5 HENKILÖKOHTAISEN AVUN ASIAKKUUDEN RAKEN- RAKEN-TUMINEN
5.3 Sosiaalisten oikeuksien toteutuminen
Selvitin henkilökohtaisen avun asiakkaiden sosiaalisten oikeuksien toteutumista kysy-mällä löytävätkö kaikki henkilökohtaisen avun asiakkaat palvelun piiriin, kenen aloit-teesta palvelua haetaan, selviytyvätkö asiakkaat hakemisesta aina itse ja mitä ovat paino-tettavat seikat mietittäessä täyttääkö asiakas palveluun pääsyn kriteerit. Nämä
kysymyk-set paljastavat palveluun pääsyn ehdot. Seuraavassa kuviossa on esitetty keskeikysymyk-set palve-luun pääsyn ehdot tummennettuna, haastatteluvastausten perusteella. Kuvion yläosassa on tuotu esille tekijöitä, jotka varmistavat ehtojen täyttymistä.
KUVIO 5. Palveluun pääsyn ehdot
Kysyttäessä löytävätkö kaikki asiakkaat palveluiden piiriin, toi haastateltavista valtaosa esille asiakkaan saavan tiedon palvelusta sosiaali- ja terveydenhuollon kautta. Näistä yksi vastaus poikkesi muista haastateltavan korostaessa vammaispalvelun työntekijän omaa tiedonantajan roolia. Tämä vastaus on yhteneväinen Toikkasen (2010, 102) toteamukseen siitä, että vastuu vammaisten henkilöiden oikeuksien tiedottamisesta on päättävän viran-omaisen vastuulla.
”Et se on sit sit siinä vaiheessa, kun kotikäyntiä sitten missä palvelusuun-nitelmaa käydään läpi, niin siinähän se tulee puheeks, mutta tota, mut kyllä HUOLENPITO- JA KUMPPANUUSSUHDE: palveluun ohjaaminen,
hakemuksen varmistaminen, palvelutarpeen selvittäminen ja palvelusuunnitelman laatiminen
YKSILÖLLINEN PALVELUOHJAUS: palveluun ohjaaminen, palvelu-tarpeen selvittäminen ja palvelusuunnitelman laatiminen LAINSÄÄDÄNTÖ: neuvonta- ja ohjausvelvollisuus, oikeus hake-miseen ja viranomaispäätökseen, vaikeavammaisuuden kriteerit
TIETO PALVELUSTA
se varmaan jossain tilanteessa on paljo sen varassa että, että miten siinä ite niitä eri tukitoimia niiku kuvailee ja selvittää että..” (hlö 1)
Edellisten vastaajien lisäksi tuli haastatteluissa esille tiedonlähteenä olevan usein kolman-nen sektorin toimijat ja kuntoutuslaitokset. Haastatteluissa kerrottiin myös pitkään voi-massa olleen lainsäädännön auttavan palveluiden piiriin löytämisessä. Myös lakeihin pohjautuva neuvonta- ja ohjausvelvollisuus oli haastatelujen mielestä tärkeässä roolissa tiedonsaannissa. Puolet haastateltavista toi esille uskovansa asiakkaiden löytävän palve-lun piiriin. Tässä yhteydessä haastateltavat kertoivat asiaskasta ohjattavan tarvittaessa olemaan yhteydessä vammaispalveluihin, tietämyksen henkilökohtaisesta avusta lisään-tyvän kaiken aikaa ja asiakkaiden olevan itsekin valistuneita ja tietoisia palveluista. Eräs haastateltava korosti tiedon merkitystä, sillä asiakkaan on tiedettävä palvelusta voidak-seen sitä hakea.
Tulosten perusteella voi päätellä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän ohjaavan asia-kasta varsin tehokkaasti hänelle kuuluvien palveluiden piirin myös henkilökohtaisen avun kohdalla, johon saadaan lisäpontta lain asettamasta neuvonta- ja ohjausvelvollisuudesta.
