6.1 Ohjaajien koulutustausta
Tutkimukseen osallistuneilla ohjaajilla oli monipuolisesti erilaisia koulutuksia niin liikunta- ja terveysalalta kuin sen ulkopuoleltakin. Vähän yli puolet vastaajista (55,6 %, n=30) oli korkeakoulutettuja, ja heistä 60 % (n=18) liikunta- tai ravitsemusalalta. Suurin osa korkeakoulutetuista oli suorittanut fysioterapeutin tai lii-kunnanohjaajan tutkinnon ammattikorkeakoulussa. Yliopistotutkinto oli lähes viidesosalla kaikista vastaa-jista. Ravitsemustieteen yliopistotasoinen tutkinto oli kolmella. Vajaa puolet tutkittavista (40,7 %) oli kou-luttautunut personal trainerin ammattiin. Muita mainittuja liikunta-alan koulutuksia olivat muun muassa liikuntaneuvojan, valmentajan ja hierojan ammattitutkinto.
Tutkittavien koulutustasoa on vaikeaa verrata kirjallisuudessa esitettyihin tietoihin liikunta-alan ammatti-laisten koulutustaustasta, sillä on huomioitava, että tutkintojen laajuus ja sisältö voivat erota huomatta-vasti eri maiden välillä samanlaisesta nimikkeestä huolimatta. Lisäksi koulutustason raportointitapa ei ole yhdenmukainen, eikä aina ole tiedossa miltä alalta ja minkä tasoinen ilmoitettu korkeakoulututkinto on.
Esimerkkejä liikunta-alan ammattilaisten koulutustaustasta eri maissa on esitelty taulukossa 2. On myös huomattava, että tässäkin tutkimuksessa kysymyksellä selvitettiin koulutustasoa yleisesti, joten kaikki kor-keakoulututkinnot eivät liittyneet liikuntaan tai ravitsemukseen, vaan yliopistotutkinto saattoi olla esimer-kiksi kaupalliselta alalta. Lisää tutkimusta isommalla otoskoolla ja tarkemmalla kysymyksenasettelulla tar-vittaisiin selvittämään, onko suomalaisten liikunta-alan ammattilaisten koulutustausta samalla tasolla maailmalla toimivien kollegoidensa kanssa. Lisäksi on otettava huomioon tutkimusjoukon mahdollinen valikoituminen.
Ravitsemuskoulutusta oli sisältynyt valtaosalla tutkittavista (76,0 %) liikunta-alan tutkintoon, lisäksi kol-masosa oli käynyt erillisen ravintovalmentajan tai muun vastaavan koulutuksen ja 40 prosenttia opiskellut ravitsemustiedettä tai urheiluravitsemusta avoimen yliopiston kautta. Kaksi vastaajista ilmoitti, ettei ole saanut mitään ravitsemukseen liittyvää koulutusta, mutta hekin antavat kuitenkin ravitsemusohjausta asi-akkailleen. Vastanneiden asiakkaiden näkökulmasta ei vaihtelua ja monipuolisuutta ohjaajien koulutuksen suhteen havaittu. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, kaikilla vastanneista ravitsemusohjausta oli antanut kuntokeskuksen personal trainer tai kuntosaliohjaaja. Asiakkaat eivät kuitenkaan välttämättä aina voi
tie-tää ohjaajan koulutustaustaa, mikäli ohjaaja ei tuo sitä erikseen ilmi. Personal trainer tai kuntosaliohjaaja voi hyvinkin olla asiakkaan tietämättä toiselta ammatiltaan esimerkiksi fysioterapeutti, liikuntaneuvoja, parturi-kampaaja tai restonomi.
