Muu terveydenhuolto

Laillistetun ravitsemusterapeutin lisäksi terveydenhuollon ammattilaisista esimerkiksi lääkärien ja sairaan-hoitajien työtehtäviin kuuluu potilaiden elintapaohjaus (Saarnio ja Mäkitie 2014). Ravitsemusohjauksen tarve korostuu ravitsemukseen keskeisesti liittyvien terveysongelmien, kuten lihavuuden, tyypin 2 diabe-teksen, sydän- ja verisuonitautien sekä maksasairauksien hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Lääkärien on ol-tava tietoisia ravitsemusohjauksen tarpeesta eri potilailla myös siitä syystä, että he tekevät useimmiten aloitteen ravitsemusterapeutin ottamisesta mukaan potilaan hoitoprosessiin. Varsinkin julkisessa tervey-denhuollossa päästäkseen ravitsemusterapeutille, potilas tarvitsee lääkärin lähetteen. Yleislääkärin voi-daan monesti ajatella olevan ikään kuin ”portinvartija”, joka antaa potilaalle pääsyn muiden erityisammat-tiryhmien vastaanotolle terveydenhuollossa (Verhejden ym. 2005). Lääkärillä on mahdollisuus kerätä ja seurata potilaan terveyteen ja ravitsemustilaan liittyviä mittareita, kuten painoindeksiä, verenpainetta sekä veren lipidi- ja sokeriarvoja, sekä tarkkailla potilaan motivaatiota ja näiden perusteella tarvittaessa ohjata eteenpäin ravitsemusterapeutille yksilöllistettyä ravitsemushoitoa varten.

Potilaat eivät välttämättä näe kuitenkaan sairaanhoitajaa tai lääkäriä ensisijaisena vaihtoehtoja ravitse-musohjauksen tarjoajaksi. Yhdysvaltalaisen terveyskeskuksen asiakkaat (n=43) luottavat painonhallintaoh-jauksessa eniten ravitsemusterapeutin ja toiseksi eniten personal trainerin ohjaukseen (Abshire ym. 2020).

Laillistettu sairaanhoitaja oli seitsemästä vaihtoehdosta viimeisenä ja sen yläpuolelle ylsivät jopa sairaan-hoitajaharjoittelija ja painonpudotuksessa onnistunut vertainen. Myös australialaistutkimuksessa suosituin ammattilainen painonpudotuksen avuksi oli ravitsemusterapeutti, jonka jälkeen tulivat yleislääkäri ja lii-kunnanohjaaja (Yoong ym. 2013). Toisessa australialaistutkimuksessa lähes kolmasosa valitsisi personal trainerin ja neljäsosa ravitsemusterapeutin ja vain 15 % yleislääkärin (Tham ja Young 2008).

Lääkäreiden ja muun hoitohenkilökunnan osaaminen, aktiivisuus ja innostus ravitsemushoitoa kohtaan vaihtelee eri organisaatioissa (Saarnio ja Mäkitie 2014). Erään suomalaisen tutkimuksen mukaan hoitajat ja lääkärit käyttivät vain vähän aikaa tyypin 2 diabeetikoiden ravitsemusohjaukseen (Poskiparta ym. 2009).

Tutkimusaineistona oli 129 videoitua lääkärin tai hoitajan vastaanottoa. He eivät hyödyntäneet potilaan aikaisempaa ravitsemustietämystä, eivätkä käyneet riittävästi läpi ravitsemuksellisten tekijöiden merkitystä diabeteksen hoidossa. Näin ollen ohjaus ei useimmiten ollut yksilöllistä eikä vaikuttavaa. Tutkijoiden mu-kaan terveydenhuollon ammattilaisille tulisi tarjota enemmän koulutusta ravitsemusohjaukseen ja

kom-munikaatioon liittyen. Samaan johtopäätökseen on tultu myös muun muassa Seinäjoen ammattikorkea-koulussa vuonna 2014 tehdyssä opinnäytetyössä, jonka tulokset osoittavat, että sairaanhoitajat tarvitsevat lisäkoulutusta näyttöön perustuvasta ravitsemusohjauksesta (Nieminen ja Oikari 2014). Myös sairaanhoi-tajien koulutukseen kuuluvaa ravitsemusopetusta olisi hyvä kehittää parempien ohjausvalmiuksien mah-dollistamiseksi. Opinnäytetyössä tarkasteltiin terveyskeskuksen vuodeosastolla työskentelevien sairaan-hoitajien osaamista ja valmiutta ravitsemusohjauksen antamiseen.

Ravitsemusohjauksen tiedollisen sisällön lisäksi myös ohjaustavalla ja kommunikaatiolla on suuri merkitys onnistuneen hoidon kannalta. Erityisesti lihavuuden hoitoa terveydenhuollossa on kritisoitu muun muassa siitä, että toiminta on syyllistävää ja ammattilaiset eivät tue potilasta tarpeeksi (Anglé 2020; Niinistö 2020;

Kirk ym. 2014). Asiaan on kiinnitetty huomiota muuttamalla lihavuuden hoidon käytäntöjä ainakin Kana-dassa ja Suomessa (Lihavuus (lapset, nuoret ja aikuiset), Käypä hoito -suositus 2020; Wharton ym. 2020).

