Sacksin jäsenkategoria-analyysi

3.1. Kategoria-analyysi sosiaalisen todellisuuden tulkkina

Tutkimuksessani lähestyn sosiaalisten ongelmien tutkimista ihmisten puheen kautta, tarkemmin sanottuna siitä näkökulmasta, miten suomalaisessa yhteiskunnassa ihmiset mieltävät sosiaaliset ongelmat. Näihin kysymyksiin vastattaessa, piirtyy epäilemättä kuva suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisen todellisuuden ymmärrys siitä, ketkä ovat ongelmien ja niiden riskien alaisina ja mitä ongelmapuheen kuvasta voidaan todeta. Tätä asetelmaa vasten on ominaista ryhtyä aineistoa analysoimaan siihen hyvin sopivalla menetelmällä. Tässä tapauksessa menetelmäksi valikoitui jäsenkategoria-analyysi.

Kategoria-analyysissä on kyse ihmiselle ominaisen kategorisoinnin ja kategorioiden tutkimisesta. Määrittelemme sosiaalista todellisuuttamme eri kategorioihin, olipa kyse ihmisistä, elottomista objekteista tai ilmiöistä. Näitä erilaisia kategorioiden muotoja saatamme ottaa hyvin pitkälti annettuina, tietämättämme oman todellisuutemme osasiksi, sitä jäsentämään ja muokkaamaan. Jos esimerkiksi tunnistamme sosiaalisessa kanssakäymisessä vastapuolen kuuluvan johonkin kategoriaan, ohjaa se valmiiksi ymmärrystämme ihmisestä ja tulkitsemme hänen toimiaan tämän kategorian läpi (Silverman 1998, 74–75). Kategoria-analyysin perinne on lähtöisin ja kuuluu etnometodologisen, diskurssianalyyttisen sekä diskursiivisen psykologian tutkimussuuntauksiin (Välimaa 2011, 26; Juhila, Jokinen &

Suoninen 2012a, 21a).

Outi Välimaa perehtyy väitöskirjassaan (2011) ansiokkaasti kategoria- ja keskusteluanalyysin muotoihin. Olenkin ottanut kyseisen väitöskirjan aineistomenetelmän teoreettisesta viitekehyksestä kuin myös sen soveltamisesta vahvasti vaikutteita omaan työhöni.

3.1.1. Sacksin jäsenkategoria-analyysi

Analyysimenetelmä pohjaa Harvey Sacksin (2010) New Yorkissa pitämiin luentoihin keskustelusta ja siinä esiintyvän vuorovaikutuksen kehittymisestä. Sacks pyrki luennoillaan analysoimaan arkeen kuuluvia keskustelun osia, alkaen jopa esittäytymisestä (hello, hello, this is Mr Smith). Se mitä Sacks pyrki avaamaan luennoillaan, oli näissä arkisissa selonteoissa esiintyviä oletuksia ja asetelmia, joiden kautta teemme itsemme tunnistetuiksi: kysymys ”What

32

do you do?” asettaa ihmisen valitsemaan erilaisista kategoriavalinnoista, tekemään itseään merkitykselliseksi kyseisten valintojen puitteissa. Nämä kategoriat, joilla kuvaamme itseämme ja tarkastelemme maailmaa, kattavat Sacksin mukaan sosiaalisesta todellisuudestamme suurimman osan. (Sacks 2010, 40–41.)

Sacksin tuotanto on jaettavissa jäsenyyskategorisoinnin (Membership categorisation analysis) ja keskustelun analyysin (Conversation analysis) osiin. Kahtiajako on kuitenkin keinotekoinen ja usein Sacksin tuotannon nähdään täydentävän toinen toistaan. Usein kategoriatutkimusta tehtäessä, analysoidaan myös keskustelua sekä hyödynnetään siihen soveltuvaa kirjallisuutta.

