Rakennukset (rakennettu ympäristö)

Ilmastonmuutoksen myötä yleistyvät leudot talvet vähentävät rakennusten kokonaislämpöenergian tar-vetta (Jylhä ym. 2015), mutta toisaalta ne tuovat mukanaan nopeita lämpötilan vaihteluita (sulamis-jää-tymissyklit) ja lisäävät sisäilmaongelmia aiheuttavaa kosteusrasitusta (Tuomenvirta ym. 2018). Vastaa-vasti kovemmat ja pidemmät hellejaksot kasvattavat rakennusten jäähdytystarvetta (Tuomenvirta ym.

2018). Tämä voi lisätä energian kulutusta varsinkin tulevaisuudessa, kun asuntojen ylilämpenemisen estämiseksi tarvitaan aurinkosuojauksen ja tuuletuksen ohella aktiivisia jäähdytysjärjestelmiä (Ilmatie-teen laitos 2021).

Ilmastonmuutos voi näkyä muutoksina paikallisessa pienilmastossa voimistuneena tuulisuutena ja sateisuutena (Wahlgren ym. 2008). Lisääntyvä tuulisuus voi lisätä rakennusten jäähdytysvaikutusta, kun konvektion aiheuttamat lämpöhäviöt kasvavat ja hallitsematon ilmanvaihto lisääntyy ilmanpaineen vaih-dellessa rakennuksen eri osissa. Tuulen ja viistosateen vaikutuksesta voi myös syntyä kosteusvaurioita kosteuden tunkeutuessa rakenteisiin. Voimakkaampien tuulien vaikutuksesta myös ilman epäpuhtaudet kulkeutuvat rakennuksiin ilmavirtausten mukana (Wahlgren ym. 2008). Ilmaston lämpeneminen ja tal-vien muuttuminen sateisemmiksi vaikuttaa rakennusten kestävyyteen ja kunnossapitoon vaadittavaan hoitoon pinta- ja julkisivuvaurioiden estämiseksi (ks. Pakkala 2020). Tämä lisää tarvetta rakennusten kunnossapitosyklien lyhentämiselle ja rakennusten vauriotilanteen aktiivisemmalle seurannalle (ibid).

Energiatehokkuusremonttien yhteydessä tulisi ottaa aiempaa paremmin huomioon viilennystarpeet sekä hyvän ilmanvaihdon mahdollistavat materiaalit ja rakenteet. Syys- ja talvikuukausien lämpötilan nousun myötä lisääntyvät sateet voivat lisätä alttiutta mikrobien kasvulle rakenteissa, minkä lisäksi viis-tosaderasitus julkisivuille ja seinäpinnoille vetenä ja räntänä ennen sulamis-jäätymissyklejä lisää pak-kasrapautumisen riskiä (Wahlgren ym. 2008).

Ilmastonmuutoksen myötä maaperän ominaisuudet ja tulvariskialueet voivat muuttua, mikä voi al-tistaa maan sortumille samoin kuin talvisin lisääntyvä roudattomuus. Myös kuivuuden vaikutukset maa-perän kantavuuteen voivat altistaa rakennuksia ja infrastruktuuria vaurioille. (Tuomenvirta ym. 2018).

Ilmastonmuutos saattaa myös muuttaa tulva-alueita ja tulvaherkkyyttä erityisesti talviajan virtaamien lisääntymisen myötä (hyyde- ja suppotulvat), mikä lisää tarvetta tulvansuojelun huomioimiseksi kaavoi-tuksessa ja teollisuuslaitosten riskienhallinnassa. Lämpötilan kohoaminen sekä tulvat voi aiheuttaa muu-toksia myös raakaveden laadussa ja siten vesihuollon toiminnassa.