Pajukoski (2010, 25) tuo esille kunnalla olevan sosiaalihuoltolain nojalla yleisen velvoit-teen neuvonnan järjestämiseen sosiaalihuollon sekä muun sosiaaliturvan etuuksista ja nii-den hyväksikäyttämisestä. Tämän tutkielman tuloksista voi myös päätellä, että alan am-mattilaisilla on tietämystä henkilökohtaisen avun muuttumisesta subjektiiviseksi oikeu-deksi.
Selvitettäessä palvelun piiriin löytämistä käy vastauksista esille palvelujärjestelmän ja vammaispalvelun sosiaalityöntekijän huolta pitävä toimintatapa. Palvelun piirin löytämi-sestä kysyttäessä pari vastaajaa kertoi asiakkaan yhteydenoton riittävän henkilökohtaisen avun hakemukseksi.
”No tuota mehän voidaan tulkita hakemukseksi ihan se että asiakas soittaa, ja siitä se lähtee. Ja sitten mennään käymään ja me ei vaadita aina kirjal-lista hakemusta et jos se tuntuu hyvin selkeältä tai asiakas tietää mitä hän tahtoo, eikä me olla niinku ei ole isoja kiistoja myöskään siitä tai että me ymmärrettäs jotenki eri tavalla se henkilökohtanen apu, niin silloin voidaan ihan kirjata siis ihan suullinen hakemus tuonne meidän järjestelmään.”(hlö 2)
Tämän lisäksi pari muuta haastateltavaa toi esille hakemusten tulevan kirjallisina. Heistä toinen mainitsi tässä yhteydessä hakemuksen liitteenä olevan lääkärinlausunnon ja asian-tuntijalausuntoja. Muutama haastateltava toi esille hakemuksen luonteen asiakkaan oi-keusturvan kannalta. Näissä vastauksissa korostui asiakkaan oikeus palvelun hakemiseen ja viranomaispäätöksen saamiseen sekä viranhaltijan velvollisuuteen tehdä viranomais-päätös. Eräs haastateltava kertoi asiakkaalta edellytettävän kirjallista hakemusta silloin, kun sen ajatellaan olevan asiakkaan oikeusturvan kannalta tarpeellista. Pajukangas (2010, 26) nostaa esille päätöksen merkityksen jälkikäteisen oikeusturvan kannalta, jolloin asi-akkaalla on mahdollisuus valittaa päätöksestä. Tuloksista käy ilmi haastateltavien ym-märtäneen hakemuksen ja päätöksen merkityksen asiakkaan oikeusturvan kannalta.
Tiedusteltaessa haastateltavilta kenen aloitteesta palvelua haetaan, kertoi pari haastatel-tavaa asiakkaan hakevan palvelua itsenäisesti. Toinen näistä haastatelluista korosti asiak-kaiden omatoimisuutta ja itsenäisyyttä toisen vastaajan kertoessa osan asiakkaista hake-van palvelua itse. Edellä mainittujen haastateltujen lisäksi eräs haastateltava totesi, ettei asiakas aina selviydy henkilökohtaisen avun hakemisesta itse.
Tulosteni perusteella vaikuttaa siltä, että sekä omaiset että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset auttavat tai tukevat usein hakemuksen tekemisessä. Muutama vastaaja toi esille omaisen tuen hakemuksen tekemisessä. Parissa näistä vastauksista omainen oli ha-kenut palvelua asiakkaalle. Eräässä haastatteluvastauksessa tuotiin ilmi omaisten voivan hakea palvelua joskus myös vastoin asiakkaan toivetta.
”Mut sit on myös tämmösii jotka, vaikka ne ois oikeutettuja, ni ne ei koskaan hae tai sitten ehkä joku omainen, tämmöstä tapahtuu kans että joku omainen hakee tän asiakkaan puolesta ja sit mä meen kotikäynnille.” (hlö 7)
Omaisten lisäksi korostui sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten avustaminen tai aloitteellisuus hakemuksen vireille laittamisessa.
