7. KAAPISTA ULOSTULO
7.3 KERTOMINEN
Tranvestisuudesta kertominen on yksi teoksen Korsetti merkittävä teema. Pauli tietää, että hänen pitää kertoa läheisille ihmisille halustaan pukeutua naisten vaatteisiin, mutta kertomi-nen osoittautuu melkein mahdottomaksi. Sanojen sanomikertomi-nen ääneen on paljon vaikeampaa käytännössä ja tämä johtaa Paulin kohdalla kertomisen pitkittymiseen. Salaamisen pitkittä-misen keinoja käsittelin aiemmin luvussa 5.2. ja kertopitkittä-misen pitkittäpitkittä-misen keinot ovat niitä samoja Suskin salaamiseen käytettyjä keinoja. Tässä luvussa keskityn kuitenkin enemmän niihin kohtauksiin, joissa transvestisuudesta kertominen tapahtuu. Kertominen mielletään usein keskeiseksi kaapista ulostulon hetkeksi ja sitä se onkin, mutta se on myös vain yksi osa ulostuloprosessia. Kertominen on enemmän henkilökohtaisempaa kuin esimerkiksi näyt-täytyminen, joten kertominen tapahtuu yleensä vain läheisille ihmisille.
Pauli haaveilee usein läheisille kertomisesta ja suunnittelee kertomisen tilanteita tarkasti mielessään. Samalla hän kuitenkin pelkää niitä tilanteita eli kertomisen halu on ristiriidassa
torjunnan pelon kanssa. Tietyt asiat, mitä läheiset ihmiset tekevät tai sanovat hänestä saavat Paulin joskus muuttamaan mieltään kertomisesta. Näin tapahtuu Paulin ensimmäisen tyt-töystävän Meijun kohdalla, jolle kertomista nuori Pauli on pohtinut:
– Sä olet tosi outo.
Outo. Miten se satutti. Neljä kirjainta, mutta merkitys se mitä eniten pelkäsin. Että itse tajuaisin olevani sitä ja että kaikki muut.
– –
Sillä hetkellä tiesin, että en kertoisi hänelle enempää.
Minut valtasi niin suuri pettymys, että pelkäsin polveni pettävän. (s. 51)
Meiju kuvaa Paulia sanalla outo, joka on yhteydessä queer sanan suomennokseen. Pauli rea-goi siihen sanaan pelolla, koska hän ei halua, että muut huomaisivat hänen outoutensa ja erilaisuutensa. Sanomalla nuo sanat ääneen Meiju sulkee vaihtoehton, että Pauli kertoisi hä-nelle itsestään yhtään enempää. Meiju sanoo ääneen myös sen, mitä Paulikin itsestään ajat-telee: ” Ei kukaan nainen halua korsettiin tosissaan pukeutuvaa miestä.” (s. 55). Vaikka Pauli on vain leikitellyt ajatuksella, että kertoisi Meijulle varastetusta korsetista ja halustaan omis-taa oikeita alusvaatteita, pettymys Meijuun aiheutomis-taa suuren tunnereaktion. Tämä pettymys sisältää myös pettymyksen Paulin oman itsensä tyhmyyteen, koska on ylipäätään ajatellut Meijun mahdollisesti ymmärtävän.
Ensimmäisen kerran Pauli kertoo halustaan pukeutua naisten vaatteisiin aikuisuuden tyttöys-tävälleen Sennille. Seurustelun muuttuessa vakavaksi hän alkaa tuntea tarvetta kertoa, mutta pitkittää kertomista niin kauan kuin pystyy. Hän näkee kertomisen kuitenkin väistämättö-mänä asiana: ”Se hetki Sennin kanssa valitsi itse itsensä, se oli tullut jo ajat sitten ja olin kyllä tunnistanut sen.” (S. 82). Pauli haluaa uskoa, että Sennin tunteet häntä kohtaan ovat tarpeeksi vahvoja, että transvestisuudesta kertominen ei muuttaisi näitä tunteita. Vaikka Pauli on suunnitellut Sennille kertomista jo kuukausia, itse kertomisen hetki tulee hänellekin yllättäen ja kaikki aikaisempi suunnitelmallisuus on tipotiessään:
– Mun pitää sanoa sinulle yksi asia.