Kestävien rakennusten suunnittelua voidaan tukea hyödyntämällä Ilmatieteen laitoksen tuottamia säätietoaineistoja, joiden avulla on mahdollista arvioida rakennusten energian tarvetta ja rakennusfysi-kaalista toimintaa nykyisessä ja tulevassa ilmastossa. Keskimääräisiä sääolosuhteita on kuvattu neljällä eri ilmastovyöhykkeellä (joita edustavat mm. Vantaa, Jokioinen, Jyväskylä ja Sodankylä), ja aineiston perusteella voidaan tehdä energialaskentaa rakennusten lämmitys- ja jäähdytystarpeen arvioimiseksi (Jylhä ym. 2020). Lisäksi säätietoaineiston avulla voidaan ennakoida ja tehdä riskiarvioita tulevaisuuden ilmasto-oloihin vuosina 2030, 2050 ja 2100 kolmen eri päästöskenaarion valossa (Ilmatieteen laitos 2020). Jatkossa säätietoaineistoja pyritään muokkaamaan käyttäjälähtöisiksi, jotta niiden avulla voidaan määrittää esim. rakennusten ja rakenteiden ns. mitoitussäät eri käyttötarkoituksiin. Näin voidaan parem-min arvioida ilmastonmuutoksen rakentamiselle ja rakennuksille aiheuttamia riskejä (ibid).

Perus- ja kunnossapitokorjausten yhteydessä tulisi siten huomioida rakennusten rakenteiden ja ma-teriaalien soveltuvuus tulevassa ilmastossa, ja uudisrakennusten suunnittelussa erityisesti niiden sijainti ja riittävät hulevesien hallinnan ratkaisut (ks. Ympäristöministeriö 2015). Tulvariskejä muodostuu eri-tyisesti tiiviisti rakennetuilla alueilla, jotka muuttavat luonnollisia valuntaoloja ja lisäävät tarvetta halli-tulle tulvavesien poisjohtamiselle ja tulvareiteille (Kuntaliitto 2012). Lisäksi suurempi sadanta saattaa aiheuttaa vesistöjen ja rannikon merenpinnan nousua (ks. Veijalainen ym. 2012), mikä on huomioitava kaavoituksessa rakennusten sijoittelussa ja alimmissa rakennuskorkeuksissa (Parjanne & Huokuna 2014). Ilmastonmuutoksen seuraukset ja niistä tiedottaminen voivat alentaa tulvariskialueiden rakennus-ten arvoa (Votsis & Perrels 2016). Rankkasateet, myrskyt sekä lumen ja veden suuret kertakertymät voi-vat kuormittaa taajama-alueiden viemäriverkostoa ja rakenteiden kestävyyttä (Ympäristöministeriö 2015). Hulevesien hallinta kuuluu valtion ja kuntien lisäksi myös yksityisille toimijoille ja kuntalaisille.

Nyt uudistuksen alla oleva maankäyttö- ja rakennuslaki tulee linjaamaan ilmastonmuutokseen sopeutu-misen toimeenpanoa, koska rankkasateisuus on lisääntynyt Suomessa.

Kaupunkitilojen monikäyttöisyys ja rakennusten käyttötarkoitusten muuntojoustavuus edistävät il-mastokestävää asuinympäristöä. Tilojen muuntelu auttaa sopeutumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja vähähiilisen elämäntavan, kuten yhteiskäytön ja jakamistalouden tuomiin muutoksiin sekä kaupunki-tilan kehitystarpeisiin. Canemure-hankkeessa kehitetään Ilmastokestävän kaupungin ohjeistusta yhteis-työssä Ilmatieteen laitoksen, Suomen ympäristökeskuksen, kaavoittajien ja asukkaiden kesken (Tikka-koski ym. 2022, Lilja & Tikka(Tikka-koski 2021).