”Tulee toki just tämmösiä että tulee sairaalan kautta tai omaiselta tai soit-tavat jostakin terveyskeskuksen vuodeosastolta että kotiutuspalaveriin pitäs tulla et meil on tämmönen täällä. Esimerkiks joku ALS-potilas taikka jotaki.
Joku tämmönen jotka, nyt tietysti voivat ja ovatki tietysti usein henkisesti
voimissaan mutta että siinä yleensä niiku joku toinen lähtee. On tullu diag-noosi, vakavan sairauden diagdiag-noosi, on jotenki niin, et ei niinku pysty eikä jaksa asioida. ” (hlö 8)
Haastateltavien vastauksista käy ilmi sekä palveluista tiedottamisen, että palveuihin ha-keutumisen osalta työntekijöiden pyrkimys toimia niin, että asiakkaan palveluntarve huo-mioidaan ja varmistetaan hakemusprosessin käynnistyminen. Tulokset eivät hakemus-prosessin käynnistymisen kohdalla ole yhteneväisiä Pajukankaan (2010, 24) ajatuksiin siitä, että sosiaali- ja terveystoimen asiakkaina on henkilöitä, jotka saavat palvelua tai etuutta toimintakykyynsä liittyvän vajeen johdosta, mutta kuitenkaan vajeesta johtuvaa avuntarvetta ei oteta huomioon palvelun hakuun liittyvissä prosesseissa sosiaali- ja ter-veydenhuollon sisällä. Omien tulosteni perusteella vaikuttaa siltä, että etenkin hakemuk-sen käynnistyminen pyritään viranomaisten toimesta varmistamaan. Pajukoski (2011, 95) on myös myöhemmin tuonut esille sosiaalisten oikeuksien voivan jäädä toteutumatta, mi-käli asiakas ei selviydy itsenäisesti palvelun tai etuuden saamista edellyttävistä proses-seista. Tätä tulkintaa eivät tulokseni puolla palveluun hakeutumisen ja sen käynnistymi-sen osalta.
Osittain tehokkaan ohjaamisen takana voi olla sosiaali- ja terveystoimen yksiköiden si-sällä tapahtuva yksilökohtaisen palveluohjauksen käyttäminen, jossa määritellään asiak-kaan yksilölliset palvelutarpeet ja etsitään niihin sopivat palvelut- ja tuet (ks. Raunio 2004, 137). Tässä yhteydessä asiakasta voidaan tarvittaessa ohjata hakemaan henkilökoh-taista apua.
Palveluiden piirin pääsyn varmistamisen voi tulkita kuuluvan Juhilan (2012, 176) kuvaa-man asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välisen huolenpitosuhteen alle. Huolenpitosuhdetta kuvaa huolta pitävä auttaminen, joka tarkoittaa omin voimin selviytymättömien ihmisten vetämistä avun piiriin ja avun tavoitettavuuden varmistamista. Myös Raitakari (2012, 56) työryhmineen on kiinnittänyt huomiota asiakkaan ja ammattilaisen väliseen vuorovaiku-tussuhteeseen ja jakanut ne kolmeen asiakaslähtöisyyttä kuvaavaan suhteeseen, joista yksi on huolenpitosuhde. Huolenpitosuhdetta kuvaa esimerkiksi työntekijän tehtävänä oleva palveluihin ohjaaminen sekä heikomman puolelle asettuminen ja heidän asioittensa ajaminen. Tämä käy ilmi sekä sosiaali- ja terveyspalveluista tapahtuvasta palveluihin oh-jaamisesta ja tiedottamisesta, samoin kuin sosiaalityöntekijän palvelun käynnistämisen varmistamisesta.
Haastatteluvastauksissa toi pari haastateltavaa esille sen, etteivät kaikki palveluun oikeu-tetut välttämättä hae palvelua. Toisessa maininnoista epäiltiin, että kovaäänisimmin pal-velua hakevat ne, jotka eivät sitä niin paljon tarvitse. Eräs haastateltavista korosti olevan tärkeää, että palvelut saadaan varmistettua palveluun oikeutetuille.
