Ruoka ja identiteetti

Ruoka on Vieraassa motiivi, joka vaikuttaa päähenkilön elämään lapsuudesta aina aikuisuuteen saakka.Teini-iän anoreksia puolestaan seuraa häntä aikuisuuteen asti. Sairaus

on näennäisesti parantunut, mutta vaikuttaa jatkuvasti päähenkilön ajatteluun. Kerronnassa tämä näkyy siten, että ruokaa käsittelevät kohtaukset kiinnittävät lukijan huomion. Ruoka esiintyy romaanissa esimerkiksi pitkinä luetteloina. Maria ei luettele ruokia ja makuja ääneen, vaan ne ovat lähes poikkeuksetta hänen ajatuksissaan. Lapsena Maria pohtii, minne ruoka päätyy, kun hän nielee sen (V: 28). Hän kyselee isältään, muuttuuko lasagne tai porkkana syödessä osaksi hänen kehoaan. Ruoka on osa lapsi-Marian ajattelua omasta itsestä:

Ja minä söin. Söin enemmän kuin olisin jaksanut. Söin niin paljon, että vatsani muuttui pinkeäksi, sopivaksi silitellä. Söin vaikken oikein ymmärtänyt: missä minun rajani kulkevat, jos yhtenä hetkenä porkkana voi olla mullassa ja lasagne palasina maailmalla, lehmässä maitona ja lihana, viljapellossa vehnänä, ja kohta se kaikki voi olla minun lautasellani, matkalla minuun, minuksi. (V: 29-30)

Ruoka on Marialle tässä vaiheessa jotakin selvästi itsestä irrallista, mutta hän pohtii, muuttuuko ruoka syödessä osaksi häntä itseään. Ajattelu on lapsenomaista, mutta se sisältää olennaisen huomion. Katkelmassa syö enemmän kuin hänen tarvitsisi. Hän syö niin paljon, että vatsa muuttuu ”pinkeäksi”. Maria ajattelee, että muutos kehossa johtuu syömisestä. Näin ollen lapselle tuntuu loogiselta, että ruoka muuttuu häneksi itsekseen – hänestä tulee enemmän, suurempi. Marian lapsuudessa ruoka on objekti, joka herättää kiinnostuksen.

Teini-iän syömishäiriöstä ei ole vielä merkkejä, vaan Maria syö ruokaa jopa enemmän kuin olisi tarpeen (V: 29). Ruokaan ei vielä liity kielteisyyttä, mutta siihen ei myöskään yhdisty huomattavaa mielihyvää. Maria sanoo katkelmassa, että ”vatsa muuttuu sopivaksi silitellä”, mutta itse syömistä ei kuvata nautinnollisena. Ruoka ei siis ole suoraan positiivista tai negatiivista. Päähenkilö kuitenkin kiinnittää ruokaan poikkeuksellisen paljon huomiota. On siis selvää, että ruoka ei ole Marialle yhdentekevää (vrt. Heinämaa 2005: 35). Ruoka on Marialle objekti, mutta erilainen kuin objekti kuin vaikkapa tuoli. Ruoka näyttäytyy päähenkilölle kompleksisena jo lapsuudesta lähtien. Identiteetin kannalta tämä on olennaista siksi, että lapsi-Maria kokee ruoan voivan muuttaa häntä jollakin tapaa.

Teini-ikäisen Marian kohdalla ruoka korostuu entisestään. Nyt suhtautuminen ruokaan saa negatiivisia vivahteita:

Pidin uudesta, melko äkkiä muovautuneesta sivuprofiilistani: nenäni oli pystympi, poskipääni työntyivät paremmin esiin ja silmäni olivat suuremmat. Olin Bambi.

--

Käänsin iltaisin ennen nukkumaanmenoa katseeni taivaaseen, Ressu-pyjamassa, rintojeni nuput syyllisinä pyjaman kätköissä ja kertasin syömiseni, mutta en ollut varma miksi tein niin.

(V: 56)

Maria ei ole vielä vakavasti alipainoinen, mutta ruoka hallitsee hänen toimintaansa. Se tunkeutuu ajatuksiin ja pakottaa pitämään kirjaa syömisistä. Maria tajuaa, että syömistään säännöstelemällä hänen on mahdollista muovailla omaa ulkonäköä. Hän kokee jo tapahtuneet muutokset miellyttävinä. Paula Immonen kirjoittaa, että useimmille ihmisille oma ruumis on yksi henkilökohtaisimmista asioista. Hän jatkaa, että tuota ruumista on mahdollista muovata haluttuun suuntaan, ja että ruumiillinen subjekti esittää itsensä toisille toiminnallaan, kuten ruumiinliikkeillä ja eleillä. (Immonen 2003: 131) Marialle laihduttaminen on keino, jonka avulla hän voi saavuttaa haluamiaan ulkonäöllisiä ominaisuuksia. Halu muovata omaa ulkoista olemusta on samalla oman identiteetin toteuttamista. Lopulta tärkeämmäksi tulee vaa’an lukema:

Aamuisin punnitsin itseni heti herättyäni. 48, sitten 47, ja kohta 46 kiloa. Neljäkymmentäkuusi pilkku neljä oli sotkuinen, haituvainen luku. Halusin täsmällisemmän. Halusin painaa neljäkymmentäviisi. (V:56)

Painon tippumisesta tulee Marialle niin tärkeää, että se on hänen mielessään ensimmäisenä aamulla. Jotta paino tippuisi, on ruoan kanssa oltava entistä tarkempi. Ruoasta tulee Marialle suoranainen pakkomielle:

Aloin leikata omenat osiin. Omena halkaistiin kahtia, sitten neljään osaan ja lopulta kahdeksaan, osat aseteltiin muodostelmaan lautaselle. Nautin tasaluvuista kuin pienistä tyynistä saarekkeista todellisuuden kaoottisessa virrassa. (V: 75)

Nyt ruoka objekti, jonka maulla ei ole mitään väliä. Merkityksellistä on ainoastaan se, että ruoka syödään oikein – ja että Maria ei syö sitä liikaa. Ruoka on välttämätön paha, ja sen valmistelu muistuttaa rituaalia. Anne Puuronen esittää anorektista ruumiskokemusta käsittelevässä artikkelissaan, että normaalissa tilanteessa ihmisen maailma ei muodostu ainoastaan suhteessa objekteihin, vaan myös toisiin ihmisiin (Puuronen 2001: 179).