6.2 Kuntokeskuksissa tarjottavat ravitsemuspalvelut ja ohjauksen tarkoitus
Kansainvälisen ICREPs -organisaation laatimien standardien (2020) mukaan ravitsemusohjauksen tarjoa-minen asiakkaalle kuuluu liikunta-alan ammattilaisen työtehtäviin. Standardien mukaan ohjaajien tulisi tarjota tieteelliseen näyttöön perustuvaa tietoa ja ohjausta ravitsemuksen perusteisiin ja terveellisiin elin-tapoihin liittyen sekä edesauttaa asiakkaan positiivista asennetta syömistä ja kehonkoostumustaan koh-taan. Standardeissa mainitaan myös, että ohjaajan tulisi ymmärtää oma roolinsa sekä osaamisensa rajat ravitsemusohjauksen suhteen ja tarvittaessa ohjata asiakas pätevämmän ammattilaisen luokse (ICREPs 2020).
Yhtä kuntokeskusta lukuun ottamatta kaikissa tutkimukseen osallistuneissa keskuksissa tarjottiin asiakkail-le ravitsemusohjausta. Tulos on linjassa yasiakkail-leisen tilanteen kanssa, sillä suurin osa suomalaisista kuntokes-kuksista tarjoaa Internet-sivujensa mukaan ravitsemusohjausta joko omana ravitsemukseen keskittyvänä valmennuksena tai liitettynä personal trainer -palveluihin. Yli puolessa keskuksista tarjottiin yksilöohjauk-sen lisäksi myös ryhmäohjausta ja yli kahdessa kolmasosassa annettiin ravitsemusohjausta päivittäin tai viikoittain. Ohjauksen toteutustapa oli pääasiallisesti kasvotusten, mutta asiakkaista neljäosa oli kuitenkin saanut ohjausta myös pelkästään kirjallisilla ohjeilla. Ohjaajista valtaosa (77,8 %) vastasi suunnittelevansa ohjauksen henkilökohtaisesti huomioiden muun muassa asiakkaan mieltymykset ja yksilölliset erot sekä terveydentilan, mutta asiakkaista lähes puolet kertoi saaneensa ohjauksen tietyn yhteisen mallin mukai-sesti ohjaajan huomioitua vain esimerkiksi tavoitteet ja/tai energiantarpeen. Ohjaajista myös lähes kol-masosa ilmoitti, ettei tee asiakkailleen tarkkoja ruokavaliosuunnitelmia. Asiakkaista kuitenkin taas lähes puolet oli saanut suunnitelman, jossa ruoka-aineet on määritelty gramman- tai kilokalorien tarkkuudella.
Edellä mainittujen standardien mukaan liikunta-alan ammattilaisen ei tulisi ohjata tai kehottaa asiakasta noudattamaan tarkkaa ruokavaliota tai dieettiä (ICREPs 2020).
Tärkeimpänä tulosyynä ravitsemusohjaukseen oli ohjaajien mukaan lähes yksimielisesti painonhallinta tai laihdutus. Muita yleisiä syitä olivat kiinteytyminen, yleisen hyvinvoinnin lisääminen sekä lihasmassan
li-43
sääminen. Myös asiakkailla nämä neljä syytä olivat yleisimmät ohjaukseen hakeutumisen syyt. Lähes kol-masosa ohjaajista vastasi asiakkaiden tulosyinä olevan vatsavaivat ja viidesosa sairaudet. Vain yksi vastaa-jista oli maininnut tässä kohtaa, että jos asiakas epäilee sairautta, johon haluaisi apua ravinto-ohjauksen kautta, ohjataan hänet ensin lääkäriin. Samoin hän toimii vatsaoireisten kanssa. Tästä voidaan päätellä, ettei ohjaajat välttämättä aina tunnista oman osaamisensa rajoja, sillä sairauksien hoidon pitäisi kuulua ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisen tehtäviin.
