Professori Shalom Schwartz on listannut kymmenen erilaista arvoa, jotka hän kuvaa arvokehän avulla. Arvokehä havainnollistaa teorian mukaan ku-vatut arvojen keskinäiset suhteet: arvokehän samalla puolella keskipis-tettä olevat arvot täydentävät toisiaan ja vastakkaiset ovat taas puolestaan keskenään ristiriidassa. Suoriutuminen ja valta ovat toisiaan täydentäviä arvoja; ihminen, joka haluaa pärjätä elämässään muita paremmin, on usein mielissään, että hänen työskentelynsä huomataan ja palkitaan. Toisilleen
vastakkaiset arvot, esimerkiksi itsellisyys ja perinteet ovat sijoittuneet ar-voympyrän vastakkaisille puolille. Jatkuvasti uutta tavoitteleva ihminen ei voi noudattaa perinteiden edellyttämiä tapoja.
Schwartz (1992) perustaa arvoteoriansa yli 20 maassa tehtyihin empiirisiin mittauksiin. Schwartzin tutkimuksen tavoitteena on ollut etsiä ja määrittää merkityksiltään yhdenmukainen arvojen joukko, jota voitaisiin käyttää eri kulttuurien vertailuissa. Schwartz (1992) on aikaisempien tutkijoiden ja laajan eri kulttuureissa toimivan tutkijajoukon työn perusteella kehittänyt teorian arvojen universaalisesta rakenteesta ja niiden sisällöstä. Schwartz korostaa sitä, että arvoja ei keksitä itse. Schwartz (1987) ja Bilsky (1990) olivat ensimmäisiä tutkijoita, jotka käyttivät arvorakenteita johdonmukai-sesti arvojen merkitysten analysoinnissa, ja kehittivät yhtenäisen teorian arvojen merkityksistä.
Arvorakenne tarkoittaa arvo-osioiden keskinäisiä korrelaatioita kuvaavaa tilastollista mallia. Arvorakenne on kaksi- tai useampiulotteinen koordi-naatisto, jossa jokaisen arvo-osion paikka on määritetty kaikilla tutkituilla ulottuvuuksilla. Näin saadaan selville, miten arvo-osiot liittyvät toisiinsa.
(Puohiniemi 2002.) Schwartzin teorian oletusten mukaan arvot perustuvat inhimillisen olemisen perusedellytyksiin, jotka ovat samat kaikkialla: Ihmi-nen tarvitsee virikkeitä ja vaihtelua ja Ihmisellä on tarve vuorovaikutuk-seen muiden kanssa ja pyrkiä elämään sovussa muiden kanssa ja osataan tarvittaessa myös alistua johdettavaksi. Ihmisellä on halu säilyä lajina, minkä vuoksi ihminen pyrkii takaamaan läheistensä ja oman itsensä turval-lisuuden sekä toimimaan neuvokkaasti selviytyäkseen hankalista tilan-teista. (Puohiniemi 2002.)
2.3 Shalom Schwartzin arvokehä
Ihmisten arvoissa on arvojännitteitä. Jokainen tarvitsee virikkeitä ja mieli-hyvää ja lähes jokainen haluaa tehdä itselleen tärkeitä asioita, kokea olonsa turvalliseksi, ja huolehtia itsensä ja omien lähimmäistensä turvalli-suudesta. Arvojen tilannesidonnaisuus tekee eri ammattiryhmissä toimi-vien arvoista erilaisia, vaikka toiminnan taustalla olevat arvojännitteet ovat periaatteessa samat. Poliitikko pyrkii jakamaan resursseja siten, että niin kunnan taloudellinen kehitys kuin palvelut voidaan turvata ja uuden yrityk-sen perustaja uhraa mahdolliyrityk-sen työpaikan luoman turvallisuuden toteut-taakseen omaa yritystoimintaansa. Näiden arvojännitteiden tiedostami-nen helpottaa yksilöiden välistä arvokeskustelua. (Puohiniemi 2002; Leh-konen 2009)
Arvojännitteiden kuvaamiseksi Schwartz (1992) esittää kuvion mukaisesti kymmenen universaalia perusarvoaan arvokehän avulla. Sen vastakkaisilla puolilla olevat arvot muodostavat arvojännitteen, ja vie-
rekkäiset arvot tukevat samoja päämääriä.