Suomalaisessa uudistetussa lihavuuden Käypä hoito -suosituksessa (2020) korostetaan kannustavaa ja valmentavaa otetta, jolla toivotaan päästävän pysyvämpiin lopputuloksiin potilaan hoidossa. Myös yhdys-valtalaistutkijat (de Heer ym. 2019) ehdottavat, että terveydenhuollon ammattilaisilla olisi paremmat mahdollisuudet vaikuttaa henkilön lihavuuden hoitamiseen, mikäli he sitoutuisivat hoitoon kehotusten ja neuvojen antamista laajemmin. Ei siis vielä riitä, että asiakkaalle mainitaan ylipainosta tai kehotetaan laih-duttamaan, vaan terveydenhuollon toimijan tulisi osata auttaa hänet konkreettisesti alkuun elämäntapa-muutoksessa, tai ohjata suoraan osaavan ammattilaisen, kuten ravitsemusterapeutin, vastaanotolle.

De Heer’n ym. (2019) tutkimuksen mukaan yli puolelle (51,8 %, n=3862) mukana olleelle ylipainoiselle tai lihavalle aikuiselle oli vastaanottokäynnillä terveydenhuollon toimijan puolesta huomautettu ylipainosta tai kehotettu laihduttamaan. Heistä 69 % oli yrittänyt pudottaa painoaan, mutta vain 11 % oli hakenut apua tähän ammattilaiselta (noin 5 % ravitsemusterapeutilta, 3 % personal trainerilta ja 3 % lääkäriltä).

Loput olivat yrittäneet laihduttamista omatoimisesti ja ilman ammattilaisen tukea tai ohjausta. Naiset, sairasvakuutuksen ottaneet, sekä henkilöt, jotka käyttivät terveyspalveluja muutenkin useammin, hakivat apua 1,5–3,5 kertaa todennäköisemmin kuin muut. Nämä ryhmät olivat toisaalta myös ne, joille neuvoja ja kehotuksia annettiinkin eniten. Sen sijaan ikä, etninen tausta tai tulotaso eivät olleet tilastollisesti merkit-sevästi yhteydessä avun hakemiseen. Terveydenhuollosta avun hakemisen esteenä voi siis olla esimerkiksi sairasvakuutuksen puute (Yhdysvalloissa), mutta toisaalta on havaittu viitteitä sen johtuvan myös esimer-kiksi terveydenhuollon ammattilaisen osaamisen ja ajan puutteista (de Heer ym. 2019).

17 2.2.3 Personal trainerit ja urheiluvalmentajat

Personal trainer (suom. ”henkilökohtainen valmentaja”) on liikunta- ja hyvinvointialan ammattilainen, joka auttaa tavallisesti asiakkaitaan erilaisissa liikuntaharjoitteluun, hyvinvointiin, terveyden edistämiseen ja ravitsemukseen liittyvissä kysymyksissä (Trainer4You 2020). Ammattiin voi opiskella Suomessa tai ulko-mailla hyvin erilaisten ja eritasoisten koulutustahojen kautta, kuten yksityisten kouluttajien, ammattikoulu-jen tai nykyisin jopa yliopiston välityksellä. Tämän seurauksena koulutusten sisältö ja näin ollen valmistu-vien ammattilaisten tieto- ja taitotaso voivat erota hyvin laajasti toisistaan (SKY ry 2016). Taulukossa 2 on esimerkkejä personal trainereiden ja heihin rinnastettavien liikunta-alan ammattilaisten koulutustaustasta eri puolilla maailmaa. Esimerkiksiyhdysvaltalaisessa Weissmanin ym. (2013) tutkimuksessa personal trai-nereista jopa 85,2 % oli suorittanut vähintään alemman korkeakoulututkinnon, joista noin puolet oli lii-kunta-alalta. Sen sijaan australialaisessa Barnes’n ym. (2016a) tutkimuksessa personal trainereista vain viidesosalla oli liikunta-alan korkeakoulututkinto.

Personal trainer -ammattinimike ei ole nimikesuojattu, joten käytännössä kuka tahansa voi kutsua itseään personal traineriksi (Trainer4You 2020). Osaavien ammattilaisten tunnistamista sekä turvallisen ohjaami-sen varmistamista on pyritty parantamaan erilaisten standardien ja viitekehysten avulla. International Con-federation of Registers for Exercise Professionals (ICREPS) laatii kansanvälisiä osaamisen standardeja lii-kunta-alan ammattilaisille, EuropeActive taas toimii Euroopan tasolla laatien muun muassa koulutuksille yhteisiä viitekehyksiä (European Qualification Framework, EQF) ja Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskus-ten yhdistys SKY ry Suomessa. SKY ry ylläpitää ja valvoo Suomessa toimivien Auktorisoitujen personal trainereiden (APT) toimintaa. APT on auktorisoidun koulutusorganisaation käynyt ammattilainen, jonka tulee tuottaa turvallisia, vastuullisia ja laadukkaita liikunta- ja terveysalan palveluita (SKY ry 2016). Ala on muuttunut lyhyen ajan sisällä nopeasti, ja perinteisemmän terveiden kuntoilijoiden liikuntavalmennuksen rinnalle on tullut yhä kasvavissa määrin elintapa- ja terveysvalmennusasiakkaita, jolloin myös muun muas-sa ravitsemusomuas-saamisen ja -neuvonnan tarve on kasvanut personal trainereiden keskuudesmuas-sa (Trainer4You 2020).