6.3 Ravitsemusohjauksen koettu tuloksellisuus ja laatu
Tutkimukseen osallistuneet ohjaajat kokivat ohjauksensa olevan pääasiassa tuloksellista. Lähes kaksi kol-masosaa kokee asiakkaiden saavuttavan tavoitteensa hyvin tai todella hyvin ja ajattelevat tulosten myös olevan pysyviä. Yksikään ohjaajista ei vastannut, että asiakkaat saavuttaisivat tavoitteensa huonosti. Toi-saalta useammilla ei ollut tulosten seurantaa valmennuksen päätyttyä. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että useat ohjaajat korostivat jatkuvuuden ja vuorovaikutuksen merkitystä kysyttäessä tavoitteiden saa-vuttamiseen ja tulosten pysyvyyteen vaikuttavista tekijöistä. Myös ICREPs:n standardeissa (2020) maini-taan, että personal trainerin tulisi tukea muutoksia pitkällä aikavälillä seuraten asiakkaan sitoutumista valmennukseen sekä tarjoamalla motivoivia tekniikoita tueksi.
Asiakkaista jopa neljäsosa koki saavuttaneensa tavoitteensa huonosti tai todella huonosti ja myös tulos-ten pysyvyys oli vain keskitasoa. Vajaalla 30 prosentilla asiakkaista ohjaaja on ottanut valmennuksen lo-puttua yhteyttä selvittääkseen tavoitteiden säilymistä tai seurannan tarvetta. Kuntokeskusten asiakkaiden tyytyväisyys saamaansa ohjaukseen oli keskitasoa, kuitenkin yli puolet suosittelisi saamaansa ravitsemus-ohjausta läheisilleen. Samankaltaisia tuloksia asiakkaiden tyytyväisyyden suhteen on saatu myös muun muassa Australiassa, jossa Barnes’n ym. (2019) tutkittavista puolet olivat tyytyväisiä personal trainerilta saamaansa ravitsemusohjaukseen ja noin 60 % ajatteli ohjauksen olleen hyödyllistä. Kuitenkin vain kol-mannes koki, että ohjaus oli parantanut todellisuudessa heidän ruokailutottumuksiaan.
Avoimissa perusteluissa ohjauksen tyytyväisyyteen liittyen tuli useasti esille ohjauksen olleen liikunnan osalta hyvää, mutta ravitsemukseen liittyvään ohjaukseen kaivattaisiin enemmän henkilökohtaisuutta ja säännöllisyyttä. Tuloksia tulkitessa on muistettava, että kyselytutkimuksella pystytään selvittämään vain vastaajien omia kokemuksia aiheeseen liittyen. Negatiiviset palautteet saatetaan tuoda positiivista
her-kemmin esille, mikä saattoi näkyä avointen perustelujen negatiivisessa painotuksessa. Riippuu paljon yksi-löstä ja esimerkiksi hänen taustatiedoistaan ravitsemuksen suhteen, kuinka hän kokee saamansa ohjauk-sen ja mihin ohjaajan toiminnassa hän kiinnittää huomiota. Toisaalta tulokset antavat viitteitä huolestutta-vasta ilmiöstä, jossa liikuntavalmennukseen liitetään ravitsemusohjausta ilman osaamista. Tämä sekä vä-hentää asiakkaiden tyytyväisyyttä ohjaukseen, että pahimmillaan voi johtaa väärän tiedon leviämiseen ja asiakkaan terveyden ja hyvinvoinnin vaarantumiseen.
6.4 Tarvitaanko kuntokeskuksissa ravitsemusterapeutteja?
Asiakkaiden kokemus tarpeesta syvällisemmälle tai henkilökohtaukselle ravitsemusohjaukselle kuntokes-kuksissa oli yksimielinen, sillä lähes 90 prosenttia vastasi tarvetta olevan ja loput eivät osanneet sanoa.
