Carl Victor Broms osti itselleen koko tilan vuonna 1880, mutta myi sen neljä vuotta myöhemminvapaaherra Richard de la Cha-pellelle (aatelisvaakunan värikuva s. 000).
Hinta oli 136 000 markkaa irtaimisto mu-kaanlukien. Irtaimistoon kuului mm. viisi hevosta, 25 lehmää, 4 sonnia, 10mullikkaa, 2 vasikkaa ja20 lammasta.
Richard Casimir de laChapellen (1862— 1916) vanhemmat olivat prokuraattori, va-paaherra Frans Richard de la Chapelle (1818 —1871) ja Ahne Emelie Toll (1839— 1894). Suku on alkuperältään ranskalainen jaensimmäinen sukuun kuuluva soturi oli Ruotsin kuninkaan palveluksessa 1600-lu-vulla. Suomeen suku tuli 1700-luvun lopul-la. Richard-etunimi on ollut suvussa ylei-nen, kuten näkyy myös Saarella eläneistä sukupolvista; oletetaan myös että Richard olisi ollut suvun alkuperäinen nimi. Kaksi vuotta Saaren kartanon oston jälkeen va-paaherra Richard Casimir de la Chapelle meni naimisiin naapurikylässä Linnaisten kartanossa vapaaherratarElli (Elin Therese) Stjernvallin (1861 —1941) kanssa. Avioparil-le syntyi kuusi lasta; Agnes (1887 —1962), Knut Richard (1888 —1934), Hedvig (1891— 1975), Anna Greta (1893 —1983), Elli (1896—1980) jaInger LilT (1901—1985).
Richard Casimir de laChapelleoli val-mistuttuaan agronomiksi Mustialan maan-viljelys- ja meijenopistosta erityisen in-nokaskäyttämään maanviljelyssäuusia me-netelmiä. Se muutos, mikä tapahtui Saaren kartanon maanviljelyssä ja muussa talou-dellisessa toiminnassa "vanhan paroonin”
kolmekymmenvuotisena aikana oli varsin merkittävä. Viljelyala kaksinkertaistui ja
1904 perustettiin tulitikkutehdas.
Saaren Tulitikkutehdas oli perustettaessa vielä pieni, vaikka Mäntsälässä silloin
toimi-neista kuudesta tulitikkutehtaasta suurin.
Tehdastavartenrakennettiin puinen raken-nus lähelle kartanon päärakennusta aivan sahanviereen, jokaei ollutenää Hunttijär-ven alapuolella Sahakoskessa, vaan Saaren-joenvarrella.
Saaren Tulitikkutehtaan tuotanto alkoi erittäin tehokkaasti silläjosen ensimmäise-nä kokonaisena toimintavuotena 1905
tuo-tantooliyhtäsuuri kuinpitäjän siihen men-nessä suurimman tulitikkutehtaan Hirvi-haarankylässä toimineen Mäntsälän Tuli-tikkutehtaan tuotanto eli 15 000 laatikkoa (å 1 000rasiaa). 1910-luvullatehtaan tuotan-tomäärät olivatseuraavat:
30 000 laatikkoa 34 000
Tulitikkutehtaan alkuvaiheiden raskain vastoinkäyminen sattui joulukuun alussa 1912. Tehdas paloi hetkessä perustuksiaan myöten. Tulitikkutehtaan tulevaisuuden kannalta palon seuraukset olivat kuitenkin myönteisiä, sillä Saarelle rakennettiin no-peasti uusi tehdas ja se oli nykyaikainen tuotantolaitos, jonkarakentamisessa otet-tiin huomioon palaneen tehtaanpuutteet ja uusi,moderni tekniikka. Tiilestärakennettu uusi tehdas otettiin käyttöön jokesäkuussa 1913.Nyt tulitikkutehdaspystyi tehokkaas-ti vastaamaan maailmansodan synnyttä-mään tulitikkujen lisääntyneeseen
kysyn-Vapaaherra Richard Casimir de la Chapelle (4.8.1862—16.2.1916). MKK 9002:52
39
■
t
Saaren Tulitikkutehdasennen vuoden 1912tulipaloa. MKK8514:1
tään. "Vanha parooni” Richard Casimir de la Chapelle otti 1913 yhtiönsä osakkaaksi poikansa, "nuoren paroonin” Knut Richard de la Chapellen, jostatuli tehtaan teknilli-nen johtajaisän ollessatoimitusjohtaja.
