Päätämme tämän luvun ja tutkielmamme pohtimalla jatkotutkimusmahdollisuuksia sekä ki-teyttämällä koko tutkimusprosessimme sekä saamamme tulokset.
Ensinnäkin tutkimuksessamme olimme kiinnostuneita selvittämään liikuntaluokkalaisten kokemuksia urheilijaidentiteetistä. Tutkimuksen tulosten perusteella liikuntaluokalla olevat yläkoululaiset kokivat melko vaihtelevasti oman urheilijaidentiteettinsä vahvuuden. Vastaa-jista osa koki olevansa vahvasti urheilijoita, kun taas osa vastaaVastaa-jista kertoi kirjoitelmissaan, että eivät identifioidu kovinkaan vahvasti urheilijan rooliin tai pidä itseään urheilijana lain-kaan. Liikuntaluokkalaiset nuoret kokivat, että he ovat urheilijoita eri syistä. Osassa kirjoi-telmista urheilijaksi tekeväksi tekijäksi vastaajat mainitsivat harjoittelun. Nuoret siis koke-vat tämän tutkimuksen aineiston perusteella olevansa urheilijoita, koska he panostakoke-vat omaan lajiinsa, käyttävät siihen aikaa sekä harjoittelevat kehittyäkseen omassa lajissaan.
Vastaavasti juurikin harjoittelun ja panostuksen vähäisyyden koettiin olevan tekijä, jonka takia urheilijaksi identifioitumista ei koettu. Sinnikkyys oli teema, joka nousi aineistosta esiin useaan otteeseen liikuntaluokkalaisten pohtiessa urheilijaidentiteettiä. Sinnikkyys ko-ettiin useassa kirjoitelmassa omaa urheilijaidentiteettiä määrittelevänä tekijänä. Liikunta-luokkalaiset kokivat siis, että heidän sinnikkyytensä oli vahvasti yhteydessä heidän koke-muksiinsa itsestään urheilijana. Vastaajat kirjoittivat, että he jaksavat yrittää urheilutilan-teissa ja uutta harjoiteltaessa eivätkä jätä asioita kesken vaan tekevät asiat loppuun saakka.
Urheilijaidentiteettiin voitiin tämän tutkimuksen aineistossa yhdistää myös vaatimustaso.
Monissa kirjoitelmissa esiin nousi tavoitteellisuus sekä vaatimustaso urheiluun liittyen. Vas-taajista joillain oli kirjoitelmien perusteella vahva halu pärjätä. Aineiston perusteella urhei-lija, joka ei pärjääkään, kokee pettymyksen tunteita itseään kohtaan. Urheilussa tavoitteelli-suus linkittyi liikuntaluokkalaisilla omassa lajissa pärjäämiseen sekä etenemiseen tietylle tasolle ja kilpailemiseen. Toki on huomioitavaa, että kaikki eivät kokeneet omaa toimin-taansa urheilun saralla kovinkaan tavoitteelliseksi toiminnaksi. Vastaajista osa koki urheilun olevan ensisijaisesti mukavaa ajanvietettä sekä näin ollen urheilu koettiin nautinnon lähteenä sen sijaan, että urheilussa pyrittäisiin ensisijaisesti saavuttamaan jotain tiettyä suoriutumisen tasoa tai kilpailullista menestystä. Joissain kirjoitelmissa toki pohdittiin, että nautinto kum-puaa pätevyyden kokemuksista urheilussa. Tavoitteellisuuden vähäisyyteen urheilun saralla voi tämän tutkimuksen aineiston perusteella vaikuttaa myös yksilön omat arvostukset muita asioita kohtaan. Esimerkiksi koulutus voi olla tekijä, joka koetaan urheilua arvokkaammaksi
omassa elämässä. Tämä löydös on osittain saman suuntainen Murphyn, Petitpasin sekä Bre-werin (1996) löydöksien kanssa. Heidän mukaansa yksilö, joka identifioituu vahvasti urhei-lijan rooliin, tutustuu epätodennäköisemmin uravaihtoehtoihin urheilun ulkopuolella. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että eräs yksilö, joka ei urheile omasta mielestään kovinkaan ta-voitteellisesti panostaa koulutukseensa urheilua enemmän, minkä voidaan nähdä olevan jos-sain samankaltainen havainto kuin Murphyn, Petitpasin sekä Brewerin (1996) havainnot (ks.
myös Bussmann & Alfermann 1994). Myös Brewer, van Raalte ja Linder (1993, 239) huo-mauttavat artikkelissaan, että yksilöt, jotka antavat minäkuvan urheilulliselle ulottuvuudelle paljon arvoa, harjoittelevat todennäköisemmin kuin yksilöt, jotka antavat kyseisellä ulottu-vuudelle vähemmän arvoa. Edellä mainitun tavoitteellisuuden vähäisyyden joillain yksilöillä tässä tutkimuksessa voidaan esittää johtuvan samankaltaisesta ilmiöstä. Yksilöt, jotka arvos-tavat jotain muuta ulottuvuutta, kuten tässä tapauksessa koulutusta, enemmän kuin urheilul-lista, suhtautuvat urheiluun mahdollisesti vähemmän tavoitteellisesti. Tässä suhteessa tämän tutkimuksen löydökset ovat saman suuntaisia myös Adlerin ja Adlerin (1985) sekä Lallyn ja Kerryn (2005) löydöksien kanssa. Oppilas, joka ei identifioidu niin vahvasti urheilijan roo-liin, saattaa panostaa muihin rooleihin enemmän kuten tämän tutkimuksen sekä Lallyn ja Kerrin (2005) löydösten perusteella opiskelijan rooliin.
Tämän tutkimuksen aineiston pohjalta on mahdotonta tehdä johtopäätöksiä siitä, onko lii-kuntaluokka sosiaalisena ympäristönä vaikuttanut vastaajien identifioitumiseen. Maelin ja Ashforthin (1989) mukaan yksilöt asettavat itseään ja muita erilaisiin ryhmiin jäsentääkseen sosiaalista ympäristöään löytääkseen oman paikkansa siinä. Tässä tutkimuksessa ei kuiten-kaan saatu tuloksia, joiden pohjalta voitaisiin vahvistaa tai kumota väitettä siitä, että ympä-rillä olevat samanhenkiset, liikunnalliset vertaiset vaikuttaisivat vahvistavasti tai heikentä-västi siihen, kuinka vahvasti tai heikosti yksilö identifioituu urheilijaksi.