Kukaan ei siis ollut sitä mieltä, että tarvetta ei olisi. Asiakkaat toivovat esimerkiksi ravitsemusaiheiden sy-vällisempää ymmärrystä ja perusteluja, yksilöllisempää tarpeiden huomiointia sekä varmuutta valmentajan ammattitaidosta ja ohjeiden oikeellisuudesta. Asiakkailta ei suoraan kysytty tarvetta laillistetun ravitse-musterapeutin palveluille, mutta tämä voisi olla yksi hyvä vaihtoehto syvällisemmän ravitsemusohjauksen tarjoajaksi. Kuntokeskusten ohjaajista lähes kolmasosa olikin konsultoinut ravitsemusterapeuttia asiak-kaan ravitsemusohjaukseen liittyvissä asioissa ja samankokoinen osuus on ohjannut asiakkaitaan eteen-päin ravitsemusterapeutille huomatessaan oman osaamisensa rajojen ylittyneen. Tämä on jo hyvä alku, mutta olisi erittäin tärkeää, että jokainen terveys- ja hyvinvointialalla työskentelevä tunnistaisi rajansa ja olisi valmis ohjaamaan asiakkaita tarvittaessa pätevälle ammattilaisille. Lisäksi tarvittaisiin selkeitä hoito-polkuja, jotta eteenpäin ohjaaminen olisi helppoa ja vaivatonta niin ohjaajalle kuin asiakkaallekin.
Myös ravitsemusohjauksen tulosyyt antavat viitteitä siitä, että tarvetta ravitsemuksen koulutetuille ammat-tilaisille olisi myös kuntokeskuksissa, sillä suhteellisen iso osa ohjaajista neuvoi asiakkaitaan esimerkiksi vatsavaivoihin, sairauksiin tai allergioihin liittyen. Kaikki näistä voisi mieltää kuuluvaksi laillistetun ravitse-musterapeutin antaman ravitsemushoidon piiriin. Asiakkaista reilu 10 prosenttia ilmoitti ohjaukseen osal-listumisensa syyksi sairaudet ja myös aiemman kirjallisuuden mukaan asiakkaat odottavat personal traine-rin osaavan antaa ravitsemusohjausta kroonisiin sairauksiin liittyen (McKean ym. 2015; Barnes ym. 2019).
Asiakkaat eivät välttämättä ole edes tietoisia eri ammattiryhmien osaamisen ja tietojen tasosta, jolloin rajan asettaminen olisikin vastuullisen ammattilaisen tehtävänä.
45
ICREPs:n standardien (2020) mukaan myös liikunta-alan ammattilaisten tulisi perustaa ravitsemukseen liittyvä ohjauksensa tutkittuun tietoon sekä yleisiin suosituksiin, mutta käytännössä näin ei aina ole. Aust-ralialaisten kuntokeskusten palveluvalikoimaa ja mainontaa selvittäneen poikkileikkaustutkimuksen mu-kaan vain 15 % yrityksistä tarjosi suositellun osaamistason mukaista ravitsemusneuvontaa (Barnes ym.
2016b). Riittävä osaamistaso määriteltiin tutkimuksessa olevan niillä kuntokeskuksilla, joissa ravitsemus-ohjaus perustui ravitsemussuosituksiin tai ravitsemusterapeutin palveluihin. Jopa 51 % yrityksistä oli sel-västi ylittänyt rajansa osaamistason suhteen ja loput 34 % oli riskissä rajojen ylittämiseen.