Kuva 1. Schwartzin arvokehä (Lehkonen 2009)
Lehkonen (2009) luonnehtii Schwartzin arvoja seuraavasti:
• Itsellisyydellä tarkoitetaan ajattelun ja toiminnan vapautta, omien päämäärien valintaa, sekä uuden tutkimista ja luomista. Tämänlai-nen henkilö ei välttele riskin ottoa. Hän ei välttämättä edes itse tie-dosta ottavansa suuriakin riskejä, koska rajojen kokeileminen on hänelle tärkeää.
• Virikkeisyyttä arvona pitävä hakee jännitystä, etsii uutta ja haluaa haasteita. Virikkeisyys ja itsellisyys arvoina täydentävät toisiaan. Ne eroavat siltä osin, että itsellisyyttä arvostava haluaa enemmän itse määritellä toimintansa suunnan, kun taas virikkeisyys voi toteutua toisten määrittelemällä tavalla. Tärkeitä arvoja virikkeisyyttä arvos-tavalle ovat uskaltaminen ja jännittävä ja vaihteleva elämä.
• Hedonisti arvostaa itsensä hemmottelun mahdollisuuksia, mielihy-vää, nautintoja. Hedonisti yrittää ja pyrkii toiminnallaan tyydyttä-mään omia nautinnonhalujaan. Arvona hedonistisuus käsittää pal-jon laajemman alueen kuin esimerkiksi herkullisen ruuan arvostuk-sen.
• Suoriutuminen tarkoittaa pyrkimystä henkilökohtaiseen menestyk-seen kulttuurin arvostamia standardeja noudattaen. Suoriutumista arvona pitävä ottaa asiat henkilökohtaisena haasteena ja pyrkii me-nestymään tilanteessa parhaansa mukaan käytössä olevilla resurs-seilla.
• Valta on muiden ihmisten ja resurssien hallintaa. Valtaa arvostava haluaa ja kunnioittaa yhteiskunnallista arvostusta ja statusta. Valta ja suoriutuminen ovat saman motiivin kaksi puolta. Valtaa voidaan pitää palkkiona hyvin tehdystä työstä. Vallanhaluinen ei välttä-mättä halua ottaa riskejä. Pikemminkin hän pyrkii suoriutumaan tu-tuista tehtävistä aina paremmin ja saada sitä kautta enemmän val-taa.
• Turvallisuutta arvostava on tyytyväinen, kun yhteiskunta, lähipiiri ja oma elämä kulkevat tasaisesti eteenpäin, ilman ei-toivottuja yl-lätyksiä. Turvallisuus arvona voi ilmetä eri tasoilla oman itsensä tur-vallisuudesta huolehtimisesta aina yhteiskuntajärjestyksen ylläpi-don arvostamiseen.
• Yhdenmukaisuus on pidättäytymistä tavoista ja mieltymyksistä, jotka eivät ole yleisesti hyväksyttyjä. Yhdenmukaisuutta arvostava kunnioittaa perheessä opittuja tapoja ja esimerkiksi käyttäytyy kohteliaasti kaikkia ihmisiä kohtaan.
• Perinteitä arvostava on tärkeää kulttuurin ja uskonnon edellyttä-mät tavat. Erilaiset juhlapyhät sekä kulttuurisesti merkitykselliset tapahtumat ovat heille tärkeitä ja motivoivat heitä toimimaan.
• Lähipiirin hyvää arvostava ihminen asettaa lähipiiriin kuuluvien hy-vinvoinnin ja mukavuuden ylläpitämisen ja edistämisen etusijalle.
Se ilmenee henkilössä esimerkiksi yleisessä halussa helpottaa vuo-rovaikutusta.
• Universaalia hyvää arvostava haluaa vaikuttaa laajemman alueen hyvinvointiin. Tämä arvo on kymmenestä arvoista laaja-alaisimmin ihmisyyteen liittyvä arvo, josta johtuen sitä arvostava joutuu otta-maan kantaa moraalisiin kysymyksiin useammin kuin sellainen hen-kilö, jonka elämässä universaali hyvä ei ole vallitsevana arvona.
Universaali hyvä ja lähipiirin hyvä ovat osittain sisäkkäisiä arvoja.
