Y MPÄRISTÖKESKUSTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ PINTAVESISSÄ

OSIO II: PINTAVEDET

6. Y MPÄRISTÖKESKUSTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ PINTAVESISSÄ

Koska Hämeen vesistöt ovat pääosin suurten vesistöalueiden latvavesiä, on toimenpideohjelmien laadinnassa tehty yhteistyötä kunkin vesistöalueen alapuolisen ts. vastaanottavan ympäristökes-kuksen kanssa. Loimijoen alueelta vedet virtaavat Lounais-Suomen ympäristökesympäristökes-kuksen alueelle, Vanajan- ja Hauhon reittien alueilta Pirkanmaan ympäristökeskuksen alueelle, Porvoonjoen ja Koskenkylänjoen sekä Karjaanjoen ja Vantaan yläosan vesistöalueilta Uudenmaan ympäristökes-kuksen alueelle sekä Päijänteen ja Sysmän reitin alueelta Kaakkois-Suomen ympäristökesympäristökes-kuksen alueelle.

Yhteistyötä on tehty myös Keski-Suomen ympäristökeskuksen kanssa Päijänteen ja Sysmän reitin alueiden osalta, joissa Hämeen vesistöt ovat pääosin vastaanottavia vesistöjä.

170

LÄHDELUETTELO

Ahtela, I. (toim.)(1994). Hämeen maakunnan hajakuormitusselvitys. Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja 576. 88 s +liitteet.

A-Insinöörit (2008). Tiehallinto. Pohjavesiaineiston päivitys ja pohjavedensuojausten kuntokartoitus Hämeen tiepiirissä.

Alapassi, M., Rintala, J. & Sipilä, P. (2001). Maa-ainesten ottaminen ja ottamisalueiden jälkihoito.

Ympäristöopas 85.

Aronsuu, I (toim.) (2001). Tuusulanjärven kunnostusprojekti vuonna 2000. Uudenmaan ympäristö-keskus, Monisteita nro 90. 68 s.

Britschgi, R. (1989). Tutkimus peltolannoituksen vaikutuksesta pohjaveden kemialliseen koostu-mukseen ja laatuun Rengon maanviljelysalueella. Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja 172.

Vesi- ja ympäristöhallitus, Helsinki.

Britschgi, R., Antikainen, M., Ekholm-Peltonen, M., Hyvärinen, V., Nylander, E., Siiro, P. & Suome-la, T. (2009). Pohjavesialueiden kartoitus ja luokitus. Ympäristöopas. Suomen ympäristökeskus. 75 s.

Corine Land Cover 2000. CLC2000 Suomen maankäyttö ja maanpeite vuonna 2000. SYKE 2005.

Flyktman, M. (2005). Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 2020 mennessä.

VTT.

Forssan seudun vesihuollon yleissuunnitelma (2004). Suunnittelukeskus Oy. Hämeen ympäristö-keskus, Forssan kaupunki, Tammelan, Jokioisten, Ypäjän ja Humppilan kunnat ja Hämeen liitto.

Osat 1-5 +liitteet

Gustafsson, J., Kinnunen, T., Kivimäki, A.-L. & Suomela, T. (2006). Pohjavesien suojelu. Taus-taselvitys, Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015. Suomen ympäristökeskus, Helsinki.

Hattulan, Hämeenlinnan, Kalvolan ja Rengon pohjavesialueiden suojelusuunnitelma (2006). Hä-meen ympäristökeskus, HäHä-meen liitto, Hattulan kunta, HäHä-meenlinnan kaupunki, Kalvolan kunta, Rengon kunta, Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy, Puolustushallinnon rakennuslaitos. Insinööritoimis-to Paavo RisInsinööritoimis-tola Oy.

Heikkilä, H., Kukko-oja, K., Laitinen, J., Rehell, S. & Sallantaus, T. (2001). Arvio Viinivaaran pohja-vedenottohankkeen vaikutuksesta Olvassuon Natura 2000 -alueen luontoon. Metsäntutkimuslai-toksen tiedonantoja 799. Metsäntutkimuslaitos, Muhos.

Helmisaari, H.-S., Hatva, T., Illmer, K., Lindroos, A.-J., Miettinen, I., Pääkkönen, J. ja Reijonen, R.

(2003). Tekopohjaveden muodostuminen: imeytystekniikka, maaperäprosessit ja veden laatu - TEMU. Tutkimushankkeen loppuraportti. Metsäntutkimuslaitos, Vantaa.

Huttunen, L., Rönkä, E. & Matinvesi, J. (2000). Erilaisten viljely- ja lannoitustapojen vaikutus poh-javeden laatuun. Suomen ympäristö 45. Suomen ympäristökeskus, Helsinki.