Anoreksian vuoksi Maria jäsentää maailmaansa nimenomaan objektien kautta. Objekteista tärkein on ruoka. Romaanin osuudet, jotka käsittelevät teini-ikäistä Mariaa, keskittyvät enimmäkseen ruokaan ja Marian hengelliseen hurmokseen. Minuus ei tällöin näyttäydy niinkään tärkeänä. Päähenkilölle on tärkeintä mennä kohti mahdollisimman alhaista painoa.

Tämän vuoksi ruoasta tulee Marian elämää hallitseva elementti, jonka vuoksi sosiaaliset suhteet kärsivät.

Ruoan aiheuttama pakkomielteisyys vaikuttaa Mariaan edelleen romaanin nykyhetkessä.

Hän etsiytyy New Yorkissa sovituskoppiin, jossa voi rauhassa tarkastella kehoaan:

Etsin pitkään oikeanlaista peililoukkoa, löysin lopulta: armoton saranapeili, ovi jonka voi vetää kiinni perässään. Saan hameen vielä kiinni, en ole käynyt tyystin holtittomaksi vaikka olen syönyt estoitta. (V: 133)

Katkelmassa Maria etsii tilaa, jossa tarkastella omaa kehoa. Hän kantaa laukussaan Suomesta tuomaansa hametta (V: 30) ja haluaa tarkistaa, että hame menee kiinni, vaikka kokeekin syöneensä ylenpalttisesti. Maria liittää ruokaan tietyn varovaisuuden, jopa pelon.

Lapsuudessaan Maria on pohtinut, muuttuuko ruoka häneksi ja tekeekö se hänestä suuremman (V: 29). Teini-iässä hänen mieleensä on iskostunut ajatus, jonka mukaan ruoan kanssa on oltava varuillaan. Vaikka aikuinen Maria ei ole enää alipainoinen, tarkkailee hän silti kehoaan. Vaikka syömishäiriö on näennäisesti jo parantunut, ei se ole silti kokonaan jättänyt Mariaa rauhaan. Marialla on tarve varmistaa, että peilikuva ei ole muuttunut liikaa tai että tietty vaate mahtuu edelleen päälle. Tästä syystä tulkitsen, että päähenkilöllä on edelleen ainakin osittain anorektinen identiteetti. Anorektinen identiteetti on kehollinen, sillä se muovautuu nimenomaan päähenkilön omista kokemuksista. Maria tietää kokemuksesta, että pienikin muutos ruokailutottumuksissa voi nostaa painoa (V: 107), joten New Yorkissa nautitut ruoat huolettavat. Ruokaan liittyy myös tietty holtittomuus – päähenkilö ei tunnu löytävän kultaista keskitietä syömiselleen. Esimerkkinä seuraava katkelma:

Pelasin tottumuksesta hedelmäpeliä, voitin neljä euroa. Tuhlasin rahat tax free -myymälään, ostin vaahtokarkkeja ja vadelmaveneitä. Hyttiin päästyäni ahdoin suuni täyteen makeaa.

Maistoin imelän vaahdon läpi kyynelteni suolan. (V: 9)

Katkelmassa Maria on ruotsinlaivalla matkallaan kohti New Yorkia. Hän on ahdistunut lähdöstään, josta ei ole kertonut kenellekään. Tuo ahdistus purkautuu makeisten ahmimiseen. Anorektinen identiteetti näyttäytyy tässäkin, vaikka Maria onkin näennäisesti parantunut sairaudestaan. Ruumiillinen akti, syöminen, on keino paeta ahdistusta.

Katkelmassa kuvattu ”kyynelten suola” voi viitata niin ahdistukseen, jonka vuoksi Maria ajautuu ahmimaan, mutta myös ahmimiseen itseensä.

Edellä olen tarkastellut ruoan merkitystä päähenkilön identiteetin kannalta. Olen analysoinut katkelmia romaanin eri aikatasoilta, jotta kuva ruoan roolista olisi mahdollisimman kattava.

Ruoalla on päähenkilön elämässä poikkeuksellisen tärkeä elementti. Se ohjailee hänen käytöstään ja vaikuttaa identiteettiin. Keskeistä on se, että Maria sairastuu nuoruudessaan anoreksiaan. Erityisesti olen pyrkinyt selvittämään sitä, miten syömishäiriö on vaikuttanut hänen identiteettiinsä pidemmällä aikavälillä. Ainekset sairauden puhkeamiselle kytevät jo Marian lapsuudessa, sillä hän kiinnittää ruokaan erityisen paljon huomiota ja pohtii, tekeekö ruoka hänestä enemmän, isomman. Romaanin nykyhetkessä, Marian aikuisuudessa, syöminen on edelleen kompleksista. Maria syö ruokaa ja nauttii siitä, mutta esimerkiksi ylenpalttista syömistä seuraa katumus. Tulkintani mukaan nuoruuden anoreksia vaikuttaa päähenkilön identiteettiin hajottaen sitä. Suhtautuminen ruokaan ei ole vieläkään normaali, vaan ruokaan liittyy aina jonkinlainen itsereflektio tai tunnetila.