Urheiluvalmentaja taas on tiettyyn urheilulajiin erikoistunut osaaja. Suomessa valmentajan tutkintonimik-keen saa käymällä liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinnon suorittaen valmennuksen osaamisalan (Opetushallitus 2019). Tämän suorittanut henkilö voi toimia valmennustehtävissä julkisella sektorilla

esi-merkiksi valmennuskeskuksissa ja urheiluakatemioissa, kolmannella sektorilla esiesi-merkiksi liikunta- ja ur-heiluseuroissa sekä yksityisellä sektorilla esimerkiksi yrittäjänä. Ammattitutkintoon voi opiskella Suomessa eri urheiluopistoissa, koulutus on maksullinen ja se kestää useimmiten 12–15 kuukautta (mm. Kuortaneen urheiluopisto 2020; Vierumäki 2020).

Australialaistutkimuksen (Barnes ym. 2019) mukaan asiakkaat odottavat saavansa ravitsemusohjausta per-sonal traineriltaan. Tutkittavat (n=627) odottivat perper-sonal trainerin tietävän yleisesti terveellisestä ruoka-valiosta, lihaksen kasvatuksesta sekä laihdutuksesta, mutta puolet tutkittavista odottivat lisäksi, että per-sonal trainer osaisi antaa ravitsemusohjausta kroonisiin sairauksiin. Lähes kaikki (98 %) perper-sonal trainerin ohjauksessa käyneet tutkittavat olivat saaneet ravitsemusohjausta, mutta vain noin puolet heistä olivat tyytyväisiä saamaansa ohjaukseen. Personal trainerit puolestaan kokivat itsensä varmoiksi ja kykeneviksi antamaan ravitsemusohjausta kaikille asiakkailleen, mukaan lukien kroonisesti sairaille (Barnes ym. 2016a).

Mitä enemmän personal trainerilla oli kokemusta ja/tai korkeampi koulutustaso, sitä itsevarmemmaksi hän tunsi itsensä myös ravitsemusohjauksen kohdalla.

Kruseman ym. (2008) havaitsivat tutkimukseensa osallistuneista personal trainereista lähes kaikkien (96 %, n=26) antavan ravitsemusohjausta asiakkailleen, vaikka ohjaajat itse tiedostavat taitojensa olevan puut-teellisia. Myös McKeanin ym. (2015) tutkimukseen osallistuneista suurin osa (88 %, n=286) tarjosi asiak-kailleen ravitsemusohjausta. Lähes 40 % heistä ei ollut käynyt mitään lisäkoulutusta ravitsemukseen liitty-en ja koulutetuistakin neljäsosa oli opiskellut alle 10 tuntia. Huomionarvoista on myös se, että vaikka suu-rin osa ravitsemusohjauksesta koski yleisesti terveellistä ruokavaliota, painonhallintaa tai lihasten kasva-tusta, oli noin puolet ohjaajista antaneet ravitsemusohjausta sydänsairauksiin ja diabetekseen liittyen ja noin kolmasosa allergioihin ja syömishäiriöihin liittyen. Tutkittavilla tärkeimmät ravitsemustiedot lähteet olivat kirjat, Internet ja terveyteen liittyvät aikakauslehdet (McKean ym. 2015).

Myös valmentajilla tehdyissä tutkimuksissa on havaittu samaa – vaikka ravitsemusosaaminen olisi heikkoa, antavat valmentajat silti ravitsemukseen liittyvää ohjausta urheilijoille (Cockburn ym. 2014; Danaher ja Curley 2014; Couture ym. 2015). Väärin perustein annetut ravitsemusohjeet, esimerkiksi nesteytykseen, ravintolisiin ja painonhallintaan liittyen, voivat vaikuttaa haitallisesti urheilijan suorituskykyyn ja jopa ter-veyteen (Danaher ja Curley 2014).

19

Taulukko 2. Esimerkkejä liikunta-alan ammattilaisten koulutustaustasta eri maissa.

Viite Aineisto Tutkinto Osuus

Malek ym. 2002 USA

n=115 Korkeakoulu1, liikunta-ala 19,1 % Kruseman ym. 2008

Sveitsi

n=26 Ylempi korkeakoulu, liikunta-ala 12 % Melton ym. 2008

USA

n=11 Personal trainer Korkeakoulu1

100 % 81,8 % Weissman ym. 2013

USA

n=129 Personal trainer

Korkeakoulu1, kaikki alat Korkeakoulu1, liikunta-ala Korkeakoulu1, ravitsemustiede

