Tuloksellisen ilmastotyön tulisi keskittyä merkittävien päästövähennystoimenpiteiden konkreettiseen toteuttamiseen. Kriittisiä toimia fossiilisten polttoaineiden päästöjen vähentämiseksi ovat energiankäy-tön pienentäminen ja tehostaminen, vähäpäästöisen energian osuuden merkittävä kasvattaminen sekä lämmityksen, liikenteen ja teollisuusprosessien puhdas sähköistäminen. Maankäyttösektorilla kriittisiä päästövähennystoimia ovat etenkin turvemaapeltojen ja -metsien päästöjen hallinta sekä metsäkadon es-täminen.
2.2.1 Puhdas energiantuotanto sähkö-, lämpö- ja kaasuverkkoihin
Energiantuotannon päästövähennysratkaisuja on tarkasteltu lukuisissa selvityksissä (Koljonen ym. 2019, Rinne ym. 2019, Child 2016). Ne osoittavat, että kriittisiä toimia päästöjen vähentämiseksi ovat ener-gian käytön tehostaminen sekä fossiilisten polttoaineiden ja turpeen korvaaminen enerener-giantuotannossa vähäpäästöisillä energiantuotantomuodoilla. Elinkaaripäästöjen perusteella vähäpäästöisimpiä energia-lähteitä ovat tuulivoima, aurinkoenergia, geoenergia, vesivoima ja ydinenergia (Koffi ym. 2017, Schlömer ym. 2014). Lämmityksessä keskiössä ovat teollisuuden ja kiinteistöjen lämpöpumput, jotka tuottavat vähäpäästöisen sähkön avulla lämpöä maasta, vesistöistä ja ilmasta kerättävästä ympäristöläm-möstä sekä yhdyskunnan, teollisuuden ja kiinteistöjen hukkalämympäristöläm-möstä. Lämpöpumppujen avulla hukka- ja ympäristölämpöä voidaan hyödyntää suoraan omakotitaloissa ja taloyhtiössä, mutta lämpöä voidaan ohjata myös kaukolämpöverkkoihin. Kaasun osalta vähäpäästöisimpiä jalosteita ovat bio- ja maatalous-jätteistä valmistettu biokaasu sekä puhtaalla sähköllä tuotettu synteettinen kaasu.
Valtio-, maakunta- ja kuntatason toimijoiden roolit energiantuotannon päästöjen vähentämiseksi Energiantuotannon päästöjen vähentämiseksi on keskeistä, että valtion, maakunnan ja kuntatason toimi-joiden teot tukevat ja täydentävät toisiaan siten, että ne yhdessä ohjaavat mahdollisimman tehokkaisiin päästövähennystoimiin. Toimijoiden roolit vaihtelevat energiantuotantomuodosta riippuen. Esimerkiksi tuulivoiman, ydinvoiman ja ympäristölämmön edellyttämät vastuut ja edistämistoimenpiteet poikkeavat merkittävästi toisistaan.
Esimerkiksi eri toimijoiden roolit energiayhtiöiden ja kiinteistön omistajien geolämpöinvestoinneissa voivat olla seuraavanlaisia:
• Valtion tasolla tulisi huolehtia siitä, että verotus, investointituet, T&K-tuet ja lupasääntely mahdollistavat innovatiiviset ja tehokkaat investoinnit. Jos tämä ei toteudu, kuntatasolla on hy-vin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, edistää investointien toteuttamista.
• Maakuntatason toimijat voivat mahdollistaa investointeja muun muassa maakuntakaavan ja luvituksen keinoin, edistämällä energiayhtiöiden, kaavoittajien ja lupaviranomaisten vuoropuhe-lua sekä rahoittamalla aluetason selvityksiä ja kehityshankkeita.
• Kuntatasolla energiayhtiöiden ja kiinteistönomistajien roolina on toteuttaa konkreettiset inves-toinnit, joista todelliset päästövähennykset lopulta syntyvät. Kuntaorganisaatioiden roolina on mahdollistaa nämä investoinnit kaavoituksen ja luvituksen kautta. Mikäli energiayhtiö on kun-nan omistama, kunta voi myös omistajaohjauksen kautta kannustaa yhtiötään toteuttamaan puh-taan energian investointeja.
