanojen tekemistä.
Olen kirjoittanut työpajojen ja muiden kurssitapahtumien eli episodien selostukset
havaintomuistiinpanojeni pohjalta, jotka kirjoitin preesensmuodossa työpajan aikana. Käytän myös raportissa episodien kuvauksessa preesensiä, koska mielestäni se kuvaa luontevimmin hetkessä – juuri nyt – tapahtuvaa toimintaa ja puhetta. Palaan työpajoja ja kurssitapahtumia reflektoivissa tekstiosuuksissa imperfektin käyttöön.
VEISTOSTYÖPAJAN AAMUPÄIVÄOSUUS
Taiteilija aloittaa työpajapäivän esittelemällä itsensä ja päivän rakenteen, jonka aikataulun hän on kirjoittanut liitutaululle:
10.00 – 11.30 Lounas 11.30 – 12.15 12.15 – 13.45 Tauko 13.45 – 14.00 14.00 – 14.45
Aamupäivä tehtäisiin siis töitä tauotta ruokatuntiin asti ja iltapäivällä pidettäisiin tauko ennen viimeistä työrupeamaa. Taiteilija kysyy, onko kurssista ja työpajasta puhuttu
etukäteen opiskelijoiden kanssa. Päivi-opettaja vahvistaa, että on ja he ovat valmistautuneet
4
vieraiden tuloon. Taiteilija alustaa päivän aiheen näyttämällä dioja, joissa on teemaan liittyviä avainsanoja sekä aihetta pohjustavia kuvia. Hän selventää kuvien sanomaa puhumalla sekä elehtimällä ja muodostamalla kuvailemiaan asioita, kuten erilaisia muotoja, käsillään sekä taivuttamalla ja leikkaamalla näitä muotoja paperista.
Taiteilijan kokoama diaesitys alkaa tekstillä ”Taidetyöpaja. Opettaja: (*Nimi*)”. Taiteilija kertoo pajan aiheen, joka on juhlat ja unelmat. Hän on koonnut dioihin avainsanoja: HAAVE / UNELMA ja kysyy opiskelijoilta: ”Tiedätkö, mitä se tarkoittaa?” Opiskelija vastaa: ”Vaikea sanoa suomeksi.” Taiteilija auttaa: ”Mitä tarkoittaa, jos sinulla on unelma?” Hän antaa apusanoja: ”Tahdon… kunnianhimo… tarkoittaa: mitä haluamme tulevaisuudessa”, ja jatkaa:
”Toivoa. Toivoo jotakin. Että tapahtuu jotakin, tai tekee työtä, niin että se tapahtuu. Tai että olen jotakin 20 vuoden päästä.” Opiskelija sanoo: ”Haluan mennä lukioon ensi syksynä, se on mun unelma.”
Taiteilija ehdottaa ajatusleikkiä ja antaa lyhyen ohjeen: ”Mikä on sinun unelmasi huomiselle tai myöhemmin? Kirjoita tai piirrä.” Hän jakaa paperit ja kynät. Osa ryhtyy heti kirjoittamaan, osa näyttää hämmentyneiltä. Hetken kuluttua ensimmäinen opiskelija nostaa paperinsa ylös ja näyttää tekemäänsä kuvaa tai tekstiä taiteilijalle: ”Näetkö tämän?” Taiteilija vastaa: ”Tämä on sinulle. Minun ei tarvitse nähdä sitä. Kohta keskustellaan. Viisi minuuttia kirjoittamista.”
Opiskelijat jatkavat kirjoittamista hiljaisuudessa. Huomaan vasta myöhemmin, etten
muistanut pyytää kirjoituksia nähtäväksi tai kuvattavaksi. Taiteilijan sanat ”Tämä on sinulle”, tuntuivat tekevän kirjoitustapahtumasta ja viesteistä yksityisiä. Olisin silti voinut kysyä lupaa niiden kuvaamiseen tai keskustella opiskelijoiden kanssa myöhemmin heidän vastauksistaan.
Kun sanat tai piirrokset alkavat olla valmiita, jatkaa taiteilija näyttämällä seuraavat diat: Mikä on sinun unelmasi? Miten juhlit, kun unelma toteutuu? Sana ’unelma’ on kirjoitettu monella eri kielellä. Hän kysyy, löytääkö jokainen omankielisen tekstin. Kaikki eivät löydä, ainakin kurdin kieli (kurmandzi, sorani) ja persia (farsi) tuntuvat puuttuvan15. Taiteilija tarkistaa:
”Ymmärtääkö kaikki? Voitko kertoa meille?”