100 % 85,2 % 44,2 % 0,8 % McKean ym. 2015

Australia

n=286 Korkeakoulu1, ravitsemustiede 4,6 % Barnes ym. 2016

Australia

n=142 Personal trainer

Korkeakoulu1, liikunta-ala

100 % 21,6 % Waryasz ym. 2016

USA

n=605 Personal trainer

Alempi korkeakoulu, liikunta-ala Ylempi korkeakoulu, liikunta-ala

89 % 64,2 % 41,6 % McKean ym. 2019

Australia n=161 Ammattikoulu

Korkeakoulu1, kaikki alat Korkeakoulu1, liikunta-ala

59 % 41 % 20,5 % Ku ja Hsieh 2020

Taiwan

n=324 Personal trainer

Korkeakoulu1, liikunta-ala

56,8 % 53,3 %

1Vähintään alempi korkeakoulututkinto

2.3 Ravitsemusohjauksen saatavuus

Ravitsemusohjausta voidaan tarjota ravitsemusterapeuttien, muiden terveydenhuollon ammattilaisten sekä liikunta-alan ammattilaisten toimesta muun muassa sairaaloissa, terveyskeskuksissa, yksityisillä lää-käriasemilla, kuntoutuslaitoksissa, kuntokeskuksissa ja urheiluopistoissa. Ohjauksen laatu saattaa vaihdella merkittävästi riippuen sen tarjoajan ammattitaidosta ja ravitsemusosaamisesta.

Perusterveydenhuollolla on merkittävä rooli elintapahoidossa, kuten esimerkiksi jo aiemmin mainittujen lihomisriskissä olevien henkilöiden tunnistamisessa ja lihavuuden hoidossa (Koponen ym. 2018), mutta resurssien riittämättömyys uhkaa ennaltaehkäisyn ja hoidon toteutumista. Lihavuuden Käypä hoito -suosituksen (2020) mukaan lihavuuden hoito tulisi olla kiinteä osa terveydenhuollon toimintaa samalla tavalla kuin muidenkin pitkäaikaissairauksien hoito on. Hoitomuoto valitaan yhdessä potilaan kanssa ja siihen vaikuttavat liikapainon määrä ja mahdolliset liitännäissairaudet. Ensisijainen ja keskeisin hoitomuo-to on elintapaohjaus, joka tarkoittaa käytännössä terveyttä tukeviin ruokailu-, liikuntahoitomuo-tottumuksiin ja mui-hin elintapoimui-hin ohjaamista sekä näiden avulla saavutettavaa painon nousun pysähtymistä ja painon hal-littua pudotusta (Lihavuus (lapset, nuoret ja aikuiset), Käypä hoito -suositus 2020).

Lihavuuden hoitotiimiin tulisi suosituksen mukaan kuulua aina ravitsemusterapeutti, ja pääosa hoidosta toteutetaan asiaan perehtyneen hoitajan tai ravitsemusterapeutin ohjaamana (Lihavuus (lapset, nuoret ja aikuiset), Käypä hoito -suositus 2020). Tämänhetkisillä resursseilla ravitsemusterapeutin läsnäolo hoidossa vaikuttaa mahdottomalta toteuttaa, sillä Suomen kuntien perusterveydenhuollossa työskentelee 70 ravit-semusterapeuttia (RTY 2020). Suomen väkilukuun suhteutettuna tämä tarkoittaa sitä, että perustervey-denhuollossa on yksi ravitsemusterapeutti noin jokaista 80 000 asukasta kohden, suositeltavan 1:30 000 sijaan. Lisäksi noin kaksi miljoonaa suomalaista asuu kunnissa, joissa ei ole lainkaan ravitsemusterapeutin virkaa, jolloin heidän pääsynsä ravitsemusterapiaan perusterveydenhuollossa on mahdotonta.

Ravitsemushoidolla, ja ylipäätään terveyttä edistävällä ruokavaliolla, voidaan vaikuttaa lihavuuden lisäksi myös monien muiden terveysongelmien, kuten sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen, keliakian, vajaara-vitsemuksen ja suolistosairauksien hoitoon (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014), joten niukat resurs-sit jaetaan terveydenhuollossa useiden potilasryhmien kesken. Viiden suomalaisen potilasjärjestön teke-män selvityksen mukaan ravitsemusterapiaa oli tarjottu vain alle puolelle niistä pitkäaikaissairaista, joiden sairauden hoidossa ruokavaliolla olisi merkitystä (Diabetesliitto 2019). Suurin osa ei saanut lähetettä

ravit-21

semusterapiaan edes pyytämällä. Lääkärit olivat perustelleet tätä muun muassa julkisen terveydenhuollon pitkillä jonoilla, potilaiden priorisoinnilla, Internetin tietolähteillä sekä sillä, ettei lääkärin mielestä potilaalla ollut tarvetta ravitsemusterapiaan. Kaikki ravitsemushoitoa ja -neuvontaa tarvitsevat eivät siis välttämättä pääse, tai edes hakeudu, hoidon piiriin terveydenhuollossa, ja sen vuoksi tulisikin löytää myös muita väyliä tilanteen ja kansanterveyden parantamiseksi ja sairauksien ennaltaehkäisemiseksi. Ensisijaisen tärkeää olisi kuitenkin varmistaa ohjauksen laatu ja turvallisuus varsinkin terveydenhuollon ulkopuolella.

3 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisissa kuntokeskuksissa annettavan ravitsemusohjauksen tasoa sekä ohjaajien että asiakkaiden näkökulmasta.