Tämän tutkimuksen löydökset noudattavat osittain Ecclesin ja Wigfieldin (2002) odotusar-voteorian asettamia raameja yksilön toimintaa ohjaavista tekijöistä. Kuten aikaisemmin mai-nitsimme, itseisarvolla toiminnan taustalla vaikuttavana tekijänä Ecclesin ja Wigfieldin (2002) mallissa tarkoitetaan toiminnasta saatavaa nautintoa. Tämänkin tutkimuksen perus-teella urheilusta saatava nautinto on yksi urheilulliseen toimintaan ohjaava tekijä. Motivaatio urheilua kohtaan on siis sisäistä (Eccles & Wigfield 2002, 112). Ecclesin ja Wigfieldin
(2002) mallia mukaillen liikuntaluokan oppilaat valitsivat aineiston perusteella jossain mää-rin tehtäviä, jotka näyttäytyivät heille heidän tavoitteidensa valossa hyödyllisinä. Eli oppi-laat kokivat toiminnalla olevan jotain hyötyarvoa.
Toinen tutkimuksessamme identiteettiin vahvasti liittyvä kiinnostuksen kohde oli yläkoulun liikuntaluokkalaisten kokemusten kartoittaminen heidän omaan liikunnalliseen minäku-vaansa liittyen. Liikunnallisesta minäkuvasta liikuntaluokkalaisten kirjoitelmista ilmaisuja löytyi kahdestatoista kirjoitelmasta. Liikunnallista minäkuvaa oli pohdittu aineistossa melko monipuolisesti, mutta tietyt asiat korostuivat kirjoitelmissa. Ahkeruus sekä korkea motivaa-tio olivat tekijöitä, jotka useat vastaajat kokivat tärkeäksi osaksi omaa liikunnallista minä-kuvaa. Lisäksi liikunnallisessa minäkuvassa tärkeäksi koettiin myös se, että liikuntaa on har-rastettu varhaisemmasta lapsuudesta lähtien ja että liikunta on yhä tärkeä osa omaa elämää.
Osalla liikunta on ollut jo nuoresta saakka ohjattua toimintaa, mutta vastaajat kertoivat kir-joitelmissaan myös pihapelien ja -leikkien olleen tärkeä osa liikuntaa nuorempana. Vastaa-jista moni kokee myös kirjoitelmien perusteella olevansa aktiivisia liikkujia. Sen lisäksi, että liikuntaluokkalaiset pohtivat sitä, millaisia liikkujia he ovat, monet pohtivat myös sitä, mil-laisia liikkujia he pyrkivät olemaan ja milmil-laisia liikkujia he haluaisivat olla. Ihanteellisia ominaisuuksia liikkujalle liikuntaluokkalaiset kokivat tämän aineiston perusteella olevan jo omaksuttujen piirteiden kuten aktiivisuuden sekä korkean motivoituneisuuden lisäksi moni-puolisuuden sekä paremmat liikunnalliset taidot. Vastaajat, jotka pohtivat kokemuksiaan liit-tyen toivottuihin ominaisuuksiin, kertoivat kirjoitelmissaan pyrkivänsä saavuttamaan nämä ominaisuudet. Se, että liikuntaluokkalaiset kertoivat kirjoitelmissaan haluavansa olla tietyn-laisia liikkujia ja pyrkivänsä saavuttamaan ne tavoitteet, viestii siitä, että tämän tutkimuksen vastaajat eivät koe minäkuvansa olevan muuttumaton, vaan he kokevat pystyvänsä muovaa-maan sitä. Minäkuva koetaan siis Markuksen ja Kundan (1986) teorian mukaisesti olevan mukautettavissa.
Gecasin (1982) esittämät minäkäsityksen kolme ulottuvuutta olivat siis näkyvillä myös tässä tutkimuksessa. Liikuntaluokkalaisten kirjoitelmissa liikunnallista minäkuvaa sekä urheili-jaidentiteettiä pohdittiin omien fyysisten sekä henkisten ominaisuuksien valossa. Innokkuu-den liikuntaa kohtaan ja kirjoitelmista esiin nousseiInnokkuu-den vastuun kantamisen sekä peliälyn voidaan nähdä asettuvan henkisen ulottuvuuden piiriin.
Liikuntaluokkalaiset kokivat myös liikuntaan käytetyn ajan olevan tärkeä osa heidän liikun-nallista minäkuvaansa. Liikunnan määrästä kertoneet ilmoittivat liikkuvansa paljon ja sään-nöllisesti. Huomioitavaa on myös, että eräs vastaaja koki liikkumisensa olevan vahvasti si-doksissa siihen, onko jonain päivänä harjoituksia vai ei. Liikuntamäärät vaihtelivat tässä ta-pauksessa jonkin verran kirjoittajan kokemuksen mukaan, mutta silti liikuntaa tulee joka päivä vähintään tunnin verran. Voisi olla siis aiheellista pohtia, vaikuttaako ohjatun liikun-nan puuttuminen myös muilla päivittäisiin liikuntamääriin. Myös se on huomioitavaa tämän tutkimuksen löydöksiä tarkasteltaessa, että liikuntaluokkalaiset saattavat nähdä liikunnan eri tavalla. Joku voi laskea liikunnaksi esimerkiksi pyöräilyn tai kävelyn kouluun, kun taas toi-nen liikuntaluokkalaitoi-nen voi laskea liikunnaksi vasta toiminnan, jonka perusajatuksena on harrastaa liikuntaa.