Selvittäessäni palveluun pääsyn ehtoja toi pari haastateltavaa esille vaikeavammaisuuden kriteerien täyttymisen arvioinnin. Tähän liittyen haastatellut kertoivat vaikeavammaisuu-den määrittelyn olevan haastavaa. Eräs haastateltava totesi olevan helpompaa tulkita fyy-sinen vammaisuus vaikeavammaisuudeksi. Valtaosa haastatelluista toi esille asiantunti-jalausuntojen merkityksen vaikeavammaisuuden arvioinnissa ja erityisesti vastauksissa korostui lääkärinlausunnon merkitys. Tämä käy ilmi haastattelunäytteestä, jossa vaikea-vammaisuuden arviointiin osallistuvat lääkäri ja fysioterapeutti. Lisäksi arvioinnissa hyö-dynnetään asiakkaan toimittamaa lääkärinlausuntoa.
”Joo, no mehän aina arvioidaan niiku se vaikeavammaisuus niiku lääkä-rinlausunnon perusteella ja sit meillä on ihan työryhmä jossa on lääkäri ja fysioterapeutti mukana että.” (hlö 6)
Eräs haastateltava koki asiakkaan oman mielipiteen henkilökohtaisen avun tuntimäärästä saattavan heijastua lääkärinlausuntoon, joka voi näkyä lääkärinlausunnon ristiriitaisuuk-sina. Samoin eräästä haastatteluvastauksesta korostui myös vammaispalvelun sosiaali-työntekijän rooli vaikeavammaisuuden arvioijana henkilökohtaisen avun kohdalla. Hän painotti lausunnoista huolimatta sitä, että päätös tehdään vammaispalveluissa.
”mutta kyllähän se päätös ehkä kuitenkin tehään tässä... ...Silleen että, et jos se nyt näin menis niin nehän vois sen sitten suoraan sieltä päättää ja tehä sairaalan kautta tämmösen. Eihän siihen sitte meitä tarvis ollenkaan.”
(hlö 3)
Kaikki haastateltavat toivat esille ikääntymisestä johtuvan vamman tai sairauden erotta-misen vaikeavammaisuudesta olevan haastavaa. Näissä vastauksissa ilmeni arviointia vaikeuttavan puuttuvan terveydenhuollon koulutuksen ja arviointi koettiin haastavaksi siitä huolimatta, että asiakas tavattiin.
Tulosten perusteella henkilökohtaisen avun palvelun kohdalla sosiaalityöntekijöiden vammaisuuden määrittely näyttää tukeutuvan vammaisuuden yksilölliseen malliin. Siinä vammaisuus ymmärretään etupäässä yksilön diagnoosin tai vajavuuden kautta, sillä suuri osa vastaajista tuo esille lääkärin tai muiden terveydenhuollon asiantuntijoiden lausunto-jen merkityksen palveluun pääsyn ehtolausunto-jen kohdalla (ks. Barnes 1999, 20–21). Myös Ki-vistö (2014, 244) on tutkimuksensa tuloksissa huomannut palvelusuunnitelmissa koros-tuvan vammaisuuden kuvaamisen lääketieteellisen mallin kautta ja hän kuvaa niiden pal-velevan sekä palveluiden oikeuttamista että palvelujärjestelmää.
Palveluun pääsyn ehtojen kohdalla tuli yksittäinen maininta sekä avun tarpeen runsauden että toistuvuuden arvioinnista. Samoin tuotiin kertaalleen esille arviointi asiakkaan ky-vystä palvelun sisällön ja toteuttamistavan määrittelyyn. Pari haastateltavaa kertoi palve-luun pääsyn ehtona olevan kyvyn itsenäiseen päätöksentekoon. Toinen näistä haastatel-tavista kertoi arvion tekemisessä voitavan hyödyntää omaa keskustelua asiakkaan kanssa, asiantuntijalausuntoa ja mahdollisesti asumisyksikön vastaavan mielipidettä. Toinen haastateltavista kertoi lääkärinlausunnon lisäksi voitavan pyytää omalta lääkäriltä kantaa vaikeavammaisuuteen. Puolet vastaajista korosti kokonaistilanteen kartoitusta palveluun pääsyn ehtona. Yhdessä näistä kerrottiin hyödynnettävän ICF:ää kokonaistilanteen kar-toituksessa niin, että voidaan keskittyä tukemaan sitä osa-aluetta, jolla asiakas tukea tar-vitsee.
