3. SIMULAATIOT
3.3 Simulaatioiden toteutusmuotoja
Simulaattori ja simulaatio on erotettava toisistaan, sillä ne eivät vaadi toisiaan käytettäväksi yhtä aikaa. Useita simulaattoreita käytetään yksittäisten taitojen harjoittelemiseen ja vaikka simulaattoria käytetään, sitä ei aina luokitella simu-
laatioksi. Vastaavasti simulaatioksi voidaan luokitella esimerkiksi roolileikki, jo-
hon ei tarvita simulaattoria. (Rall & Dieckmann, 2005.) Simulaatio ei siis ole teknologisesta toteutuksesta riippuvainen, jos oppimistapahtuma tai -ympäristö on muuten saatu muistuttamaan todellisuutta. Simulaattorin käyttö puolestaan ei ole tae onnistuneesta simulaatiosta.
3.3 Simulaatioiden toteutusmuotoja
Simulaatioperustaista koulutusta voidaan jaotella usealla eri tavalla. Tässä tut-
kimuksessa jaottelemme simulaatioita erilaisten toteutusmuotojen mukaan sekä kuinka simulaatiot vastaavat todellisuutta ja oppijan tarpeita. Seuraavaksi esitte-
lemme yleisiä ja tämän tutkimuksen kannalta oleellisia simulaatiokoulutuksen toteutusmuotoja. Sen jälkeen tarkastelemme simulaatioita vastaavuuden näkö-
kulmasta.
Osatehtäväsimulaatio
Simulaatioita voidaan jaotella simulaation laajuuden ja tehtäväkeskeisyyden mukaan. Tiettyyn tehtävään tai yksittäisen taidon kehittämiseen keskittyneessä simulaatiossa harjoitellaan uutta menettelytapaa. Tavoitteena on silloin käytän-
nön harjoituksen avulla kehittää jonkun tarkasti rajatun osa-alueen taitoja ja sii-
nä suoriutumista. Lääke- ja hoitotieteissä käytetään paljon osatehtäväsimulaati-
oita, esimerkiksi katetrointi. (Ahn & Menon, 2011;; Bradley, 2006, 257.) Tämän tutkimuksen koulutuksessa sopimuspalokuntalaiset harjoittelivat TETRA-
puhelimen käyttöä tabletilla olevalla TETRAsim ONE -ohjelmalla. Koulutusmate-
riaali on jaettuna asiakokonaisuuksiin, joissa harjoitellaan vaiheittain puhelimen eri toimintoja käynnistämisestä muiden viranomaisten kanssa viestimiseen.
TETRA-puhelimen käyttöä opetellessa pystyi jokaisen asiakokonaisuuden päät-
teeksi harjoitella TETRA-puhelimen toimintoja yksinkertaisten tehtävien avulla.
TETRAsim ONE -ohjelma oli ohjelmoitu antamaan käyttäjälle palautetta tehtä-
vän suorittamisesta. Osatehtäväsimulaatiot voidaan suunnitella antamaan pa-
lautetta oppijalle hänen suorituksensa laadusta (Bradley 2006, 257).
Immersiivinen simulaatio
Toinen simulaatiotyyppi on immersiivinen simulaatio, joka on eräänlainen en-
nakkoon suunniteltu tilanneharjoitus, jossa pyritään eläytymään tilanteeseen niin kuin se olisi aito. Se on yksilölle tai ryhmälle järjestettävä mahdollisimman realistiseen ympäristöön suunniteltu oppimistilanne. Harjoituksessa pyritään luomaan aidonkaltainen ympäristö, jotta osallistujat voivat eläytyä siihen niin hyvin, että he voivat hallita ja hoitaa tilanteen, kuin se olisi todellinen. Erilaisia immersiivisiä simulaatioita voidaan järjestää omissa työympäristöissä in situ -
simulaationa tai vaihtoehtoisesti simulaatiokeskuksissa (Wang, 2011.) Immer-
siivisissä simulaatioissa voidaan hyödyntää koulutettuja potilasnäyttelijöitä, jotka lisäävät tilanneharjoituksen todentuntuisuutta näytellessään esimerkiksi hoidet-
tavia potilaita tai muita tilanteen kannalta oleellisia henkilöitä. Potilaille on tilan-
neharjoitusta varten käsikirjoitettu oireenkuvat ja tavat, miten heidän tulee rea-
goida oppijoiden toimintaan. Potilasnäyttelijöiden avulla voidaan harjoitella muun muassa potilaan kohtaamista sekä tapoja, miten tulisi kommunikoida hoi-
totilanteessa. (Bradley 2006, 258.) Sopimuspalokuntalaisten VIRVE-
simulaatiokoulutuksessa järjestettiin neljä tilanneharjoitusta, jotka toteutettiin heidän omassa työympäristössään in situ -simulaatioina. In situ –simulaatioina toteutetuissa tilanneharjoituksissa oli mukana kaksi koulutettua potilasnäytteli-
jää esittämässä liikenneonnettomuuksien uhreja sekä maastosta etsittäviä hen-
kilöitä.