2.2.2. Rakennukset
Olemassa olevan rakennuskannan päästökehitystä on tarkasteltu Suomen korjausrakentamisen strategi-assa ja sen tavoitteiden laskentakuvauksessa (Kangas ym. 2020). Strategian mukaan fossiilisten polttoai-neiden käytöstä luopuminen ja siirtyminen vähäpäästöistä sähköntuotantoa hyödyntäviin lämpöpump-puihin on merkittävin tekijä rakennusten päästöjen vähentämisessä. Myös aurinkosähkön
pientuotannolla on oma kasvava roolinsa. Energiantuotantoratkaisujen lisäksi muita keskeisiä toimia ovat energiatehokkuudeltaan kehnojen rakennusten asteittainen purkaminen sekä jäljelle jäävien raken-nusten tila- ja energiatehokkuuden parantaminen. Tilatehokkuuden parantaminen on kustannustehokas tapa vähentää rakennuksen päästöjä. Tyhjilleen jäävät rakennukset kannattaa poistaa lämmitettävästä rakennuskannasta hyödyntäen rakennuksen käyttökelpoiset osat muualla.
Uudisrakentamisen yhteydessä syntyy kasvihuonekaasupäästöjä mm. metsien raivauksesta ja maan-muokkauksesta. Uudisrakentamisen päästöjä voidaan vähentää huolehtimalla rakennusten kunnossapi-dosta ja pitämällä tällä tavoin olemassa oleva rakennuskanta käyttökelpoisena. Uudisrakennuksen elin-kaaren hiilijalanjälkeen vaikuttavat eniten rakennuksen päälämmitysjärjestelmä, päärakennusmateriaali ja energiatehokkuus. Lämmitysjärjestelmävalinnoissa tulee suosia uusiutuviin energialähteisiin pohjaa-via ratkaisuja ja energiatehokkuuteen tulee kiinnittää huomiota esimerkiksi riittävillä eristepaksuuksilla ja lämmöneristävyydeltään tehokkailla ikkunoilla. Korvaamalla betonirakentamista puurakentamisella voidaan pienentää uudisrakentamisen fossiilisia päästöjä (Vares ym. 2017), mutta puutuotteiden valmis-tamisen osalta tulee huomioida mahdolliset pitkän aikavälin vaikutukset metsien hiilinieluun (Seppälä ym. 2019).
Valtion, maakunnan ja kuntatason toimijoiden roolit rakennuskannan päästöjen vähentämiseksi Rakennusten omistajat, kuten kunnat, voivat vaikuttaa rakennuskannan päästöihin omilla rakennusvai-heen ja käytönaikaisilla valinnoillaan. Valtion roolina on ohjata valintoja muun muassa lainsäädännöllä ja strategioilla, jota toimeenpannaan esimerkiksi hyödyntäen julkisia investointiavustuksia.
Valtion ja kunnan roolien rajapinnassa rakentamismääräykset ja korjausrakentamista ohjaavat ase-tukset luovat perustan uudis- ja korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimuksille. Tällaisia ovat esi-merkiksi asetus rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä sekä lähes
nollaenergiarakentamisen määrittely. Vuoden 2018 rakennusten energiatehokkuusdirektiivin muutos (2018/44/EU) edellyttää, että suuriin ei-asuinrakennuksiin (lämmitys-, ilmanvaihto- ja jäähdytysjärjes-telmien yhteenlaskettu teho vähintään 290 kW) asennetaan älykkäät automaatio- ja ohjausjärjestelmät vuoden 2024 loppuun mennessä. Automaatiovelvoite, joka koskettaa useita kuntien omistamia raken-nuksia, tulee huomioida etenkin peruskorjausten yhteydessä. Myös energiatodistusjärjestelmä ohjaa ra-kennusten energiatehokkuutta.