Hänen vartalonsa omaani vasten jäykistyi sekunniksi, mutta rentoutui sitten taas. Hän oli luottavainen.
– –
– Kun mulla on sellainen juttu, että tykkään välillä niin kuin miten sen nyt sanoisi, pukea naisten vaateet päälle ja –
Nyt hän jäykistyi, ei vain sekunniksi vaan aivan kokonaan, kuin olisi saanut kouris-tuksen.
Hän nosti päänsä rinnaltani ja katsoi minuun, äskeinen raukean kissan katse oli nyt poissa, tilalla pelkää kylmää kirkkautta.
– Tykkäät mitä?
– –
Hän katsoi minua kuin olisin tähdännyt häntä haulikolla.
– Sun pitää nyt lähteä, hän sanoi. – Ihan heti. (s. 84–85)
Sennille kertominen saa vastaan kylmän vastaanoton ja negatiivisen reaktion. Paulin pel-käämä torjunta tapahtuu ja sen lisäksi Senni ei pysty käsittelemään tai ymmärtämään hänen paljastustansa. Vaikka Senni palaakin takaisin hänen elämäänsä, ei Pauli itse voi elää ilman naisten vaatteisiin pukeutumista eikä hän näin pysty täyttämään Sennin ehtoa suhteen jatku-miselle. Transvestisuus liitetään usein aika vahvasti seksuaalisuuteen, erityisesti ulkopuolis-ten asiaa ymmärtämättömien toimesta, vaikka ulkoisella olemuksella ei pitäisi olla mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa. Ulkoisella olemuksella voi toki korostaa omaa seksuaa-lisuuttaa, mutta ihmisen seksuaalisuutta ei voi varmaksi tietää pelkän ulkonäön perusteella.
Seksuaali-identiteetti on usein transvestiittimiehillä heteroseksuaalinen, joten seksuaalisuu-den kyseenalaistaminen voi tuntua loukkaavalta. Erityisesti siksi, koska seksuaalisuudelle on asetettu länsimaisessa kulttuurissa niin tiukkoja normeja ja muotteja, että tila heterosek-suaalisuuden erilaisille muodoille on ahdas. Teoksessa Senni kyseenalaistaa Paulin seksuaa-lisuuden ääneen:
– Oletko edes hetero? Hänen äänensä oli nyt kimeä, kun se puhui selälleni. – Et taida olla.
– Siltäkö on näyttänyt. Käännyin avattuani oven rappukäytävään. – Näyttänyt ja tun-tunut? Etten ole? (s. 94)
Pauli ei teoksen kerronnan mukaan ole ikinä tuntenut minkäänlaista halua saman sukupuolen ihmisiin, joten hänelle seksuaalisuuden kyseenalaistaminen on outoa. Hänhän on heterosek-suaalinen ja se ei liity millään tavalla hänen haluunsa pukeutua naisten vaatteisiin. Hetero-seksuaalisuutensa kyseenalaistuksen alla sijaitsee kuitenkin kysymys homoudesta, vaikka Senni ei sanokaan sitä ääneen. Transvestisuuden kohdalla kysymys homoseksuaalisuudesta liittyy siihen liittyviin stereotypioihin ja erityisesti siihen, että feminiinisten miesten olete-taan olevan homoseksuaalisia. Heteronormatiivisuus on luettavissa rivienvälistä. Tämä huono kokemus naisten vaatteisiin pukeutumisen halun kertomisesta jää Paulin mieleen ja vaikeuttaa tulevia kertomisen hetkiä.