Tähän tutkimukseen osallistuneet liikuntaluokkalaiset pohtivat omaa liikunnallista minäku-vaansa useampaa minäkuvan osaa tarkastellen. Ahon ja Laineen (1997) sekä Rosenbergin (1979) esittelemistä minäkuvan osista liikuntaluokkalaiset pohtivat enimmäkseen liikunnal-lista reaaliminäkuvaansa tai olemassa olevaa minää, mutta aineistosta löytyi myös kirjoitel-mia, joissa vastaajat pohtivat liikunnallista ihanneminäkuvaansa. Joissain kirjoitelmissa oli myös huomioitu liikunnallinen normatiivinen minäkuva, mutta vahvemmin kirjoitelmissa esiin nousivat edellä mainitut reaali- sekä ihanneminäkuva, joten keskityimme tässä tutki-muksessa niihin.
Yläkoulun liikuntaluokkalaisten suhdetta liikuntaan on tutkittu joissakin pro gradu -tutkiel-missa (esimerkiksi Rivala & Seppänen 2019). Aikaisemmassa tutkimuksessa on havaittu, että liikuntaluokkalaiset suhtautuvat liikuntaan tavallisten luokkien oppilaita myönteisem-min. Myös tämän tutkimuksen aineistosta on hyvin nähtävissä liikuntaluokkalaisten myön-teinen suhtautuminen liikuntaan, sillä liikuntaluokkalaiset kertoivat kirjoitelmissaan koke-vansa olekoke-vansa motivoituneita liikuntaa kohtaan sekä liikunta on ollut heidän kokemuksensa mukaan heidän elämässään tärkeässä roolissa. Kirjoitelmissa kerrottiin myös, että liikuntaa harrastetaan päivittäin ja aktiivisesti, minkä voidaan nähdä kertovan myös positiivisesta suh-tautumisesta liikuntaan, sillä kuten Eccles ja Wigfield (2002) odotusarvoteoriassaan esittä-vät, yksilö valitsee todennäköisemmin tehtäviä, jotka hänelle tuottavat nautintoa. Koettu fyysinen pätevyys on käsite, joka on hyvin lähellä liikunnallisen minäkuvan käsitettä. Sitä on tutkittu jonkin verran suhteessa koululiikuntaan pro gradu -tutkimuksissa (esimerkiksi Kari & Kortti 2006).
Ecclesin ja Wigfieldin (2002) mallissa huomioitu sosiaalistajien vaikutus oli huomattavissa myös tämän tutkimuksen aineistossa. Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan suoranaisesti ha-vaittu samankaltaisuuksia Ecclesin ja Haroldin (1991) tutkimuksen kanssa. Ecclesin ja Ha-roldin (1991, 30) mukaan lapset kokevat, että heidän vanhempansa arvostavat urheilullista kyvykkyyttä. Tässä tutkimuksessa vastaavanlaisia johtopäätöksiä ei voida tehdä. Huoltajat ja perhe mainitaan tämän tutkimuksen aineistossa harjoituksiin kyydittäjinä sekä motivaa-tiota tukevina tekijöinä, mutta suoranaisesti liikuntaluokkalaisten kokemukset vanhempien arvostuksesta liikunnallista kyvykkyyttä kohtaan eivät selviä. Toki huoltajien halukkuus kyyditä lapsiaan harrastuksiin voisi viitata jonkin asteiseen arvostukseen liikuntaa kohtaan.
Joitakin tutkimuksia on tehty yläkoululaisten koettuun fyysiseen pätevyyteen sekä koululii-kuntaan liittyen, mutta näiden tutkimuksien syvempi tarkastelu ei ole kuitenkaan perusteltua tämän tutkimuksen suhteen, sillä niissä pääpaino on tulkittavissa olevan koululiikunnassa toisin kuin tässä tutkimuksessa, jossa oli tarkoitus tarkastella liikuntaluokkalaisten koke-muksia nimenomaan liikunnallisesta minäkuvasta sekä urheilijaidentiteetistä, liikuntaluok-kaan, urheilijaksi kasvamiseen ja minäpystyvyysuskomuksiin liittyvien kokemuksien li-säksi. Aikaisemmassa tutkimuksessa ei juurikaan ole keskitytty myöskään liikuntaluokan oppilaisiin. Näistä syistä tämän tutkimuksen löydöksiä liittyen liikuntaluokkalaisten koke-muksiin omasta liikunnallisesta minäkuvasta on haastavaa pohtia syvällisemmin suhteessa aikaisempaan tutkimukseen.
Liikuntaluokkalaisten kokemukset urheilijaidentiteetistä on aihe, jota ei ole Suomessa kittu juurikaan aikaisemmin, joten tämän tutkimuksen löydöksiä suhteessa aikaisempaan tut-kimukseen urheilijaidentiteetin osalta ei voi pohtia.
Tutkimuksessamme olimme myös kiinnostuneita selvittämään, minkälaisia kokemuksia lii-kuntaluokkalaisilla on urheilijaksi kasvamisesta. Tutkimustulosten perusteella liikuntaluok-kalaiset näyttäisivät omaksuneen urheilijaksi kasvamiseen sekä kehittymiseen liittyviä edel-lytyksiä kohtalaisen hyvin. Ilo, innostus ja halu kehittyä on nostettu Urheilijan polun valin-tavaiheen asiantuntijatyössä (2014) yhdeksi merkittävimmistä kriteereistä urheilijaksi kas-vamisessa. Asiantuntijatyöhön viitaten liikuntaluokkalaiset ovat pääosin halukkaita kehitty-mään urheilijoina, sillä 16 vastaajaa ilmaisi haluavansa kehittyvänsä paremmiksi
urheili-joiksi. Vaikka vain viisi vastaaja ilmaisi nimenomaan korkean motivaation olevan kehitty-misen taustalla, viittaisivat tutkimustulokset siihen, että liikuntaluokkalaiset omaavat pää-osin sisäistä motivaatiota urheilijana kehittymiseen viitaten kovaan kehittymisen haluun, joka liittyy sisäiseen motivaatioon. Kuusi vastaajaa ilmaisi harjoittelevansa ahkerasti kehit-tyäkseen ja viisi vastaaja mainitsi käyttävänsä paljon aikaa urheilijana kehitkehit-tyäkseen.