Valtio tukee taloyhtiöitä ja kotitalouksia ARA:n energia-avustuksella öljylämmityksestä luopumi-seen ja energiatehokkuuden parantamiluopumi-seen vuosina 2020–2022. Lisäksi syyskuusta 2020 lähtien on ha-ettavissa erillinen tuki pientalon öljylämmityksen korvaamiseen muulla lämmitysmuodolla. Kustannus-tehokkaimmin öljylämmityslaitteistoista luovutaan siirtymällä laitteistojen teknisen käyttöiän päättyessä kaukolämpöön tai lämpöpumppuratkaisuihin. Myös sähkölämmitys voi olla perusteltu vaihtoehto raken-nuksen jäljellä olevan käyttöiän ollessa lyhyt. Kunnat voivat hakea energiatukea energiatehokkuustoi-menpiteiden ja lämmitystapamuutosten toteuttamiseksi Business Finlandilta. Valtion rooliksi voidaan lukea myös rakennuskannan energiatehokkuuden parantamisen tukeminen alueilla, missä markkinaeh-toisen rahoituksen saatavuudessa on ongelmia rakennuskannan matalan vakuusarvon vuoksi.
Kunnilla on useita rooleja rakennuskannan päästöjen vähentämisessä. Esimerkiksi kuntaomisteisia vuokrataloyhtiöitä ja muuta kuntaorganisaation rakennuskantaa tulee tarkastella siten, että vajaakäyttöi-sistä ja/tai heikkokuntoisimmista rakennuksista luovutaan. Kiinteistökohtaisen tai kokonaista rakennus-kantaa koskevan pitkän aikavälin kunnossapitostrategian laatiminen auttaa kehittämään rakennuskannan energia- ja tilatehokkuutta. Strategiassa voidaan määritellä rakennuskannan asteittaista parantamista kohti nollaenergiatasoa tai toisaalta voidaan varautua rakennusten purkuun ja uusien korvaavien raken-nusten rakentamiseen. Tyhjilleen jääneiden ja/tai heikkokuntoisten rakenraken-nusten purkamiseen voi hakea purkuavustusta.
Kunnan tulee huomioida vähähiilisen rakentamisen hankintakriteerit kaikissa hankintalain alaisissa rakennus- ja korjausrakennushankkeissa. Hankintojen hiilineutraaliustavoitteisiin, resurssiviisauteen ja kiertotalouteen saa hyvää tukea Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen osaamiskeskuksesta (KEINO). Työ- ja elinkeinoministeriöllä on myös hyviä ohjeita kuntien hankintayksiköille siitä, miten energiatehokkuus huomioidaan julkisissa hankinnoissa.
Asukasmäärällä mitattuna kunta-alan energiatehokkuussopimukseen kuuluu noin 70 % Suomen kunnista. Muut kuntien omistamat vuokratalot ja vuokrataloyhtiöt sekä muut julkisten rakennusten omistajat ovat kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksen piirissä. Energiatehokkuussopimukset vel-voittavat rakennusten omistajia huolehtimaan energiatehokkuustoimista sopimuksessa määritellyissä kiinteistöissä. Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen liittyneet kunnat voivat saada korotettua Busi-ness Finlandin myöntämää energiatukea tavanomaisiin energiatehokkuusinvestointeihin. Myös ESCO (Energy Service Company) -palveluna toteutettuihin toimenpiteisiin voi saada energiatukea. Kunta voi myös tilata rakennuksiinsa vapaaehtoisia energia- ja uusiutuvan energian katselmuksia, jotka auttavat kohdentamaan päästövähennystoimenpiteitä.
2.2.3 Liikenne
Liikenteen päästöjä voidaan vähentää kolmella tavalla: 1) vähentämällä päästöjä aiheuttavaa liikenne-suoritetta, 2) parantamalla kulkuvälineen energiatehokkuutta, sekä 3) käyttämällä energiamuotoja, joilla on pienempi kasvihuonekaasupäästökerroin.
Liikenteen päästöjä voidaan vähentää tehokkaasti siirtymällä fossiilisten polttoaineiden käytöstä vähäpäästöisiin tai päästöttömiin teknologioihin, kuten esimerkiksi sähköautoihin sekä hyödyntämällä uusiutuvia polttoaineita, kuten esimerkiksi biokaasua. Kestävästi tuotettuja biopolttoaineita on kuitenkin saatavissa hyvin rajallinen määrä, minkä vuoksi niiden käyttö tulisi ohjata ensisijaisesti pitkän matkan tiekuljetuksiin sekä meri- ja lentoliikenteeseen, joita on haastava sähköistää. Kulkuvälineiden energiate-hokkuuteen ja käyttövoimajakaumaan vaikuttavat erityisesti EU:n päästörajat, jotka ohjaavat
autonvalmistajia valmistamaan vähäpäästöisempiä ajoneuvoja. Julkisorganisaatioiden ajoneuvo- ja kul-jetuspalveluhankintoja puolestaan ohjaa vähäpäästöiseksi EU:n muutosdirektiivi puhtaiden ja energiate-hokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistämisestä (Liikenne- ja viestintäministeriö 2019).