Sennin jälkeen Pauli lähinnä leikittelee kertomisen mahdollisuuksilla mielessään. Sennin re-aktio on jäänyt Paulin mieleen negatiivisena kokemuksena, jota hän peilaa kaikkiin tuleviin mahdollisuuksiin tulla kaapista ulos. Hän ajattelee, että Sennin reaktio on sellainen, miten muutkin ihmiset varmasti reagoisivat, jos saisivat tietää hänen transvestisuudestaan. Huono kokemus kaapista ulostulosta saa hänet menemään sinne vielä syvemmin kuin aikaisemmin, mutta samalla sisäinen ristiriita ja Suskin olemassaolo voimistuu mitä vanhemmaksi Pauli
tulee. Itse kertominen on hänen päässään siirtynyt mahdottomuuden puolelle, mutta hän silti spekuloi skenaarioita, joita voisi tapahtua, jos hän yhtäkkiä kertoisi. Näin on esimerkiksi Henriikan kohdalla:
Ja sillä hetkellä tuli ajatus, että sanon sen ääneen. Ja jatkan vielä siitä. Sanon: Minulla on tällainen pieni juttu. Ja aivoni tarttuisivat tuohon sanaan pieni. Askartelisivat sen parissa. Pieni on pieni. Mutta sehän on pieni! Aivoni huutaisivat. Niin onkin! Se ei vaikuta mitenkään juuri sinuun, Henriikka! Tai kehenkään muuhunkaan. Vain minuun.
(s. 116)
Pauli vähättelee mielessään transvestisuuttaan ja vakuuttaa jälleen itselleen, että se ei koske ketään muuta kuin häntä itseään. Hän muuttuu suorastaa hysteeriseksi kertoessaan itselleen kuinka pieni asia hänen erilaisuutensa loppujen lopuksi on. Tajunnanvirta Paulin päässä on kerronnallinen keino, jolla hänen pakkoajattelunsa tuodaan esille. Henriikan kanssa seurus-telun alussa Pauli käy läpi samaa ajattelua kertomisesta kuin Sennin kanssa ”Sinun on ker-rottava, sanoin peilikuvalleni.” (S. 126), mutta päätyy kuitenkin toisenlaiseen päätökseen kuin aiemmin. Hän ei halua epäonnistua Henriikan kanssa samalla tavalla kuin Sennin kanssa, joten Pauli yrittää käyttäytyä mahdollisimman normaalisti ja ei kerro itsestään enem-pää. Hän työntää pois mahdollisuuden Henriikalle kertomisesta, mutta samalla hän työntää pois mahdollisuuden suhteen syvenemiseen henkisellä tasolla. Vaikka hän on edelleen se sama Henriikka, mikään ei kuitenkaan ole niin kuin ennen: ”Jokin osa hänen hehkustaan sammui ja niin tulisi olemaan.” (S. 128). Kertova minä tietää mitä tämä lause käytännössä tarkoittaa ja antaa osviittaa siitä, miten Henriikan ja Paulin välinen suhde epäonnistuu.
Paulin mielenterveys alkaa pettää salailun takia ja hämmentynyt Henriikka vie hänet lääkä-rin vastaanotolle. Pauli nimeää itsensä lääkärille ja se on ensimmäinen kerta, kun hän kertoo jollekin täysin ulkopuoliselle ihmiselle transvestisuudesta. Asioita on monesti helpompi ja-kaa jollekulle täysin ulkopuoliselle henkilölle, johon omalla paljastuksella ei ole mitään konkreettista vaikutusta:
– Nyt kerrot rauhallisesti, hän sanoi yksinkertaisesti ja rauhallisesti. – Kuka sinä olet?
– Trans vestiitti
Transvestiittitransvestiittitransvestiitti.
Hänen ilmeensä ei värähtänyt. Ei hitustakaan. (s. 262–263)
Kerronnallisena keinona teoksessa tämän kohtauksen sana transvestiitti on jaettu kahdelle eri sivulle. Edellinen luku loppuu sanaan ”trans” ja toinen luku alkaa sen toisella puolella
”vestiitti”. Pelkkä sana trans voi tarkoittaa myös transsukupuolisuutta ja olla näin vihjaus Paulin mahdolliseen tulevaan dysforiaan miehen kehosta ja identiteetin liikkumiseen
enemmän transsukupuolisuuden suuntaan. Teos ei kuitenkaan anna ilmi sitä, kuinka paljon kehodysforiaa hän tuntee aikuisiällä vai rajoittuuko hänen epämukava olonsa vain pukeutu-miseen ja naisten vaatteiden kaipaapukeutu-miseen. Paulin sisäinen ristiriita siitä, kertoako Henrii-kalle transvestisuudesta vai ei, on aiheuttanut hänelle masennuksen ja sairastuminen saa asiat näyttäytymään uudessa perspektiivissä.