Saaren Tulitikkutehtaantuotanto oli suu-rimmillaan 1910-luvun puolessavälissä. En-simmäisen maailmansodan alkaessa maat, joillaei ollutomaatulitikkuteollisuutta, jou-tuivat tulitikkupulaan. Esimerkiksi Serbia oli aikaisemmintuonut tikkunsa Itävallasta jaSaksasta, mutta tuonti loppui kunse jou-tui sotaan näiden kanssa. Vuonna 1914 pe-rustettiin Suomen Tulitikkuyhdistys hoita-maankeskitetysti tehtaiden myyntiä jasen johtajaksituli August H. Soini. Hän jäljesti marraskuussa 1914 ensimmäisen
suoma-Saaren Tulitikkutehtaanalkuajan etiketeis-tä ehkä kuuluisimman kokonaisuuden muodostavat Linna-etiketit, jotkaon tehty noin 1906—1914. Kuvassa on mustalla pai-nettuKastelholma. Kuva on luonnollisessa koossa. Richard de la Chapelle
Tehtaan paloa selostava uutinen Uusimaassa 9.12.1912. IngerLill’ Gallen (o.s. de la Cha-pelle)kertoi isänsä sanoneen tulipaloakatsellessaan, että "kyllä minä sen tehtaan vielä ylösrakennan”.
Hevoset ajamassa tulitikkulaatikolta Järvelän asemalle.
Tussipiirustus: Maija Blåfield 1990.
Mäntsälän maatalous- japuutarhaoppilaitos
Muistelmia Saaren ajoilta 1916—1917 Olin Saaren Tulitikkutehtaalla ajamasssa hevosellatikkuja Järvelän asemalle junaan lastattavaksi. Vientiä oli kai silloin Venäjäl-le. Matkaa oli asemalle 19km. Ajettiin yksi reisu päivässä. Lähtö oli aamulla kello 7.
Sitä ennen oli ollut tallille jo kova kilpa-juoksu,kuka saisi paremman hevosen. Kah-denlaisistakärryistä olimyös kova kilpailu, kuka paremmat sai. Hevosia oliajossa 5—6 tulitikkuja ajamassa.Kartanon ajossaoli eri hevoset. Kuormaan mahtui 20—25 laatik-koa ja laatikossa oli sata punttia tikkuja.
Tikut lastattiinjunaan jatakakuormaa tuo-tiin parafiiniajatulikiveä.
Kerran sainniinhuononhevosen, että oli koko matka käveltäväsenrinnalla mennen tullen. Jos nousinkärryille, niinhetise py-sähtyi, eikä suostunut vetämään.
Ajattelin mennätoisiin töihin, että saisin vielä enemmän palkkaa. Niinpä aloin ajaa tulitikkutukkeja metsästä tehtaalle.
Aamulla kello 7 lähdettiinjakaksi reisua ajettiinpäivässä Ruohojärvenmetsästä Saa-ren tehtaalle. Kun mentiinmetsään jonossa,
niin etumies Lempinen oli ensimmäisenä.
Hän otti kuormansa tienvierestä. Seuraavat miehet ottivat jokainen niin läheltä tietä kuin saivat.Minä kun olinmennyt sinne ajoon viimeisenä olin jononviimeinen.
Minulle jäivät kaikki kauimpana olevat puut tai sitten suurimmat puut, jotkatoiset
olivatjättäneetväliin.
Yhtenä iltana tulin toisen kuorman kans-sa läänille kello 8. Silloin sattui olemaan
kuormassani vainyksi mahdottoman suuri tukki. Se oli niin suuri haapa, että monta
miestäoli metsässä sitärekeeni kankeemas-sa. Tullessa olin pulassa sen puun kanssa, ettei reki kaatunut, vaikkei ollut kuin se yksi tukki. Läänille sattui silloin tulemaan parooni de la Chapelle. Hän ihmetteli, että kyllä on suuri puu. Minä sanoin, että niin on, muttataisi olla minulle viimeinen. Saan aina kerätä kuormani kaukaa tiestä tai sitten näitä suuriapuita, joitatoiset ovat jättäneet ottamatta.
Viikon kestin sitäajoa. Se suuri haapa oli viimeinen puuni, kun luonto petti.
Sitten muutin kartanon töihin. Syksyllä ajettiin kartanon pelloilta kauraa seipäiltä varastoon puimahuoneen yläkertaan. Niitä puitiin sitten pitkin talvea. Ne kauratukot pudotettiin luukusta sieltä yläkerrasta suo-raan koneen kitaan.Syöttäjää ei ollut ollen-kaan.
Kun puinti loppui, niin sitten aloin taas ajaa tulitikkuja Järvelään.
Tulitikkulaatikoissa ei siihen aikaan ollut raapaisupintaa eli materia muuta kuin
toi-sessa sivussa.
Kun muutin poisSaarelta, alkoi Toivonen ajaa autolla tulitikut Järvelän asemalle.
(Tämä Arvi Reijosenmuistelma on julkais-tu aikaisemmin teoksessa: Tot noin. Neljäs Mäntsälä-kirja. Porvoo 1979. Sen on muis-tiin merkinnyt Anneli Peltomäki. Tässä muistelma julkaistaan vähän lyhennetty-nä.)
laisen tikkuerän viemisen Serbiaan. Pian al-koi tulitikkupula myösVenäjällä,missä sota oli tuhonnut useita tehtaita. Vientiä Venä-jälle vaikeutti tulitikkuveron maksaminen erikoisellaveromerkillä, banderollilla, joka kierrettiin rasian ympäri. Hinnat nousivat nopeasti ja jyrkästi: aluksi saatiin laatikolta 25mkjaelokuussa 1915jo54mk ja valmiik-si banderollilla varustetuista tikuista vielä enemmän. Pian Saaren tulitikkuja vietiin näiden vientimaiden ohella useimpiin Eu-roopan maihin ja myös muihin maanosiin.