Suomessa ajoneuvokanta uusiutuu hitaasti, minkä vuoksi autokannan uudistumista ja sähköisty-mistä tuetaan esimerkiksi päästöihin sidotulla verotuksella ja sähköautojen hankintatuella sekä tuke-malla vaihtoehtoisten käyttövoimien lataus- ja tankkausinfrastruktuurin rakentamista. Henkilöautojen energiatehokkuutta voidaan tehokkaasti parantaa myös nostamalla henkilöautojen matkustajamäärää esi-merkiksi kimppakyytien avulla. Ilmastopaneelin tekemän selvityksen mukaan henkilöauton käyttötapo-jen muutos, joka sisältää kimppakyytien lisäksi yhteiskäyttöautokäyttötapo-jen yleistymisen, on yhteiskunnalle kus-tannustehokkain keino vähentää liikenteen päästöjä (Liimatainen ym. 2015). Henkilöauton
käyttötapojen muutos vaatii kuitenkin merkittävää muutosta ihmisten käyttäytymisessä.
Ajoneuvokannan uudistumisella vähäpäästöiseksi ei yksin saavuteta liikenteelle asetettuja päästövä-hennystavoitteita, vaan päästövähennystavoitteiden saavuttaminen vaatii myös ajoneuvosuoritteiden kasvun pysähtymistä (Liikenne- ja viestintäministeriö 2020). Runsaasti päästöjä aiheuttavaa henkilöau-toliikennettä voidaan vähentää tehokkaasti vaikuttamalla kulkutapajakaumaan sekä ajomatkan pituu-teen. Kulkutavan valintaan vaikuttavat erityisesti aika ja vaiva. Jotta kävely, pyöräily ja joukkoliikenne voivat tarjota henkilöauton käytölle aidon vaihtoehdon, täytyy niiden käytön olla nopeaa ja vaivatonta.
Myös matkan pituus vaikuttaa voimakkaasti kulkutapajakaumaan. Alle kilometrin matkoilla kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuus on 76 %, 1–2 kilometrin matkoilla 48 % ja 5–7 kilometrin matkoilla enää 15
% (Liikennevirasto 2018). Tiivis ja sekoittunut yhdyskuntarakenne mahdollistaa lyhyet matkat eri toi-mintojen välillä. Tiivis yhdyskuntarakenne on myös edellytys kannattavalle korkean palvelutason jouk-koliikenteelle. Kulkutapajakaumaan vaikuttaminen vaatii merkittäviä panostuksia kestävien liikkumis-muotojen edistämiseen niin valtion kuin kuntien liikennepolitiikassa (Liikenne- ja viestintäministeriö 2020).
Kestävien kulkutapojen edistämisellä sekä henkilöautojen täyttöasteen nostamisella on päästövä-hennyksien lisäksi myös muita merkittäviä hyötyjä yhteiskunnalle, kuten liikenneturvallisuuden parane-minen, kaupunkitilan vapautuminen sekä liikennemelun ja muiden terveyteen vaikuttavien päästöjen väheneminen. Kävelyn ja pyöräilyn lisäämisellä on myös merkittäviä positiivisia vaikutuksia kansanter-veyteen fyysisen aktiivisuuden lisääntymisen myötä (Liikenne- ja viestintäministeriö 2018).