Hämeen alueellinen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013. Hämeen TE-keskus, Maaseutu-osasto 2006. 68 s.

Hämeen haja-asutuksen vesihuollon toteuttamisstrategia. (2004). Hannu Vikman Consulting. Hä-meen ympäristökeskus, HäHä-meen liitto ja Päijät-HäHä-meen liitto. 36 s+ liite

Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy. Vuosikertomus 2005.

171 Hämeen maakuntaohjelma 2007-2010. Hämeen liitto 2006. 63 s.

Hämeen työvoima- ja elinkeinokeskus, kalatalousyksikkö (1999). Elämyksiä kuhavesiltä ja rapu-rannoilta. Vapaa-aikakalatalouden kehittäminen Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakunnissa. Kala- ja riistahallinnon julkaisuja 42/1999.

Hämeen-Uudenmaan metsäohjelma 2006-2010. Metsäkeskus Häme-Uusimaa 2006. 46 s +liitteet.

Ihmistoiminnan ympäristövaikutusten arviointi pintavesissä. Suomen ympäristökeskus 2007.

Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia (2005). Maa- ja metsätalousministeriö.

MMM:n julkaisuja 1/2005.

Isomäki, E., Britschgi, R., Gustafsson, J., Kuusisto, E., Munsterhjelm, K., Santala, E., Suokko, T. &

Valve, M. (2007). Yhdyskuntien vedenhankinnan tulevaisuuden vaihtoehdot. Suomen ympäristö 27/2007. Suomen ympäristökeskus, Helsinki.

Joensuu, S., Makkonen, T. & Matila, A. (2007). Metsätalouden vesiensuojelu. Metsätalouden kehit-tämiskeskus Tapio. 48 s.

Kaipainen, H., Bilaletdin, Ä., Perttula, S., Heino, H., Mäkelä, H. ja Viitaniemi, S. (2002). Hauhon reitin kuormitusselvitys. Pirkanmaan ympäristökeskuksen monistesarja 21. 91 s.

Kanta-Hämeen maakuntakaava 2004. Kaavaselostus. Hämeen liitto 2004.

Kanta-Hämeen rantojen ja vesien käytön kehittäminen.

Osa A. Osaselvitykset. Osat I-V

Osa B. Yhteenveto ja suositukset toimenpiteiksi

Kanta-Hämeen seutukaavaliiton yhteisjulkaisusarja V: 21 (1988). Vesi- ja ympäristöhallitus, Hel-singin vesi- ja ympäristöpiiri, Hämeen kalastuspiiri, Kanta-Hämeen seutukaavaliitto.

Kemikaalien ympäristötietorekisteri (2005). www.ymparisto.fi > Yritykset ja yhteisöt > Kemikaa-liasiat > Kemikaalien ympäristötietopalvelu> Kemikaalien ympäristötietorekisteri

Kenttämies, K. & Vilhunen, O. (1999). Metsätalouden fosfori- ja typpikuormitus vesistöihin vuosina 1977-1996 ja arvio kuormituksen kehittymisestä vuoteen 2005 erityisesti Oulujärven vesistöalueel-la. Julkaisussa: Ahti, E., Granlund, H. & Puranen, E. (toim.) Metsätalouden ympäristökuormitus.

Seminaari Nurmeksessa 23.-24.9.1998. Tutkimusohjelman väliraportti. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 745: 115-126.

Kohti ekotehokasta liikennejärjestelmää. Ympäristöohjelma 2010. Tiehallinto 2006. 40 s.

Kotola, J. 2003. Kaupunkivedet ja hydrologia. Vesitalous 4: 23-27.

Korhonen, K. T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T. (2006).

Suomen metsävarat 2004–2005. Metsätieteen aikakauskirja 1B/2006. Metsäntutkimuslaitos ja Suomen Metsätieteellinen Seura, Helsinki.

Lappalainen K-M & Matinvesi J. (1990). Järven fysikaalis-kemialliset prosessit ja ainetaseet. Jul-kaisussa: Ilmavirta, V. (toim.): Järvien kunnostuksen ja hoidon perusteet. Yliopistopaino; 54-84.

Leikola, N., Kokko, A., From, S., Niininen, I. & Hokka, V. (2006). NATURA 2000 –alueiden valinta vesienhoidon järjestämisen suojelualueiden rekisteriin.

Liikenne- ja viestintäministeriö (2005). Liikenteen toimintalinjat ympäristökysymyksissä vuoteen 2010.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 2000 -sarja. Ympäristöministeriö.

172 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013. Maa- ja metsätalousministeriö 2007.

248 s +liitteet

Metsä- ja ympäristökertomus 2006. Metsäkeskus Häme-Uusimaa 2007. 44 s.