(Schwartz 1992; Schwartz & Bardi 2001; Puohiniemi 2002; Lehko-nen 2009)
Arvokartalla lähelle toisiaan sijoittuneet arvot ovat toisiaan täydentäviä, kun taas vastakkaisille puolille arvokarttaa asettuvat arvot ovat keskenään ristiriidassa ja luovat arvojännitteen. Edellä esitetyistä arvoista itseohjau-tuvuus, virikkeisyys, hedonismi, suoriutuminen ja valta palvelevat
henkilökohtaisia päämääriä, kun taas universalismi, hyväntahtoisuus, yh-denmukaisuus, perinteen ja turvallisuus palvelevat yhteisiä päämääriä. Ar-vokehällä näkyvät jännitteet, jotka syntyvät avoimuus muutokselle-säilyt-täminen -akselin ja muiden huomiointi-itsensä korostaminen -akselin vä-lille. (Schwartz 1992; Lehkonen 2009) Arvokehä kiteyttää kaksi ihmisten toimintaan liittyvää seikkaa: jos halutaan kokea uutta, ei voida säilyttää kaikkea vanhaa, ja jos oman minän haluja pidetään keskiössä, jää vähem-män tilaa muiden huomioimiselle. (Puohiniemi 2002; Lehkonen 2009) Puohiniemi (2002) on tehnyt vuosien 1991-2001 välisenä aikana pitkittäis-tutkimuksen suomalaisten arvoista soveltaen Schwartzin (1992) teoriaa.
Tutkimuksen mukaan suomalaisia voidaan keskimäärin pitää arvomaail-maltaan enemmän muiden hyvinvointia ajattelevina, omaa turvallisuutta arvostavina ihmisinä, jotka vierastavat statusta ja valtaa. Sukupuolen mu-kaan tarkasteltuna arvot ovat samankaltaisia. Iän ja koulutuksen suhteen tarkasteltuna arvoissa esiintyi enemmän vaihteluja. Ainutlaatuista suoma-laisuudessa on hyvinvointiyhteiskunnan arvostus ja siten sitoutuminen tasa-arvoajatteluun. (Puohiniemi 2002; Schwartz 1999; Lehkonen 2009)
2.4 Arvot työelämässä
Miten arvot näkyvät työelämässä? Yleensä, jos yritykset puhuvat arvoista, niin puhe keskittyy yrityksen itse luomiin arvoihin. Ovatko arvot vain tyksen konttorilla ja kotisivuilla näkyviä sanoja, vai ovatko ne oikeasti yri-tyksen arvoja?
Arvot ovat keskeinen työkalu johtamisessa. Kun organisaatiossa saadaan yhteinen tulkinta sen ydinarvoista, ja siitä miten niiden tulisi näkyä työpai-kalla ja arjessa, päästään merkittävään loikkaan johtamisen kehittämi-sessä. Arvot toimivat oppaana vaikeimpien kysymyksien kohdalla ja tuke-vat päätöksenteossa. Yrityksen tai organisaation arvot myös haastatuke-vat toi-mintaa. Jos organisaatio asettaa arvokseen esimerkiksi vastuullisuuden,
asiakkaat ja muut sidosryhmät odottavat silloin yritykseltä vastuullista toi-mintaa. Arvojen julkituomisen jälkeen on varauduttava siihen, että organi-saation toimintaa arvioidaan julkituotujen arvojen läpi. Lisäksi jokainen taho määrittää vastuullisuuden eri tavoilla. On tärkeää kuvata ulkopuoli-sille, että mitä kyseinen arvo tarkoittaa organisaatiolle. (Saksi 2020, 17)
Se, millä perusteella ja miten henkilöstöä palkitaan ja tuloksia mitataan, kertoo paljon ulkopuolelle organisaation arvoista. Määriteltäessä arvoja organisaatiolle, on tärkeää, että ne näkyvät toiminnassa ja ovat todella yri-tyksen tai organisaation arvoja. Tekojen ja puheiden on vastattava arvoja, jotta arvot ovat uskottavia. (Lämsä & Hautala, 2005, 180)
Työn arvostus on Hodsonin (2002) tutkimuksen mukaan yhteydessä työ-tyytyväisyyteen. Hyvin toimivassa työyhteisössä tai organisaatiossa, jossa kunnioitetaan ja arvostetaan työntekijöiden oikeuksia, työntekijät arvosta-vat työtänsä myös enemmän. (Hodson 2002, s.3) Työn arvostuksesta seu-raa työtyytyväisyyden paraneminen, luottamuksen kasvaminen johtoon ja vähäisempi väsyminen työhön. Myönteinen työyhteisö tukee työntekijöi-den arvostusta ja tuloksena ovat hyvät tulokset koko organisaatiolle tai yri-tykselle. (Hodson 2002, 1) Työyhteisön hyvinvoinnille on tärkeää, että hen-kilöstö kokee työnsä arvokkaaksi.