Valtio-, maakunta- ja kuntatason toimijoiden roolit liikenteen päästöjen vähentämiseksi Kansallisella tasolla vähäpäästöiseen liikenteeseen voidaan vaikuttaa erityisesti taloudellisella ohjauk-sella, eli esimerkiksi verotuksella ja tuilla, jotka kohdistuvat ajoneuvojen hankintaan ja käyttöön sekä eri liikennemuotojen kohteluun esimerkiksi työsuhde-etuina ja työmatkakuluina. Kansallisella tasolla teh-dään myös päätökset valtion liikenneverkon kunnossapidosta ja kehittämisestä. Valtio voi edistää kau-punkiseutujen joukkoliikennettä nostamalla joukkoliikenteen valtionavustuksia ja parantamalla joukko-liikenteen infrastruktuuria. Erityisesti nopeat joukkoliikenneyhteydet kaupunkien välillä (esimerkiksi ns.
tunnin juna ja Suomirata) vaativat valtakunnallisia päätöksiä. Valtakunnallisesti voidaan vaikuttaa myös yhtenäiseen maksu- ja matkustusinformaatiojärjestelmien kehittämiseen sekä ohjata vaihtoehtoisten käyttövoimien lataus- ja tankkausinfrastruktuurin kehittämistä. Tiekuljetustenenergiatehokkuutta on pa-rannettu kuorma-autojen mitta- ja massakorotuksilla. Valtio osallistuu myös valtakunnallisen liikenne-järjestelmäsuunnitelman laadintaan sekä Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimusten teke-miseen suurimpien kaupunkiseutujen kanssa.
Maakuntatasolla voidaan vaikuttaa erityisesti alueiden kehittämiseen maakuntakaavan ja maakunta-ohjelman kautta. Lisäksi maakunnallisella liikennejärjestelmäsuunnittelulla voidaan vaikuttaa liikenteen maakunnallisiin kehittämistavoitteisiin. Maakuntatasolla voidaan esimerkiksi edistää tiivistä ja sekoittu-nutta yhdyskuntarakennetta sekä keskittää toimintoja asemaseuduille ja joukkoliikenteen solmukohtiin.
Kuntatasolla voidaan vaikuttaa erityisesti yhdyskuntarakenteeseen, kävelyn, pyöräilyn ja joukkolii-kenteen edellytyksiin sekä henkilöauton käytön houkuttelevuuteen esimerkiksi pysäköintipolitiikalla,
raitiotiejärjestelmillä, joukkoliikennekaduilla, -kaistoilla ja -etuisuuksilla. Kuntien tulee suunnata maan-käyttö alueille, jotka ovat helposti saavutettavissa kestävillä kulkumuodoilla. Kunnallisesti voidaan vai-kuttaa myös raskaan liikenteen päästöihin ohjaamalla kaupunkilogistiikkaa sekä investoimalla sähköisen kuljetuskaluston latausinfrastruktuuriin. Kuntatasolla tehdään myös päätökset kunnan oman kuljetuska-luston ja hankittavien kuljetuspalveluiden käyttövoimista. Kunnat voivat myös tarjota omia ajoneuvo-jaan esimerkiksi ilta-aikaan yhteiskäyttöautoiksi yksityishenkilöiden käyttöön.
2.2.4 Maatalous
Maatalouden käytäntöjä ohjaa vahvasti tukipolitiikka ja siihen liittyvä rahoitus, joten monet tiekartoissa mainitut toimet vaativat toteutuakseen niitä tukevia EU-tason ja kansallista politiikkaa. Maakunnat ja kunnat ovat tähän asti pystyneet ohjaamaan maataloustuotantoa rajallisesti. Alueellisista toimijoista ELY-keskukset vastaavat osaltaan maatalouden ympäristöohjaukseen liittyvän rahoituksen jaosta. Kun-nat pystyvät ehkä parhaiten vaikuttamaan maatalouden kunnallisten ruokahankintojen kautta. Toimi-joista tärkein on kuitenkin maanomistaja, jonka päätökset vaikuttavat maatalouden suurimpaan päästö-lähteeseen, maaperään. Siksi informaatio-ohjauksellakin on oma tärkeä roolinsa. Sitä kehittämällä pystytään vaikuttamaan maanomistajiin suoraan tai välillisesti neuvontaorganisaatioiden tai rahoitusta jakavien tahojen kautta. Erilaiset kokeilut ja verkostot voivat vahvistaa toimijoiden osaamispohjaa; täl-laisia ovat esimerkiksi Maaseudun kehittämisohjelman hankkeet ja Carbon Action -viljelijäverkosto.