Tavoitteen pohjalta muotoiltiin neljä tutkimuskysymystä:

1) Millainen on ravitsemusohjausta antavien työntekijöiden koulutustausta?

2) Millaisia ravitsemuspalveluita kuntokeskuksissa tarjotaan ja mikä on ohjauksen tarkoitus?

3) Millainen on ravitsemusohjauksen koettu tuloksellisuus ja laatu asiakkaiden näkökulmasta?

4) Koetaanko kuntokeskuksissa tarvetta yliopistokoulutetuille ravitsemusterapeuteille?

23

4 AINEISTO JA MENETELMÄT

4.1 Tutkimuksen kulku

Kuva 1. Tutkimuksen kulku. Lomake 1 = kuntokeskusten työntekijöille laadittu kyselylomake (Liite 1), lo-make 2 = kuntokeskusten asiakkaille laadittu kyselylolo-make (Liite 2).

4.2 Aineiston keruu ja käsittely

Pro Gradu -tutkimus oli asetelmaltaan kuvaileva poikkileikkaustutkimus, joka toteutettiin kyselytutkimuk-sena ja sen aineisto kerättiin Itä-Suomen yliopiston sähköisellä e-lomakkeella. Molemmille kohderyhmille, kuntokeskusten työntekijöille sekä asiakkaille, oli omat kyselylomakkeensa (Liite 1 ja Liite 2). Kaikki vas-taukset annettiin nimettöminä. Myöskään kuntokeskuksen nimeä ei kysytty lomakkeilla. Molemmilta koh-deryhmiltä selvitettiin taustatietoja sekä kysyttiin ravitsemusohjaukseen liittyviä kysymyksiä. Kuntokeskuk-sissa työskentelevät ohjaajat vastasivat sekä kuntokeskukseen yleisesti liittyviin, että omaan työhönsä ra-vitsemuksen parissa liittyviin kysymyksiin. Asiakkaat vastasivat saamaansa ravitsemusohjaukseen liittyviin kysymyksiin viimeisimmän ohjauskokemuksensa pohjalta. Molempien kohderyhmien lomakkeilla oli niin monivalinta-, Likert-asteikollisia kuin avoimia kysymyksiä, joiden avulla pyrittiin saamaan kattava kuva aiheesta, kuitenkaan vastaajaa johdattelematta.

Tutkimussuunnitelma Kyselylomakkeiden laatiminen

(10/2018-11/2018)

Kyselylomakkeiden pilotointi (lomake 1 n=8, lomake 2 n=6)

(12/2018)

Aineiston keruu

(lomake 1 n=54, lomake 2 n=27) (4/2019-6/2019)

Aineiston analysointi (9/2019-12/2019)

Koska aihetta ei ole tietääksemme aiemmin tutkittu, ei sen tutkimista varten löydy valmiiksi testattua ja validoitua kyselylomaketta. Kyselylomakkeet laadittiin ja pilotoitiin tutkielman teon alkuvaiheessa. Mo-lempia kyselylomakkeita oli testaamassa kohderyhmään kuuluvia henkilöitä (n=11) sekä ravitsemustieteen opiskelijoita (n=3). Kyselylomakkeet lähetettiin testaajille sähköisesti sellaisenaan, mutta vastaajille annet-tiin mahdollisuus kommentoida jokaista lomakkeen osiota erikseen sekä lopuksi yleisesti koko lomaketta vapaasti. Heidät ohjeistettiin vastaamaan kyselyyn oman kokemuksensa pohjalta, mutta samalla arvioiden kysymysten asettelua, ymmärrettävyyttä tai tarkoituksenmukaisuutta. Testauksen jälkeen lomakkeisiin tehtiin joitakin muutoksia palautteen pohjalta.

Varsinainen aineistonkeruu aloitettiin huhtikuussa 2019 ja aineisto saatiin valmiiksi kesäkuussa 2019. Osal-listujat rekrytoitiin lähettämällä kutsuja kuntosalien, ohjaajien sekä ohjaajia kouluttavien tahojen sähkö-postiin sekä sosiaalisen median kautta. Aluksi kartoitettiin kaikki kuntosalit ja mahdollisuuksien mukaan niissä työskentelevät ohjaajat Kuopion, Porvoon sekä Oulun alueilta. Kuntosaleja pyydettiin jakamaan kut-sua niin ohjaajilleen kuin asiakkailleenkin. Vastausprosentin jäädessä pieneksi, rekrytointia laajennettiin koskemaan kolmen ennalta määritellyn kaupungin sijaan koko Suomea sosiaalisen median avulla. Tutki-muskutsu jaettiin Facebookin välityksellä kahdessa liikunta-alan ammattilaisille tarkoitetussa ryhmässä, kahdessa kuntosaliharrastuksesta kiinnostuneiden ryhmässä sekä tutkielman tekijän henkilökohtaisten kontaktien avulla. Kutsu lähetettiin myös kolmelle Suomessa toimivalle personal trainereita kouluttavalle taholle (Trainer4You, FAF ja FIHF), joista kaksi lähtivät yhteistyöhön jakamalla kutsua ohjaajien uutiskir-jeessään sekä Facebookissa. Tutkittavien anonymiteetin säilymisen vuoksi paikkakunnat jaoteltiin uudel-leen aluehallintovirastojen toiminta-alueiden (https://www.avi.fi/web/avi/kuntaluettelo) mukaisesti isom-piin alueisiin.

