SISÄINEN RISTIRIITA

Paulin elämää määrittää ainainen pohdiskelu siitä, tietääkö joku hänen erilaisuudestaan. Tie-tämisen lisäksi hän spekuloi sitä, miten uusi ihminen reagoisi hänen erilaisuuteensa. Paljas-tumisen pelko on sidoksissa torjutuksi tulemien pelkoon eli Paulin ajatukset tietämisestä ja ei-tietämisestä ovat enimmäkseen negatiivisia ja hän on varma siitä, että kukaan ei haluaisi olla hänen kanssaan, jos tietäisi transvestisuudesta. Muiden ihmisten tietämättömyys on

Paulille samaan aikaan helpottava ja ahdistava asia, koska mitä pidempään hän on kerto-matta, sitä pidempään hän voi vain arvailla mitä voisi tapahtua. Niin huonot kuin hyvätkin lopputulokset ovat Paulin mielessä mahdollisia, joten hän mieluummin jättää asiat ajatuksen tasolle toiminnan sijaan. Hän kuitenkin tiedostaa itse sen, että hänen on pakko kertoa tran-vetisuudestaan ennemmin tai myöhemmin.

Tietämisen arvuuttelu kytkeytyy Paulin minäkerrontaan vahvasti. Kerronta on tajunnanvir-tamaista pakkoajattelua ja se ilmenee eniten silloin, kun hän tapaa uuden ihmisen, josta on romanttisesti tai seksuaalisesti kiinnostunut. Pauli on heteroseksuaalinen mies, joten nämä kiinnostuksen kohteet ovat naispuolisia. Identiteettikategoriana heteroseksuaalisuus asettaa Paulille tiettyjä normeja, joita noudattamalla hän vahvistaa muiden näkemystä hänestä hete-rona. Transvestisuus kuitenkin asettaa hänen heteroutensa kyseenalaiseksi muiden henkilö-hahmojen silmissä. Romanttisen yhteyden ensimmäisen kerran sitten lukion hän luo Senniin, jonka hän tapaa baarissa.

Mitä hän sanoisi jos tietäisi? Olisiko hän lähtenyt minun kanssani edes tanssimaan?

Katsoin häntä ja annoin hänen katsoa minua. Tässä olen, et tiedä minusta vielä mitään, juuri tällä hetkellä kaikki on mahdollista. Tämä hetki voisi kestää, kaikki tällaisena.

Mutta heti perään tuli toinen ajatus.

En ole se miksi minua luulet. Et olisi kanssani tässä nyt jos tietäisit. (s. 80)

Mahdollisuudet hyvään ja pahaan ovat Paulin mielessä päällimmäisenä. Hän pohtii mahdol-lisuuksia myös siihen, että Senni olisikin se henkilö, joka ymmärtää häntä. Pauli antaa Sen-nin katsoa häntä, mutta väistää katsetta, koska se muistuttaa häntä äidin ei-hyväksyvästä katseesta. Pauli ajattelee tietämisen spekuloinnin yhteydessä enemmän negatiivisia kuin po-sitiivisia ajatuksia. Hänellä on tilanteissa aluksi myös toivoa, mutta toivon kipinä sammuu negatiivisten ajatusten vyöryessä positiivisten päälle. Sennin reaktio tietoon Paulin erilai-suudesta muuttaa suhtautumisen vielä negatiivisempaan suuntaan.

Paulin tarve löytää kestävä parisuhde luo ristiriitaa hänen mielessään. Hänen on vaikea us-koa, että joku haluaisi olla hänen kanssaan, koska aiemmat yritykset ovat epäonnistuneet ja tehneet Paulista entistä varovaisemman. Hän haluaa ja kaipaa rakkautta, mutta samalla ei halua sitä, koska pelkää pettyvänsä uudelleen. Sennin jälkeen luottamus uusiin ihmisiin on heikentynyt ja Paulin sisäinen monologi tietämisestä ja ei-tietämisestä voimistunut.