Metsätalouden ympäristöopas (2004). Metsähallitus.

Molarius, R. & Poussa, L. (2001). Merkittävät pohjaveden pilaantumistapaukset Suomessa 1976–

2000. Suomen ympäristö 550. Pirkanmaan ympäristökeskus, Tampere.

Mäkelä, S. (2007). Tammelan Pyhäjärven, Kuivajärven ja Kaukjärven kuormitusselvitys. Helsingin yliopisto, Lammin biologinen asema. 51 s.

Mäkinen, J. (2007). Hulevesien vaikutus uimarantojen veden hygieeniseen laatuun. Vesitalous 2/2007: 23-26.

Nyroos, H. ym. (2007). Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015.Valtioneuvoston periaatepäätös.

Suomen ympäristö 10/2007.

Ohje pintavesien ekologisen luokittelun toteuttamiseksi. Suomen ympäristökeskus ja Riista- ja ka-latalouden tutkimuskeskus. 2007.

Ohje pintaveden tyypin määrittämiseksi. Suomen ympäristökeskus 2007.

Parhaiten Päijät-Hämeessä. Maakuntaohjelma 2007-2010. Päijät-Hämeen liitto 2006. 68 s.

Päijät-Hämeen maakunnan vesihuoltosuunnitelma. Insinööritoimisto Paavo Ristola Oy. 2004.

Päijät-Hämeen maakuntakaava 2006. Kaavaselostus. Päijät-Hämeen liitto 2006. 129 s +liitteet Rissanen, P. 2007. Kuopion kaupunkialueen aiheuttama hulevesikuormitus Kallaveteen. Vesitalo-us 2/2007: 32-35.

Ratahallintokeskus (2007). Ympäristöraportti 2006.

Rintala, J. (2007). Maa-ainesten ottomäärät ja ottamislupatilanne 2005 –maa-aineslain mukaiset alueet. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 17/2007. 64 s.

Rintala, J., Hyvärinen, V., Illmer, K., Nylander, E., Pulkkinen, P., Rantala, P. & Siiro, P. (2007).

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat osana vesienhoidon järjestämistä - taustaselvitys. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 7/2007.

Rusanen, K. (2002). Metsänhakkuun vaikutus pohjaveteen. Turun yliopisto.

Siiro, P. (toim.) (2004). Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen. Kanta-Hämeen loppuraportti. Alueelliset ympäristöjulkaisut 379. 106 s.

Skippari, K. jne. (2003). Kyrösjärven, Parkanonjärven ja Jämijärven vesiensuojelusuunnitelman seurantatutkimus. Alueelliset ympäristöjulkaisut 329. Pirkanmaan ympäristökeskus, Tampere.

Soveri, J., Mäkinen R. ja Peltonen, K. (2001). Pohjaveden korkeuden ja laadun vaihteluista Suo-messa 1975-1999. Suomen ympäristö 420. Suomen ympäristökeskus.

Sydänoja, A. (2008). Talviaikaisten tulvavirtaamien vaikutus vedenlaatuun. Lounais-Suomen ym-päristökeskuksen asiakaslehti Ympäristöviesti. Kevät 2008.

Tattari, S. & Linjama, J. (2004). Vesistoalueen kuormituksen arviointi VEPS-järjestelmällä. Vesita-lous 45 (3): 26-30.

Tidenberg, S., Kosonen, E. & Gustafsson, J. (2007). Teiden talvikunnossapidon vaikutukset pohja-veteen. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 10/2007. 131 s.

173 Tiehallinto (2007). Pohjaveden laadun seurata Hämeen tiepiirin alueella, vuosi 2006. Ramboll Fin-land Oy.

Tiehallinnon ympäristöohjelma 2010 (2006). Kohti ekotehokasta liikennejärjestelmää.

Turvetuotannon tarkkailuopas (2006). Turvetuotannon tarkkailutyöryhmä. Oulu.

Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas (2007).

Vantaanjoen vesistöalueen vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma. Jätevesien johtaminen ja kä-sittely. 1999. Suunnittelukeskus Oy. 29 s.+liitteet

Vapo Oy Energia (2001). Länsi-Suomen turvetuotantoalueiden kuormitustarkkailu vuonna 2001.

Pohjanmaan Tutkimuspalvelu Oy, Kaustinen. 75 s +liitteet

Vainio, M. (toim.) (1999). Kokemäenjoen vesistön tulvatorjunnan toimintasuunnitelma. Alueelliset ympäristöjulkaisut 132. Pirkanmaan ympäristökeskus.69 s + liitteet

Vesienhoidolle uudet eväät. Ympäristöministeriö 2005. Esite

Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 (2006). Taustaselvityksen lähtökohdat ja yhteenveto tuloksista. Nyroos, H., M. Partanen-Hertell, K. Silvo & P. Kleemola (toim.). Suomen ympäristö 55.