Nykyinen työelämä on murroksessa ja monien työkuva on muuttunut esi-merkiksi koronaviruspandemian takia. Ihmiset haluavat tehdä enemmän heille itselleen merkityksellistä työtä. Yrittäjien kertomuksia lukiessa mai-nitaan tämä usein syyksi ryhtyä yrittäjäksi.
YRITTÄJYYS
Tässä kappaleessa käsitellään yrittäjyyttä. yrittäjyyteen liittyviä tekijöitä sekä niiden yhteyttä arvoihin. Lisäksi kappaleessa perehdytään tilastoihin teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n ja Euroopan komission vuonna 2010 tehdystä tutkimuksesta yrittäjyydestä EU-maissa sekä Suo-messa.
3.1 Yrittäjyys yleisesti
Lehtinen (2016) tiivistää yrittäjyyden pro gradu-tutkielmassaan näin:
Yrittäjyys on laaja käsite. Sitä on kuitenkin tutkittu varsin vähän verrattuna muihin taloustieteen käsitteisiin (Shane, 2003, 1-2). Huomionarvoista on, että yrittäjyys ei ole pelkästään taloustieteellinen käsite.
Shane ja Venkatamaran (2000) määrittelevät yrittäjyyden sellaiseksi toi-minnaksi, joka sisältää uuden luomista, arvioimista ja mahdollisuuksien hyödyntämistä. Yrityksen perustamisessa voidaan käyttää niin uusia orga-nisointimenetelmiä, markkina-alueita, tuotantomenetelmiä sekä materi-aalin käyttötarkoituksia (Shane & Venkatamaran, 2000, 13-17.). Reynold-sin ym. (1999, 3) mukaan maissa, joissa talousajattelu perustuu kasvuun, yrittäjyydeksi on määriteltävissä jokainen kokeilu tai toiminta, jolla aloite-taan uusi liiketoiminta, oli se sitten oman itsensä työllistämistä, uuden lii-ketoiminnan rakentamista tai olemassa olevan toiminnan laajentamista tai kehittämistä yksityisen henkilön, tiimin toimesta
Schumpeterin (1934) mukaan yrittäjyys merkitsee oikeutta muuttaa jo jär-jestyneitä markkinoita ja asettua niitä vastaan. Shane (2003, 3) toteaa yrit-täjyyden olevan itsellistä toimintaa, johon esimerkiksi teknologia-alan muutokset eivät suoraan vaikuta. Yrittäjyyttä voidaan hänen mukaansa
kuvata henkilöillä, jotka pyrkivät luomaan ja tuomaan esiin uusia mahdol-lisuuksia. Shanen (2003, 3) mukaan yksikään tutkimus ei yksimielisesti kerro sitä, että ympäristö itsessään muodostaisi yrittäjyyttä. Psykologi McClellandin (1961, 210-211) mukaan yrittäjät ovat yksilöitä, jotka ovat valmiita tekemään valintoja ja ottamaan suuriakin riskejä tilanteesta riip-pumatta. He haluavat päästä tekemään valintoja epävarmoissa tilanteissa ja kykenevät toimimaan jopa paremmin paineen alla kuin normaalitilan-teessa. (McClelland, 1961, 210-211). Nuoria yrittäjiä tutkittaessa onkin huomattu, että monet heistä ovat suuntautuneet yrittäjiksi jo nuorina ja omanneet yrittäjämäisiä piirteitä jo yrittäjäuran alkutaipaleella. (Steven-son, 1987).