Ajatellen: jos tietäisitte. Mutta eiväthän he tiedä, sitten itselleni kuiskaten. (s. 100) Pauli huomaa myös itse sen, että hänen pakkoajatuksensa tietämisestä ovat epärealistisia, mutta hän ei pysty lopettamaan niitä. Pakkoajatukset hallitsevat hänen mieltään ja saavat

hänet ylianalysoimaan kaikkea. Hän näkee pariskuntia kaupungilla viettämässä aikaa ja ha-luaa saman onnen myös itselleen, mutta samalla pelkää sen oikeasti tapahtuvan tai ei tapah-tuvan. Hän haluaa parisuhteen ja perheen, mutta samalla hänen sisällään oleva salaisuus asettaa nämä toiveet myös peloiksi. Hän pelkää toivoa, koska ei halua pettyä uudestaan. Sa-malla hän kuitenkin pelkää jäävänsä yksin koko loppuelämäkseen. Ristiriitaisuus Paulin si-sällä on siis myös muutakin, kuin pelkästään Suski ja heidän välillään oleva sisäinen risti-riita.

Tavatessaan lavatansseissa Henriikan Pauli käy jälleen läpi tietämisen ja ei-tietämisen spe-kulaatiota ja erilaisia tunnetiloja. Kerronnassa kertovan minän Paulin ääni kuuluu selkeästi hänen ja Henriikan ensikohtaamisessa tanssilattialla. Vaikka he tapaavat vasta ensimmäistä kertaa, Pauli tietää Henriikan olevan hänen tuleva vaimonsa: ”Vaikka en tiennytkään sillä minuutilla enkä sinä iltana että hänestä tulisi vaimoni, tiesin sen silti jollakin tasolla.” (S.

102) Kertova Pauli katselee menneisyytensä yhtä merkittävimmistä tapahtumista elämäs-sään nykyisyydestä käsin, mutta on myös paikalla siinä sen hetkisenä Paulina. Kertova ja kokeva minä tunnistavat molemmat kohtauksen tärkeyden Paulin elämässä, mutta hänen en-sikohtaamisensa Henriikan kanssa sisältää onnen tunteen lisäksi myös pakkoajatuksen:

Silloin se tuli, koko edellisen kappaleen poissa pysytellyt ajatus.

Jos tietäisit.

Oli kuin kylmää vettä olisi virrannut kaikkialle minuun, sydämeni ja hymyni jähmet-tyivät.

– –

Mutta näin hänen katseestaan että hän ei tiennyt, ei nähnyt, ei aavistanut.

– –

Hän pysyisi tietämättömänä. Ja niin sen tuli ollakin.

– –

Olin oppinut miten asiat pidetään konteissa ja pinnan alla piilossa. Tiesin että osaisi sen edelleen. Ja että niin tekisin. (s. 103)

Tällä kertaa tietämisen ja ei-tietämisen rajakäynnin ajatteluun ei liity ollenkaan positiivista toivon tunnetta, vaan pelkkä ajatus siitä, että Henriikka tietäsi, saa Paulin sulkeutumaan. Hän tekee päätöksen siitä, että Henriikka ei saisi tietää hänen erilaisuudestaan ja hän päättää pe-rustaa uuden suhteensa salailulle. Pauli pitää itsensä mieluummin kaapissa, koska luulee tie-tävänsä Henriikan ajatukset jo etukäteen. Hän uskoo, että tietämättömyys on parempi vaih-toehto kuin olla heti rehellinen. Pauli tekee siinä hetkessä parhaimmalta tuntuvan valinnan, jolla on seuraamuksia myöhemmin. Kertovan minän sanoista aistii sen, että jotain epämiel-lyttävää tähän valintaan liittyvää tulee tapahtumaan, vaikka Pauli ei sano sitä lukijalle suo-raan.

Omissa häissään Pauli kokee suuria omantunnontuskia tekemästään valinnasta. Hänen on vaikea pysyä rauhallisena, koska hän kokee tekevänsä väärin ja hänen ajatuksensa poukkoi-levat minne sattuu. Eniten hänen mieltään painaa syyllisyys siitä, että on menossa naimisiin valheessa ja että hän rikkoisi valmiiksi avioliiton, joka ei ole vielä edes alkanut. Hän on pyytänyt lukioaikaisen kaverinsa Timpan bestmaniksi ja he kohtaavat pitkästä aikaa juuri ennen häitä. Pauli alkaa ajattelemaan samaa tietämisen ja ei-tietämisen vastakkainasettelua myös Timpan kohdalla:

Et tunne minua oikeasti. Et tiedä millainen olen, ajattelin, kun katseemme kohtasivat juuri ennen halausta.

