SUKUPUOLEN JA SEKSUAALISUUDEN MONINAISUUS

Seuraavissa alaluvuissa paneudun sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen. Suku-puoli ja seksuaalisuus ovat jo itsessään hankalasti määriteltävissä olevia käsitteitä ja käytän-nössä niitä käytetään epämääräisesti ja toisiinsa sekoittaen, mikä vaikeuttaa kunnollisen määritelmän vakiintumista. Käsittelen ne erillään, koska monesti niiden oletetaan tarkoitta-van samaa asiaa, ja tällä jaolla haluan korostaa sitä, että sukupuoli ja seksuaalisuus elävät myös irrallisina toisistaan. Käsitteiden liikkuvuus ja muuntuvuus on toisaalta myös merkki siitä, että sukupuoli ja seksuaalisuus ovat ainaisessa muutoksen tilassa. Yritys määrittää ja ymmärtää näitä termejä voi olla vaikeaa, koska merkitys voi muuttua radikaalisti jopa yh-dessä vuosikymmenessä. (Juvonen, Rossi & Saresma 2010: 11–13.) Esimerkiksi kriittistä sukupuolen käsitettä ei ollut olemassa ennen kuin feministinen tutkimus analysoi, teoretisoi ja ennen kaikkea nimesi sen (de Lauretis 2004: 83). Käsitteet ja niiden sekoittuminen toi-siinsa vaativat tutkijan, kirjoittajan ja lukijan osalta tarkkaavaisuutta kiinnittää huomiota sii-hen, mistä aina tarkalleen ottaen puhutaan.

Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyy jo aikaisemmin mainitsemani käsitys identiteetistä.

Identiteetin voi määritellä monella eri tavalla, mutta filosofiassa keskeiseksi muodostuu yk-silön suhde itseensä. ”Olion” suhde itseensä määrittää sen, mikä kyseinen olio on ja tässä määrittelyssä on olemassa myös ajatus ajallisesta samankaltaisena pysymisestä. (Tieteen ter-mipankki 2020c.) Sukupuoli ja seksuaalisuus voivat muodostua tällaisiksi identiteettikate-gorioiksi. Itse käsitän identiteetin olevan moninainen eli altis muutokselle ja eikä kiinteä tai vakaa. Se on elämän aikana muuttuvaa itseymmärrystä. Tuija Pulkkisen (1998: 201) mukaan identiteetti ei pohjaudu mihinkään ytimeen tai totuuteen, vaan on pikemminkin rakentunut, mutta ei sisäsyntyisesti tai sosiaalisen ympäristönsä mukaan, vaan huomio on kiinnitettävä valtaan, joka ehdollistaa itsen rakentumista.

Kulttuurissa vakiintuneet identiteettikategoriat, kuten esimerkiksi mies- ja naissukupuoli sekä heteroseksuaalisuus, voivat siis vaikuttaa ylhäältä annetuilta, mutta ovat pikemminkin keinotekoisia valtaan perustuvia rakennelmia. Oman tutkimukseni kannalta ajatus sukupuo-lesta ja seksuaalisuudesta muuttuvina ja rakennettuina identiteettikategorioina on tärkeä, koska moninaisuuden ajatukseen kuuluu epävakaus ja -kiinteys. Moninainen seksuaalisuus ja sukupuoli ovat tarkastelemani teoksen kannalta tärkeitä käsitteitä, jotka auttavat identi-teettejä kyseenalaistavan queer-näkökulman ymmärtämisessä.

2.1.1. SUKUPUOLI

Sukupuolen moninaisuus jakaa ihmisiä edelleen kahteen toisilleen vastakkaisiin ja toisistaan poikkeaviin näkemyssuuntiin. Joillekin ulkoiset sukuelimet, kromosomit ja hormonit ovat joillekin vielä täysin puhtaasti todisteita siitä, mitä sukupuolta joku ihminen on. Toiset puo-lestaan pohjaavat käsitystä sukupuolesta kulttuuriin ja siihen, että sukupuoli itsessään on konstruktio. Tätä tarkastelutapaa, jossa sukupuoli nähdään ensisijaisesti sosiaalisena ja kult-tuurin tuottamana kutsutaan konstruktionistiseksi. Puolestaan pelkästään biologiaan pohjau-tuvaa näkemystä kutsutaan akateemisessa maailmassa essentialistiseksi tarkastelutavaksi.

(Karkulehto 2007: 23.)