2.2.5 Metsät
Suomen metsät ovat tällä hetkellä hiilinielu eli metsien puustoon ja maaperään sitoutuu vuosittain enem-män hiiltä kuin niistä vapautuu takaisin ilmakehään. Metsiin sitoutuva hiili samoin kuin niistä tulevat päästötkin raportoidaan maankäyttösektorilla (ns. LULUCF-sektorilla). Vuonna 2019 Suomen metsien nettonielu oli 22,9 Mt CO2-ekv ilman puusta valmistettuja tuotteita. Puutuotteisiin sitoutui lisäksi 3,4 Mt CO2-ekv (Suomen virallinen tilasto 2021). Metsien nielu johtuu pääasiassa siitä, että puuston kasvu on ollut Suomessa viime vuosikymmeninä suurempi kuin sen poistuma, ja siten myös metsien kokonais-puuvaranto on tänä aikana lisääntynyt. Metsien hiilinielun voimakkuudessa on kuitenkin suuria paikalli-sia ja alueellipaikalli-sia eroja, jotka johtuvat mm. metsänkäyttöhistoriasta, puuston kehitysluokkarakenteesta sekä ilmasto- ja kasvupaikkaoloista. On tärkeää huomata, että metsätalouden rooli on oleellinen metsien hiilivarastojen ja -nielujen kehitykselle Suomessa. Hakkuiden vuotuinen vaihtelu ajaa suurelta osin Suo-men metsien kasvihuonekaasutaseen vuotuista vaihtelua, kun taas pitemmällä aikavälillä hakkuut ohjaa-vat metsien ikärakenteen kehitystä ja vaikuttaohjaa-vat tulevaisuuden nieluihin.
Suomalaisen metsätalouden erityispiirteenä on metsäojitettujen soiden suuri osuus metsäpinta-alasta. Yhteenlasketut Suomen metsäojitettujen soiden hiilidioksidi-, typpioksiduuli (N2O) - ja metaa-nipäästöt (CH4) ovat noin 7,5 Mt CO2-ekv vuodessa, joten niillä on myös suuri merkitys Suomen met-sien kasvihuonekaasutaseelle (Tilastokeskus 2021a). Metsäojitetuilla soilla maaperä on suuri hiiliva-rasto, joka on alttiina hajotukselle. Kun suo ojitetaan, sen vedenpinta laskee ja hapen määrä lisääntyy vedenpinnan tason yläpuolelle jäävässä turvekerroksessa, mikä edesauttaa turpeen hajoamista hiilidiok-sidiksi ilmaan. Metsäojitettujen soiden maaperän kasvihuonekaasupäästöt vaihtelevat myös ravinteisuu-den mukaan (Ojanen ym. 2010). Karuilla metsäojitetuilla kasvupaikoilla maaperän CO2-päästöt ovat pienempiä kuin rehevillä kasvupaikoilla. Turvemaametsien osalta on tärkeää huomioida, että lyhyen ja pitkän aikavälin ilmastotavoitteet voivat johtaa erilaisiin päätöksiin turvemaametsien ilmastoviisaasta hoidosta. Lyhyellä aikavälillä turvemaametsät ovat tyypillisesti nettonielu voimakkaan puuston kasvun takia, ja puuston nielua voidaan lisätä tuhkalannoituksella. Ennen pitkää turvemaametsien turvekerros kuitenkin hupenee kokonaan, mikäli kuivatusta ylläpidetään joko ojituksilla tai puuston haihdutuksella, eli toisin sanoen, mikäli vedenpinnan taso jää pysyvästi maanpinnan alapuolelle (Ojanen ja Minkkinen 2020).
Hiilineutraaliuden tavoittelemisen kannalta on tärkeää, että aluetasolla löydetään parhaat ratkaisut pitää yllä ja kasvattaa olemassa olevia metsien hiilivarastoja ja nieluja, sekä löydetään myös keinot vält-tää ja vähenvält-tää päästöjä. Erilaisten usein ristiriitaistenkin tavoitteiden yhteensovittaminen on myös tär-keää, sillä metsillä on suuri merkitys alueiden elinkeinoille puun käytön kautta ja toisaalta muille met-sien tarjoamille ekosysteemipalveluille. Lehtonen ym. (2020) on arvioinut Suomen maankäyttösektorin päästövähennysmahdollisuuksia ja nostanut esille myös merkittävimpiä vaikutuksia muihin metsiin koh-distuville tavoitteille.