Luokassa alkaa kuulua monikielistä puhetta, ilmeisesti ainakin farsin ja kurdin välillä käydään neuvonpitoa ja tulkkausta. Taiteilija pyytää ensimmäistä opiskelijaa aloittamaan ja järjestyksessä tulee jokaisen vuoro kertoa toisille: ”Aloita sinä. Kerrotaan muille. Kerro, miten haluat juhlia, kun unelma toteutuu.” Ensimmäinen kertoja on poika, joka oli aiemmin
15 Tarkistin myöhemmin kurdialueella käytettävien kielten nimet. Opiskelijat käyttivät nimityksiä kurdi, sorani, persia ja farsi.
5
kertonut unelmastaan mennä lukioon ja päästä opiskelemaan. Seuraavat dialogit ovat suoraan havaintomuistiinpanoistani.
Käytetyt lyhenteet ja merkit: A-ryhmän pojat= A1, A2, A3; B-ryhmän pojat= B1, B2; C-ryhmän tytöt= C1, C2, C3; T= taiteilijaopettaja; [sana]= lisäselvennys, tarkennus; (sana)= tilanteessa tapahtunutta; bold painokkaasti.
A1: Joo.
T: Kotona?
A1: Kaverin, perheen kanssa. Kestää kauan [opiskelu], ehkä yhdeksän vuotta.
T: Ehdit suunnitella sitä! [juhlaa]
(Naurua luokassa.)
T: Kuka auttaa, mitä tämä…?
A2: Mitä tarkoittaa ”tapahtuu”?
Sanaa selvitetään, kierros jatkuu. Tytöt näpräävät kännykkää. On kysytty, ketkä ovat mukana juhlimassa:
A3: Kaveri, perhe, kaikki.
T: Mitä teet?
A3: Syö, juo, tanssi.
T: Ulkona vai kotona? (En kuullut vastausta.)
B1: Minä kaverin ammatti. Juhla kotona. Laulaa, juoda appelsiinimehua, antaa suklaata, syö ruokaa.
T: Toive? Ei, haave?
B1: Joo.
Kaksi tyttöä istuu pöytäryhmässä luokan takaosassa. Taiteilija menee lähemmäksi tyttöjä ja kysyy,
T: Onko sinulla unelma?
C1: Haluan rentoutua uimalla.
[Muistiinpanoissani: sanoikohan hän todella näin? itse? vai opettajan avustuksella?]
T: Missä haluat uida? Sisällä vai ulkona?
C1: Sisällä.
T: Uimahalli, kylpylä? Yksin vai yhdessä?
C1: Yhdessä, kaverit, perhe.
Hän osoittaa kysymyksensä toiselle tytölle,
T: Kun sinä olet valmis hoitaja, miten sinä haluat juhlia?
C2: Hoitajaksi opiskella. Neljä vuotta.
T: Haluatko juhlia? Miten?
C2: Ystä[vät]. Musiikkia, tanssia, kavereita.
T: Mitä ruokaa? Torttuja, kahvia, kakkua, herkkuja?
C2: (Nyökkäys.) Joo.
6
Taiteilija palaa luokan etuosaan, jossa kolmen pojan ryhmästä kahdelta on vielä kysymättä.
Hän antaa puheenvuoron pojille.
A2: Syntymäpäivä, täytän 20 vuotta. Tehdä ruokaa, tulee paljon kaveri. Tanssia. Kaksi kuukautta [syntymäpäivään]. (Nyökkäyksiä, onnitteluja.)
A3: Opiskella maanviljelijä.
T: Mitä haluat viljellä?
A3: Eläimiä, lehmiä, kanat.
T: Maatila?
A3: Joo. Ei vielä nyt, myöhemmin.
T: Miten juhlit, kun sinulla on maatila?
A3: Juhlia, joo! Maatilalla.
T: Yksin? Perheen kanssa?
A3: Ei ole perhettä. Opettajan kutsun. (Naurua luokasta.) T: Menetkö opettaja?
