Mielekkään tekemisen puute – Mitä on olla ei mitään?

Aineistossa yksinkertaisin jäsennys työn ja koulun ulkopuolella olemisesta rakentui passiivisen työttömän kategorian ympärille. Tällöin työttömyydestä puhutaan mielekkään tekemisen puutteena. Tällöin työttömän ihmisen toiminta on jotain, mikä määrittyy ongelman kautta, toisin sanottuna työttömyyden negatiivinen jäsentely hyväksytään annettuna.

Seuraava aineiston katkelma on ensimmäinen haastattelutilanteessa syntyvä jäsennys, joka ilmentää jotain merkityksellistä työn ja koulun ulkopuolella olemisesta:

R: sit tää iha ensimmäine aihe nyt ois tämmöne et totaa, osaatteko kuvailla teidän elämäntilannetta muutamilla sanoilla tällä hetkellä siihen justiisa suhteessa, että ootte

58

tällä hetkellä työmarkkinoiden ja kouluelämän ulkopuolella. et niiku iha muutamilla sanoilla sitä, että millä te kuvaisitte teiän elämäntilannetta.

H5: piristi elämää päästä johonki tekemään jotain.

H1: nii kyl se kävi vähän pitkäks se aika, ku jos se, ku ei oo mitää niiku tekemistä päivisin.

R: nii tänne työpajalle justiisa?

H1: nii.

Haastattelija aloittaa ensimmäisen teemansa muotoillen kysymyksessään työ- ja kouluelämän ulkopuolisuuden haastateltavia koskevana tilana, kysyen kuvailua elämäntilanteesta.

Haastateltava H5 vastaa työpajalle pääsemisen olleen piristävä tekijä, että pääsi ”johonkin tekemään jotain”. H1 lisää ajan käyneen pitkäksi, kun ”ei oo mitää niiku tekemistä päivisin”.

Tässä kohtaa voisi sanoa olevan aineistoni ensimmäinen ja kyseistä ryhmähaastattelutilannetta määrittävä jäsennys.

Mitä tarkoittaa ”päästä johonkin tekemään jotain?” Lausahdus ilmentää sen vastinparin kautta jäsennystä tilasta, ”jossa ei ole mitään tai ei ole missään” tai H1:n määritelmää mukaillen, ”ei oo mitää niiku tekemistä päivisin”. Kyseisellä jäsennyksellä on jokin suurempi funktio aineistossa, sillä se ilmenee lukuisia kertoja. Työn ja koulun ulkopuolella oloon siis yhdistetään kaksi erilaista jäsennystä, joilla selitetään tilaa ongelmalliseksi. Täten työpajalle päästessään ihmisestä ”tulee jotain tekemällä jotain” ja ”on jotain tekemistä päivisin”. Yksi yleisimmistä tavoista kuvata työn, koulun ja työpajan ulkopuolista asemaa onkin aineistossa käsitteet ”paljoo mitään” tai jäämisellä ”tyhjän päälle”.

Mitä on olla ”ei mitään”? Se on kategoria, jonka päältä on riisuttu kaikki yhteiskunnallisesti merkittävä aines, olipa kyse sitten työstä, koulutuksesta tai työpajasta ja niiden mukanaan tuomista jäsennyksistä.

Työmarkkinoiden ja kouluelämän ulkopuolella oloon näin rakentuu kuitenkin työpajatoiminta kompensoimaan ”tyhjän päälle” jäämistä, eli kuromaan umpeen syntyvää kuilua yhteiskunnan ja nuoren aseman välillä. Näin työpajaan vetoamista myös käytetään, ikään kuin suojana työn vaadetta kohtaan.

59

Seuraavassa katkelmassa puhutaan työn ja koulun ulkopuolisesta toiminnasta seuraavanlaisesti:

H5: voi olla just ton kanssa sillee, että jos on tiettyyn aikaan töissä ja tiettyyn aikaan vapaana nii pystyy erottaa ne paljon helpommin, sillee että jos tekee jotain työtä sillee et se ei tiedä millon ne työajat on, nii sit se on koko ajan mielessä ja sit siitä voipi johtua sellasta stressaamista ja sillee, et se työ on koko ajan kiinni sussa, vaikka ei haluais.

R: nii et ei oo sitte semmosia selviä- H5: nii

R: selviä rajoja-

H5: nii eikä osaa rentoutua.

R: nii, aivan, et rytmi on se yks mikä tulee mieleen.

H3: se rytmi on siinä mielessä tärkee ehkä tällä hetkellä itellä siinä, just ku on ollu työttömänä nii pitkään, että sitte ku ne päivät on nii sisällöttömiä, että kun ei oo mitään tekemistä, eikä sitte ei saa mitään syytä, että miks herätä tai vastaavaa.

R: aivan.