(Juhila, Jokinen & Suoninen 2012a, 25.) Toinen jaottelu rakentuu taas keskustelu- ja diskurssianalyyttisen tukimuksen välillä: tutkiako keskustelua esimerkiksi sekventiaalisuuden (keskustelun kulussa syntyvän vuorovaikutuksen) vai laajempien yhteiskunnan kokonaisuutta heijastavien ideologisten ja valtaa ilmentävien diskurssien näkökulmasta (Housley &

Fitzgerald 2002; Suoninen 2012, 109–112). Kategoria-analyysi sijoittuukin näiden näkökulmien katveeseen, tutkijan omien valintojen mukaisesti

Analyysi perustuu näkemykseen, etteivät abstraktit teoriat voi olla ihmisten toiminnan tutkimuksessa lähtökohtana. Sen sijaan on tutkittava sitä, miten ihmiset kuvaavat itseään, muita sekä erilaisia asioita arkielämän tasolla. Kuten Sacks kirjoittaa:

”All the sociology we read is unanalytic, in the sense that they simply put some category in.

They may make sense to us in doing that, but they´re doing it simply as another member”

(Sacks 2010, 41–42).

Sacksin jäsenkategoria-analyysissa on kyse niiden kategoristen valintojen tutkimisesta, joita ihmiset tekevät keskustelutilanteissa. Tämän kautta voimme esimerkiksi paneutua syvemmin sosiaalisessa todellisuudessa ilmeneviin ”lainalaisuuksiin” (Silverman 1998, 74–77). Näin ollen näkökulma siirtyy sosiaalisen todellisuuden rakentumisen tarkasteluun. Kategoria-analyysin avulla voimme tutkia sitä, ”kuinka yhteiskunnalliset ja sosiaaliset rakenteet ovat läsnä ja paikallistettavissa ihmisten arkisessa toiminnassa.” (Juhila, Jokinen & Suoninen 2012a, 18–27, 37.)

Sacks ei itse ollut kiinnostunut niinkään kulttuurista tai kielen rakenteista (Silverman 1998, 52). Sacks puhuu pikemminkin ”koneistosta” ja sen etsimisestä, jonka kautta voidaan päätellä,

33

miksi kukin tekee mitä tekee ja näkee asiat, miten näkee (Silverman 1998, 59; Pain 2009, 6).

Olennaisena kysymyksenä on tällöin, kuvaavatko sanat itsessään mitään, vai onko kyse ihmisten antamista merkityksistä kielelle. Sacks taipui itse – monen muun kulttuurin- ja kielentutkijan tavoin – omassa tutkimuksessaan jälkimmäisen näkemyksen kannalle:

lingvistisen käänteen jälkeen kieli on kontekstisidonnaista, eli ihmiset jokapäiväisessä elämässään luovat kielenkäytölle merkitystä, suhteessa eri tilanteisiin. Sacks otti analyysissaan myös ”prakseologisen” kannan: kategoriat ovat itsessään toimintaa ja tarkoituksellista sellaista (Pain 2009, 7–9; Watson 2015 29–31).

Menetelmäänsä varten, Sacks eritteli tiettyjä prosesseja ja tapoja, joilla sosiaalisen todellisuuden kategorisaatioita voidaan tulkita: Jäsenkategorialla kuvataan ihmisen tunnistettavuutta tietyissä kategorioissa (jalkapalloilija, anarkisti, opiskelija, työtön), jotka taas jäsentyvät kategoriapareiksi (nainen-mies, opettaja-oppilas, lääkäri-potilas ym.) sekä kategoriakokoelmiksi (esimerkkinä yliopiston kategorian sisällä professoriksi, kansleriksi, opettajaksi tai opiskelijaksi). Ihminen voi myös olla monen eri kategorian jäsen (tiimi) samanaikaisesti (esim. naisjalkapalloilija). Kategoriat kielivät erinäisestä niihin liittyvästä toiminnasta, esimerkiksi opettaja neuvoo, opiskelija oppii ja lapsi leikkii. Tätä taas kutsutaan kategoriasidonnaiseksi toiminnaksi (Sacks 2010; Nikander 2010, 244; Juhila & jokinen &

Suoninen 2012, 27–28). Kategorioissa ja niihin tunnistautumisessa on siis ennen muuta kyse

”hiljaisesta” tiedosta, joka syntyy kategorioihin kuulumisen johtopäätöksistä: henkilö kuuluu ryhmään x, täten hän omaa ominaisuuden y (Silverman 1998, 83). Kategorioiden ja niiden ominaisuuksien välillä vallitsee siis tietynlainen johtopäätösten tekemisen kirjo.