Suomen ympäristökeskus, Helsinki.

Vesivarastrategia (1999). Maa- ja metsätalousministeriö.

Vikman, H. & Santala, E. (2001). Vesihuollon alueellinen yleissuunnittelu. Ympäristöopas 88.

Voimakkaasti muutettuja ja keinotekoisia pintavesiä koskevat erityiskysymykset ja hydrologis-morfologisen tilan arviointi. Suomen ympäristökeskus 2007.

Vuorimaa, P., Kontro, M., Rapala, J. & Gustafsson, J. (2007). Torjunta-aineiden esiintyminen poh-javedessä. Loppuraportti. Luonnos 1.10.2007.

Väyrynen, T., Aaltonen, R., Haavikko, H., Juntunen, M., Kalliokoski, K., Niskala, A.-L. & Tukiainen, O. 2008. Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Oulu.

Ympäristöopas. 87 s.

Ympäristöministeriö 2007. Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi. Ympäristö-hallinnon ohjeita 2/2007, Ympäristönsuojeluosasto. 210 s.

Ympäristöministeriö 2009. Maa-ainesten kestävä käyttö. Opas maa-ainesten ottamisen sääntelyä ja järjestämistä varten. Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2009. 135 s

174

175

Liite 1: VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITELMAT

I KANSAINVÄLISET JA KANSALLISET OHJELMAT

Suomen vesiensuojelua ja – hoitoa ohjaavat useat kansainväliset sopimukset sekä valtakunnalli-sella että alueellivaltakunnalli-sella tasolla laaditut ohjelmat ja suunnitelmat. Kansainvälisesti sovittuihin tavoit-teisiin pyritään toteuttamalla kansallisia ja alueellisia ohjelmia ja suunnitelmia.

Vesiensuojelun valtakunnalliset tavoitteet on määritetty ja tavoiteohjelmia on laadittu jo 1960-luvulta lähtien. Vesiensuojelun tavoiteohjelma vuoteen 2005, joka valtioneuvosto hyväksyi vuonna 1998, painottui rehevöitymisen torjuntaan. Vesiensuojelun periaatepäätös sisälsi yleisiä ja kuormittajakohtaisia tavoitteita vesien rehevöitymistä aiheuttavien ravinnepäästöjen vähentämisek-si ja pohjavevähentämisek-sien suojelun tehostamisekvähentämisek-si. Tavoitteena oli vähentää evähentämisek-simerkikvähentämisek-si maa- ja metsäta-louden ja asutuksen fosforikuormitusta 1990-luvun alun tilanteesta vuoteen 2005 mennessä seu-raavasti:

 maatalous 3000 t/a >1500 t/a (vähennystavoite 50 %)

 metsätalous 340 t/a >170 t/a (vähennystavoite 50 %)

 turvetuotanto50 t/a >35 t/a (vähennystavoite 30 %)

 yhdyskunnat270 t/a >170 t/a (vähennystavoite 35 %)

 haja-asutus415 t/a >300 t/a (vähennystavoite 35 %)

Tavoiteohjelmassa oli tavoitteita myös valtakunnalliselle typpikuormituksen vähentämiselle:

 maatalous 30000 t/a > 15000 t/a (vähennystavoite 50 %)

 metsätalous 3330 t/a >1670 t/a (vähennystavoite 50 %)

 turvetuotanto 1100 t/a >750 t/a (vähennystavoite 30 %)

 yhdyskunnat14500 t/a> 12500 t/a (vähennystavoite 15 %)

Ravinnekuormituksen vähentämistavoitteet saavutettiin vuoteen 2005 mennessä osittain. Esimer-kiksi Kyrönjoen valuma-alueella vain yhdyskuntien jätevesien osalta kuormitusvähenemä oli tavoit-teiden mukaista. Vaikka metsätalouden vesiensuojeluhankkeita on alueella toteutunut poikkeuksel-linen paljon, niin 50% vähenemään ei päästy. Tavoitteiden mukaisia vähenemiä ei onnistuttu saa-vuttamaan myöskään maatalouden ja haja-asutuksen osalta.

Pohjavesien suojelussa Vesiensuojelun tavoiteohjelma vuoteen 2005 painotti ennaltaehkäisyä si-joituspaikan valinnan avulla ja suojaamista niissä poikkeustapauksissa, joissa toiminto pohjavesi-alueelle sijoitetaan. Jo pohjavesialueille sijoittuneet pohjavettä vaarantavat toiminnot tulisi tarkas-taa ja toteuttarkas-taa riittävät pohjavesien suojelutoimenpiteet.