Tietokonepohjaiset simulaatiot
Tietokonepohjaisilla simulaatioilla tarkoitetaan tietokoneella tai tabletilla käytet-
täviä opetusohjelmia, jotka perustuvat simulaatioihin (Poikela, 2017). Niitä voi-
daan käyttää monin eri tavoin yksilöiden sekä ryhmien opetuksessa ja oppimis-
ympäristöinä. Tietokonepohjaisia simulaatioympäristöjä voidaan käyttää muiden opetusmenetelmien lisänä tai yksittäin korvaamaan muita menetelmiä. (Son &
Goldstone, 2011.) Tietokonepohjaisia simulaatioympäristöjä voidaan hyödyntää tiedon jakamisessa ja ne voivat toimia myös alustana tietyn yksittäisen taidon harjoittelussa rutiininomaiseksi. Lisäksi tietokonepohjaiset simulaatiot voivat toimia oppimisalustana, joka mahdollistaa informaation muuttamisen tiedoksi ja hiljaisen tiedon tekemisen näkyväksi. (Poikela, 2017, 32–33.) Tietokonepohjai-
sina simulaatioina käytetään muun muassa virtuaalitodellisuutta ja interaktiivisia ohjelmia, joita käyttämällä oppija pystyy harjoittelemaan uusia taitoja ja hän saa palautetta omasta toiminnastaan (Bradley 2006, 258).
Tietokonepohjaisilla simulaatioilla harjoittelemisen on havaittu helpottavan suo-
riutumista ja tiedon soveltamista myöhemmin järjestetyssä simulaatioharjoituk-
sessa (Curtin, Finn, Czosnowski, Whitman & Cawley, 2011;; Poikela, Ruokamo
& Keskitalo, 2014). Tietokonepohjaisten simulaatioiden etuna on, ettei harjoitte-
lu ja oppiminen ole välttämättä sidottuna tiettyyn aikaan tai paikkaan (Poikela, 2017, 62). Tämän tutkimuksen VIRVE-simulaatiokoulutuksessa tabletilla oleva TETRAsim ONE -ohjelma toimi tietokonepohjaisena simulaatioympäristönä, jossa sopimuspalokuntalaiset pystyivät itsenäisesti harjoittelemaan TETRA-
puhelimen käyttöä. TETRAsim ONE -ohjelman asteittain vaikeutuvien harjoitus-
ten avulla oli tarkoituksena oppia TETRA-puhelimen käytön perusteet. Ohjel-
man tehtävät alkoivat yksinkertaisista perustoiminnoista, kuten laitteen käynnis-
tämisestä, ja etenivät progressiivisesti haastavampiin harjoituksiin. Liikutelta-
van tabletin ansiosta sopimuspalokuntalaisten harjoittelua ei rajoitettu paikan tai ajan suhteen, vaan he pystyivät valitsemaan itselleen sopivan paikan ja ajan-
kohdan TETRA-puhelimen käytön harjoitteluun.
Mobiilit simulaatiot
Mobiiliuden kytkeytymistä osaksi oppimista voidaan tarkastella viiden eri näkö-
kulman avulla: teknologisten laitteiden, fyysisten tilojen, käsitteellisen tilan, so-
siaalisen tilan sekä oppimisen ajallisena mobiiliutena (Sharples, Arnedillo-
Sánchez, Milrad & Vavoula, 2009). Mobiiliudella voidaan tarkoittaa teknologis-
ten laitteiden liikuteltavuutta, jolloin tavaran tai laitteen voi helposti ottaa mu-
kaan eikä se ole kiinteästi sidottu tiettyyn paikkaan (Gibson, 2013, 4). Mobiiliutta voidaan tarkastella myös fyysisten tilojen kannalta, jolloin oppimisympäristöjä tai opiskelutiloja voidaan käyttää joustavasti. Rall, Stricker, Reddersen, Zieger ja Dieckmann (2008, 565) yhtyvät mobiiliuden määrittelyyn viitatessaan alun perin Gaban kehittämään termiin mobiili in situ -simulaatio, jolla tarkoitetaan simulaa-
tioiden siirrettävyyttä ja liikuteltavuutta. Mobiilit in situ -simulaatiot voidaan tuoda ihmisten luokse oikeisiin työympäristöihin, eikä simulaatiota varten tarvitse erik-
seen siirtyä rakennettuun simulaatiokeskukseen. Tämä mahdollistaa simulaa-
tioharjoittelun siinä ympäristössä, jossa työtä todellisuudessa tehdään. (Rall ym., 2008, 565.)