Liikuntaluokkalaiset eivät juurikaan tarkemmin maininneet vastauksissaan, kuinka paljon he harjoittelevat ja käyttävät aikaa liikuntaan ja urheiluun. Kuten aiemmin mainitsimme, viisi vastaajaa kuvaili yleisellä tasolla käyttävänsä paljon aikaa harjoitteluun, mutta vain yksi mainitsi pyrkivänsä liikkumaan 20–25 tuntia viikossa. Urheilijaksi kasvamisen osalta emme pystykään täysin tarkastelemaan tutkimustuloksiamme Kokon (2014) tekemän selvityksen valossa, jossa on selvitetty nuorten urheilijoiden kokonaisliikuntamääriä. Liikuntaluokkalai-set ovat kuitenkin tutkimustulostemme mukaan innostuneita ja motivoituneita liikkumaan ja urheilemaan, joten suuntaa antavasti voisi ajatella liikuntaluokkalaisten liikkuvan määrälli-sesti kohtuullisen paljon.
Urheilijaksi kasvamiseen liittyviin elämänhallinnallisiin taitoihin ja urheilullisiin elämänta-poihin viittasi yhteensä 10 eri vastaajaa, joista 8 kuvaili omaksuneensa urheilulliset tavat ilman suurempia vaikeuksia. Ainoastaan kaksi vastaajaa kuvaili urheilullisten elämän-tapojen omaksumisen olevan vielä haastavaa, jotka hekin mainitsivat niiden olevan osittain haastavaa. Kerätystä tutkimusaineistosta ilmenee, että urheilijaksi kasvamiseen liittyvien elämänhallinnallisten sekä urheilullisten elämäntapojen käsitteiden liittäminen osaksi urhei-lijaksi kasvamista ja kehittymistä on vielä jokseenkin haastavaa yläkoulun liikuntaluokka-laisille, sillä yli puolet vastaajista ei ollut kirjoitelmissaan käsitellyt urheilullisiin elämänta-poihin viittaavia tekijöitä. Positiivista tutkimusaineistossa on se, että ne vastaajat, jotka ku-vailivat elämänhallinnallisten taitojen omaksumista, olivat pääosin omaksuneet ne melko hyvin. Erilaisten fyysisten tai motoristen taitojen omaksumiseen viittasi kolme eri vastaajaa.
Vastaajien määrä on pieni, ja tässäkin tapauksessa todennäköinen syy vastausten vähyyteen on se, että motoristen taitojen ja fyysisten ominaisuuksien kartoittamista ei ole osattu yhdis-tää osaksi urheilijaksi kasvamista. Urheilijaksi kasvamisen sisältösuosituksiin (2016) viita-ten liikuntaluokkalaiset ovat ymmärtäneet hyvin ilon ja innostuksen merkityksen osana ur-heilijana kasvamista. Elämänhallinnallisia taitoja liikuntaluokkalaiset kokivat omaksu-neensa kohtalaisesti. Motoristen taitojen sekä fyysisten ominaisuuksien kuvailu jäi heikoksi urheilijaksi kasvamiseen liittyen.
Urheilijaksi kasvamiseen vaikuttaa myös ympäristö, jossa yksilöt elävät (Baker & Horton 2004; Konttinen 2014, 18). Ympäristö muodostuu kauempana ja lähempänä yksilöä olevista tekijöistä. Yksilöä lähinnä ovat vanhemmat, sisarukset, ystävät, valmentaja sekä koulu-luokka. Kauimpana yksilöä ovat taas suomalainen ja länsimainen kulttuuri. Kirjoitelmissaan vastaajat olivat liikuntaluokkaa ympäristönä pohtiessaan kuvailleet liikuntaluokkaa positii-visena ympäristönä, jossa on samanhenkisiä ja motivoivia luokkatovereita sekä ympäristönä, jossa on tarjolla heitä urheilijoina kehittävää ominaisuusvalmennusta. Tutkimustulostemme mukaan liikuntaluokka ympäristönä sekä luokalla opiskelevat koulutoverit ovat osaltaan vai-kuttaneet urheilijaksi kasvamiseen. Lisäksi ominaisuusvalmennuksen johdolla liikuntaluok-kalaiset ovat kokeneet kasvaneensa urheilijoina. Perheen rooli ei esiintynyt yhtä vahvasti, kuin liikuntaluokka, luokkatoverit tai ominaisuusvalmennus. Liikuntaluokkalaisista kuusi mainitsi perheen roolin liittyen urheilijaksi kasvamiseen. Tutkimustulostemme perusteella emme pystykään täysin yhtymään Salasuon kumppaneineen (2015) saamaan tulokseen, jossa perheen rooli nähdään merkittävänä urheilijaksi kasvamisen ja urheilijana kehittymi-sen kannalta. Vastaajat eivät luultavasti vielä iästään johtuen pysty täysin ymmärtämään vanhempien roolia osana heidän urheilijuuttaan ja heiltä olisikin hedelmällisempi tiedustella vanhempien roolia myöhemmässä elämänvaiheessa. Vanhempien roolia ei nostettu myös-kään esille heille annetussa kirjoitelmien ohjeistuksessa, joten siihen verrattuna ilahduttavan moni oli kuitenkin maininnut perheensä omaa urheilijaksi kasvamista pohtiessaan.
Monipuolisuus ja useiden lajien harrastaminen lapsena ja nuorena mahdollistaa DPMS-mal-lin (Cóte et al. 2007) mukaan huipulle pääsemisen lisäksi urheilusta nauttimisen sekä paran-tuneen fyysisen terveyden saavuttamisen etenkin lapsuusvaiheessa (kokeiluvuodet) sekä myös ikävuosien 12–15 (erikoistumisvuodet) aikana (Aarresola 2016, 29). Tutkimustulok-sissamme onkin ilahduttavaa, että vastaajista kuusi mainitsee yhä olevansa monilajisia ur-heilijoita ja yhteensä 11 vastaajaa on lapsuudessaan harrastanut useampaa lajia. Vastaajilta pyydettiin taustatietoja varten ainoastaan heidän tämän hetkiset urheilulajinsa, joten on hie-noa, että liikuntaluokkalaisista hieman alle puolet on kuitenkin kirjoitelmissaan kertonut myös heidän aikaisemmin harrastamista lajeistaan. Monilajisuudesta urheilijaksi kasvami-sen taustalla emme kuitenkaan pysty tämän tutkimukkasvami-sen perusteella tekemään hyvin suuria johtopäätöksiä, mutta suuntaa antaa kuitenkin 11 vastaajan maininnat useampien lajien har-rastamisesta.