Vuonna 2006 valtioneuvostossa hyväksytty vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 (23.11/2006) jatkaa aiempaa vesiensuojelupolitiikkaa ja painopisteenä on edelleen vesistöjen ra-vinnekuormituksen vähentäminen. Vesiensuojelun suuntaviivoilla määritellään vesiensuojelun tar-peet ja tavoitteet valtakunnallisella tasolla. Vesiensuojelun suuntaviivat tukevat alueellista vesien-hoidon suunnittelua. Vesiensuojelun suuntaviivoissa on tarkasteltu eri toimenpidevaihtoehtojen vaikutuksia suhteessa vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisiin yleistavoitteisiin. Vesiensuojelun suuntaviivojen mukaan keskeisiä pintavesien suojeluun ja –hoitoon liittyviä toimia vuoteen 2015 mennessä ovat mm.:

 Rehevöittävän kuormituksen vähentäminen

 Haitallisista aineista aiheutuvan kuormituksen vähentäminen

 Vesistöjen kunnostus sekä rakentamis- ja säännöstelyhaittojen vähentäminen

 Vesiluonnon suojelu ja vesien monimuotoisuuden turvaaminen

176 Keskeisinä tavoitteina vuoteen 2015 on, että pohjavesien laadullinen ja määrällinen tila säilyvät vähintään nykyisellä tasolla. Erityisesti vedenhankinnan kannalta tärkeiden ja muiden vedenhan-kintaan soveltuvien pohjavesialueiden veden laadun säilymisestä luonnontilaisena huolehditaan.

Lainsäädännön asettamina tavoitteina on turvata pohjavesien määrällinen, kemiallinen ja mikrobio-loginen hyvä tila kaikilla vedenhankintaa varten tärkeillä ja siihen soveltuvilla pohjavesialueilla. Hy-vinä säilyneillä alueilla ei pohjavesien tilaa saa ihmistoiminnan vaikutuksesta heikentää.

Vesiensuojelun suuntaviivojen taustaselvitys IV (Suomen ympäristökeskuksen raportteja 25/2006, Juhani Gustafsson, Timo Kinnunen, Anna-Liisa Kivimäki ja Tapani Suomela) antaa tietoa pohja-vesien osalta valtakunnallisista kehitysnäkymistä vuoteen 2015 ja pohja-vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutuksista ja vaihtoehdoista.

Vuonna 2002 valtionneuvosto hyväksyi Suomen Itämeren suojeluohjelman. Ohjelman päätavoit-teet ovat:

 Rehevöitymisen torjunta

 Vaarallisten aineiden aiheuttamien riskien vähentäminen

 Itämeren käytön aiheuttamien haittojen vähentäminen

 Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja lisääminen

 Ympäristötietoisuuden lisääminen

 Tutkimus ja seuranta

Itämeren suojeluohjelman toteutumisen edistämiseksi ympäristöministeriö hyväksyi vuonna 2005 Itämeren ja sisävesien suojelun toimenpideohjelman.

Vesiensuojelun tavoitteita vuoteen 2005, Suomen Itämeren suojeluohjelmaa sekä näitä koskevien toimenpideohjelmien toimia toteutetaan edelleen siltä osin, kun tavoitteita ei ole saavutettu.

Maatalouden ympäristötuki on osa Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007–2013. Oh-jelma on Manner-Suomen osalta hyväksytty valtioneuvostossa 3.8.2006 ja on nyt EU:n komission käsittelyssä jossa ne voivat vielä muuttua. Ohjelman yksi painopistealue on maa- ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa. Myös uudella kaudella ympäristötuki jakautuu perustoimenpiteisiin, lisätoimenpiteisiin ja erityistukisopimuksiin. Ohjelman toimintalinja 2:n ensisijainen vesistöihin vaikuttava tavoite on vähentää maataloudesta maaperään, pinta- ja pohjavesiin sekä ilmaan kohdistuvaa ympäristö-kuormitusta edistämällä ympäristöystävällisten tuotantomenetelmien käyttöä. Lisäksi tavoitteena on edistää maa- ja metsätalousmaalla tuotettavalla uusiutuvalla bioenergialla kasvihuonekaasujen vähentämistä sekä maaperän orgaanisen aineen ja hiilinieluvaikutuksen säilymistä. Toimintalinjalla 2 käytettävästä yhteisön rahoitusosuudesta kohdennetaan vähintään 50 % luonnonhaittakorvauk-siin ja vähintään 40 % maatalouden ympäristötukeen. Ohjelmakautta 2007–2013 koskevan tukijär-jestelmäesityksen käsittely on hyväksytty EU:ssa vuonna 2007.