Vaikka suuri osa haastatelluista toi esille tukeutumisen vammaisuuden yksilöllisen mallin mukaiseen vaikeavammaisuuden tulkintaan, oli nähtävissä useasta vastauksesta myös so-siaalityöntekijän tekemän kokonaistilanteen kartoituksen merkitys. Tämä viittaa siihen, että sosiaalityöntekijät arvioivat vammaisuutta myös yksilön ja yhteiskunnan välisessä suhteessa esille tulevana asiana (ks. Lindh 2013, 57). Tämä käy esille alla olevasta haas-tatteluotteesta, jossa nostettiin esille myös ICF:än käyttäminen kokonaistilanteen kartoi-tuksessa.
”Ja myöskin mä lähden sitten tätä ICF:ää omassa työssäni myöskin, jos mä mietin sitä että...ää.. miettimään niitä asiakkaan voimavaroja, asiakkaan omia voimavaroja.. Miten on apuvälineillä pystytty, mikä on asiakkaan oma motivaatio, mitkä on hänen selviytymisstrategiat itsellään. Ei kaikkeen tar-vitse henkilökohtaista apua jos hänellä on jo niitä resursseja, voimavaroja, perheen tukea. Työ, opiskelu, ne sujuu. Hänellä on se riittävän hyvä
itse-tunto lähteä sinne niinku itse ja tuetaan vaan sitä osa-aluetta missä se asia-kas sitä apua tarvitsee. Et ei meidän tarvitse ottaa hoitaaksemme koko pa-lettia.” (hlö 4)
Vammaispalvelulain toissijaisuus nousi erään vastaajan kohdalla esille palvelun ehtojen kohdalla. Hän kertoi, että ennen kuin palvelua voi saada, on kartoitettava voidaanko asi-akkaalle myöntää palveluita ensisijaisen lainsäädännön kautta, esimerkiksi kotipalveluna.
Kettusen (2001, 192) mukaan vammaispalvelulaki on toissijainen laki, ja sen alta tulevia palveluja myönnetään vain silloin, kun vammainen henkilö ei saa riittäviä tai sopivia etuuksia ja palveluja muun lain perusteella.
Palvelun ehtojen kohdalla pari haastateltavaa toi esille henkilökohtaista apua haettavan palvelun maksuttomuuden vuoksi. Näissä vastauksissa ilmeni iäkkäiden hakijoiden hake-van palvelua vaihtoehdona maksulliselle kotihoidolle. Palvelua nähtiin haettahake-van kokei-lumielessä maksuttomuuden vuoksi, vaikka palvelun kriteerien täyttyminen jäisi kauas palvelun saamisen ehdoista.
Sosiaalisten oikeuksien toteutumista selvitettiin myös kysymällä, mitkä seikat ovat kes-keisiä henkilökohtaisen avun toteuttamistapaa valittaessa. Eräs haastateltava kertoi, että mikäli kaikki henkilökohtaisen avun toteuttamistavat olisivat käytössä, hän miettisi so-veltuvaa tapaa yhdessä avustettavan kanssa. Hän korosti myös sitä, että vaikka työnteki-jän ja avustettavan välinen suhde on työsuhde, se on samalla myös ihmissuhde, joka täy-tyisi myös huomioida työntekijää valittaessa. Eräässä haastatteluvastauksessa korostettiin ensisijaisen mallin olevan työnantajamalli, mutta tuotiin esille esimerkiksi aivovammasta kärsivien henkilöiden kohdalla käytöksen avustajaa kohtaan voivan aiheuttaa jatkuvia ir-tisanoutumisia asiakkaan käyttäytymisestä ja sosiaalisesta kyvykkyydestä johtuen, jolloin haastateltava koki, että palvelut voidaan toteuttaa ostopalveluna. Sama haastateltava ker-toi myös kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla käytettävän työnantajamallia, jolloin työnantajaroolissa tukee edunvalvoja olemalla juridisessa vastuussa ja työnantajana toi-mimisessa auttaa asumisyksikkö jonkin verran, etenkin omatyöntekijä. Haastateltava toi esille tilanteen, jossa kehitysvammainen avustettava, asumisyksikön työntekijät sekä so-siaalityöntekijät ovat kaikki tienneet miten asiakas haluaisi henkilökohtaista apua käyttää.