Essentialistinen näkemys sukupuolesta on muuttumaton ja binäärinen eli anatomiset ja fy-siologiset erot määrittävät yhden miessukupuolen ja yhden naissukupuolen toistensa vasta-kohdiksi ja toisiaan täydentäväksi pariksi. Muita variaatioita miehestä ja naisesta ei essen-tialistisessa tarkastelutavassa ole eli se näyttäytyy vastakkaisena käsitykselle sukupuolen moninaisuudesta. Konstruktionismissa puolestaan erotetaan sukupuolen eri tasot: biologinen sukupuoli (engl. sex) ja sosiaalinen sukupuoli (engl. gender). Konstruktionistinen tarkastelu näkee annetut binääriset sukupuolet diskursiivisesti ja historiallisesti rakennetuiksi ja tuote-tuiksi kategorioiksi, joihin ihmiset voidaan lajitella. Sex/gender -jako on hyvin keskeinen teoria sukupuolentutkimuksessa ja se syntyi erityisesti essentialismin kritiikiksi. Sex/gender -jaossa painotettiin sukupuolen historiallista ja yhteiskunnallista variaatiota, mutta tätä jakoa kritisoitiin biologisuuden ja luonnollisuuden huomiotta jättämisestä. Vaikka sukupuolen ta-sot eroteltiin, niin biologinen puoli ja silti vähemmälle pohdinnalle verrattuna sosiaaliseen sukupuoleen. Konstruktionismissa identiteetissä nähdään olevan sukupuolen lisäksi muita-kin oleellisia aspekteja kuten esimerkiksi ikä, luokka, rotu, kansallisuus, uskonto ja seksu-aalinen suuntautuminen. Nämä aspektit kiistävät naisten ja miesten yhtenevät ryhmät.

(Suento 2008: 17.)

Sukupuolta ei kuitenkaan voida yksiselitteisesti määritellä näiden kummankaan pohjalta, vaan umpikujaan päätyneestä essentialismi vastaan konstruktionismi -vastakkainasettelusta on jo ainakin akateemisesti siirrytty eteenpäin moninaisen sukupuolen käsitykseen. Tästä huolimatta essentialismi vastaan konstruktionismi -kamppailulla on poliittinen ulottuvuus, joka jatkuu edelleen. Vaikka sosiaaliseen sukupuoleen ja kulttuurin vaikutukseen käsityk-seen sukupuolesta uskotaan, on biologisilla diskursseilla edelleen paljon valtaa siinä suh-teessa, miten esimerkiksi ihmisten käytöstä selitetään jonkun sukupuolen edustajana. Tämä

liitetään myös kulttuurisiin käsityksiin naisista ja miehistä. Tiia Aarnipuu (2008: 15) kirjoit-taa teoksessa Trans: sukupuolen muunnelmia:

Sukupuoli on päällisin puolin suuri itsestäänselvyys mutta samaan aikaan myös valta-vien ja ristiriitaisten tunteiden herättäjä, pyhänä pidetty ilmiö, joka vaatii jatkuvaa kult-tuurista puolustamista ja vartioimista. Kaikki ihmiset eivät ainoastaan ole naisia tai miehiä, heidän myös pitää olla yksiselitteisesti joko naisia tai miehiä. Näin ei ainoas-taan ole sellaisissa kulttuureissa, joissa naisilla on selvästi vähemmän yhteiskunnalli-sia oikeukyhteiskunnalli-sia kuin miehellä tai joissa tytön syntymistä pidetään onnettomuutena. Näin on myös Suomessa, jossa sukupuolella ei virallisesti pitäisi olla mitään merkitystä.

(Kursiivit tekstissä.)

Vastakkainasettelu on yleinen tapa yrityksessä hahmottaa ja ymmärtää sukupuolta. Arkikie-lessäkin jo termi ”vastakkaisen sukupuolen edustaja” antaa osviittaa tästä. Vastakkainaset-telua on käytetty selittämään esimerkiksi fyysisiä eroja lopullisina totuuksina ja kahtiajako tukee kaksinapaisen sukupuolikäsityksen mallia. Sukupuoli ylipään on liitetty vahvasti mo-niin muihin kahtiajakoihin ja vastakkainasetteluihin ja samalla nämä otetaan annettuina to-tuuksina. Esimerkiksi mies–nainen -kahtiajako on synnyttänyt sukupuoleen miellettyjä kah-tiajakoja, kuten kulttuuri–luonto, aurinko–kuu, Mars–Venus, valkoinen–musta, sivistynyt–

villi, järki–tunteet, hyvä–paha ja niin edelleen. Sukupuolen jakoa kahteen ja pelkkään bio-logiaan pohjaamista ylipäätään on kritisoitu paljon. Vastakkainasettelu on liitetty myös sek-suaalisuuteen, jossa heteroseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus nähdään toisilleen vastakkai-sina. (Rossi 2010: 23–24.)