Aikaisemmat torjunnan tunteet ja paljastumisen pelko ovat niitä syitä, miksi hän ei ole ai-kaisemmin kertonut Henriikalle totuutta itsestään. Henriikan reaktio pelottaa häntä, mutta samalla hän saa turvaa siitä ajatuksesta, että Henriikka on hänen vaimonsa ja avioliitto sitoo heidät yhteen niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Henriikalle kertominen tapahtuu rauhalli-sissa olosuhteissa heidän omassa kodissaan, jonne Pauli on järjestynyt juhlat heille kahdelle neljätoistavuotishääpäivän kunniaksi, mutta tilanne muuttuu rajusti kertomisen myötä:
– Sellainen että minä haluan aina välillä pukeutua naiseksi.
– –
Henriikan silmät pyöristyivät ja hänen suunsa aukesi.
– Haluat mitä?
Pitikö minun nyt sanoa nuo sanat vielä uudelleen? Eikö hän kuullut?
– Pukeutua. Pukeutua vain.
– –
– Miksi helvetissä?
– En yhtään tiedä. Se ei liity sinuun. Tai kehenkään. Vain minuun.
– Ei liity minuun. Minä olen vaimosi. (s. 273–274)
Paulin mielestä hänen transvestisuutensa ei jälleen liity kehenkään muuhun kuin häneen it-seensä, mutta Henriikalle se on iso asia myös hänelle, koska hän on Paulin vaimo. Pauli on aina ajatellut erilaisuutensa olevan vain hänen oma asiansa, mutta Henriikka tuo esiin sen faktan, että avioliiton kaltaisessa pitkässä parisuhteessa monet asiat ovat yhteisiä. Samalla tapaa kuin Pauli ajatteli avioliiton sitovan heidät yhteen niin myötä kuin vastoinkäymisissä, Henriikka ajattelee myös Paulin transvestisuuden olevan heidän yhteinen asiansa, josta olisi pitänyt kertoa jo aiemmin tai heti alussa.
– Eli sinä olet koko ajan uskotellut olevasi jotain muut kuin mitä olet.
– No. Niin olen.
– Olet valehdellut mulle. Pettänyt mut.
– Niin olen. (s. 277)
Henriikka suhtautuu kertomiseen niin, että hänellä on petetty olo. Tässä vaiheessa Henriikan suhtautuminen erilaisuuteen ei vielä näy, koska hän on niin shokissa Paulin paljastuksesta, että valehtelu ja kertomatta jättäminen satuttavat enemmän kuin itse aihe. Hän muuttuu aivan
toisenlaiseksi ihmiseksi paljastuksen myötä ja Pauli ei ole uskoa korviaan sanoista, joita Henriikan suusta tulee.
– Mitä se sitten on? En ymmärrä koko asiaa. Miksi ihmeessä haluat pukeutua naiseksi?
Taas hän alkoi nauraa. – Sinähän olet mies. Vai oletko?
– Mitä helvettiä tarkoitat?
– Oletko homo? Vai lesbo? Vai mikä ihmeen kummajainen? Olen neljätoista vuotta luullut että olen ollut naimisissa miehen kanssa. Mutta nyt en enää tiedä.
– Kyllä minä olen mies.
– Oletko hetero?
Muistin Sennin eteisen. Oletko hetero?
– Olen. Eikö se siltä ole näyttänyt? Toistin samat vuorosanat kuin Sennin kanssa.
– Ei ole, Henriikka nosti leukansa pystyyn. (s. 278–279)
Kaikki aikaisempi outous heidän välillään selittyy Henriikan mielestä Paulin erilaisuudella.