Ajattelun taidot ja niiden omaksuminen osaksi urheilua ovat yksi osa urheilijaksi kasvamista (Nikulainen 2014, 51). Etenkin uusiin tilanteisiin sopeutuessa ja uusia taitoja opetellessa oppiminen vaatii runsaasti ajattelua ja havainnointia (Cóte et al. 2007; Jaakkola 2009, 251).
Tutkimustulosten perusteella liikuntaluokkalaiset eivät ole vielä omaksuneet ajattelun taito-jen hyödyntämistä urheilun parissa, sillä viisi vastaajaa mainitsi hyödyntäneensä ja omaksu-neensa ajattelun taitoihin liittyviä tekijöitä. Johtopäätöksenä liikuntaluokkalaisille ei ole vielä painotettu ajattelun taitojen merkitystä osana urheilijana kehittymistä ja kasvamista, eivätkä he ole täten sisäistäneet sen merkitystä harjoittelun apuna.
Johtopäätöksenä liikuntaluokkalaisille tulisi painottaa enemmän urheilijaksi kasvamisen olevan monen tekijän summa, jossa kaikki tekijät ovat tärkeitä urheilijaksi kasvamisessa ja kehittymisessä. Heille tulisi myös paremmin avata, mistä kaikista tekijöistä urheilijaksi kas-vaminen koostuu. Niukkuus vastauksissa osan urheilijaksi kasvamisen tekijöiden osalta saattaa myös johtua tutkimusaineiston keräämistilanteesta, joka jouduttiin järjestämään val-litsevasta poikkeustilanteesta johtuen etänä. Toisaalta urheilijaksi kasvamiseen liittyviä eri tekijöitä oli pohdittu liikuntaluokkalaisten kirjoitelmissa kiitettävästi, koska pystyimme muodostamaan urheilijaksi kasvamiseen liittyvistä tekijöistä viisi eri alaluokkaa. Syynä tiet-tyjen käsitteiden esiintymisen niukkuuteen voi olla todennäköisesti myös tutkimuksemme avainkäsitteiden haastavuudella. Tarkoituksenamme oli ohjeistaa vastaajia suullisesti luok-katilassa, jolloin olisimme pystyneet avaamaan käsitteitä paremmin. Liikuntaluokkalaiset ovat kuitenkin omaksuneet halun kehittyä, sekä omaavat iloa ja innostusta liikuntaa ja ur-heilua kohtaan, mitkä ovat kuitenkin urheilijaksi kasvamisen ja kehittymisen perimmäisenä edellytyksenä.
Yhteensä 14 vastaajaa pohti kirjoitelmissaan minäpystyvyysuskomuksia sekä niihin liittyviä tekijöitä. Mielestämme vastaajat ovat käsitelleet minäpystyvyysuskomuuksiin liittyviä seik-koja kiitettävästi, koska ajattelimme minäpystyvyyden olevan haastava käsite sisäistää. Toki kaikki vastaajista eivät päässeet syvällisemmälle tasolle omaa minäpystyvyyttä pohtiessaan, vaan suurin osa tyytyikin yleisellä tasolla kuvailemaan uskovansa suoriutuvan urheilijoina sekä urheilussa annetuista tehtävistä hyvin. Liikuntaluokkalaiset näyttäisivät omaavansa melko vahvoja minäpystyvyysuskomuksia urheilijana suoriutumiseen liittyen, sillä 13 vas-taajaa 14:sta ilmaisi uskovansa suoriutuvan hyvin urheilijana (Bandura 1977; 1997). Syväl-lisemmin ja tarkemmin omia minäpystyvyysuskomuksia pohtineet vastaajat ilmaisivat pys-tyvysodotuksiensa taustalla vaikuttavan aikaisemmat kokemukset, vallitseva ympäristö,
oma menestyminen sekä ominaisuudet urheilijana. Lisäksi osa mainitsi pystyvyysuskomuk-sien olevan riippuvaisia tietyistä tilanteista. Tutkimustuloksemme näyttäisivät mukailevan urheilijana suoriutumisen osalta 45 eri tutkimuksen pohjalta suoritettua meta-analyysiä (Mo-ritz et al. 2000, 280), jossa todettiin minäpystyvyydellä olevan kohtalaisen voimakas yhteys urheilijana suoriutumiseen. Albert Banduran (1977, 9-10) teorian mukaan, jota hän kutsuu vatsavuoroiseksi determinismiksi, yksilön toiminta rakentuu käyttäytymisen, ympäristön sekä henkilökohtaisten tekijöiden vuorovaikutuksessa. Tutkimustuloksemme ovat teorian mukaisia, sillä vastaajat ilmaisivat ympäristön sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vkuttavan koettuihin pystyvyysuskomuksiin. Tuloksemme osoittavat osaltaan myös, että ai-kaisemmilla kokemuksilla on merkitystä pystyysuskomusten muodostumiseen, kuten Feltz ja Lirgg (2001, 2) ovat artikkelissaan todenneet. Tulokset näyttäisivät siis myös mukailevan osittain Feltzin ja Lirggin (2001) minäpystyvyysteoriaa, jonka mukaan pystyvyysuskomuk-set muokkautuvat erilaisten tekijöiden seurauksena. Vahvempaa yleistystä eri tekijöiden vai-kutuksesta minäpystyvyyteen ei voida kuitenkaan tutkimustulostemme perusteella tehdä, sillä otos on pieni ja vastaajista hyvin moni ei kyennyt kuvailemaan koetun minäpystyvyy-den taustalla vaikuttavia tekijöitä sen syvällisemmin. Tuloksemme mukailevat Banduran (1977) teoriaa myös siinä, että koettuun pystyvyyteen on linkitetty tulosodotuksia. Yhteen-vetona liikuntaluokkalaisten koettujen minäpystyvyysuskomusten osalta näyttäisi siltä, että yleisesti ottaen liikuntaluokkalaiset omaavat suhteellisen korkean uskon omiin kykyihin suoriutua urheilussa.