Sukupuolen ajatuksen vieminen yli binäärisestä vastakkainasettelusta rikkoo länsimaisen kulttuurin käsityksiä sukupuolesta. Jonkun paikantamattoman rajan ylittäminen ei ole nor-matiivisesti sallittua sukupuoliesityksissä. Sukupuolen rajojen vartioimisen tarvetta lisää se, että sukupuoli linkitetään helposti seksuaalisuuteen ja seksuaalisiin käytäntöihin. Erilaiset sukupuoliesitykset limittyvät ihmismielessä erilaisiin seksuaalisuuden muunnelmiin ja eri-tyisesti stigmatisoituun homoseksuaalisuuteen miesten kohdalla. (Aarnipuu 2008: 16.) Su-kupuolen moninaisuus on länsimaisessa kulttuurissa ajatuksena vielä vieras ja tarve pitää kiinni vanhoista essentialistisista määrityksistä on edelleen vahva. Muutos vanhoihin ajatte-lutapoihin on kuitenkin jo havaittavissa.

2.1.2. SEKSUAALISUUS

Seksuaalisuus on aina ollut moninaista, mutta suhtautuminen seksuaalisuuksien eri muotoi-hin on historiallisen ajankohdan ja kulttuurin mukaan ollut erilaista. Nykypäivään tultaessa seksuaalisuuden termistö on laajentunut ja uusia identifikaation välineitä on noussut esille.

Käsitys seksuaalisuudesta moninaisena kattaa alleen kaikki seksuaalisen suuntautumisen muodot, mutta tässä moninaisuuden kirjossa on näkyvillä hierarkioita, joissa tietyt seksuaa-lisuuden muodot ovat etuoikeutetussa asemassa verrattuna toisiin. Historiallisesti ajateltuna seksuaalinen suuntautuminen ja sen nimeäminen on kuitenkin enemmän modernin ajan il-miö ja seksuaalisuuteen on alettu kiinnittää huomiota sekä akateemisessa maailmassa että arjessa.

1800-luvulla noussut biologis-luonnontieteellinen ajattelutapa nosti suvunjatkamisen tär-keimmäksi seksuaalisuuden ilmaisuksi, jonka myötä seksuaalista halua ja nautintoa alettiin säädellä lääketieteellisen asiantuntijavallan kautta. Aiemmin tätä säätelyä olivat hallinneet uskonnollis-moraaliset ja oikeudelliset auktoriteetit. Synnin, paheen ja rikoksen tilalle tuli-vat seksuaaliset ”sairaudet” ja ”poikkeavuudet”, jossa seksuaalinen ruumis määriteltiin sai-raudeksi, jos se poikkesi ”normaalista”. (Eerikäinen 2006: 16.) Näin esimerkiksi homofobia voidaan määritellä modernin ajan ilmiöksi, koska itse homoseksuaalisuuskin on modernin ajan määritelmä. Seksuaalisuus ei ole ajaton, vaan se on diskursiivisesti muodostunut käsite, joka on eri aikoina eri tavoin tuottanut todellisuutta ja on sidoksissa historiaan asianyhteyden ja määrittelytavan kautta (mp.).

Nykypäivänä tietyn seksuaalisuuden pitämisestä sairautena on luovuttu, mutta ajatus ”oike-asta” ja ”väärästä” seksuaalisuudesta elää yhä. Luonnollinen lisääntyminen ja suvunjatka-minen eli heteroseksuaalisuus nähdään edelleen ainoana oikeana tapana toteuttaa seksuaali-suutta. Tuija Pulkkisen mukaan vallitseva kulttuuri esimerkiksi Pohjoismaissa kasvattaa edelleen siihen ajatukseen, että heteroseksuaalisuus on oikea ainut vaihtoehto. Tietynlainen heteroseksuaalisuus asetetaan muiden seksuaalisuuden muotojen edelle ja sitä suositaan toi-minnoilla ja tavoilla, jotka näyttäytyvät normaaleina. Tämä saa muut seksuaalisuudet näyt-tämään näkymättömältä vähemmistöltä. (Pulkkinen 1998: 160.)