Avustaja ei ole kuitenkaan työtilanteissa toiminut avustettavan toiveiden mukaisesti, eikä avustettava tilanteessa ole osannut toimia. Eräs haastateltava kertoi kehitysvammaisten
kohdalla käytettävän ostopalvelua ja muiden kohdalla ensisijaisesti työnantajamallia. Esi-merkiksi aivovammaisten kohdalla työnantajatehtävissä apua on tullut läheisen tai yksi-kön henkilökunnan kautta. Yksi haastateltava kertoi että itse lähtisi siitä, että asiakas saa valita haluamansa toteutustavan. Samalla hän mietti sitä, mahtaako johto olla asiasta sa-maa mieltä. Hän näki että avustajapalvelua voitaisiin hyödyntää ja mahdollisesti rajata avustajapalvelu koskemaan esimerkiksi kehitysvammaisia ja aivovammaisia.
Palvelun käyttökelpoisuutta ja joustavuutta asiakkaan kannalta selvitettiin kysymällä kuinka hyvin palvelu huomioi yksilöllisen avuntarpeen ja asiakkaan elämäntilanteen.
Tätä kuvaa alla oleva kuvio.
KUVIO 6. Yksilöllisen avuntarpeen ja asiakkaan elämäntilanteen huomiointi
Puolet vastaajista koki henkilökohtaisen avun huomioivan asiakkaan yksilöllisen avun-tarpeen ja elämäntilanteen kutakuinkin hyvin ja eräs haastateltava heidän lisäkseen koki henkilökohtaisen avun palvelun joustavaksi. Myös Susan Eriksson (2008, 123) on vam-maisten ihmisten itsemääräämisoikeuden toteutumista tutkiessaan huomannut palvelu-muotoja kartoittaessaan, että erilaisia palvelujen palvelu-muotoja oli mahdollista sovittaa yhteen asiakkaan oman preferenssin mukaisesti.
Muutama haastateltava nosti esille palvelutarpeen arvioinnin/palvelusuunnitelman yksi-löllisen elämäntilanteen huomioinnin ja yksiyksi-löllisen avuntarpeen huomioinnin välineenä.
”Joo, se on se olennainen asia. Se on se olennainen ja yhä enemmän minä nään sen sitten niiku silloin 2009 vuoden lakiuudistuksessa tulikin tää pal-velusuunnitelmien tekeminen se on se avainasia. Se on se meidän työväline.
Ja sen, siinä mielessä ne pitäskin tehdä sitten jokaisen asiakkaan kohdalla.”
(hlö 4)
Eräässä vastauksessa tuli esille asiakkaan oman tilanteen muuttumisen huomiointi, jolloin tuntimäärää tarkennettiin asiakkaan siirtyessä käyttämään ajoittain myös hoitokotia hen-kilökohtaisen avun lisäksi. Sama vastaaja nosti esiin myös perhetilanteen huomioimisen kahden esimerkkitapauksen avulla. Toisessa tapauksista puolison kunnon huononemisen vuoksi siirryttiin henkilökohtaiseen apuun ja yhdessä tapauksessa oli henkilökohtaista apua myönnetty myös lapsen hoitoon liittyviin asioihin. Tämän haastateltavan lisäksi toi-nenkin haastateltava nosti esille esimerkin perhetilanteen huomioimisesta.