Ravitsemustiedon taso niin eri ammattiryhmien välillä kuin niiden sisällä toimivien ammattilaistenkin kes-kuudessa voi vaihdella suuresti. Huoli osaamisen tasoeroista näkyi myös tutkittavien asiakkaiden avoimis-sa vastauksisavoimis-sa. Suomalaisten personal trainereiden ravitsemusoavoimis-saamista on tutkittu vuonna 2010 Itä-Suomen yliopistossa Pro Gradu -tutkielmaa varten laaditulla kyselytutkimuksella. Sen mukaan pääkau-punkiseudulla työskentelevien personal trainereiden ravitsemusohjaus perustui suurelta osin omiin ja asi-akkaiden kokemuksiin sekä mielipiteisiin (Aalto 2010), eikä esimerkiksi kirjallisuuteen tai ravitsemussuosi-tuksiin. Tämä voi aiheuttaa muun muassa väärän tiedon leviämistä asiakkaiden keskuudessa, ja jopa vaa-ratilanteita, mikäli ohjaajan tiedot ovat puutteellisia esimerkiksi allergioiden tai sairauksien ravitsemushoi-dossa. Aallon (2010) mukaan personal trainereiden ravitsemusosaaminen riittää perusteiden ohjaamiseen, mutta ei sen pidemmälle, sillä vakavia puutteita oli osaamisessa esimerkiksi keliakiaan, diabetekseen, kas-vissyöntiin ja laktoosi-intoleranssiin liittyen. Ratkaisuksi ehdotetaan, että tutkittua tietoa ja ravitsemuksen virallisia suosituksia korostettaisiin enemmän jo liikunta-alan koulutuksessa.
Tähän kyselytutkimukseen osallistuneista ohjaajista vain noin kolmannes ilmoitti ravitsemusohjauksessa käyttämänsä tiedon perustuvan ravitsemussuosituksiin sekä tieteelliseen tietoon. Koulutuksessa saatu ravitsemustieto oli suosituin vastaus, ja siihen ohjauksensa perustaa noin puolet vastaajista. Tästä voidaan päätellä, ettei koulutuksessa saatu ravitsemustieto ole aina samassa linjassa virallisten ravitsemussuositus-ten ja tieteellisen tiedon kanssa, mikä voi taas johtaa asiakkaan kannalta jopa haitallisen tiedon leviämi-seen.
Ravitsemustiedon tasoa ei selvitetty tässä tutkimuksessa objektiivisesti, mutta ohjaajat saivat itse arvioida osaamistaan. Noin 60 % ohjaajista arvioi ravitsemusosaamisensa olevan hyvä tai erittäin hyvä. Koetun osaamisen ja ravitsemuskoulutuksen tason välillä ei havaittu yhteyttä. Kirjallisuus aiheesta on ristiriitaista.
On viitteitä siitä, että ohjaajan itsevarmuus omaa ravitsemusosaamistaan kohtaan kasvaa koulutustason lisääntymisen myötä (Barnes ym. 2016a), sekä päin vastaisia tuloksia, jossa osaavammat ja korkeammin koulutetut ohjaajat ovat vähemmän itsevarmoja ravitsemusosaamisensa suhteen (Skopinceva 2017). On ymmärrettävää, että enemmän koulutusta saaneet olisivat varmempia tiedostaan ja ohjauksestaan. Toi-saalta vähän koulutusta saaneet eivät välttämättä osaa arvioida omaa osaamistaan samalla tavalla, kuin korkeasti koulutetut, ja voivat sen vuoksi antaa ravitsemusohjausta oman osaamisensa ulkopuolelta jopa vaarantaen asiakkaan turvallisuuden. Sen sijaan korkeammin koulutetut saattavat olla kriittisempiä oman tietonsa suhteen, ja ajatella, että aina voisi oppia aiheesta yhä enemmän.
Myös objektiivisesti tarkasteltuna koulutustason yhteys ravitsemusosaamiseen on ristiriitaista aiemmissa tutkimuksissa. Malekin ym. (2002) mukaan vähintään liikuntatieteiden kandidaatintutkinnon suorittanei-den ravitsemusosaaminen oli merkitsevästi parempaa verrattuna vähemmän koulutettuihin, kun taas McKeanin ym. (2019) tutkimuksessa merkitsevää eroa ei löytynyt. Jälkimmäisessä sen sijaan havaittiin, että vaikka liikunta-alan ammattilaiset tiesivät valtaväestöä paremmin ruokien ravintoainesisältöjä, ei tiedon tasossa ollut eroavaisuutta valtaväestön kanssa, kun kyseessä olivat syömiskäyttäytymiseen, ravitsemus-suosituksiin tai sairauksien ja ruokavalion yhteyteen liittyvät kysymykset.