3.1.3 Liikenne

Liikenne on suoraan altis sääoloille ja niistä johtuvat häiriöt vaikuttavat herkästi myös yhteiskunnan toi-mintavarmuuteen ja kokonaisturvallisuuteen. Esimerkiksi henkilö-, tavara- ja tietoliikenteen yhteyksien sujuvuus on keskeinen edellytys myös muiden toimialojen toiminnalle. Liikenteen haavoittuvuuden kannalta merkittäviä tekijöitä ovat mm. kulkuneuvojen ja liikenneväylien ominaisuudet sekä kuljettajien työolosuhteet, muun liikenteen sujuvuus ja käytettävissä oleva sää- ja kelitieto. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sademäärät ja sulamis-jäätymissyklit sekä sään ääri-ilmiöiden voimistuminen vaikeut-taa liikenneväylien kunnossapitoa ja lisää korjausvelan kasvua sekä erilaisten pintavaurioiden ja kulu-mien määrään, millä on vaikutusta sekä liikenneturvallisuuteen että liikenteen sujuvuuteen. Erityisesti talvikuukausina yleistyvät nopeat yleissäätilan muutokset voivat aiheuttavat useita sulamis-jäätymissyk-lejä, mikä hankaloittaa tienpitoa (mm. liukkauden torjunta ja lumen suuret kertakertymät). Lisääntyvästä sateisuudesta johtuva pohjavesien nousu ja tulvat voivat heikentää teiden kantavuutta, kun roudan sy-vyys muuttuu tai routa-aika jää kokonaan pois. Sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen voi aiheuttaa alikul-kujen, teiden ja katujen tulvimista, maarakenteiden sortumista, viemäreiden tukkiutumista ja tienvierus-tan eroosiota. Lisäksi hellejaksojen myötä lisääntyvät kuumuus voi aiheuttaa kuljettajien väsymystä, kulkuneuvojen vikoja sekä tien pinnan halkeilua ja siltojen ja muiden rakenteiden vauriota. Muutokset lisäävät henkilö- ja tavaraliikenteen ajo-olosuhteiden haasteellisuutta ja onnettomuusriskejä ja kasvatta-vat teiden korjausvelkaa alueellisesti. (Tuomenvirta ym. 2018)

Liikenteen välitöntä sopeutumiskykyä voidaan parantaa erityisesti kehittämällä talvikunnossapitoa ja panostamalla kelitietojen ja varoitusten reaaliaikaiseen viestintään mm. digitalisaation keinoin. Tal-ven sääriskejä voidaan vähentää tienpidossa mm. jää-, lumi- ja sohjokelien laadunhallinnan kautta alem-pien ajonopeuksien lisäksi. Kuumuudesta johtuvaa onnettomuus- ja vaurioriskiä voidaan alem-pienentää as-faltin ja sen sidosaineen valinnalla. (Tuomenvirta ym. 2018). Kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kehittäminen voi päästöjen vähentämisen ohella lisätä alueellista resilienssiä, kun erilaisten liikkumis-muotojen saavutettavuutta ja matkaketjujen sujuvuutta parannetaan (Sihvola ym. 2021). Ajoneuvokan-nan uudistamisen ja vähähiilisten käyttövoimien yleistyessä on huolehdittava sähköautojen latausverkon ja biokaasun tankkausverkon kattavuudesta. Lisäksi siirtymisessä vähähiiliseen liikenteeseen tulee huo-mioida alueiden erilaiset lähtökohdat esimerkiksi yhdyskuntarakenteessa ja joukkoliikenteen saavutetta-vuudessa (Rehunen ym. 2018, Tiitu ym. 2018). Lähtökohtien huomioimisella voidaan estää alueellista eriarvoistumista ja liikenneköyhyyttä (Tiikkaja ym. 2019). Raideliikenteen kehittämisessä on edistettävä sen toimintavarmuutta muuttuvassa ilmastossa, jossa nopeat sulamis-jäätymissyklit ja lämpötilan vaihte-lut, suuret sade- ja lumimäärät sekä jään ja lehtien kertyminen heikentävät ajo-olosuhteita ja turvalli-suutta sekä lisäävät kustannuksia. Sään ääri-ilmiöiden voimistuminen vaikeuttaa myös merenkulkua.

Esimerkiksi myrskytuulet, korkea aallokko, merenpinnan korkeuden muutokset ja sumu vaikeuttavat navigointia. Ahtojäät ja haastavat keliolosuhteet voivat hidastaa laivojen kulkunopeutta. (Tuomenvirta ym. 2018, Gregow ym. 2021). Meriliikenteen ja satamatoimintojen hidastuminen heijastuvat erityisesti teollisuuteen.

Sään ääri-ilmiöiden yleistyminen lisää todennäköisesti alttiutta onnettomuus-, vaurioitumis- ja myöhästymisriskeihin, jotka lisäävät kustannuksia sekä yksilöille että yhteiskunnalle (Tuomenvirta ym.