Lopulta kyselyyn osallistui 54 kuntokeskuksessa työskentelevää ohjaajaa sekä 27 kuntokeskusten asiakas-ta. Kaikki osallistujat suorittivat kyselyn loppuun. Vastausprosenttia on mahdotonta määritellä, sillä todel-lista tavoitettujen henkilöiden määrää ei voida arvioida.

25 4.3 Tilastolliset menetelmät

Aineisto käsiteltiin SPSS tilasto-ohjelmalla (versio 25, IBM inc., Armonk, NY), hyödyntäen muun muassa tunnuslukuja, kuten frekvenssejä ja keskiarvoja, sekä khiin neliö -testiä ja nonparametristä Kruskal-Wallisin -testiä.

Aineiston sujuvamman käsittelyn ja eri ryhmien vertailun vuoksi joitakin vastausvaihtoehtoja luokiteltiin uudelleen. Ohjaajien itse arvioitu ravitsemusosaaminen luokiteltiin uudelleen viidestä luokasta

(5-portainen Likert-asteikko, jossa 1=erittäin huono ja 5=erittäin hyvä) kolmeen (1 = ”erittäin huono tai huo-no”, kattaen vastausvaihtoehdot 1 ja 2, 2 = ”ei hyvä eikä huono, kattaen vastausvaihtoehdon 3 sekä 3 =

”hyvä tai erittäin hyvä”, kattaen vastausvaihtoehdot 4 ja 5). Ravitsemukseen liittyvää koulutusta kysyttiin monivalintakysymyksellä, jossa oli mahdollisuus myös avoimeen vastaukseen (Taulukko 3). Vastaukset luokiteltiin uudestaan kolmeen luokkaan, jotka olivat 1 = yliopiston tarjoama koulutus (tutkintoperustei-nen tai avoin yliopisto), 2 = erilaiset ravintovalmentajakoulutukset tai liikunta-alan tutkintoon sisältynyt ravitsemuskoulutus sekä 3 = työpaikan tarjoama kurssi, joku muu lyhyt kurssi tai ei mitään ravitsemuk-seen liittyvää koulutusta. Näitä kahta muuttujaa (luokiteltu ravitsemusosaaminen sekä luokiteltu ravitse-muskoulutus) verrattiin keskenään ristiintaulukoinnilla ja khiin-neliö -testillä. Myös ohjaajan suorittamaa ammatillista koulutusta mittaavat vastaukset luokiteltiin uudelleen, jotta avoimen kysymyksen vastaukset oli helpompi analysoida. Vastausten joukosta ammatillisille koulutuksille muodostettiin 14 uutta luokkaa:

personal trainer; hieroja; liikuntaneuvoja (toinen aste); liikunnanohjaaja (AMK); fysioterapeutti (AMK); muu terveysalan ammattikorkeakoulututkinto; muu kuin edellä mainitut liikunta-alan koulutukset; ravintola-alan koulutus; ravintovalmentaja tai muu vastaava; ravitsemustieteen yliopistokoulutus; liikuntatieteiden yliopistokoulutus; muu terveysalan yliopistokoulutus; muun alan ammatillinen koulutus (toinen aste tai opistotaso); muun alan korkeakoulututkinto.

5 TULOKSET

5.1 Ohjaajat

5.1.1 Taustatiedot

Ohjaajien kyselyyn vastasi 54 henkilöä, joista valtaosa (72,0 %) oli naisia (Taulukko 3). Nuorin ohjaajista oli 19-vuotias ja vanhin 65-vuotias, mediaani-ikä oli 35,5 vuotta. Hieman yli viidesosa (22,2 %) vastaajista oli Oulusta, mutta muuten ohjaajat jakautuivat melko tasaisesti Suomen eri kaupunkeihin. Hieman yli puolet (55,6 %) ohjaajista oli suorittanut korkeakoulututkinnon (ammattikorkeakoulu tai yliopisto) ja vajaalla 40 prosentilla ylin suoritettu tutkinto oli toiselta asteelta (ammattikoulu tai lukio) tai opistotutkinto. Korkea-koulututkinnoista (yliopisto tai ammattikorkeakoulu, n=30) suurin osa oli fysioterapian (n=8, 26,7 % kor-keakoulututkinnoista) tai muusta liikunta-alan (n=7, 23,3 %) koulutusohjelmasta. Muita useammin mainit-tuja koulutuslinjoja olivat restonomi (n=3, 10,0 %) ja kaupallinen ala (n=3, 10,0 %). Ravitsemustiedettä yliopistossa oli opiskellut kolme vastaajista.