”Sit on ollu, on tullu vastaan just et omainen on, tai läheinen on niiku, äiti on omaishoitaja. Niin tavallaan sä oot niiku tän pojan, tän vammaisen po-jan omaishoitaja. Sit kun siin perheessä on monta, muita lapsia. Ei voi aja-tella et hän on just nyt sen että kyllähän pitäsi päästä hoitamaan myös ne muitten lasten asioita. Siin ollaan mietitty kans et sillon se avustajapalvelu niiku palvelis sitä poikaa ja se avustaja voisi olla sen pojan kanssa just siin hetkenä kun se äiti..hoitaa ne muut lasten niiku asiat.” (hlö 6)
Parissa haastatteluvastauksessa kerrottiin mahdollisuudesta käyttää määräaikaista pää-töstä. Toisessa näistä vastauksista kerrottiin määräaikaisen päätöksen mahdollisuudesta, mikäli muuttuneessa tilanteessa on epäselvyyttä avuntarpeen määrästä ja toisessa puoles-taan kuvattiin määräaikaisen päätöksen avulla voitavan vastata henkilökohtaisen avun muuttuneeseen tilapäiseen tarpeeseen ja myöntää lisätunteja. Lisäksi eräs vastaaja kertoi kiireellisissä tilanteissa olevan mahdollista sopia muutoksista myös puhelimitse.
”ja ja tota jos tulee tällasia niiku äkillisiä tai muutoksia niin ihan puhelin-soitollakin, kun ollaan pitkään tehty töitä yhessä, ni pystyy vastaamaan et kyllä se sillä tavalla joustavaa on.” (hlö 5)
Sama haastateltava näki yksilöllisen avuntarpeen ja elämäntilanteen muutosten huomi-oinnin olevan kiinni avustettavan ja avustajan välisistä kemioista.
”Mut sitä mie en tiiä miten se käytännössä toteutuu aina et se on niin kemi-oista kiinni että, sillä siis sen avustettavan ja avustajan välillä. Varmaan niillä on ihmisillä vähän huonompiakin päiviä että ei se välttämättä mee aina niin.” (hlö 5)
Palvelun käyttökelpoisuutta ja joustavuutta asiakkaan kannalta selvitettiin kysymällä myös, kuinka palvelu on yhdisteltävissä muihin palveluihin.
KUVIO 7. Henkilökohtaisen avun yhdisteltävyys muihin palveluihin
Kysyttäessä henkilökohtaisen avun palvelun yhdisteltävyydestä muihin palveluihin tuli muutamassa vastauksessa esille sen yhdistäminen omaishoidon tukeen. Tähän liittyen haastateltavat toivat esille yhdistämisen omaishoidon tukeen olevan yleistä ja kertoivat yhdistämisen vaikuttavan omaishoidon tuen palkkion määrään, joka aiheuttaa tarpeen verkostopalaverille yhdistämistä mietittäessä. Haastatteluista eräs totesi, että pääsääntöi-sesti henkilökohtaista apua ei myönnetä, mikäli asiakas saa omaishoidon tukea. Näin on kuitenkin menetelty poikkeustilanteissa ja täydennetty palvelua henkilökohtaisella avulla perheen tai tilanteen vuoksi.
Valtaosa haastateltavista toi esille henkilökohtaisen avun yhdistämisen kotihoitoon/koti-palveluun. Haastatteluissa tuotiin esille yhdistämisen kotihoidon kanssa olevan yleistä ja
HENKILÖKOHTAISEN AVUN YHDISTELTÄVYYS
KOTIHOITOON -yleistä
-palvelun yhdistettävyys vaihtelee
-täydentää kotihoitoa -haasteena kotihoitoon siirtyminen hoidollisuu-den lisääntyessä (palve-lun maksullisuus ja työn-tekijöiden vaihtuvuus)
OMAISHOIDONTUKEEN -yleisyys vaihtelee -vaikuttaa omaishoidon-tuen määrään, tarve neuvotteluille
PALVELUASUMISEEN -takaa mahdollisuuden yksilöllisiin toimintoihin -vaatii neuvotteluja, pal-velun jäykkyys
joskus myös helppoa. Henkilökohtaisen avun ajateltiin myös voivan täydentää kotihoidon palveluita.