Kolmantena näkökulmana Sharples ja kumppanit (2009) esittelevät mobiiliutta käsitteellisessä tilassa, jolla tarkoitetaan yksilön keskittymistä opiskeltavaan asiaan. Kyky keskittää ajatuksensa opiskeltavaan aiheeseen voi vaihdella ja siihen vaikuttaa yksilön oma kiinnostus, uteliaisuus sekä sitoutuminen opiskel-
tavaan aihealueeseen. Sosiaalisen tilan mobiiliudella viitataan oppijoiden työs-
kentelyyn erilaisissa sosiaalisissa ryhmissä vaihtuvissa ympäristöissä. Viimei-
senä mobiiliutta tarkastellaan ajallisesti kumuloituvana prosessina, jossa yhdis-
tyvät erilaiset oppimiskokemukset formaaleista ja informaaleista oppimistilan-
teista (Sharples ym., 2009;; Vuojärvi & Keskitalo 2016.)
Fyysisten tilojen mobiiliutta korostavat in situ -simulaatiot ovat yleistymässä ja niiden yhtenä etuna nähdään ympäristön vastaavuus, koska harjoitteleminen toteutetaan aidossa ympäristössä (Phrampus, 2011, 136). Mobiilit in situ -
simulaatiot voivat olla erittäin merkityksellisiä osallistujille ja koko organisaatiol-
le, mikäli ne on suunniteltu yksityiskohtaisesti juuri heidän tarpeitaan ajatellen.
Niiden avulla voidaan lyhyessä ajassa opettaa isolle joukolle, kun osa suorittaa harjoitusta ja loput osallistuvat harjoitukseen havainnoimalla sen kulkua. Onnis-
tuneissa simulaatioissa voi nousta esiin tarpeita muuttaa organisaation käytän-
töjä tai helpottaa työskentelyä esimerkiksi uusien laitehankintojen avulla. Näitä kehittämistä vaativia käytäntöjä on helpompi lähteä muuttamaan ja viemään käytäntöön, jos myös työtoverit ovat olleet mukana samassa harjoituksessa.
(Rall ym., 2008, 578–579.) Tällöin kehittämiskohde on yhdessä havaittu ja koet-
tu, jolloin muutostarvetta on helpompi perustella. VIRVE-
simulaatiokoulutuksessa in situ -simulaatioiden avulla sopimuspalokuntalaiset havaitsivat muutostarpeita ja kehitettävää sekä omassa toiminnassaan että ka-
lustossaan. Mobiili in situ -simulaatio voidaan toteuttaa tavanomaisesta poik-
keavissa paikoissa ja se on erityisen sopiva ympäristöissä, jotka tarjoavat vai-
keat olosuhteet tehtävän suorittamiseen esimerkiksi rajallisten tilojen tai melun vuoksi (Rall ym., 2008, 566).
3.4 Simulaatioiden tekninen ja psykologinen vastaavuus
Simulaatioista puhuttaessa käsitettä vastaavuus käytetään kuvaamaan tiettyjä puolia kokemuksen todellisuudesta, sitä miten hyvin simulaation tai simulaatto-
rin ulkomuoto ja toiminta vastaavat simuloitavaa systeemiä. Puutteet käsitteen johdonmukaisessa käyttämisessä ovat johtaneet hämmennykseen siitä, mitä vastaavuuden käsitteellä oikein tarkoitetaan. (Maran & Glavin, 2003, 23;;
Phrampus, 2011, 140.) Simulaatiossa pyritään saavuttamaan sellainen vastaa-
vuuden taso, jolla pystytään vakuuttamaan käyttäjät siitä, että harjoiteltava ti-
lanne on sellainen, joka muistuttaa mahdollista oikeassa elämässä kohdattavaa tilannetta (Broussard, Myers & Lemoine, 2009).
Vastaavuus on kirjallisuudessa jaoteltu tekniseen matalaan ja korkeaan vastaa-
vuuteen sekä psykologiseen vastaavuuteen. Miller (1954) on tehnyt tärkeän erottelun teknisen ja psykologisen vastaavuuden välillä. Tekninen ja fyysinen vastaavuus tarkoittaa sitä astetta, kuinka harjoitteluväline tai -ympäristö mallin-
taa oikean tehtävän ominaisuuksia. Psykologisella vastaavuudella puolestaan