Asiakkaan kannalta on huolestuttavaa, että osaamisen puute ei estä ohjaajaa antamasta ravitsemusoh-jausta, vaikka hän tiedostaisi itse puutteet osaamisessaan. Tämä voi kertoa esimerkiksi oman osaamisensa yliarvioimisesta tai toisaalta vähättelystä tai pahimmassa tapauksessa välinpitämättömyydestä asiakkaan hyvinvointia ja turvallisuutta kohtaan. Samanlaisia tuloksia ohjaamisesta ravitsemusosaamisen puutteista huolimatta on saatu useissa aiemmissa tutkimuksissa (mm. Kruseman ym. 2008; Weissman ym. 2013;
Skopinceva 2017; McKean ym. 2019).
6.5 Aineiston ja menetelmien arviointi
Kaikkia tutkimuksen tuloksia tulkittaessa on muistettava, ettei tutkimukseen osallistuneet ohjaajat ja asi-akkaat välttämättä ole samasta kuntokeskuksesta, joten ohjaajien ja asiakkaiden välisiä tuloksia ei voi suo-raan verrata keskenään. Tämä olisi mielenkiintoinen näkökulma tutkittavaksi, mutta jätettiin tutkielmaa varten laaditun tutkimuksen ulkopuolelle anonymiteetin säilyttämisen vuoksi.
47
Tutkimusmenetelmänä kyselyyn liittyy useita etuja, mutta myös ongelmia. Poikkileikkausasetelmalla to-teutetun kyselyn selkeitä etuja ovat tehokkuus, taloudellisuus sekä mahdollisuus selvittää tutkittavien sub-jektiivisia kokemuksia, asenteita ja mielipiteitä (Luoto 2009). Ongelmana puolestaan voi olla vastausten luotettavuus, kysymysten epätarkkuus, vastaamattomuus sekä muistiharha. Ylipäätään poikkileikkaustut-kimuksella ei voida osoittaa luotettavia syy-seuraussuhteita, vaan enimmäkseen havainnoida sen hetkistä tilannetta ja esimerkiksi luoda hypoteeseja tulevia tutkimuksia varten. Luotettavuutta ja tarkkuutta pyrit-tiin parantamaan tässä tutkimuksessa kyselylomakkeiden esitestauksella sekä avointen kysymysten ja vas-tausvaihtoehtojen sisällyttämisellä lomakkeelle. Avoimet kysymykset voivat tuoda tutkittavilta esille näkö-kulmia, joita ei ole osattu kysyä etukäteen, mutta toisaalta niihin vastaaminen vie enemmän aikaa ja voi vähentää vastaamisinnokkuutta (Luoto 2009). Vastaamisinnokkuutta pyrittiin lisäämään laatimalla lomak-keesta mahdollisimman selkeä, lyhyt ja jättämällä avoimiin kysymyksiin vastaaminen useissa tapauksissa vapaaehtoiseksi. Lisäksi osallistujille lähetettiin muistutusviestejä ennen kyselyn sulkeutumista. Muistihar-haa voi olla vaikea kontrolloida, mutta sitä pyrittiin vähentämään tarkoilla kysymyksillä ja rajaamalla tut-kimus koskemaan tutkittavan viimeisintä ohjauskokemusta.