Häntä ärsyttää selvä suunnitelmallisuus, jolla Pauli on toiminut saadakseen rohkeutta kerto-miseen ja kaikki juhlatavarat sekä Paulin Henriikalle hääpäivän kunniaksi ostama sormus ovat pilalla. Henriikka alkaa myös Sennin tapaan kyseenalaistaa Paulin seksuaalisuutta, mutta toisin kuin Senni, Henriikka tuo suoraan esille kysymyksen homoseksuaalisuudesta, mutta tämän lisäksi hän kysyy myös lesboudesta. Myös Paulin sukupuoli-identiteetti tulee kyseenalaistuksen kohteeksi, eikä Henriikka oikein tiedä millä termillä aviomiestään enää kutsua. Naiseksi pukeutuminen on Henriikalle selvä merkki siitä, että Pauli ei ole normaali mies, vaan hänessä on jotain vikana. Ymmärtämättömyys transvestisuudesta ilmiönä ja omi-naisuutena tulee Henriikan kohdalla esille. Koska asia on niin tabu ja yhteiskunnallisesti salailtu, ei tieto transvestisuudesta kulkeudu kaikille. Henriikka ei siis tiedä, mitä Paulin pal-jastus käytännössä tarkoittaa esimerkiksi heidän suhteelleen.
Henriikalle kertomisen jälkeen kaikki muu kertominen on Paulille helppoa, koska avioeron myötä hän on vapautunut, mutta samalla turtunut, koska pahin mahdollinen on tapahtunut.
Kertominen on johtanut Henriikan ja hänen avioeroonsa, joten Pauli alkaa valmistella heidän entistä yhteistä kotiaan myytäväksi. Vierekkäisen talon naapuri Olli huomaa Paulin pakkaus-yrityksen ja tulee auttamaan sekä myös henkiseksi tueksi. Pauli kertoo Ollille kaiken ja huo-maa miten helppoa kertominen nyt on kaikkien niiden vuosien salailun ja piilottelemisen jälkeen. Olli suhtautuu Paulin paljastukseen neutraalisti ja kehottaa Paulia kertomaan myös perheelleen: ”– No helvetti. Pitäähän sinun kertoa.” (S. 322). Pauli tietää tämän myös itse, mutta henkinen tuki ja varmistus naapurilta saavat hänet oikeaan mielentilaan.
Avioeron jälkeen Pauli kertoo transvestisuudesta seuraavaksi tärkeimmille ihmisille eli van-hemmilleen. Kertominen on ollut Paulille vaikeaa, mutta nyt hän pystyy tulemaan
ensimmäistä kertaa kunnolla ulos kaapista vanhemmilleen. Tällä tarkoitan siis sitä, että hän kertoo transvestisuudesta täysin omilla ehdoillaan, eikä välitä mahdollisesta negatiivisesta reaktiosta. Äidin ja isän tapauksessa transvestisuudesta kertominen saa vastaansa tutun hil-jaisuuden:
Kun olin palanut viimeisen kerran yöksi kotiin myytyäni päivällä minun ja Henriikan yhteisen talon, tein sen ensimmäistä kertaa. Aamulla olin istunut heidän kanssaan kah-vipöydässä ja kertonut.
Kumpikaan ei sanonut mitään. Äiti painoi kätensä suulleen ja nousi vieterinä korjaa-maan astioita pöydästä, kääntyi sitten selin ja alkoi tiskata.
Isä katsoi minua pöydän yli.
Kun lähdin pois, he tulivat kumpikin saattamaan minut ovelle.
Äiti sipaisi olemattoman roskan hihastani.
Asiasta ei koskaan sen jälkeen puhuttu sanaakaan. (s. 329–330)
Vaikka äiti on koko ajan tiennyt Paulin transvestisuudesta, hän silti järkyttyy kuullessaan sen suoraan poikansa suusta. Hän nostaa oman kätensä suunsa eteen aivan kuin hän estää itseään sanomasta mitään ääneen. Äiti purkaa usein tunteensa työntekoon. Käsillä tekeminen saa hänet unohtamaan tai rauhoittumaan sekä hän sulkee ulkopuolelle itselleen pahat asiat kääntymällä selin. Isä puolestaan vaan katsoo Paulia, mutta hänkään ei sano sanaakaan. Van-hemmat kuitenkin tajuavat Paulin kertomisen olevan hänelle suuri asia, joten he saattavat poikansa ulos lapsuudenkodistaan. Vanhemmat eivät torju Paulia suoraan, mutta hiljaisuus, joka heidän välillään on aina ollut, jatkaa olemassaoloaan.