Liikuntaluokan ympäristönä vastaajat kokivat yleisesti ottaen hyväksi, sillä 19 vastaajaa ku-vaili liikuntaluokkaa tavalla tai toisella positiivisessa valossa. Kirjoitelmissaan liikuntaluok-kaa ympäristönä pohtineet kaikki 19 vastaajaa liittivät liikuntaluokliikuntaluok-kaan positiivisia asioita, joista ainoastaan kaksi vastaajaa ilmaisi negatiivisa seikkoja liikuntaluokkaan liittyen. Myös negatiivisia ilmauksia antaneet vastaajat kuvailivat liikuntaluokkaa kuitenkin myös positii-visessa valossa. Liikuntaluokkaa ympäristönä pohtineet nostivat kirjoitelmissaan monipuo-lisesti esille, mitkä tekijät tekevät liikuntaluokalla opiskelun mielekkääksi. Liikuntaluokan kuvailtiin edistävän liikunnallisuutta, jossa on mukava opiskella luokkatovereiden saman-henkisyyden vuoksi. Luokkatovereiden liikunnallisuuden mainittiin myös olevan motivoiva tekijä. Liikuntaluokan mainittiin edistäneen liikunnallisuutta eri tavoin, tarjoten muun mu-assa monipuolisia tunteja sekä uusia lajeja. Lisäksi osa vastaajista mainitsi yleisesti liikun-taluokalla opiskelun olevan kivaa. Tutkimustulosten perusteella liikuntaluokka on
ympäris-tönä sellainen, jossa vastaajat ovat viihtyneet. Erityisesti liikuntaluokalla opiskelevat koke-vat liikuntaluokan edistäneen heitä liikkujina. Lisäksi vertaiset vaikuttakoke-vat liikuntaluokalla opiskelun koettuun viihtyvyyteen. Liikuntaluokkalaiset siis kokevat yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä kokevat vertaisten motivoivan heitä, joten saamamme tutkimustulokset vah-vistavat osaltaan Kalajan (2014) näkemystä liikuntaluokan mahdollistajana vertaisoppimi-seen. Kalaja (2014) mainitsi myös liikuntaluokan vahvistavan kokemusten perusteella nuor-ten urheilijaidentiteettiä, jota meidän tutkimuksestamme saadut tulokset eivät täysin tue.
Tutkimustulostemme mukaan liikuntaluokkalaiset kokivat oman urheilijaidentiteettinsä hy-vin vaihtelevasti, sillä osa koki olevansa hyhy-vin vahvastikin urheilijoita, kun taas osa ei iden-tifioinut itseään urheilijaksi lainkaan.
Tutkimustuloksemme ovat samansuuntaisia aiemmin tehtyjen Pro gradu – tutkielmien kanssa, joissa opiskelu liikuntaluokalla koettiin pääosin myönteiseksi. (Tossavainen 1998;
Jalonen 2018.) Rivala ja Seppänen (2019) olivat Pro gradu -tutkielmassaan tutkineet yläkou-lun oppilaiden liikuntasuhteen eroja liikuntaluokkalaisten ja tavallisten luokkien oppilaiden välillä ja päätyneet tuloksissaan siihen, että liikuntaluokkalaisten liikuntasuhde on monipuo-lisempi kuin tavallisten luokkien oppilaiden liikuntasuhde. Omassa tutkimuksessamme emme vertailleet liikuntaluokkalaisten kokemuksia tavallisten luokkien oppilaiden koke-muksiin, joten emme voi verrata tuloksiamme siltä osin heidän tutkimukseensa. Tutkimuk-sessamme liikunnallisuuteen liittyvät tekijät näyttäytyivät kuitenkin myös monipuolisesti, kuten ne näyttäytyivät Rivalan ja Seppäsen (2019) tutkielmassa. Yhteenvetona liikuntaluok-kalaisten kokemuksista liikuntaluokasta ympäristönä, voidaan todeta liikuntaluokan olevan ympäristö, jossa opiskelu on mukavaa vertaisista sekä liikunnallisuutta lisäävistä tekijöistä johtuen.
Liikuntaluokan oppilaat ovat kokeneet heille ensimmäistä vuotta tarjotun ominaisuusval-mennuksen myönteisenä tekijänä. Yhteensä 17 vastaajaa pohti kirjoitelmissaan ominaisuus-valmennusta ja heistä kaikki pohtivat ominaisuusominaisuus-valmennusta myönteisessä valossa. Yksi vastaajista kuvaili ominaisuusvalmennuksen olevan haastavaa, mutta ymmärsi kuitenkin sen olevan hyödyllistä. Erityisesti ominaisuusvalmennuksen koettiin kehittäneen monipuolisesti liikunnallisia taitoja ja fyysisiä ominaisuuksia sekä edistäneen urheilijaksi kasvamista elä-mänhallinnallisten taitojen osalta. Lisäksi valmentajien ammattitaito mainittiin neljässä vas-tauksessa. Joensuussa tarjottu ominaisuusvalmennus on onnistunut liikuntaluokkalaisten ko-kemusten mukaan vastaamaan hyvin Urheilijaksi kasvamisen sisältösuosituksia (2016) sekä
toteuttamaan Kasva urheilijaksi – yleisvalmennukselle (2018) asetettuja tavoitteita. Yleis-valmennuksen tuoman monipuolisuuden osalta tutkimustuloksemme ovat samankaltaisia Niemisen ym. (2018) tekemän urheiluyläkoulukokeilua varten tekemässä selvityksessä.