Tulosten luotettavuuden ja yleistettävyyden parantamiseksi olisi aineistoa tarvittu enemmän. Osallistuja-joukko jakaantui maantieteellisesti melko tasaisesti Suomen eri kaupunkien ja maakuntien välillä. Ikäja-kauma molemmissa tutkimusryhmissä kattoi tasaisesti työikäisen väestön. SukupuolijaIkäja-kauma sen sijaan ei ollut tasainen, sillä tutkittavissa oli naisia selkeästi enemmän kuin miehiä. Taustatietojen perusteella tulok-set ovat yleistettävissä parhaiten suomalaiseen työikäiseen naisväestöön. Otoskoon pienuuden vuoksi yleistämisen kanssa on kuitenkin oltava varovainen. Lisäksi tilastollinen voima oli todennäköisesti riittämä-tön vertailuihin eri taustatekijöiden mukaan. Vastaamisprosentin kasvattamiseksi olisi voinut käyttää esi-merkiksi (raha)palkkioita ja vastaamattomien tarkempaa seurantaa sekä henkilökohtaista kontaktointia (Luoto 2009).
Muistiharhan lisäksi aineistossa saattaa esiintyä valikoitumisharhaa, sillä usein aiheesta tai tekijästä kiin-nostuneet osallistuvat herkemmin tutkimukseen (Luoto 2009). Tässä tapauksessa voi olla, että korkeam-min koulutetut osallistuvat herkemkorkeam-min yliopiston nimissä tehtyyn tutkimukseen aiheuttaen harhaa koulu-tustasoa mittaavissa tuloksissa. Näin ollen tulosten perusteella voisi syntyä kuva, että kuntosaleilla ravit-semusohjausta antavat työntekijät olisivat korkeammin koulutettuja kuin todellisuudessa keskimäärin on.
Tämä voi vaikuttaa myös yleistettävyyteen, sillä mikäli tutkimusjoukko oli keskimääräistä korkeammin
koulutettua, voisi tuloksia yleistää muiden taustatietojen lisäksi vain saman koulutustason omaaviin henki-löihin. Myös ravitsemuksesta tai ravitsemustieteestä kiinnostuneet ovat saattaneet osallistua aiheeseen liittyvään tutkimukseen muita herkemmin. Tämä voi aiheuttaa vääristymää tuloksissa esimerkiksi ravitse-musohjauksen tarjoamisen useuteen, ravitsemuskoulutuksen määrään, ravitsemusosaamisen tasoon tai asiakkaiden tyytyväisyyteen liittyen.
6.6 Tulosten merkitys ja hyödynnettävyys
Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää perusteltaessa tarvetta laadukkaammalle ravitsemusohjaukselle liikunta-alalla ja sitä kautta uusien hoitoväylien löytämiseksi ennaltaehkäisevälle kansanterveystyölle. Ny-kyisellään kuntokeskuksissa annettava ohjaus ei todennäköisesti vielä riitä vastaamaan tarpeeseen lisäre-sursseista kansanterveyden parantamiseksi, sillä se ei välttämättä ole tasoltaan yhtä laadukasta verrattuna terveydenhuollossa annettavaan elintapaohjaukseen. Aihetta tulisi tutkia lisää ennen kuin voitaisiin sanoa kuntokeskusten olevan turvallinen ja hyvä hoitoväylä jakamaan terveydenhuollon resursseja elintapaoh-jauksen suhteen. Lisäksi tulisi ottaa huomioon kuntokeskusten motiivit ohelintapaoh-jauksen tarjoamiselle, sillä ne eivät välttämättä ole samat kuin terveydenhoitoon keskittyvillä julkisilla yksiköillä. Yksityinen voittoa ta-voitteleva liikunta-alan yritys voi esimerkiksi tavoitella ensisijaisesti hyviä markkinoita, asiakasvirtoja ja asiakastyytyväisyyttä (Stacey ym. 2010) kansanterveyden parantamisen sijaan.