Paulin suhdetta vanhempiinsa helpottaa äidin ja isän sairastuminen. He eivät koskaan olleet Paulin tukena, eikä transvestisuudesta puhuttu ollenkaan enää siitä kertomisen jälkeen. Muu-tenkin Pauli etääntyy vanhemmistaan salaisuuden paljastamisen jälkeen, koska hän tietää, etteivät vanhemmat hyväksy valitsemaansa elämäntyyliä, joten hän lakkaa tuhlaamasta hei-hin aikaa. Sairastumisen jälkeen Pauli alkaa taas puhua vanhemmilleen:
Dementia. Toiseen maailmaan vetäytyminen. Oli ratkaissut kaiken. He olivat olleet poissa jo kauan.
Koko elämäni.
Mutta nyt jo ulottumattomissa.
Olin jo kauan saattanut kertoa heille aivan kaiken. Ilman sensuuria ja pidäkkeitä. Hei-dän tyhjille silmilleen. (s. 329)
Erityisesti äiti muuttuu dementian myötä Paulin silmissä eri ihmiseksi. Ei ole enää olemassa sitä samaa äitiä, jonka katse ja sanat satuttivat ja joka omalla hiljaisuudellaan ja kylmyydel-lään piti yllä kaapin tilaa perheen kodissa sekä sen ulkopuolella. Äidin katoavan läsnäolon myötä kaapin tila katoaa Paulin ja äidin väliltä. Äiti inhimillistyy vasta sairastumisen jäl-keen: ”Hän hymähti ujosti, ja hetken näin hänessä pikkutytön joka hän oli kauan sitten ollut.”
(S. 329). Pauli pystyy katsomaan äitiään silmiin, koska katseessaan ei enää halveksuntaa ja pettymystä.
Dementian aiheuttama ”toiseen maailmaan vetäytyminen” jättää Paulin yksipuoleisen kes-kustelun käyjäksi, mutta vihdoinkin hän voi ilmaista itseään ilman ei-hyväksyvää katsetta ja piilottelua. Isän kohdalla dementia on edennyt pidemmälle, ja hän ei ole ollenkaan läsnä Paulin kertoessa hänelle transvestiiteista tehdystä dokumenttiprojektista, jossa hän on mu-kana. Kerronnassa isä rooli jää tässäkin pelkkään sivulauseeseen. Vaikka äiti ei ikinä hyväk-synyt Paulin erilaisuutta, jää heidän suhteensa kehittymisestä päällimmäiseksi tunteeksi Pau-lin helpotus. Negatiivinen reaktio ei äidin hahmon kohdalla ollut näennäisesti vahva, mutta negatiivisuus tuli ilmi välinpitämättömyyden ja kontrollin kautta. Kun tuo kaikki katoaa äi-din olemuksesta, on Paulin helpompi suhtautua äitiinsä ihmisenä.
Kertominen näyttäytyy teoksessa Korsetti dramaattisena. Aina kun Pauli kertoo jollekulle läheiselle ihmiselle transvestisuudestaan tämä ihmissuhde joko päättyy tai sen jatkumiselle asetetaan ehtoja. Meijulle kertominen jää vain ajatuksen tasolle, kun yhdessä hankittu kor-setti aiheuttaa konfliktin heidän suhteessaan. Sennin tapauksessa Pauli ei pysty valitsemaan hänen ja vaatteiden väliltä, joten ihmissuhde loppuu siihen. Henriikan kohdalla kertominen saa avioliitossa aikaan kriisin, joka johtaa heidän avioeroonsa. Pauli pystyy kuitenkin täyt-tämään hänen asettaman ehdon siitä, että hänen ei tarvitsisi nähdä tai kuulla Paulin trans-vestisuudesta, mutta Henriikka itse ei pysty elämään asian kanssa. Vanhemmille kertomi-nen ei aiheuta dramaattista oman lapsen kieltämistä, vaan he suhtautuvat Pauliin samalla tavalla kuin aina eli välinpitämättömästi. Kertominen osana kaapista ulostuloa on merkit-tävä ja sen rooli teoksen kerronnassa on tapahtumien vieminen eteenpäin. Paulin kehitys-kertomus on riippuvainen kertomisen tilanteista, jotka määrittävät hänen arvoaan muiden henkilöhahmojen silmissä.