Ohjaajan käymiä ammatillisia koulutuksia kysyttiin lomakkeessa avoimella kysymyksellä (”Suorittamasi ammatilliset koulutukset”). Kysymyksen asettelusta johtuen vastausten laajuus ja sisältö vaihtelivat paljon keskenään. Yleisimmät vastaajien käymät ammatilliset koulutukset olivat personal trainerin ammattitutkin-to (n=22, 40,7 % kaikista vastaajista), jo aiemmin mainittu fysioterapeutin tutkinammattitutkin-to (n=8, 14,8 %), liikunta-neuvojan (toinen aste) tutkinto (n=8, 14,8 %) sekä liikunnanohjaajan (AMK) tutkinto (n=6, 11,1 %). Näiden lisäksi muuta liikunta-alan ammatillista koulutusta, kuten valmentajan ammattitutkinto, ryhmäliikunnan-ohjaajan koulutus tai lajikohtaisia koulutuksia oli käynyt 11 (20,4 %) tutkimukseen osallistuneista. Suurella osalla oli lisäksi liikunta-alan ulkopuolisia ammatillisia koulutuksia esimerkiksi ravintola- tai hoitoalalta.

Perus- ja ammatillisen koulutuksen lisäksi tutkimuksessa selvitettiin ohjaajien käymää koulutusta ravitse-mukseen liittyen. Kysymyksessä ei kuitenkaan eroteltu tarkemmin ravitseravitse-mukseen liittyvän koulutuksen laajuutta, kestoa tai sisältöä. Suurimmalla osalla (75,9 % kaikista vastaajista) ravitsemuskoulutusta oli kuu-lunut liikunta-alan koulutukseen. Lisäksi hyvin edustettuja olivat myös erilaiset ravintovalmentajakoulu-tukset sekä avoimen yliopiston tarjoama ravitsemukseen liittyvä koulutus. Vain kaksi vastaajista ilmoitti, ettei heillä ole minkäänlaista koulutusta ravitsemukseen liittyen. Lähes puolet vastaajista (46,3 %) ilmoitti

27 olevansa yksityisiä ammatinharjoittajia, eli käytännössä yksityisyrittäjiä, jotka työskentelevät kuntokeskuk-sessa itsenäisesti. Hieman pienempi osuus (37 %) oli kuntokeskuksen varsinaisia työntekijöitä.

Taulukko 3. Tutkimukseen osallistuneiden ohjaajien (n=54) taustatiedot.

Ammattikoulu tai vastaava Opistotutkinto Ravitsemukseen liittyvä koulutus

Tutkintoperusteiset yliopistokoulutukset2

Funktionaaliseen lääketieteeseen pohjautuvat koulutukset3

Avoimen yliopiston tarjoama koulutus4

Erilaiset ravintovalmentajakoulutukset5

Liikunta-alan tutkintoon sisältynyt ravitsemuskoulutus Työpaikan tarjoama ravitsemuskoulutus tai -kurssi Joku muu6

Ei mitään ravitsemukseen liittyvää koulutusta

3 (5,6)

1Muita paikkakuntia olivat: Porvoo, Turku, Kotka, Kouvola, Lahti, Rovaniemi, Pirkanmaa, Kitee, Kerava, Mikkeli, Kok-kola, Raisio, Valkeakoski, Mäntsälä ja Espoo.

2Laillistettu ravitsemusterapeutti tai elintarviketieteiden maisteri.

3Esim. FLT ravintovalmentaja® tai diplomiravintoterapeutti.

4Esim. ravitsemustieteen perusopinnot tai urheiluravitsemuksen perusopinnot.

5Esim. FIHF ravintovalmentaja, FAF ravitsemusvalmentaja tai Trainer4you ravintovalmentaja.

6Muita mainittuja ravitsemukseen liittyviä koulutuksia olivat: itseopiskelu, diabeteshoitajan sekä osteopatian opintoi-hin liittyneet ravitsemuskurssit ja psykologisen painonhallinnan koulutukset.

29 5.1.2 Kuntokeskuksiin liittyvät kysymykset

Tutkimukseen osallistuneilta ohjaajilta kysyttiin muutamia kysymyksiä liittyen kuntokeskukseen, jossa hän työskentelee. Kuntokeskuksen nimeä ei kysytty anonymiteetin säilyttämisen vuoksi. Suurimmassa osassa (61,1 %) kuntokeskuksista annettiin ravitsemusohjausta sekä yksilö- että ryhmäohjauksena (Kuva 2). Yh-dessäkään keskuksessa ei annettu pelkästään ryhmäohjausta. Yksi vastaajista ilmoitti, ettei kuntokeskuk-sessa, jossa hän työskentelee, anneta ravitsemusohjausta ollenkaan. Kyseisen tutkittavan muita vastauksia ei huomioitu tämän osion käsittelyssä, mutta vastaukset otettiin huomioon ohjaajien omaa ohjausta kos-kevien kysymysten käsittelyssä.

Kuva 2. Ravitsemusohjauksen toteutusmuoto kuntokeskuksissa (n=54).

Toteutusmuodon lisäksi selvitettiin, kuinka usein kuntokeskuksissa annetaan ravitsemusohjausta. Yli kaksi kolmasosaa keskuksista antaa ravitsemusohjausta viikoittain tai jopa päivittäin, kun taas vajaa kolmasosa kuukausittain tai harvemmin (Kuva 3).