3.2 Yrittäminen EU-maissa ja Suomessa
EU-maissa yrittäjyysaste on keskimäärin noin 15,1%, tämä selviää teolli-suusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n ja Euroopan komission vuonna 2010 tehdystä tutkimuksesta. Keskimäärin yrittäjyysaste kasvaa sitä mu-kaan, mitä etelämmäksi mennään. Esimerkiksi Kreikassa (29,5%) ja Itali-assa (23,4%) yrittäjyysaste on huomattavasti korkeampi kuin muualla Eu-roopassa. Kreikassa ja Italiassa on myös huomattavasti korkeampi kes-kiarvo nuorten yrittäjien määrässä verrattuna muuhun Eurooppaan. Tämä osittain selittyy sillä, että pohjoismaissa koulutuksen kesto on huomatta-vasti pitkäkestoisempi kuin Etelä-Euroopan maissa. (Yrittäjyysaste eräissä EU-maissa, 2010)
Suomessa yrittäjien osuus työvoimasta on keskimäärin matalampi verrat-tuna muihin EU-maihin. Suomen yrittäjyysaste on 12,9%, kun EU-maiden keskiarvo yrittäjien määrästä on 15,1%. Nuorten yrittäjien määrä on suo-messa 3,2%. Tämä selittyy osittain ainakin sillä, että Suosuo-messa on nuorilla pitkä koulutus, jonka aikana käydään pikemminkin palkkatöissä. Tämä sel-viää hyvin vuoden 2015 opiskelijabarometristä, jossa 5805 vastanneesta
97 ilmoitti työskennelleensä omassa yrityksessä ja 12 ilmoitti työskennel-leensä kevytyrittäjänä. (Yrittäjyysaste eräissä EU-maissa, 2010)
3.3 Yrittäjäksi ryhtymisen tekijät
Lehtinen (2016) tutkielmassaan listaa psykologisia henkilötekijöitä yrittä-jäksi ryhtymisen taustalla. Shanen (2003) mukaan yksilön mahdolliset yrit-täjämäiset ominaisuudet ja piirteet määrittävät sen, ryhtyykö henkilö hyö-dyntämään huomaaviaan mahdollisuuksia. On olemassa useita psykologi-sia ominaisuukpsykologi-sia ja piirteitä, jotka vaikuttavat yrittäjäksi ryhtymisen taus-talla. Osalla henkilöistä on enemmän yrittäjämäisiä kykyjä ja rohkeutta läh-teä hyödyntämään ja toteuttamaan havaittuja liiketoimintamahdollisuuk-sia. Psykologiset ominaisuudet eivät yksinään tarkoita sitä, että yksilö ky-kenee havaitsemaan liiketoimintamahdollisuudet, mutta ne auttavat nii-den havaitsemisessa. Psykologisten henkilötekijöinii-den vaikutus on merkit-tävämmillään varsinkin silloin, kun henkilö tekee päätöksen ryhtyä yrittä-jäksi. (Shane, 2003; Lehtinen 2016.).
Persoonallisuus ja motiivit ovat perustavanlaatuisia ominaisuuksia, jotka ohjaavat toimimaan tietynlaisella tavalla, ja ne toimivat myös ratkaisevina tekijöinä silloin, kun henkilö tekee päätöksensä liiketoimintamahdollisuu-den hyödyntämisestä ja yrittäjäksi ryhtymisestä. Vaikka kahdella eri henki-löllä olisi täysin samat taidot, resurssit ja tietämys tietystä liiketoiminnasta, toisella voi olla synnynnäisesti enemmän motivaatiota ja halua ryhtyä to-teuttamaan liiketoimintaa (Shane 2003; Lehtinen 2016.).
Huuskonen (1992) on lisäksi tutkinut yrittäjäksi ryhtymisen prosessin yh-tenä osana henkilötekijöitä, jotka vaikuttavat yrittäjäksi ryhtymisen taus-talla. Huuskonen käyttää psykologisista henkilötekijöistä termiä lyhenne-tysti henkilötekijöinä. Huuskonen (1992, 90) on tehnyt prosessimallin yrit-täjäksi ryhtymiseen taustalla vaikuttavista tekijöistä ja piirteistä.
Huuskonen (1992, 90) esittelee kuviossaan prosessimalli yrittäjäksi ryhty-misessä (Kuvio 2) mallin siitä, miten yrittäjän yleiset taustatekijät, henkilön objektiivinen todellisuus, sekä henkilötekijät ovat vaikuttaneet päätökseen yrittäjäksi ryhtymisen taustalla.