Maatalouden ympäristötukijärjestelmässä korostetaan pinta- ja pohjavesiin kohdistuvien päästöjen vähentämistä. Vesiensuojelun kannalta keskeisiä toimenpiteitä ovat mm.:

 Kasvipeitteinen kesanto (perustoimenpide)

 Peltokasvien lannoitus ja kalkitus (perustoimenpide)

 Pientareet ja suojakaistat (perustoimenpide)

 Vähennetty lannoitus (lisätoimenpide)

 Typpilannoituksen tarkentaminen peltokasville (lisätoimenpide)

 Lannan levitys kasvukaudella (lisätoimenpide)

 Ravinnetaseet (lisätoimenpide)

 Suojavyöhykkeiden perustaminen ja hoito (erityistuki)

 Monivaikutteisen kosteikon hoito (erityistuki)

 Säätösalaojitus, säätökastelu ja kuivatusvesien kierrätys (erityistuki)

 Pohjavesialueiden peltoviljely (erityistuki)

Vesivarojen tulevaisuuden tilaa ja käyttöä käsitellään myös maa- ja metsätalousministeriön laati-missa vesivara- ja luonnonvarastrategioissa sekä ilmastonmuutoksen kansallisessa

sopeu-177 tumisstrategiassa. Vesivarastrategiassa vuosille 1999–2010 linjataan vesivarojen käytön, vesi-huoltopalveluiden ja vesistörakentamisen periaatteita. Yksi visioista on, että vesivarojen käyttö on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää. Pohjavesien osalta strategian tavoittee-na on edistää pohjavesivarojen käyttöä yhdyskuntien talousveden laadun parantamiseksi, tehostaa vedenhankintaan soveltuvien pohjavesialueiden seurantaa ja laatia pohjavesialueiden suojelu-suunnitelmia (Vesivarastrategia 1999). Luonnonvarastrategian perusperiaate on uusiutuvien luon-nonvarojen kestävä käyttö ja tavoitteena ihmisen ja luonnon hyvinvointi.

Ilmastonmuutoksen kansallisessa sopeutumisstrategiassa tarkastellaan ilmastonmuutoksen vaiku-tuksia muun muassa luonnonvarojen käyttöön ja toimialakohtaista sopeutumista muuttuviin olosuh-teisiin. Ilmastonmuutoksen ennustetaan muuttavan vesimääriä, veden laatua ja merenpinnan kor-keutta, ja ilmaston ääri-ilmiöiden kuten tulvien ja kuivuuden uskotaan yleistyvän. Tällaiset muutok-set vaikuttavat muun muassa vedenhankintaan. Strategian tavoitteena on vahvistaa sopeutumis-kykyä ilmastonmuutokseen ja strategiassa esitetään mahdollisia toimenpidelinjauksia eri toimialoil-le, muun muassa vesivarojen käyttöä ja hoitoa koskien, esimerkiksi vesihuollon suunnitteluun ja pohjaveden tarkkailuun liittyen (Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia 2005).

Maa- ja metsätalousministeriö on laatinut myös vesivarastrategian ja luonnonvarastrategian.

Vesivarastrategiassa linjataan vesivarojen käytön, vesihuoltopalveluiden ja vesistörakentamisen periaatteita. Yksi visio on se, että vesivarojen käyttö on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekolo-gisesti kestävää. Tulvasuojelun merkittävyyttä painotetaan mm. turvallisuussyistä. Luonnonvara-strategian perusperiaate on uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö ja tavoitteena ihmisen ja luonnon hyvinvointi. Kalatalouden osalta on laadittu sekä elinkeinokalatalouden että vapaa-ajankalastuksen strategiat. Molempien strategioiden tavoite on kalavarojen hyödyntäminen kes-tävän kehityksen periaatteen mukaisesti.

Liikenne- ja viestintäministeriön ympäristöohjelmassa Liikenteen toimintalinjat ympäristökysy-myksissä vuoteen 2010 määritellään ympäristötyön keskeiset toimintamallit kaikille liikennemuo-doille. Yhtenä tavoitteena ympäristöohjelmassa on vesistöjen ja maaperän pilaantumisen ehkäisy ja jo pilaantuneiden alueiden aiheuttamien riskien hallinta siten, että ne eivät aiheuta haittaa ihmi-selle eivätkä ympäristölle. Keskeisenä toimenpiteenä pohjavesien osalta on niiden tilan ja mahdol-lisen kunnostustarpeen arviointi maaperän kunnostushankkeiden yhteydessä. Ministeriön rooli ym-päristöohjelman toteuttamisessa vesistöjen ja maaperän suojelussa on pilaantuneita alueita kos-kevan yhteisen toimintamallin aikaansaaminen yhteistyössä eri ministeriöiden ja muiden toimijoi-den kanssa sekä pilaantuneitoimijoi-den alueitoimijoi-den selvittämiseen ja kunnostamiseen tarvittavien resurssien kartoitus. Toimintalinjoja täydennetään alempien liikennesektorin organisaatioiden omilla ympäris-töohjelmilla (Liikenne- ja viestintäministeriön ympäristöohjelma 2005).