Ennen katkelmaa haastattelussa keskusteltiin työajoista ja niiden erilaisista muodoista.

Keskustelu äityi tässä kohtaa vapaa- ja työajan väliseen erottelun määrittelyyn. Haastattelija ohjaa keskustelun rytmiin, jonka jälkeen H3 pohtii rytmin häviämistä ollessaan pitkään työttömänä. Tässä kohtaa haastattelija jäsentää työttömyyttä, jolloin päivät ovat

”sisällöttömiä”, ”ei ole mitään tekemistä”, eikä ”saa mitään syytä, ”että miks herätä tai vastaavaa”.

Katkelmassa muodostetaan työttömän kategoriaa, johon liitetään passiivisuus. Myös tässä kohtaa mielekkään tekemisen toiminta siis puuttuu ihmisen elämästä. Työttömyyteen liitettävät jäsennykset, sen pitkäaikaisuus, päivien sisällöttömyys ja aamulla heräämisen vaadittavan syyn häviäminen luovat ongelman, joka vaatii vastausta.

Ajan viettäminen kotona ilmentää aineistossa jotain laajempaa kokonaisuutta ja se ilmenee aika ajoin nuorten puheessa. Useimmiten se määritellään ongelmalliseksi, puhuttaessa

60

työttömyydestä. Koti paikkana heijastaa samalla myös monia siihen liittyviä toimintoja ja määreitä:

R: joo, no tuota, öö vähä siitä että, huolettaako tulevaisuus sitten jollain tavalla, että toiveita on ja toiveikkuutta siitä, että tota menee asiat niiku on suunnitellu ja näin, mut että onks sitte sellasta sitten, että huolettaa että mitä jos on että näin ei sit menekään?

H6: kyllä.

H3: kyllähän se tietysti huolettaa, melkee mulla on oikeestaa paljon isompi se huoli siitä, että homma menee päin mäntyä ku se, että niiku oisinkin oikeesti valmistunu tai niiku päässy opiskelemaan tai jotain, että enemmän niiku stressaa vähä niiku ahistaa sillee, että tässä sitte taas joutuuki moneks vuodeks istumaan työttömäks kotiin tai jotain että.

H3 kertoo huolestaan, että ”homma menee päin mäntyä”, joka tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa kouluun pääseminen epäonnistuu ja ”joutuukin moneks vuodeks istumaan työttömäks kotiin”. Haastateltava siis kategorisoi itseään menneessä muodossa työttömäksi ja pelkää työttömyyden uusiutuvan myös tulevaisuudessa.

Tässä kohtaa merkityksellinen jäsennys kotona olemisesta on ”istumaan”. Miksi kotona on istuttava? Miksei voisi seistä tai vaikka polkea juoksumattoa? Istua sanavalinta kielii tässä tapauksessa käsityksestä työttömyyden passivoivasta vaikutuksesta. Tällöin työtön istuu kotona, ei ole aktiivinen, ”eikä tee mitään”, aikaisempia lainauksia siteeraten. Tämän kautta työttömyys rakentuu ongelmaksi. Haastateltavat myös vastaavat haastattelujen kontekstissa johdonmukaiseen tapaan selonteon vaatimuksesta tyyliin: ”Olen yhteiskunnallisesti keskeisten instituutioiden ulkopuolella ja täten se on myös ongelmallinen asia”. Tällöin haastattelun kontekstissa ongelmapuhe aktivoituu ja sen kautta rakennetaan passiivisen työttömän kategoria. Voisi sanoa, että tällöin juuri loogista on hakeutua esimerkiksi aktivoivaan työtoimintaan, eli passiivisen työttömän kategorian kautta ihmisen velvollisuus rakentuu näin aktiivisuutta parantaviin toimintoihin hakeutumisen ympärille.

Harvey Sacks kiinnitti huomiota itsemurhakeskuksiin tulevissa puheluissa siihen, kuinka soittajat kuvasivat itseään ”ei minään”. Tällöin ihminen – käydessään läpi lukemattomia kategorisia identiteettejä – tuntee olevansa erillään kaikista kullekin ihmiselle ominaisista kategorioista, olipa kyse mistä jäsentelyistä hyvänsä. Tällöin ihminen on erillään kaikista niistä

61

kategorisista tavoista kuvata ja samaistua jonkin ryhmän osaksi. (Sacks 2010, 66–71.) Aineistossa esiintyy vastaavanlaista puhetta työttömyyden tilasta, jolloin tilaa kuvataan mitäänsanomattomuuden jäsentelyin. Tämä osoittaa vahvasti siis siihen suuntaan, että työn ihanne on edelleen vahvasti tänä päivänä läsnä, työttömyyden tilan tässä tapauksessa kategorisoituessa kaikkien jäsentelyjen ulkopuolelle.