Mäntsälän tulitikkutehtaidentuotanto 1917 oliyhteensä noin 150 000 laatikkoa (å 1 000
rasiaa) eli noin puolet Suomen koko tuotan-nosta jaSaarentehtaan osuus oli noin puo-let Mäntsäläntuotannosta.
Kun tehdas aloitti toimintansa 1904, työn-tekijöitäoli 30, vuonna 1910jo100 ja tulipa-lon sattuessa noin 150. Uuden tehtaan työ-menetelmät olivat aikaisempaa tehokkaam-pia. Työntekijämääräkin väheni aluksi. Jo vuonna 1916seolitaas lähes 170. Työnteki-jäjoukko oli naisvaltaista, sillä noin kaksi kolmasosaa oli naisia. Toisaalta tehtaassa käytettiin hyvin nuorta väkeä, ja esim.
vuonna 1916 kolmannes työntekijöistä oli alle 18-vuotiaita.
43 Tulitikkutehtaan suuri konehalli 1920-luvun alussa. Valok. Artur Faltin 1921 MKK 8903:64
Tehtaantyöväkeä 1917. MKK 8514:15
Kun Virtaska oli Saaren Tulitikkutehtaalla Oli vuosi 1917ja nykyinen Virtaska oli sil-loin 14-vuotias. Hän oli silsil-loin muiden las-tenkanssa tehtaalla töissä vajaatpäivät lait-tamassa tulitikkurasioitaniihinrasian kuo-riin. Se työ oli nimeltään pistelemistä.
Jos olikiirettä, pidettiin lapsetkin työssä koko päivän. Oli sovittu, että työnjohtaja antaa ovelta merkin, jos ammattitarkastaja tulee. Silloin lapset juoksivattoisestaovesta ulos merkin saatuaan. Kesällä he juoksivat tukkikasojen väliin pakoon jatalvella pii-loutuivat toisella puolella jokea oleviin lä-himpiin asumuksiin.
Sitten Virtaska kävi rippikoulun ja meni sen jälkeenkolmeksi vuodeksi Helsinkiin,
mutta palasi sitten takaisin Saaren tehtaal-le.
Senjälkeenhän olikinkaikilla koneilla aina siellä missä milloinkin tarvittiin. Sim-plex-koneella hän ei kuitenkaan ollut. Se oli kone, jokakastoi tikunpäät massaan.
Panderolli-kone löi Venäjälle meneviin tikkuihin venäläisen tekstin sellaiseen
nau-haan, jokakuudenrasianympärilleriitti. Ne lähetettiin edelleen puulaatikoissa.
Englantiin menevät tikut pakattiin hyvin tiiviisiin pakkauksiin, etteivät laivalla kos-tuisi. Pakkauksessa oli uloimpana puulaa-tikko, sitten oli voimapaperi. Laatikkoon mahtui kai 100 punttia.
Kerran tehtaalla koottiin kaikki mahdol-liset tavarat pois, että tulisi tilaa. Arvatkaa miksi? Olitulossaparooninjafriierinnan häät!
Pari olivihitty Helsingissä. Saarella hää-juhlassanostivat miehet friierinnan tuolissa kolme kertaa ilmaanjahurrasivat. Väki sai pullakahvit jalapset ”limunaatia”. Lopuksi tanssittiintehtaalla jahauskaa oli kaikilla!
Yksityisetkauppiaatkin alkoivattilata tu-litikkujaomalla nimelläänpainetuin etike-tein.
Tehdas kävi kahta tuuria. Sunnuntai-ilta-na tytöt tulivat hienoina iltavuoroon. Kun pojat tulivat ikkunain taakse katselemaan, häiritsi se työntekoa. Silloin työnjohtaja meni hätistelemään heitä pyssyn kanssa pois. Toiset pojat olivat iltavuorolaisten saattajia jatoiset odottivat päivävuorolaisia töistäpois.Kesällänuoret leikkivät sunnun-tai-iltaisinKöykänmäessä piirileikkiä. Tal-vella oli sillointällöin "nurkkatanssit”. Seu-rataloa ei Saarellasilloin vielä ollut.
Avioliitonjälkeenkinoli Virtaska tehtaal-la,kunnes selopetettiinparooninkuoleman jälkeen.
(Nämä ”1. Virtaskan” muistikuvat Saaren Tulitikkutehtaaltaon aikaisemminjulkaistu teoksessa: Tot noin. Neljäs Mäntsälä-kiija.
Porvoo 1979. S. 72—73.)