Päivi: Oi, tottakai mä menen!
Kierros on käyty ja kaikki opiskelijat ovat kertoneet juhlimistavoistaan ja osa myös haaveistaan. Yhteenvetona totean, että haaveita tai toiveita olivat lukioon meneminen ja opiskelu, ammattiin, esimerkiksi hoitajaksi ja maanviljelijäksi valmistuminen, uiminen ja rentoutuminen kaverien kanssa. Juhlan aiheita löytyi sekä omista että kaverin
valmistumisjuhlista ja syntymäpäivän viettämisestä. Juhlimistavoissa kertautuivat kaverien kanssa oleminen, ruuan ja herkkujen valmistaminen, syöminen, musiikki ja tanssiminen.
Kysymys siitä, kenen kanssa juhlit, pysäytti ainakin minut nuorten elämäntilanteen ja juhlateeman ristiriitaisuuden äärelle. Kolme nuorista mainitsi perheen juhlijoiden joukossa, loput eivät maininneet perheenjäseniä, sen sijaan kaverit mainittiin. Perheen poissaoloon tai puuttumiseen omasta elämäntilanteesta viittasi suoraan vain yksi opiskelija, jonka
vastauksessa yksin oleminen korostui, kun hän ei maininnut juhlavieraiksi myöskään kavereita, ainoastaan opettajan. Suurin osa luokan nuorista oli saapunut Suomeen yksin, ilman perhettä tai sukulaisia; muutama oli vielä 17-vuotias eli alaikäinen. Tästä aiheesta ei käyty luokassa syvemmälle menevää keskustelua.
Luokan opettajalta tai muilta paikalla olevilta aikuisilta ei ole kysytty haaveista tai juhlimisen tavoista. Kukaan meistä ei ole myöskään oma-aloitteisesti kertonut. Taiteilija jatkaa opetusta näyttämällä seuraavat diat ja toteamalla: ”Juhlitaan eri tavoin.” Dioissa on kuvia erilaisista juhlista ja koristeluista. Hän luettelee kuvien oheen avainsanoja: ”Tunnelma, koristellaan.
Koristeita, kampauksia, ilotulituksia, juhlakorit, koti kauniiksi.”
Kuvien katsomisen jälkeen taiteilija antaa toimintaa koskevan ohjeen: ”Tänään teemme veistoksia. Kuuntele tarkkaan. Veistos? Tuttu sana? Kolmiulotteinen taideteos.” Hän näyttää eleillä kolmiulotteista kappaletta. Opettaja muistuttelee opiskelijoita: ”Syksyllä
veistoskierros, otitte kuvia.” Ainakin osa nyökkäilee. Taiteilija jatkaa: ”Nyt toteutamme
7
veistoksia ryhmissä.” (Mietin, onko ”toteuttaa” tuttu sana.) Taiteilija havainnollistaa ja kertoo diojen avulla julkisista veistoksista, joita on koulun lähiympäristössä ja eri puolilla Helsinkiä.
Luokan takaosassa istuvat tytötkin seuraavat. Taiteilija elehtii, kertoo esimerkkejä:
T: Jussi Niva, Eila Hiltunen. Länsi-Helsinki, Munkkiniemi.
B2: Missä on?
(Taiteilija tai opettaja yrittää hetken selittää.) T: Kasvu ja liekki. Olli Salo: Pakokaasu.
Päivi: [taiteilijalle] Piirrä!
(Taiteilija piirtää taululle auton, joka päästelee pakokaasua. Kysyy opiskelijoilta ymmärtävätkö nämä. Nyökkäilyä, ”Joo”. Kaikki ymmärtävät.)
T: Kevyt kaasu, möhkäle painava (eleitä). Pakokaasu näkymätön. Taiteilijalla idea (näyttää pyörivää liikettä ilmaan: kaasu). Kivi on ja pysyy! Linkki: mitä tehdään?
Pakokaasua ei voi viedä galleriaan. Taiteilija antanut materiaalisen muodon idealle. Me teemme veistoksia unelmista, me emme näe.
Huomaan, että on vaikeaa hahmottaa, minkä verran opiskelijat ymmärtävät taiteilijan puheesta. Jotkut elehtivät ja näyttävät hämmentyneiltä, mutta kaikki eivät reagoi näkyvästi.