2018). Riskinhallintaa voidaan edistää hyvällä kaupunkisuunnitelulla, kehittämällä liikenneinfrastruk-tuurin kunnossapitoa sekä lisäämällä tietoisuutta liikenneturvallisuudesta ja tarjoamalla käyttäjille reaa-liaikaista tietoa liikenteestä ja keliolosuhteista. Teollisuuden osalta riskejä voivat aiheuttaa kasvavat lo-gistiikkakustannukset ja erilaisten häiriötilanteiden varalta tarvittava infrastruktuuri (mm. varastointi) ja globaalien raaka-aineiden toimitusketjujen ongelmat. (Tuomenvirta ym. 2018, Hildén ym. 2016)

3.1.4 Maatalous

Ilmastonmuutoksen hillintätoimet yhdessä muuttuvien ilmasto-olosuhteiden kanssa luovat huomattavia haasteita niin ilmaston ja ympäristön kuin tuotannon kannalta kestävälle maataloudelle ja sen tärkeälle tehtävälle turvata alkutuotanto. Hillintätoimien toimeenpano ja jalkauttaminen edellyttävät tukirakentei-den uudistamista, mutta myös neuvonnan ja koulutuksen tarjoamista tiloille. Toisaalta uusiutuvan ener-gian käyttöönotto ja hiilensidonnan lisääminen luovat myös mahdollisuuksia tuotannon muuttamiseksi, tuottavuuden ja tuotosten laadun parantamiseksi pienemmällä energian ja ravinteiden käytöllä (ks. esim.

MTK 2020). Esimerkiksi lisäämällä biokaasun tuotantoa ja käyttöä tilat voivat pienentää riippuvuuttaan fossiilisista polttoaineista ja niihin liittyviä kustannuksia vähentäen samalla tilakohtaisia kasvihuonekaa-supäästöjä (REM 2021, Luostarinen & Pyykkönen 2016). Biokaasun tuotanto yhdessä muiden uusiutu-van energian ratkaisujen kanssa voi edesauttaa tilojen energiaomavaraisuutta, vähentää pellonraivaa-mista lannan levitykseen ja ravinteiden huuhtoupellonraivaa-mista sekä edistää kiertotaloutta eli ravinteiden kierrätystä, mikä vähentää väkilannoitteiden käyttöä sekä niiden valmistuksesta ja käytöstä syntyviä päästöjä (Luke 2020a, Nevzorova & Kutcherov 2019, Prochnow ym. 2009).

Ilmastonmuutoksen etenemisen myötä lisääntyvät sään vaihtelut ja ääri-ilmiöiden yleistyminen sekä keskilämpötilojen nousu lisäävät satotappioihin liittyviä riskejä sekä yleistä epävarmuutta maata-louden tuottavuus- ja kannattavuusodotuksissa. Sääriippuvaisen sektorin riskejä kasvattavat erityisesti sadannan muutokset, tulvat sekä lämpötilan vaihtelut varsinkin leutojen talven lisääntyessä, jolloin lu-mipeitteen vähäisyys tai sen lyhyt kesto ja lumen sulamisvesien seisominen pellolla sekä uudelleen jää-tyminen haittaavat peltojen ja viljelykasvien talvehtimista. Kasvukauden aikaiset kuivuus- ja hellejaksot yhdessä kuuroluonteisten sateiden kanssa voivat aiheuttaa häiriöitä kasvien tasaiselle vedensaannille ja

lisätä haasteita peltojen vesitalouden hallinnalle. Kasvukauden pidentyminen ja leudommat talvet voivat mahdollistaa uusien, sadoltaan myöhäisempien ja tuottavampien lajien ja lajikkeiden viljelyn, mutta vaihtelevista talvioloista johtuvat riskit voivat myös hankaloittaa syyskylvöisten ja monivuotisten vilje-lykasvien viljelyn yleistymistä tulevaisuudessa ilman merkittävää kasvinjalostuksella saavutettavaa “tal-venkestävyyttä” (Peltonen-Sainio ym. 2017).