Merkittävimpiä metsiin kohdistuvia ilmastotoimia koko Suomen tasolla vuoteen 2035 mennessä ovat metsäkadon välttäminen siten, ettei metsiä raivata esimerkiksi rakennus- tai viljelysmaakäyttöön, kangasmetsien maaperän hoitaminen kiertoaikoja pidentämällä ja hakkuutähteiden korjaamista vähentä-mällä, sekä säästöpuiden ja lahopuun lisääminen. Pitkäikäisten puutuotteiden lisäämisen rooli ilmastota-voitteille arvioitiin myös merkittäväksi, mutta on huomioitava, että tämä vaatii metsäteollisuuden tuo-tantorakenteen muutosta.
Metsityksen, lannoituksen, kosteikkojen sekä taimikonhoidon mahdollisuudet realisoituvat suurelta osin pitemmällä ajanjaksolla. Suojelualueiden perustamisella ja kiertoaikojen pidentämisellä voi olla myös merkittäviä vaikutuksia ilmastotavoitteiden saavuttamiseen, mutta nämä toimet voivat myös joh-taa hakkuiden voimistumiseen muualla. Turvemaametsien päästöjä voidaan vähentää maltillisella kuiva-tuksella ja kunnostamalla ojia vain sen verran, kuin se on puuston kasvun kannalta välttämätöntä (Oja-nen ja Minkki(Oja-nen 2020). Turvemaametsien peitteellisessä metsänkasvatuksessa tähdätään puuston kasvulle riittävään kuivatukseen ylläpitämällä jatkuvaa puuston haihduntaa, jolloin ei ole tarvetta ojituk-sien kunnostukselle (Nieminen ym. 2018). Tuhkalannoitus voi olla myös yksi keino vahvistaa turve-maametsien hiilinielua lyhyellä aikavälillä, mutta sen pitkän ajan vaikutuksista turpeen hävikkiin ei ole vielä riittävästi tutkimuksia. Turvemaametsien jatkuvapeitteisen kasvatuksen kasvihuonekaasupäästöt ovat tällä hetkellä aktiivisen tutkimuksen kohteena. Lehtonen ym. (2020) arvioi jatkuvapeitteisen kasva-tuksen olevan merkittävässä roolissa Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta.
Valtio-, maakunta- ja kuntatason toimijoiden roolit metsien ilmastovaikutuksen osalta
Suurin osa tuottavasta metsämaasta on yksityisomistuksessa ja Suomessa on yksityisiä metsänomistajia yli 600 000. Valtio omistusosuus metsämaasta on noin 25 % ja muiden julkisten toimijoiden, kuten kun-tien, seurakunkun-tien, säätiöiden ja yhteismetsien osuus on noin viisi prosenttia. Vaikuttavissa ilmastotoi-missa painottuvat siten voimakkaasti yksityismetsissä tehtävät toimenpiteet ja politiikat, joilla vaikute-taan metsänomistajien omaan päätöksentekoon. Viime kädessä metsänomistajien päätöksentekoon vaikuttavat heidän omat intressinsä ja tavoitteensa, joita he ovat asettaneet metsänomistukselleen. Tuo-reen kyselytutkimuksen tuloksien perusteella metsänomistajat pitivät puuntuotantoa tärkeimpänä tavoit-teenaan itselleen ja Suomelle, mutta yli puolet metsänomistajista oli myös kiinnostunut hiilensidonta- ja monimuotoisuuspalvelujen tuottamisesta metsissään (Koskela ym. 2021). Metsänomistajien päätöksiä voidaan ohjata tukipolitiikalla, suojelukorvauksilla, kaavoituksella ja metsänhoitosuositusten kautta.
Mahdollisilla hiilen sidontaan liittyvillä kompensaatiolla voi myös olla tulevaisuudessa merkitystä il-mastotavoitteiden saavuttamisessa. Vaikka muun kuin valtion julkisen metsänomistuksen pinta-alaosuus on pieni, näillä julkisilla toimijoilla olisi kuitenkin omissa metsissään hyvät mahdollisuudet toimia edel-läkävijöinä ja tiennäyttäjinä metsien käsittelyn ilmastoystävällisyyden lisäämiseksi laajemminkin. Suo-raa hyötyä näistä voi tulla myös erilaisten hiilikompensaatiotoimien mahdollistajana.