Hiljaa oleva saattaa ymmärtää hyvin tai olla ymmärtämättä juuri mitään, aina se ei näy ulospäin. Aika vähän opiskelijat pyytävät taiteilijaa tai opettajaa toistamaan sanottua.
Vajaan tunnin kestäneen alustuksen ja powerpoint-diojen näyttämisen jälkeen taiteilija esittelee materiaalit, joita käytetään tulevissa teoksissa, erikokoista ja -väristä paperia, puurimoja, lankoja ynnä muuta. Taiteilija antaa ohjeita tekniikasta: ”Näytän teille.
Ripustamme roikkumaan. Katsotaan lopuksi.” Hän puhuu ja näyttää samalla: ”Paperi, liimaa, muoto, putki.” Hän liimaa ja taittelee sekä näyttää dioilla erilaisia esimerkkejä, miten
paperista saa muotoiltua kolmiulotteisia kappaleita taitoksin, leikkaamalla ja liimaamalla.
Kirjoitin muistiinpanoihin: ”T käyttää paljon sanoja, näyttää. Vielä muutama kuva.”
Kello 11.10 aloitetaan teosten ideointi ryhmissä. Taiteilija on pyytänyt jokaista miettimään, minkä unelman haluaisi toteuttaa. Hän kiertää ryhmissä ja selittää: ”Tehkää kolme ideaa.
Yhdessä sovitte, minkä haluatte tehdä.” Opiskelijat miettivät, piirtelevät, kirjoittavat papereille, kysyvät neuvoa taiteilijalta tai ovat hämmentyneen näköisiä. Ryhtyvät puuhaan, jotain näyttää syntyvän, myös keskustelua kuuluu jonkin verran.
Kun opiskelijat pääsevät itsenäisen työn alkuun, omaan havainnointiini tulee katkos.
Kurssiassistentti Iida, jonka kanssa olen istunut luokan etuosassa, ryhtyy juttelemaan.
Olimme tunnin alussa vain pikaisesti moikanneet, ennen kuin taiteilijan alustus alkoi. Iida kertoo Annantalolla pidettävistä yhteisöteoksen työpajoista, joita ohjaa
senegalilaistaustainen taiteilija. Jo neljä pajaa on pidetty ja mukaan on saatu myös tavallisia luokkia esimerkiksi Perhon ammattioppilaitoksesta ja muutamilta yläasteilta. Eri maiden juhlaperinteitä esittelevä Juhlien vuosi -näyttely päättyy Annantalossa toukokuun
ensimmäisellä viikolla. Tämän ryhmän vierailu Annantaloon on sovittu 9:nneksi toukokuuta,
8
joten nämä opiskelijat eivät ehdi nähdä näyttelyä. Kurssin loppujuhla pidetään 24.5. klo 13-15.
Vaikka puhun Iidan kanssa, yritän samalla havainnoida ympärillä tapahtuvaa. Taiteilija kiertää ryhmissä ja näyttää auttavan opiskelijoita ideoiden ja sanojen löytämisessä. Myös Päivi-opettaja, joka on istunut luokan takaosassa, lähtee kiertämään luokassa. Kello 11.20 kirjaan päiväkirjaani:
Mun havainnointi keskeytynyt. En osaa toppuutella, kertoa, että mun on tärkeää seurata koko ajan mitä tapahtuu. Sosiaalisia paineita! Sosiaalinen tilanne vie mennessään. Päivikin ottaa kontaktia, haluaa selvästi kertoa luokan asioista. Kuuntelen. - En muistanut, että P lähtee ruokatunnilla ja K tulee tilalle. Varmaan siksikin halusi jutella. Iida ehkä tässä kohtaa siirtyi kiertämään luokassa. Mulla ei selvää muistikuvaa.
Opettaja kertoo opiskelijoiden kesästä, loma vaikea monille. Ei tiedä mihin mennä, mitä tehdä. Moni ei odota lomaa. Suomen kielen opetuksen hankaluus: ei ole samaa yhteistä kieltä. Aluksi näyttelemistä [draamamenetelmiä], kaksi kieltä: puhekieli + kirjakieli [joka]
kulkee yhdessä puhekielen kanssa. Kuvia, ”näyttelyä” [näyttämistä, näyttelemistä, eleitä].