”Hmm... Jaa no tota, joskus must tuntuu et se täydentää erittäin hyvin niin-kun kotihoidon palveluita varsinkin. Että kotihoito käy niinku tekemässä tiettyjä asioita, jotka on joko selkeesti hoidollisia tai sit ne on lyhytkestosia ja tarvii käydä sillon ja tällön tekemässä joku ajallisesti lyhytkestonen juttu.
Ja sitten taas henkilökohtasella avulla voidaan painottaa taas kotitalous-töihin ja asiointiin ja vapaa-ajan viettoon, että et ihan hyvinkin voi toimia.”
(hlö 2)
Sama haastateltava ilmaisi kotihoidolta tulevan heti palautetta, mikäli avustaja on asiak-kaan kotona samaan aiasiak-kaan kotihoidon kanssa, jolloin kotihoidon työntekijät ihmettelivät miksi heidän on asiakkaan luona käytävä. Myös toinen haastateltava toi esille kotihoitoon yhdistämisen haasteita. Hän näki haasteena olevan yhdistämisen kotihoitoon esimerkiksi silloin, kun avustettavan kunto menee hoidollisempaan suuntaan. Syynä tähän haastatel-tava toi esille kotihoidon maksullisuuden sekä kotihoidon työntekijöiden vaihtuvuuden verrattuna henkilökohtaisen avun palveluun. Henkilökohtaisen avun palvelussa asiak-kaan luo tulee aina sama työntekijä. Vastauksesta voi päätellä asiakkaiden kokevan hen-kilökohtaisen avun kotipalvelua asiakaslähtöisempänä toimintana. Eräällä haastatelta-valla oli myönteisiä kokemuksia henkilökohtaisen avun yhdistämisestä asiakkaan puoli-son ikäihmisten palveluihin. Haastateltavan mukaan yhdistäminen oli onnistunut hyvin.
Muutama haastateltava toi esille henkilökohtaisen avun ja palveluasumisen yhdistämi-seen liittyviä asioita. Tässä yhteydessä haastateltavat kertoivat henkilökohtaisen avun mahdollistavan yksilölliset harrastus- ja vapaa-ajan toiminnot palveluasumiseen yhdistet-tynä. Samoin vastauksissa korostettiin asiakkaiden subjektiivista oikeutta henkilökohtai-seen apuun harrastuksissa ja vapaa-ajalla. Eräs haastateltavista näki yhdistämisen palve-luasumiseen vaativan useita neuvotteluja, jotka tekivät palvelusta jäykän.
”Et se on ehkä sitte palveluasumisessa paljo jos palveluasuminen on kotona ja siellä käy kotihoito ja käy henkilökohtainen apu niin sit joudutaan aika paljon palaveeraamaan ja sit se tekee sen systeemin vähän jäykäksi. Että et asiakkaan on, on ehkä vaikee spontaanisti toimia kun kun tällä tavalla on sovittu ja jos yhtä palaa liikautetaan niin sitten kaikkien muidenkin pitäis liikahtaa.” (hlö 2)
Susan Erikssonin (2008, 126) tutkimuksessa todettiin vammaispalveluita hyödynnettävän palvelukokonaisuuksia räätälöimällä. Tästä hän nosti esiin esimerkkinä palveluasumis-yksikön kautta järjestettävän virkistystapahtumiin kuljettamisen henkilökohtaisen avun tuntien vähyyden vuoksi. Tästä tutkimustuloksesta poiketen oman tutkielmani tuloksissa tuli esille henkilökohtaisen avun rooli nimenomaan harrastusten ja vapaa-ajan mahdollis-tajana.
Muutamassa vastauksessa tuotiin yleisesti esille huomioita henkilökohtaisen avun
Muutamassa vastauksessa tuotiin yleisesti esille huomioita henkilökohtaisen avun