Kuva 2. Prosessimalli yrittäjäksi ryhtymisessä (Huuskonen, 1992, 90)
Huuskonen (1992) on tutkinut henkilötekijöitä, jotka ovat yleisiä yrittäjäksi ryhtyvillä henkilöillä. Henkilötekijöillä tarkoitetaan persoonan eri osa-alu-eita, jotka vaikuttavat siihen minkälaisia strategioita ja tekniikoita henkilö käyttää päättäessään työurastaan (Huuskonen, 1992, 69.). Henkilötekijöitä on tutkimuksen mukaan kuusi. Ensimmäinen henkilötekijä on yleinen per-soonallisuus.
Tyytymättömyyden tunne, merkityksettömyys, impulsiivisuus, , sekä hei-kohko itsearvostuksen tunne kuuluvat yrittäjien yleiseen persoonaan.
Tästä voidaankin osittain Huuskosen (1992, 57) mukaan johtaa, että yrittä-jiä on todettu yleisesti vaivaavan stressi, jännittyneisyyttä, sekä syyllisyy-dentunnetta (Huuskonen, 1992, 57). Heille yleistä ovat myös ja epäluulo ja epäluottamus auktoriteetteja kohtaan, jotka puolestaan johtavat siihen, että yrittäjä alkaa etsimään sellaisia tilanteita, joissa hän kokee hallitse-vansa tilanteen ja olehallitse-vansa riippumaton muista.
Toinen henkilötekijä on yleinen elämänhallinta. Elämänhallinnaksi määri-tellään yksilön oma usko siihen, että hän kykenee vaikuttamaan tapahtu-miinsa ympärillään. (Rotter, 1966). Yrittäjäksi ryhtyminen on epätodennä-köistä, mikäli henkilö kokee, että tulokset eivät ole kiinni hänen oman vai-vannäkönsä määrästä tai kyvykkyydestään, koska silloin hän epätodennä-köisesti altistaa itsensä sellaiseen tilanteeseen, jossa epäonnistumisen mahdollisuus on suuri (Brockhaus, 1982). Persoonallisuus vaikuttaa myös siihen, millainen jännitystä lieventävä käyttäytymismalli on kullekin syn-nynnäinen ja vallitseva. Jos henkilö kokee halutun toiminnan kohteen ole-van mahdotonta, voi seurauksena olla pois vetäytyvää tai korvaavaa käyt-täytymistä. (Huuskonen, 1992). Mikäli taas henkilö kokee tai tietää omalla toiminnalla olevan selvä vaikutus tilanteeseen, silloin hän myös todennä-köisemmin pyrkii edistämään tilannetta (Robbins, 1983). Yrittäjien sisäisen hallinnan uskotaan Huuskonen (1992) mukaan olevan keskimäärin voimak-kaampaa verrattuna yleisesti muihin ihmisiin. Huuskonen (1992) toteaa, että voimakas sisäinen hallinta lisää omaehtoista ja aloitteellista toimintaa.
Kokemus oman elämän hallinnasta vaikuttaa päätökseen yrittäjäksi ryhty-misen taustalla ja kasvattaa jo havaittujen toimintavaihtoehtojen määrää.
Kolmas henkilötekijä on riskisuuntautuneisuus. Brockhaus (1980) määrit-tää riskisuuntautumisen omakohtaiseksi todennäköisyydeksi sen onnistu-miselle, ennen kuin henkilö asettaa itsensä tilanteeseen, jossa on mahdol-lisuus epäonnistumiselle. Huuskosen (1992) mukaan riskeihin
suhtautuminen ei erottele yrittäjiä muista merkittävästi. Riskisuuntautu-neisuus mielletään usein yhteyteen yrittäjämäisestä persoonasta. Lisäksi Brockhausin (1982) mukaan tutkimuksissa yrittäjistä yrittäjät kokevat it-sensä hallituiksi riskin ottajiksi ja sopiva riskinotto sopii yhteen korkean suoritustarpeen kanssa. Yrittäjien uskotaan kuitenkin sietävän epävarmuu-den tunnetta muita paremmin (Low & Mcmillan, 1988).