Google-kääntäjä ei toimi. Englannin valmistava. Peruskoulun alkeisenglanti; englanti on Päivin oma ala. Valmistavan luokan TAVOITE: suomalainen koulusysteemi ja
oppiainesanastoa.
Kello 11.30 taiteilija päättää luokan keskustelun ja ilmoittaa ruokatunnista: ”Jatketaan luokassa kello 12.15.” Oppilaat hajaantuvat, osa poistuu luokasta. Lähden taiteilijan kanssa syömään koulun ruokalaan. Huomaan, että havainnointi on vienyt paljon energiaa, vaikka varsinaista taidetoimintaa ei ole vielä ollut. Kirjasin ruokatunnin jälkeen:
Juteltiin taiteilijan kanssa, mutten tehnyt muistiinpanoja. Pakko vähän höllätä välillä.
Havainnointi vie energiaa, eikä sitä unta viime yönä paljon ollut. Tosi virkeä olen siihen nähden. Adrenaliini varmaan virtaa. Valmistavan luokan opiskelijoita ei ruokalassa näy.
Ruokala on melko täynnä, normaalia hälinää, opiskelijoita tulee ja menee, mutta yhtään maahanmuuttajan näköisiä opiskelijaa en huomaa joukossa. Selvitin myöhemmin syytä tähän ja selvisi, että valmistavan luokan opiskelijat joko tuovat omat eväät, laittavat ruuan luokassa tai käyvät läheisessä kauppakeskuksessa syömässä. Syiksi he kertoivat, että aikuislukiossa ruoka on maksullista ja erilaista kuin mitä he ovat tottuneet syömään. Jäin miettimään, miten erilleen – jopa eristyksiin – valmistavan luokan opiskelijat jäävät muusta koulusta, kun ruokailukaan ei heitä yhdistä. Kävi ilmi, että myöskään kaikki koulun kuulutukset eivät kuuluneet valmistavan luokan tiloissa ja useimmat niistä koskivat vain ”päivälukiolaisia” – eli normaaliluokkien opiskelijoita. (Suullinen tiedonanto 21.4.2017, opiskelijat, opettaja1.) Kun olin käymässä koululla toisen kerran, turvallisuusharjoituksen kuulutus kuului luokassa,
9
mutta kukaan ei käynyt tarkistamassa, olivatko opiskelijat poistuneet luokastaan eikä tullut kertomaan, milloin harjoitus oli ohi. Valmistavalla luokalla oli koulussa oma sisäänkäyntinsä, jota en nähnyt muiden käyttävän. Luulisi, että tällaisesta tulee ulkopuolinen olo.
ILTAPÄIVÄOSUUS
Työpaja jatkuu kello 12.15. Päivi on lähtenyt ja luokan toinen opettaja, Kirsi, saapuu.
Luokassa on vilinää ennen kuin päästään asettumaan taas paikoilleen. Taiteilija palaa siihen, mitä oltiin tekemässä ja kiertää sanomassa joka ryhmässä: ”Keksi ensin kaksi ideaa, sitten vasta tehdään. Puhu suomeksi kaverin kanssa, kirjoita kaksi unelmaa paperille.” Hetken kuluttua aloitetaan kierros, jossa ryhmät kertovat omat ideansa. Kolmen pojan A-ryhmästä kuuluu: ”Kotka”. Taiteilija pyytää, että pojat kertovat, miten kotka liittyy unelmiin ja nämä vastaavat: ”Eläin, elämä, rohkea, lentää, vahva, hyve, asuu vuorilla.” Taiteilija ja pojat käyvät keskustelua sanoista ja merkityksistä. Väliin kuuluu: ”Kännykät pois.” En huomannut oliko se taiteilijan vai opettajan käsky.
Liian kategorisesti tai usein opet/ohjaajat ajattelee, että opiskelijat vain viihdesurffaavat.
Pitäisi muistaa kertoa, milloin on ok käyttää ja mihin. Ei tulisi huonoa mieltä kummallekaan osapuolelle. Avointa toimintaa. Monelle kännykkä on sanakirja ja tietosanakirja. Etsivät sekä kuvia, sanoja että ajatuksia.
Kun toiminta hajaantuu eri puolille luokkaa, mietin miten minun olisi parasta toimia
havainnoinnin ja dokumentoinnin suhteen: Menenkö mukaan? Tunnen itseni pökkelöksi ilman työtä, tehtävää.