Ravitsemusohjauksen laatua kuntokeskuksissa voitaisiin parantaa esimerkiksi kouluttamalla personal trai-nereita ja muita kuntosaleilla työskenteleviä ohjaajia ravitsemussuositusten ja tieteelliseen tietoon pohjau-tuvan turvallisen ravitsemusohjauksen tarjoajiksi. Kouluttajina voisi nykyistä laajemmin toimia esimerkiksi urheiluravitsemusta opiskelleet laillistetut ravitsemusterapeutit, mikä loisi myös alalle lisää työllisyysmah-dollisuuksia. Ravitsemuksen perusteiden opetus olisi hyvä kuulua kaikille liikunta-alalle opiskeleville oppi-laitoksesta ja koulutustasosta riippumatta, sillä yhä useammat asiakkaat todennäköisesti toivovat koko-naisvaltaista hyvinvointivalmennusta pelkän liikunnanohjauksen rinnalle. Lisäksi olisi tärkeää tarjota syväl-lisempää lisäkoulutusta ravitsemukseen liittyen aiheen parissa työskenteleville liikunta-alan ammattilaisil-le.
Toisaalta personal trainerit, fysioterapeutit ja muut liikunta-alan toimijat ovat jo kouluttautuneet liikun-nanohjauksen ammattilaisiksi, joten mahdollisesti ravitsemusohjauksen voisi toteuttaa kokonaan siihen
49
erikoistuneet ammattilaiset, kuten laillistetut ravitsemusterapeutit. Ei välttämättä ole tarkoituksenmukais-ta, että yhden ammattilaisen tulisi hoitaa kaikki asiakkaan elintapamuutokseen liittyvä ohjaaminen. Ravit-semusterapeutitkin antavat usein elintapaohjausta ravitsemuksen lisäksi myös liikuntaan liittyen, ja saatta-vat kokea tämän haasteellisena ja oman osaamisensa rajojen ylittämisenä (Huntington ym. 2020). Mo-niammatillinen yhteistyö saattaisi tuoda paremman ja pysyvämmän tuloksen, kun eri alojen ammattilaiset voisivat keskittyä auttamaan asiakasta oman erityisosaamisensa keinoilla.
Zizzi ym. (2016) ovat selvittäneet asiakkaiden kokemuksia moniammatillisen tiimin ohjaaman painonhal-lintavalmennuksen osalta. Tutkimuskyselyyn vastasi 567 vähintään puoli vuotta valmennuksessa ollutta osallistujaa. Valmennus kesti yhteensä kaksi vuotta, ja siihen kuului kuukausittain 3x30–60 min laillistetun ravitsemusterapeutin ravitsemusohjausta, 2x60 min personal trainerin liikuntaohjausta sekä 3x30–60 min puhelimitse tapahtuvaa terveyskäyttäytymisen neuvontaa, jonka ohjaajana toimi esimerkiksi sosiaalityön, liikuntatieteiden tai kansanterveyden maisterin koulutuksen suorittanut henkilö. Tutkimuksen tulokset antavat lupaavaa näyttöä siitä, että terveysalan ammattilaisten yhteistyönä järjestämä ohjaus voisi olla potentiaalisesti hyödyksi sekä opettamaan taitoja että tarjoamaan tukea asiakkaan terveyskäyttäytymisen muutokselle (Zizzi ym. 2016). Toisaalta moniammatillisen ohjauksen järjestäminen ei ole ongelmatonta, kun otetaan huomioon muun muassa resurssit ja kustannukset, joiden tarve kasvaa entisestään, mikäli ohjaukseen ja hoitoon osallistuu aiempaa useampia ammattilaisia (Kiss ym. 2020). Kuntokeskusten asiak-kaat maksavat jo esimerkiksi personal trainerin valmennuksesta, joten heillä ei välttämättä ole mahdolli-suuksia maksaa moninkertaisia summia saadakseen ohjaukseen mukaan ravitsemusterapeuttia. Lisäksi tulisi olla mahdollisuus järjestää ohjaus mahdollisimman samanaikaisesti, sillä liikunta ja ruokavalio ovat lähes erottamaton yhdistelmä elintapojen kokonaisuudessa.