Et olisi tullut bestmaniksi jos tietäisit. (s. 133)

Entä jos hän jo tiesi? Oli aavistanut jostakin. Rivien välistä. Olimme koko kouluajan olleet parhaat kaverukset. (s. 134)

Pauli välttelee kertomisen vastuuta toivomalla, että läheiset ihmiset vain yhtäkkiä tajuaisivat tämän asian hänestä ilman mitään Paulin kertomaa tietoa. Hän toivoo, että esimerkiksi Timppa osaisi jotenkin lukea hänen ajatuksiaan tai elekieltään, huolimatta siitä, että edes Pauli ei itsekään vielä tiedä, mikä oikein on. Transvestisuuden nimeäminen ei ole vielä ta-pahtunut, joten hän puhuu yleisemmin naisten vaatteisiin pukeutumisesta. Paulin transves-tiitti-identiteetti on vasta muodostumassa. Vastuun vältteleminen voi olla suojautumiskeino, että tavallaan olisi helpompaa vain jäädä kiinni itseteossa, kuin itse kertoa asiasta. Auto-maattinen tietäminen tai vahingossa paljastuminen helpottaisi tilannetta, koska se tekisi ker-tomisen välivaiheen turhaksi. Toisaalta Pauli pelkää paljastumista, joten kaapista ulostulon olisi tapahduttava hänen omilla ehdoillaan. Ristiriita näiden tuntemusten välillä tekee jo aja-tuksesta kaapista ulostulosta Paulille erittäin vaikeaa.

Pauli kuvailee avioliiton Henriikan kanssa kestävän seitsemän hyvää ja seitsemän huonoa vuotta. Ensimmäiset seitsemän vuotta hänen ja Henriikan avioliitossa menee niin syvällä kaapissa pysyttelemiseen, että Pauli alkaa jo unohtaa millaista hänen aikaisempi elämänsä oli. Hän kutsuu seitsemää ensimmäistä avioliittovuotta onnellisiksi, vaikka itse joutuu tu-kahduttamaan Suskin melkein kokonaan. Seitsemän hyvää ja seitsemän huonoa on viittaus Raamattuun ja ensimmäiseen Mooseksen kirjaan lukuun 41, jossa Farao pyytää Joosefia tul-kitsemaan unensa. Unessa esiintyy seitsemän lihavaa ja kaunista sekä seitsemän laihaa ja rumaa lehmää. Laihat lehmät syövät lihavat ja Joosef tulkitsee tämän tarkoittavan sitä, että tulossa on seitsemän lihavaa ja seitsemän laihaa satovuotta, jolloin muistot hyvistä vuosista jäävät huonojen vuosien alle. (Kirkon keskusrahasto 2007.) Seitsemää ensimmäistä vuotta

avioliitosta Paulin kertova minä ei kuvaile mitenkään ja kokeva minä sivuuttaa ne vuodet kokonaan. Tämä herättää kysymyksen siitä, mitä noina ensimmäisenä seitsemänä vuotena oikein tapahtui. Kertomattomuus viestii siitä, että Pauli haluaa ajatella niiden vuosien olleen onnellisia, vaikka ei itse ollut onnellinen. Niihin vuosiin paneutuminen kerronnassa voi tuoda esille Paulin todelliset tunteet, joihin kertova minä ei halua käsitellä. Samalla myös Paulin melankolia voi näyttäytyä kertovan minän kautta: hän ei pysty keskittymään epäon-nistuneen avioliittonsa hyviin puoliin, vaan aloittaa kertomisen siitä kohdasta, missä asiat alkoivat mennä huonosti. Huonot vuodet ovat niin huonoja, että mahdolliset onnelliset vuo-det ja niiden merkitys unohtuu.

Seitsemän huonon avioliittovuoden alku on Paulin elämässä tapahtuva suuri muutos: hän tapaa Anetten, joka on myös transvestiitti. Jälkeen Paulin sisäinen ristiriita hänen ja Suskin välillä nousee taas pintaan. Paulin kertova minä, joka kommentoi tapahtumia tulevaisuudesta käsin, tietää enemmän mitä Paulin kokeva minä ja osaa siksi osoittaa oman aikaisemman itsensä tietämisensä tasot.

Minun täytyi jollain tasolla tietää että tein väärin ja että siitä alkaisi rakkautemme ja avioliittomme tuho.