Viljelyyn kohdistuvia ilmastoriskejä voidaan ehkäistä tai lieventää huolehtimalla mm. peltomaan hyvästä kasvukunnosta ja vesitaloudesta. Keinoja tähän ovat mm. pellonkäytön monipuolistaminen vil-jelykierroilla, ympärivuotisen kasvipeitteisyyden lisääminen, maanmuokkauksen vähentäminen mm.

lisäämällä suorakylvöä ja peltometsäviljelyä¹ sekä ojituksen kunnosta huolehtiminen. Nämä toimenpi-teet edesauttavat samanaikaisesti maanrakenteen ja sen hiilivarantojen kuin maaperäeliöstönkin ylläpi-toa, mikä edistää viljellyn peltoalan sääkestävyyttä. Uudistavan viljelyn Carbon action - verkosto ja hii-liopas voivat osaltaan tukea maatalouden hillintä ja sopeutumistoimien toimeenpanoa (Heinonsalo 2020, Nevalainen ym. 2021). Maataloudessa voidaan saavuttaa huomattavia synergiahyötyjä ilmastonmuutok-sen hillinnässä ja sopeutumisessa, kun maaperää uudistava viljely edistää sään ääri-ilmiöihin sopeutu-mista. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on keskeistä maataloustuotannon sopeutumiselle il-mastonmuutoksen vaikutuksiin ja tärkeiden ekosysteemipalvelujen (satojen pölytys, biologinen torjunta) ja maatalousympäristön lajien säilymiselle. Monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta tärkeitä toimia ovat mm. perinnebiotooppien, monivuotisten niittypeltojen ja luonnonhoitopeltojen lisääminen ja yllä-pito (Hyvönen ym. 2020). Maatalousluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen tukee monien lajien ominaisia elinympäristöjä, ja toisaalta esimerkiksi pölyttäjillä on tärkeä rooli satojen onnistumisessa (Härjämäki 2014, Luke 2020b).

Turve- ja tai maataloustuotannosta poistuvia alueita pyritään palauttamaan luonnontilaisiksi ja en-nallistamaan mm. kuivattuja soita vettämällä. Ennallistamisen vaikutuksista ei ole toistaiseksi riittävästi tutkimustietoa (Ojanen ym. 2021). Ennallistamisella voidaan kuitenkin saavuttaa monia soiden tuotta-mien ekosysteemipalvelujen hyötyjä (Kareksela ym. 2021). Heikentyneiden maaekosysteetuotta-mien ennallis-taminen metsittämällä tai vettämällä voi edistää hiilensidontaa, tulvien säätelyä ja rannikoiden suojelua, parantaa veden laatua, vähentää eroosiota ja tukea kasvien pölytystä. Ennallistamisella voidaan myös luoda uusia työpaikkoja ja toimeentuloa (Pörtner ym. 2021). Ennallistaminen ja elinympäristöjen tilaa parantavat toimet, kuten suojelutoimenpiteet, tulee sovittaa yhteen alueen muun maankäytön kanssa, jol-loin minimoidaan paikallista elinkeinotoimintaa heikentävät vaikutukset. Maatalouden joutomaiden vä-häisyyden vuoksi esimerkiksi kivennäismaiden metsityksellä on kielteisiä vaikutuksia maatalousluon-non monimuotoisuuteen, koska monet perinnebiotoopit ovat uhanalaisia. Turvemaiden metsitys voi kuitenkin olla perusteltua ilmastosyistä, ja sillä voidaan saavuttaa metsäluonnon ja vesistöjen tilan kan-nalta myönteisiä vaikutuksia. Toimien oikea kohdistaminen on siten erittäin tärkeää, sillä metsitystoimet voivat parantaa esimerkiksi eristyneiden metsäsaarekkeiden välistä kytkeytyneisyyttä, mutta myös lisätä monimuotoisuuden kannalta vähäarvoista metsäpinta-alaa ja viedä tilaa arvokkailta perinnemaisemilta, ellei niitä rajata pois metsitettävistä alueista. (Peltonen-Sainio ym. 2017, Lehtonen ym. 2021)

Tulevaisuudessa sopeutumisen edellytyksiä ja riskien hallintaa maataloudessa voidaan parantaa kasvinjalostuksella ja täysin uusien lajikkeiden viljelyllä, jotka edistävät viljelyvarmuutta muuttuvissa sääolosuhteissa. Viljelyn monimuotoistumisen lisäksi toinen tärkeä keino lisätä sektorin resilienssiä on erilaisten vakuutusratkaisujen kehittäminen ja tarjoaminen, jotta viljelijöille voidaan taata ns. satoturvaa ja satovahinkovakuutuksia sään ääri-ilmiöiden sekä kasvitautien ja uusien vieraslajien aiheuttamien va-hinkojen varalta (Tuomenvirta ym. 2018, Peltonen-Sainio ym. 2017). Myös kuivuuden ja etenkin harvi-naisten pitkien kuivuusjaksojen vakavuutta on mahdollista lieventää lisäämällä tutkimusta kuivuusjak-sojen vaikutuksista, parantamalla vesien hallintaa, kehittämällä varautumista helpottavia sääennusteita ja säännöstelykäytänteitä (Tuomenvirta ym. 2018). Jatkossa alueellisen ilmastotiedon paremman saata-vuuden lisäksi myös tarkemmat satomallien herkkyystarkastelut esim. lämpötilan ja sademäärän