Queer-tutkimuksessa heteroseksuaalisuuden luonnollistetuksi koettua asemaa vastaan on noussut heteronormatiivisuuden käsite. Heteronormatiivisuus on oletus siitä, että kaikki ih-miset yhteiskunnassa ovat heteroseksuaalisia ja heteroseksuaalisuus nähdään ainoana

hyväksyttynä seksuaalisuuden muotona. Seksuaalisuuksista heterous on ainut, jonka ei tar-vitse todistaa itseään muille. ”[D]iskursiivisesti ja erilaisin käytännöin institutionalisoitu he-teroseksuaalisuus muodostaa sosiaalisten ja seksuaalisten suhteiden oletusarvoisen, luonnol-listetun, ainoan hyväksytyn ja tavoiteltavan mallin.” (Rossi 2006: 19). Heteronormatiivi-suutta ei pidä yllä niinkään julkilausutut normit, vaan ihmisten tiedottamattomasti omaksutut käsitykset seksuaalisuudesta. On pikemminkin kyse siitä, miten julkilausutut normit suosivat heteroseksuaalisuutta ja esittävät miehen ja naisen väliset seksuaalipositiot ainoana vaihto-ehtona (Kuosmanen 2000: 63, Rossin 2006: 19 mukaan).

Queer-tutkimuksessa käsitteen tarkoitus on tuoda esille heteroseksuaalisuuden etuoikeutet-tua asemaa yhteiskunnassa ja samalla kyseenalaistaa sitä. Heteronormatiivisuuden käsitettä on kuitenkin kritisoitu siitä, että se jättää huomiotta heteroseksuaalisuuden eri muodot (Rossi 2006: 22–23). Heteroseksuaalisuuden ”poikkeavaksi” vastapariksi on mielletty homoseksu-aalisuus ja tähän vastakkainasetteluun on queer-tutkimuksessa pureuduttu. Queer-tutkijoi-den tavoitteena onkin ollut seksuaalisuuQueer-tutkijoi-den kahtiajaon purkaminen, mutta se on ajoittain jäänyt vain heteronormatiivisuuden yhteiskunnallisten muotojen kritiikin jalkoihin. (Rossi 2010: 24–25.)

Seksuaalisuus määrittyy samaan aikaan yksityiseksi ja julkiseksi asiaksi. Jatkuva puhe sek-suaalisuudesta ja seksuaaliset esitykset esimerkiksi mediassa pitävät sen julkisena asiana, mutta yksilötasolla seksuaalisuus määrittyy henkilökohtaiseksi, piilossa olevaksi yksityis-asiaksi. Seksuaalinen suuntautuminen on yksi identifioitumisen tapa ja tämä pätee sekä he-teroseksuaalisuuteen että marginaaliseksuaalisuuksiin. Heteroseksuaalisuus ei ole samalla tavalla piilossa kuin marginaaliseksuaalisuus, vaan heteroksi identifioitumista ei huomata.

Kommentit kuten ”miksi sitä (normien vastaista seksuaalisuutta) tarvitsee kaikille kertoa?”

tai ”en minäkään kerro ihmisille olevani hetero” vahvistavat heteroseksuaalisesti virittynyttä tilaa, jossa norminvastainen seksuaalisuus on pidettävä piilossa. Median ja kulttuurin fiktii-visissä esityksissä ja teksteissä queer on esillä, mutta oikeiden henkilöiden osalta queer on edelleen yhteiskunnallisessa ja kansallisessa kaapissa. (Karkulehto 2007: 61–62.)

Queer-tutkimuksen voi helposti ajatella käsittelevän vain oletettuja sukupuoli- ja seksuaali-vähemmistöjä. Yhteiskunta, joka on järjestäytynyt heteronormatiivisuuden mukaan, on pa-kotettu käyttämään homoseksuaalisuutta joko identifioitumalla siihen tai erottautumalla siitä. Homoseksuaalisuuden ja heteroseksuaalisuuden yhteiskunnallinen vastakkainasettelu ei kuitenkaan määritä sitä, että olisimme sisäisesti kumpaakaan. Sen sijaan osallistuminen

näiden kategorioiden tuottamiseen erilaisilla puhetavoilla on oleellisempaa. Tämän takia tut-kimus, joka koskee homoseksuaalisuutta tai muita marginaaliseksuaalisuuksia, koskee to-dellisuudessa kaikkia ihmisiä. (Juvonen 2002: 31.)