Taiteilija jatkaa neuvonpitoa A-poikien kanssa: ”Veistos. Millainen olisi? Lentää?”
A123: Joo. Lentää, ei istu paikallaan. SIIVET. ISO. VAPAUS, FREEDOM.
T: Jos päätätte tehdä kotkan, päätetään miten tehdään.
A1: Arabiasta… opit miten tämä tehdään, pieni lintu, ottaa sen. Arabia, tosi vahva.
[Mietin tarkoittavatko pojat ehkä kuitenkin haukkaa.]
T: Siivet, vapaus, lentää. (T antaa ohjeita avustajalle> erilaiset paperit eri pöydille.) T: Ehdotus: keskiruumis, keho paperista, siivet langalla, roikkuvat. (Piirtää.) Mistä
aloitatte? Siipi? Kaksi isoa siipeä.
Pojat istuvat, taiteilija touhuaa. Hän taittelee paperia ja näyttää: ”Ensin liimaat paksummaksi putkeksi.” Mietin, miten konkreettisen objektin rakentamisen ohjaaminen voi itse asiassa olla todella abstraktia. Taiteilija käyttää melko paljon puhetta, mutta en tiedä, miten hyvin hän tulee ymmärretyksi. Ryhmästä kuuluukin: ”Minä en ymmärrä.” Taiteilija yrittää selventää ja näyttää samalla eleillä: ”Eli tehkää yksi, sitten toinen siipi.” Poikaryhmän ohjaamiseen on kulunut noin kymmenen minuuttia. Taiteilija menee seuraavaksi tyttöjen ryhmään (C).
Ryhmästä kuuluu pulinaa.
T: Ssh. Kertokaa minulle, puhuttu veistoksesta. Sairaanhoitaja, nurse?
10 (Kysyviä katseita, englanti apuna.) T: Nurse. Talk in your own language.
(Tytöt nauravat ja keskustelevat somaliksi).
T: Viisi minuuttia ja kerrotte idean.
Taiteilija siirtyy kahden pojan ryhmään (B). Ensimmäinen poika aloittaa:
BP1: Isolla laivalla matkustaa Englantiin, UK.
T: Onko matkustaminen sinun unelma?
BP2: Lintu, lentää. Lentokone.
(Taiteilija menee lähelle. Katsekontakti.)
T: Apusana. Kirjoita paperille lintu. Missä asuu? Onko niitä täällä?
[Neuvonpitoa, ilmeisesti väärä arvaus.] Jos matkustaminen, onko unelma laivalla meren yli vai lentokone?
Taiteilija pyytää poikia sopimaan, mikä idea valitaan. Samaan aikaan teen huomioita A-poikien ryhmästä, jossa näyttää olevan turhautumaa. Askartelu ei nappaa. Yksi ryhmän pojista (A3) kysyi ennen taukoa Päivi-opettajalta: ”Miksi me teemme tätä? Minua kiinnostaa maanviljely, rakentaminen, ei tämä. Ei taide.” Päivi kertoo perusteluksi peruskoulun
oppiaineet: ”Kuvataide, koulussa tehdään myös tällaista.” En voinut jäädä seuraamaan keskustelua pitempään, mutta päätin kysyä tapahtumasta lisää myöhemmin.
Taiteilija palaa B-poikien ryhmään, jossa pojat käyneet neuvottelua. Hän tiivistää:
”Matkustaminen, onko yhteinen? Laiva, lentokone… Onko yhteinen unelma?” Poikien piirroksessa on laiva, mutta pojat käyvät neuvonpitoa vielä vähän aikaa. Taiteilija sanoo:
”Tehdään iso laiva.” Hän hakee paperin ja alkaa opastaa, miten muotoja voi tehdä. Pojat näyttävät taittelemaansa pientä paperivenettä ja ehdottavat: ”Tämä isompana.” Taiteilija nyökkää ja sanoo: ”Ensin muoto, sitten värit. Minkä värin valitset?”
Seuraavaksi hän palaa tyttöjen ryhmään, jolle hän oli antanut viisi minuuttia aikaa saada
Seuraavaksi hän palaa tyttöjen ryhmään, jolle hän oli antanut viisi minuuttia aikaa saada