1 Agrometsäviljely: Sekaviljelyllä satovarmuutta ja ympäristöhyötyjä, Agrometsätalouden monet mahdollisuudet

muutoksista voivat auttaa viljelijöitä sopeutumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksien aiheuttamiin riskei-hin (ks. Pirttioja 2021).

3.1.5 Metsät

Ilmastonmuutos on toistaiseksi vaikuttanut myönteisesti metsien kasvuun Suomessa, mutta samalla tau-tien ja tuholaisten aiheuttamat riskit ovat kasvaneet. Ilmakehän kasvanut hiilidioksidipitoisuus ja piden-tyneet kasvukaudet yhdessä kohonneiden keskilämpötilojen ja typpilaskeuman kanssa ovat kiihdyttäneet puiden kasvua useimmilla kasvupaikoilla. Tämä kehitys voi todennäköisesti jatkua, mikäli kasvulle suo-tuisat olosuhteet eli mm. sopiva kosteustasapaino ja ravinteiden saanti voidaan turvata (Peltonen-Sainio ym. 2017, Gregow ym. 2021). Muuttuva ilmasto vaikuttaa metsien kasvun lisäksi orgaanisen aineksen hajotusnopeuteen ja lisääntyvät tuhoriskit, kuten esimerkiksi metsäpalot voivat merkittävästi vaikuttaa sekä hiilivarastojen kokoon että pysyvyyteen (Saksa ym. 2020). Esimerkiksi talvikauden lauhtuminen ja sateisuuden lisääntyminen tuottavat jo nykyisellään ongelmia metsätaloudelle, sillä puunkorjuuta joudu-taan tekemään yhä enemmän sulan maan aikana. Lisääntyvä roudattomuus vaikeuttaa puunkorjuuta sekä siihen liittyvää logistiikkaa ja toimitusketjuja (Tuomenvirta ym. 2018, Peltonen-Sainio ym. 2017).

Ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat heikentää metsien terveydentilaa ja lisätä niiden altis-tumista erilaisille hyönteis- ja tautituhoriskeille. Vieraslajituholaisriskin pääsyynä on yleistynyt kansain-välinen kasvikauppa, minkä lisäksi ilmastonmuutoksen myötä leudontuvat talvet, lisääntyvä sateisuus ja toisaalta pakeneva lumiraja sekä roudattomuus luovat otolliset olosuhteet uusien tuholaislajien ja kasvi-tautien leviämiselle etelästä pohjoiseen (Peltonen-Sainio ym. 2017). Talvisin yleistyvä roudattomuus lisää myös tuulituhoriskejä, sillä roudan puuttuminen heikentää puiden ankkuroitumista maaperään.

Tuulisuus on tyypillisesti voimakkainta myöhäissyksystä varhaiskevääseen ulottuvalla ajanjaksolla (Pel-tonen-Sainio ym. 2017), ja talvimyrskyt voivat siten aiheuttaa suuriakin tuhoja (Lehtonen ym. 2020).

Metsien kasvua hidastavat myös ilmastonmuutoksen myötä pitkittyvät kuivuusjaksot, jotka koskevat erityisesti Etelä-Suomen kuusikkometsiä, mutta kosteuden puute voi rajoittaa myös männyn kasvua kui-villa kasvupaikoilla Etelä-Suomessa. Kuivuuden myötä myös metsäpaloriskit kasvavat. Lisäksi kuivuus yhdessä nopeiden säätilavaihteluiden kanssa voi aiheuttaa maaperän ravinteiden epätasapainoa ja kasvu-häiriöitä (Peltonen-Sainio ym. 2017).