Neljäs henkilötekijä on Huuskosen (1992) mukaan suoriutumistarve. Tarve suoriutua on useilla yrittäjillä synnynnäisesti korkea, jo ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Shane (2003) määrittelee suoriutumistarpeen motivaatioteki-jäksi, joka johtaa henkilön ryhtymään sellaisiin toimintoihin ja tehtäviin, jotka sisältävät vastuuta tuloksesta, ja jotka edellyttävät yksilöllisiä taitoja ja tehokkuutta, sekä sisältävät kohtuullisia riskejä, jotka voivat johtaa hen-kilökohtaisiin tuloksiin tai saavutuksiin (Shane, 2003, s. 99.). Suoriutumis-tarve on korkeampi yrittäjillä, joiden yritykset kasvavat nopeammin verrat-tuina yrittäjiin, joiden yritykset kasvavat maltillisemmin (Huuskonen, 1992). Huuskonen (1992) myös toteaa, että suoriutumistarve motivoi hen-kilöä tavoittelemaan menestystä ja luomaan suoritushakuista käyttäyty-mistä, mutta ei kohdenna sitä tiettyihin asioihin. Korkea suoriutumistarve ei ole ainoastaan yrittäjille ominainen piirre, vaan se on myös hyvin yleinen taiteilijoilla ja urheilijoilla (Low & McMillan, 1988).
Viides henkilötekijä on Huuskosen (1992) mukaan autonomian ja vallan-halu. Halu riippumattomuuden tunteeseen määritellään persoonallisuus-tekijäksi, jossa yksilö tuntee voimakasta halua tehdä asioita ennemmin itse kuin muiden kanssa (Shane, 2003). Yrittäjiä pidetäänkin joskus hankalina työskentelykollegoina koska heidän on hankala sopeutua työskentele-mään alaisena. Yrittäjät usein myös muovaavat työympäristöjään itsel-lensä sopivammaksi (Low & Mcmillan, 1988). Yrittäjät yleisesti ovatkin muita enemmän riippumattomuuteen haluavia, ja joissain tapauksissa val-lanhakuisia tai jopa hallitsevia persoonia. (Huuskonen, 1992)
Kuudenneksi henkilötekijäksi Huuskonen (1992) määrittää asenteet, arvot ja uskomukset. Henkilön arvomaailma vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä ja maailmankuvaansa. Arvot vaikuttavat myös yksilön muodostamiin käsi-tyksiin yrittäjyydestä ja siihen, että ryhtyykö hän yrittäjäksi (Haahti, 1983).
Yrittäjien arvomaailmoja tutkittaessa (Brockhaus, 1982) on havainnut, että heidän arvonsa ja heidän yrittäjyydelleen antamansa syyt ovat hyvin yh-teensopivia. Yrittäjät arvostavat itsellisyyttä, onnistumista ja riippumatto-muutta muista, eivätkä ole erittäin kiinnostuneita taloudellisesta menes-tymisestä tai heille annetusta sosiaalisesta tuesta (Brockhaus, 1982). Ha-vainnot ympäristöstä ja tulkinnat sen sisältämistä syy ja seuraussuhteista muodostavat asenteita ja uskomuksia. Nämä puolestaan määrittävät sen, että millainen kuva yrittäjällä on yrittäjyyden ja muiden vaihtoehtojen si-joitus-tuottosuhteella. Huuskonen (1992) sanoo, että henkilölle syntyy yk-silöllinen kuva siitä, kuinka arvokkaita eri tavoitteet ja päämäärät ovat hä-nelle ja, että voiko yrittäjyyden avulla saavuttaa kyseiset tavoitteet. Ajan kuluessa henkilölle muodostuu asenne siihen, että kannattaako pyrkiä jo-honkin sellaiseen johon yrittäjyys olisi väline, vai onko yrittäjyys ollenkaan oikea keino tässä tapauksessa. Lisäksi pitää tiedostaa, että onko yrittäjyy-teen liittyvät uhraukset oikeassa suhteessa odotettaviin tuloksiin.