Radanpidon ympäristöhaittojen vähentäminen on yksi ratahallintokeskuksen (RHK) ympäristö-raportissa 2006 esitetyistä ympäristöpoliittisista tavoitteista. Pohjavesien suojelussa RHK:n pää-paino on pilaantuneiden alueiden puhdistuksessa, joita tehdään ratojen ja ratapihojen perusparan-nustöiden yhteydessä. RHK:lla on myös omaa tutkimustoimintaa uusien ratahankkeiden yhteydes-sä. Näiden lisäksi RHK tarkkailee säännöllisesti pohjaveden laatua 10–15 kohteessa eri puolilla Suomea (Ratahallintokeskus 2007).

Tiehallinnon ympäristöohjelmassa 2010 kirjataan keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet tieliiken-teestä ympäristöön kohdistuvien haittojen ja kuormituksen vähentämiseksi. Ohjelmassa on käsitel-ty maaperä- sekä pinta- ja pohjavesien suojelun tavoitteita, toimenpiteitä ja seurannan mittareita.

Pinta- ja pohjavesien suhteen ohjelman tavoite vuoteen 2010 on tuntea vesiin kohdistuvat riskit, jotka aiheutuvat teiden suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta sekä ympäristölle haital-listen aineiden kuljetuksista, käytöstä ja varastoinnista sekä vähentää näitä riskejä. Tiehallinnon vesiensuojelun keskeiset toimenpiteet liittyvät pitkälti pohjavesiin liittyvien riskien hallintaan, mm.

liukkaudeneston (tiesuolan ja korvaavien tuotteiden käyttöön ja tutkimukseen), väylien suunnittelun ja parantamistoimien sijoittamiseen sekä pohjavesialueilla tehtävien töiden mahdollisten vaikutus-ten minimointiin ja asianmukaisvaikutus-ten suojausmenetelmien käyttöön. Tiealueilta tulevien valuma- ja hulevesien laadun tutkimusta pyritään lisäämään. Hulevesiä johdettaessa pintavesiin pyritään ot-tamaan paikalliset olosuhteet, ts. pintavesien tila, huomioon. Tiehallinto myös osallistuu muiden toimijoiden kanssa raskaan ja vaarallisia aineita kuljettavan liikenteen ohjaamiseen turvallisimmille reiteille, pohjavesialueiden ja suojelusuunnitelmien tarkistamiseen, pohjavesien tilan seurantaan ja tiepenkereiden heikentämien pintavesialueiden selvittämiseen. Ympäristöohjelman odotetaan

vai-178 kuttavan pintavesiin niin, että uusia haittoja syntyy vain vähän, pohjavesien tilan heikentyessä hie-man mm. kasvavien liikennemäärien aiheuttahie-man kuormituksen kasvaessa.

Vuoteen 2010 mennessä tiehallinnon tavoitteena on vähentää tiesuolausta pohjavesialueilla osal-listumalla muun muassa vaihtoehtoisten liukkaudentorjunta-aineiden tutkimukseen. Tavoitteena on myös saattaa loppuun vuosille 2002–2006 ajoitettu kiireellisten pohjavesisuojausten teemaohjel-ma. Lisäksi Tiehallinnolla on erilaisia hankkeita yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, esimer-kiksi valtakunnallinen pohjaveden kloridipitoisuuden seuranta, sekä piiritasolla tapahtuva pohjave-den laadun ja pohjavesisuojausten seuranta yhteistyössä ympäristöhallinnon kanssa (Tiehallinnon ympäristöohjelma 2006).

Metsätalouden ympäristönsuojelua tehostetaan muun muassa metsänhoitosuositusten ja met-säsertifioinnin avulla. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion Hyvän metsänhoidon suositukset luovat peruslinjauksen talousmetsien hoitoon ja niiden tavoitteena on taloudellisesti kannattavan puuntuotannon rinnalla turvata metsäluonnon monimuotoisuus ja ottaa huomioon metsien muut käyttömuodot (www.metsakeskus.fi). Sertifioinnin tavoitteena on edistää taloudellisesti, ekologises-ti ja sosiaalisesekologises-ti kestävää metsien hoitoa ja käyttöä ja serekologises-tifikaatekologises-ti on siten todistus metsätalouden ympäristöystävällisyydestä. Suomen metsäsertifiointijärjestelmä FFCS on kehitetty soveltumaan Suomen metsänomistuksen oloihin ja koko Suomi kuuluu alueellisen ryhmäsertifioinnin piiriin. Met-säkeskuksittain muodostetut ryhmäsertifikaatit kattavat yli 95 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta. FFCS:n vaatimukset ja säännöt on koottu standardeihin, joissa on asetettu kriteerit kestä-vän metsätalouden edistämiselle. Metsien hoidon ja käytön standardissa on kriteerit myös pohja-vesialueilla harjoitettuja metsätalouden toimenpiteitä, kuten torjunta-aineiden ja lannoitteiden käyt-töä varten (www.ffcs-finland.org).