Metsänhoitotoimia suunniteltaessa on hyödyllistä arvioida ilmastonmuutoksen mahdollisia uhkia ja riskejä alueen puustolle, jolloin samaan aikaan voidaan tunnistaa tekijöitä, jotka huomioon ottamalla voidaan edistää niin varautumista kuin sopeutumistakin muuttuvaan kasvuympäristöön. Puulajin ja sie-menen alkuperän valinnalla voidaan tukea muuttuvaan ilmastoon ja ympäristöön paremmin sopeutuvaa taimikkoa ja siten edistää puuston terveyttä, hyvää kasvua ja hiilensidontakyvyn säilymistä. Säätele-mällä kasvavan puuston tiheyttä, ylläpitäSäätele-mällä lehtisekapuustoja ja lisääSäätele-mällä lehtipuuston määrää sekä säätelemällä hakkuiden ajoitusta ja toteutusta voidaan ylläpitää puuston elinvoimaisuutta sekä pienentää kasvitauteihin- ja vieraslajeihin ja sään äärioloihin liittyviä tuhoriskejä metsissä. Oikea-aikaisella har-vennuksella, jossa poistetaan erityisesti huonokuntoiset ja sairaat puut, voidaan kasvutilaa kohdentaa elinvoimaisille puille. Harvennushakkuiden toteutusmuodolla ja oikein ajoitetuilla hakkuilla voidaan vähentää niin myrsky- kuin juurikääpätuhojen riskejä, mutta myös alttiutta tuulituhoille, kun hakkuualu-eet suunnitellaan maastonmuotojen mukaan ja vältetään esimerkiksi jyrkkien kuviorajojen syntymistä (Tuomenvirta ym. 2018, Peltonen-Sainio ym. 2017). Toisaalta harvennushakkuut pienentävät metsän hiilinielua (Helin ym. 2016). Talousmetsien sopeutumisessa muuttuvaan ilmastoon korostuvat moni-hyötyiset luonnonmukaiset ratkaisut, joissa yhdistyvät metsätalouden vesien suojelu, luonnon monimuo-toisuus sekä metsänomistajien arvot ja arvostukset. Jatkuva kasvatus voidaan määritellä luontopoh-jaiseksi ratkaisuksi (Salmi ym., 2019). Esimerkiksi turvemaiden käsittelemisen ja ravinteiden sitomisen yhteyttä tutkitaan tällä hetkellä OPERANDUM-hankkeessa hydrometeorologisten riskien hallitse-miseksi jatkuvalla kasvatuksella (www.operandum-project.eu).

Sää ja ilmasto vaikuttavat keskeisesti eri luontotyyppien ja lajien esiintymiseen. Muuttuvat ilmasto-olot voivat heikentää eri lajien elinolosuhteita lisäten yhtäältä uhanalaistumiskehitystä ja toisaalta hyö-dyttäen eteläisempien lajien ja vieraslajien levinneisyyttä. Luonnon monimuotoisuuden suojelemisen pääasiallinen keino on kattava suojelualueiden verkosto, mutta koska suojeltu pinta-ala on parhaimmil-laankin rajallinen, tarvitaan toimenpiteitä myös ns. talouskäytössä olevilla alueilla. Tämä tarkoittaa met-sien käytön kehittämistä paremmin ilmastonmuutoksen hillinnän, sopeutumisen ja luonnon monimuo-toisuuden välisiä keskinäisriippuvuuksia tunnistavaksi, jolloin metsien käytössä pyritään ottamaan huomioon myös tärkeiden ekosysteemipalvelujen ylläpito (Tuomenvirta ym. 2018). Metsäluonnon suo-jelemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen estämiseksi tarvitaan siten entistä aktiivisempaa talousmetsiin kohdistuvaa luonnonhoitoa, jota voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti esim. puuntuotan-toon huonommin soveltuvilla alueilla. Lisäksi toimenpiteitä voidaan toteuttaa suojelualueiden lähialu-eilla sekä osana hyvää metsänhoitoa. Keskeisiä toimenpiteitä on säilyttää ekologisesti arvokkaita metsä-luontotyyppien esiintymiä ja rakennepiirteitä, kuten mm. vanhoja ja kookkaita puita, lehtipuita,

lahopuita sekä mustikan ja puolukan peitteisyyttä, sekä ylläpitää heikentyneiden luontokokonaisuuksien laatua ja tarvittaessa ennallistaa niitä. Samat toimet tukevat myös uhanalaisten tai uhanalaistumisuhan alla olevien lajien säilymistä. (Kärkkäinen ym. 2021)