Urheilijaksi kasvamisen sisältösuositusten (2016) määrittelemisessä on hyödynnetty uusim-man perusopetuksen opetussuunniteluusim-man perusteita. Ominaisuusvalmennus on tutkimuk-semme tulosten mukaan onnistunut saavuttamaan opetussuunnitelmassa liikunnan oppiai-neelle vuosiluokille 7–9 asetettuja tavoitteita. Ominaisuusvalmennus on tarjonnut tutkimus-tulostemme perusteella liikuntaluokkalaisille monipuolisia liikuntatunteja, joissa oppilaat ovat pystyneet kehittämään monipuolisesti omaa fyysistä toimintakykyään, mikä on yksi keskeinen sisältöalue liikunnan oppiaineen tavoitteissa. Liikuntaluokkalaiset kokivat omi-naisuusvalmennuksen edistäneen heidän urheilijaksi kasvamistaan, joten liikuntaluokkalai-set ovat myös pystyneet kehittämään ominaisuusvalmennustunneilla psyykkistä toimintaky-kyään, joka on myös keskeinen sisältöalue liikunnan oppiaineen opetukselle asetetuissa ta-voitteissa. (Opetushallitus 2014, 434.)
Liikuntaluokkalaiset olivat kokeneet ominaisuusvalmennuksen edistäneen urheilijaksi kas-vamiseen liittyviä elämänhallinnallisia taitoja sekä urheilullisia elämäntapoja, mutta urhei-lijaksi kasvamiseen liittyviä kokemuksia pohtiessaan, liikuntaluokkalaiset olivat kokeneen omaksuneensa urheilijaksi kasvamiseen liittyviä tekijöitä kuitenkin vain kohtalaisesti. Vaih-telu urheilijaksi kasvamiseen liittyvien tekijöiden oppimisesta sekä niiden omaksumisesta saattaa selittyä sillä, että liikuntaluokkalaiset eivät ole vielä täysin sisäistäneet ominaisuus-valmennuksessa oppimiaan urheilullisiin elämäntapoihin liittyviä tekijöitä osaksi laajempaa urheilijaksi kasvamista ja kehittymistä. Kuten urheilijaksi kasvamiseen liittyviä tuloksia tar-kastellessa totesimme, liikuntaluokkalaisille voitaisiin entistä enemmän painottaa urheili-jaksi kasvamisen olevan laaja kokonaisuus, johon kuuluvat myös urheilullisiin elämäntapoi-hin liittyvät elämänhallinnalliset taidot.
Liikuntaluokkalaiset ovat kokeneet ominaisuusvalmennuksen myönteisenä ja hyödyllisenä asiana, joten ominaisuusvalmennukselle on ainakin liikuntaluokkalaisten kokemusten perus-teella tilausta Joensuussa jatkossakin. Ominaisuusvalmennuksessa voisi jatkossa paneutua vielä enemmän urheilijaksi kasvamiseen liittyvien elämänhallinnallisten taitojen tarkaste-luun sekä erityisesti sen painottamiseen, että urheilijaksi kasvaminen ja kehittyminen on
monen eri tekijän summa. Lisäksi ainoastaan yksi vastaaja oli kuvaillut ominaisuusvalmen-nussisältöjen olevan haastavia, joten herää ajatus, voisivatko ominaisuusvalmennussisällöt olla entistä haastavampia.
Tämän tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys
Vaikka reliabiliteetin ja validiteetin käsitteiden käyttämistä kvalitatiivisen tutkimuksen luo-tettavuuden käsittelyssä on kritisoitu, tarkastellaan tämän tutkimuksen luotettavuutta näiden käsitteiden avulla. Tuomen ja Sarajärven (2018) mukaan kritiikki näiden käsitteiden käyttä-mistä kohtaan kvalitatiivisen tutkimuksen luotettavuuden tarkastelun välineinä keskittyy sii-hen, että käsitteet ovat syntyneet määrällisen tutkimuksen piirissä ja näin ollen ne vastaavat määrällisen tutkimuksen tarpeisiin.
Reliabiliteetilla tarkoitetaan Brinkin (1993, 35) mukaan tutkimuksen toistettavuutta eli voi-daanko toistamalla tutkimus saada samankaltaisia tuloksia. Hirsjärvi (2009, 231) tarkentaa reliaabeliuden tarkoittavan tutkimuksen kykyä antaa tuloksia, jotka eivät ole sattumanvarai-sia. Hirsjärven (2009, 231) mukaan tutkimuksen tulosta voidaan pitää reliaabelina, jos kaksi arvioijaa päätyvät samanlaisiin tuloksiin. Tämän pohjalta voidaan todeta tämän tutkimuksen tulosten olevan reliaabeleja, sillä tutkimuksen on suorittanut kaksi tutkijaa. Jokaisessa tutki-muksen vaiheessa olemme vertailleet keräämämme aineiston pohjalta tekemiämme johto-päätöksiä yhdessä.
Validiteetilla tarkoitetaan Hirsjärven (2009, 231) mukaan tutkimusmenetelmän pätevyyttä eli sen kykyä mitata sitä, mitä tutkimuksessa on tarkoituskin mitata. Ongelmia validiuuteen liittyen voi aiheuttaa se, että vastaajat eivät ole ymmärtäneet kysyttyä kysymystä samalla tavalla kuin tutkija on sen ajatellut (Hirsjärvi 2009, 231). Tässä tutkimuksessa vastaajat oli-vat pääasiassa pohtineet kirjoitelmissa ohjeistuksessa esitettyjä aiheita. Toiset aihepiirit kui-tenkin nousivat kirjoitelmissa esiin useammin kuin toiset ja toisia aiheiirejä käsiteltiin ai-neistossa kattavammin kuin toisia. Esimerkiksi urheilijaidentiteettiä oli pohdittu joissain kir-joitelmissa suppeammin kuin liikunnallista minäkuvaa. Oppilas 8 pohti kokemuksiaan näistä kahdesta aihepiiristä seuraavalla tavalla. Ensimmäisessä lainauksessa hän pohtii urheili-jaidentiteettiin liittyviä kokemuksiaan ja toisessa liikunnalliseen minäkuvaan liittyviä koke-muksia.