Kategorioihin liittyy erinäisiä soveltamissääntöjä. Yhden kategorian käyttäminen jostain kokoelmasta riittää kuvaamaan jonkin ihmisen toimintaa (taloudellisuussääntö): Esimerkiksi 73-vuotiaan, eläkeläisen ja entisen opettajan kuvaukset kielivät tietystä ihmisestä, mutta tässä tapauksessa yksikin kategoria riittäisi. Yhden ihmisen saama kategoria voi johdattaa kategorisoimaan muut ihmiset saman kokoelman kautta (johdonmukaisuussääntö):

Esimerkiksi sairaalassa lääkärikierrolla jaotellaan ihmisiä potilaiden tai sairaiden jaotteluihin.

Tällöin, jos määrittelisimmekin potilaat vaikkapa harrastusten kautta, olisi se poikkeus johdonmukaisuussääntöön ja näin myös poikkeavaa toimintaa sairaalassa. Voi olla kuitenkin mahdollista, että uusi käytäntö vakiintuisi. Tällöin luotaisiin uusi johdonmukaisuussääntö.

Sacks syvensi johdonmukaisuussääntöä vielä kuulijan maksiimilla. Tämä tarkoittaa, että jos ihmisiä kuvatessamme käytämme useampia kategorioita ja nuo kategoriat ovat mahdollista

34

nähdä saman kokoelman jäsenyyksinä, ne yleensä nähdään näin: esimerkiksi, jos puhumme lapsista, isästä ja äidistä samassa lauseessa, kuulemme luonnollisesti edellä mainittujen kategorioiden olevan osa isompaa kategorista kokoelmaa eli perhettä. (Juhila, Jokinen &

Suoninen 2012a, 29; Lepper 2000, 17–22.)

Näistä kategoriakokoelmista ja päättelytavoista (päättelyrikkaudesta) Sacks loi jäsenyyskategoria-analyysinsa ytimen: Ihmiset kuvailevat, eli valitsevat laajoista kategorioiden kirjoista, tietyin lainalaisuuksin kuhunkin tilanteeseen sopivalla tavalla. Tätä kokonaisuutta Sacks kutsui jäsenyyskategorisointivälineeksi (membership categorisation device) (Juhila, Jokinen & Suoninen 2012a, 28–29; Lepper 2000, 15–16). Toisaalta jäsenyyskategoriat saattavat itsensä sisällä ”kopioitua” jäsenyyskategorisointivälineiksi, näin yksittäisistä kategorioista voidaan puhua laajempina, moninaisia yllämainittuja jäsentelyjen tapoja sisältäviä kategorioita: Esimerkiksi kategoriaan ”hippi” kuuluva ihmisryhmä on liitettävissä laajempaan alakulttuurityyppiin. Hipin kategoria voi kuitenkin monistaa itseään siihen liitettävien määreiden, esimerkiksi ”pilven polton” tai ”pitkien hiuksien” määreillä, jolloin myös hipin kategoriasta rakentuu laajempi jäsenyyskategorisointiväline. (Housley &

Fitzgerald 2002, 62, 68).

Lena Jayysi on kehitellyt menetelmää edemmäs, esitellen ”tyyppikategorisaation” käsitteen.

Jayysi erottaa kategorian ja kategorisaation käsitteet toisistaan, jolloin jälkimmäinen tarkoittaa kategorioiden rakentamista erilaisin keinoin. Tällöin kategoria voi rakentua monin eri tavoin.

Kategoriat rakentuvat yleensä erilaisten hierarkkisten ja toisiinsa kytkeytyvien jäsentelyjen kautta, ja usein eri kategorioissa on monenlaista vivahdetta: Esimerkiksi rikollisia on monenlaisia, joista kaikilla määreillä on oma sosiaalinen paikkansa ja jotka myös vaihtelevat kontekstin mukaan. Nämä kategoriapiirteet voivat olla tarkkaan ja tiukasti määritteleviä, kuvaavia kuin myös tuomitsevia. Tyyppikategoriat ovat siis vahvasti tilannesidonnaisia (Juhila, Jokinen & Suoninen 2012b, 69–72; Välimaa 2011, 26–27; Jayysi 1984; Järviluoma &

Roivainen 2003, 74–75). Esimerkkeinä piirteistä käy vaikkapa ”väsynyt äiti” tai omaan tutkimukseeni sopivat ”passiivinen nuori” tai ”hylätty nuori”.

35