Osana suunnitelmallista metsänhoitoa on jo tunnistettu tarve huolehtia metsien monipuolisesta puu- ja eläinlajistosta sekä puuston terveydestä, sillä elinvoimainen ja monimuotoinen metsä on vastustusky-kyisempi kohdatessaan myrskytuhoja, kuivuusjaksoja tai tuholaisia (Tapio 2019). Metsiin kohdistuvista riskeistä ja niihin varautumisesta tarvitaan laajat taustatiedot, jotta riskien esiintymismahdollisuuksia ja alueellisista eroja voidaan kartoittaa. Riskianalyysien avulla paikalliset toimijat ja metsänomistajat sekä viranomaiset voivat ennakoida, ennaltaehkäistä sekä torjua metsätuhoja varsinkin, jos riskikartoitukset ovat alueellisesti tarkkaan laadittuja (voivat olla jopa metsikkötasoisia esim. tuulituhoriskikartat). (Leh-tonen ym. 2020.) Metsien hiilinielujen säilyttämisen kannalta metsänhoidossa tulisi suosia keveämpiä maanmuokkausmenetelmiä, metsittämistä ja metsätuhoriskien hallintaa valitsemalla alueellisesti sopivat metsänhoitomenetelmät. Lyhyellä aikavälillä metsien hiilinieluja voidaan lisätä nopeimmin pidentä-mällä kiertoaikaa ja vähentäpidentä-mällä hakkuita. (Saksa ym. 2020.) Maa- ja metsätalousministeriö on julkais-sut tietopaketin metsien kestävän hoidon ja käytön perusteista (Tapio 2019).

Ilmastonmuutosta hillitsevän ja siihen sopeutumista edistävän metsänhoidon keskeinen osa on tur-vemaametsien metsänhoitotoimenpiteet. Niillä voidaan merkittävästi vaikuttaa sekä ilmastopäästöihin että muihin ympäristövaikutuksiin, kuten vesistöjen ravinnekuormitukseen ja kasvillisuuden/luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen (ks. Heiskanen ym. 2020). Maaperän puustoa suurempi hiilivarasto korostuu erityisesti soiden kohdalla, sillä niiden turpeessa on metsäojitettunakin moninkertainen määrä hiiltä puuston hiilivarastoon verrattuna (ml. ohutturpeiset kasvupaikat) (Saksa ym. 2020). Turvemaiden päästöjä ja hiilen hävikkiä voidaan pienentää välttämällä liian tehokasta kuivatusta, nostamalla veden-pinnan tasoa ja ylläpitämällä pintakasvillisuuden hiilensidontakykyä suosimalla esimerkiksi peitteel-listä/jatkuvaa metsänkasvatusta (Saksa ym. 2020). Nämä menetelmät ylläpitävät ja lisäävät myös moni-muotoisuutta. Tuhkalannoitus vähentää maaperän happamuutta ja mikäli veden korkeutta säädellään, se edistää erityisesti puuston hiilensidontaa lyhyellä aikavälillä, mutta voi toisaalta lisätä hiilen vapautu-mista maaperästä (Ojanen ym. 2019). Toisaalta maaperän karikkeen lisäys edistää maaperän hiilensi-dontaa (Huotari 2012). Toistuvasti tehty tuhkalannoitus voi kuitenkin johtaa ekosysteemiperäisen hiilen menetykseen (Ojanen ym. 2019). Oikein toteutetun tuhkalannoituksen ei ole todettu aiheuttavan merkit-tävää vesistökuormitusta lyhyellä tähtäimellä (Piirainen ym. 2013), mutta hyvin pitkäaikaisista vaiku-tuksista on tietoa niukasti. Runsaasti typpeä sisältävillä kasvupaikoilla kuormitusriski saattaa kasvaa (Huotari 2012). Ravinnehuuhtoumien ehkäisemiseksi metsänlannoituksessa käytettävän tuhkan määrää ja laatua on säädeltävä ja tuhkan raskasmetallipitoisuuksille onkin asetettu selkeät raja-arvot (Huotari 2012).

3.2 Ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumista edistävät