3.4 Motivaatiotekijät yrittäjäksi ryhtymisen taustalla
Carter ym. (2003, 14) käyvät artikkelissaan läpi kuusi motivaatiotekijää, jotka ovat tutkitusti yleisimmät motivaatiotekijät yrittäjäksi ryhtymisen taustalla. Näitä motivaatiotekijöitä on yhteensä kuusi kategoriaa, jotka esiintyivät muita huomattavasti enemmän. Nämä motivaatiotekijät ovat:
1. Innovaatiot motivoivat yrittäjäksi ryhtymisessä, koska innovaatioiden avulla luodaan jotain uutta. Yrittäjä pyrkii luomaan tai kehittämään uu-den palvelun tai tuotteen, tai vaihtoehtoisesti erilaisen tavan tai keinon tuottaa jo keksittyä palvelua tai tuotetta.
2. Itsenäisyys motivoi yrittäjäksi ryhtymisessä, koska yksilö haluaa itse johtaa itseään. Yrittäjä haluaa itse määrätä oman työaikansa, työpaik-kansa sijainnin ja lisäksi sen miten ja mitä hän työkseen tekee. Samalla yksilö kokee vapauden toimia niin kuin itse haluaa.
3. Huomatuksi tuleminen ja statusarvon nosto toimivat motivaatioteki-jänä, kun yksilö pyrkii tulemaan huomatuksi niin läheisten ihmisten, sekä ympäristössään olevien ihmisten toimesta. Yrittäjänä toimiessaan henkilö pystyy tuomaan esille omaa substanssiosaamistaan ja työnku-vaansa yrityksensä kautta.
4. Roolimallit toimivat motivaatiotekijänä sellaisissa tilanteissa, joissa henkilö esimerkiksi ottaa vaikutteita muista yrittäjätaustaisista henki-löistä tai haluaa kunnioittaa suvun yrittäjäperinteitä.
5. Taloudellinen menestyminen motivoi henkilöä, joka haluaa varmistaa itselleen taloudellisen menestymisen. Kyseisessä tilanteessa yksilö ko-kee, että yrittäjänä hän pystyy paremmin takaamaan itsellensä talou-dellista menestymistä.
6. Omien tavoitteiden saavuttaminen toimii motivaatiotekijänä yksilölle, joka on asettanut itsellensä tavoitteita työelämään ja pyrkii yrittämisen avulla saavuttamaan tavoitteensa.
Myös Stephan ym. (2015, ss. 15-16) tuovat esille samat kuusi motivaa-tiotekijää yrittäjäksi ryhtymisen taustalla, mutta eri termeillä kuin Carter ym. (2003, 15) Eroavaisuutena on se, että Stephan ym. ovat tutkimuksis-saan nostaneet vielä seitsemänneksi motivaatiotekijäksi tyytymättömyy-den nykyiseen työnantajaan ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Aloittelevalla yrittäjällä tärkeimpänä motivaatiotekijänä on edellä mainituista motivaa-tiotekijöistä huomatuksi tuleminen ja roolimallit. (Carter ym., 2003, s. 15)
3.5 Arvot ja motivaatio
Arvot, persoonallisuus ja toiminta ovat yhteydessä toisiinsa. Kaikella toi-minnallamme pyrimme tavoittelemaan meille henkilökohtaisesti arvok-kaita päämääriä persoonallisuutemme suuntaamana. Puhuaksemme minnasta tarvitaan tekijä, sekä kaksi vaihtoehtoista tapaa, päämäärä ja toi-mintaympäristö. Tekijän on kyettävä ymmärtämään päämäärien ja keino-jen välinen suhde. Lisäksi tulee olla mahdollisuus valita yhden tai useam-man keinon välillä. Muuten toiminta tapahtuisi pakon edellyttämänä. (Ar-gyris, Putnam & Smith, 1985; Heiskala 2000; Lehkonen 2009)
Yksilön arvot ovat kulttuurisesti muodostunut abstraktio. Arvot ohjaavat käyttäytymistämme ja toimivat päämääriemme lähtökohtina. Arvoilla on välitön yhteys yksilön motivaatioon. Arvot ovat suhteellisen pysyviä, mutta erilaiset kokemukset tietyissä tilanteissa muodostavat asenteet. (Hirsijärvi
Yksilön arvot ovat kulttuurisesti muodostunut abstraktio. Arvot ohjaavat käyttäytymistämme ja toimivat päämääriemme lähtökohtina. Arvoilla on välitön yhteys yksilön motivaatioon. Arvot ovat suhteellisen pysyviä, mutta erilaiset kokemukset tietyissä tilanteissa muodostavat asenteet. (Hirsijärvi