Näen itseni hyvänä urheiliana sillä olen hyvässä kunnossa ja minulla on hyvä ruokavalio. otan urheilun vakavasti koska haluan pelata jalkapalloa ammatik-seni. (Oppilas 8)
Minun liikkumiseni riippuu aikalailla siitä onko reenit vai ei, koska reenipäi-vänä saatan liikkua jonkun ~4-5h päivässä mutta jos ei ole harjoituksia niin liikunnan määrä vaihtelee 1-3h. olen tällähetkellä sellainen liikkuja kun halu-aisin olla. Pyrin olemaan monipuolinen liikkuja ja että liikun paljon. Muut pi-tävät minua "ikiliikkujana" en pysy paljoa paikoillaan vaan tykkään liikkua.
(Oppilas 8)
Liikunnallista minäkuvaa on siis pohdittu laajemmin. Kaikki vastaajat eivät ole myöskään aivan ymmärtäneet käsitteitä oikein, mikä voi vaikuttaa tämän tutkimuksen validiuteen.
Tämä saattaa olla osaltaan selittävä tekijä liittyen edellisissä esimerkeissä demonstroituun suppeampaan pohdintaan toisissa aihepiireissä. Omat haasteensa tässä tutkimuksessa toi myös se, että emme pystyneet olemaan paikalla auttamassa vastaajia selventämällä käsitteitä heille. Liikuntaluokkalaisille välitettiin kuitenkin tiedosto, jossa käsitteiden merkitykset oli-vat koottuna vastaamista helpottamaan. Toisaalta se, että emme pystyneet olemaan läsnä kirjoittamistilanteessa, tarkoittaa myös osaltaan sitä, että emme edes tahattomasti voineet vaikuttaa vastaajien kirjoitelmien sisältöön, vaan pohdinta koskee liikuntaluokkalaisten omia kokemuksia.
Toisaalta emme myöskään voi olla täysin varmoja siitä, millaisessa tilanteessa vastaajat kir-joittivat kirjoitelmansa verkkoalustalle rakennetulle vastausalustalle, koska emme pystyneet olemaan itse paikalla niin kuin olimme suunnitelleet ennen COVID-19 tilanteen kärjisty-mistä Suomessa. Emme voi myöskään olla varmoja siitä, saivatko vastaajat apua miseen esimerkiksi huoltajiltaan. Vastaajilla kesti keskimäärin noin 48 minuuttia kirjoitta-miseen, mutta vaihtelu käytetyssä ajassa oli todella suurta.
Jouduimme jatkamaan vastausaikaa muutamaan otteeseen, jotta saimme riittävästi kirjoitel-mia analyysimme pohjalle. Liikuntaluokkalaisille lähetettiin koulun henkilökunnan kautta muutamia muistutuksia kirjoitelmien kirjoittamisesta.
Edellä mainituista seikoista huolimatta aineiston muodostivat 23 kirjoitelmaa, joiden poh-jalta tutkimuksessa saatiin vastaukset asetettuihin tutkimuskysymyksiin, joten
tutkimusme-netelmää voidaan pitää tämän tutkimuksen tarkoituksiin pätevänä. Kaiken kaikkiaan tutki-mukseemme olisi ollut mahdollista saada 49 kirjoitelmaa, jos jokainen liikuntaluokkalainen olisi kirjoittanut kirjoitelman. Saadut 23 kirjoitelmaa täyttivät kuitenkin tämän tutkimuksen tarpeet melko hyvin. Kirjoitelmissa oli edustettuna molemmat tavoitellut ikäryhmät sekä su-kupuolet. Tarkoituksena tässä tutkimuksessa ei myöskään ollut kvalitatiivisen tutkimuksen piirteiden mukaisesti tehdä tilastollisia yleistyksiä (Tuomi & Sarajärvi 2018, 73), joten ko-koon saadun aineiston voidaan siis katsoa täyttäneen tämän tutkimuksen tarpeet melko hy-vin.
Luotettavuutta lisää tässä tutkimuksessa se, että tutkimuksen vaiheet on selostettu tarkasti ja johdonmukaisesti. Hirsjärven (2009, 232) mukaan tutkijan tarkka selostus tutkimusproses-sista on laadullisessa tutkimuksessa tutkimuksen luotettavuutta lisäävä tekijä. Myös olosuh-teet, joissa tutkimus on toteutettu, on selostettu tarkasti, mikä osaltaan lisää tämän tutkimuk-sen luotettavuutta. Näiden lisäksi tutkimuksessa on tarjottu suoria lainauksia kerätystä ai-neistosta tukemaan tekemäämme laadullista analyysia, jonka pohjalta vastaukset asetettuihin tutkimuskysymyksiin on muodostettu.
Tämän tutkimuksen toteutuksessa on noudatettu Tutkimuseettisen tiedekunnan (ks. Tuomi
& Sarajärvi 2018, 112) määrittelemää hyvää tieteellistä käytäntöä. Tämän tutkimuksen vai-heet on raportoitu asianmukaisesti sekä yksityiskohtaisesti hyödyntäen akateemisen tutkiel-man raportointiopasta (Atjonen 2010). Tutkimukseen osallistuminen on ollut vapaaehtoista.
Tutkimukseen osallistuneita sekä heidän huoltajiaan on lähestytty ennen tutkimukseen osal-listumista saatekirjeellä sekä tutkimuslupalomakkeella, joista on selvinnyt osallistujille ja heidän huoltajilleen tutkimukseen liittyviä keskeisiä seikkoja kuten tutkimuksessa tutkitta-vat asiat, tiedot vastauksien hyödyntämisestä sekä tutkimuksen toteuttamisen kannalta tär-keät sidonnaisuudet Joensuun urheiluakatemian toimintaan sekä käynnissä olevaan yläkou-luhankkeeseen.
Jatkotutkimusmahdollisuudet
Mielenkiintoisia mahdollisia jatkotutkimuskohteita tämän tutkimuksen pohjalta voisi olla esimerkiksi selvittää liikuntaluokan vaikutuksia yksilön identifioitumiseen urheilijan