Kuva 3. Ravitsemusohjauksen useus kuntokeskuksissa (n=53).

n=20 n=33

n=1

vain yksilöohjaus sekä yksilö- että ryhmäohjaus ei anneta ravitsemusohjausta

3

13

31

6 0

5 10 15 20 25 30 35

harvemmin, kuin kuukausittain

kuukausittain viikoittain päivittäin

n (kuntokeskukset)

Tutkimuksessa ei selvitetty kuinka monta työntekijää kuntokeskuksissa ohjausta antaa, mutta ohjaajien vastaukset kysymykseen ”Kuinka usein annat itse asiakkaille ravitsemusohjausta” ovat samankaltaisia ku-vassa 3 esitettyyn useuteen kuntokeskusten tasolla.

Lähes kaikissa (96,2 %) tutkimuksen kohteena olleissa kuntokeskuksissa ohjaaja on itse vastuussa ravitse-musohjauksen sisällöstä. Yksi vastaajista ilmoitti kuitenkin vastuun olevan kuntokeskuksen omistajalla ja toinen keskuksen ravintovalmentajalla. Ravitsemusohjauksella tarkoitettiin tässä tutkimuksessa kaikkea kuntokeskuksessa ravitsemukseen liittyvää ohjausta tai neuvontaa. Se voidaan toteuttaa joko erillisenä ohjauksena, tai se voi olla mitä tahansa muuhun yksilö- tai ryhmäohjaukseen liittyvää ravitsemusneuvon-taa tai -valmennusta.

5.1.3 Koettu ravitsemusosaaminen, sen kehittäminen ja osaamisen rajojen tunnistaminen

Ohjaajien ravitsemusosaamista selvitettiin heidän oman kokemuksensa perusteella. Vain 5,6 % vastaajista arvioi osaamisensa olevan huonoa, kun taas 61,2 % koki osaamisensa hyväksi tai todella hyväksi. Kolmas-osa (33,3 %) valitsi arvon 3 (ei hyvä eikä huono). Vastausten keskiarvo oli 3,6, eli keskitason ja hyvän välil-lä. Valintaa sai halutessaan perustella. Perusteluissa mainittiin muun muassa ravitsemukseen liittyviä opin-toja, tarvetta syventää osaamista tieteellisen taustan tai eritysruokavalioiden osalta sekä tietojen jatkuvan päivittämisen tarvetta. Osaamista peilattiin myös oman työn vaatimuksiin: ” – – mutta asiakasryhmä jonka kanssa itse teen töitä, tarvitsee oman näkemykseni mukaan hyvin perusajatuksia ravitsemuksesta.” sekä verrattiin ravitsemusalan ammattilaisiin: ”Kuntokeskus tasolla kohtuu hyvin, jos minua verrataan ravitse-musterapeutti on, on hyvinkin paljon opittavaa.”

Ravitsemusosaamisensa hyväksi tai erittäin hyväksi kokeneista (n=33) noin puolella (51,5 %) korkein käyty ravitsemuskoulutus oli jokin ravintovalmentajakoulutus tai liikunta-alan tutkintoon sisältynyt koulutus, vajaalla puolella (45,5 %) avoimen yliopiston tarjoama ravitsemuskoulutus tai tutkintoperusteinen yliopis-tokoulutus ravitsemustieteen alalla. Vain yhdellä vastaajalla tästä ryhmästä ei ollut juurikaan ravitsemus-koulutusta. Ravitsemusosaamisensa erittäin huonoksi tai huonoksi kokeneiden vastaajien (n=3) välillä koulutustaso jakaantui tasan kolmen eri koulutusluokan kesken. Lopuilla vastaajista (n=18) koettu ravit-semusosaaminen ei ollut hyvää eikä huonoa, ja he jakautuivat melko tasaisesti kahden ylimmän

koulutus-31

luokan välille. Ravitsemuskoulutuksessa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa koetun osaamistason mukaan (p = 0,86).

Yli puolet ohjaajista (59,3 %) oli kokenut tarvetta konsultoida muita ammattilaisia ravitsemukseen liittyvis-sä kysymyksisliittyvis-sä. Tällaisia tilanteita olivat erikoisruokavaliot, erityisesti kasvisruokavaliot, sairaudet, esimer-kiksi syömis- tai imeytymishäiriöt, allergiat, vatsavaivat sekä yleisesti haastavat tilanteet, joiden kokee me-nevän oman osaamisensa ulkopuolelle. Kolmasosa (34,4 %) oli konsultoinut kollegaansa, 28,1 %

Yli puolet ohjaajista (59,3 %) oli kokenut tarvetta konsultoida muita ammattilaisia ravitsemukseen liittyvis-sä kysymyksisliittyvis-sä. Tällaisia tilanteita olivat erikoisruokavaliot, erityisesti kasvisruokavaliot, sairaudet, esimer-kiksi syömis- tai imeytymishäiriöt, allergiat, vatsavaivat sekä yleisesti haastavat tilanteet, joiden kokee me-nevän oman osaamisensa ulkopuolelle. Kolmasosa (34,4 %) oli konsultoinut kollegaansa, 28,1 %

In document Kuntokeskuksissa toteutettava ravitsemusohjaus (sivua 15-0)