Maankäytön suunnittelun tavoitteena on luoda edellytykset hyvälle elinympäristölle edistämällä samalla ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Maankäytön suunnittelujärjestelmä koostuu valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista sekä kaavoituksesta.

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä on muun muassa auttaa saavuttamaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) ja alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet sekä toimia kaa-voituksen ennakko-ohjauksen välineenä valtakunnallisesti merkittävissä alueidenkäytön kysymyk-sissä. Alueidenkäyttötavoitteiden toteutumista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Alueidenkäytössä on otettava huomioon poh-ja- ja pintavesien suojelutarve ja käyttötarpeet.

Maakuntakaava on ylin kaavamuoto ja keskeinen maankäytön ohjausväline, joka ohjaa kuntien kaavoitusta ja viranomaisten muuta alueiden käytön suunnittelua. Yleis- ja asemakaavoilla huoleh-ditaan tavoitellun kehityksen toteutumisesta kunnissa ja pienemmillä alueilla. Maakuntakaavat laa-ditaan ja hyväksytään maakuntien liitoissa ja vahvistetaan ympäristöministeriössä, kunnat puoles-taan vastaavat yleis- ja asemakaavojen laadinnasta ja hyväksymisestä.

Maankäytön suunnittelussa vesivarojen kestävä käyttö ja suojelu pyritään sovittamaan yhteen muiden alueidenkäyttötavoitteiden kanssa. Pohjavesien suojelua pyritään edistämään osoittamalla kaavoissa yhdyskuntien ja teollisuuden raakavesihuollon kannalta tärkeät pohjavesialueet, eli luokkien I ja II alueet. Myös III-luokan alueet voidaan merkitä varsinkin niiden ollessa osa laajem-paa pohjavesialuetta, josta osa kuuluu I- tai II-luokkaan. Näin huolehditaan siitä, että muu aluei-denkäyttö kaavoissa osoitetuilla pohjavesialueilla ei uhkaa vesivarojen määrää ja laatua (Maan-käyttö- ja rakennuslaki 2000 -sarja, oppaat 6 ja 10).

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti pohjavesien pilaantumis- ja muuttumisris-kiä aiheuttavat laitokset ja toiminnot tulisi sijoittaa riittävän etäälle vedenhankinnan kannalta tär-keistä ja vedenhankintaan soveltuvista pohjavesialueista. Tämä saattaa edellyttää näiden alueiden käyttöä koskevien rajoitusten määrittelyä esimerkiksi maakuntakaavassa, jolloin pohja-vesialuemerkintään voidaan liittää maakuntakaavamääräys, jolla osoitetaan vesiensuojelun näkö-kulmasta tarpeelliset reunaehdot alueen muulle käytölle. Yksityiskohtaisempia määräyksiä pohja-veden suojeluun voidaan tarvittaessa antaa yleis- ja asemakaavoissa. Määräykset voivat koskea esimerkiksi jätevesien johtamista; öljysäiliöiden, liikenneväylien ja -alueiden sijoittamista;

pohja-179 vesisuojausten rakentamista sekä maa-ainesten ottoa (Maankäyttö- ja rakennuslaki 2000 -sarja, oppaat 11 ja 12).

II ALUEELLISET STRATEGIAT, OHJELMAT JA HANKKEET

Hämeen ympäristöstrategiassa on hahmoteltu visio Hämeen ympäristön tilasta vuoteen 2020.

Strategian tavoitteet ulottuvat vuoteen 2015. Strategia ei kuitenkaan sisällä keinoja tai vastuutaho-jen määrittelyjä tavoitteiden toteuttamiseksi. Strategian laadinnassa ovat olleet mukana Hämeen ympäristökeskuksen kanssa työryhmä, jossa mukana olivat edustajat maakuntaliitoista, kahdesta kunnasta ja kaupungista. Strategiavalmistelun aikana myös muilla sidosryhmillä oli mahdollisuus vaikuttaa asiakirjan sisältöön lausuntakierroksella. Ympäristöstrategian tavoitteet ja linjaukset on

In document Häme Hämeen vesienhoidon toimenpideohjelma vuoteen 2015 (sivua 169-0)