– –

Kumpi oli rakkaudelle tuhoisampaa, se että valehtelin ja piilotin asian sekä Henriikalta että itseltäni vai se, että piilotin sen vain Henriikalta? (s. 140)

Kertovan minä tietää, mitä tulevan pitää ja tässä vaiheessa vihjailee jo siitä, että Henriikan ja Paulin suhde tulee päättymään. Lisäksi tulee ilmi Paulin itselleen valehtelun taito, jota hän on tehnyt jo seitsemän peräkkäistä vuotta. Pauli on itsekin elänyt tietämisen ja ei-tietämisen raja-alueella, jossa hän itse tietää omasta erilaisuudestaan, mutta teeskentelee ettei sitä ole olemassa. Hän siis tietää, mutta ei suostu tiedostamaan itseään pitkään aikaan. Vaikka hän nimeää avioliittovuodet onnellisiksi, ei hän selvästikään ole itse ollut onnellinen, vaan pi-kemminkin hän on käyttänyt koko sen ajan tehden Henriikan onnelliseksi oman onnellisuu-tensa kustannuksella. Henriikka ei kuitenkaan tiedä tästä uhrauksesta, jonka Pauli on tehnyt.

Anetten tapaamisesta käynnistyy kaapista ulostulon prosessi, jota Pauli kuvailee liikkuvana kulkuneuvona matkalla jonnekin:

Ajattelin Henriikkaa.

Jos hän tietäisi.

Että minulla oli meneillään aivan toinen todellisuus. Olin hypännyt kyytiin joka ei pystynyt kääntymään takaisin eikä pysähtymään. (s. 220)

En voisi kuitenkaan jatkaa näin. Se oli selvää. Ristiriita repi minut kahtia. (s. 252)

Henriikan ajatteleminen on Paulin tapa kytkeytyä takaisin todellisuuteen syyllisyyden kautta. Paulin ulostuloprosessi on mennyt jo niin pitkälle, että Henriikalle kertominen käy yhä vaikeammaksi. Hänen mielessään he elävät jo täysin eri todellisuuksissa, joka alkaa kas-vattamaan heitä erilleen. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä suurempi Paulin salaisuudesta tu-lee. Mitä enemmän Pauli ajattelee sitä mahdollisuutta, että Henriikka tietäisikin transvesti-suudesta, sitä syyllisempi olo hänelle tulee. Se korostaa sitä todellisuutta, jossa Henriikka ei tiedä mitään. Tarve arvuutella sitä, että mitä tapahtuisi, jos Henriikka saisi nyt tietää vie Paulin omien päätöstensä kyseenalaistamisen äärelle. Paulin pakkoajatukset ja salailu alka-vat tuottaa hänelle mielenterveydellisiä ongelmia, joiden käsitteleminen lopulta johtaa kaa-pista ulostuloon ja transvestisuudesta kertomiseen.

Sisäinen ristiriita Paulin ja Suskin välillä näkyy ennen kaikkia toiveiden ja pelkojen yhteen-törmäyksenä. Pauli haluaa asioita kuten parisuhteen ja perheen, mutta samaan aikaan pelkää näiden halujen oikeasti toteutuvan. Suski on salaisuus Paulin sisällä ja tämän salaisuuden läsnäolo aiheuttaa Paulissa pelkoa paljastumisesta, epäonnistumisesta ja ikuisesta yksinäi-syydestä. Ristiriita tulee ilmi Paulin pakkoajattelussa tietämisestä ja ei-tietämisestä. Hän spe-kuloi tietämisestä tuttujen, uusien tuttavuuksien ja tuntemattomienkin ihmisen kohdalla.

Paulin pakkoajatukset tulevat sekä Sennin, että Henriikan kanssa tanssin yhteydessä ja mah-dollisuus romanttiseen suhteeseen laukaisee nämä ajatuksen hänen mielessään. Tanssi mo-lempien kanssa on Paulille intiimi hetki, jossa toiveet ja pelot käyvät kamppailua hänen päässään. Syyllisyys kertomattomuudesta alkaa painaa häntä jo seurusteluvaiheessa Henrii-kan Henrii-kanssa ja avioliittokin vaikuttaa jo valmiiksi epäonnistuneelta, koska Paulin kertova minä kommentoi menneisyyden tapahtumia ja sivuuttaa kerronnassa täysin avioliiton seit-semän onnellista vuotta. Ristiriita Pauli ja Suskin välillä on kasvanut niin suureksi, että hä-nen on vaikea hallita itseään ja tekemisiään.